Up in the Air (2009) ==================== Amerikkalaiset elokuvaromanssit on tehty joko teineille, naisille tai aikuisille. Jälkimmäinenkin sarja on jakautunut suurkaupungin ihmissuhdesatiireihin ja indie- tuotannoista tuttuihin X-sukupolven kuvauksiin. Välillä isokin tuotanto voi tarjoilla harvinaisen yllätyksen, kuten tämä kypsemmän yleisön Up in the Air -filmi, joka noudattelee kepeän työpaikkaromanssin kaavaa, mutta pitää tarinan maan pinnalla ajankohtaisen vakavalla aiheella, lama-ajan leikkausohjelmalla. George Clooneyn elegantisti esittämä ammattierottaja terminoi ihmisiä lempeästi elinikäisistä duuneista, mutta ei ole itse kiinni tutuissa arjen rakenteissa. Iso pää huojahtelee ja salkun lukko napsaa. Tuloksena on piilokonservatiivinen ylistys sekä amerikkalaiselle vapaudelle että perhe-elämälle - aivan kuten ohjaaja Jason Reitmanin edellinen yllätysmenestys Juno (2007). Ja bonuksena on taas kaksi vahvaa naisroolia, Vera Farmigan esittämä bisnesmuija ja Anna Kendrickin itseironisesti vetämä tyttönainen. Tarinan romanttinen osuus ei etene tutuilla epäröinnin&väärinkäsitysten juonenkoukeroilla, vaan näppärän dialogin varassa pakottaa katsojan arvioimaan kolme kertaa uudelleen, mikä tämän elokuvan laji ja sanoma oikein onkaan: ensimmäisen kerran siinä vaiheessa, kun vanhan veteraanin on opetettava nousukasmaiselle terminaattorikollegalle, ettei heidän duunissaan ole kyse vain juridisista ja taloudellisista manöövereistä; toisen kerran siinä kömpelösti motivoidussa hääkohtauksessa, jossa päähenkilö joutuu selittämään ääneen, mikä perhe- elämässä onkaan arvokasta; ja kolmannen kerran siinä ennalta arvattavassa vaiheessa, kun elokuvan romanssilta viedään perusta. Loppuun saakka Clooneyn esittämää työpaikkaterminaattori pysyy sympaattisena hahmona, mikä on kyllä tappioksi yhteiskuntakritiikille. Toisaalta 'työpaikkaromanssi' saa uuden merkityksen, kun työpaikkojen rakastettavuus asetetaan kyseenalaiseksi suhteessa perheen merkitykseen. Niinpä työpaikkaterminaattori onkin oikeastaan pelastajahahmo ja hänen pääsynsä globaalin maailman Kymppikerhoon sulkee ihmissuhteiden käsittelyn kokonaan irralleen amerikkalaisenkin yhteiskunnan sosiaalisesta romahduksesta. Up in the air ei siis ole yhtä fiksu ja filmaattinen kuin millaiseksi se tekeytyy lempeän satiirisena aikalaiskuvauksena. Piruilu nuoren nousukkaan kustannuksella menee hukkaan, kun pian piruilun jälkeen kuitenkin hempeillään kliseisellä perhearvojen ja pikkukaupungin kuvauksella. Lentäminen sinänsä on amerikkalaisen unelman aineksena ollut elokuvien erityissuosiossa, mutta harvoin sitä on näinkään auvoisasti osattu myytillistää. Sikäli ajattelemisen arvoinen filmi. -- M.G. Soikkeli Tampereella 10.2.2010 Soikkelin elokuva-arkisto