==================================================== Lyhyesti: "Will Hunting" on idioottivarmasti tunnel- moiva tarina neron kasvatuksesta. Nerouden laatu jää selvittämättä, kun keskitys on tunneälyn ja heterouden koulimisessa. Imelät näyttelijät, pliisu tarina; jätkäherkistelyä naiskatsojille. Ponnetonta. ==================================================== Synnytäänkö neroksi? Ehkäpä joillakin tosiaan on niin erilainen psykofyysinen kyky lähestyä maailmaa, että uuden oppiminen ja omaksuminen on heille vaivatonta. Entä synnytäänkö demariksi? No, ehkäpä joillakin on vain vähemmän lahjakkuutta... Varmaa on vain se, että kasvun ja kehityksen laatuun kohdistuvat odotukset ovat jokaisen yhteiskunnan humanismin mittana. Jos pääministerin syysvauva sattuisi olemaan kehitysvammainen, olisi tällä pienellä symbolilla valtava, vaikkakin julkilausumaton merkitys sille, mitä ajatellaan ylipäänsä suomalaisesta. Kasvu ja kasvatus ovat aina ideologisesti määräytyneitä niin "luonnollisilta" kuin ne saadaankin näyttämään. Vallankäyttäjän ja vallanalaisen suhde on ainakin länsimaissa tavattu vertauskuvallistaa valtion ja perheen rinnakkaisuudella: perheet ovat enemmän tai vähemmän sopimuksenvaraisia hallintoalueita. Periamerikkalaisen "Will Huntingin" (1997) yllättävän tylsästi ohjannut Gus van Sant on aiemmissa elokuvissaan "Drugstore cowboy" (1989) ja "My own private Idaho" (1991) pystynyt käsittelemään sellaisten nuorukaisten elämää, jotka eivät asetu millekään kohdalle näissä valtarakenteissa. "Will Huntingin" (alkup. nimi "Good Will Hunting") samanniminen päähenkilö on kyllä syrjäytyneiden kaartia lähtökohdiltaan, orpo ja hyväksikäytetty häirikkö, mutta tämän elokuvan herkistely ja dramatiikka pohjaakin juuri sille, että tämä nerokas paskiainen Will Hunting tunnistaa vaistomaisesti ne sosiaaliset siteet, joiden kautta hän löytää paikkansa yhteiskunnassa: vanhemman miehen osoittama heterosuhteen arvo, miesten välisten kaverisuhteiden hohto, baseballiin liittyvä yhteinen kansalaistietämys. Tarina jättää koko lailla avoimeksi millaisten oivallusten kautta Will Hunting oppii yhtään mitään sosiaalisia taitoja. Ehkäpä hän vain kyllästyi vitsailemaan aikuisille ja hakkaamaan naapureita? Will Huntingin terapiointi sujuu niin notkeasti, että nuorukaisen ongelmallisuutta alkaa ihmettelemään - kun leffan tarinassa nyt ei muutakaan kiinnostavaa ala löytymään. Oikeastaan elokuvan kerronnan käänteet perustuvatkin sille, miten nuori näyttelijä (myös leffaa käsikirjoittanut) Matt Damon osaa löytää itsensä _näyttelijänä_ suhteessa vanhan kaartin näyttelijöihin, etenkin Robin Williamsin, joka tässä filmissä on joulupukki- pärstineen maireampi kuin koskaan. Jos sait yliannoksen kasvatustarinan imelyyttä "Kuolleiden runoilijoiden seurasta", niin tämä filkka palauttaa mieleesi oksennuksen maun joka kerta kun Williams ja Damon pääsevät kokeilemaan miten tehokkaan isä&poika -kohtauksen he saavat aikaiseksi terapiaistunnostaan. Filkassa on kyllä monta hyvää sivuroolitusta ja etenkin MIT:hen sijoittuvat kohtaukset ovat kiinnostavalla tavalla autenttisen näköisiä, mutta tätä elämän ja opin aluetta, matemaattisen lahjakkuuden kenttää, leffa valottaa erittäin niukasti. Jottei se saisi katsojaa tuntemaan itseään tyhmäksi? Itse luotin siinä määrin van Santin ohjaajakykyyn ja aiheeseen, että kesäkuun tylsistä leffoista valitsin tämän "Salasana Mercuryn" sijaan. Niinpä päädyin väkivaltaisen poikaleffan sijaan syntymäneroudella hymistelevään jätkäleffaan, jonka katsojakunnasta 90 % oli naisia: isä&poika- kohtauksille kihertäviä keski-ikäisiä ja heterokohtauksille nyyhkiviä neitoja, ynnä tietysti tyhjää kesäaikaa tappavia leffankuluttajia kuten itse. "Will Hunting" on tylsintä mitä Gus van Sant on saanut aikaiseksi, vaikka leffalla lienee ollut tärkeitäkin tarkoitusperiä puheenvuorona "tavallisen" elämän ensisijaisuudesta nerouden professointiin nähden. Lisäksi filkassa on yksi hyvä monologi armeijan ja liike-elämän yhteyksistä, mutta sitä harjoitellessa Matt Damon lienee unohtanut muut roolihahmon vaatimat harjoitustyöt. Ainakin minusta hän oli niin siisti ja siloiteltu, särmätön hahmossaan, että van Santin aiemmin ohjaamat teinitähdet Matt Dillon, Keanu Reeves ja River Phoenix tuntuvat elävästä elämästä repäistyiltä Will Huntingiin verrattuna. -- M.G. Soikkeli Helsinki 12.6.1998 Soikkelin elokuva-arkisto