Markku SoikkeliSoikkelin tekstien arkisto | Soikkelin virtuaalinen koti | Soikkelin Bittein Saaristo
ABSURDI TIEDE KEHITTÄÄ YMMÄRRYSTÄ
Jari Koponen: Mielikuvituksen mestarit Atena 2000 Suomalaisen tieteen tilaa tarkkaillaan monenlaisilla mittareilla. Yksimielisyyttä vallitsee tuskin muusta kuin että meillä on ainutlaatuisen taitavia luonnontieteen popularisoijia. He ovat kirjoittajia, jotka tuntevat sekä humanististen että teknisten tieteiden perinteet: Anto Leikola, Kari Enqvist, Osmo Pekonen, Kimmo Pietiläinen, Klaus Vala. Teknisten tieteiden historiaa voi esitellä myös sen perusteella, millaisia fantasioita keksinnöt ovat herättäneet. Tätä puolta esittelee Jari Koponen, luonnontieteen taitava humanisoija ja absurdien keksintöjen arkeologi. Koponen työskentelee tutkijana tieteellisen laskennan alalla, mutta hän on ainutlaatuisen perehtynyt sekä kotimaisen että ulkomaisen tieteisfantasian varhaishistoriaan. Aiemmin häneltä on julkaistu Sakari Topeliusta käsittelevä teos Topelius ja tulevaisuus (1998). Teoksessaan Mielikuvituksen mestarit Koponen esittelee kolmetoista unohdettua fantastikkoa, jotka ovat hämmästyttäneet maailmaa omituisilla, todelta näyttävillä teorioillaan. Tieteeseen pohjaavaa fantasiaa löytyy niinkin erilaisilta kirjoittajilta kuin Jacques Casanova tai August Strindberg. Ei tutkimus vaan intuitio Jari Koposen suhtautumista hullunrohkeisiin tiedemiehiin kuvaa Stiller-showssa nähty kohtaus, jossa Koponen valmisti kultaa August Strindbergin reseptillä. Mielikuvituksen mestareihin Strindberg on päässyt paitsi tolkuttomilla ideoillaan myös asenteellaan: keksintöjen tekemisessä tärkeämpää on intuitio kuin pitkäpiimäinen tutkiminen. Strindbergin ajatus, että valokuvia voisi käyttää telepatian apuvälineenä, ei kestä luonnontieteellisenä vaan runollisena totuutena. Koposta ja hänen kohteitaan yhdistää innostus ja mielikuvituksen vapaus. Tärkeämpää on tyyli kuin lopputulos, vaikka ketään fantastikoista ei voikaan nimetä pelkäksi kirjailijaksi. Kuvaava on Alfred Jarryn (1873-1907) toteamus, että "käsitettävistä asioista kertominen vain rasittaa ymmärrystä ja vääristää muistia, kun taas absurdi kehittää ymmärrystä ja saa muistin työskentelemään". Jotkut näistä eurooppalaisista patafyysikoista muistetaan toki kirjallisista ansioistaan, ovathan monet heidän teoksistaan olleet oman aikansa best-sellereitä. Vanhinta maailmankuvaa edustaa Athanasius Kircher, 1600-luvulla elänyt jesuiitta, joka loi teorian Skandinavian alla kulkevista vesikanavista. Modernin ajan fantastikosta käy puolestaan venäläinen Velimir Hlebnikov (1885-1922). Hlebnikov pystyi löytämään matemaattisia kaavoja mistä tahansa inhimillisen elämän alueesta, etenkin historiasta. Fantastikkojen valintakriteerinä ei siis ole keksintöjen tieteellisyys. Tärkeämpää on kirjoittajien vaikutus oman aikansa tiedekeskusteluun. Lisäsi Koposta on vetänyt puoleensa se, että kullakin fantastikoista on jokin kytkentä Suomeen. Esimerkiksi Camille Flammarionin teos Urania (1890), jossa sekoitetaan vakavaa luonnontiedettä ja sielunvaellusta, käännettiin tuoreeltaan suomeksi. Uranian innoittamia suomalaisia ovat olleet mm. Arvid Järnefelt, Eino Leino ja V.A. Koskenniemi, Tiede vanhenee, visiot eivät Fantastisten keksintöjen pohjana on ollut joko oman aikansa tiede tai jokin mystiikan traditio. Koponen kiinnittää huomion myös tieteisfantasian tulevaisuuskuviin. Esimerkiksi ranskalainen Villiers de L'isle Adam (1838-1889) esitellään satiirikkona, jonka armottomuudelle ja ennustajantaidoille ei löydy vertaista. Villiers ennustaa aikakautta, jolloin elintarvikkeet ovat niin täynnä lisäaineita, että ainoastaan rikkailla on varaa syödä luonnollisesti. Kirjan artikkelit keskittyvät fantastikkojen kirjoituksiin, mutta taustoittavat niitä henkilöidensä omituisilla elämänvaiheilla. Koposella on silmää yksityiskohdille, joita hänen perinpohjainen lähdetutkimuksensa nostaa esille, mutta hän pyrkii laatimaan myös erityisalueensa lähdeteosta. Lähdeluettelot ja aiheelle omistautunut kuvitus tekevät kirjasta monella tapaa kestävän. Mielikuvituksen mestareihin voi siis tutustua luonnontieteen oikullisena historiana tai fantasiakirjailijoiden avoimena osastona. Koponen päätyy toteamaan, että Villiersin tai Hlebnikovin kaltaiset satiirikot eivät välttämättä ole olleet sen enempää väärässä kuin oman aikansa vakavat tiedemiehet. Marxin ja Spenglerin teorioiden pohjalta ei ole saatu aikaiseksi sen parempia tuloksia kuin olisi saatu fantastikkojen kirjoituksista. Tiede vanhenee, visiot eivät. Ainoan moitteen kirjaan voi kohdistaa siitä, että fantastikkojen välillä löytyy niin vähän yhdistäviä tekijöitä. Mielikuvituksen mestareihin kirjoittaja on koonnut vain kaikkein rakkaimmat hupsunsa; lisää kuuluu olevan tulossa. Markku SoikkeliJari Koposen luentoon kirjansa pohjalta voi tutustua sf-luentosarjan sivulla
. --