============================================================== Lyhyesti: "Voi veljet missä lienet?" on filmografinen odysseia, joka soi ja pätkii musikaalin tapaan. Vaikka se on Coen- veljesten aurinkoisin ja appoisen iloisin elokuva, minut se jätti harvinaisen kylmäksi. 1930-luvun jenkkikuvaston kierrätys on oivaltavaa, mutta Odysseus-runko ei luo yhtenäisyyttä. ============================================================== Coen-veljesten elokuvat ovat olleet siitä riemukkaita, että ne ovat yllättäneet niin tarinallaan kuin tavallaan kertoa tarina, puhumattakaan siitä, miten täydellisesti Coenit vaikuttavat tuntevan soveltamiensa lajityyppien historian. Silloinkin kun heidän elokuvansa hätkähdyttävät raakuudellaan, moiset kohtaukset tuntuvat eri tavoin tarkoituksenmukaisilta kuin yleensä draamafilmien katsojia herättelevät affektipalat: Coeneilla koominen raakuus kyseenalaistaa lajityypiltä odotetun realistisuuden. Toisin ovat ilon aiheet tässä veljesten uusimmassa leffassa. Jälleen he käyttävät hyväkseen elokuvahistoriasta tuttuja kohtauksia, varhaisia moraliteetteja ja myöhempääkin nostalgista kuvastoa, mutta tällä kertaa tutun Southlandian lävitse painellaan sarjakuvastripin vauhdilla. Kyllä tämä on Coeneiden teemapuistomaisin ohjaus, vaikka sitten olisikin erityisen ironinen ja korkeakulttuurisen kehyksen läpi koottu (=Odysseuksen retket) rakkaudentunnustus amerikkalaiselle elokuvalle. Kolmen kahlekarkurin matka etsimään yhden kätkemää aarretta risteää niitä näyttämöitä, joita elokuvakatsoja osaa yhdistä USA:n etelävaltioihin: jokeen kahlaavien babtistien jono, KKK:n lakanamessu, vihreillä tomaateilla ruokitut kylpevät seireenit, pölynkuivat konservatiivipoliitikot, takamaiden farkkuhaalari- köyhälistö, junapummit, pikkukaupunkeja ryöstelevä gangsteri, tienristeyksessä notkuva kitaristi, ym. ym. Syvä etelä on Ameriikan antiikkia... Kaikilla tutuilla kohtauksilla on oma tehokeinonsa elokuvissa, mutta nyt tehostetta viedään asteen pidemmälle; etenkin kohtaaminen KKK:n kanssa on aluksi hyytävän hassu, sitten vain hölmö. Se on, toki, osoitus Coen-veljesten ymmärryksestä, mutta pelkkänä eleenä se ei suo uutta muotoa yhtään minkäänlaiselle arkkityyppiselle tarinalle. Missä on Tennessee Williamsin kuvaama kartanoiden etelä? Entä "Tuulen viemän" näyttämöt? Onko Coeneilla lopultakaan näkemystä degeneroituneen Southlandian myyttiin? Nope, ja siksi sitä on tyylikästä lähestyä miten itse tykkää - Odysseus-tarina vaan ei anna tälle kuvastolle niin kiinnostavaa yhtenäisyyttä, että kukin kohtaus kasvaisi edellisen perustalta, veisi katsojaakin jonnekin pidemmälle omaan maailmaansa, tai että pinnan ja syvyyden välille tulisi jotain tulkintavaraa joka pitäisi jokaisen filmihullun varpaillaan. Ehkä juuri siksi missasin niinkin selvän viitteen kuin kykloopin kohtaamisen odysseialla... Enemmän katselin tätä "Kolme kuningasta" -filkan pastissina kuin Odysseuksen, siitäkin huolimatta etten ole tuosta George Clooneyn johtamasta seikkailukomediasta nähnyt muuta kuin palasia. Coeneiden tapa kertoa tarina on tällä kertaa enemmänkin filmaattinen kuin velmu. Päähenkilöt on tehty niin hyväntahtoisen tolloiksi kuin mahdollista, mutta ilmeellisen älyttömyyden lisäksi on haluttu vitsailla ennemmin nykypäivälle kuin menneisyydelle. Niinpä koomikkokolmikon päänä toimii George Clooney, joka monta pärstäuskottavaa roolia tehtyään saa nyt virnuilla kuin tautinen ja vahdata hiuslaitoksensa kestävyyttä. Todentotta, tämä tuhattaito on sellainen ressukka ja teoreetikko kuin Coenit haluavat Odysseuksen nähdä, mutta näyttelijä on omaan makuuni täysin väärä. Toisena apulaisena on John Turturron esittämä heinähattu, eikä kolmannella hahmolla olekaan sitten muuta tekemistä kuin vedota katsojan miimiseen muistiin kestoällistyneenä. Musiikkikohtauksissa annetaan tunnelman kehkeytyä vähän pidemmälle, ja leppoisimmillan tarina onkin kuin yhdistelmä "Kahlekarkuria" ja "Blues Brothersia". Komiikka on poikamaista pilkkaa viranomaisille tai Ku-Klux-Klaanille, ja asennetta löytyy, kun reilut musiikinystävät, ne tavalliset ihmiset, ja potkittu mustien vähemmistö saavat junttikolmikosta äänitorvensa. "Voi veljet missä lienet?" on elokuva etelävaltioiden elokuvallisuudesta, ulkomuseosta, johon särmää pitäisi syntyä 'Odysseuksesta'. No, kellertäväksi ja tomunhaaleaksi suodatetut maisemat näyttävät ulkokuvissakin niin filmihistorian läpi tehdyiltä kuin on tarkoituskin; Clooney ei näytä. Turturro tuntuu turhalta koska pakolliselta valinnalta Coen-leffaan, samoin John Goodman, jälkimmäinen yhtä tylyssä roolissa kuin "Big Lebowski" -filkassa. Itselleni tämä oli pettymys Coen-filkkana, mutta sopinee sitä suositella edes niille, jotka tykkäävät veljesten elokuvista kierrätysaltaina. Ja teknisenä suorituksena leffa on sellainen, että sen haluaa katsoa uudelleen; videolta. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 29.10.2000 Soikkelin elokuva-arkisto