========================================================= Lyhyesti: "Virgin suicides" on leffadraamaa parhaimmillaan; romaanisovelluksena erikoinen ja oivaltavan kirjallinen filmi, jossa girlie-romantiikka avautuu sisältä ja ulkoa mysteeriksi. "Pleasantville" ja "Pikku naisia" 1970-luvun tapaan! ========================================================= Harvoin elokuva pystyy tekeytymään niin omanlaisekseen, että sen tunnelmia seuraa onnellisen pelokkaana: arvaamatta kuitenkaan, miten monimutkainen, elokuvatyyleihin perustuva mysteeri siihen sisältyy. "Virgin suicides" (1999) on kerrankin leffa, jonka äärellä saa olla varpaillaan. Ilon alla piilee suuri suru, käsittämätön kepeys kätkettynä perheestä laadittuun arvoitukseen. "Virgin suicides" on katalan kaunis elokuva, jossa jokainen esityskeino palvelee sisältöä; kuvan keskeltä aukeaa uusi kuva, jakautuu kahdeksi näyttämöksi, hempeilee viljapeltomaisemina, ja kaikesta siitä, mitä kerronta painottaa, olisi syytä tehdä päätelmänsä, miksi juuri tämä perhe hajosi sisäänpäin. Voiko perhe muodostaa oman valtakuntansa kaupungin ja yhteisön sisälle? Mikä oli jalavien ja hullun tv- toimittajan osuus tapahtumiin? Kyseessä on murhamysteeri, josta katsojilla riittää tulkintoja, koska elokuva on niin tarkka ajankuva 1970-luvusta. Jokin murtuma on tapahtumaisillaan koko yhteiskunnassa, jokin yleinen viattomuus katoamassa ja pöyhkeä itsekkyys korvaamassa yhteisöllisen kitin. "Virgin suicides" on läheistä sukua "Jäämyrsky" (1997) ja "Pleasantville" (1998) - elokuville, vaikka onkin keskitetympi ja realistisempi nuorisokuvaus, jossa pojat ovat poikia ja tytöt... no, jotain mikä on kerronnan luomaa; tytöt ovat tämän maailman elettyä elokuvaa, jota televisio ei ole ihan vielä turmellut seksin ja väkivallan mausteilla. Ihan kuin "Pleasantvillestä" kehittynyt utopia, jossa 1950-lukulaisen mustavalkoisuuden sijaan eletään kiikarin ja levysoittimien lävitse. "Virgin suicides" on täsmällinen pituudessaan ja täsmällinen huumorinsa hellyydessä, täsmällinen myös lolitamaisten kuviensa etäännytyksessä girlie-sävyihin; vahva debyytti Sofia Coppolalta. Kyseessä on niin lempeä ja tyly kannanotto, että _synkimmillään_ sen retrotunnelmiin löytyy vastinetta vain jostain elokuvien "Stay by me" ja "Summer of Sam" välimailta. Lopun ironinen kuvaus muuttuneesta sosieteetista taas on kuin isä-Coppolan lyhytfilmistä "New York Stories" - trilogiaan (1989). Lainoja isältä näkyy kyllä visuaalisissa täytepaloissakin (vrt. Coppolan S.E. Hinton -filmatisoinnit "Taistelukala" ja "Outsiders", 1983). Ennen kaikkea "Virgin suicides" on ritariromanssi. Olipa kerran kuningas ja kuningatar. Joilla oli viisi kaunista tytärtä, yhdessä ihmeellisiä kuin metsän kevään herätessä. Mutta kuningas ymmärsi vain kuolleita esineitä eikä kuningatar tiennyt miten nopeasti metsä kasvaa ja miten pian heinä heilimöi. Niin metsä vastasi vain kaikuina, niin eivät viisaimmatkaan nuorukaiset nähneet metsää puilta, ja he saattoivat kutsua kauneutta vain vanhempiensa kuolleilla kielillä tai toistella trubaduurien hylkäämiä viestejä. Aikuisia esittävät julkkisnäyttelijät (James Wood, Kathleen Turner, Danny DeVito) tuntuvat täysin turhalta tässä leffassa, he kiinnittivät tarinaa tähtikultin kautta lajityyppeihin, jotka tämän kultahipun kohdalla ovat yhtä vieraita kuin Tekniikan Maailma olisi Heppahullun välissä. Nuoret näyttelijät ovat puolestaan kauttaaltaan symppiksiä. Heidän avullaan "Virgin suicides" osoittaa, että 70-luvun murros oli jotain rajumpaa kuin diskoretrofilmeillä, kuten "Boogie Nights" tai "54", voidaan mitenkään osoittaa. Entä onko "Virgin suicides" feministinen elokuva? Kysymys on aiheellinen ja vastata voi, että sellainenkin aspekti siihen sisältyy. Girlie-teeman erikoisnumerossa Lähikuva 1/97 Mari Pajala kiinnitti huomion siihen, miten "Pikku naisia"- tyyppisessä girlie-leffassa käytetään mm. vaatetusta sellaisen nostalgian lähteenä, joka mahdollistaa katsojan camp- asenteisen, yhteisen katsomisen tuottaman positiivisen retrofiiliksen. "Virgin suicides" on monella tavoin 1970-lukua retrohengittävä "Pikku ihmisiä", jossa ennalta-arvattavuus koituu katsojan ansaksi ja nostalgia osoitetaan sukupuolten ainoaksi yhteiseksi kieleksi. Summaten: osana elokuvatuotannon lohdutonta tilannetta "Virgin suicides" ei ole mikään vahva naiselokuva, mutta osana nostalgiaelokuvien liikettä se kyseenalaistaa erityisen tuntuvasti naisen roolin miesten ja sukupolvien välisenä vaihdonvälineenä. -- M.G. Soikkeli Videolta 2.9.2001 Soikkelin elokuva-arkisto