Star Trek (2009) ================ Uuden Star Trek -elokuvan ilmaantuminen ei johdu siitä, että scifissä olisi tapahtumassa genrekohtainen uudistuminen. Kun kyseessä on erittäin keskeinen brändi-tuote, joka suorastaan normittaa sen mikä scifn kuvastossa tavataan ymmärtää 'tavalliseksi', ei sen uudistaminen voisi johtuakaan pelkästään oman genrensä sisäisestä kehityspaineesta tai edes elokuvamediumin digiefektien paranemisesta. Scifi-genren monipuolistuminen ja historiantajuistuminen on, nimittäin, tapahtunut viime vuosina vain kirjallisella puolella, eikä CGI-efektien taso ole sekään koskaan korreloinut scifi-tuotantojen tyylitajun kanssa. Varsinainen syy uuden ST-elokuvan suotuisille syntyoloille on sarjakuvissa. Uusien sarjis-filmien tuleminen on antanut uskoa siihen, että teknotrillereistä tuttu asepitoinen kuvasto ja sen uutisrealistinen editointi riittävät nykypäivän kone-estetiikaksi. Mitä isompaa liikettä kuvataan viitteellisesti, sitä lujempaa elokuvan tarina henkilöineen näyttää olevan kaatumassa kohti lopullista ratkaisua. Sarjismaisten hahmojen syventäminen tarkoittaa siis 2000-luvulla näiden kuvaamista kovempina ja konemaisempina. Sikäli uusi James Bond on yhtä paljon scifiä kuin uusi Star Trek. Kun liike sitten hetkeksikin lakkaa ja aiemmin tapahtunutta aletaan SELITTÄÄ, pihisee kaikki jännitys ulos elokuvasta. Sekä James Bondissa että Star Trekissä käytetään samaa vieraannuttamisen keinoa tehojen keräämiseksi: viedään päähenkilöitä mahdollisimman ylös tai kauaksi, irralleen tutusta ympäristöstä; kerätään energiapotentiaalia. Molemmat formaatit romahtavat tutun kaavansa sisällä sillä hetkellä, kun päähenkilöt palaavat tutulle maaperälle, siis sellaiseen ympäristöön, joka ei tematisoi seuraavia tapahtumia, vaan on pelkkä lavaste jollekin sivuhahmolle. Uudessa ST-filmissä tämä on tasan se kohta, jossa kapteeni Kirk tapaa sattumalta ännännen ST-galleriaan kuuluvista sankarihahmoista, ja sitten taas, sattumalta, seuraavan. Hohhoijaa. Totta kyllä, ST-filmien juonet ovat aina olleet kohtuuttoman kömpelöitä, etenkin milloin niissä on aikamatkustusta. Tällä kertaa tarina on jopa erityisen tyhjänpäiväinen ja vaivalloisesti kokoon kursittu, jotta mukaan saadaan koko ST Enterprisen tuttu miehistö (ja se yksi nainen). Väitteet uuden ST-filmin retroestetiikasta ovat siis vahvasti liioiteltuja, tosin niin ovat myös huhut ST- formaatin kuolemasta. Vaikka sarjis-elokuvien tuotantotavasta on tähän filmiin lainattu iso idea myytin syntyvaiheisiin palaamisesta, ikään kuin kyse olisi paluusta pelkistettyyn sankaruuteen, niin laina ei täysin latista elokuvaa. Elokuvan tuottaminen isojen supersankarifilmien tyylilajissa on nimittäin onnistunut hienosti, niin genretajuisesti, etten ihan vastaavaa muista nähneeni sitten "Transformersin". Vain rosvo-romulanien ulkonäkö ja heidän aluksensa interiöörit ovat todella halvan näköisiä, muuten kaikki lienee konsultteja kuullen rakennettua ja yksityiskohdissa riittää yhdellä katsomiskerralla nautittavaa.... no, toisella ehkä ei... Itse pidin kyllä eniten elokuvan alkupuolella nähtävästä leijuvasta prätkäpoliisista. Kyse oli hyvin epä-ST-henkisestä, mutta ERITTÄIN sarjakuvamaisesta (Moebiusta, jep) visiosta. Ja vastaavasti: mitä isommissa avaruusmittelöissä liikuttiin, sitä tiiviimmin kamera pysytteli komentosillalla, koska mitään omaa näkemystä uudesta Enterprise-ALUKSESTA ei oltu luotu. Ja se on niin perustavanlaatuinen puute, että oikeastaan ST- brändistä voi sanoa toteutuneen vain ornamentteja, ei ydintä. Eikä ilman ydintä ole oikein mitään minkä varaan tehdä sitten sitä seuraavaa ST-filmiä.... -- M.G. Soikkeli Tampereella 8.5.2009 Soikkelin elokuva-arkisto