====================================================================== Lyhyesti: "Smoke" on yritys erilaiseksi mainstream-realismiksi. Yrityksen kaataa omahyväinen, teennäinen William Hurt yhdessä pää- rooleista. Loput kohtaukset pelastaa Harvey Keitel edelleen vankalla näyttelijätyöllä. "Smoke" on jonkinlainen itärannikon "Short cuts", mutta kirjallisempi, hiljaisempi ja ihmisrakkaampi. Suositellaan tupakan ja Jarmuschin leffojen ystäville, sitä pirtaa tämäkin. ====================================================================== "Tänään tupakka, huomenna seksi." Realismi on aina kiinni esittämisen konventioista, eikä sinänsä "autenttisuuden" esitystä ole muualla kuin romantikkojen mielikuvissa. Odotin kuitenkin tältä elokuvalta jotain rehellisempää ja draamallisesti rohkeampaa arjen kuvausta kuin Hollywoodin rikoskeskeinen mainstream-realismi, Abel Ferrarasta ja arthouse-väkivallasta puhumattakaan. Etenkin kun leffaa on Hesaria myöten mainostettu autenttisen Brooklynin kartoituksena. Ehkä Paul Austerin romaanien ystävät sitten tunnistavat tästä ihan oman realisminsa... "Smoke" ei ole juuri kummempaa arkiviihdettä ja "aitoja" hahmoja kuin Lawrence Kasdanin taannoinen "Grand Canyon". Molemmat leffat kosiskelevat katsojia kokolailla kliseisillä tilanteilla, joihin yritetään saada uutta potkua asettamalla niitä uudella tavalla rinnakkain: isää etsivä poika, tytärtä etsivä äiti, jatkuvuutta etsivä kirjailija. Kaikki ovat pohjimmiltaan oikein kilttejä ihmisiä ja ihan jossain muualla elävät pahat = rikolliset = väkivaltaiset ihmiset. Mustaihoiset edustavat joko rikollisuutta tai maaseudun ja kovan työn "autenttisia" arvoja. Keskushenkilö, nuori rikollisuutta välttelevä musta kundi, etsii paikkaansa tällä akselilla. Se realismista. Leffa koettaa kyllä olla tanakka puheenvuoro rotujen välisten rajojen vilpittömästä ylittymisestä ja filkan tekijäporukka näyttää etnisesti monenkirjavalta. Wayne Wangin ohjaamasta lopputuloksesta voi olla montaa mieltä. Filkan teennäisyys kärjistyy William Hurtin kohdalla. Harvassa leffassa hän on ollut luonteva, milloin hänen rooliinsa ei ole kuulunutkin näyttelijämäinen diivailu kuten oscar-palkittu rooli "Hämähäkkinaisen suudelmassa", mutta tällä kertaa hän oli (IMHO) erityisen falski. Oireellista sekin, jenkkirealismin helppoja kikkoja, että lopputekstien alla pyörivä takauma on mustavalkoinen ja taustalla pyörii tomwaits-soundi "you're innocent when you dream". Sellaisella ei paikkailla leffan aikana hukattua katu-uskottavuutta. En ole nähnyt Jarmuschin "Coffee and cigarettes"-filmiä, mutta kuulemani perusteella voisi olla mielenkiintoinen vertailukohde tälle filmille. Harvey Keiteliä on jälleen ilo seurata, vaikka välistä tuntuukin, että "Pahan poliisin" ykkösrooli on jäänyt päälle Keitelillä ja hän toistaa sen eleitä. Mutta jestas kun Keitel alkaa hymyillä, hän loistaa kuin joulutähti ja _siinä_ on autenttista iloa koko elokuvan täytteeksi. Joululeffaksi tämä filmi olisikin sopivin kokemus, etenkin viimeisen kohtauksen bravuurimonologi. Vahvalla roolilla filmissä pistäytyy myös Forest Whitaker ja todellista freesiä tuulahdusta nuori Harold Perrineau (jr) tarinan liikkeellä pitävän keskushahmon nahoissa. Jostain ihmeen syystä sivuhahmotkin on viitattu oikealta nimeltä leffan pressitiedoissa, mutta Perrineausta ei ole mitään infoa. Eiköhän heppu kuulu oikeaan liittoon? Ynnä kaikki: odotan kammolla tämän leffan harjoitustuokioista syntynyttä "Blue in the face"-filmiä. -- ##################### "M.G. Soikkeli csmaso@uta.fi ##################### " Soikkelin elokuva-arkisto