"The Weight of Water" (2002) tuo Kathryn Bigelowin jälleen meren äärelle, mistä hänen maineensa lähti nousuun "Myrskyn ratsastajat" -surffarijännärissä. Ehkä tuo "Myrskyn ratsastajat" näyttäisi nykyään yhtä köyhältä kuin "Weight of Water" näyttää tänä päivänä: keskimääräistä paremmin kuvattu ja näyttelijäohjattu jännäri, jonka tarina on kuitenkin hyvin tavanomainen ja sadistinen suhtautuminen naisiin jopa tylympi kuin miesohjaajien elokuvissa. Tähänkö Hollywood naisohjaajia tarvitsee? Vetten paino on historian painoa kuolleiden päällä, ja kuolleita voi käyttää niin tekosyynä kuin avoimena syynä omille motiiveilleen rakkauden ja koston töissä. Yhdistäessään vuoden 1873 norjalaisemigranttien murhatapauksen ja nykypäivän taiteilijaromanssin aikakausien lävitse "The Weight of Water" ei ole kekseliäs kuin kuvallisesti, eikä kaksi filkkaa yhden hinnalla - etu ole sekään videokatselijan kannalta kummoinen, kun köyhän saariston historiaa Bigelow kuvittaa niin etnoromanttisen karusti kuin tällaista puritaanien pukuihin kuristettua puritaanierotiikka on tavattu tehdä monta kertaa aiemmin. Nykypäivän tarina, purjeveneen kannella tihentyvä neljän hengen eroottinen palapeli on tuntuvasti tiiviimmin ja luovemmin kuvattu, kun jopa tyhjäpäisimmät näyttelijät Sean Penn ja Elizabeth Hurley saadaan näyttämään uskottavilta heidän käyttäessään Yeatsia onelinereinaan. Paljon jätetään myös näyttämättä ja sekös tekee eroottisesta kuviosta eloisan. Pitkäsäärisen tanssijattaren "pyhä ja katkera liha" voitaisiin tehdä tiettäväksi ja viettäväksi kyllä muutenkin kuin bikinipornolla. Varsinaisesta näyttelijätyöstä huolehtii vahvasti läsnäoleva Catherine McCormack, historialliselle rikokselle omistautunut valokuvaaja. Henkilöt ovat voimakkaasti etualalla, meri ja saaret mitättöminä taustatekijöinä, mutta kun draamaa ei kärjistetä henkilöiden välillä tapahtuvina ratkaisuina ennen kuin aivan filmin lopussa, eivät rutiinimaiset vastakkainasetelmat 'lurkkiminen pölyisessä arkistossa' tai 'vaimo katselee miestä joka katselee jääkuutiota imeksivää bimboa' anna aihetta nostaa tätäkään filmiä siihen eroottisten jännäreiden aateliin, missä "Basic Instinct" tai "Dead Calm" ovat ns viihdeklassikoita. McCormack ei saa filkassa sittenkään sellaista esiintymistilaa kuin mihin karismaattisuudessaan ja varmuudessaan pystyisi. Ja sen historiallisen osuuden loppuselvittely on niin pöljä, että filmi sopii paremmin yhteen "Texasin moottorisahamurhaajan" kuin "Saint-Pierren murhenäytelmän" kanssa, jos vaikka se jälkimmäisen tunnelmia tavoitteleekin. Filkan nimenkin olisi voinut surutta suomettaa vaikkapa muotoon "Vesi on verta sakeampi". -- M.G. Soikkeli Videolta 4.1.2004 Soikkelin elokuva-arkisto