Markun Majakka

 

 

SOIKKELIN PIENI VII(DA)KKOKIRJA 2007-2008

Vuonna 2007 olen puoliverkottunut tamperelainen, joten muistiinpanot tähän julkiseen päiväkirjaan saattavat olla harvempia kuin akateemisina vuosina. On niin paljon elettävää. Pyydän kärsivällisyyttä kuvitteellisilta ja kirjallisilta lukijoilta :-)

Nykyhetki...

 

JOULUKUU 2007

1.12. ...mutta aamulla kaikki ON taas ihan toisin, löydämme kahvilan josta saa vitosella aamiaisen (eikä hotellikaan ollut kuin neljäkymppiä kahdelta). No nyt kai ei pitäisi murehtia enää mitään rahasta ja maallisesta, kun on kahdeksi vuodeksi luvassa leipä, kuukausille jaettuna se tekee n.1666 euroa eli sellainen lähihoitajan palkka. Tosin jollain pitää maksaa mm. valtion iloiset veromätkyt, 1800 euroa, ja miettiä miten taktikoimme valtion perhetuet.
Ehkä rahassa katsoen viisainta olisi siirtää tämän apurahan aloitusta vuoteen 2009, kirjoittaa ensi kevät proosaa ja jäädä sitten isyysvapaalle puoleksi vuodeksi.
TÄLLAISIA asioita en kyllä mieti aktiivisesti. Krapula tuntuu väsymyksenä, joten en mieti ylipäänsä mitään. Joudumme tulemaan bussilla Tampereelle, niin harvakseen kulkee junia tänne päin, jotta ehdimme Morelin pikkujouluun. Se onkin kaivatun rauhallista oleilua pipareiden ja fantsuturinoiden kanssa.
♥ Kotona viimein iltaseitsemältä, tuntuu kuin olisi ollut kaukanapoissa jossain hyvin kaukana, että oman HORISONTTI voi muuttua niin ratkaisevasti. Yhdessä illassa.

 

2.12. Su. Pohkeet ovat tönkköinä perjantai-illan bilepomppimisesta, mutta lähdetään kuitenkin pitkälle kävelylle, muuten sunnuntainen adventti muuttuu häkiksi ympärille. Sirkutetaan sitten aikamme metsäpoluilla, ja oikaistaan Niihamasta takaisin pysäkille. Spagettipäivällistä ja elokuvia.
♥ Vasta myöhään illalla päivän töihin: kritiikit Hassisen Suistolasta ja Hännikäisen esseistä. Niiden vääntämiseen verraten on eräänkin palkkabudjetin suunnittelu excel-taulukolla pelkkää leikkimistä. Etenkin kun en enää edes kuvittele, että olisin itse niitä palkkoja joskus nauttimassa.
♥ Sitten vielä top20-lista vuoden kirjasuosikeista KirjaiNta varten, minkä jälkeen kello on puoli yksi yöllä ja voi alkaa himmentämään kahden kannettavan ja yhden kantajan hereilläoloa... lukea itse vaikka sarjakuvia...

 

 

3.12. Ma. Poljen Pirkkalaan moikkaamaan jalkavaivan takia kotiin pakotettua Hansua, sieltä 16:n aikaan palaillessa on yhtäkkiä taas ihan pimeä, liukasta, taivaalta alkaa tulla taas märkää tavaraa, ensin räntää, sitten lunta. Kritiikki-luennoissa on viimeinen esitys, Selkokari puhuu elokuvien arvostelusta ja Siskotuulikki vetää finaalin luentosarjalle esitelmöimällä suomalaisen musaskenen suurista "parjaajista". Käydään vielä keitolla ja kaljalla koko porukka... tai ei siis 150 luentoa seurannutta ihmistä vaan eturivin taavit.
♥ Vielä kun pääsee saunaan niin päivä onkin yhtäkkiä ohitse, en ole lukenut muuta kuin sarjakuvaa ja "Absurdistania".
Avataan sentään uusi pelipaketti ja opetellaan "Samuraita", se onkin hämmästyttävän omaperäinen konsepti. Mitään TÄLLÄ tavalla yllättäviä konseptinrakennuksia ei näe edes leffoissa ja kirjoissa, vaikka tuntuu siltä ettei kirjojakaan kukaan enää luo iloiten ja improvisoiden vaan väkertäen iden nurkkaan kerrallaan. Suomalainen proosa on sen vuoksi kuin pino käyttöohjeita, ja lukijat Ikea-treenattuja kanssaväkertäjiä.
♥ Keskiyöllä tulee yllättäen Sinkkuelämää-sarjan ekat jaksot, S katsoo niitä ja minä nukahdan välittömästi.
♥ Käsiin jäävä "Absurdistan" onkin pöljä romaani, niitä kirjoja, joista ihmettelee miksi ihmeessä tällaista suomennetaan kun niin paljon parempaakin olisi maailmalla tarjolla. Mutta jos jokin myy efektiarvoilla maailman markkinoilla niin eipä aikaakaan niin samaa soopaa tuodaan meille maailmallisuutensa eikä kirjallisuutensa ansiosta.

 

TAITEILIJAROMAANIN IKUINEN PALUU

Tämän vuoden Finlandia-ehdokkaat ovat olleet kaunista katsottavaa. Kirjailijat ovat tv:stä tuttuja, mediavalmiita esiintyjiä, ja heidän teoksensa ovat lajityypeiltään helposti hahmotettavia - sekä myyviä.

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Finlandia-palkinnon muututtua kirjamarkkinoiden toiveesta romaanikilpailuksi, sen palkintokriteerit riippuvat yhä enemmän yleisön mausta kuin sanataiteesta.

Myös palkinnon napannut Hannu Väisänen on ollut median hellimä monilahjakas taiteilija. Väisäsen romaani Toiset kengät on täydellinen valinta median ja markkinoinnin kannalta. Romaani on turvallisella tavalla vanhahtava kasvukuvaus osuessaan jälleenrakennuksen kauteen 1950-60 -luvuille.

Kirjoittajansa oloiset kasvukertomukset syrjäseudun rahvaasta kansan rakastamaksi taiteilijaksi viehättävät suurempia lukijaryhmiä kuin henkilökuvat poliitikoista tai upseereista.

Toki Väisäsenkin romaanissa on kirjalliset ansionsa. Se erottuu näkökulmaltaan samalla tavoin kuin edellinen romaani, Vanikan palat (2004).

Väisäsellä on ilmiömäinen visuaalinen muisti. Hän kuvaa lapsen ja nuorukaisen kokemuksia ikään kuin ne olisivat luonnoksia mahdollista maalausta varten. Tältä osin Väisänen tuo mieleen Harri Tapperin taiteilijaromaanit. Joillekin lukijoille visuaalinen ilottelu on jopa proosan itseisarvo.

Toisaalta Väisäsen kirjojen hajanainen rakenne ilmeisesti sulatetaan helpommin, kun romaaneja lähestytään ohuesti verhottuina muistelmina.

Kirjan lukemista muodikkaana "identiteettiproosana" edistää kirjoittajan tuttuus mediasta, etenkin Väisäsen avoin homoseksuaalisuus. Finlandia-palkittuja, homoseksuaalisuutta tematisoineita taiteilijaromaaneja ovat olleet myös Pentti Holapan Ystävän muotokuva (1998) ja Helena Sinervon Runoilijan talossa (2004). Samoja aiheita sivusi Pirkko Saision Punainen erokirja, Finlandia-voittaja 2003.

Kirjan nimessä ja motiiveissa esiintyvät "toiset kengät" voi ymmärtää tietysti monenlaiseksi muukalaisuudeksi, käsitteleehän Väisänen siirtymistä Oulusta Savonlinnaan, isän vallasta riehakkaaseen itsenäisyyteen.

Ainoa särö yhden kirjan palkitsemissa lienee se, että kyse on romaanisarjan toisesta osasta. Voiko taideteoksen tietty osa olla esteettisesti merkitsevämpi kuin sen muut osat? Sitä sopisi kysyä Väisäseltä itseltään.

Markku Soikkeli

Arvio Satakunnan Kansalle 4.12.2007
Arvioon korjaus 5.12. "Kain Tapper" po. "Harri Tapper"

4.12. Ti. Nukummekohan liikaa vai sopivasti vuodenaikaan nähden? Ainakaan emme menetä paljoakaan siitä valon määrästä, mitä maailmalla eli Suomella on tarjota. Tänään nimeämme TYÖKSEMME sen että printtaamme nanowrimot, tehdas käynnistyy isossa vaatekaapissa: printterin ruiskitusta suihkujäljestä huolimatta sen laitteen ÄÄNI ei ole kuin suihkunsuhinaa vaan natinaa, ratinaa ja kauheaa kolketta.
♥ Välillä suhataan bussilla keskustaan, jotta ehditään syömään Terhin kanssa, saan palautetta lukudraamasta, ja sehän on käytännöllisempää (-> näyttämödraamaksi sovittamisesta) tietämystä mitä saa kuin mikään kirjoista luettavissa oleva.

♥ Vähän ennen lounaalle lähtöä näen verkosta, että lehti pyytää arviota tänään jaettavasta Finlandia-pystistä. Mietin sitä bussissa ja ehkä kotiin kävellessä, mitä kohteliasta voi sanoa, onneksi sekä palkinto että palkittu ovat täysin ympäröivien mediailmiöidensä näköisiä - kuka tahansa journalisti voisi tehdä paremman arvion ja minäkin voin sanoa sentään jotakin.
♥ Illalla Tursaan Turilaat seikkailevat Aamukylässä, ratkovat murhamysteeriä ja poistuvat tilhien värittämällä laivalla.

 

5.12. Aamuyöllä herään taas liian myöhäisten kahviannosten seurauksena. Alan lukea metaaniklatraatin paksuista ekotrilleriä, jään heti koukkuun, kirja on täydellinen yhdistelmä Isomäki-tyylistä asiascifiä ja poralauttaviihdettä. Onnekseni en ole nähnyt missään myöskään arvosteluja tästä "Pedot"-järkäleestä, joten juonen avautuminen ihmistä tarkkaileviin valaisiin tuntuu siltä kuin lukisinkin yhtäkkiä Saarun nanowrimoa.
♥ Päivän kierroksella on hiljaista, kirjastossa hyllyyn on palautunut uusia devareita. Paluumatkalla olen juuri laskeutumassa Lukulaarin aarrekammioon, kun mielessä naksahtaa kohdalleen jokin palikka: VOIHAN TAPPERIN TAPPERIN TAPPER! Olen laittanut eiliseen arvioon "Kain Tapper" kun piti tarkoittaa Harri Tapperia.
Ei tällaista pitäisi päästä eli päästää tapahtumaan, ei yrittääkään kirjoittaa kiireessä tai väsyneenä, jos kerran aikaa oikeasti olisi, jopa eilenkin ollut, kirjoittaessa printtimediaan, johon virhe taltioituu kiukaansytykevaiheeseen saakka.
♥ Aamun Hesarista Finlandia-uutisointia lukiessa tuli tietysti mieleen miten kategorisoivalla tavoin vaarallista on rakentaa jatkumoa F-palkitusta identiteettiproosasta juuri homotematisointiin nähden. Toisaalta ihmetyttää, ettei kukaan kirjoita siitä Väisäsen kirjailijakuvan kohdalla, ainoastaan henkilöjutuissa. Tuskin Väisäsen taide mitään hillitöntä queer-näkökulmaa kantaa, mutta kai "identiteetin monisyisyys" liittyy kirjoittajan seksuaalisuuteen muutenkin kuin että romaaneissa kuvataan "hengen ja ruumiin kamppailua", kuten joissakin arvsteluissa somastellen sanotaan.
♥ Vai siinäkö se identiteettipolitiikan raja kulkee, että jos kirjailija ei KIRJOISTAAN puhu seksuaalisen identiteetin yhteydessä niin ei sitten ainakaan kriitikko voi sitä tehdä? Silloinkaan kun se olisi ... kulttuurista aikalaisreflektiota...?
No, yhtä hyvin voi olla, että suomalainen 'seksuaalisuus on yksityisasia' -asenne asettaa rajat arvosteluissakin - tai sitten pelätään päädyttävän samanlaisiin ylitulkintoihin kuin Asko Sahlberg irviessään F-palkintoa vähemmistöjen suosimisesta.
♥ En tiedä. Lukukirjoitan vain sen perusteella, mitä kulttuurissani näen linjautuvan, rakentuvan, kiinteytyvän.

Lärpyn lärpyn, ja takaisin Lukulaariin. Lehdeltä tulee nimittäin viesti, että eivät olleet huomanneet lähettämääni arviota (maksavat silti palkkion koska tilasivat), joten kerrankin digiaika kuivaa sen minkä kasteleekin (tai pyyhkii minkä paskottaa jne...)!
Illalla kohti Riihimäkeä ja huomenna Hyvinkäätä.

 

6.12. To. Itsenäisyys on idylli maaseudulla, ja sellainen voi löytyä näköjään jopa Riihimäen keskustasta. Oli niin pimeää ja märkää, kun tulin asemalta, ettei ympäristöä juuri nähnyt, tunsi ja kuuli vain sateen, hengittävän vanhan puutalon, 150 vuotta. Nukuin niin sikeästi S&J:n salongissa, etten herännyt edes siihen, kun kissa oli livahtanut teilleen ja palannut joskus lähempänä itsenäisyyden aamunkoittoa takaisin sängylle.
♥ Istuksimme isossa tupakeittiössä, muut nauttivat kahvia ja Soskun leipomaa ruispohjaista pinaattipiirakkaa, minä napsin punkkua tuomastani tonkasta. Tietokoneen kuvaruudulla laulaa eilispäivän lapsitähtikuoro "Sininen ja valkoinen", se on niin hyperrealistista, että tekee immuuniksi tämän päivän pateettisuudelle.
♥ Iltapäivällä lähdemme Hyvinkäälle, sade ja maa ovat aina vaan mustempia, mutta täälläkin on metsän rauhoittamat ja eristämät alueensa. T&E:n idylli on vain yhden kissan kevyempi kuin S&J:n, mutta heillä on sitä vastoin ruotsalainen keyvttakka, se hehkuu miltei samanlaista lämpöä kuin kissat, ja, hmmm, minimac-koneista puhumattakaan. Juodaan sivistäviä juomia, katsellaan Linnan juhlien sisääntuloa ja opitaan naisilta ketkä taiteilijat ottaneet vaimon aveciksi rakastajan sijaan ja ketkä yllättävät juuri päinvastoin.
Naispuolisilla vieraillahan ei vastaavaa ylellisyyttä ole.
Eletään vuotta 1907 ja "eron kuivettama enkeli" ryömii sisään tsaarin palatsiin veriseen lakanaan kietoutuneena.

♥ Ja samaan aikaan viidakkossa: vaihtoehtobileet on eteisessä, pogoillaan Pellen tahdissa, se onkin tarpeellinen lämmittely minulle, sillä vielä on palattava puolijuoksua Hyvinkään asemalle läpi sateen ja outojen polunristeysten, olen oikealla raiteella täsmälleen 23:02 hiestä ja sateesta märkänä. Sen sijaan mitään pelkäämiäni kännisten kansalaisten jengejä ei liiku sen paremmin Hyvinkään kuin Riihimäen keskustassa, ei sitten Tampereellakaan.
Matkalukemisenani on Isomäen poralauttatrilleri. Se on ehkä Riston tärkein kirja, mutta oudon hätäisesti rakennettu, henkilökuvat kuin copypastea jostain nuorisojännäristä ("Tää ois tosi rankka jätkä ampumaan jousipyssyllä hevosen selästä ja sen tyttökaveri ois hei inkkari.."). Vaikea ottaa vakavasti, vaikea sanoa mitä siitä voisi sanoa. Helpompi tietää, mitä ainakin täytyy olla sanomatta: arvioita kirjan kirjallisesta laadusta.

 

7.-8. Hiljaisia välipäiviä. Valepäiviä? Sitäkin, aurinko ei näyttäydy, kaikki lumi on sulanut, yöllä mittari näytti jopa kahdeksaa astetta lämmintä Teiskontien päällä. Saaru palaa juhlimasta Helsingistä, muuten roikuskelemme kotona ja sen ympäristössä.
♥ Kone ja kirjat eivät ota nyt avautuakseen... Potuttaa jo etukäteen vuotuinen Portti-kisa eli sen palkinnonjako ensi tiistaina; tänä vuonna tuli taas vaihteeksi pelkkiä kunniamainintoja; potuttaa että potuttaa kun EI olisi oikeutta saatuaan kerrankin elämässään JUURI spefin alalta tasan sitä mitä aina aikonut toivovansa saavan, kun kerran rahoitus nyt 'spefin estetiikka' -kirjaa varten, ja siihen voin räväyttää kaikki ne ideat, joita aina hautonut, pitääkseni takataskussa rahanarvoista tietämystä täydellisen spefi-tarinan tekemisestä.
♥ Ja: potuttaa oikeastaan perkeleesti - koska JOS en pysty pukemaan tätä erityistä tietämystäni spefin estetiikasta novelleiksi, niin miten voin vakuuttaa ITSEÄNI myöskään teoreettisen tiedon merkityksestä? Muut voi kyllä vakuuttaa jo pelkillä esimerkeillä ja korkeamman (vieraskielisen) tiedon referoinnilla, mutta jokin omimman planeetan kotiseutu on vieläkin löytämättä.
Olisin ihan valmis mennäkseni haastamaan virtuaalista riitaa genremoderaattoreiden kanssa, mutta onneksi yliopiston verkkopalvelu on totaalisesti nurin (huollossa), joten konetta ei tule juuri avattua ennen sunnuntai-iltaa. Siihen mennessä potutus&sipulitus -sekoitus on laittunut paistumaan jonnekin alitajuntaan...

 

9.12. Su. Miltei kirkastui, sinistä näki pilvien välissä. Käveltiin puistometsässä, autojen ääni kantoi kaikkialle, niin kiire joulun vietossa, ja itse ihmisillä kuten meillä ei muuta vaihtoehtoa kuin etsiä uutta asuntoa bussinkantaman säteellä.
Illalla ehdittävä yksi kaunoarvostelu, tälle päivälle Porttiin luvattu: Megatron Braineater: Kapteeni Shiva, osa 1.
Tuorein tietokritiikki on puolestaan Waltari-kirjasta naputeltu esittely. Eipä kahvipöytäkirjasta kummempaa arvostelua voisi tehdäkään?
Vielä kun saisi alkavalla viikolla jotain aikaiseksi Isomäen ja Onkkelin romaaneista, sekä Nostalgia-artikkeleiden kokoelmasta, niin syksyn tärkeimmät kritiikkityöt olisi hoidettu.

