John Brosnanin "Primal Screen" on siitä hauska scifileffahistoriikki, että se on niin tekijänsä oloinen kannesta kanteen. Kirjan lopussa käydään sitten meuhkaamaan, että vielä jonain päivänä myös aikuismaiset tekijät tarttuvat scifiaiheisiin, so. muutkin kuin Tarkovski, ja saamme nähdä aivan erilaisia filkkoja kuin ILM-efekteihin keskittyviä satuja. No, kun viikko sitten telkasta tuli "Vaihe IV" katselin sitä ihastuneena: wau, kerrankin jotain erilaista, vaikka sitten kuinkakin älyttömiä juonikoukeroita ja naurettavia ideoita; tuumin että tässä sitten joku tekee aikuista scifiä, jossa yhä on "ihmeen tunto" keskeisellä sijalla. Katsoin uteliaisuuttani mitä Brosnan sanoo leffasta ja olisihan tuo pitänyt arvata: vaikka visuaalisesti leffa on kerrassaan komea ja Brosnan kreditoi tekijät sitä mukaa, hän myös haukkuu leffan ufolyttyyn, koska se on - Brosnanin mielestä - hyvä esimerkki siitä miten ihmiset joilla ei ole mitään käsitystä scifistä yrittävät tehdä scifielokuvaa. Niinköhän? "Vaihe IV" oli kiehtova leffa juuri siihen nähden, että jotkut joilla oli idea siitä mitä scifi on mutta jotka eivät suhtaudu siihen samanlaisella sadunhohtoisella innostuksella kuin avaruusoopperan rakastajat, yrittävät kertoa täsmälleen aiheensa näköisen elokuvan. Jos tänä päivänä joku uskaltautuisi tekemään samasta käsiksestä leffan, niin sehän koostuisi tietokoneanimoiduista muurahaisista, jotka tanssahtelevat tyylikkäästi hyper- futuristisissa linnakkeissaan, ja vaikuttavista lähikuvista muurahaisten rouskuttamista ihmisraadoista. Leffan huipennus taas ei menisi läpi enää millään itseään kunnioittavalla ohjaajalla, ei dramaturgillakaan, vaan sankari pelastaisi sankarittaren ja tuhoaisi ant(i)vallankumoukselliset. Toisaalta "Vaihe IV" oli sympaattinen leffa koska sitä pystyisi katselemaan kauttaaltaan oman aikansa estetiikan edustajana; kaikki täsmäsi, vaatteet, hahmot, tietokoneet, psykedeeliset kuvajaksot, jolloin leffa alkoi elää mielikuvituksessa ihan erilaisena surrealistisena matkana kuin pelkkä lavasteidensa lujuuteen luottava avaruusooppera (ei sillä ettenkö rakastaisi yhtä lailla avaruusoopperoita, niiden nautiskelu vain on toisenlaista). Ja miten herttaista erotiikkaakin tällainen leffa voi tarjota verrattuna unisex-asuihin puserrettuihin misuihin tähtisumun laitamilla: kamera poimii vaaleanpunertavia näkymiä siitä miten yksinäinen alien ryömii teinitytön vaatteiden alla varpaista olalle, kunnes kaunotar ja hirviö ovat silmätyksin kahdestaan: mikroavaruuden murkkuseksiä! -- M.G. Soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto