PUHUVA NAINEN JA MASOKISTINEN MIESNaisen subjektiutta vähätelleen patriarkaalisen kulttuurin vuoksi naishahmot tavataan kuvata paikallisuuteen sidotuiksi hahmoiksi sekä miesten että naisten kirjoittamissa romansseissa.
Naiskirjailijoiden kirjoittamat romanssit - etenkin Märta Tikkasen teos - osoittavat kuitenkin, että 'paikallisuus' on enemmän diskursiivinen tila kuin spatiaalinen alue. Romaani luo tuttuun ja tunnettuun yhteiskuntaan uuden diskursiivisen tilan, ja siten myös uuden sosiaalisen tilan. Modernin rakkauskertomuksen rakenne voi muuttaa käsityksiämme sosiaalisesta tilasta radikaalimmin kuin rakkausdiskurssi on mahdollistanut perinteisissä, luokkarajojen murtamiseen keskittyneissä seikkailuromansseissa.
Mutta millainen on miehelle tarjoutuva uusi identifikaatiotila, jos paikallisuuden diskursiivinen hallinta kuului erityisesti naiskirjalijoiden ja naishahmojen kyvykkyyteen?
Rakkaudesta kieltäytyvät ja etenkin aviorakkaudelle vihamieliset mieshahmot on voitu esittää kirjallisuudessa ja elokuvissa muita miehiä yksilöllisempinä. Toisaalta rakkaudelle omistautuva mieshahmo on tulkittavissa vieläkin jyrkempänä vastalauseena yhteiskunnan sukupuolirooleille kuin rakkaudesta ja siihen liitetystä avioliitosta kieltäytyvän, ikuisen poikamiehen hahmo. Carol Siegel on tarkastellut tällaista vastatraditiota masokistin diskurssina. Siegelille maskuliininen masokismi on 1800-luvulla Euroopassa ja USAssa syntynyt diskursiivinen ja narratiivinen reaktio aikakauden sukupuolipolitiikkaan. Siegel on pyrkinyt todistamaan, että avioliittokeskeisen rakkauskertomuksen sisällä on ollut alistuvaa miestä kuvaava, monesti myös seksuaalista kärsimyksenhalua korostava vastatraditio, jonka resistanssi ei ole kohdistunut vain avioliittoon, vaan myös sukupuolirooleihin. Naisen tahdolle antautuva masokistinen mieshahmo, silloinkin kun hänen uhrautumisensa on korotettu naisen yhteiskunnallista asemaa ylevämmäksi, on ollut joka tapauksessa valmis aloittamaan roolien uudelleenmäärittelyn.
Rakkausromaanien emansipatorisuus näyttäisi siis tiivistyvän kahteen hahmoon, puhuvaan naiseen ja masokistiseen mieheen; tosin oman tutkimukseni empiriassa masokistisia, rakastetun toiveille alistuvia miehiä olivat ainoastaan Christer Kihlmanin Alla mina söner - romaanin kirjailijahahmo ja Anna-Leena Härkösen Akvaariorakkautta-romaanin Jouni. Puhuvan naisen ja masokistisen miehen identiteetit ovat varmasti relationaalisia, koska ne ovat olemassa ainoastaan suhteessa toiseen, läsnäolevaan ja läheisesti tunnettuun identiteettiin. Sen sijaan on vaikea sanoa, ovatko ne aidosti emansipatorisia genderrooleja, joihin samastumalla lukijat muuttaisivat sukupuolten valtasuhteita.