 

 

10.12. Ma. Vielä yksi väliviikko ennen joululoman aloitusta.
Ja harmaata on kuin aatoserkkolan palauteluukulla.
Tänä aamuna Hesarin kulttuurisivut aloittaa taas tyypillinen hesarilainen hätäpulla, 2/3 sivusta täyttävä kolumni kuvineen, kun teinitoimittaja Esa Mäkiselle ei ole muistutettu, että hän kirjoittaa nykyään valtakunnan isoimpaan sanomalehteen eikä ylioppilasaviisiin. Siispä 2/3 osaa kulttuuriosaston kansisivusta käytetään sen jankkaamiseen, että Matti Vanhanen oli muinoin paikallislehdessä, jossa ei tarvitse erottaa toisistaan mainosta ja uutista. TÄMÄN perusteella Mäkinen rakentaa ajatuksen, että Vanhasen "mediasuhde" periytyy moisesta journalistisesta alisuoritteesta. Siinä se. Koko juttu. Ei mitään muuta tarvitse tietää eikä osata aiheesta.

Ja mistähän Esa Mäkisen mediasuhde mahtaa periytyä? Aku Ankan lukemisesta?
Ainakin juttujen tason perusteella.
♥ Kokonaan toinen juttu on se, miksi Hesarissa ei soi hälytyskellot - tai miksei meillä lukijoilla pelaa enää mikään, kun tilaamme tällaista roskaa aamuihimme??
Ilmeisesti talvella ja kesällä kansa on yhtä lailla uuvahtanutta...

Vakiokierroksella varaan viimeinkin salin helmikuista runoseminaaria varten: se on siis 16.2. lauantaina kello 12-15. Sitten ansaitusti syömään Gopaliin... mutta rauhaa ei löydy, kun paikassa pitää yhden naisen showta tamperelainen ex-parlamentaarikko, huutaa kännykkään jotta koko ravintolan väki kuulisi hänen seuraavasta ohjelmanumerostaan TV2:ssa - ja mitä hänen kävelemään oppinut Hannes-poikansa yrittää tehdä vegaanisen ay-väen hyväksi.
♥ Kotimatkalla tehtävä lisää töitä ruoan sulattamiseksi, muotoilen aatosraportin kuubalaisen toverimme Brunon tapaamisesta.

 

11.12. Ti. Illalla sitten viimeinkin Portin pykäläjako. Teen siitä lyhyen jutun Finnzineen ja VerkonAatokseen, onpahan hyvä syy olla paikalla. Ja onneksi syy kiirehtiä kotiin: TursaanTurilaat seikkailevat syksyn viimeisen session Thauralonin kortteleissa.

 

 

12.11. Ke. Erityisen huonosti nukutun yön jälkeen iskee palava tarve löytää uusi asunto. Ajamme bussilla Tahmelan ja Hyhkyn rajamaille, kävelemme rannalla ja kuulostelemme miten valtateiden meteli kuuluu tänne. Erittäin hyvin.
HUONOMPI HOMMA.
Vain Tahmelan aivan itäisin osa on talojen keskellä hiljainen, mutta jos nousee vähänkin ylös Pyynikkiä kohti niin meteli ja kohina alkaa taas kuulua.
Unohtakaamme siis tämä kolkka uuden kodin mahdollisuutena.

♥ Illalla pikkujoulun pukkina, siellä mieli kohoaa, vaikka olen jälleen kuokkimassa muiden pikkujoulussa. Ovesta tullessa Kirsti huudahtaa "ai se on soikkeli" ja minulla menevät pasmat eli sanat sekaisin laulusta, jolla tarkoitus vastata lasten säkeistöihin.
Mutta kotona pelaamme taas Samuraita ja hetkeksi autometelin kiusa unohtuu.

 

13.12. Pakkaspäivä. SARVin ja SKR:n kokoukset, syön lounaaksi einestä toimiston mikrosta. Yritän jäädä Hesaan illaksikin, mutta ei löydy motivaatioon aineksia. Sakari on lähtenyt työhuoneesta jo 15:lta vaikka on virkamiestutkija.
♥ Sitten kun seisoksin yliopistolla ja mietin, jäisinkö kuuntelemaan Sirpa Kähkösen esitelmää historiallisen romaanin naiskirjoittamisesta, näenkin kirjailijan kävelevän sisään muhkeassa minkkiturkissa. Joopajoo, tuumii tämä, nyt tiedän miksi naiset kirjoittavat historiallisia romaaneja - ja ehkä kuvittelen luulevani senkin, miksi niiden miehet vaativat pornoa lähikirjastoihin.

 

14.12. Pe. Elokuvissa "Musta jää". Autojen murina taas vaivaa korvia enemmän kuin kesällä tai syksyllä. Arvostelutöistä yksi pois: Risto Isomäki: Litium 6.
Verkossa roikun miettimässä tammikuun matkoja, valikoimassa reittejä. Lopulta kuormitteiden punninta johtaa siihen, että yhden välilaskullisen lentomatkan sijaan on "vihreämpää" valita kaksi suoraa ja lyhyempää lentoa, edestakaisin Budapestiin ja kaksi viikkoa perillä. Lapsen synnnyttyä elänkin sitten jotain ihan muuta eli oikeasti vihreää elämää. Juupajuu, uskonhan minä joulupukkiinkin koska se OLEN minä.

 

15.-16.12. Taas yksi mediaviikko ohitse. Mitä hyvää siitäkään jäi mieleen, eipä mitään, pelkkää lööppitavaraa on taas kärrätty ihmisten etupihoille, huumepoliiseista, jotka taistelevat hollywood-tyyliin sisäistä tutkimusta vastaan.
♥ Viikon paras uutinen oli varmaankin se, kun Helsingin yliopisto tunnusti avoimesti, että se ei ole pitkiin aikoihin kyennyt huolehtimaan väitöskirjojen esitarkastuksen tasosta, etenkään humanistisessa tiedekunnassa. Moinen tunnustus vahvistaa sen, miten on mahdollista, että Korsisaaren ja von Baghin kaltaiset tapaukset ovat päässeet väitössaliin saakka, ilman, että ne ovat herättäneet kysymyksiä palloventtiilin auki jäämisestä jossain tarkemminmainitsemattomissa paikoissa akateemisen tutkimusputkiston ja hesalaisten ankkalammikoiden välillä.

♥ Ja kun Aamulehteä puolestaan lukee niin Nokian vesikatastrofi näyttää aina vaan hullummalta. Lauantain AL:n mielipidesivuille kirjoitti joku DI että hän ei ole vieläkään nähnyt TEKNISESTI USKOTTAVAA selitystä sille, miten jätevettä pääsee kunnalliseen vesiverkkon, jonka paine on aina lähtökohtaisesti isompi kuin jätevesiputkessa.
Ja samassa lehdessä oli sattumoisin kirjoitus Tampereen kunnallispolitiikkaa hallitsevasta grynderipiiristä... Kun sitten tähän vielä lisää kuulemani pätevän määritelmän, että Tampereella ei ole kaupunkikulttuuria vaan porilainen liikennekulttuuri, voikin kaupunki tehdä antiespoot eli hakea parkkipaikan tai tienlevennyksen oikeuksia.
♥ Luen lauantaina Aamulehden asuntoilmoituksia, mutta yhtään viisaammaksi en tule sitten siitäkään, minne muuttaa Pirkanmaan alueella. Vaiko kauaksi pois? Katselemme jopa Hesan läheltä puutaloja. Eihän meitä mihinkään sido, jos vaan Lasloliisan pistää johonkin lainalaatikkoon elämänmuutoksen ajaksi.
♥ Mutta myöhään sunnuntai-iltana huomaamme sentään keskusta-asumisen edut: kello kymmeneltä neiti alkaa tehdä sushia (ilman raakaa kalaa, tietty) kunnes huomaa, ettei talossa ole soijaa - sitä kun ei saa lähikaupasta luomuna! Mutta hätä ei lue nakkia, 10 minuutissa fillaroin (mahdollisen) ei-gm-vapaan-soijapullon K-Ekstrasta. Sitten herkutellaan "Kotiseudulla" ja sushilla.
♥ Viikonlopun töissä suoritan pois Nostalgia-kirjan arvostelun, ja Onkelin romaanista hautomani jutun.
Mutta jälkimmäistä en laita verkkoon. Ei siksi, että arvostelu olisi huono, vaan koska kirja on niin hyvä - että siihen liittyviä ajatuksia sietää kehitellä esseen ympärille, ja jotakuinkin jo tiedänkin millaista esseeteosta alan työstämään Varsinaisen Tekstityön lisäksi; työnimenä "Parnasson alemmat rinteet".

 

 

17.12. Ma. Sää sen kun lämpenee. Tänään piti postittaa joulukortteja, mutta ne unohtuivat kotiin, luukusta alkoi jo tipahdella muiden säällisessä kalenterijärjestyksessä hoitamia adventtitervehdyksiä. Päivän paras uutinen tulee tekstityöni mesenaatilta eli Säätiöltä: voin saada apurahan neljässä köntässä, tosin verottajan kanssa joudun kamppailemaan itse, voinko rytmittää vanhempainvapaan osaksi tällaista hankerahaelättilään elämää. Pitäisi siis keksiä jokin negatiivinen kysymysmuoto, koska verottaja vastaa kuitenkin aina "ei".
♥ Illalla vierailevat M&E, juodaan glögiä ja pelataan "Samuraita" neljästään.
Addiktiivinen peli, vieraiden lähdettyä jatkamme vielä kahdestaan kamppailuja Japanin herruudesta pidemmälle aamuyölle kuin kelvolliset tv-sarjat.

 

18.12. Ti. Selkenevää sinistä lupaili taivas, tai sitten kevättä. Synttärini kunniaksi saan valita mihin ulkoilemme, valitsen tietenkin aarteen... ei kun asunnonetsinnän itäisissä kaupunginosissa. Testaamme tällä kertaa Annalan ja Kaukajärven äänimaisemaa: MIINUSTA TULEE TÄNNEKIN!
Ohikulkutien ja/tai Kangasalan tien kohina kuuluu nimittäin aivan selvästi vielä Kaukajärven metsäänkin. Ja mitä lähemmäksi tulee itse järveä, sitä intensiivisemmäksi kohinakin käy. En ymmärrä, miten kukaan voi edes kuvitella elävänsä idyllissä, olipa se Pispala tai Kaukajärven ökyalueet, jos tällainen on se ympärivuotinen äänimaisema jonka kohtaa aina ulos astuessa.
♥ Lounas intialaisessa ravintolassa. Kotiin palaaminen ruuhka-aikaan tuntuu edelleenkin kuin tiheään tärinään tunkeutuisi, mutta onneksi on tämä nettiyhteys: voi alkaa selaamaan uusia potentiaalisia paikkoja kodiksi.
Jäljellä ei kyllä ole enää muuta kuin Lempäälä, Siuro ja Oriveden nurkat. Näistä Lempäälä osoittautuu ylivoimaisesti parhaaksi, vaikka sen osalta on vähiten käsitystä, milltä siellä näyttää - ja KUULOSTAA?
Mutta jotain lempääläistä paritaloa voisi hyvin harkita...

Illan pimetessä alamme puuhastella pienten hangenalaisten jyrsijöiden raivolla, kaikkea mitä joulua ennen on ollut tarkoitus työsuorittaa; siis juuri sellaisia hommia joiden deadlinesta ei kukaan muu ole kuukausiin välittänyt kuin me tontut joulun alla.
♥ Itse kirjoitan "Mustasta jäästä" ja Philip Rothin romaanista. En niin tekijöidensä kohdalta kuin asiantuntevasti pitäisi, mutta sentään fanittajana. Ja sehän takaa nykyään SINETTISEMMÄN allekirjoituksen tekemisiin kuin mikään akateeminen titteli?

 

19.12. Ke. Naapurissamme on varmaan jokin hiukkaskiihdytin, jonka voimakenttä on sekoittanut kameramme, digiboximme ja kaukosäätimemme. Laitetta luultavasti huolletaan aamuyöllä, sillä tämä on jo neljäs tai viides kerta kun herään naapurista kuuluviin SIIVOUSääniin.
♥ Huonosti nukutusta yöstä lähdemme molemmat kohti ikiyöhön saateltavaa S:n isoäitiä, siis Helsingin Puotilan kappeliin. Turistin olo, kun nuokkuu junamatkan ja huomaa yhtäkkiä olevansa metrossa ja sitten kappelissa, jossa kuvitteli näkevänsä ateistin hyvästelyn, mutta sepäs sitten onkin ihan kristillisellä hömpällä varustettu tilaisuus... okei, eipä asia minun horisonttiini kuulu, mutta ei ilmeisesti vainajillekaan se, millaista maailmankatsomusta he ovat edustaneet ja mitä jättäneet tähän maailmaan todellisista toiveistaan.
♥ Muistotilaisuudessa kuullaan sentään Baezin "I shall be released". Sitten vierailemme Rastilassa lounaalla, S:n väki vaihtelee joululahjapaketteja. Illan virallinen osuus on puolestaan STk:n kirjaston siirtäminen Pekan luota Hannen kellariin, mistä se piankin (?) haetaan kasvamaan kokonaiseksi instituutiksi... jonnekin, Tampereelle tai ties minne...
Päivän huikein tuuri oli siinä, että juuri kun käyn noutamassa BookPlussasta tilattuja kirjoja, sinne on tänään tullut Saaralle tarkoittamani teos!
Suomalainen verkkokauppa toimii keskimäärin vielä hasardimmin kuin ulkomaiset.
♥ Vielä ehdimme nähdä Mariaa Painobaarissa ja paluumatka junassa meneekin taas ihan hortensiana. Keskiyöllä kotona alkaa jo virkistyä, tilaisuus paketoida tätä vuotta pois pöydältä; kirjoitan vielä Turkkarin pyytämän "Vuoden Kolahdukset" -listan kolmesta kovimmasta kulttuuritapauksesta:

1.Grizzly Man. Werner Herzogin elokuva tuli Suomeen kaksi vuotta myöhässä ja vain vilahti teattereissa. Positiivisen häiritsevä nisäkäsdokumentti ihmisestä, joka haluaa tulla karhuksi. Tämän lähemmäksi villin luonnon autenttisuutta ei filmidokumentti pääse.
2.Sari Peltoniemi: Suomu. Ainutlaatuinen yhdistelmä kasvukertomusta ja fantasiaa, vampyyritarinaa ja vaihtoehtohistoriaa. Kirja joka antaa uskoa suomalaisen nuorisoromaanin omapäiseen kehittymiseen. Tässäpä meille Suomen philip pullman?
3.Tampereen Teatteri: Hedda Gabler. Myöhästyin Ibsen- juhlavuodesta, mutta onneksi TT:n esitys pyöri vielä keväällä ja herätti kiinnostuksen ihmishirviöiden lumoavuuteen. Myöhemmin tänä vuonna nähty elokuva "Musta jää" osoitti, että perhedraaman naiskuva voi olla raju ilman nihilismiäkin.

 

20.12. To. Aurinko näyttäytyy pitkästä aikaa lämpöasteiden keralla. Luntahan tämä tällainen ei lupaa, etenkään tänne etelään. Kirjastossa palauttamassa devareita ja tekemässä varaus Budapestin hotelliin. Kotona en vieläkään luota palomuurimme mahtiin sen vertaa, että uskaltaisin käydä verkkopankissa tai käyttää luottokortin numeroa. Niin, tätä tällaista sukkasillaan hiipimistä joulu on korkokapitalismin aikakautena!

 

22.-27.12. Joulun mysteeri on muuttunut valkoisesta mustaksi ja sen punavihreät laulut vaihtuneet hopeisiksi mainosjingleiksi. Vain hyvin kaukana maaseudulla voi vielä säilyttää aavistuksen oikeanlaisesta joulusta, sään ja takkatulen armoilla vietetystä. Savossa satoi juuri aattoa edeltävänä viikonloppuna ohuen lumikerroksen, lauantaina pakkanen putosi kuuteen asteeseen, eikä edes sunnuntainen sumu pystynyt aaton tunnelmaan, vaan vasta jouluyönä alkanut sade sulatti lumen, toi takaisin syksyn ja kalenterivuodesta piittaamattoman planeettasään.

♥ Joulua seuranneet päivät menivät sitten mökissä sisällä enemmänkin tv:n kuin takkatulen horteessa. Kärpän jäljet ehdin nähdä vielä jään päällä ennen kuin salmesta lähtivät viimeisetkin talven merkit. Naapurin ahneuksissaan hakkauttamat lähimetsät päästivät tuulen talon nurkille, rikoksen mittasuhteet olivat nekin nykyjoululle ominaiset: naapuri oli myynyt talojemme lähipuut StoraEnsolle voidakseen lähettää tyttärelleen törsäysrahaa Amerikkaan asti; savolainen metsäballadi 2007 ?

♥ Toisen puolen naapurit olivat puolestaan tilanneet ison lastin lautaa aidan rakentamiseksi tonttien väliin. Tämä on heidän vaihtoehtonsa sille, että kävisivät pyytämässä anteeksi kulunen vuoden remuamistaan ja lapsensa väkivaltaisia uhkailuja. Tai sille että emme näe mitä naapuritontilla tapahtuu seuraavissa kesäjuhlissa. Mutta eihän meidän itsemme sitä tarvitse nähdä - riittää kun soitamme paparazzeille; salmihan on niin kapea, että vastarannalta voisi kuvata vaikka polaroidilla millaisia sikajuhlia Suomen urheilujohto viettää naapurissa.

♥ Torstaina vanhemmat kävivät hakemassa meidät kaupunkiin. Äiti ehdotti puolivakavissaan, että he voisivat myydä mökin pois ja auttaa meitä ostamaan talon jostain Näsijärven rantamilta. Mutta puolitotisessa maailmassa sekään ei taida olla mahdollista: Hämeessä on rannat myyty ja talot hinnoiteltu niin korkealle, että parempi olisi etsiä sitä joulumökiksi kelpaavaa kotia jostain Inarinjärven korkeudelta.
Se on meiltä yhtä todennäköinen siirto kuin että Lapin yliopistoon perustettaisiin humanistinen tiedekunta.

 

28.12. Pe. Varhainen aamujuna Jyväskylään. Valoa tai lunta ei täälläkään näkynyt. Söimme paikkakuntaan kuuluvat pizzat ja hajaannuimme: minä juoksin yliopistolle seuraamaan Niemi- Pynttärin väitöstä, S sai autokyydin Tampereelle.
♥ Illan pimetessä kävelykatu täyttyy ale-ostoksien tekijöistä. On niin leutoa, että kirkkopuistossa voi istua lukemassa lehteä, dramaattisesti valaistu penkki riittää pitämään lämpimänä.
Kaupungin maine Suomen Ateenana toteutuu vasta karonkassa, se on kuin sukujuhla keskustelevuudessaan ja epämuodollisuudessaan. Hienoja puheita ja päteviä paljastuksia: lapsena väittelijä oli saanut 200 volttia ruumiinsa läpi ja pudonnut päälleen puusta, minkä jälkeen hänestä tuli ensin kekkoslainen ja sitten filosofi. Cool.

