============================================================ Lyhyesti: "Titus" on ylimodernisoitu tulkinta Shakespearen näytelmästä; ei mitenkään hienostuneinta kingitragediaa, vaikka tulkitsijana monia hienoja näyttelijöitä, alkutekstin tulkinnasta ajattomissa lavasteissa tulee köyhän miehen greenawayta, enimmäkseen koomisen tekotaiteellista ja raakaa. Dragkings! ============================================================ Othello juttelee kameralle... tai eihän se ole Othello vaan tämän tarinan synkkä mauri, jolla on valta järjestellä asioita taustalla ja pitää silmällä juonen etenemistä. Juonen vaiheet voi kyllä arvata ennalta siitä pitäen, kun Titus Andronicus palaa sodasta ja jättää henkiin goottien kuningattaren Tamoran. Viattomien ehdoton tuhoutuminen, läpensä paheellisten tappajien banaali riehunta, palvelijoiden välittäjärooli, ja päähenkilön, Tituksen huojunta välttämättömien ja väistämättömien tekojen välillä ovat sellaista tuttua materiaalia, joka vie Shakespeare-tulkintaa eteenpäin kuin katsoisi pitkään jatkunutta tv-sarjaa. Tulkinnan ja tekstin välinen itseironia on varattu kuitenkin visuaalisille elementeille, ei tekstin tulkinnasta lähtevälle komiikalle. Musiikkitausta on huokailevaa sinfoniaa ja välillä silkkaa poppia, puvustus eurooppalaisten vaatekaapeista, lavastukseen käytetty antiikkisia, renessansin aikaisia ja hypermoderneja rakennuksia, välillä jotain muovista uusklassista, kun täytyy kuvata rappiota: hekkumoidaan eli lojutaan laiskasti värivaloissa uima-altaan reunalla. Elokuvan generaattori on Anthony Hopkins joka lavasteista riippumatta päästelee Williamin tekstiä kuin vettä vaan, ei mihinkään silosäkeen artikulaatioon hiljennellen, vaan niin jutellen kuin mahdollista. Vahvan kenraalihahmon hilpeys ja toiminnallisuus on suorastaan häiritsevää, kun kaikki muut filmin hahmot ovat joko kalvakkaita tai hekkumallisen vilkkaita. Miksi siis Hopkins? Ikävä kyllä, Hannibal the Cannibal taitaa olla syypää siihen, että hra Hopkins saa edustaa nykykatsojille eleganttia barbariaa. Jessica Lange viekkaana Tamorana ei ole mitenkään lainkaan heikko näyttelijäsuoritus, päinvastoin, mutta hänen kohdallaan tähtifakki pistää silmään: Lange ei pääse liioittelemaan hahmollaan kuten jotkut filmin miesnäyttelijät. Keisari Saturninusta esittävä Alan Cumming on lähellä sellaista ajatonta heikkopäisen hahmoa, jota nykypäivän Shakespeare- filmatisoinnilta voi toivoa, mutta muuten näyttelijät tuntuvat eläytyvän kameralle eikä toisilleen tai toistensa kautta draamaa rakentaen. Kaksi ja puoli tuntia kuningasdraamaa menettelisi muuten, mutta kun alkuteksti on (ainakin minulle) vieras ja kun ainakin filmatisointi hukkaa keskeisiä henkilöitään matkan varrella, tämä "Titus"-eepos alkaa tuntua jonkinlaiselta potpurilta Shakespearea. Jos tämä on raain SW:n näytelmistä niin siitä riemustako tämä piti toteuttaa sotien ja ihmishirviöiden ajattomuutta painottaen, verisissä yksityiskohdissa mässäten? -- M.G. Soikkeli Videolta 11.10.2002 Soikkelin elokuva-arkisto