=========================================================== Lyhyesti: "eXistenZ" on viehkolle anaalihuumorille omistau- tunutta kauhuscifiä, jonka konsolikuvasto muistuttaa enemmän Cronenbergin varhaisia leffoja kuin nykypäivän mainstreamiä. Elokuva tietokonepeliin sukeltamisesta vastaa tarkalleen pelien tunnelmaa: ei aivoja, ei juonta, ei sanomaa, mutta paljon nilviäisgorea ja teinihormoneja. =========================================================== Jenkkileffojen fantasmagoriaan on kuulunut suorastaan pakkomielteinen leikittely toden ja unen rajamailla. Piipahtaessaan "eXistenZ"-leffallaan tälle aihealueelle kanadalainen David Cronenberg ei persoonallisesta ohjaajaurastaan huolimatta tuo mitään järisyttävän uutta hämärän rajamaille. "eXistenZ" on yksi huvittunut välityö lisää Cronenbergin keskinkertaisten leffojen sarjaan, jotka yhdessä muodostavat kiintoisamman kuvaston kuin yksikään yksittäinen elokuva; lukuunottamatta paria mestarillista elokuvaa, "Videodrome" (1983) ja "Erottamattomat"(1988). Edes hyvät näyttelijät eivät välttämättä ole riittäneet pelastamaan velttoa aiheenkäsittelyä, mikä näkyi parhaiten ihmeellisen lepsussa "Crash"-filmatisoinnissa. Ehkä David Cronenberg on yrittänyt syventää elokuviaan kuvittamalla mahdollisimman vimmattuja tekstejä, kuten Burroughsin "Alaston lounas" (1991) tai Ballardin "Crash"; tekstejä jotka itsessään ovat niin raivoisan visuaalisia kuin vain proosaruno voi kauneimmillaan olla: tekstejä joita on lähes mahdotonta muuttaa kiinnostaviksi elokuviksi ilman Greenawayn kaltaista filosofisen semiootikon lahjakkuutta. Cronenbergin lahjakkuus sitä vastoin on taidossa kuvata kulttuurimme tylynkulmikas esinemaailma limaisiksi latteuksiksi: maailma lipsahtelee hänen henkilöidensä ympäriltä. Cronenbergin ihmiset ovat kuin Disneyn koirat, käveleviä kumileluja joiden pinta lumpsahtelee kohdalle osuvista esineistä. Cronenbergin uskontunnustus lienee nähtävissä parhaimmillaan "Videodromessa", jossa kylmätkin mediat muuttuvat kuumiksi. Sen sijaan vasta etäännyttäessään omat pakkomielteensä Cronenberg pystyi kirkkaimpaan elokuvaansa, mainittuun kirurgikuvaukseen "Erottamattomat" (alunp. "Dead ringers"). "eXistenZ" on merkki siitä, että Cronenberg seuraa aikaansa ja pystyy vallan suvereenisti käyttämään uusia leffabrandeja omiin tarkoituksiinsa. "eXistenZ" on oikeastaan ensimmäinen tosissaan tehty elokuva tietokonepeleistä, vaikka vakavasti sitä ei voi ottaa millään tasolla. Muut tietokonepelin "imevyyttä" simuloivat leffapläjäykset ovat olleet totista toimintahömppää, jossa virtuaalitodellisuus on hyvä tekosyy kuvata ultrarealistista väkivaltaa ainutlaatuisilla efekteillä; etenkin "Matrix" (1999) hukkasi kaikki mahdollisuutensa todellisuuden tuotemerkitsemiseen, eivätkä filkat kuten "Mortal Kombat" tai "Wing Commander" tule myöskään jäämään leffahistoriaan yrityksessään soveltaa mediasäväreitä toisiinsa. "eXistenZ" sisältää tasan kaikki ne heikkoudet ja herkut, mille tietokonepelikin perustuu: rakenteellisesti elokuva on armottoman heikko, ja sen idea on yhdelle ja samalla vitsille perustuva. Joitakin tietokonepelin epäloogisuuteen kuuluvia kerronnallisia ratkaisuja "eXistenZ" sentään käsittelee hauskasti, esimerkiksi tilanne jossa tavattu henkilö muuttuu autistiseksi mikäli sille ei esitä oikeaa repliikkiä. Koska pelaajienkin roolihahmot ovat tarkoituksella ohuita, niin sitä ovat sitten myös elokuvan henkilöt: toinen on seksikäs pelisuunnittelija (Jennifer Jason Leigh hieman tokkuraisessa roolissa) ja toinen tehtävässään kasvava nörtti (Jude Law). Heidän pakomatkansa pelin sisäiseen maailmaan on vailla järkeviä motiiveja, mutta niinhän pelitkin toimivat... "eXistenZ" olisi vuoden turhimpia elokuvia ilman hölmönhauskoja scifistisiä ideoita, sellaisia jotka voivat toimia vain ja ainoastaan elokuvassa: orgaanisia pelikonsoleita jotka liitetään napanuoralla selässä olevaan anukseen. Vaikka elokuvassa tietenkin puhutaan "bioportista" ei ole epäilystäkään mikä tietokoneiden liitäntäporteissa on vedonnut Cronenbergin mielikuvitukseen. Jos kerran ihmisen ja koneen rajapinta tihenee merkityksiltään, niin ihmisen mekanisoitumisen sijaan voi yhtä hyvin käsitellä koneiden inhimillistymistä ja lihallistumista. Tavallaan "eXistenZ" on jatkoa "Videodromelle": esineet ovat sukulaisiamme, etenkin mediavälineet. Jos tv on kuin kaikennielevä äiti, voisi pelikonsoli olla kuin sikiö, joka ei ole suinkaan neutraali, seksuaalisen toiminnan tulos, vaan ihmisen autoeroottinen jatke. Ja minkälainen lämpimänniljakas muikula onkaan Cronenbergin visioima kännykkä... Parasta "eXistenZissä" on tiivis pelimaailma. Maailma on kylmä ja koditon paikka, jossa jokainen rakennus on vain julkisivu jollekin seuraavaan paikkaan vievälle tapahtumalle. Jos jumala on mekaanikko, menetetään viattomuus huoltsikan verstaassa. Ainoat tunteet ovat viha ja epäluulo; erotiikkakin on pelkkä lupauksia luova välikohtaus jossa mitään ei varsinaisesti tapahdu eikä näytetä. Leffassa riittää siis hörähdyttävän hauskoja kohtauksia alkaen siitä, että olet hotellihuoneessa Jennifer Jason Leighin kanssa ja ainoa mitä mimmi tahtoo on tunkea sormensa selkäanukseesi... Jude Law on sopiva näyttelijä moiseksi partneriksi, särmätön mormoninörtti, mutta toisaalta myös hyvin epäkarismaattinen ja eloton, jopa leffan muutamissa vauhtia saavissa kohtauksissa. No, niin painava tai hauska puheenvuoro pelin & elokuvan suhteesta "eXistenZ" ei kuitenkaan ole, että se olisi nähtävä teatterin kankaalta; etenkin 45 mk tuntuu kohtuuttomalta yhdelle idealle omistautuneesta filmistä, jonka loppuratkaisu on yhtä irrallaan tarinarungosta kuin vain tietokonepeliltä voi odottaa. Well, jos haluan pelin niin _pelaan_ peliä, mutta jos menen elokuviin niin... haluan nähdä muutakin kuin pelin peluuta. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 25.9.1999 Soikkelin elokuva-arkisto