========================================================== Lyhyesti: Okkulttinen jännäri "Yhdeksäs portti" on ohjaaja Polanskin pahin floppi sitten "Vampyyrintappajien". Alun vakava bibliofiilis muuttuu vähitellen veltohkoksi psyko- fantasiaksi, jossa miehen elämän yhdeksäs portti on arvaatte kyllä mikä. Hyvät näyttelijät ihan hukassa.Vältä. ========================================================== "Who is LCF?" "Yhdeksäs portti" (1999) aukeaa kohtauksella, jollaisessa elokuva on parhaimmillaan: kirjoilla kalustetussa huoneessa vanha mies raapustaa hätäistä kirjettä, sitten kamera siirtyy hirttoköyteen, johon ukkopaha tietysti kiipeää kiikkumaan. Repliikkejä ei tarvita jotta odotukset saadaan ladatuksi, ja kamera voi sujahtaa kirjahyllyn lävitse alkuteksteihin ja tekijän kuoleman jälkeiseen elämään, jossa illuusiot heräävät henkiin. Odotukset Roman Polanskin elokuvalta ovat jo lähtökohdiltaan korkeat ja pitkän matkaa ohjaaja niihin vastaakin. Kuvataan sivistyneiden ihmisten korruptiota, kirjahimon saastuttamia ihmisiä, jotka tekevät mitä tahansa saadakseen käsiinsä haluamansa teoksen. Heille tarinat ovat lakanneet elämästä, ja arvokkainta on kirja esineenä, kabbalistisena välikappaleena. Kuvat vaihtuvat sinisissä ja mahonginruskeissa sävyissä, joita on tottunut odottamaan oikeussalidraamalta, mutta nyt oikeutta käydään siitä, mikä epäpyhistä kirjoista ("Varjojen valtakunnan yhdeksäs portti") on aito ja mitkä kaksi kopioita. Päähenkilönä on "kirjaetsivä" (Johnny Depp) ja hänen työnantajanaan mystinen miljonääri (Frank Langella). Niin kauan kuin tarina pysyttelee Amerikan maaperällä, sen tunnelma kestää. Kirjan sisältämä uhka aukeaa vähitellen ja vaikka vaarat piirittävät sankaria ennalta- arvattavin kääntein, elokuva on lähtötunnelmissaan kuin kultivoitu "Noiduttu sydän": yksityiskohtien suhteen on tarkkana, koska ne saattavat liittyä tietoon siitä mikä satanistisista opuksista on oikea. Vasta kun tarinassa hypätään Eurooppaan etsimään kahta puuttuvaa kirjaa, tunnelma lässähtää ja kohtaukset alkavat kompuroida; "Ei perkele niillä yksityiskohdilla ollutkaan mitään väliä", tajuaa katsoja. Elokuvan lopetus on jopa niin ennätyslattea, että katsojan olisi syytä paeta teatterista runsas vartti ennen loppua. Jäisi hyvä maku edes kauniista kirjoista... Mutta loppuun leffan katsottuaan on pakko ajatella, miten täydellisesti tämä elokuvaprojekti on levinnyt ohjaajan käsistä. Etenkin tiiviiseen draamasovitukseen, Polanskin edelliseen ohjaukseen "Yö ei tunne armoa" (1994) nähden tämä "Yhdeksäs portti" on kerrassaan omituinen välityö. Pitääkseen yllä edes oman mielenkiintonsa Polanski on sijoittanut sankarin henkivartijaksi Emmanuelle Seignerin esittämän tennarienkelin. Muut näyttelijät lienevät tulleet tuottajien sijoituksena hieman totuttua älyllisempään kauhuelokuvaan. Mikä tässä sitten oli kauhua? Sekö että Lena Olinista nähdään hänen vanhentunut (taka)puolensa, ei näyttelijäsuoritusta, tai että Johnny Depp ja Frank Langella menevät hukkaan tarinassa, jonka syvällisyys piilee höperöissä viitteissä kirjallisuushistoriaan? Ei voi kyllin korostaa sitä, että edes - tai varsinkaan - bibliofiilien ei pidä mennä katsomaan tätä elokuvaa. Kirjallista ymmärrystä tässä on vain "Löydä yhdeksän virhettä" -tyyppisiin kuva-arvoituksiin, ja Playboy-tasoisiin ilmestyksiin. Virnistävä Seigner olisi kiehtovampi kuin rinnat paljaana pomppiva Emmanuelle, mutta tämän Polanski on jo unohtanut "Katkeran kuun" (1992) jälkeen. Mielenkiintoisinsta tässä leffassa on se, miten tavanomaisia ja turistimaisia takaa-ajokuvioita tarinaan kertyy, kun amerikkalainen saapuu Eurooppaan. Tekeekö Polanski elokuvansa jenkkejä ajatellen? Espanjalaisen Arturo Perez-Reverten romaani, johon elokuva perustuu, saattaa olla aivan toista luokkaa kuin tämä Polanskin ohjaama latteus, mutta ainakin leffa on kamalaa mainosta sekä Arturolle että koko eurooppalaiselle kirjakulttuurille. No, voi hyvin kuvitella eurooppalaisenkin katsojan jolle tällaisten filmien jälkeen kirjallisuus merkitsee vain satanistisia sorkanjälkiä ja kaiken muun löytää sarjakuvista. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 5.1.2000 Soikkelin elokuva-arkisto