============================================================ Lyhyesti: "Unelmien sielunmessu" on harvinaisen hallittu yhdistelmä tiheätempoista, musiikkivideomaista kuvakerrontaa ja perinteisempää elokuvailmaisua, yhdistelmä joka kerrankin tarkennetaan aiheeseen eli huumehörhöiseen kauhufilmiin. Biitiltään tarkka filmi on myös kuolettavan rauhaisa. ============================================================ Huumeisen elämäntavan kuvaukset rakentuvat useimmiten sille, miten mennään askel askeleelta lähemmäs lopullista sulautumista addiktoivaan aineeseen tai ehdottomaan elämäntapaan ilman ainetta. Addiktion voimistuminen henkilöhahmoissa antaa toistaitoisellekin käsikirjoittajalle riittävän syyn särkeä mikä tahansa tilanne tai ihmissuhde, viivyttää sen ratkaisua, nouseeko vai laskeeko hahmon tarina kohtalonsa mukaisesti. Aniharvoin tarinassa onnistutaan kutomaan yhteen erilaisten nistien kohtaamisia, addiktiota toisen addiktioon, esimerkiksi kamariippuvaisen ja läheisriippuvaisen etääntymistä ja lähentymistä. "Unelmien sielunmessu" ("Requiem for a Dream", 2000) ponnahtaa liikkeelle tilanteesta, jossa pojastaan riippuvainen äiti joutuu sadatta kertaa lunastamaan poikansa panttaamaan television, sulkemaan silmänsä tämän addiktiolta voidakseen elää turvallisemmin omaa television hehkuun ja mummokerhoon suljettua elämäänsä. Varsinainen tragikomedia starttaa kuitenkin vasta siitä, kun sekä äidille että pojalle tarjoutuu yksi unelma tavoiteltavaksi, edelliselle paikka television tuomassa julkisuudessa ja jälkimmäiselle diilerin vakaarahoitteinen kesäduuni. Molemmilla unelman kantimena on läheinen ihmissuhde, äidillä poikansa ja pojalla tyttökaverinsa Marion. Neljäntenä hahmona toimii pojan diileritoveri, joka ainoana kykenee yhden väläyksen verran tajuamaan, että rakkauden ja pätemisen tarve ovat yhtä ja samaa elämänprosessia, saman tilanteen toistamista, missä äitinsä syliin painautuva lapsi uhoaa tulevansa joskus kuuluisaksi. Elokuvan kaikilla neljällä hahmolla on kamankäytölle sama tavoite: toisaalta parantaa oloa kaikkina loputtoman viivyttelyn arkisina jaksoina, tarkentumattomien unelmien toteutumista odotellessa, toisaalta tuoda unohdus, että mitään unelmia ei kyetä enää saavuttamaankaan. Elokuvan hillittömin kohtaus myös huipentaa käsikirjoituksen näkökulman: poika tulee kehumaan äidille menestystään, mutta äiti on niin laihdutuslääkkeiden aiheuttamissa amfetamiinipöllyissä, ettei kykene suhteuttamaan pojan uhoamisia todellisuuteen, omasta elämästään puhumattakaan. "Unelmien sielunmessu" etenee hieman pidemmälle ja huomattavasti synkemmin kuin yleensä huumefilmit ovat vaivautuneet menemään siihen, miten erillään nämä ihmiset ovat kun he odottelevat viimeistä kierrosta addiktiossaan. Amerikkalaiseksi elokuvaksi tämä siloittelematon kuvasto on yllättävää, vaikka tehokeinot ovat turhankin alleviivattuja. "Traffic"-filmin tavoin tyttönarkkarin kohdalla äärimmäistä pahaa merkitse iso musta hyväksikäyttäjä, jenkkikatsojan kai oletetaan saavan pahemmat sätkyt valkoista neitoa uhkaavasta mustasta slerbasta kuin tulehtuneeseen käsivarteen uppoavasta injektioneulasta? Teatterikierroksella en mennyt katsomaan "Unelmien sielunmessua", koska oletin tietäväni turhan tarkkaan millaista 'sairaan kaunista' kuvanvälkettä näiden postmodernien huumefilmien ilmaisu on. Suotta oletin, ei filmi ole niin yltiömäinen kuvankäytössään kuin videokotelon idioottimaiset kansitekstit väittävät, vaan osaa käyttää jopa jaettua ruututilaa tavalla joka sopii täsmälleen aiheeseen: miten yhdessäkin erillään ovat addiktion yhdistämät rakastavaiset. Näyttelijöistäkin voi sanoa pelkästään hyvää, niin mallimaisen sööttejä kuin sen nuoripari (Jared Leto ja Jennifer Connelly) onkin; kai sekin on osa filmin hätkäytyspolitiikkaa, että katsokaa miten nämä nuoret ja kauniit tuhoutuvat. Oscar-palkittu Ellen Burstyn äitinä on hillitön suoritus sekin, mutta ei mitään sinänsä näkemisen arvoista näyttelijätyönä. Ohjaaja Darren Aronofskyn scififantasia Pi (1998) on sekin ollut nähtävänä videolevityksessä, mutta Pi´n perusteella ei olisi voinut uskoa, miten keskitettyyn ja älykkääseen kerrontaan hän elokuvan kanssa kykenee. Seuraavaksi Aronofsky näkyy puuhaavan uuden Batman-filmin (2003) kanssa - toivottavasti tästä psykoseksuaalisesta sielunmessusta on tukea batmaanikon luonnekuvaan. -- M.G. Soikkeli Videolta 24.5. 2002 Soikkelin elokuva-arkisto