============================================================ Lyhyesti: "Unelmien tytöt" on älyttömästä nimestä ja julisteesta huolimatta kelpo frendijengi kokoontuu jälleen' -genren toteutus, jossa on monta kiinnostavaa sivuhahmoa. Tarina on harsoinen ja yhden turhan aktiokohtauksen rasittama, mutta tunnelma on harvinaisen suopea. Kilteille. ============================================================ Niin höttöistä ja palasista koottua kuin "Unelmien tytöt" -elokuvan realismi onkin, on se tv1:n Vuoroin vieraissa - sarjaan verrattuna kuin Runousoppi Citylehden rinnalla. Tuossa elokuvassa on sentään loppuun asti ajatellun kerronnan kokonaisuutta ja hahmojen keskinäisessä vuorovaikutuksesta kaiken aikaa huolta pitävä kompositio, kun "Vuoroin vieraissa" huitelee epätasaisella ja tyylillisestikin toisistaan poikkeavalla näyttelemisellä minne juoni sattuu viemään ja mitä täytettä sarjan pitkittämiseksi on milloinkin keksitty, vitsejä vai musiikkia vai toistoa. Lawrence Kasdanin "Sisärengas" (1983) tulee tänä keväänä sekin telkusta, joten itse kukin voi tarkistaa vieläkö se tuntuu yhtä lailla tämän high schoolin luuserit ja sankarit reunited -lajin arkkityypiltä. Äskettäin telkasta tuli "Queensin kingit" -elokuva, joka sekin oli mukiinmenevä sovellus samaa asetelmaa: millaisia ovat keski-iän parhaassa oraassa ne tutut ihmiset, joista piti tulla enemmän kuin vanhemmistaan. Sääli tietysti, että jenkkileffat eivät juuri tätä lajityyppiä ole osanneet käsitellä kriittisesti tai edes ironisesti - paitsi ehkä "Vaarallinen tyttöystävä"-filkassa - mutta toisaalta kyse on lajityypistä tai konseptista, joka antaa niin paljon väljyyttä, että jokainen kokoontumisleffa voi painottaa erilaisia suruja ja iloja, jos kuinkakin pariutumisen pulmallisuuteen kytkettyjä. "Unelmien tyttöihin" ("Beautiful girls") on takuunäyttelijöiksi haettu Matt Dillon, Timothy Hutton, Mira Sorvino ja Uma Thurman, mutta he ovat enemmänkin rasitteena juuri tälle lajityypille kuin koristeeksi: tulee fiilis, että mitäs ihmettä näyttelijä Matt Dillon tekee tässä kaveripiirin kokouksessa ja miksi nuo miehet eivät henkäise että hei, Uma Thurman käveli just sisään ravintolaan. Eli he eivät uppoa osaksi tarinaa, vaan tuntuvat ylipitkiltä cameoilta; tosin Uma Thurman olisi nippanappa omiaan tällaiseen leffaan erikoisen pohdiskelevassa Coolein mimmi Chigagosta -charmissaan. Em. tähtikuvion lisäksi mukana on onneksi kerrassaan mielenkiintoisia näyttelijöitä, jotka tekevät pikkukaupunki- hahmonsa samalla antaumuksella kuin mukavan oloisia ihmisiä voi kohdata vaikkapa Garrison Keillorin romaanista "Lake Wobegonin päiviä". Samaa ulospäin kääntynyttä ja vähän kinastelevaa, pitkälle elämän arkisuudelle myötämielistä pikkukaupunkilaisuutta. Erityisesti mieleen jäi Noah Emmerich lupsakkaana koti-isänä, ja kaikkien desperadojen ikioma muusa, "Leon"-elokuvasta (1994) tuttu Natalie Portman, joka terävyydessään ja suloisuudessaan on kuin luistimille nostettu haltia. Leffan on ohjannut melko tuntematon, edelleenkin mielenkiinnoton Ted Demme, mutta kässäristä vastaa Scott Rosenberg, jonka ideoimaa "Things to Do in Denver when You're Dead" (1995) on hehkutettu esiin ainakin videoarvioinneissa. Sietänee vilkaista. -- ##################### "Monista syistä parittelu ################ M.G. Soikkeli eri fenotyyppien välillä Tanssi csmaso@uta.fi ei aina tapahdu sattuman- pieni transsi ##################### varaisesti." ################ Soikkelin elokuva-arkisto