Soikkelin tekstien arkisto | Soikkelin virtuaalinen koti | Soikkelin Bittein SaaristoMarkku Soikkeli--
VANHAT VIETTELIJÄT BÖÖMIN KYLPYLÖISSÄ
Eero Saarenheimo: Casanova ja Sprengtporten. Kirjastonhoitajan ja kenraalin yhteiset vuodet Tammi 2006 Jos 1970-luvun villeistä vuosista ei enää irtoa nostalgisoitavaa niin ehkäpä seuraava kierrätettävä ajanjakso onkin 1700-luku. Valistustahdon ja tutkimusmatkojen vuosisadassa on jotain mikä kiehtoo nykypäivän ihmistä, antaa mahdollisuuden samastua säätyläisiin, jotka eivät tiedä mihin tuhlaisivat viisautta ja vapaa- aikaansa. Eero Saarenheimon historiateos Casanova ja Sprengtporten on monisyinen kuvaelma Böömin kylpyläelämästä 1700-luvun lopulta. Pääosassa on aikakauden kaksi superjulkkista, venetsialainen seikkailija Casanova de Seingalt ja suomalainen kenraali Yrjö Maunu Sprengtporten. Näkökulma on tapakulttuurin säätelemässä seurapiirielämässä, joka herrojen iänkin vuoksi on pikemminkin surumielisen sivistynyttä kuin sarja lemmenseikkailuja. Kummallekaan herroista ei jälkimaailma ole tehnyt täyttä oikeutta. Casanova uskoi, että hänet muistetaan taiteellisten ja diplomaattisten saavutustensa ansiosta eikä eroottisista muisteloista. Sprengtporten oli puolestaan vetäytynyt Böömiin parantelemaan sekä sotavammoja että sotilasmainettaan, olihan hän osallistunut salaliittoon kuningasta ja isänmaata vastaan. Myös kenraalilla oli suosiota aatelisnaisten liehittelijänä, etenkin kun 70-vuotias Casanova soi 55-vuotiaalle ystävälleen isoveljellisiä neuvoja. Herrojen ystävyydelle loi perustaa se, että molemmilla oli takanaan värikäs ammattiura ja molemmat herättivät paheksuntaa seurapiireissä, tosin Casanova enemmänkin äksyilynsä kuin huikentelevaisuutensa tähden. Päähenkilöiden ympärillä levittäytyy laaja seurapiiri aikansa korkeaa ja matalaa aatelia, seikkailijoita ja taiteilijoita unohtamatta. Saarenheimon kuvauksen perusteella Ranskan vallankumous ja vanhojen säätyoikeuksien mureneminen eivät juurikaan häiritse Böömin kylpylöiden ilmapiiriä. Toisaalta kylpylät ovat ilmeinen suojapaikka aikakauden aallokossa, toisaalta Saarenheimon näkökulma on tiiviisti seurapiirien sisäpuolella. Sieltä ei tehdä loikkauksia talonpoikaiseen elämään muutoin kuin isäntäväen vieraillessa, väkisin, palvelusnaisten vuoteissa. Olipa aiheena hovien hämmästyttävä pieruhuumori (!) tai Casanovan lukuisat sairaudet, Saarenheimo näyttää henkilönsä kuolemaa ja unohdusta uhmaavina, itseironisina taiteilijaluonteina. Kirjan tyylittelyssä kuuluu tuulahdus vanhaa maailmaa, ehkä myös radioselostajaa, joka esittelee paheellisen kiehtovia ihmisiä näiden omilla eufemismeilla. Rakenteeltaan teos muistuttaakin kokoelmaa radiopakinoita; lukija joutuu penkomaan sitä kuin arkistoa löytääkseen omaa makuaan hivelevät kuvaukset. Parhaimmillaan Saarenheimo on kuvatessaan aikakauden tapakulttuuria ja esitellessään historiallisen Casanovan, kaakaokuppi kädessä istuskelevan kirjastonhoitajan. Historiantuntua lisää kirjan liitteenä löytyvä makupala Casanovan ja Sprengtportenin kirjeenvaihdosta. Se on arvokas arkistotekona ja muistutuksena siitä, että historia tapahtuu myös henkilösuhteiden tasolla. Markku Soikkeli