Olin jo kirjoitellut muistiinpanot tästä leffasta sitä katsellessa ja memonkin puhtaaksi ennen kuin muistin, etten voi julkaista juttuani USA-boikotin jatkuessa. Teen tästä nyt sitten sääntöä luovan poikkeuksen. Ja enhän ketään ainakaan suosittele katsomaan tätä elokuvaa, päinvastoin.
====================================================== Lyhyesti: "Sweet Home Alabama" ei ole täydellisen vastenmielinen elokuva muutoin kuin teinitähti Reese Witherspoonin pääroolilla ja vesitetyllä honkytonky- musaraidalla. Tyttöfilmi, mutta dixielandiaa koko perheelle. "Morsian karkuteillä" kohtaa "Joutilaat". ====================================================== Jos Perttu Leppä ohjaisi "Niin kaunis on Rautalampi" -elokuvan, hän tuskin kelpuuttaisi Keski-Suomea tai Lounais-Savoa myyttiseksi syrjäseuduksi. USA:ssa keskilänsi on kuitenkin kompassista riippumaton, epämääräisen myyttinen dixielandia. Niinkin erilaiset elokuvat kuin "No mercy" ja "Syvä joki" kuvittavat dixielandiaa goottisessa moodissa, ja tällaiset dollyparton-kermalla kokatut filmit kuten "Sweet Home Alabama" (2002) koomisessa moodissa. Tarkemmin hahmoteltuna nämä dixielandian kaksi versiota voisi nimetä southern gothic -moodiksi ja "Tupakkatie"-moodiksi. Edellisessä syvän etelän alkuvoimaisuus esitetään uhkaavaksi ja pelottavaksi paikallisen ihmisluonteen ominaisuudeksi, jälkimmäisessä lämpimäksi ja elämäniloiseksi. Edellisessä perhekeskeinen kuvaus sisältää insestisen sivujuonteen, jälkimmäisessä epämuodolliset ihmissuhteet esitetään yleisesti merkitsevämpinä kuin yhteiskunnan edellyttämät viralliset suhteet. Ja jos edellisen taustalla soi sähkökitaravoittoinen blues, jälkimmäisessä taustamusiikkina toimii country. Kun periferiat jäävät erilleen cityjen mukaan kirjoitetusta historiasta, ne koteloituvat mielikuvien ja myyttien ympärille. Ongelma periferian mielikuviin vetoavissa elokuvissa on se, miten todistetaan syrjäseudun elinvoimaisuus, kun perinteinen viljely ja viinanpoltto (Alabama/Kainuu) ovat tulleet kannattamattomiksi. Näkökulmaa joudutaan hakemaan kaukaa cityelämästä käsin, niin amerikkalaisessa päiväuneksunnassa kuten "Sweet Home Alabama" tai suomalaisessa dokumentissa kuten "Joutilaat". Toisaalta jopa "Sweet Home Alabama" kierrättää dixielandian mystiikkaa. Tässä etelän näkökulmaa tarjoavassa filmissä kahjo bimbo jättääkin (tulevan) demokraattipresidentin eikä (historiankirjojen mukaisesti) päinvastoin. Siis prinsessa- tarinana ohjaaja Tennantin kierrätys "Anna ja kuningas" (1999) -filmistään? Tarinan kehykset ovat kyllä silkkaa prinsessafilmiä, mutta dixielandian päivityksessä tämä filmi on suorastaan edistyksellinen: dixiehomo voi tulla kaapista ja sisällissodan häpeä on pelkkää huvittavaa simulaatiota. Olennaiset dixielandian elementit ovat yhä kuitenkin muuttumattomia, moodista riippumattomat piirteet sekä henkilöiden että paikkojen tyypittelyssä. Myyttien merkeissä kirkko on korvattu kapakalla (paikka sukupuolten rituaaliselle esittämiselle) ja perintösuhde maahan ja historiaan sen kunniakkailla esittämistavoilla (maan materiaalisten ominaisuuksien paljastaminen lasitaiteessa ja historiallisten ominaisuuksien kertaus taistelunäytelmässä). "Sweet Home Alabama" on niitä elokuvia, jotka ovat mitä kamalinta soopaa tarinana ja elokuvana, mutta ilmiönä kiinnostavia. Eikä se elokuvanakaan ole ihan vailla oivallettuja hetkiä. Nyyhkyhetki koiran (olihan se koira eikä lapsi?) haudalla on tarpeeksi idioottimainen naurattaakseen, samoin kuvakulma olutpurkin perspektiivistä kyökkikauhun jähmettämään poikamieheen. -- M.G. Soikkeli VR:n videovaunussa 31.8.2003 Soikkelin elokuva-arkisto