=========================================================== Lyhyesti; "Strange days" ei ole mitään kiehtovan omituista, vaan peräti ällistyttävän tavanomainen tech noir -dekkari. Visuaalinen loisto ei tee elokuvasta näkemyksellistä ja leffa pitää tarinankin tasolla huolta, että poliittinen tendenssi lakaistaan juonen kliseillä 1900-luvun ongelmaksi. =========================================================== "Strange days" lie kerännyt mainetta sillä, että se on visio kutkuttavan läheisestä tulevaisuudesta, joka on yhtä aikaa vieras ja mahdollinen, konkreettinen ja hämärä. Taustalla hyörivät valmistelut vuosituhannen viimeiseksi päiväksi ja virittävät tiheän tunnelman, jonkinlaisen film noir -apokalyptian äärimmillään. Valitettavasti leffa latistaa poliittiset alleviivauksensa pöyristyttävän typerällä loppuhuipennuksella. Puuttuu vain, että uusi vuosituhat alkaisi sarastaa taustalla technocolor-väreissä. Tai ehkä saamme vielä epämääräisen jatko-osan "Strange mornings", jossa heräillään vuosituhannen alun krapulaan erinäisissä väärissä vuoteissa. "Strange days" on James Cameron -elokuva, jossa asefallinen rytistely on ohjattu tiiviiksi kohtauksiksi olemattoman ohuen tarinan varassa. Cameron on kirjoittanut elokuvan tarinan ja puolet käsikirjoitusta, ja ex-vaimo Kathryn Bigelow on sitten kuvittanut filmin loistokkaammin kuin James itse on koskaan pystynyt. Olen pitkään uskonut, että Bigelow on niitä ohjaajia, jotka käyttävät H-woodin tehdastuotantoa omiin tarkoituksiinsa ja pystyvät soveltamaan perinteisiä aiheita omaperäisiin visioihin. Ja että on vain ajan ja rahan kysymys milloin Bigelow luo jotain tosi omaperäistä. "Strange days" todistaa, että ei Bigelowilla ole mitään omaperäistä annettavaa - ei ainakaan yhtään enempää kuin muillakaan ohjaajilla, jotka vain toimivat takuumerkkinä leffan "visioita rahan edestä" -luotettavuudelle. Ilmeisesti se on riittänyt lietsomaan minuun hyvää uskoa, kun naisohjaaja tekee sofistikoitua arthouse- väkivaltaa hieman tyylitietoisemmin kuin useimmat miespuoliset ohjaajat. Jos Bigelowin leffoja vertaisi toisiinsa, ehkä näkisi miten vähän Bigelow on kehittynyt, taiteilijana tai taitajana. Hänellä on käytössään yhä enemmän resursseja ja hän osaa hyödyntää uutta kuvausteknologiaa oivaltavasti, mutta siinä kaikki. Esimerkiksi "Strange days'in" aloitus on uudelleen viritetty versio Bigelowin "Myrskyn ratsastajat"-leffan upeasta pankkiryöstökohtauksesta. Sillä erotuksella, että "Strange daysin" vapaa kamera pyrkii jäljittelemään uutiskameran silmää ja tekemään sillä tavoin intensiivisemmän (so. realistisemman) suhteen tarinan ja todellisuuden välille. Ja siksi aloitus on löysempi ja enemmän irrallaan tarinakokonaisuudesta. "Srange days"-filkkaa mainostetaan sloganilla, jossa todellisuus ei ole entisensä. Vaan ei se ole koskaan ollutkaan siinä jenkkikontekstissa, jossa mainstreamleffat syntyvät. Realismi on amerikkalaiselle kulttuurille pakkomielle (Eco): tapa esittää arki on lujasti perinteisiin sitoutunutta ja ikoneissaan rikasta. Realismipakkomielteeseen kuuluu se, että kaikissa tarinoissa on opetus - todellisuudella on moraalinsa, joka täytyy sijoittaa juuri oikeaan kohtaan tarinaa. Eikä siinä mitään, yhtä naiivi ja konservatiivinen on suomalainen kulttuuri, yhtä nuori ja