========================================================
Lyhyesti: "Tervetuloa Sarajevoon" yhdistelee taitavasti 
dokumenttia ja fiktiota kuvatakseen Sarajevon piiritystä 
länsimaisten toimittajien näkäkulmasta. Letkeän musiikki-
taustan ironisuus ei aina osu kohdalleen, mutta leffa on 
muuten avaran monitulkintainen, ja siten totuusvoimainen.
========================================================


Panttasin pitkään "Tervetuloa Sarajevoon" -elokuvan  
(1997) katsomista, koska arvelin sen olevan tavanomainen 
sekä asenteiltaan että kuvastoltaan: tehdään urheita 
reportaasimatkoja rintamien väliin ja arvuutellaan 
millainen suurvaltapolitiikka leikkii ihmishengillä. No, 
"Tervetuloa Sarajevoon" on onneksi paljon enemmän, 
etenkin sen ansiosta että elokuva pohjautuu ilmeisen 
uskollisesti tositapahtumiin ja Michael Nicholsonin 
menestyskirjaan "Natasha's Story". 

Vaikka piiritetytty Sarajevo (1992-93) näyttää jotenkin 
epäeurooppalaisemmalta ja kaukaisemmalta kuin miltä se 
aikanaan tuntui, leffa on harvinaisen jännittävä ollakseen 
niinkin uskollinen dokumenttiainekselle; jopa Woody 
Harrelsonin esittämä amerikkalainen fatalisti on 
täsmällinen osa henkilökaartia. Ainoa mikä häiritsee, 
väistämättä, on tietty siloisuus näyttelijävalinnoissa, 
etenkin Sarajevoon osoitetut naistoimittajat ovat 
rämäkkyydestään huolimatta erityisen söpöä joukkoa, 
väittää tämä brittielokuva.

Pääosan Stephden Dillane on tehnyt toimittajastaan 
riittävän tavallisen, vakavan ja hieman penseänkin 
henkilän, jonka humanitaarisuus on kauniin 
käytännöllistä: niin vain täytyy tehdä, että pelastetaan 
lapsia sodan melskeestä. Niin vain täytyy, etenkin jos tulee 
jotain luvanneeksi. Tämän elokuvan kunniaksi voi siis 
sanoa, ettei siinä ole mitään sellaista Valitut Palat -
tyyppistä hymistelyä lännen ja idän kohtaamisesta kuin 
tällaisessa leffassa pahimmillaan voisi olla. 

Päinvastoin, muutamassa arkisessa kohtauksessa käy ilmi 
se miten sodan politiikka lihallistuu kysymyksiin 
hammastahnasta, terveyssiteistä, kananmunista - ja 
sivilisoituneisuuden asteesta. Eli kuten serbikirjailija 
Radomir Smiljanicin kerrotaan puuskahtaneen kollegoilleen: 
"Elämme 21. vuosisadan aattoa mutta te istutte vielä 
kuudennella vuosisadalla!"

Serbeistä ei tosiaankaan muodostu järin somaa kuvaa... 
joten aiheen sytytellessä (ja Balkanin pysytellessä 
uutisotsikoissa) kannattanee kerrata vaikkapa "Vukovar"-
elokuva tai Slavenka Drakulicin esseitä ("How we survived 
communism and even laughed").

"Tervetuloa Sarajevoon" -elokuvan tyylilaji on siis 
huomattavasti realistisempi kuin samaa aihealuetta, 
reporttereita sodassa, käsitellyt klassikkoleffa "Salvador" 
(1986). Toisaalta pyrkimys todenmukaisuuteen tietenkin 
vähentää tarinan koskettavuutta: suurin henkilödraama 
ratkeaa varsin käytännöllisesti, ja sikäli muistettavasti 
mutta... jotain syvempää kosketusta henkilöihinsä tältä 
leffalta jäi silti kaipaamaan. 

--
M.G. Soikkeli
Videolta 9.8.2000

Soikkelin elokuva-arkisto