================================================================= Lyhyesti: "Veren vangit" on koko lailla uskollinen sovitus Anne Ricen maineikkaasta vampyyritrilogian aloituksesta, lähinnä uusgoottisbarockisen tyylitajun ja miljöökeskeisyyden puolesta. Valitettavasti Neil Jordanin ohjaus painelee omituisen kiireisesti läpi luomistaan tunnelmista. Katsojalle jää liiankin monta avointa mieltä vampyyriaiheen tulkinnalle, etenkin Tom Cruisen käsittämättömän roolivalinnan myötä. ================================================================= "I want some more" "Veren vangit" kuvittaa vampyyriperinteestä aiheita ja tunnelmia, jotka ovat aiemmin jääneet vampyyritarinoiden keskeisempien teemojen (seksuaalisuus + luokkaerot + kulttuuridekadenssin mädännäisyys) taustalle. Kuvallisten voittojen tausta on Ricen alkuperäisromaanissa ja muilta osin "Veren vangit" on enimmäkseen tylsä milloin ei typerä. Mutta noiden muutamien kohtauksien tavoittamaa magiaa kannattaa pohtia pidemmälle vampyyriperinnettä vasten. Vampyyrihahmo nousee esiin alitajunnan alkumetsästä (Trans/sylvaniasta) 1800-luvulla ja astuu taiteessa kristuksen paikalle, jatkaa tämän roolia unirakastajan roolissa. Kristuksen lupaama henkinen seksi on vampyyrissä muuttunut fyysiseksi rakkaudeksi. Vampyyri on unelmakuva ja uhkakuva rakastajasta, hyljätystä, joka ei hylkää. Vampyyrin ja kristuksen yhteiset arkkityyppiset piirteet löytyvät niin klassisista goottilaisista kauhukertomuksista kuin nykypäivän vampyyrielokuvista ja -kirjoista. Anne Ricen jo klassikoksi julistetussa "Veren vangit"-romaanissa (1992; "Interview with the Vampire" 1976) kristustarina on hyvin selvästi vertailun kohteena. Päähenkilö on amerikkalainen nuori mies, jonka Lestat-niminen vampyyri ottaa opetuslapsekseen verikekkereihin. Lestat herkuttelee kristusroolissaan. Kun hän löytää saaliikseen kaksi orpolasta, hän toteaa: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni", ennen kuin käy käsiksi tuoreeseen lihaan. Neil Jordan on elokuvaversiossaan panostanut paljon viattomuuden ja moraalittomuuden vastavoimien tasapainottelulle ja onnistuu muutamissa kohtauksissa herättelemään sellaisia viehkoja alitajunnan pöpöjä, jotka Coppolan vampyyritarinassa "Dracula" näyttäytyivät enimmäkseen seksuaalisuuden möröiksi. Vaikka Coppolan vampyyritarina oli elokuvana rikkaampi, niin Jordan on Ricen avulla saanut enemmän irti vampyyritraditiosta. Ajattelen vampyyriä tässä sellaisena kuin Clive Leatherdale on esitellyt Draculan: nietzscheläisenä yli- ihmisenä, jossa lihallistuu aatelinen degeneraatio ja sosiaalidarwinistinen voitaja. On mielenkiintoista verrata Markku Envallin esittämää kuvausta kirjallisuuden tyypillisestä antikristuksesta siihen mielikuvaan, joka meillä on vampyyristä: "Uusi Jeesus ei ole antaja vaan ottaja, ei hengen vaan aistien etsijä, mies joka on vaihtanut sielun ruumiiseen, kuoleman elämään, nuorukaisen askeesin kypsän miehen lihallisuuteen, tuonpuoleisuuden tämänpuoleisuuteen." Joissakin vampyyritarinoissa antikristus ja kristus taistelevat keskenään ihmisten mielistä ja mielipiteistä - mytologian tasolla kyse on kristinuskon ja pakanauskon välisestä kamppailusta. Bram Stokerin "Draculassa" kristushahmona toimii tiedemies