 

29.-30.12. Vaikka metsänpohjat asfaltoitaisiin eivät ne voisi heijastaa enemmän synkkyyttä kuin tällaiset mustat vuodenlopun lumettomat päivät, kun taivaalta valuu vettä ja räntää eikä uuden kodin paikkaa osaa edes arvuutella.
Sunnuntaina fillaroimme katsomassa hirsirunkoista taloa Härmälässä, ja vaikka talo on varsin kehnossa kunnossa, ovesta lappaa ostajaehdokkaita yhtenä jonona.
♥ Pitäkää te talonne, me pidämme sadetta kahvikupin verran R-kioskilla. Juuri muita palveluita ei Härmälässä ole tarjolla. Härmälä olisi sikäli sopivan kämyinen paikka asua, vaikka sen rannoille suunnitellaan uusia talonpohjia tuhansille ihmisille. Äänimaisema-testissäni se saa kohtuulliset pisteet: ison tien humina kuuluu taustalla mutta vain ohuesti. Hatanpäältä tuleva väylä on tietysti sunnuntaina erityisen hiljainen, joten ihan tämä kuulokuva ei vastaa todellisuutta. Kissa-testiä ei täällä voisi edes ajatella, mutta vadelmapensas-testissä talo olisi saanut täydet pisteet. No, silti, jatkamme kodin etsiskelyä... ja kaiken varalta jätämme tilaa kohtalolle täyttämällä R:n lottokupongista kaksi riviä...

 

31.12. Ma. Okei, tänään aurinko sentään näyttäytyi vaikkei voi sanoa sen terävöittäneen vuodesta 2007 sellaista kuvaa, että viime päivien negatiivit olisivat nyt sitten muuttuneet positiiveiksi. Perinteisen kirjastokierroksen sijaan kiersin videovuokraamoista tarvikkeet tämän illan pingviinimaratoniin. Kukaan ei ole vielä ilmoittautunut mukaan, joten ilmeisesti juhlimme vuoden vaihtumista vain virtuaalisten frakkilintujen seurassa. Niiden kanssa blinejä ja saunajuomaksi viileää valkoviiniä.
♥ Iltapäivällä en tee mitään kunnollista, vaan luen Guardiania ja Saarun koneelle päästessä jään roikkumaan verkkoon, etsin Amazonista halvinta fantsua luettavaksi ja seurailen pöljiä blogiketjuja. Niistä hämmästyttävin on Martinin blogista löytämäni keskustelu magian ja juristiikan suhteesta... isossa maailmassahan humanistit ja lakitiede ovatkin viettäneet jo pidempään salavuoteutta, vaikka tuloksena voikin olla sitten tällaisia mielenharjoituksia:
For my Property class, I once created a handout illustrating the various common law modes of property acquisition using examples from LOTR. We've got acquisition by creation (Sauron's claim to ownership of the Ring), acquisition by conquest (Isildur's claims); acquisition by find (Gollum); acquisition by exchange (Bilbo, winning the ring in a game with Gollum); and acquisition by gift (Frodo). Gollum could also claim ownership by adverse possession were it not for the fact that adverse possession does not apply against personal property.
http://volokh.com/posts/chain_1179774041.shtml
Vuoden vaihteeseen kuuluisi tietysti prrrraktinenkin taikuus ja spekulaatio, sitä edustakoon nyt Usvazinen aivan tuore numero, josta löytyy mm. novellini "Jumala, jumala, näytä sarves".
Eipä sitten muuta kuin saatanan hienoa vuotta 2008 meille kaikille!

 

 

 

VUOSI 2008

 

1.-2.1. Keskiviikon vastaisen yön nukun aina huonosti, ja viikkorytmi kehottaa elämää enemmän kuin vuoden vaihtuminen, jota hölmömpää abstraktiota ei universumi tunne. Sf-tietokirjan työstäminen oli tarkoitus aloittaa heti vuoden ensi metreiltä, mutta olenkin mieluummin nyplännyt jouluisia sivuprojekteja, muistelmakirjaa josta en enää tiedä mikä sen konsepti oikein olisi - ja "Parnasson alemmat rinteet" -kirjaa, jossa taas on liikaakin konsepteja yhdelle ihmiselle harrastettavaksi.
♥ Ja näin on tekstuaalisesta elämästäni tullut ihan yhtä naurettavaa kuin niillä, joita en missään nimessä haluaisi muistuttaa tekstityöläisenä: pelkkää KONSEPTIEN näpertelyä.
Kaipaisin ennemmin nanowrimo-tyyppisiä maratoneja. Maailmojen muovaamista niiden sisältä käsin.

 

3.-4.1. Uneliaita päiviä, edelleenkin vaikea päästä mihinkään työtä suosivaa vuorokausirytmiin, kun päivänvalon vilahtaessa sitä on niin pieni hetki päivästä. Pakkanen sentään kiristyi, eilen pari astetta, tänään parhaimmillaan - 10 C.
Saaru menee uimaan, itse kävelemään Kaupin läpi: vain yksi ainoa lenkkeilijä tuli vastaan eikä sekään metsässä. Ilmeisesti tamperelaiset kuvittelevat, että metsään on vedetty jo ladut. No eipä ole. Ei ole laduja eikä ladyja.
On vain kuusia ja tyhjiä polkuja ja niin hiljaista, että pikateiden örinä kuuluu jäisen metsän läpi kuin näkymätön sirkkeli.
♥ Juuri Olkahisen alueella, mistä lenkkipolkuni alkaa, olisi kyllä runsaasti rivitalopätkiä myytävänä - ja niiden etupihat ovat kyllä kohtuullisen hiljaisia, mutta takapihan kohdalla tuo mottorinörinä kuuluu niin selvästi kuin olisi keskellä ratakisoja.

♥ Viime yönä yritin lukea loppuun joulukirjani "Spook Country", mutta edes se ei ottanut edetäkseen. Se on Gibsonin kehnoin romaani, vaikka henkilöhahmoissa on taaskin jotain mikä tihentää digiajan tunnistettavaksi; sähköistää jotenkin uutisten otsikot juuri talousosastolla: aivan kuin olisi juuri tapahtumaisillaan jotain erityisen merkittävä muutos maailmantilassa, aivan tietynlaisen tunnistettavan ihmisen henkilökohtaisessa koneessa, jonka softa on tuunattu ylihuomisen mediasuhteita varten.
Toisaalta taas... Gibson on eräänlainen supernörtin "Wired"... niitä varten jotka eivät ole seuranneet digitrendejä 20 vuoteen...

 

5.1. La. Kuudelta aamulla herään savun hajuun, se tuntuu lähinnä absurdilta, koska haju on vahva, mutta missään ei näy savua eikä kuulu mitään hälytyksen ääniä naapuristosta. Menen katsomaan ikkunasta: kadulla leijuu niin paljon savua että se velloo talojen välissä kuin sumu, joka puhaltuu etelän puolelta. Mutta eihän siellä ole mitään niin isoa, joka voisi palaa noin paksulla savulla ilman, että liekkejä näkyy?
Mitäpä voi mediakansalainen luolassaan muuta tehdä kuin avata television. Siellä kerrotaan, että Tampereen Mormonikirkko on paraillaan tulessa.
♥ Helpottavaa tietää, että ihmisen nenä on kaupungissa ja unenkin lävitse niin tarkka kuin palovaroitin. Mutta karmea saada taas muistutus millaisessa hampparikaupungissa sitä elää, palohan kuuluu olevan sytytetty. Aivan samanlainen tapaus kuin ennen joulua Viinikassa, jossa neljän nuoren hampparin ryhmä oli tunkeutunut summamutikassa johonkin asuntoon, tappanut huvikseen sen asukkaat ja polttanut talon.
Sellainen kaupunki on tämä keskiluokkaisen rento Tampere.

 

Tänä aamuna herätys on vähän pehmeämpi, vaikka meille tuottaa vaikeuksia nousta edes ennen 11:tä. Tarkoitus on mennä katsomaan Finninmäen ja Kaukajärven rivareita, mutta sitten kellonaikaa on kuitenkin liian vähän, jotta S ehtisi myös kokoukseensa...
♥ Kävelemme vain Kissanmaalla ja Irjalassa, ja aivan sattumalta törmäämme paritalon näyttöön: 199 000 euroa, rakenteiltaan hyväkuntoinen, sisältä vanhanoloinen eli jotenkin kuusikymmenlukulaisen staili, selvästi taitelijan asuttama: saunan mustaan kivimuuriin on maalattu rantamaisema.
Talonpuolikas olisi siis aivan "meidän näköinen", kuten joku välittäjä voisi sanoa (=puuta rakenteet ja ulkoa rapattu). Mutta hinta... ja sitten se tonttiympäristö: taloja vieri vieressä, vadelmapensastestin kannalta vielä ok, mutta kissatestin (tai "nakuilen kesäpäivänä omalla pihalla") kannalta mahdoton.
Myyjä tietysti tarjoutuu arvioimaan nykyisen asuntomme, kun erehdyn sanomaan, että eihän meillä vielä päätöstä synny, koska entisestä pitäisi saada ensin rahat...

♥ Tuollaiset tilaisuudet jäävät vainoamaan mieleen ("Etkö näe jo itseäsi kellarihuoneessa takomassa Remingtonia..."). Kävelemme kierroksen Irjalan maisemiin, kirkkaana talvipäivänä kaikki näyttää satumaisen kauniilta, jopa ojanvartta vartioivat rivitalot pajupusikkojen keskellä ovat hetken aikaa ihan kuin "puistomaisemaa", jollaisena diilerikieli niitä kaupittelee. Ei ole kiirettä kokouksiin.
♥ Kotimatkalla syömme Kiltimmän Tädin Kiinalaisessa, ei ole kiirettä isojenkaan annosten ahtamisessa, kun lueksimme samalla asuntokauppalehteä. Kelvollisia vaihtoehtoja 'tasoisellemme' ja tarpeisellemme ostajalle on hyvin vähän, sen sijaan kirotun paljon on vastavia kämppiä myytävänä Kalevassa kuin tämä mistä nyt alamme pyrkimään eroon. Sillä ilmeisesti tämä koti on nyt pistettävä heti myyntiin, jos siitä tänä keväänä aikoo eroon päästä... saadakseen pohjarahaa sen isomman eli kodimman ostamiseen.

 

 

7.-9.1. Työviikon alkupuoli. Hoidettava "asioita" kuntoon ennen kuin katoan 2 viikoksi EU:n laitamille... Slovenia näkyykin olevan pj-maa tällä hetkellä. Se että Slovenia ensimmäisenä kommunistimenneisyyden kokeneena maana saa moisen nuijapaikan kapitaalibyrokratialle omistautuneessa valtioliitossa, se kertoo miten paljon modernimpi maa Slovenia on Unkariinkin verrattuna. Jännittävä nähdä miten Ljubljana on muuttunut sitten 1986, kun yritin löytää kaupungista yösijaa. Tällä kertaa olen varannut oman sellin. Hostelliksi muutetusta vankilasta, siis. Nettijuttujen perusteella hippien asuttama taideteos koko paikka, mutta hinnat ovat kyllä ihan EU-nuijan heilauttamia.

♥ Asioiden "hoitaminen" taas merkitsee projektien asettamista saatto- eli suomalaista potilashoitoa muistuttaviin hoitojonoihin. Niin päätän terminoida kokonaan yritykset järjestää runoseminaari Treen kirjamessujen aikoihin. Niin paljon muuta olisi tarjolla tehtäväksi ja osallistuttavaksi samana viikonloppuna (16.-17.2.).
♥ Arvostelemisen ja kirjojen suhteen on hiljaista, Juha Lehikoisen scifi-omakustanne ainoana pinossa - ja Alhoniemen Rintala-teos, joka on vielä viime vuodestä jäänyttä, ainakin tutkimuskohteensa takia mediahuomionsa ansaitsevaa tietokirjallisuutta. Devareita haen edelleenkin, jopa pienistä turhista filmeistä voi löytää ajatuksen välähdyksiä, kuten "Final Cut" -scifielokuvasta.
♥ Tiistaina ja keskiviikkona jatkan skannausmaratoneja Sampolassa. Jälki vaihtelee laidasta laitaan, mutta kun 1980-luvulla kirjoittamieni romaanien sisältökään ei ole kehuttavaa, niin toimikoon tuo valolaite sitten ennakkosensuurina. Iltaisin editoin kolmea kässäriä: tietokirjaa, josta saan "palkkani", tutkimuskirjaa, jolla yritän päästä eroon kaikista romanssitutkimuksen jämistä, sekä romaania, jolla pitää yhteyttä yllä oikeisiin kustantajiin. Skannauksen ja editoinnin välissä sitten yritän ansaitakin sen palkkani tai palkkioni suomentamalla itselleni scifiin ja fantsuun liittyviä muistiinpanojani. Dispositio valmistui suit sait eräänä iltana. AiheKENTTÄ kun on sentään ihan eri lailla OMAA kuin edes romansseista kirjoittaessa.

Tiistaina Tursaan Turilaat etenee taas pienen mentaalisen askeleen eteenpäin kohti tuntematonta - ja samalla harppauksella ympäröivä valtakunta saattaa nytkähtää kokonaisen vallankumouksen.
Motto: "Jumala oli alkujaan kivi. Kyllä sen on atsamelainenkin papisto jo tunnustanut."

 

10.-11.1. Työviikon jälkipuoli. Vasta torstaina, kahden tunnin skannaussession jälkeen hoksaan millaisin asetuksin skannaus OLISI pitänyt hoitaa: keskiarvotummuutta voi säätää siten, että kontrasti on kirkkaampi ja OCR tunnistaa joka ikisen kirjaimen paperilta, tosin muutaman aina väärinkin, mutta sentään ei jää sellaista määrää merkkiaukkoja, että lopputulos näyttäisi digipitsiltä.
♥ Vetisiä päiviä, pakkasesta loppui paukut ennen kuin Fortum ennätti kunnolla aloittaa pelottelun energiahuippujen uhkasta. Kyllä nyt tarvittaisiin muutama kylpyläjoulumaahiihtoputki Espooseenkin, jotta saataisiin energiaa palamaan ja seitsemäs ydinvoimala musiikkitalon monttuun. Viikon ainoa valospotti olikin perjantain HS:n pilapiirros Jungnerista kerjäämässä rahaa montun laidalla: Suomi kun on Euroopan mittakaavassa nyt kerjäläisten kultamaa.
Perjantaina menemme uimaan, 1000 metriä ja on jo aika väsy. Silti se tuntuu viikon ainoalta kepeästi eletyltä kohdalta.
Se tunti elämässä, joka oli läpivalaistu.

Viime viikonloppuna Hesari julisti, että nyt loppiaiselta satoi pysyvän lumen. Haluaisinpa nähdä miten se HS:n toimittaja hiihtelee tuolla pysyvässä loskassa.

♥ Torstaina kävin nostalgisella reissulla YO-talon yläkerrassa, edellisestä käynnistä sinne olikin kuutisentoista vuotta... mutta hyödyksi en Aviisille osannut olla, juuri enempää kuin opiskeluvuosina lehden teatterikriitikkona ja kulttuurisenttarina. Suomalaisten miesten surkea tila on kuitenkin siinä määrin luokkayhteiskunnan seurausta, että humanistin käsitykset mieskulttuurista tuntuvat hurskastelulta.
Luokkarakenteiden väkivaltaa pitäisi pystyä kuvailemaan edes ENSIN taloushistorian vaiheina ja sitten mieskulttuurin kurjuuteena, monoliittisen maskuliinisuuden idioottimaisena ryhmäkurina, joka toteutuu yhtä hyvin lähipubin tikkakerhossa kuin Miessakkien intopiukkana identiteettiähkynä.
♥ Vetää humanistin hiljaiseksi se toimittajan pöytään laittama tieto, että jo neuvolaan tuotaessa poikalapsista voi ennustaa ketkä niistä tulevat syrjäytymään. Humanisti tietää kyllä senkin, että PELKÄSTÄÄN tätä tietoa seuraamalla ollaan pian Matti Vanhasen ja hänen isäpappansa osoittamalla tiellä - ja että parempi olisi jos kepulaisten kakarat ylipäänsäkin viskattaisiin suoraan Kyröjoen kurimukseen. Mutta mitä osaa humanisti sitten tarjota lääkkeeksi miesten syrjäytymiseen?
Kun ajattelen Pappaa tai Juhoa, tai muutamia muita ikätovereitani, en keksi vastausta missä kohtaa "syrjäytymisprosessiin" voisi tai pitäisi puuttua. En teoriasta enkä käytännöstä. Enkä keksi edes muuta vihollista näille/meille yksinäisille miehille kuin suomalaisen ydinperhekennoston armottomuuden.
No, paljon parempiakin kysymyksiä toimittajalla oli esittää, eikä minulla, miestutkijana, niihinkään ollut sen kummempaa vastausta kuin kellä tahansa... kadunmiehellä.

Perjantai-iltana valmiiksi arvostelu Lehikoisen romaanista ja sitten taas omien käsikirjoitusten pariin.

 

12.-13.1. Lauantai on poikkeuksellisen hauska päivä, tuntuu kuin aika nuutista nuutiin huipentuisi siihen. "Grizzly Man" tuo vieraiksi neljä katsojaa ja yhden kaniinin, pelataan vielä leffojen päälle Carcassonnea. Saunomisen jälkeiset kylmät oluet ja mukava seura ovat kuin tamperelainen elämäntapa ideaalisimmillaan. TÄTÄ TÄLLAISTA kuvittelin elämän täällä olevankin.
♥ Sunnuntaina iskee lumimyrsky, mutta ei se suuremmin haittaa, päivän ainoa tehtävä on käydä katsastamassa taas pari vaihtoehtoa asunnoksi. Härmälä ei vieläkään selviä äänimaisematestistä, mutta myrskysäällä talot tuntuvat tietysti houkuttavilta pesäpaikoilta. Omakotitalo olisi tarjolla 150 000 eurolla, valtava puutarha - mutta ei tarvitse kuin kuunnella muiden ostajaehdokkaiden puheita niin toteaa olevansa väärä peukalo tähän taloon. Rivitalon pätkä taas on avaralla paikalla ja niin siisti kuin uusi, mutta sen kohdalla arveluttaa priiman turhuus: emmehän me mitään kiiltäviä kodinkoneita ja naapureiden väliin puristettuja medianeliöitä tarvitse.
Jopa HELPPOUDEN aiheuttamalla ihastuksella on siis raja-arvonsa, jonka jälkeen voisi muuttaa asumaan suoraan labotatorioon.

 

 

14.1. Ma. OLIHAN PÄIVÄ. Suit sait huomaamatta tulemme antaneeksi kotimme myyntiin. Niinhän oli toki tarkoituskin, mutta se että kaikki tapahtuu taas... aluksi... näin nopeasti on hämmentävää. Kohtako tänne tulee taas tuntemattomia ihmisiä arvioimaan kotiamme HEIDÄN asuttavakseen? Ja "vain" 123 000 euron hintaan?
♥ Myyjätäti on kyllä taas mukava, yhtä selväpäinen ja suora kuin se täti joka onnistui myymään kivikolomme Turussa. Siksi hänen MYYJÄNÄ tekemiinsä ehdotuksiin Kissanmaalaisesta paritalon puolikkaasta olisi niihinkin helppo taipua... unohtaa ensisijaisesti se, että mehän emme ole edes sellaisia hupsuja puutaloon muuttajia kuin tänä iltana TV1:llä alkavassa idioottimaisessa tv-sarjassa kepoiset karikatyyrit siitä, millaisia omakotiasujien nössöys muka on. Suomalaisen yhteiskunnan luokkapelkoisuus näkyy ehkä parhaiten siinä, miten nämä ylemmän keskiluokan omakotiasujat aina kuvataan. Tai sitten suomalaiset käsikirjoittajat elävät jossain teletappistudiossa ja Milla Autio käy välillä sivelemässä hilloa niiden hilloperseille.

