Tehty Satakunnan Kansaan keväällä 2006.

Markku Soikkeli

VANHAT VIETTELIJÄT BÖÖMIN KYLPYLÖISSÄ


Eero Saarenheimo: Casanova ja Sprengtporten. 
Kirjastonhoitajan ja kenraalin yhteiset vuodet
Tammi 2006


Jos 1970-luvun villeistä vuosista ei enää irtoa nostalgisoitavaa 
niin ehkäpä seuraava kierrätettävä ajanjakso onkin 1700-luku. 
Valistustahdon ja tutkimusmatkojen vuosisadassa on jotain mikä 
kiehtoo nykypäivän ihmistä, antaa mahdollisuuden samastua 
säätyläisiin, jotka eivät tiedä mihin tuhlaisivat viisautta ja vapaa-
aikaansa.

Eero Saarenheimon historiateos Casanova ja Sprengtporten on 
monisyinen kuvaelma Böömin kylpyläelämästä 1700-luvun 
lopulta. Pääosassa on aikakauden kaksi superjulkkista, 
venetsialainen seikkailija Casanova de Seingalt ja suomalainen 
kenraali Yrjö Maunu Sprengtporten. Näkökulma on 
tapakulttuurin säätelemässä seurapiirielämässä, joka herrojen 
iänkin vuoksi on pikemminkin surumielisen sivistynyttä kuin 
sarja lemmenseikkailuja.

Kummallekaan herroista ei jälkimaailma ole tehnyt täyttä 
oikeutta. Casanova uskoi, että hänet muistetaan taiteellisten ja 
diplomaattisten saavutustensa ansiosta eikä eroottisista 
muisteloista. Sprengtporten oli puolestaan vetäytynyt Böömiin 
parantelemaan sekä sotavammoja että sotilasmainettaan, olihan 
hän osallistunut salaliittoon kuningasta ja isänmaata vastaan.

Myös kenraalilla oli suosiota aatelisnaisten liehittelijänä, etenkin 
kun 70-vuotias Casanova soi 55-vuotiaalle ystävälleen 
isoveljellisiä neuvoja. Herrojen ystävyydelle loi perustaa se, että 
molemmilla oli takanaan värikäs ammattiura ja molemmat 
herättivät paheksuntaa seurapiireissä, tosin Casanova 
enemmänkin äksyilynsä kuin huikentelevaisuutensa tähden.

Päähenkilöiden ympärillä levittäytyy laaja seurapiiri aikansa 
korkeaa ja matalaa aatelia, seikkailijoita ja taiteilijoita 
unohtamatta. Saarenheimon kuvauksen perusteella Ranskan 
vallankumous ja vanhojen säätyoikeuksien mureneminen eivät 
juurikaan häiritse Böömin kylpylöiden ilmapiiriä. Toisaalta 
kylpylät ovat ilmeinen suojapaikka aikakauden aallokossa, 
toisaalta Saarenheimon näkökulma on tiiviisti seurapiirien 
sisäpuolella. Sieltä ei tehdä loikkauksia talonpoikaiseen elämään 
muutoin kuin isäntäväen vieraillessa, väkisin, palvelusnaisten 
vuoteissa. 

Olipa aiheena hovien hämmästyttävä pieruhuumori (!) tai 
Casanovan lukuisat sairaudet, Saarenheimo näyttää henkilönsä 
kuolemaa ja unohdusta uhmaavina, itseironisina 
taiteilijaluonteina. Kirjan tyylittelyssä kuuluu tuulahdus vanhaa 
maailmaa, ehkä myös radioselostajaa, joka esittelee paheellisen 
kiehtovia ihmisiä näiden omilla eufemismeilla. Rakenteeltaan 
teos muistuttaakin kokoelmaa radiopakinoita; lukija joutuu 
penkomaan sitä kuin arkistoa löytääkseen omaa makuaan 
hivelevät kuvaukset.

Parhaimmillaan Saarenheimo on kuvatessaan aikakauden 
tapakulttuuria ja esitellessään historiallisen Casanovan, 
kaakaokuppi kädessä istuskelevan kirjastonhoitajan. 
Historiantuntua lisää kirjan liitteenä löytyvä makupala 
Casanovan ja Sprengtportenin kirjeenvaihdosta. Se on arvokas 
arkistotekona ja muistutuksena siitä, että historia tapahtuu myös 
henkilösuhteiden tasolla. 

Markku Soikkeli



--
Soikkelin tekstien arkisto | Soikkelin virtuaalinen koti | Soikkelin Bittein Saaristo