Markun Majakka
Soikkeli raportoi
LISSABON MARRASKUUSSA 2012
Mensageiros Estrelas II -konferenssi
Lissaboniin (27.-30.11.) minut vei kansainväliseksi tarkoitettu konferenssi, jossa jälleen kerran paikalliset tutkijat edustivat vähintään 85 prosenttia esiintyjistä.
Konferenssilla oli kuitenkin jo edeltäjäkin kahden vuoden takaa, joten kovin kauaa ei tarvinnut harkita, lähteäkö marraskuussa Lissaboniin vai ei. Totisesti on kohtuullista, että spefi-konferenssin saa aloittaa kuin toisessa maailmassa. Lentokoneen laskeuduttua Lissaboniin sen portaiden vieressä oli vihreää ruohoa jolla kasvoi voikukkia, aurinko helotti siniseltä taivaalta. Kyyneleet tulivat silmiin siitä ilosta, että koko maailma ei olekaan sitä yhtä ja samaa suomalaista marraskuuta. Ero Suomen ja Portugalin välillä oli niin iso, että tuntui kuin olisi pelastunut jostakin jonnekin.Perille hotelliin päästyäni istuin tunnin verran sängyllä molemmat ikkunat auki ja nautin ilman paitaa auringon lämmöstä iholla. Ilolla.
Mittari näytti vain 11 astetta ja paikallisilla oli villapaidat ja nahkatakit, mutta tuulensuojassa tuntui kuin olisi hyvinkin Suomen toukokuu.Matka Portugaliin ei sentään sujunut aivan niin scifisti kuin avaruusaikana olettaisi. Lento Geneveen oli hyvinkin turbulenttinen, ja myöhässä vartin, joten transit-hallissa ei ehtinyt muuta tehdä kuin istua alas ja kävellä saman tien seuraavaan jonoon.
Mutta lennolla Genevesta Lissaboniin olikin sitten isompi kone ja rauhaisa lento, ja paikallista aikaa olimme jo vartin ENNEN aikataulun ilmoituksia perillä. Ja se olikin ainoa kerta kun YHTÄÄN MIKÄÄN tapahtui Portugalissa ajoissa.
Lentokenttä on Lissabonissa niin lähellä kaupunkia, että kävellessäni keskustan hotellilta yliopistolle olisin samalla vaivalla ollut jo takaisin lentokentälläkin. Metro on suhteellisen halpa, 1.25 euroa yksittäislippu ja vuorokausilippu 5 euroa, mutta etäisyydet ovat kaupungissa hallittavissa ilman metroakin.
Ajattelin saavuttuani, että kävelen hotellilta kohti yliopistoa sen matkaa kunnes löydän avoimen kaupan, mutta sellaista ei löytynytkään ennen kuin ihan campuksen luota, kai se on köyhän ja menestyvän alueen raja juu... ja siestan aikaan kaikki kaupat ja ruokapaikat tietysti kiinni, tajusin jälkikäteen.
Yliopistolta hain seminaarin badgen ja oheiskrääsän, kuuntelin kokeeksi yhtä plenaaria, joka osoittautui täysin tyhjänpäiväiseksi: huonosti englantia puhuva mummeli näytti pp-dioilta dystopiaksi luokittelemiensa sf-elokuvien stillejä ja luki juoniselostuksia.
Yleisössä istui lähinnä samanlaisia mummeleita, sf-fandomia ehkä jo diktatuurin ajalta, otin niistä kuvankin. Illan huipennukseen eli ilmaiseen dokkarileffaan en jaksanut jäädä, univelkaa oli sen verran edellisen yön bussimatkasta Helsinkiin.Seuraavana kahtena päivänä ehdin käydä aamuisin kävelyllä kaupungilla ja mennä sitten loppupäiväksi kuuntelemaan plenaareja ja alustuksia. Ohjelmaa oli tarjolla valtavasti, mutta ensimmäisen päivän kokemuksen mukaisesti esitysten tieteellinen anti vaihteli kovasti; abstrakteista sentään saattoi päätellä jotain tieteellisen ytimen löydettävyydestä.
Parasta olivat odotusten mukaisesti englantilaisten professoreiden plenaarivierailut. James Walters puhui fantasiaelokuvien näyttelijätyöstä, ja vaikka mitään erityisen analyyttistä häneltä ei irronnut McKellenin tekemästä Gandalfista, niin sinänsä oiva kysymys spefi-elokuvien näyttelijätyön merkityksestä tuli kyllä havainnollistetuksi jo legendaariseksi muuttuneella "You shall not pass!" -kohtauksella.