♥ Mutta päivä ja kevät muuttuvat siis oudosti sisältä päin kiireisiksi, kun tajuaa, että aika tässä asunnossa on nyt rajallinen. Ehkäpä tämä tunne piristää myös suhdetta kirjoitusprojekteihin?
♥ Välityssopimuksen tehtyämme vaihdan olohuoneeseen kolmella spotilla valaisevan kattolampun ja ruuvaan keittiön kaappeihin ovet takaisin, jotta asunto näyttäisi vähän siistimmältä. Sitten lähdettävä kevään ensimmäisen hallituksen järjestäytymiseen... se kestää kolme tuntia, joudumme jopa äänestämään puheenjohtajasta, kun vielä viime vuonna piti jakaa duuni jotta joku siihen suostuisi. Nousukauden viimeisiä merkkejä?
♥ Sattumoisin yhdistys on saanut ulkoministeriöltä rahasumman, joka on kolme kertaa isompi kuin tavallinen vuosibudjetti. Onneksi sen käsittelyyn on sentään kokeneet ihmiset. Yhden runoseminaarin poisjäänti tuntuu nyt turvallisen pieneltä asialta verrattuna moisiin UM-rahoitteisiin projekteihin.
♥ Ja muuta en sitten ehdikään enää viimeistellä ennen lähtöä kuin saunoa pikaisesti, syödä Saarun jättämää pizzaa, kirjoitella vielä arvostelu Alhoniemen kirjasta, lukea sähköpostit ja tarkistaa millä välineellä pääsen aamulla lentoasemalle.
♥ Sitten pitäisi alkaa kai jonkinasteinen loma. Tila jossa EN ERITYISESTI lue enkä kirjoita. Vaan annan lukemisen ja kirjoittamisen vain tapahtua, ympäristössä jonka kieli on minulle kuin korallia. Ja viini kuin muusain liplatusta.

 

 

15.-28.1. BUDAPESTISSA JA LJUBLJANASSA

 

 

29.1. Ti. Taas maassa. Pilvista, syksyistä, akateemisen työn makuun päästäkseen on mentävä... lounaalle yliopistolle. Tuntuu kuin ei olisi ollut päivääkään poissa, tai kuin vuotta 2007 ei olisi tapahtunut sen jälkeen kun palasin Suomeen asuntokauppoihin Budapestista helmikuussa 2007, yöllä, väsyneenä nomadina, kaupunkimaassa joka on läpensä valaistu öisin mutta jossa kukaan ei elä tai liiku, liikennevalot vilkuttavat toisilleen.
Huokaus. Tästä se taas alkaa. Kevät tms.

 

30.1. Ke. Taas Helsingissä. Voi perse mikä päivä. Näen Matti Vanhasen kävelevän yliopiston aulassa. Olisi pitänyt arvata, miten huono enne se on.
Hallituksen kokous kestää 6 ja puoli tuntia. Kuume nousee sekä fyysisesti että vertauskuvallisesti sen aikana. SARV on ilmeisesti aivan väärä organisaatio ottamaan omakseen mitään uutta. Mutta jos hallitus sellaisena edustaa jäseniensä paranoidisuutta niin sittenhän mitään ongelmaa ei ole. Hallinto pelaa järjestönsä näköisesti.

 

31.1. Päivä menee sairaana maatessa. Katson uusia devareita, "Porco Rosson" ja "Sydän talvella". Illalla kuitenkin rope-sessio, se piristää oloa paljon enemmän kuin finrexinit ja muut supermarketrohdot. Kritiikkiluettavaa ei ole nyt laisinkaan, mutta messuja varten valokopiopinoja. Budapestissa nähdyistä leffoista olen sentään vaikutelmia kirjoitellut:

I am Legend
Beowulf
American Gangster
Cassandra's Dream

 

 

HELMIKUU

1.2. Pe. Toinen päivä sairaana. Liikun sen verran kuin ulkoisesta tuiskusta ja sisäisestä kuumeesta kykenee, hakemaan perustarvikkeita, leipää ja devareita.
♥ Yliopiston ATK-keskus päätti omatoimisesti muuttaa sähköpostiosoitteeni muotoon Markku.T.Soikkeli. Tämän se teki PÄIVÄN varoitusajalla. Helvetti mitä porukkaa.
Syy: koska talossa on täysnimikaima. On ollut kyllä 1980-luvulta saakka, mutta ATK-keskus keksii tehdä asiasta ongelman vasta nyt. Niillä on varmaan kampanja sitä varten. ATK-keskus saa puolitettua saapuvan sähköpostin, kun oikeaa osoitetta ei enää löydy uta.fi:n vastaanottajista.
Loistavaa suunnittelua, tämä ns. Italialainen postitoimisto -metodi sopii UPJ:n aikakauteen erinomaisesti.
♥ Ja oma ruumiini on niin eristetty maailmasta, limaa ja loskaa ovat kadutkin täynnä, maailma sellaisenaankin pelkkää kohinaa, että pitäisi vain olla tyytyväinen kun Automaattinen Tietojen Kadotus -keskus eristää myös virtuaalisesta maailmankaikkeudesta.

Tätä päivää en käytä, vaan täytän kaikki kehyksensä menettänyttä vuorokautta: katsomalla Jack Bauerin kakkoskauden. Jack ei istu kokouksissa eikä Jackille tule sähköpostia. Great. Samaan aikaan toisaalla... YLE jahtaa "pakoilevaa leskeä" ja eduskunnan karjupossuista tehdään uhrihahmoja... "heidän perheensä kärsivät"... niin varmaan kärsivät, ja saparoita pureksivat...

 

2.-3.2. Vielä kaksi päivää menee zombiena. Käymme sentään S&A:n kihlajaisissa, ne kun ovat miltei naapurissa, vaikka kulttuurinen loikka tuntuu melkoiselta: yhtäkkiä olemme keskellä tuntemattomien ihmisten sukujuhlia. Jos joku isomummo tiedustelisi koulumenestystäni en varmaan tietäisi mitä vastata... "olin mä professori vielä vuosi sitten... mutta nyt menee jo paremmin" ...
♥ Sunnuntaina tämän zombien on pakko poistua sängystä puoleksi tunniksi, jotta asuntoa voidaan esitellä myytäväksi. Ennen sitä on kyllä siivottava pöytäpinnat jne... mutta Bpestissa ollessani S oli jo tuunannut koko asunnon, rempannut pikkuhuoneen toisen seinän O&V:n kanssa, joten nyt ei tarvitse kuin kerran viikossa tunkea paperit ja vaatteet kaappeihin.
Mistä niitä ei enää löydä ennen kuin seuraavan kerran muuttolaatikoita purkaessa.
♥ Sunnuntai-iltana tulee sitten jack baueria tuoreeltaan, mutta se näyttää aika pöljältä. Nyt 6. kaudella on mukana koko jackin suku. Luultavasti jackin isoisä tarvitaan purkamaan ydinpommi samalla kun jackin isoserkkua kidutetaan paljastamaan pommin sähköpostiosoite.

 

 

4.2. Ma. Alkaa jo helmikuukin olla käynnissä, mutta työt eivät rullaa lainkaan, edelleenkin lymfaattinen järjestelmä hallitsee kaikkia muita tämän kirjoittavan kehon järjestelmiä. Turha odottaa pikselitarkkuutta pohdinnoissa, kun paperille saa puristettua tavaraa vain nenästään...

Mediakodin arki tietysti pyörii lähtevien tekstien sisältöjen ja saapuvien tekstien otsikoiden välillä...
Poistuttava kotoa kirjastoihin, tuoreiden kirjojen varassa pakottuu ajatuskin johonkin muotoon. Ensi viikoksi on tehtävä tunnin esitelmä scifistä ja valmisteleva mielipiteensä kolmesta romaanihenkilöstä radio-ohjelmaa varten: John Silver, Josef K, ja kapteeni Nemo.

♥ Välimatkan krouvissa eli yliopistolla on tarjolla pieni yllätys: Aikalainen-lehdestä on tullut katastrofi-erikoispainos. Opetusministeri nimittäin aikoo PAKKOLIITTÄÄ Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen maankuuluun "TAITEEN HUIPPUYLIOPISTOON". Eikä tamperelaisilla siis ole vaihtoehtoja. Näin vain tehdään. Katastrofi-erikoisnumero löytyy myös verkosta:
http://www.uta.fi/ajankohtaista/etusivunkuvat/aikalainen_31012008.pdf

♥ Illalla saunassa ukkokööri kertoo todella karmeita tarinoita talomme päätyrapuista. Vaikka tarinoissa on aina oma värityksensä, setien iästäkin johtuen, niin ovat ne kuitenkin kiinnostavampia kuin mikään mitä televisio osaa Suomesta esittää. Tosin tämä YLEn uusi jatkosarja "Pakoileva leski muuttaa ilmastoa" on parempaa tv-melodraamaa kuin mikään mitä YLEn draamatuotanto on pystynyt tekemään vuosikymmeniin.
♥ Lauteilla tuleekin tänään nopeasti tyhjää, sillä meillä kaikilla on kiire näkemään, mitä uutta paljastuu tamperelaisista superjulkkiksista, ja kuka on pakoiludraaman konna: Pekka Paavola vai Maija Lahtinen?
Ja kuullaahan YLEn MOTilta sitten melodraamaan sopiva määritelmä: tällaisissa tapauksissa ei ole hyviksiä eikä pahiksia, vaan ainoastaan opportunisteja: "Sellaisia kuin Pekka Paavola", selittää Lahtisen ulkomaalainen asianajaja.
♥ Mutta miten Paavolan kaltainen tuulihattuviiri, kerta toisensa jälkeen valheista narahtava virkavehkeilijä, voi pysyä politiikassa vuosikymmeniä?
No, oikeusministerin kokemuksella, tietysti. Kuka tahansa juristi osaa rajoitetun totuuden alkeet, mutta pitää käydä oikeusministerin pallilla oppiakseen, että rajoitetussa totuudessa voi sujuvasti elääkin.

 

5.2. Ti. Flunssassa jo seitsemäs päivä ja vasta nyt alkaa tuntua, että tekee mieli syödäkin ja käydä kauempana kuin roskalaatikko. Onneksi mediakodissa voi suhtautua omiin tekemisiinsäkin niin kuin olisi vain postitoimisto, jonka ainoa tehtävä on valmistella saapunut tieto (joskus vuosikymmeniä vanhaa) jaettavaksi uusiin osoitteisiin.
♥ Tänään onkin juhlapäivä, Laiskiais-tiistai, jota vietetään USA:n superlaiskiaisen valitsemiseksi 22 osavaltiossa. Demokraattien ehdokkaana superlaiskiaiseksi ovat vanha nainen ja keski-ikäinen sankari.
Miten tähän voivat vastata Republikaanit? He ovat päättäneet valita laiskiaiseksi mustan hevosen, joka on kyllä peräisin Kennedyn luolakarhuklaanista, mutta ynnä kaikki kuvernööri Schwarzeneggerin kotirobotti... ja lehtiuutisen mukaan tulossa meikkaamattomana mukaan kilpailuun...

♥ No, David Levy sanoo, että roboteista tulee väistämättä ihmisten (ja äänestäjäthän ovat protoihmisiä jos ketkä!) rakkauden kohteita lähivuosina, koska:

1 Ihmisen hoivatarve ei rajoitu pelkästään elollisiin olentoihin, vaan me tulemme väistämättä suhtautuneeksi myös elottomiin asioihin hoivan kohteina, etenkin jos niissä on käyttöliittymä sitä varten.
2 Teknofiilejä on niin paljon - ja rakkaus laitteisiin on heidän mahdollisuutensa kontrolloida rakkauden kohdetta. Lisäksi tietokoneisiinkin suhtaudutaan jo nykyään osana omaa "tiimiä".
3 Yksinäisyys ja teleläsnäolo lisääntyy.
Muistan kyllä, miten lukiossa jo vuonna 1980 mietittiin, miten naapurimme Airfix-Ari mahtaisi valita, ottaisiko se ennemmin tyttöystävän vai oman tietokoneen. Tuohon maailmanaikaan molemmat olivat nuorten miesten horisontissa yhtä saavuttamattomia. Ensimmäiset Sinclairit ja Vic20:t tulivat myyntiin vasta 1982... siis Suomen taajamissa... vaikka Japanissa varmaan jo vietiin Tamagotcheja vihillekin...

Enimmäkseen tuo Levyn kirja (Love + Sex with Robots, 2007) on kyllä lähempänä jenkkiscifiä kuin asiatekstiä, olkoonpa kuinka vaan tekoälyasiantuntijan kirjoittama. Spekulaation markkinat ovat siellä niin rajusti hinnoitellut, että tutkijakin voi huoletta unohtaa taustansa kirjoittaessaan suurelle yleisölle... (kateellinen huokaus)... ja ne voidaan rahastaa vielä kertaalleen herkullisilla historiikeilla tyyliin "Kuinka humpuuki valloitti maailman"...

 

9.-10.2. Viikonloppu sujuu vilkkaasti. Lauantaina näytämme taas Outoja Elokuvia, tällä kertaa "10th Kingdom" -sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa. Päälle pelataan "El Grandea", jossa niin ikään kilpaillaan 10 valtakunnan hallinnasta (kun Portugali otetaan osaksi Espanjan valtapiirejä).
♥ Sunnuntaina vierailemme Helsingin Malmilla, päivä on niin harmaa, ettei sitä juuri erota, missä asti matkan tekee, käykö Ylöjärvellä vai Malmilla saakka.
Illalla sataa, ehdimme pistäytyä vielä Alppilassa Marian luona. Matkat tulevat sentään käytetyksi tekstitöissä.

 

 

11.2. Ma. Ensimmäinen kevätaamu. Aurinkoa ei ole näkynyt yhdeksään päivään ja maa on mustaa asfalttia, mutta linnut laulavat viriilisti. Olemme aikaisin hereillä tutkiaksemme mahdollisen asuntokohteen ääni- ja valo-olosuhteita arkisimmassa kohdassa viikkoa, maanantaiaamussa. Jopa Hervannan valtaväylän ääni kuuluu hieman metsikön läpi Hallilan jokaiselle nurkalle. Marko arvelee, että ohikulkutien ääni kuuluu vain pohjoisella tuulella. Hornetit taas ovat niitä luonnon- eli helvetinvoimia, jotka ovat riippumattomia kaikesta luonollisesta. Sisältähän asunto olisi meille mitä täydellisin.
♥ Kauppoja ei tietenkään voi vielä tehdä, koska edellisen kodin myynti ei ole edistynyt. Sunnuntaina sitä oli käynyt katsomassa peräti viisi ihmistä, mutta katselu ei kenenkään kohdalla kevättä edistä. Pääsemme kuitenkin näkemään vielä toisenkin asuntokohteen: 2200 euroa / neliö olisi tarjolla tilaa Annikin korttelista, ainakin "kivikerroksesta". Siihen hintaan saisi taloyhtiöltä rakenteiden kunnostuksen, itse pitäisi huolehtia pintaremonteista. Niin, ja elää remontin keskellä.
Mutta sellaista pioneerihenkeä ei itseltäni löydy. Etenkään kun Tampere ei tunnu lainkaan enää ideaalilta asumisympäristöltä millekään elämänmuodolle. Jollei sitten automerkkejä lasketa jo omiksi eliölajeikseen. Tampereella.

 

16.-17.2. TAMPEREEN KIRJAMESSUT.
Paniikista ei ole merkkiäkään. Eilen on kirjamaailmaa kohauttanut tieto WSOY:n hajoamisesta ytimestään käsin, mutta kun aitiopaikalta katselen kustantamon kirjailijoita ja työväkeä, ei mistään murroksesta tai muutoksesta näy virettä pinnalla. Tosin lauantaina Risto Ahti on kadoksissa, mutta tuskin mr. Shamaani on ensimmäinen kirjailija, jonka Siltalan villit veljekset haluavat ryövätä omaan kustantamoonsa?
Kirjailijashamaani vastaa puhelimeen kotoaan: kukaan ei ole tullut kertoneeksi hänelle, että hänen pitäisi olla kirjamessuilla haastateltavana.
♥ No, ei minullakaan ole kalenteria, ei edes omaa puhelinta, tietenkään, mutta onneksi messuilla on PALJON avuliaita ihmisiä tällaisiin tilanteisiin. Yleisöä messuilla on nimittäin niin vähän, että kirjamaailman varsinaisilla torppareilla on aikaa tavata toisiaan eikä juoksennella lukija-aateliston asioilla.
♥ Sunnuntain puolella haastattelen sitten kolmea prosaistia: Haahti, Simukka ja Jaatinen. Kaikki hoituvat vaivatta, kaikki kaikessa hurmaavuudessaan, etenkin kun yleisöä ei taaskaan ole paikalla kuin pari tuttua naamaa. Messuilla sinänsä on käynyt lauantain aikana, kuulemma, kuutisen tuhatta ihmistä, joten luultavasti saamme ensi vuonnakin nähdä kirjamaailman messutusta Pirkkahallissa.

 

 

18.2. Ma. Kröhä on jatkunut flunssan jatkeena jo kaksi viikkoa, eikä siinäkään kylliksi, vaan vielä vatsatautikin päälle. Tämä on kovin noloa siihen nähden, että S on oikeasti raskautettu ja vaivautettu ja sitten itselläni on tällaista heikotusta, jonka varjolla yritän välttyä ajattelemasta sen paremmin työntekoa kuin kevään etenemistä.
Mutta tänään meidän on pakko nousta kohtuullisen ajoissa, menemme taas katsomaan rivitalokämppää kaakkoiseen kaupunginosaan. Matkaa Hallilan kollektiiviparatiisiin on tuskin kahta kilsaa... mutta ympäristö on tyystin erilainen, Finninmäki kohoaa esiin maisemasta, taivasta olisi täällä enemmän - ja sisätilaakin, kämppä on 80 neliötä ja "vain" 157 K euroa, valtava valoisa olohuone ja "jännittävä pohja". Ei voi mitään, kissafaktoria lukuun ottamatta tämä olisi sittenkin otollisempi valinta kuin ystäviemme tarjoama rivarikämppä. Näen jo mielessäni miten isoja koticoneja voisimme pitää täällä takan ympärillä...
♥ Kotimatkalla kodinvaihto ei kuitenkaan etene kuin aatoksissa... onhan omaa asuntoamme myyty nyt 5 viikkoa ilman mitään edistystä... niinpä pistäydymme ärrälle lottoamaan, niinkin epätoivoisia suomme olevamme... sillä illalla olemme menossa synnytysvalmennukseen, ja siellä on kymmenkunta vastaavaa pariskuntaa, jotka ovat niin samannäköisiä ja -oloisia toisiinsa nähden, että ainoastaan lottokuponki taskussani on passilippu samaan suomalaisuuteen.
♥ Parin tunnin mittaisen valmennuksen vetää kätilö, joka on kuin kaikkien välivaimojen emomuori, lihaksikas ja käytännöllisen ronskipuheinen vauvaveturi. Hän kertoo myös asianmukaisissa kohdissa mistä kaikesta sairaanhoitopiiri on vähentänyt heidän resurssejaan eli missä asioissa synnyttäviä äitejä joudutaan kohtelemaan kuin kopiokoneita, joissa on pari paperia jumittanut koko systeemin. Great, eipähän ole kellään illuuusioita lapsiklinikalle tullessa... ja jos synnytyssalissa ei kaikaa Pachelbelin kaanon niin lujaa kuin opetusvideolla niin se johtuu vain vaistoaistien ylikuormituksesta...
♥ Vain yhdessä yksityiskohdassa huomaamme kätilön vältelleen realismia: siihen nähden että TAYKSissa sektioidaan 15% synnytyksistä, aihe läpäistiin parissa sivulauseessa.
Ehkä siksi, että siinä vaiheessa äidin (tai tuki-isän) pohjakoulutuksella ei ole pennin vertaa väliä.

