======================================================== Lyhyesti: "Suurinta elämässä" on miltei 3 tuntia käsivaraista kameratyötä ja dokumentin tapaan leikattua ahdistavan intiimiä tarinaa jumalanhupsun naisen traagisesta avioliitosta. Silti se on yksi rauhoitta- vimmista elokuvista, joka realismileikittelynsä ohessa nostaa huikean uskonnollisen credon, balladin ajastamme, jossa "hyvyys on psyykkinen heikkous". Gorevaara! ======================================================== "Luuletko, että ihminen alkaa muuttua lähestyessään loppua, että ihminen muuttuu pahaksi ennen kuolemaansa?" Uskonnolliset tarinat ja uskovaiset ihmiset ovat enimmäkseen sööttejä kohdattavia, siihen asti, kunne ne alkavat paasaamaan, edustamaan asiaansa. Paatoksellisen julistuksen rinnalla kristinuskossakin on kuitenkin elänyt kevyempi, balladillinen sivuvire, joka tuntuu vedonneen kuulijoidensa oikeudentuntoon juuri draamallisuudellaan: pieni eristetty tilanne, jossa heijastuu likimenneisyys ja -tuleva, monologina tai tiiviinä dialogina etenevä sanailu, jossa heijastuu paljon nimellisesti peitettyjä tunteita - siinä uskonnollisen tarinan anekdootteina ja ihmetapauksina elävä traditio, jolla on edustajansa nykypäivän kansantarinoissa. "Suurinta elämässä" ("Breaking the Waves") on 1970-luvun Skotlantiin siirretty balladi rakkautensa tähden langenneesta naisesta, aihe,joka on tunnettu kaikkialla Euroopassa ja josta myös Suomessa on säilynyt useita versioita; itse asiassa vielä viime vuosisadan vaihteessa onnettoman rakkauden teema pystyi kilpailemaan arkkiveisuissa uskonnollisten aiheiden kanssa, ja tarinan juoni oli yhä hyvin draamanoloinen. "Suurinta elämässä" on operettimaisiin elkeisiin taipuvaisen Lars von Trierin häkellyttävän pienimuotoiselta näyttävä elokuva,jossa laajasta kuvamateriaalista on poimittu melkoinen määrä olennaisia kohtauksia - ja kuitenkin lopullinen tarina on käänteiltään hyvinkin lyhyt, niin lyhyt, että Hollywood- tehdas saisi samoista tapahtumista irti vasta kolmanneksen elokuvaa. Tiiviiden kasvokuvien lisäksi filmi rikkoo kaiken aikaa konventionaalisen leffarealismin asetelmallisuutta: näyttelijät saavat vilkaista kameraan, elokuvaa jäsentävät kiiltokuvamaiset välinäytökset, ja jokainen aihe on tyylillisesti samanlaisen kamerankäytön arvoinen, olipa se seksiä, kirurgiaa tai jumalanpalvelusta. Tällä kertaa von Trierin pöhöestetiikasta on ollut pelkästään hyötyä: paljon filmiä, paljon hänen itsensä laatimaa käsikirjoitusta, monikansallisia näyttelijöitä ja hurjalla, joillekin katsojille liiankin romanttisella ja toisille ehkä liiankin naturalistisella kerronnalla julistava moraalinen sanoma: kuinka voi rakastaa lakia? kuinka voi olla rakastamatta ihmistä? "Suurinta elämässä" on niin taiten dokumentin filmikonventioita käyttelevä, että filkan ahdistavuus - ja lisäksi sairaalagoren kohtaukset esimerkiksi aivoleikkauksista - on harvinaisen päällekäyvää. von Trierin elokuvaa ei voi verrata oikein mihinkään muihin juonikeskeisiin elokuviin, paitsi muutamiin Godardin, ja miksei von Trierin omiin teoksiin, kuten "Europeen" ja "Valtakuntaan". Leffaa voisi suositella myös niille, jotka viehättyvät Graham Greenen tai Timo K. Mukan tavasta käsitellä uskonnollisia aiheita taistelevan humanismin pohdiskellen etenevänä moraliteettina, mutta lisäksi filkkaan on tehtävä se varaus, että von Trier rakentaa myyttinsä ja mysteerinsä varsin yksitotisesti naisen kehollisuuden ja etenkin neitseellisyyden varaan. On _täysin_ pääosaa esittävän Emily Watsonin miltei turkkalaismaisen, välistä kameralle veikeilevän ja välillä kaikesta maailmasta piittaamattoman myrskyisän näyttelemisen ansiota, että von Trierin näyttämä tarina alkaa näyttää todenteolla suuremmalta kuin elämä itse. von Trier on säilyttänyt tarinassa paljon balladitarinan ainesta: mereltä saapuva taustaton rakastaja, joka liikkuu kevyesti elementtien ylitse, rannalla kaipaava nainen, ymmärtämätön ja tuomitseva kyläyhteisö, totaalisen uhrautumisen tuntemukset. Lisäksi hän on varsin oivaltavasti lisäillyt materiaalia nykypäivän ihmerakastaja-tarinoista eli sairaalaromansseista; eräs olennainen sivuhenkilö on Robert Redfordin näköinen sairaalalääkäri. Keskeinen asetelma on varmasti yksi ikuisimmista: toisistaan erillään olevien ihmisten tuskainen kaipaus, jonka voittamiseksi jotkut ovat valmiita elämälle vieraisiin uhrauksiin - vai missä raja oikeastaan kulkeekaan? "Meren läheisyys suurentaa ja selventää kaiken. Tarpeeton vajoaa pois ja katoaa, kaikki muuttuu yksinkertaiseksi ja selkeäksi, ei mitään verukkeita. Sinä joko olet tai et ole." -Märta Tikkanen: Yksityisalue (1996)- Jos Springsteenin "River"-biisissä tuntuu jotain balladin kaltaista hekumaa, jossa vanha ja uusi maailma kohtaavat selittämättömällä tavalla, niin samanhenkisin säkein liikkuu "Suurinta elämässä". 1970-luvun kauneimmat rockbiisit soivat sen välisäkeistöinä, kajahtaapa "Blowing in the wind" eräässä kohdin säkkipillistä. von Trierin tapa rakentaa filmikerronta kevyimmistä ja raskaimmista elementeistä muistuttaa ehdottomuudessaan hänen elokuvansa sisältöä, tai kuten Helena Ylänen hienosti tiivisti omassa arvostelussaan: taiteessa ehdottomuus on niin paljon kiehtovampaa kuin elävässä elämässä. "Suurinta elämässä" on vaikeaa nieltävää, ehkä hieman ylipitkäkin, vaikka mikään jumalanlahjakaan ei auttaisi kertomaan mistä päästä filkkaa pitäisi lyhentää! - mutta sen tuleekin jäädä palaksi rintaan, about tyhjän sydänpussin paikalle. -- ################## "Silloin... meille syntyy orkideanhiljaisia tyttäriä, M.G. Soikkeli tytönkauniita poikia; heidän pitkät elinikänsä ovat csmaso@uta.fi tulvillaan väkeviä elämyksiä ja he kuulevat hämmen- ################## tyneissä sydämissään kuolleitten puhuvan." *Bezian* Soikkelin elokuva-arkisto