============================================================== Lyhyesti: "X-men" on vuoden tuotemerkkileffa, teknisesti siisti ja sisällöltään tyhjänpäiväinen tarina supersankareista; high school -teinisarja kohtaa vapaapainin siten kuin 12-v. nörtti sen kuvittelisi. Asialliset aikuisnäyttelijät. Tylsä! ============================================================== Efekteissä on eroa. On elokuvia, jotka tehdään efektien ympärille niin pian kuin keksitään tarpeeksi tuttu tuotemerkki jonka ympärille donitsi rakennetaan; ja on elokuvia, joissa efekteillä saadaan katsoja siihen tunnelmaan, että nyt maailma on eri ja ihmeellinen. Kun efektit kehittyvät halvemmiksi ja yleisö (light-kriitikoista puhumattakaan) tottuu mittaamaan leffojen katsottavuutta efektien näyttävyydellä, etenkin tieteisfiktioon pursuaa edellisen sortin elokuvia. Niiden vuoksi vähitellen unohtuu, mikä tieteisfiktiossa eli scifissä on kiinnostavaa ja innostavaa. Jo tämä vuosi 2000 on mystisestä numeroluvustaan huolimatta ollut surullinen todiste siitä, että teatteriin tulevien scifileffojen määrä kyllä kasvaa, mutta laatu ei muutu miksikään, päinvastoin. Elokuvat kuten "X-men" ovat nekin tätä edellisen ryhmän kategoriaa, leffoja joissa ei ole mitään muuta kuin efektit ja tuotemerkin kautta käsikirjoiukseksi laajennettu idea - tällä kertaa "mutanteiksi" kutsutut supersankarit jotka paiskovat toisiaan "normaalien" arkijuhlissa. Veijo Hietalan kaltaiset populaarikulttuurin tu(t)kijat ovat riemuissaan, jos tällaisessa elokuvassa on mikä tahansa "vakava" aihe, kuten nyt tässä "X-men" -filkassa "vierauden teema": miten murrosikäiset kersat tuntevat itsensä friikeiksi. Samoilla perustein "South Park" -sarja on populaariviihteen huipennus. Juuri pidemmälle ei päässyt Hesarin Jari Lindholm (1.9.2000 NYT-teiniliite), jonka mielestä "X-men" -elokuva on kannanotto "erityisesti homovihaan". Täh? Kas kun ei rasismiin, kun elokuva kerran aloittaa "syrjintäteemansa" keskitysleiriltä. On ihan yks hailee millä nimilapulla yrittää osoittaa hienoisia laatueroavuuksia tuotemerkeillä laskelmoivan viihdeteollisuuden sisällä, lopulta ratkaisevaa on ainoastaan onnistuuko elokuva esittämään elokuvan keinoin kiinnostavan ja/tai viihdyttävän tarinan ja/tai kuvaston. "X-men" ei pysty. Tosiasia on se että mikä tahansa "Batmanin" jakso kertoo enemmän, jos kuinkakin ohimennen, friikkeydestä kuin "X-men", jossa mutanteille on ihan oma high school, jossa siloposkiset nuoret sitten tekevät pieniä söpöjä taikojaan. Sitten jari Lindholmin kaltainen kriitikko tokaisee, että "elokuva on hengeltään vakava". No niin varmaan 12-vuotiaan katsojan näkökulmasta se käsittelee isoja ja vakavia kysymyksiä; onneksi elokuvan lukiolaisia suojelevat omat "isoset", vähän vanhemmat mutanttikaverit joilla on tuttavallisia nimiä kuten Wolwerine tai Storm. Rippukouluscifiä! Vapaapainiscifiä! Kuka supersankari varjelisi meitä tällaiselta soopalta? Laskekaapa huviksenne kuinka monta kertaa leffassa joku henkilöistä taintuu, sängytetään ja toipuu; taintuu, sänkyyn, toipuu... Näistä katkelmista syntyy leffan draamallinen rytmi, eipä juuri muusta. Elokuva töksähtelee vauhtiin ja pois vauhdista kuin rippi-ikäisen kiima. Sarjakuvan pohjalta tehdyt elokuvat ovat viihdettä, joka toimii ns. omilla ehdoillaan: henkilöjä ei tarvitse _välttämättä_ syventää ja leikikäs liioittelu palvelee tunnelmaa. Mutta se mitä edes kriitikoiden pitäisi pitää silmällä, jos popcorn-tötsiinsä uppoava yleisö ei enää asiaa muistaisikaan, on se mitä _uutta_ tällaiset elokuvat tuovat vai ovatko ne miten simppeleitä ja kaavamaisia kertaumia aiemmista vastaavista leffoista; onko tällaisessa elokuvassa mitään erityistä ja omaa jonka vuoksi se kannattaisi katsoa ennemmin kuin uudelleen videolta jokin "Superman"? Mielestäni ei. "X-men" on jenkkitylsää ja mielikuvituksetonta tieteisfantasiaa, jossa näyttelijät kuten Hugh Jackman ja Famke Janssen menevät täysin hukkaan. Joillekin katsojille elokuvan tekee "vakavaksi" jo se että Patrick Stewart saadaan esiintymään vakavan näköisesti kaikkien teinien keskellä... Kivat heille, seuraavaksi Stewart tekee cameon kokoillan "Teletapit"- leffassa; siinä faneille scifiä ihmeteltäväksi. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 4.9.2000 Soikkelin elokuva-arkisto