Torstaina oli seminaari-illallinen, johon meitä suomalaisiakin houkuteltiin niin ahkerasti, että saattoi päätellä paikallisten osallistumisprosentin vajaaksi. Ja näin kävikin, tosin me suomalaiset istuimme eriseuraisina pöydän päädyssä, sarjistutkija K:lla oli pikkusisaret mukanaan ja suomalaiseen tapaan he valittivat kaiken aikaa kaikesta.
Silloin ja siellä niiden marmatus jaksoi ilahduttaa, koska omatkin ajatukset portugalilaisten hälläväliä-aikatauluista ja mauttomista ruokalajeista olivat pinnalla.
Mutta toisaalta me akateemiset kummajaiset olimme hyvin vieraina pidettyjä: konferenssin isännät ja emännät olivat aivan tavattoman avuliaita ja sydämellisiä ja kiinnostuneita kaikenlaisen verkostoitumisen jatkamisesta Suomenkin suuntaan.Itse olin sikälikin onnekas, että omassa sessiossani oli konferenssin akateemisesti kiinnostavin paikallinen esitelmä, Aline Ferreiran alustus ektogeneesin kuvauksista niin varhaisessa sf-pulpissa, että ne on unohdettu Huxleyn omaperäisenä pidetyn vauvahautomo-novumin taakse. Ferreira näkyy julkaisseen paljon englanniksikin, luettelo löytyy http://aveiro.academia.edu/AlineFerreira
Konferenssin huipensi perjantaina armoitettu prof. Adam Roberts, joka piti akateemisen talk-shown scifin huumorista. On kuvaavaa Robertsin taituruudelle, että tuollaisesta aiheesta puhuessaan hän ei kertaakaan itse menettänyt pokkaansa. Kun esittäydyin hänelle ennen tilaisuutta "I'm the audience" (muita ei ollut vielä paikalla) hän totesi vain kuivasti (ja kätteli) "Good to meet you, Audience". Ja kun kesken hänen esitelmänsä saliin livahti Carla Brunin näköinen fantasiajumalatarta muistuttava nainen, niin Roberts totesi tällekin kuivakkaasti että kehtaat siis tulla sisään kesken minun vitsini...
Esimerkkinä siitä, että spefin huumori on lajille luontaista eikä edellytä vastaanottajien NAURUA, mr Roberts käytti Terry Bisonin novellia "They are made out of meat" ja todisteena novellista tehtyä mainiota lyhytelokuvaa.Perjantaina olisi ollut vielä kirjanjulkistus EDELLISEN Mensageiros Estrelas -seminaarin pohjalta syntyneistä artikkeleista, mutta sitä en jaksanut jäädä kuuntelemaan. Ajattelin tarvitsevani paljon uniresursseja, jotta jaksan valvoa sitten lauantain ennen yölentoa Suomeen.
Mutta eipähän se sellainen varastoon nukkuminen koskaan onnistu.Koko perjantain oli sateista mutta lauantaina paistoi taas aurinko lämpimästi ja väsytin itseni täysin kävelemällä, etenkin Alfaman jyrkillä kujilla, enkä jaksanut sitten mennä (enkä varsinkaan jonottaa) enää Euroopan suurimpaan meriakvaarioon, vaan istuin ennemmin monta tuntia lentokentällä lukemassa Charles Strossin novelleja ja paikallista ilmapiiriä hyvästellen Pessoan fragmentteja.
Lento Suomeen päin oli onneksi niin siloisa, että nukuin siitä suurimman osan - herätäkseni taas maassa jossa on 11 astetta pakkasta ja ihmiset pipojensa oloisia.
Mitä matkallani opin:
1. Pulp-kauden scifissä on aineksia, joiden laajuutta ja merkitystä ei ole vielä riittävästi kartoitettu.
2. Sf on ironinen moodi eikä genre, mutta tavalla jota ei ole vielä riittävästi kartoitettu eikä otettu vakavasti.
3. Fantasian ja sf:n keskinäistä riippuvuussuhdetta ei kukaan (?) vieläkään vaivaudu pohtimaan, vaan ne oletetaan itsestään selvästi erillisiksi perinteiksi ja genreiksi.
Soikkelin viidakkokirjan muut jutut...