============================================================= Lyhyesti: "Tuvalu" on vilkkaan koominen mykkädraama, jossa pelataan äännähdyksillä ja kolahduksilla; uimalaan sijoittuva tarina toimii kuin pienoisromaani, onnahteleekin. Kuviltaan aamun seepiaa ja illan sinertävää valoa, remonttiromanssi kahden erilaisen vesi-ihmisen kohtaamisesta, mv-teinimainos. ============================================================= Jos Kieslowski olisi elänyt 30 vuotta myöhemmin... tai jos Tarkovski olisi elänyt 30 vuotta aiemmin... he olisivat saattaneet tehdä sellaisia elokuvia kuten vanhan uimalan glamourilla hassutteleva "Tuvalu" (1999). Jos siis Kieslowski olisi kasvanut rockvideoiden keskuudessa, hän olisi saattanut tehdä trikolorisarjansa sateensininen, seepianharmahtava ja tunteikkaan tummanpuhuva. Ja jos Tarkovski olisi työskennellyt mykkäfilmin kaudella hänen töitään saatettaisiin esittää nyttemmin puolitoistakertaisella nopeudella ja ihmetellä niiden koomisuutta. Veden läheisyys, hiljainen rapistuminen, itäeurooppalainen hapan lumo, kaiken huipuksi "Mustalaisten ajasta" lainattu hautajaiskohtaus, nämä elementit tekevät "Tuvalusta" harvinaisen kirkkaan välipalan muun leffatarjonnan keskellä. Ei voi kuitenkaan välttää vaikutelmaa, että sen tasapainoiset kuvat veden äärellä läträävistä ihmisistä ovat vähintään puoliksi riittävän kokeilun tulosta eikä yhtenäisen kuvamaailman ajattelua etukäteen; niin hätäiset leikkaukset keskeyttävät tunnelman ja kuvien virran. Elokuvan loppua kohden sen hahmot ikään kuin istutetaan tukevammin tarinaan, kun alkupuoliskossa he ovat jääneet muutaman miimisen luonnehdinnan varaan: poika huijaa uimalapalatsin isäntää, sokeaa pappahahmoa uskomaan että palatsissa olisi edelleen paljon asiakkaita, tyttö kulkeutuu uimalaan kapteeni-isänsä matkassa. Saukkomainen Chulpan Khamatova sopii hyvin Caraix-elokuvista tutun Denis Lavantin kaveriksi, vaikka kaksikkoa käytetään hyvin vähän yhdessä, hyvä niin, akvaarionkuultavat kuvat vesinudismista ja tirkistelykohtausten sovittaminen vesi-ihmisten lapsekkuudeksi ovat tässä muutenkin päälleliimattuja. Vaitonainen äänitausta "Tuvalussa" ei ole ihan fiksuin ratkaisu, kun kuvissa näytetty tila on niin kuulas, että se soi jo ideana, saati värifiltterin läpi nähtynä: se huutaa taustakseen musiikkia. Joka tapauksessa kosolti kiinnostavampi mykkäkokeilu kuin Kaurismäen pateettinen "Juha" - sillä varauksella, että "Tuvalun" ohjaaja on tehnyt mainoksia Ikealle ja Coca-Colalle ja ansaitsee sikäli tulla myös boikotoiduksi. -- M.G. Soikkeli Videolta 18.11.2001 Soikkelin elokuva-arkisto