van Helsing. Stoker on kyllä kirjoittanut romaanin, jossa tämä uskontojen välinen kamppailu on paremminkin esillä, 1909 ilmestynyt "Lair of the White Worm". Romaanista tehty elokuva on eräs omia suosikkejani vampyyrifilmeistä, Ken Russelin samannimisenä ohjauksena vuodelta 1988. "Veren vangit" kertoo vampyyreista, jotka ovat sankareita ilman initiaatiota, sankareita syyllisyydestä vapautuneen sivullisuuden kautta. Tästä nousee heidän tragediansa. Vampyyrit hyväksyvät yliluonnollisen roolinsa vain tiettyyn pisteeseen saakka, mutta ratkaisevalla hetkellä tiedostavat luonnottomuutensa. Heillä on aikuisen tieto ja lapsen viattomuus. Tämä viattomuus/tietoisuus-ristiriita korostuu hyvin Ricen romaanissa, mihin Hänninen ja Latvanen kiinnittävän huomion kauhun käsikirjassaan "Verikekkerit" (1992). Kulttuurin kristushahmoissa tämä viattomuus purkautuu hyvinä tekoina, vampyyrin antikristus-hahmossa määrätietoisena pahuutena. Vaikka Jordanin elokuva tuo vampyyrileffojen perinteeseen uusia sävyjä, koin sen kokonaisuutena enimmäkseen epäonnistuneeksi. Elokuvaversiossa vampyyriuden kiehtovimmat teemat jäävät lavastekeskeisen kauhuromantiikan varjoon. Ja Tom Cruisen hyväntuulisuuden. Cruise ei kelpaa dekadentiksi vampyyripaholaiseksi, koska hänen moraalittomuutensa näyttää kaiken aikaa lähtevän siitä että hän ei vain tiedä mistä vampyyriudessa on kysymys. Hän on sittenkin vain ihminen, joka uskoo löytäneensä elämänsä parhaan roolin - hän näyttää pelkästään vampyyriksi muuttuneelta tom cruiselta. Tosi kamalaa! Toki vampyyrin poikamaisuus on nostettu aiemmin esille muutamassa modernissa vampyyrielokuvassa, esimerkiksi Tom Hollandin "Fright night"(1985), Kathryn Bigelowin "Near dark" (1987), Joel Schumacherin "The Lost Boys" (1987). On kuitenkin huomattava, että näissä elokuvissa on paikalla myös isällinen vampyyri, jonka alaisena poikavampyyrit työskentelevät - ja epäonnistuvat. Vampyyrin menestys on siinä mitä hän on, eikä siinä mitä hän tekee, ihan samoin kuin kristushahmon. Vampyyrit menestyvät niin kauan kuin he löytävät muutamia heihin uskovia, so. heille uskollisia henkilöitä. Vampyyri menestyy superpojan yksinäisessä roolissa, mutta myös kohtaa loppunsa samasta syystä. Superpoika toimii yksin ja häntä vastassa on miesten keskinäisestä tahdosta lähtevä sankaruus, mikä tulee vakuuttavasti esille jo Stokerin romaanissa, ja tietysti miesten sosiaalisuuden ylistykseen rutinoituneen Coppolan elokuvassa. Ricen romaani on hirveän surullinen ja kiehtova, niiltä osin missä ei floppaa patetiaansa, kun se käsittelee elämän menettäneen ihmisen vaellusta, eräänlaista varjon elämää elävien keskuudessa; oikeastaan sama aihe kuin Wendersin "Berliinin taivaan alla"-elokuvassa. Jordanin elokuva tavoittaa ajoittain tämän surumielisyyden, mutta ei pysty paikantamaan ja pysäyttämään sitä tunnelmaa yleistäväksi kuvaksi ihmisen suvusta. Hänellä on liian kiire tehdä kertomusta. -- ################## "Jumalanpilkkasäännös poistuisi kokonaan, koska ######### # M.G. Soikkeli # lakiehdotuksen mukaan 'Jumala ja muiden uskon- # o o # # csmaso@uta.fi # tojen vastaavat olennot eivät tarvitse rikos- # -v- # ################## lain tarkoittamaa suojelua'." ######### Soikkelin elokuva-arkisto