ikoneihinsa jämähtänyt sen elokuvatuotanto, yhtä lakoninen sanomallisuudessaan. Bigelow tekee kyllä tyylikästä jälkeä peilien, valojen ja lavastuksen kanssa, eritoten leffan lopulla, jossa identiteetit alkavat hajota yhä pienempiin osiin. Mutta. Käsikirjoitus on aivan hirvittävän löysä ja muuttaa henkilöiden toiminnan motiiveja milloin lystää, rahan sijaa rakkautta ja rakkauden sijaa seksiä milloin tahansa. No, ei sellainen luonne ole kovin kaukana vuosituhannen lopun cityihmisistä, ei Suomessa eikä jenkkilässä, mutta 2 tunnin stoorin toivoisi pysyvän joltain osin varmoilla raiteilla. Jos kerran henkilöiden toiminnan perusteet voivat vaihtua milloin tahansa, niin millä perustein katsojan oletetaan uskovan yhden hahmon vankkuuteen ja epäilevän toista? "Strange days" on typerä tarina, jota ryydittävät muutamat loistavat ideat. Koko leffan viehätys kytkeytyy scifistisiin "klippeihin", puolen tunnin nauhoitettuihin kokemuksiin, joita luuseriuttaan pelkäävät miekkoset imevät. Tarinan vetävyyttä ei edistä, että se herättää muutamin paikoin muistumia toiseen tulevaisuusvisioon, Cameronin itsensä ohjaamiin "Terminator"- elokuviin. Jälleen Cameronin positiivinen naiskuva on yksinhuoltaja ja jälleen kalakasvoinen poliisi on hyvien hemmojen kannoilla. Kathryn Bigelow on aktioleffan pakollisisten kuvioiden vanki, tappelun, takaa-ajon ja raiskausfantasioiden. Eikä häntä tunnu mitenkään häiritsevän sekään, että ex-mies on kässärissään vienyt raiskausfantasiat sellaiseen fallosentriseen ääripäähän, josta edes markiisi de Sade ei olisi osannut uneksia; raiskauksen uhri pakotetaan neurokytkennällä tuntemaan raiskaajan nautinto. Henkilöohjaajana Bigelow tuntuu saavan toki enemmän irti naishahmoista kuin aktiofilmien miesohjaajat, mutta esimerkiksi rotukysymyksessä "Strange days" on köykäinen. Se nautiskelee aiheella ihan samalla tavoin kuin vanhat westernit nautiskelivat kalpeanaamojen ja inkkarien välisellä jännityksellä, mutta se ei pysty esittämään mitään yhteiskunnalliseen tilanteeseen liittyvää ajatusta. Leffan sankarit liikkuvat syrjäkaduilla ja alakulttuurin höyryissä, jotka kuitenkin voidaan rinnastaa vaistojen ja tiedostamattoman alueeksi; syrjäkujat eivät ole olemassa yhteiskunnallisesti, vaan symbolisesti. Näin film noir - perinteessä on ollut aina, mutta harvoin noir-leffat ovat yrittäneet näyttää niin poliittiselta kritiikiltä kuin "Strange days". Angela Basset on vankka ilmestys ja Juliette Lewis sen kun petraa saavutuksiaan vuosituhannen kuumimpana rockmimminä. Ralph Fiennes pääroolissa on sympaattinen ilmestys, etenkin ääneltään!, mutta luuseridekkari on tyylilaji erikseen ja sitä Bigelow ei tavoita lähellekään. Maailmanlopun tunnelmista _olisi_ saanut irti tuhannesti enemmän. Kun ei osata tarinaa, niin olisi tehty sitten rankempi ja synkempi visio vuosituhannen lopun jengiasetelmista - vaikkapa Cameronin itse ohjaamana. -- M.G. ! "Ja koin silloin ennakkoaavistuksen, en suuresta vaarasta, vaan Soikkeli ! suuresta elämästä, ikään kuin elämä huipussaan olisi välttämät- ======== ! tömyyden pakosta jotain tuhoisaa, jotain villiä ja arvaamatonta, csmaso ! jotain mitä voi ihmetellä ja silti välttää hinnalla millä hyvänsä uta.fi ! kuin kauniin myrskyn hyökkäystä tai hirvittävän jumalan tuloa." Soikkelin elokuva-arkisto