Zodiac (2007) ============ Nykypäivänä "tinkimätön" tarkoittaa elokuvan tai kirjan mainoslauseissa samaa mitä "taide" vielä parikymmentä vuotta aiemmin. Toisaalta elokuvat kuten "Zodiac" ovat tinkimättömiä siinä, että ne ovat erityisen uskollisia materiaalilleen . ja siitä syntyy niiden tyylillinen ehdottomuus, vaikutelma ohjaajan näkemyksellisyydestä, joka käytännössä on vain oivallista projektinhallintaa. Ja melkoinen projektielokuva tämä "Zodiac" onkin. Se ansaitsee tulla mainituksi myös suurten "sanomalehtielokuvien" joukossa, vaikka sen kuvaus journalistien työstä on kaukana siitä paperinkuivasta innostuksesta, jota lajin klassikko "Kaikki presidentin miehet" voi edelleenkin herättää senttaavissa tai bloggaavissa nuorukaisissa. "Zodiacissa" voidaan vitsailla sille, että vielä 1970-luvulla joku jaksoi selvittää salamurhaajan koodiviestejä ahkerilla kirjastokäynneillä, mutta vitsailua lähemmäksi siinä ei tulla lehtimiehen työtä. Runsaasti jännittävyyttä, jopa klassikkoaineksia "Zodiac" sisältää kuitenkin sarjamurhaajafilminä. Sen tusinatavaran joukossa tämä David Fincherin ohjaus on tärkeämpi kuin hänen maineensa luonut "Se7en": kerrankin murhatrilleri jonka toivoisi olevan vaikka puolet pidempi, etenkin jos murhatutkimuksen moniaalle haarautuvia (1969-1991) polkuja saa seurata kotisohvalta. Eniten pidin niistä poliisityön byrokratiaa ironisoivista yksityiskohdista, miten 1970-luvulla isojenkin kaupunkien viranomaiset olivat kuin yksinäisiä sheriffejä. Sarjamurhaaja syntyi tämän byrokratian ja massamedian yhteisenä kasvottomana hirviönä, ihmisestä jota miljoonakaupunkien sisältään hajoava rakenne ei kyennyt tunnistamaan edes satojen tai tuhansien miestyötuntien ihmisjahdissa. En ihan usko, että "Zodiac" olisi merkkiteos, jonka jälkeen paneuduttaisiin uudelleen selvittämättömiin rikoksiin, mutta se saattaa olla innoittajana vastaaviin dokumentoiviin fiktioihin, jollaisia on kovasti kaivannut Oliver Stonen siirryttyä viihdetuottajaksi. Ajankuva ja yksityiskohdat ovat "Zodiacissa" nekin riittoisasti taustoitettuja, tarinaa seuraa ajattelematta millaisin motiivein tämä filmi on tehty. Onhan kyseessä kaikkien sarjamurhaajatarinoiden äiti, jo 1970-luvulla ensimmäiset filmitulkintansa saanut kaupunkilegenda, jonka todelliset kauhut unohdettiin hämmästyttävän pian - tai ainakin näin filmin taustadokumentissa väitetään. Parasta ja heikointa "Zodiacissa" on näyttelijäntyö. Hahmogalleria antaa paljon tilaa tuntemattomille näyttelijöille, ja pienistä rooleista tuttu Mark Ruffalo saa päteä poliisina, jonka maineestaan huolimatta ei tarvitse koskaan käyttää asettaan. Ainoa ärsyttävä puoli elokuvassa on Jake Gyllenhaal, joka on aivan liian kulunut kasvo tällaiseen aikalaisfilmiin eikä häntä ole vaivauduttu edes naamioimaan hahmon ikävuosien mukana. Ehkä se kuuluu staran sopimukseen? Robert Downey jr on sitä vastoin piilotettu naamakarvojen ja silmälasien taakse. Löysäilevän sankarijournalistin hahmo voi tietysti sellaista vaatiakin, mutta yhtä pinnalliselta se vaikuttaa kuin Gyllenhaalin kyökinpöytädekkari. Chloe Sevignyn farkkuhaalarivaimo jää täysin lavasteeksi, vaikka hahmosta saa aavistuksen, mitä kaikkea käsikirjoittaja on hänestä kuvitellut saavansa dekkarinsa psykologiseksi taustaksi. Murhakohtaukset "Zodiacissa" ovat erityisen pelottavia, mutta onneksi ei sentään niin korostetun raa'asti mässäileviä kuin mitä sarjamurhabuumi mahdollistaisi. Ja onhan näin saatu ehkä jokunen naiskatsojakin yleisöksi? On silti helppoa kuvitella, miten paljon rikkaamman ajankuvan joku Spike Leen tai Oliver Stonen kaltainen ohjaaja olisi tästä saanut eksploitaatioon taipuvaisen Fincherin sijaan. -- M.G. Soikkeli DVD:ltä 3.11. 2007 Soikkelin elokuva-arkisto