 

19.2. Ti. Melkoinen kevätpäivä, pakkanen laskee aamun kymmenestä neljään asteeseen.
♥ Tänään kävelemme Sammonkatua lapsiaiheisilla ostoksilla, kirpparilta S saalistaa 50 senttisen vauvavaatteita 10 sentin kappalehintaan. Kotona en saa muuta aikaiseksi kuin Tuurin näytelmistä kirjakritiikin. Sähköpostia ja koneyhteyttä tekisi mieli miltei vältellä, sillä ammattijärjestön postilistalla lyhytkin keskustelu tuntuu vaativan perinpohjaisia vastauksia...
♥ Juuri nyt nousee täysikuu vastakkaisen talon takaa ja sen halokehä lupaa huomiselle taas sadetta... ja verkon tuolla puolen "Marsin ikävän" kerrotaan päässeen Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaaksi, jepujee, se onkin ensimmäinen kerta kun olen ihan oikean Kirjallisuuspalkinnon ehdokaslistalla.
Antaa sataa! Ei muuta kuin takomaan lisää esikoisteoksia!

 

20.2. Kirjallisella kentällä pienikin skandaali riittää keskeyttämään kirjallisen keskustelun. Yhden roskadekkaristin tekemä kirjallinen varkaus toisen tyhjänpäiväisen dekkaristin romaanista pitäisi kai kuulua lajityypin riskeihin ja luonnevikoihin, mutta silti siitä revitään pieni skuuppi.
Noh, se että keskustelu Kirjailijaliiton jäsenyyksistä alkoi Kata Kärkkäisestä on tietysti sekin riittävä syy antaa lohduttoman aiheen lopahtaa omaan lähtökuoppaansa. Harri arveli sähköpostissa, että Kirjailijaliitto vartioi ensisijaisesti taloudellisia etujaan ja sen genrerasismi johtuu pelosta menettää "oikean" kirjallisuuden tekijäkorvauksia kaikenmoisille dekkaristeille ja scifisteille. Jos tämä pitää paikkansa, kannatan ehdottomasti liiton laatukriteerien epämääräisyyttä.
Ei sillä, että uskoisin liiton sisälle päässeiden kirjoittajien olevan pelkästään sanataiteen eliittiä, vaan jotta raja tekstin ja sanataiteen välillä olisi edes kuvitteellisesti olemassa. Edes jossakin.

♥ Illalla menemmekin sitten harrastamaan korkeakulttuuria, "Reviisoria" Chydenius-oopperaksi sovitettuna. Sovitus on tietysti paljon kiinnostavampi ja näyttelijätyökin kollektiivina onnistuneempaa kuin Kansallisteatterin hehtaarilavalle viety savolainen irvailu viime vuonna. Mutta enemmän se tuntuu Chydeniukselta kuin Gogolilta, vähän samanlaiselta iltamalta kuin NÄTYn edellinen projekti "Saari ilman rantoja". Sillä erotuksella, että nyt kokonaisuus falskaa monesta kohtaa: ohjaus on puolitiessään, kun ryhmäkohtaukset näyttävät ruuhkalta ja näytelmän tärkein henkilö, huijarireviisorin palvelija Osip, seisoskelee enimmän aikaa tumput suorina.
Myös lavastus on kuin ministeriöpäätös: videokuvaan heijastetaan vähänmitäsattuuollaankeksittypätkiä "syventämään" hahmojen luonnetta. Ilmeisesti Renvall on toteuttanut "Reviisorin" niin nopeasti, vanhasta muistista siirtänyt Oulun version Tampereelle, ettei ole välittänyt antaa aikaa sen osasten suunnitteluun.
♥ Se on varsin kehno päätös tässä tilanteessa, kun NÄTYn laadusta keskustellaan juuri parhaillaan - ministeriön giljotiinipolitiikan alla.

 

21.2. To. Herään puoli viideltä aamulla ja olen terve, se on niin outo tunne pitkästä aikaa, että kehon muisti ja tila ovat pitkään ristiriidassa, mahdotonta nukkua. Luen pikkuhuoneessa, kunnes nukahdan ja herään uudelleen yhdeksää vaille yhdeksän. Vieläkään en lähtisi uimaan tai lenkille, mutta ruokahalu on sentään palannut ja ruumis tuntuu taas omalta eikä videohyllyn välikappaleelta.

 

22.2.

Päätalo-lukupiirin istunto Riihimäellä

(epävirallinen pöytäkirja)
1. Sosku kattaa salaatti-illallisen. Alustaja hakee oluen.
2. Keskustellaan Päätalon sanastosta. Alustajalle haetaan olut.
3. Puhutaan Päätalon ruokavaliosta. Alustaja haetuttaa oluen.
4. Veli esittää Suomen kirjallisuushistorian viikatteenhionnan näkökulmasta. Alustaja etsii olutta.
5. Kissa tepastelee huoneen poikki kuin possessoitu tiikeri. Alustaja muistelee kirjailija Pääkalloa.
6. Puhutaan suomen kielen hupsuuksista. Alustaja etsii aikataulua.
7. Lukupiiri hajaantuu kevätyöhön. Alustaja juoksee junalle.

 

23.-27.2. Mökillä. Autuasta hiljaisuutta, lempeän kevätsään muistaa ja ymmärtää vasta täällä. Vain täällä. Ei ihmisiä, ei edes erityisen hyviä kirjoja mukana, mutta silti niin täydellinen murtuma talven ja kevään välille kuin savolainen voi ansaita.
Viimeisen mökkipäivän aamuna sitten testikävely puoli seitsemältä aamulla bussipysäkille. Ruumis toimii, vaikka kunto on pohjalukemissa. Jaloilla on oma järjestelmänsä, ehkä jopa metaboliansa.

 

28.2. To. Jos ei mikään muu saisi kirjallisella kentällä enää kiihtymään niin pöljien runoarvostelujen lukeminen Hesarista. Verraten älykkäät runoudenystävät ovat kertoneetkin minulle, että he yksinkertaisesti ovat jättäneet koko Hesarin elämästään; enintäänkin puoliso voi referoida kulttuuriosaston puheenaiheyritelmät.
Silti: puhe runoudesta, sen ympärillä, on kirjallisen ilmapiirin paras mittari. Ja huomaan etten osaa tutkailla ja arvata edes mitä runoilijat its edustavat kentällään: kuvittelin että Risto Ahti olisi shamaanina viimeinen kirjailija joka jaksaisi harkita instituution asioita eli kustantajan vaihtoa, mutta niin vain hän viime viikon haastattelussa kertoi murheistaan WSOYn kanssa. Ehkä siis sittenkin Ahdin poisjäänti kirjamessujen haastattelusta olikin oire edellisen päivän kohu-uutisista eli uuden kustantamon pyllähtämisestä kirjallisen kentän lavealle herkkupöydälle.

 

29.2. Pe. Mitenkään paremmin en osaa perjantaita aloittaa kuin lähtemällä kirjastolle. Ainoa vaihtoehto olisi nousta 7:ltä kirjoittamaan, joko artikkelia Hesan taannoisen luennon pohjalta (ainoa uusi deadline) tai sitten apurahan voimalla & hengellä tietokirjaa. Mutta miten oudolta kuulostaakaan sana "tietokirja" kun sitä on kylliksi kauan pyöritellyt pöydällään... että tällainen pitäisi saada aikaiseksi...

 

 

MAALISKUU

 

1.3. La. Scifi-seurojen yhteistyökokous talviuimarisaunalla, nyt ilmeisesti jo kuudetta kertaa. Enää se ei tunnu yhtä mahtavalta joukkovoiman osoitukselta kuin ensimmäisellä kerralla, mutta edelleen siinä on ainutlaatuista energian tuntua, jopa Finnconeihin nähden. Aivan kuin olisi jäsen jossain Hyvien Ihmisten salaseurassa.
♥ Energiatunne ja hyvän onnen läsnäfiilis vain vahvistuvat, kun perheyksikkömme voittaa arpajaisissa yhteensä 5 arvalla... lisää kirjoja. Sen päälle sitten saunaan ja avantoon, kylkiin jää siperiantiikerin raidat voimantunnosta. Päivällä nähty tummankirjava pilvi muuttuu lumisateeksi, ajamme taksilla Plevnaan syöpöttelemään ja kaljoittelemaan. Vesa muistelee, että joskus vuonna 1989 hän oli Tampereella eka kertaa vastaavalla ekskursiolla: siihen aikaan olin käyttänyt järjestöhommissa titteliä "kamavastaava". Niin kömpelöä oli kapinallisuus, mutta bileet sinänsä olivat... kai... huikean synergisiä silloinkin...
♥ Aamuyöllä menemme jatkoille hotelli Elvikseen. Keskisuomalainen sekatroolari Pasi Ilmari Jääskeläinen tarjoaa Suomen Tieteiskirjoittajien Yhdistykselle ilmaista viinaa kiitokseksi taustatuesta. STY:n avulla hän on päässyt viimeinkin Kirjailijaliiton jäseneksi. Pasi Ilmari on nyt tiettävästi liiton ensimmäinen täysjäsen, sitten 60-luvun villien vuosien, jonka teoksia yksikään oikea kirjailija ei ole suostunut selvin päin lukemaan. Ainoastaan Jyväskylän islamilaisissa piireissä ollaan vailla STY:n asiantuntijatukea ja noteerataan Pasi Ilmari, edelleenkin, "lupaavana lapsitähtenä".

 

2.3. Su. LISÄÄ KIRJOJA. Yli puoli vuotta jahkailtu suunnitelma siirtää Leena Peltonen -kokoelma STk:n avohyllyyn saadaan viimeinkin liikkeelle, suurkiitos Erkan & autonsa. Kokoelmassa on melkoinen määrä myös Juhanin kirjoja, kaksoiskappaleita heidän yhteisistä hyllyistään - ja ovathan ne melkoisia aarrearkkuja joita kannamme auton kontista pikkuhuoneen nurkkaan. Olemme kuitenkin luvanneet Juhanille, että tämä kirjasto tulee olemaan sf-harrastajien käytettävissä joten lootissa ne eivät tule viipymään enää montakaan viikkoa.

Kokoelman kirjalista löytyy jo netistä.

♥ Aamulla ja illalla käyn katsastamassa taas pari mahdollista asuinkohdetta. Pappilan nurkalla sijaitseva rivarikämppä on ihan siisti hintaan nähden, mutta ympäristö on järkyttävä: suomalaisten on päästävä autoillaan keittiönsä ikkunan alle (ja tätä KEHUTAAN asuntomainoksissa) joten rivarialue näyttää huonosti hoidetulta parkkipaikalta. Toinen asunto, Karhunkadulla Kissanmaalla, sen sijaan olisi unelmatapaus... remontoijalle tai rahakkaalle. Taloon on ehditty tehdä tärkeimpien remonttitöiden pohjat, mutta asukkaiden pitäisi jatkaa ne loppuun. Niin, tällaisiakin tapauksia on myytävänä vähän joka puolella. Aina niitä on helpompi dramatisoida kuin olisi aihettakaan, mutta sillä tavoin pysyy sentään jokin jännitys yllä tässä toivottoman tuntuisessa kotikolmion etsiskelyssä.

 

 

3.3. Ma. Aina Helsingissä käydessä pitää ollakin erityisen surkea ilma, jottei sentään kuvittelisi kaupunkia minkään muun kuin säällisten lankeamustensa mukaan. Pyryttää mennen tullen.
Mutta tällä reissulla sairaana on muita hallituksen jäseniä, ja vaikka kokous venyy yli 3 tuntia niin se on sentään aivan muuta tunnelmaltaan kuin edellinen.
♥ Tuliaisiksi Tampereelle tuon sanomaehtiä ja kokouksessa syömättä jääneen patongin... mutta vaimo kertookin hoitaaneensa poissa ollessani sadan tonnin kaupat. Tai 119 000 euroa tarkalleen ottaen. Asuntomme välittäjä oli nimittäin soittanut ja kertonut jonkun pariskunnan tarjonneen moista summaa. Kauppa on päätettävä seuraavaan päivään mennessä, kertoo S, joka nyt ei varsinaisesti ole vaimo eikä sihteerikään, mutta kantaa siis sekä lastamme että puhelintamme, joten kai hän voisi hakea KELA:lta miehenhoitotukea?
♥ No, kunhan nyt tekisivät KELA:ssa ensin päätöksen minun vanhempainvapaarahoistani. Niiden ansiosta kuukausituloni nousisivat! Tutkijanpalkasta voisin siirtyä isäeliittiin, joka kasvattaa, tukee ja ohjaa lastansa miltei 1700 euron bruttopalkalla. Tai ehkä sen kakaran voi kytkeä seuraavan sukupolven pleikkariin? Kumpaanko tehtäneen asianmukainen USB-portti, leluun vaiko lapseen?
Suomessahan näissä asioissa on oltava edellä muita kansoja, joten vastaus on: MOLEMPIIN!

 

4.3. Ti. Tuntuu, että elämässä juoni on taas kuin kireät ohjakset, pidäteltävä tapahtumia karkaamasta itsensä edelle, liikuttava hitaasti ja vastattava sähköpostiin harvakseltaan. Käyn allekirjoittamassa paperin asunnon kauppatarjouksesta. 119 000 on sattumoisin täsmälleen se summa, mitä itsekin maksoimme tästä kodista, joten välittäjämaksun huomioiden olemme nyt kansainvälisen laskusuhdanteen uhreja - ihan vain siksi, että kotimme arvo ei ole vuodessa kasvanutkaan.
JA MIKÄS SE SELLAINEN KOTI ON JONKA ARVO EI KASVA SEURAAVAAN VUOSIKERTOMUKSEEN MENNESSÄ???
♥ Allekirjoittamani sopimuksen mukaan lupaamme tämän kodin olevan tyhjä kuukauden loppuun mennessä. Meillä on siis kolme viikkoa aikaa löytää uusi koti, pakata ja muuttaa. Ja käydä synnyttämässä parin muuttolaatikon välissä... "who is this we"...
♥ Seinää vasten laitettuina meillä on kyllä pari hyvää ehdokasta kodiksi. Vaan miten verrata rivarikolmioiden kodikkuutta? Ainoastaan M&J:n asunto läpäisee kaikki ratkaisevat testit (kissa, piano ja vadelmapensas). Muiden asuntojen etuna on sitten iso olohuone tai avara maisema tai etäisyys liikenteestä. 'Ohi'kulkutiehän tuntuu LÄPÄISEVÄN Tampereen samalla hämmästyttävällä tavalla kuin sen kuuluisan neurologisen kummajaisen, joka sai räjähdyksssä rautakangen kallonsa lävitse ja silti jatkoi elämäänsä. Niin Tamperekin, omaa tilaansa ymmärtämättä.

♥ Kotiin kaupungilta palattua en kuitenkaan ryhdy virtuaaliostoksille Etuovella tai Oikotiellä. Taon käsikirjoitusta. Se oli S:n hyvä ehdotus ja aikomus myös tämän asuntoasian suhteen: ei pidetä kiirettä muutolla ennen kuin lapsi on syntynyt, vaan tehdään kirjoitustöitä niin kauan kuin rauhaa on jäljellä näinkin paljon.
♥ Ja nyt kun muuton tietää lähestyvän, tämä asuntohan tietysti alkaa tuntua erityisen ihanalta ja rauhalliselta. Mitä se toki enimmän aikaa onkin. Jopa Teiskontien kumu tuntuu vaimenneen, kun vastapäinen talo sai julkisivuremonttia varten pehmentävän pressuverhon.
♥ Ja sitten taas toisaalta... kevät on tulossa ja ihmisten on päästävä eteenpäin muutoskuormineen... Kaikeksi onneksi edes arvosteltavia kirjoja ei ole juuri nyt lukupinossa odottamassa työstämistä. Järjestötyöt taas voi hoitaa enimmäkseen sähkäpostilla... ja jotain uutta voi toivoa oppivansa tutkijana, kunhan pitää piuhat auki yliopiston suuntaan.

 

5.3. Ke. Hieno päivä lähteä viimeiselle kierrokselle Tampereen rivarilähiöihin. Nehän ovat päiväsaikaan niin hiljaisia ja kuolleita, että voisimme muuttaa kotimme mihin tahansa eikä kukaan naapureista huomaisi muutosta (paitsi vadelmapensaan pihalla). Öisin on kymmenen astetta pakkasta, mutta päivän aikana aurinko käy keväästä, se pitää meidät lämpiminä, kun joudumme Finninmäessä odottelemaan asuntodiileriä. Tämä kämppä osoittautuu liikasöötiksi, vaikka hinta/kunto-suhteessa se on ainutlaatuinen.
Sitten venailemme bussisiirtoa Hervannan perukoille... ja varmaan osittain niissä kulkemisen tylsyys saa meidät kokemaan rivariretkiemme kätevimmän asunnon senkin hankalaksi tapaukseksi...
♥ Ja niinpä kotiin palaillessa palaudumme yksimielisyyteen eli alkupisteeseen, toteamme että M&J:n rivari on hinta/laatu/sijainti-suhteessa sittenkin ylivoimainen. Paikka ratkaisee lopulta paljonkin, vaikka yhteisöllisyys sinänsä ei ole niin ideaalinen houkute kuin mitä se olisi ollut 10 vuotta sitten, tai 15 vuotta, jolloin se kuulosti täydelliseltä ratkaisulta asumisongelmiin: ekologinen yhteisö Tampereen kupeessa.
♥ Saaru soittelee terveiset M&J:n puhelimiin, teen verkosta tarjouspyyntöjä muuttofirmoille, tuttua rumbaa vuoden takaa. Jep, välillä se tuntuu myös hillittömän hauskalta, omien raamien ehdoton siirtäminen uuteen paikkaan - vaikka yöllä (ihan oikeasti) herääkin rahavirtojen kauhuun ja pauhuun: mitäs me on menty taas tekemään ja paljonko se tulee maksamaan...

