Viimeinen mohikaani - sano etninen mies =================== Lapsena J.F. Cooperin kirjat olivat suosikkejani, mutta kun näin yhden "Viimeisestä mohikaanista" tehdyn leffan jossain 1970- luvun keskellä niin olin aika lailla pettynyt. Cooperin kirjassa metsien ja vesien tuoma jännittävä ilmapiiri teki intiaaneista paljon kiehtovampia ja valkonaamat olivat muukalaisia - oli ehkä miellyttävä samaistua inkkareihin ja näyttää kieltä valkonaamojen eli aikuisten maailmalle, etenkin 1700-luvun. Jos olisin lapsena nähnyt Michael Mannin tämänsyksyisen version "Viimeisestä mohikaanista" olisin jumaloinut leffaa ja luultavasti leiriytynyt teatteriin viikoiksi. Sillä edellytyksellä, että olisin selvinnyt järjissä leffan väkival- taisuudesta, koska luultavasti edes nykypäivän 10-vuotiaat splatterveteraanit eivät nytkähtelemättä katsoisi "Viimeisen mohikaanin" kirvesjoukkomurhia. Mann'in "Viimeinen mohikaani" on komea seikkailuleffa monilla sellaisilla tavoilla, jotka Indiana Jones -leffat missaavat kiirehtimisellään. Kaikki on kohdallaan, komeat maisemat ja - kerrankin - näyttelijät, joiden olemus on seikkailijan muutenkin kuin kiiltokuvakasvoissa. Kun Madeleine Stowe painaa sodan keskellä päänsä Daniel Day-Lewisin järkälemäiseen rintaan ja sanoo "The whole world is on fire" se _todella_ yhdistää fiilikset tämän päivän maailmaan. He ovat vakuuttavia! Lisäksi "Viimeinen mohikaani" on sopivan simppeli seikkailu- kertomus - vaikka se hylkii koko ajan Cooperin kirjaa - ettei yritetä liian monimutkaista juonta, vaan koko kaksi- tuntisen kyse on vain eloonjäämisestä sodan keskellä. Lavas- teissa ja näyttelijäkaartissa (ja stunttileegioissa) on nähty riittävästi vaivaa, muttei ole yritetty tehdä mitään "kansakunta taisteli" -spektaakkelia. Harva leffa on näin miellyttävän kevyesti etninen, aito ja koskettava yhtaikaa. Varsinkin nyt kun siitä etnisyydestä on tulossa katsojaan vetoava temppu filkoissa. Muutama heikkous leffassa on ja varsinkin loppupuolella se käy häiritseväksi. Ohjaaja ei täysin tiedä mihin keskittyä nopeutta vaativissa kohtauksissa, sellaisissa "mies toimii kaaoksen keskellä täsmällisesti kuin kone" - hetkissä, jotka ovat modernien jännäreiden kulmakiviä. Osittain tämä johtunee siitä, että on haluttu lieventää filkan väkivaltaisuutta tekemällä tappokohtauksista jollain tavoin epämääräisiä, nopeuttamalla kohtauksia tai valikoimalla kuvakulmia "siisteiksi". Vielä pahempi mokaus on filkan jälkipuoliskon kerronnallinen rytmitys; loppukohtauksen - joka on kyllä eräs upeimpia mitä olen filkoissa konsaan nähnyt - edelle ei jätetä tarpeeksi tilaa jännityksen latautua, vaan koko filkka lopuksi osoittautuu yhdeksi katkeamattomaksi myllerrykseksi ja Daniel Day-Lewisin juoksunäytöksi. Itselläni filkan hyvää makua vie myös sen painotettu väkival- taisuus, vatsa ei siedä ihan mitä vaan miten kauan tahansa eli - kuten täällä on jo puhuttukin - taas yksi affekteissaan hyvinkin ahdistava elokuva. Ja katsokaapa vain, kyllä filkan tämä laatu on laskelmoitua, sillä ei missään muussa romant- tisessa jännitysfilkassa ole näin vähän naiskatsojia yleisössä (ainakin Tampereella sen huomasi 3 näytöksen otoksesta). "Viimeinen mohikaani" on suunnattu ylikypsyneille pojille. Asteikolla 4-10 reilut 9- ja odottamaan ohjaajan seuraavaa filkkaa kiinnostuneemmin kuin muiden jännäriohjaajien. -- mg "eurovelho" soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto