Olin jo kirjoitellut muistiinpanot tästä leffasta sitä katsellessa ja memonkin puhtaaksi ennen kuin muistin, etten voi julkaista juttuani USA-boikotin jatkuessa. Teen tästä nyt sitten sääntöä luovan poikkeuksen. Ja enhän ketään ainakaan suosittele katsomaan tätä elokuvaa, päinvastoin.


======================================================
Lyhyesti: "Sweet Home Alabama" ei ole täydellisen 
vastenmielinen elokuva muutoin kuin teinitähti Reese 
Witherspoonin pääroolilla ja vesitetyllä honkytonky-
musaraidalla. Tyttöfilmi, mutta dixielandiaa koko 
perheelle. "Morsian karkuteillä" kohtaa "Joutilaat".
======================================================


Jos Perttu Leppä ohjaisi "Niin kaunis on Rautalampi" -elokuvan, 
hän tuskin kelpuuttaisi Keski-Suomea tai Lounais-Savoa 
myyttiseksi syrjäseuduksi. USA:ssa keskilänsi on kuitenkin 
kompassista riippumaton, epämääräisen myyttinen dixielandia. 
Niinkin erilaiset elokuvat kuin "No mercy" ja "Syvä joki" 
kuvittavat dixielandiaa goottisessa moodissa, ja tällaiset 
dollyparton-kermalla kokatut filmit kuten "Sweet Home 
Alabama" (2002) koomisessa moodissa.

Tarkemmin hahmoteltuna nämä dixielandian kaksi versiota voisi 
nimetä southern gothic -moodiksi ja "Tupakkatie"-moodiksi. 
Edellisessä syvän etelän alkuvoimaisuus esitetään uhkaavaksi ja 
pelottavaksi paikallisen ihmisluonteen ominaisuudeksi, 
jälkimmäisessä lämpimäksi ja elämäniloiseksi. Edellisessä 
perhekeskeinen kuvaus sisältää insestisen sivujuonteen, 
jälkimmäisessä epämuodolliset ihmissuhteet esitetään yleisesti 
merkitsevämpinä kuin yhteiskunnan edellyttämät viralliset 
suhteet. Ja jos edellisen taustalla soi sähkökitaravoittoinen blues, 
jälkimmäisessä taustamusiikkina toimii country. 

Kun periferiat jäävät erilleen cityjen mukaan kirjoitetusta 
historiasta, ne koteloituvat mielikuvien ja myyttien ympärille. 
Ongelma periferian mielikuviin vetoavissa elokuvissa on se, 
miten todistetaan syrjäseudun elinvoimaisuus, kun perinteinen 
viljely ja viinanpoltto (Alabama/Kainuu) ovat tulleet 
kannattamattomiksi. Näkökulmaa joudutaan hakemaan kaukaa 
cityelämästä käsin, niin amerikkalaisessa päiväuneksunnassa 
kuten "Sweet Home Alabama" tai suomalaisessa dokumentissa 
kuten "Joutilaat".

Toisaalta jopa "Sweet Home Alabama" kierrättää dixielandian 
mystiikkaa. Tässä etelän näkökulmaa tarjoavassa filmissä kahjo 
bimbo jättääkin (tulevan) demokraattipresidentin eikä 
(historiankirjojen mukaisesti) päinvastoin. Siis prinsessa-
tarinana ohjaaja Tennantin kierrätys "Anna ja kuningas" (1999)
-filmistään? Tarinan kehykset ovat kyllä silkkaa prinsessafilmiä,
mutta dixielandian päivityksessä tämä filmi on suorastaan 
edistyksellinen: dixiehomo voi tulla kaapista 
ja sisällissodan häpeä on pelkkää huvittavaa simulaatiota. 
Olennaiset dixielandian elementit ovat yhä kuitenkin 
muuttumattomia, moodista riippumattomat piirteet sekä 
henkilöiden että paikkojen tyypittelyssä. Myyttien merkeissä 
kirkko on korvattu kapakalla (paikka sukupuolten rituaaliselle 
esittämiselle) ja perintösuhde maahan ja historiaan sen 
kunniakkailla esittämistavoilla (maan materiaalisten 
ominaisuuksien paljastaminen lasitaiteessa ja historiallisten 
ominaisuuksien kertaus taistelunäytelmässä).

"Sweet Home Alabama" on niitä elokuvia, jotka ovat mitä 
kamalinta soopaa tarinana ja elokuvana, mutta ilmiönä 
kiinnostavia. Eikä se elokuvanakaan ole ihan vailla oivallettuja 
hetkiä. Nyyhkyhetki koiran (olihan se koira eikä lapsi?) haudalla 
on tarpeeksi idioottimainen naurattaakseen, samoin kuvakulma 
olutpurkin perspektiivistä kyökkikauhun jähmettämään 
poikamieheen.

--
M.G. Soikkeli
VR:n videovaunussa 31.8.2003 

Soikkelin elokuva-arkisto