♥ "Vastavirtaan nousee lohen suku", sanoi ystäväni Eija juuri äsken sähköpostissaan. Hän tarkoitti meidän kriitikoiden perusluonnetta, mutta sen mieluusti siteeraan kaikkien nomadisten kirjoittajien pysyväksi lähtökohdaksi.

 

6.3. To. Kun juna suuntaa etelään niin pyry alkaa nousta, tietää olevansa matkalla Helsinkiin. Asemalla näen jotain vanhaa opiskeluaikojen ystävää, josta en kuollaksenikaan muista kuka hän on. Ainoa yhdistävä seikka jonka saan selville on se, että emme kumpikaan ole tekemisissä muidenkaan tamperelaisten tuttujen kanssa.
♥ Elämme erittäin yksityisiä aikoja, kantaaottava taide ja mediadebatti ovat kauhistus tällaiselle ajalle.
Mutta pääministeristä saisi sentään kirjoittaa mitä tahansa, jos sen tekisi "HERTTAISESSA" hengessä. Näin on eilen todennut käräjäoikeus analysoituaan aikansa Susanna Ruususen KAUNAKIRJALLISUUDEKSI luokittelemaani teosta, joka liikkuu jännittävästi jossain kaksisoluisen blondiaivoituksen ja transmodernin keittiöpornon välillä. En tietenkään ole lukenut Ruususen teosta, mutta näinä uusiointimiteetin aikoina se ei ole rasite vaan edellytys aidosti arvopitoiseen näkemykseen taiteen tehtävästä.
♥ Jos suomalaiset kustantamot olisivat yhtä aktiivisti ajassa kiinni kuin käräjäoikeuteen raahattu Etukeno-kustantamon mediasutenööri, niin "herttainen" kirjallisuus voisi kokea uuden tulemisensa. Jännittävää olisi nähdä pihalla kepulaisia (nokkimassa toisiansa), mutta hauskempaa olisi nähdä Kirsti Ellilän vääntävän analyyttisiä arvioita ministerinrouvien päiväkirjoista.

Iltapäivällä Helsingissä tallustellessa yhtäkkiä tajuan, että asemalla nähty tuttu olikin H:n R, joka sentään oli ulkojäsenenä mukanan mm. LaardiLoordeissa - ja joiden häissäkin olin jne.
Niin nopeasti tututkin ihmiskasvot valahtavat horisontin taakse, kun ei ole tekemisissä moneen vuoteen.
♥ Ja kun tänään on viimeinen osallistumiseni Lukukeskuksen hallitukseen, voi vain hiljaa ihmetellä, montako vuotta menee ennen kuin samoihin kirjallisuusalankaan ihmisiin törmää missään merkeissä. Niin harvassa ovat tämän taidelan voimat, niin citykaupunkiin keskittyneet, että menevät sielläkin toistensa ohitse.

 

7.3. Pe. Jo neljännen kerran (eläessä) istun pankissa itseäni isompien rahojen pariin. Tällä kertaa asuntokaupan ostava osapuoli on nuori opiskelijapari, joka taitaa olla kyllä äveriäämpi kuin minä asunnon myyjänä. Kotimatkalla käyn silti ostamassa uuden käsisuihkun vessaan, vuoden verran olen sen hiljaista tiputusta kiroillut, mutta nyt en kehtaa jättää asuntoa samanlaisessa tilassa seuraavalle, vaikka nämä aikovatkin remontoida kämppää 2 vuotta - ja muuttaa sitten samaan aikaan toisaalle rakentamaansa taloon.
♥ Itselleni riittää ruumiin töiksi kantaa pahvilaatikoita vintiltä ja alkaa vähitellen pakata runokirjoja laatikoihin. Käsittämätön paino niistä nopeasti kertyy, teoksista, joiden pitäisi saada olla pidempään yhdessä kodissa kohdallaan, jotta niiden massavaikutus alkaisi tehota ja levoton sielu juurtuisi uuteen kotoperään. Miksen voisi etsiä lyyrisyyttä DVD-filmien pinnoilta?
♥ Kirjoja pakatessa unohdun selaamaan painavimpia teoksia, niin kuin esimerkiksi Donnerin massiivista esseekokoelmaa. Että mitähän hyötyä tästäkin kirjasta kuvittelen joskus olevan?
♥ Illalla pelaamme normaalia lyhyemmän rope-session, sen jälkeen Jaakon kanssa juttelemme pelikonsepteista leffoissa, enemmän tämä tällainen on elämääni kuin mikään Donnerin aikainen estetiikka.

Viikon iloisiin yllätyksiin kuuluu uuden kodin lisäksi Unkarista tullut kirje: ystävillemme L&V:lle on syntynyt 3. lapsi, ja talouden kasvaessa he ovat ostaneet KAKSI AASIA. Niinpä he kutsuvat meitä sinne etelään ajelulle aasirattailla... sitten myöhemmin kun tämä meidän aasirattaita muistuttava tohina on asettunut tasapainoon...

 

8.3. La. Pitkästä aikaa kiinnostava väitös yliopistolla, Aki Järvisen kauan odotettu tutkimus peleistä ja pelaamisesta. Itse väitöstilaisuus vain on niin erityisen sisällykseton, ettei siitä voi kirjoittaa raporttia. Mikään paikan päällä kuultu ei anna selvyyttä, miten pelejä koskeva teoriahype nyt eroaisi digitaalista mediaa ja vuorovaikutteista taidetta koskeneesta hypestä 90-luvulla. Järvisen "malli" analyysia varten on sellainen, jonka voisi kuka tahansa laatia keittiön pöydän ääressä. Mutta kun hän on tehnyt sitä kerran 10 vuoden ajan nin täytyyhän sen olla nerokas.
MIT:sta asti tuotu opponentti kyllä kävi fiksusti läpi kaikki ne kysymykset, jotka saattoi tehdä sellaisesta akateemisesta "cherry picking" -asenteesta, että kerätään teoriaa sieltä täältä sen mukaan, mikä sopii mallin rakentamiseen. Opponentti kuitenkin tyytyi kaikkiin Akin vastauksiin - joten AINOA sisältöihin ja merkitykseen liittyvä asia jonka paikan päällä kuulimme oli se, että Aki Järvinen ei harrasta shakkia.
Yhtä käsittämättömäksi jäi minulle, mitä tarkoittaa väitellä "mediakultuurista", jos kulttuuria ei lainkaan tarvita???
Mutta tämä kaikki selvinnee, jahka saan pelattua lävitse Akin väitöskirjan, joka löytyy netistä pdf-pakettina. Pasianssikäyttöliittymä kirjaa varten tulee varmaan tuotemerkkinettisivuille seuraavaan versioon?

 

9.3. Su. Kuka tahansa osaa puhua paskaa, mutta sisua ja taitoa vaaditaan siihen, että pystyy puhumaan paskasta.
Kuka siis suostuisi kommentoimaan noita regressiomiesliikkeen julkaisemia kirjoja, joihin kunnon ihminen ei koske edes Gary Gygax -vainaan kymmenjalkaisella kiintiöseipäällä?
Kun toisaalta sekään ei ole kunniakasta, että kaikenlaista paskaa ladotaan kustantamoista lukupöydille ilman minkäänlaista (kriitikoiden) peräänhuutoa.
♥ Onneksi on toimittajia. Heillä on ihan oikeasti taitoa ja rohkeutta tarttua jopa moisiin hengenruumiintuotteisiin, kuten esimerkiksi tuohon Henry Laasasen kirjakirjelmään "Naisen seksuaalinen valta".
Tänä aamuna Hesarissa on ihan kelpo kolumni kirjan pohjalta. Jaakko Lyytinen kommentoi kirjaa juuri niin kuin se ansaitseekin, ja samoin tekee Lena Björklund uudessa (7.3.) Vihreässä Langassa: Laasasen kirja on jyväskyläläisen miesopiskelijan kaunakirjoitus naisia kohtaan. Björklundin kainalohuomautus kiteyttää että "paskamaisuus on luonnevika", ei vallankäyttöteorian ainesta.
♥ Kunpa joku kävisi kertomassa saman O Tammisalolle ja kevätkiiman myötä kasvavalle alfaurosten mediakuorolle. Että syksyyn mennessä se metodinen paine kyllä helpottaa.

 

 

10.3. Aamureissu Turkuun, siellä on kevät ainakin kuukauden edellä Tamperetta. Olen saanut kutsun puhua esseen kirjoittamisesta kirjailijan kannalta, paikalla on yliopistollinen oppilasryhmä, joten keräilen paperilta ajatuksia, joita tuuminut läheiseksi itselle juuri yliopistosta toipuvana, kielensä steriiliyttä pakenevana ammattikirjoittajana.
♥ Sitten käyn kurkistamassa naapurikäytävälle, mutta vähän on väkeä paikalla, en jätä munkkipussia keittiön pöydälle tällä kertaa. Turkkarista haen arvosteltavia kirjoja repullisen, testaan kotimatkalla mikä tarttuu ensimmäisenä ahnaaseen kieleen: Esa Salmisen "Köyhyyden ammattilainen" päihittää Oscar Wildenkin, ei nyt kyllä tyylissään, mutta sellaisena... noh, sosiopornona joka on hyvin salonkikelpoista lukea. Vähän kirjan sävy tuo mieleen myös Mika Terhon pornoreissut maailmalla, mutta tämä kytkentä syntyy lähinnä Turun kautta - tosin kirjassakin on omat aihionsa lukea sitä rehvasteluproosana...

♥ Kotona odottaa 80 kpl muuttolaatikoita. Jos saisin täytettyä 20 lootaa päivässä niin perjantaina olisi jo miltei valmista. Plus hyllykköjen purkamiset ynnä muu ynnä muu.

 

11.3. Ti. Tänään sitten pyyhälsimme tekemään totaaliset asuntokaupat Hallilan paratiisista. M&J kuvailivat sitä niin idylliksi, että yhteisövastuuseen kuuluva siivousvuorokin alkoi tuntua etuoikeudelta. Jotain tilastollisesti tukevampaa tietysti kertoo se, että 5 vuoteen yhteisön vuokrajono ei ole liikkunut mihinkään, kun kukaan ei halua muuttaa pois paratiisista. Pysyvyyttä tosin vahvistaa se, että asuttuaan yhteisössä voi asunnon lunastaa omaksi kosolti halvemmalla kuin mitä me, jotka ikään kuin oikaisemme vuokrajonon ohitse rahan avulla... maksamalla 145 000 euroa siitä ilosta, että pääsemme kauaksi keskustasta korpilähiöön, jossa ei ole kerrassaan mitään palveluja, mutta ohikulkutien taukoamaton humu 100 metrin päässä paratiisista.
Ja silti. Se on parasta mihin voi Tampereella päästä etsiessään edes jonkinlaista varttihippien paratiisia. "En fanita telkkaria" -tyyppiseksi ekohipiksi minut oli tituleerattu TS:n arvostelussa esseekirjastani. Ehkä siinä se varttiuden määritelmä.

♥ Kotiin tultua nukumme univelkaa pois, herättyä toismaailmainen olo, sopivaa siirtyä Serekritian seikkailuihin. Tursaan Turilaat pelaavat session, jonka jälkeen seuraakin tuntemattoman pituinen synnytystauko. Oheisista Saaran ottamista valokuvasta voi sentään palautella mieleen, millaista se pelaaminen oli tässä vanhassa asunnossamme keväällä 2008.

 

12.3. Ke. Tänään näemme paratiisin sisältä käsin. Olemme pakanneet koko päivän Veeran kanssa ja menemme illaksi saunomaan Hallilaan. Asunto on isompi, valoisampi ja yhtenäisempi kuin muistimmekaan, ja vasta nyt näemme miten hyvässä kunnossa M&J ovat sitä pitäneet, komea lautalattiakin on heidän laittamansa.
Saunassa tapaamme jo naapureita, syömme yhteiskeittiössä. S toteaakin, että tuntuu kuin olisimme tekemässä muuttoa Maan Ystävien väentapaamiseen. Ja kullekin on vain osoitettu oma motellihuone loppuiän yöpymisiin. Muistuttaapa ympäristö myös Annalan opiskelija-asuntolaa, joka sekään ei ole kovin kaukana Hallilasta.
♥ Vakavasti ottaen tuntuu siltä, että jokin on nyt maailmassa paikallaan.

 

13.3. Pääsen vielä kertaalleen M&J:n kyydissä vahaamaan Hallilan kodin puulattiat. Talo tuntuu funktionaalisesti kodilta, kun siellä tekee tällaista vähää, mitä vielä taidoittakin osaa tehdä talon ylläpidoksi.
♥ Pyryttää, syömme Kiltin Tädin Kiinalaisessa, motiivina se, että suurin osa astioista on pakattu - niin kuin kaikki muukin irtonainen, paitsi telkka ja tämä nettiyhteyteen käytetty kone. Tampereen Puhelin lupaa, että laajakaistayhteyden siirtäminen Kalevasta Hallilaan kestää kolme viikkoa, joten saatamme olla hieman katkonaisesti yhteydessä maailmaan. Ensin puhelinyhtiön täytyy varmaan käydä kaivamassa routaiseen maahan pirunpitkä oja johon ne sen meidän kaistapiuhamme käyvät öiseen aikaan siirtämässä. Kyllä siihen luulisi enemmänkin kuin kolme viikkoa vierähtävän...
♥ Eletään siis suuren hajaannuksen aikoja, media puhuu yhtäällä yhtä ja ihmiset toisaalla toista, poliitikot eritoten. Vain hämmästyttävät yhteensattumat tuovat ihmiset ja mediat samaan aamiaispöytään, niin kuin eilen nielaistessani aamujokurtin väärään kurkkuun: mitä helvettiä, HESARI arvostelee esseekirjani. Ja vasta kun toissapäivänä olin nähnyt Turkkarinkaan arvostelun. Joka oli kyllä, anteeksi nyt vaan Jukka, parempi kuin Hesarin kritiikki, vaikka molemmat olivat vähän sisäsiistejä, tarkastelivat teoksia ystävällisesti pelkästään esseekokoelmina.
♥ Huono puoli tässä Sutisen ja Koskelaisen kohteliaisuudessa on se, että kumpikaan ei ole tarttunut kirjan ehdottamaan teemaan 'helppouden aikakaudesta'. Well, se EHKÄ todistaa, ettei kirjakaan päässyt sen pidemmälle kuin ehdotelmaan. Ja siksi onkin ihmeellistä, kun kirja vaivauduttiin arvostelemaan arvovaltaisissa päivälehdissä...

 

 

 

Saapunut planeetalle 17.3.2008 klo 19:28
uusi elämänmuoto, uuskumma olio
Alma Aleksandra.
Paino 3055 grammaa, pituus 49 senttiä.
Kaikki osapuolet voivat hyvin,
paitsi planeetta, tietysti.

 

24.3. Keskustelimme (epäakateemisesti) ennen Alman syntymää, onko lapsilla temperamentti jo syntyessään vai kehittyykö persoonakohtaisen "luonne" vasta ensimmäisinä elinvuosina. Nyt ensimmäisen viikon tulokas on ollut niin enkelimäinen, että olisin valmis myöntämään alkemistisen maailmankatsomuksen pätevän ainakin joidenkin lasten kohdalla: humöörin ainekset ovat valmiina syntyessä.
♥ Toisaalta sosiobiologiset faktat piilenevät jossain harsoliinan alla: näinkään helposti ei voi jatkua pitkään, ei edes minulla, joka en edes herää lapsen jokaiselle hoitokierrokselle öiseen aikaan. Lapsen tuomasta työ- ja unitaakasta äidilleen ei kellään lienekään mitään sinisiä kuvitelmia.
♥ Sukupuolipoliittinen näkökulma koko tähän rumbaan ei ole sekään unohtunut, mutta mieluummin taidan jatkaa viidakkokirjaa viidakon ehdoilla eli sen perusteella miltä asiat TUNTUVAT.
Muuten kukaan ei vieläkään kerro koko totuutta ja minulla ei ole toivoakaan saada vastausta yhteen isoista keskeneräisistä kysymyksistä: miksi ihmeessä naiset oikein haluavat lapsia tälle planeetalle?

 

25.3. Ti. Tänään yhteytemme vanhaan kotiin irtoaa lopullisesti, kun käyn luovuttamassa avaimet ja saan väännettyä irti pesukoneen letkun vanhan kodin pesuhuoneesta. S arvelee, että nykyisillä harso- ja vaipparesursseilla joudumme pesemään konepyykin "vain" joka toinen päivä.
♥ Ostan Ruohonjuuresta maissivaippoja, joiden pitäisi olla kompromissi pesurumban ja vaippavuorien välillä, niiden pitäisi olla maatuvia.
Näin alkaa jonkilainen arki, keskustan pölynkatkuisen kiireen ja lähiömme lumenhohtoisen rauhan välillä; siis MYYTTISEN AIKUISUUDEN ja MATERIALISTISEN IKUISUUDEN välillä: omat hampaat alkavat tippua, mutta sukulaiset lähettävät lapselle muotifarkkuja, vaikka tämä ei ole vielä tarpeeksi notkea edes paskantaakseen niihin. Maistraatti puolestaan vaatii meitä ottamaan itse yhteyden lapsenvalvojaan, jotta voimme todistaa tälle jotain isyyteni tunnusmerkkejä. Varsinaista fiktiota tämä lapsenhoito selustankin suunnalta.

