======================================================= Lyhyesti: "Toisen kerroksen lauluja" on järkyttävän koominen ja hykerryttävän häijy kuvaus maailmanlopun uhkaamasta demarilandiasta. Sketsimäisesti johdateltu, balladimaisesti lavennettu ja panoraamoilla ikuistettu arkifantasia markkinatalouden loppuhenkosista. Armoton. ======================================================= On kovin sievistelevästi sanottu (Helena Ylänen, HS 22.12.), että ohjaaja Roy Andersson suhtautuisi "varauksellisesti" kristinuskoon. Anderssonin näkemyksen totaalisesti toteuttava "Toisen kerroksen lauluja" ("Sånger från andra våningen", 2000) on varmaankin häijyin elokuva, mitä olen kristinuskosta nähnyt, vaikka kristillisen kirkon ivaaminen on sekin vain osa tämän elokuvan julistusta. Ja julistaja Andersson on, paatoksellinen ja hauska ja ehdoton ja ilkeä ja, ennen kaikkea, luotettava julistaja. "Toisen kerroksen laulujen" kaupunkimaailma on monikerroksisesti synkkä, mutta jossain sen maailman laidalla on hetkiä, joissa ihmiset kauniilla hetkellä tekevät jotain ihan omaansa maailmasta riippumatta, juovat vähän viiniä ja syövät piparkakkuja, kun aamu koittaa maagisena betoniseen labyrinttiin ja poika näppäilee tytön puhaltamaan huiluun. Nämä lyhyet lyyriset väläykset jäävät Anderssonin lavastamista näyttämökuvista mieleen yhtä elävästi kuin ne mustanpuhuvat karmeat nöyryytyksen muotoja elävöittävät kohtaukset, joissa rumat kalpeat ihmiset valehtelevat ja ulvovat ja kauhistelevat kilpaa, jotta eivät joutuisi vastuuseen toistensa pahasta olosta. Jep, tämän elokuvan jälkeen Anderssonin Arla-mainokset alkavat muistua mieleen enteinä... kohta meissä kaikissa asuu hullu lehmä? Anderssonin arkifantasian maailmassa, jonka lävitse hänen antisankarinsa Kalle ja Pelle kompuroivat kohtauksesta seuraavaan, ihmisten tarinat risteävät toisiaan holtittomasti. Kaikessa on kuitenkin suunta, tolkku, kasvava koneiden pauhu ahneimpien ja hätäisten yrittäessä paeta pahaa oloa, joka kasvaa kun kukaan ei huoli vastuuta. Autot tukkivat tiet, bisnesväki raahustaa itseään ruoskivana marttyyrikulkueena, viranomaiset valmistelevat lapsia viattomuuteen, jonka nimissä heidät voidaan uhrata. "Toisen kerroksen lauluja" herkistää sekä lumoutumaan että kammoamaan, mitä seuraavassa kohtauksessa mahtaa tapahtua. Harvoin on pelkän nuken turmeleminen tai pelkkä oksennus saanut elokuvayleisöä kiemurtelemaan niin säikähtäneenä kuin tämän elokuvan vaikutuspiirissä. Visuaalisesti vahvin panoraama on laadittu loputtoman pitkään lentoterminaaliin, jonne pariskunnat kiskovat matkalaukkuihin sullottua omaisuuttaan. Tuossa kohtauksessa yhdistyvät komeiten Anderssonin taidehistoriasta soveltamat spektaakkelit: siinä on apokalyptinen virta ja modernin arkkitehtuurin kuilu, yhtä aikaa vapauttava ja ahdistava; siinä ovat helvetissä ponnistelevat sielut ja modernin yhteiskunnan anonymiteettiä edustavat ruumisarkkumaiset pakaasit; siinä on valopisteiden järkähtämätön vyö ja eläväksi tauluksi jähmettyneiden parisuhteiden liikehdintä, taustallaan kaupungin ainoa musiikki, kova ja kasvava koneiden kohina. Pakenemalla paratiiseihin demarilandian hyväosaiset tekevät elämästään helvetin, jota he eivät näe ennen kuin ovat terminaalissa. Näissä tuhkanharmaissa legendoissa, joissa viattomat teurastetaan tai suljetaan sairaalaan, joissa hyväsydämiset hokevat runonpätkiä ja ammattitappajat elävät ikuisesti, joissa praktikot hukkaavat itsensä ja teoreetikot tulevat hulluiksi konsulttifilosofiasta - näissä legendoissa on kaikki olennainen länsimaisesta yhteiskunnasta, välillä yliampuvan rohneesti, välillä hillityn julmasti esitettynä. "Jeesus oli kiltti, mutta hänellä ei ollut liikeideaa. Siksi hänet ristiinnaulittiin", selittää mielisairas toiselle. Mitään syvällisempää kritiikkiä tämän elokuvan kohtauksilta ei voi vaatia ja kaikkein vähiten kaiken summaavaa sanomaa, sillä Andersson on tehnyt nimenomaan sikermän lauluja, joiden sävelmä ja sanat nyt vain esitetään elävän kuvan muodossa. Cesar Vallejolta lainatut kertosäkeetkin jäävät varmasti mieleen: "rakastettuja ovat ne jotka istuvat". (/'asettuvat aloilleen') Jos olette kuvitelleet, että suomalainen elokuva on jotenkin "voimissaan", niin menkääpä katsomaan "Toisen kerroksen lauluja" ja huomatkaa, että suomalainen leffa on Anderssonin näkemykseen verrattuna tasan yhtä henkevää kuin kännykkäikoneiden kuvasto. Vuosituhannen tärkein elokuva? -- M.G. Soikkeli Helsingissä 1.1.2001 Soikkelin elokuva-arkisto