Tänään saimme nettiyhteyden kotiin, joten olemme tukevasti edes jossain sosiosfäärissä. Valitettavasti nettikone on samassa huoneessa, jossa Almakin viettää enimmän aikansa. Olemme pian yksimielisiä siitä, että bloggaamiselle ja surfaamiselle on varattava vain tietty siivu elämästään, ... ja lihastaan:

Blog. Blog. Blog. Blog. Say it aloud. Doesn't it sound like the slow drip of creative blood onto the uncaring Internet?
Robin Hobb: Vampires of the Internet

 

26.3. Ke. Lumimyrsky tuli ennustetusti. Täällä Hallilassa matka lähikauppaan vie fillarilla normaalistikin viisi minuuttia, saati tällaisena päivänä, kun puuterilunta tunkee joka paikkaan. Mutta näin cityihminen olen, että en lie eläessäni asunut näinkään syrjäisessä paikassa, jossa lähikauppaan täytyy erikseen lähteä rinkka selässä. Ei siksi, että perheen kolmas jäsen kuluttaisi muuta kuin äitiänsä, vaan koska kauppaan ei viitsi fillaroida kovin usein.
♥ Yhtiömme yhteisöllisyyteen kuuluu, että jokainen kolaa osuutensa myös lumitöissä pihalla. Tällaisena mannermaisena leutotalvena lumimyrskykin tuntuu vain hauskalta puuhastelulta, kuten moni muukin asia lähiörivarin elämässä - paitsi se, miten YLIPÄÄNSÄ rutiinimaiseksi ja erilliseksi maailmasta elämä niin nopeasti muuttuu lapsen myötä.
Ajattelinkin, että aloittaisin käsikirjan valheista, joita ihmiset kertovat toisilleen ja itselleen "familistisen" elämäntavan ympärillä. Ehkä sen voisi jättää digiperinnöksi Almalle tai muille pienille hymyileville apinoille, jotka kuluttavat seitsemän harsovaippaa päivässä ja jotka on pestävä vähintään viidesti päivän aikana. Digitaalisen valhevihkon vastapainona voisi olla Äimistyttävien Ilmeiden oppikirja, johon tallentaisin kaikki ne uskomattoman tarkoituksenmukaiselta näyttävät kasvonilmeet, joita Almalle ilmaantuu miltei jokainen päivä.
♥ Rutiinin ja Yllätyksen dialektiikka lienee ylipäänsä se vuorovesivoima, joka pitää vanhemmat varpaisillaan tuoreiden lapsiolentojen suhteen. Se on hyvin eri asia kuin "vanhemmuus", mutta jälkimmäistä käytetään kuittaamaan monia muitakin äimistyttäviä asioita.
Vielä viikko sitten alkoi itkettää joka kerta kun yritin lausua ääneen Alma Aleksandran nimen. Nyt hänen nimensä on yhtä itsestäänselvää, geneerisyydessään kliinistä kotisanastoa kuin vaikkapa "sektiohaava". Osaan käyttää sitä saunassa miestäysillä lauteilla kuin kuka tahansa isäsubjekti, pukea sitten kylpytakin ja kävellä kotipihan poikki - television ja nettikoneen väliin kuin kuka tahansa vapautensa turvallisuuteen vaihtanut keskiluokan jäsen.
♥ Ja kyllä minä luenkin, teen sillä tavoin työtäni genrekirjallisuuden hyväksi, että luen ajatuksella: Poen hullua meritarinaa, ekokritiikin artikkelikokoelmaa, ja loppuun "Köyhyyden ammattilaisen". Milloin ajatus sitten KYPSYY kirjoitukseksi, sen ajoittaminen vaatii valppautta ja itsekuria enemmän kuin tämä nykyinen elämäntapa ja -tahti ihan mahdollistaa. Okei: jos huono työläinen niin sentään kelpo isä.
♥ TÄLLAISTEN kompensaatiotakuiden varassa suomalainenkin patriarkaatti rullaa vielä parin sukupolven ajan. Sivistyneessä yhteiskunnassa tietyt ministerit saisivat kenkää jo pelkästään surkean naismakunsa takia, mutta niin kyllä saisivat myös kovanahkaisemmassa patriarkaatissa.
Mitä tämä kertoo sivistyksen arvosta, hmm?

 

27.3. To. Tampereella voi päästä kunnalliseen hammaslääkäriin jopa seuraavaksi aamuksi, vaikka hoitoon on muuten vuoden mittaiset jonot. Lekuri paikkaa irronneen palasen VARTISSA, kadehtii samalla hoitajalle kollegaansa, joka on päässyt Leville rakennusmestarin sivutöihin parhaiden lumikelien ajaksi.
♥ Onkin kevään komein suksipäivä, tänään Hallilassa vierailee Riihimäen Päätalo-seuran edustus. Jysi suunnittelee tuotavansa koko seuran katsomaan Lukonmäen Kirvestiellä Päätalon vanhaa taloa. Naapuristossa asuva professori Mäyrä voisi pitää pihalla esitelmän aiheesta "Päätalo ja pelikulttuuri".

 

28.3. Pe. Tänään Alma Astronautti puetaan tuhteihin kontaminaatiopukuihin. Mönkijävaunun makuuasennossa hän ohjaa aasivankkureitaan neuvolaan, jollainen onneksi löytyy nyt Hallilastakin, muuten joutuisimme mönkimään sohjossa Hervantaan saakka. Perillä neuvolassa huoltohenkilö tutkii alienauttimme ja antaa täydet pisteet: uusi elämänmuoto on KAHDESSA VIIKOSSA kasvanut 2 senttiä pituutta ja saanut 200 grammaa lisää elopainoa.
♥ Mikäli Alma jatkaa samaa vauhtia niin 3 vuoden kuluttua hän on jo maa- tai kuujoukkueen koripallolegenda.

Kotiin palattua alienautti ja hänen äitinsä ovat niin väsyksissä kirkkaista hangista ja niiden suodattamasta happihöpsydaalista, että molemmat nukahtavat neljäksi tunniksi.
♥ Myös puoli lasillista valkoviiiniä tekee osansa: juhlimme KELAn päätöstä, että pääsen vanhempainvapaalle juhannukselta jouluun saakka eli KELAn retoriikalla voin "OSALLISTUA" lapsen hoitamiseen kokopäiväisesti. Mitkä lie sitten ne luonnonvoimat, joihin KELA katsoo isän osallistuvan?
Kun KELA on valtio valtiossa, siellä ei paljon tarvitse välittää, ilmeisesti vieläkään, miten maailma on muuttunut sadassa vuodessa. Leikkasin tammikuussa talteen Hesarin mielipidekirjoituksen, jossa todettiin yksiselitteisesti KELAn tulkitsevan isäolennot pelkiksi "statisteiksi" lapsenhoidossa. Samahan se näkyy jo niiden retoriikassa. Että kansa on pelkkä elätti valtion siistillä sisäpihalla.

 

29.3. La. Tänään Alma Alienautti vierailee esikoisteoksen oikeudella kustantamo Vaskikirjojen vieraana. Vaskikirjoja henkilöi puolestaan Erkka, jonka nelikymppisjuhliin kokoontuu kirjava joukko fantasiamaailmoista tuttuja hahmoja rooliensa takaa löytyvissä ruumisvesseleissä. Emme kuitenkaan laula "Vesseleitä äidin oomme kaikki", juhlan juhlavuus rakentuu ballardmaisesta kattohuoneistosta ja pitkän pöydän ääreen kokoontuneesta tunnelmasta.
Enimmän aikaa Alma osallistuu tähän valovuosijuhlaan hibernoimalla varsinaisen juhlatilan viereisessä huoneessa. Niinpä Almalta jää näkemättä kaikkien aikojen komein lahjapaketti mitä scifi-harrastaja voi saada: jättimäinen legoista koottava star wars -walker.
Saahan nähdä missä iässä Alma on tarpeeksi vanha vaatiakseen omaa kuolontähti-installaatiota huoneensa kattoon...
♥ Mutta nollaiässä elämä itsessään on yhtä spekulatiivista fiktiota!
Ja Alma Alienautti suoriutuu erinomaisesti ensimmäisestä matkastaan sapiens-metropoliin. Terramönkijä telakoituu ensin nyssemodulin keskiosaan ja rullaa sitten Hameenkadulla kaksi- ja yksilahkeisten keskuudessa verhoilutekniikan suojaamana. Kotiin palatessa ehdin vielä viikon toiselle saunavuorolle, ketään muita ei olekaan nauttimassa lauantai-illan löylyistä enää kymmenen jälkeen, niinkin perhe- ja olohuonekeskeinen on tämäkin yhteisö tällaiseen aikaan vuodesta. Passaa se meille.

 

30.3. Su.
Toisen viikon aikana Alman opinnot ovat sisältäneet:
- tarkkaavaisuutta: hän seuraa valoja ja neuvolasta saatua A4:n kokoista hymiönaamaa
- kääntelee päätään tiuhempaan
- käsivarsien ja kainaloiden apinamainen puristusvoima on heltynyt, mutta raajojen liikevoima vastaavasti kasvanut
- leukojen ja huulten imuvoima kasvanut, myös suoliston toiminta, sillä vatsa kurisee useammin; nikottelu sen sijaan on jatkunut kohtukaudesta saakka
- uloste ja virtsa tulevat vaippaan nyt myös eri aikoihin; uloste oli kerran jopa saven väristä, vaikka enimmäkseen keltaista
- napatynkä ei ole vieläkään irronnut, juuresta tihkuu yhä hieman verta (ei vaarallista, sanoi neuvola)

Sunnuntain kunniaksi syömme yhteisökellarista haettua perunaa ja kaupan silliä ja lohta. Illalla printtaan pitkään kesken olleen käsikirjoituksen. Sen jälkeen tuntee töitä tehneensä, vaikkei AIKUISTEN OIKEASTI olekaan.

 

31.3. Ensimmäinen aito kevätpäivä. Sitä sopii juhlia ostamalla keväistä kierrätystavaraa, lapselle pinnasänky (20 eur) ja itselle Clausewitzin sota-opas (2 eur). Nimittäin Tampereella suurta kevätpäivää tulee tervehtiä juomalla Pyynikillä auringonpaisteessa puoli pulloa sahtia ja lukemalla jotain runollista klassikkoa, olipa se sitten rakkauden tai sodankäynnin opas. Tampereen traditiossa molemmat ovat runoilijalle tarpeen.

♥ Pääni terävyyttä vain terästäneenä menen sitten kulttuurijärjestön kokoukseen. Illalla kotona kanniskelemme viimeisiä irtokamoja uusiin hyllyköihin.
Yöllä Alma testaa uutta sänkyänsä, mutta kuorsaa eli rohisee ja ähisee kuten edellisinäkin öinä. Tärkeintä, että sentään äitinsä nukkuu nyt hieman tilavammin.

 

 

HUHTIKUU

 

Avoin kirje professori Pertti Tötölle


MITÄ PELKÄÄTTE, PERTTI TÖTTÖ?

Parahin herra professori. Luin hämmästyneenä kolumnianne (1.4.) Helsingin Sanomien Tiede-sivulta. Sen sijaan, että käyttäisitte moisen palstatilan oppialanne popularisointiin tai kelvolliseen tieteiden väliseen debattiin, käytätte puheenvuoronne perustelemattomaan metelöintiin naistutkimusta vastaan. Miksi moinen ele, professori Töttö?

Etenkin sosiaalitieteitä edustavan tutkijan täytyy väistämättä tietää, miten monialaisen hyödylliseksi naistutkimus on osoittautunut. Kuitenkin vaaditte naistutkimusta "itseään" puolustautumaan yksittäisen tutkijan, Tuula Juvosen määritelmään naistutkimuksesta sekä sukupuolesta pelkkänä sosiaalis-kulttuurisena konstruktiona. Kenen naistutkimuksesta TE vaatimuksissanne puhutte? Yhtä hyvin voitaisiin sosiaalitieteitä - jollei sitten sen "menetelmiä" edustavaa professoria - "itseään" vaatia pölkylle hyvinvointiyhteiskunnan epäonnistumisesta.

Jostain syystä ette myöskään kelpuuta Sara Heinämaan HS:ssa julkaistua mielipidekirjoitusta naistutkimusta edustavaksi vastaukseksi. Koska ette edes MAINITSE sitä, vaan ennemmin elämöitte elintarvikemaisteri Tammisalon julkaiseman provokatiokirjan pohjalta, en voi tehdä muuta päätelmää käytöksestänne kuin että olette ilmeisen peloissanne naistutkimuksen asemasta sosiaalitieteidenkin alalla. Näin siis siitäkin huolimatta, että naistutkimuksen saama tiederahoitus on kerrassaan vaatimatonta ja lyhytkestoiseksi rakennettua. Silti se pelottaa teitä.

Kolumninne muistuttaakin sikäli regressiomiestutkijoiden tekstejä, että ainoa kiinnostava ominaisuus siinä on sen syntykonteksti ja kirjoittajamotivaatio. Mitä te pohjimmiltanne pelkäätte, Pertti Töttö?

Markku Soikkeli
Lehtori evp.

1.4. Ti. Viimein YLEkin rohkenee aprillipilailuun ja vitsailee iltapäiväuutisissaan, että ulkoministeri on erotettu virastaan teleprostituution takia. Melkoinen vitsi! Moista ei printtimedia rohkenisi.
♥ Pilvisenä aamuna on pakko alkaa tehdä itse jotain vakavaa, naputella siis rästiin jääneitä arvosteluja, jotain suostuttelevaa Salmisen kehitysmaaromaanista ja muutamia kunnioittavia sanoja Poen uhmakkaasta meriromaanista .
♥ Iltapäivällä kirkastuu, Alman isoisä vierailee talossa. Alma Apina oli aamulla poikkeuksellisen kärttyisä, mutta nyt hän käyttäytyy jopa poikkeuksellisen enkelimäisesti, koska on saanut alma-annoksen happea päiväkävelyllä. Tosin S kertoo lapsilla olevan vaihtelevia kausia maidon imeytymisessä, mikä kuulemma vaikuttaa heidän aktiivisuuteensa ja valverytmiinsä.
♥ Voi vain kuvitella millaisia kakaroita saataisiin aikaiseksi jos tisseistä tulisikin cocacolaa, ja varmaan tämän Nestle-diilerit ottavatkin hoitaakseen. Mitä aiemmin kersat saadaan koukuttumaan makeaan, sitä vähemmän ne ylipäänsä tarvitsevat hampaita - ja sitä tehokkaammin ylikansallinen eines voidaan annostella niiden naamakirjoihin.
Jep, neiti Alienautilla on edessään vielä monta kieltäymystä ja nettiprojektia.

 

2.4. Ensimmäinen kevätpäivä, jolloin voi istua ilman paitaa pihalla. Ensimmäistä kertaa meillä on myös koti, jossa voi ripustaa afrikkalaisen riippumaton verannalle, juoda kahvia ja lukea esseitä intialaisesta muinaisrunoudesta. Terassille kertyy lopulta kuivuvien pyykkien lisäksi kaksi tuolia, kaksi mattoa, ja lapsikin suostuu nukkumaan vaunuissa.
♥ Tänään Alma Alienautti rullaa jälleen terramönkijällä tutkimusasemalle, jossa mitataan hänen painonsa ja tarkastetaan vanhentuneen napateknologian jäänteitä. Viidessä päivässä Alman paino on noussut 260 grammaa, mikä merkitsee yli 8% edellisestä ruumiinpainosta. Aikuisen sapiensin kohdalla se merkitsisi ainakin 7 kilon nousua.
♥ Alienautin luonnne on painon (tai D-vitamiinin) myötä muuttunut epävakaisemmaksi. Aamuisin ja iltaisin hän on nyt kärttyisämpi ja ailahtelevampi. Pelkkä ruokinta ja kuiviin vaihto ei riitä lepyttämään häntä. Illalla hän huutaa kuin syötävä juuri kun hänen äitinsä lähtee saunaan. Mutta kun lopulta lähden saunalle alienautti sylissäni - hän lopettaa huutamisen heti kun haukkaa raikasta happea ja näkee ensimmäisen syvänsinisen taivaankaaren.

 

3.4. To. Tyynenä pakkasaamuna ohikulkutien liikenne kuuluu niin selvästi kuin hiekkajyrä matelisi talon vierestä. Lähiöurbaniteetti on vain mielen tai velkatilan verran laveampi kuin keskustan koneistettu ilmapiiri. Edes oma pieni pihapalsta ei saa rauhaa, joku lähitalojen ihmisrajoitteinen olio pysäköi nyt volvoansa "meidän" pensaikkomme kylkeen, kun lumikinokset ovat sulaneet. Jätin lapioimatta ne kinokset juuri tämän takia eikä Almakaan ole vielä tarpeeksi vahva, jotta pystyisi kivittämään pensaikon lävitse.

♥ Jälleen alienauttimme on yliaktiivinen aamulla, sammahtaa vain pieneksi hetkeksi saatuaan ruokaa tai vaippansa. Vasta 10:stä alkaen neiti käy rauhallisemmaksi. S totesi, että vuorokausirytmi sopii kyllä hänelle, jos saan pidetty seuraa alienautille aamuisin, mutta Alman aamuviihdyttäminen vaatii kyllä kolmen minuutin välein uusia virikkeitä eli mahdollisuuksia katsella valoa kaihtimissa tai syödä isänsä olkapäätä. Sillä välin S yrittää saada hieman täytettä yön aikana jälleen kertyneeseen univajeeseen.
Rilke on ainoa runoilija, jota Alma jaksaa kuunnella, jos luen häntä alkukielellä (lukiosaksalla äännettynä se kuulostaa kai vauvapuheelta). Tämä on yhteinen lempparimme:

"Kaikki ei ole itseään. Oi lapsuus,
kun muu kuin mennyt taustalla seisoi
ja edessämme muu kuin tulevainen.
Me tosin kasvoimme ja kaipasimme
suuriksi pian tulla, puolittain
mieliksi niille, jotka pelkästään olivat aikuisia.
Ja sentään, yksin ollen, tyytyväiset
olimme olevaan ja seisoksimme
välillä maailman ja leikkikalun,
kohdassa, joka alun perin luotiin
puhdasta tapahtumaa varten."
(suom. Aila Meriluoto)

Vaan kyllä lyyrinen minä kuihtuu ja kutistuu kun bongaan kuka sitä Volvoa paratiisimme kylkeen parkkeeraa: vastapäisellä porvarislinnakkeella on kaksi autotallia mutta kolme autoa, minkä yhtälön perheen tytär ratkaisee pysäköimällä auton puutarhaporttimme puolelle tietä.
Itse asiassa koko Hallilan tämä pääty on tupattu täyteen toinen toistaan valtavampia porvaristaloja, sellaisia, joita ei yleensä näe kuin amerikkalaisissa elokuvissa, vaikkakin täällä, kuten S totesi, ne ovat vailla kokoonsa kuuluvia tontteja ja joutuvat tönimään toisiaan massiivisilla rakenteillaan. Hyväsydämisempi rivariasukas varmaan osaisi sääliä millaisia vankiloita porvarisperheet ovat itselleen rakentaneet - "Eikä ole kuin KAKSI autotallia ressukoilla".
Minä olen tyypillisempi suomalainen eli mietin mitä ne mahtavat miettiä meistä, rivariyhteisön muurissa heitä vartioivasta keskiluokasta?
♥ Kai ne toisaalta ovat varsinaisia duunareita nekin, kulkevat kolmella autollaan samaa työ-koti -rallia kuin sinikaulusväki.

 

6.4. Su. Vasta kun herää satunnaisilta päiväunilta tajuaa kuinka paljon univelkaa on kertynyt. Huomaa myös kuinka vähän saa aikaiseksi päivän aikana, vaikka minulla sentään on paljon helpommin venyvä päivärytmi kuin lapsen äidillä.
♥ Perjantaina ja lauantaina pistäydyin yliopistolla seminaarissa, pöljä reissu oman tutkimuksen eli tietokirjan kannalta, mutta kyllähän siellä sai pikapläjäyksen sota & gender -tutkimuksen keskeisistä lähteistä.

♥ Tänään testaamme asfalttipohjalle tarkoitetun terramönkijän ominaisuuksia metsämaastossa. Hiekkatiet ovat osittain lumessa ja jäässä, vaikka muuten sateet ja lämpö ovat sulatelleet suurimman osan parin viikon takaisista lumisateista. Etenemme Loukonlahden tiellä niin kauaksi kuin tietä riittää, ketään ei näy syvällä metsässä, mutta Hervannan valtaväylän kohinan kuulee kyllä miten kauaksi tahansa. Ei siis sikäli sen kummempaa puistoaluetta kuin Kaupin ulkoilualue Kalevan vieressä.
♥ Illalla Haahdin kirjan arvostelu valmiiksi, jotta jokin työnkin jälki jää pitkästä viikonlopusta.

Parhaat asiat viikonloppuna olivat:


1. Lauantaisauna ja jutustelu sen terassilla ensimmäisessä pitkään sinertävässä kevätillassa
2. Voida fillaroida miltei olohuoneeseen saakka, mukana reppu täynnä ruokaa ja kirjaston uusin sarjisalppari
3. Lukea aamuyöllä olohuoneen sohvalla täysin hyödyttömiä runoja ja omituisen elokuvien (Jodorowski) devariarvosteluja.

Alman uudet vaiheet elämänsä viikolla nro 3:


1. Saatu kierrätetyt lisälaitteet planeetalle terramorfautumisessa: Jack Bauer -itkuhälytin isälle ja BB-rintapumppu äidille.
2. Hankittu D-vitamiinia planeetan pohjoisosiin sopeutumiseksi
3. Keksitty ihmiskeinu (väliaikaiseksi korvikkeeksi sille riippukehdolle jonka isähöpjekti luvannut rakentaa)

 

 

7.4. Katja Tukiaisen alppari ("Rusina") raskaus- ja kantoajan onnelasta on lähinnä ärsyttävää luettavaa. Ensin duunataan lapsi ja sitten kehuskellaan alpparin verran miten tyylikästä on lennellä kaiken maailman sarjisfestareille luomukakaran kanssa. Välillä joogataan. Sillä kukapa ei rakastaisi terveitä globaaliäitejä, jotka ovat yhtä kotonaan Intiassa kuin Helsingin Bulevardilla.
♥ Kirjamarkkinat ovat tällä hetkellä apposen ammollaan Kirjapajan kautta julkaistuille elämänherätysesseille, joissa taiteilija löytää henkiset arvot ankaran ajan keskellä - ja julkkisten tekemille lastenkirjoille.
♥ Looginen menestystuote olisi yhdistää nämä brändit toisiinsa, tyrkyttää Kirjapajalle tai vastaavalle jeesuskustantamolle satasivuista esseetä siitä, kuinka löysin arkkityyppisen isyyteni vasta haistaessani kaksi päivää seisseet kakkavaipat pesutuvassa.
♥ Vai pitäisikö kokeilla ensin tilapäärunoutta, myydä sitä säkeistö kerrallaan Heikki Salon sävellettäväksi?
Tai: vieläkin helpompaa, päivittää uusiksi vanhoja lastenlauluja? Vaikka näin:


POLIITTINEN LASTENLAULU 2008
(Hämähämähäkin sävelellä)
                  © Soikkeli 


1.
Jyrki, Jyrki pyrki
joulupukiksi.
Hallituksen tontut
saikin avuksi:
kepulaisen kielen
päältä ruskean;
Vihreän tai varman
keitä kuksia.

2.
Muuka-, muukalainen
karttaa katselee:
Jyrkin mielisethän
meitä hallitsee,
porvarien pulkkaan
köyhät kahlitsee.
Muuka-, muukalainen
muuta harkitsee.

3.
Hämä-, hämäläisen
Sirkka siunasi
rahavallan raadot,
syötti selluksi.
Kansanvallan haamu
kiipes' luukulle;
kättä lämpimämpää
saikin kurkulle.

4.
Nuuka, nuuka mieli
Matti Vanhasen
reittä pitkin etsii
lounaan ilmaisen.
"Luota hallitukseen",
tälle terottaa.
Jälkeen toimituksen
naista verottaa.


5.
Vihtiläinen vamppi
vaalihuumassaan
sinne tänne loikkii
puolueissa vaan.
Kunnan isän alle
käypi nukkumaan;
ministerin salkku
siitä heilahtaa.

6.
Ruuna-, ruunamainen
ministerimme
tekstitemput taisi
tyrkkytähdelle.
Journalistit kertyi
kertahaaskalle,
heidän kanssaan herroille
heristelimme.

7.
Häkä-, häkämiesi
kiipes' singolle.
Tuli sota rankka,
häkämiehen vei.
Työväenluokan saapas
polki lompakon.
Jyristystä seuras'
juhla tuomion.

 

8.4. Työntelemme Alma Apinaa Turussa. Sataa, vaunut pitää peitellä telttamaisella kankaalla, jotka päästävät vettä läpi juuri niin kuin teltatkin tekevät. Alma Apinaa on syötetty koko matka Tampereelta Turkuun, joten hän makaa maitosokerihumalassa kuin ainakin Turun markkinamatkalla sammunut emäntämies. Silti ihmiset ihastelevat pientä apinaamme, vaikka hänestä ei näy kuin sama geneerinen pallinaama kuin millä lehtien ristiäispalstat täytetään.
♥ Vasta kello 19:30 Alma Alien löytää itsensä kammottavasta laboratoriorakennuksesta - ja hän alkaa huutaa niin kuin alienit huutavat tajutessaan joutuneensa sapiensin luonnontieteellisen kiinnostuksen kohteeksi. Yritän selittää, että tämä Arcanum Asylum on täysin tyhjillään, muutama YTV:n putkimies etsii tekemistä takavasemmalla täysin autioissa kemistien holveissa, ja naulakossa roikkuu pitkä rivi ghibli-aaveilta näyttäviä hylättyjä labratakkeja.
♥ Mutta tällaisessa tilanteessa alienin kanssa ei neuvotella. Hän on kulauttanut kertarykäisyllä emostaan eristetyn 40 millilitran koeannoksen kalsiumia ja lipidejä. Nyt hän huutaa niin, että minun on etsiskeltävä joka ainoa Arcanumin holvista löytyvä outo hohde, joka voisi hetkeksi viedä hänen huomionsa. Ei auta. Yleinen hälytyssireeni on käynnistynyt.
♥ Vasta kello 19:45 emoalus laskeutuu rakennuksen aulaan.

Tampereella olemme niin myöhään, että joudumme ottamaan summassa bussiyhteyden itään päin, kävelemme sitten vaunujen kanssa Lukonmäestä Hallilaan ja olemme kotona keskiyöllä. Onneksi sade on laantunut.

 

9.4. Ke. Yritän hoitaa verkon ylitse pankki- ja KELA-asioita, siis selvitellä mitä reikiä edellinen (Sampo) on tehnyt ja mitä jälkimmäisestä voisin löytää: tehdäkseni kirjallisuusarvosteluja "joudun" saamaan palkkioita siitä ja se taas ei sovi vanhempainrahaan... joten ensi syksyllä joudun tekemään arvostelut ilmaiseksi...?
♥ Päivä menee pitkälle eilisestä tai oikeastaan viime yöstä toipuessa, sain tarpeekseni Alma Apinan kuorsauksen (!) kuuntelemisesta ja menin nukkumaan työhuoneeseen.
Joko Alma Arkkipossu makustelee maitoa nukkuessaankin ja aiheuttaa siksi niin omituisia röhkiviä ääniä tai sitten hänellä on hieman limaa rööreissä, joita emme pysty puhdistamaan lähimpiin... kuukausiin? Vuosiin?
♥ Hänen ensimmäisellä elämänviikollaan niitä ääniä ei joka tapauksessa kuulunut lainkaan ja toisella elämänviikolla ne kuulostivat vielä välillisesti söpöiltä. Neljännelle mennessä Almasta on muodostunut ihan oma zoologiansa, jonka analysoimiseen voisi käyttää senkin aikansa, jonka yleensä kuvittelee käyttävänsä jotenkin fiksummin.

♥ Tänään kuitenkin aloitettava läpikäymään aarteita, jotka sain eilen arvosteltaviksi: Leif Salmenin uusin esseeteos (jonka ehdin jo tilatakin), Vernen komeakantinen uudelleenjulkaisu, Vingen "Rauhansodan" jatko-osa, Leena Krohnin uusin fantasiakirja lapsille, sekä ennen kaikkea Byattin "Possessionin" hieno suomennos.
♥ Huikeissa kirjoissa ainoa vika on se, että niistä pitäisi pystyä kirjoittamaan vieläkin huikeampia arvosteluja. Esimerkiksi Wilden uudesta esseekokoelmasta en ole nähyt vielä yhtäkään arvostelua joka olisi kirjan arvoinen. Jonkun pätevän, asianmukaisesti kontekstoivan kirjoituksen kyllä, mutta ei mitään sellaista joka asettaisi kirjan niin hyvin tähän aikaan kuin kääntäjän esipuhe tekee. Sillä kohtaa kritiikin riman kuitenkin pitäisi olla - tai heilahdella.

 

10.4. To. Viime yönä kokeilimme jakaa vahtivuorot siten, että minä nousen kellon 2:n vuorolle syöttämään ja vaihtamaan vaipat, jotta S voisi edes periaatteessa nukahtaa neljäksi tunniksi kerran kuussa. Hyvin opettavainen kokeilu. Olin kuvitellut nähneeni Alman hyperaktiivisena aamuisin klo 7-10, mutta olento, joka herättää minut kello 2:lta muistuttaa enää etäisesti tytärtämme. Kun nostan Alma Alienin olkapäälleni, hän alkaa kasvolihastensa varassa edetä oikealta vasemmalle jyrsien tietään alas kyynärpäätä kohti.
♥ Oikea käsi alienin halvaannuttamana etenen keittiöön, lämmitän vasemmalla kädellä pulloon varatut 80 ml maitoa. Se on tuplasti annos, jolla alienin sai hetkellisesti uuvutettua vieraissa olosuhteissa. Mutta yöaikaan ja emoaluksen turvaan tottuneena Alma hotkii maidon kuin se olisi vain pisara hänelle luvatussa meressä, nuokahtelee kymmenen minuutin pätkiksi - sen sijaan, että makaisi taikinana niin kuin äitinsä suorittaman ruokinnan jäljiltä.
♥ Onneksi Alman viihdyttämisen repertuaari kasvaa viikko viikolta. Viihdytämme toisiamme niin kuin horteinen tivoli parin tunnin ajan. Puoli viiteen mennessä alienin attention span on lyhentynyt muutamaan sekuntiin eikä ole enää muuta mahdollisuutta kuin lähteä herättämään hänen äitinsä tarjoamaan alienille Aitoa Asiaa.

♥ Tänään taloyhtiön kokous, enpä ole aiemmin moiseen osallistunut - ja Kotipehkun kaltaisessa pitkään hitsaantuneessa yhteisössä yhtiökokous varmaan on edelleenkin rennompi ja vuorovaikutteisempi tilaisuus kuin tavallisissa suomalaisissa lähiödemokratioissa. Mutta vähintään yhtä opettavainen tapahtumana, silti, kuin viime yön tivoli. Julkisivuremontista on tulossa 160 000 euron projekti, eikä se ole edes isoin huolenaihe paikalle tulleilla osakkailla - vaan muurahaiset.
No, helpottavaa kuulla, ettei ole ainoa jota pienin mahdollinen haitta voi kiusata niin paljon...

 

11.4. Lapsemme on sittenkin possessoitu. Yhdessä yössä hän on oppinut huutamaan aivan uudella tavalla, "rähinäitkun", kuten äitinsä sanoo. Syitä voi olla useita:
1. D-vitamiini aiheuttaa vatsanpuruja.
2. Äitinsä on syönyt jotain mikä aiheuttaa vatsanpuruja.
3. Lapsen ruoansulatus vain kehittyy jne.
4. Turun reissu viime tiistaina järkytti lapsen tolaltaan.

Edelleen Almalla on vuorokaudessa yksi 3-4 tunnin uni, mutta muut unet ovat lyhentyneet ja muuttuneet ohuemmiksi. Niistä herätessään hän saattaa aloittaa rähinäitkun välittömästi, ilman, että syy on nälässä ja vaipoissa.

♥ Minkähänlaista ikuisuutta vanhemmat yleensä kuvittelevat palvelevansa ja millaiselle alistuvansa, kun he kehittävät toleranssia lasten kanssa valvoessa? Miten se muokkaa pariskuntien välejä, että nämä käsitykset lasten vaatimasta ehdottomasta tylsistymisestä ovat väistämättä erilaisia eri ihmisillä?
♥ Näistä aiheista en ole nähnyt kirjoitettavan ihmisten asiana.

 

12.4. La. Lapsi ja hänen äitinsä lähtevät tänään ensi kertaa kahdestaan kaupungille, joten minulla on vapaus harrastaa pornoa ja väkivaltaviihdettä... vaikka terassilla auringonlämmössä lueksimani tavara ei olekaan tämän rankempaa:
Kuvittele, väkevä ystäväni, että
vanha härkä löytäisi hylätyltä pihalta
tuoretta, tuoksuvaa nurmea nuollakseen.
Sellainen on rakkaus:
odottamaton juhla.

Milaiperun Kantan

♥ Tarkoitus oli järjestää myös Outojen Elokuvien ilta, ja äkkiä saapuukin yleisöä, tosin vain 1/3 tavanomaisista vieraista, sillä M&E ovat tänään muuttamassa yhteen. Katselen Erkan kanssa "Strings"-filmin ja saan laukkukaupasta tuoreinta suomenkielistä fantasiaa: Zelaznyn "Amberin yhdeksän prinssiä". Se on yksi tunnetuimpia sankarifantasian edustajia, ja siinä se sitten yhtäkkiä on pöydälläni, suomenkielisenä pokkarina.

 

13.4. Yliopistosta erotessa päätin, tai oikeastaan TIESIN, että kokouksissa istuminen on tältä elämältä ohitse. Mutta nyt, runsas vuosi myöhemmin, olen mukana neljässä hallituksessa ja kahdessa niistä puheenjohtaja. Ilmeisesti minulla on liikaa vapaa-aikaa? Mihinkään en ole tarjoutunut, kaikkeen tullut kysytyksi.
♥ Tänään päädyn siihen neljänteen hallituspaikkaan yhteisön osuuskunnassa. Siitä saa sentään etukäteen vuoden palkankin eli pepperonepizzan. Olemme juuri palaamassa kävelyltä lumisohjossa kun pikkuautoon mahtuva hallitus tööttää parkkipaikalla ja tuo koko pienelle perheellemme täten illallisen.
♥ Paljoa muuta ei tällaisena päivänä voisikaan tehdä, yöllä satoi lumen ja päivän ajan on tullut räntää ja sadetta, kuin katsella devareita ja syödä pizzaa. Ja kirjoittaa arvostelu joka ei vaadi yli 2000 merkkiä. Tällä kertaa Jaatisen sotakirjasta.

 

 

14.4. Ma. Kuukausi sitten katselin Prismassa kahta pitkää lastentarvikehyllyä ja naureskelin, mitä kaikkea hoitopyyteen varjolla voidaan tyrkyttää vanhemmille: jopa erityisiä nuhaniistimiä. Vaan enpä naureskele enää. Tosin lapsen nenäonteloiden puhdistamiseen kuulimme myös luomuohjeen: suunnataan rinnasta tuleva suihku kersan sieraimeen niin lämmin maito saa limakerrokset sulamaan ja irtoamaan.
♥ Ehkä lapsien oletettu runollisuus ja suloisuus on säilynynyt soveliaana illuusiona juuri siksi, että niiden ympäriltä leviää niin vahvoja helpotuksen aaltoja, kun ongelmat ratkeavat sellaisten asioiden suhteen, jotka ovat itsen ulkopuolella yhtä aikaa mittasuhteiltaan valtavia (merkitykseltään) ja pieniä (fyysisesti). Helpotus kätkee puolestaan taakseen melkoisen määrän vaivaa ja väsymystä, mikä taas antaa sitäkin isomman merkityksen helpotukselle jne.
♥ Jos media ei puhuisi vain esineistä ja esinemäisistä ihmissuhteista niin tällaisten lapsiin ja perheisiin liittyvien itsepetosten tiedostaminen kävisi suorastaan arkiseksi. Mutta liekö media koskaan varsinaisesti _käsitellyt_ mitään asiaa asiana?
Viime viikonloppuna oli Hesarissa Olli Alhon arvostelu Fingerpori-sarjakuvasta ja se oli tasan eka kerta kun eläessäni näen todellisen sarjakuva-arvostelun, siis Hesarissa tai yhtään missään sanomalehdessä. Ensimmäistä kertaa jonkun annettiin ihan oikeasti kirjoittaa siitä, millainen taideteos tämä sarjakuva oikein onkaan. Tai: ensimmäistä kertaa joku uskalsi tehdä sen sanomalehden sivuilla, kuluttajayleisön tarpeisa välittämättä. Niin onnekkaan kaoottisiksi ovat kulttuurisivut muuttuneet jopa Hesarissa.
♥ Ehkä kriitikoiden pitäisikin siirtyä uutistöihin ja toimittajien kriitikoiksi. Välillä Olli Alhon kaltaiset tutkijat muistuttaisivat molempia osapuolia siitä, että lopulta merkitystä on vain - merkityksellä.
En halua nähdä enää yhtäkään aliota tai yliötä tai metakommentaaria Kanervan tapauksen opetuksista median ja politiikan suhteisiin. Mutta haluaisin lukea edes yhden analyysin siitä, miten Kanervaan olisi suhtauduttu, jos hänen tekstiviestikontaktistaan olisi alusta asti puhuttu prostituution muotona. Tai jos se tekstiviestien kohde olisi näyttänyt normaalilta ihmiseltä eikä sarjatuotteeksi tarkoitetulta seksiesineeltä.
♥ Eipä silti, Eero Hämeenniemi väittää tuossa viime viikon lueksimassani Intia-kirjassa, että temppeliprostituutio ei ole temppeliprostituutiota, jos sen harjoittajat ovat kunnioitettuja ammatissaan. Eikä hän ole ainoa akateeminen ihminen, joka kuvittelee että on olemassa jokin itseisarvoinen "eroottinen kulttuuri" johon nykypäivän seksitalouden lainalaisuuksia ei saisi sotkea.

♥ Tänään kaupunkimatkalla osun Sampolan kirjastoon juuri kun siellä myydään poistokirjoja hyllykaupalla. Spefiä minun ei pitäisi pitkään aikaan ostaa, vaan lukea Leena-kokoelmasta löytyviä aarteita, mutta leffakirjojen lisäksi tulen sitäkin pari kirjaa hankkineeksi. Spefin harrastajat ovat listamaanikkoja ja haluavat hyllyihinsä tietyt listaklassikot; niin haluan minäkin
Illalla selaan ties kuinka monetta kertaa spefin top100-listoja, seulon pois hömppäfantsua ja militanttia avaruusscifiä löytääkseni niitä omaan makuun osuvia klassikoita, jotka vielä kerran voisivat vahvistaa uskoa spefin kirjalliseen MONIPUOLISUUTEEN. Jep, sitä uskoa sietää kyllä vahvistaa, eikä siihen ihan muiden harrastajien seura riitä.
♥ Päädyn tilaamaan kolme teosta (Sparrow + Replay + Cyteen = 8 £) ja JÄLLEEN kerran siinä uskossa, että tämä on viimeinen kerta kun kokeilen onneani verkosta löytyvien klassikkoarvostelujen kanssa.

♥ Possessoitu lapsemme herää yhtäkkiä kesken uniensa ja huutaa kuin painajaisten säikäyttämä, mulkoilee ympärilleen, ilmeellä joka on niin kauhistuneen utelias että peikkokin pötkisi pakoon. Vaan eihän hän, periaatteessa, pysty näkemään sen enempäää unia kuin niiden puuttumistakaan?
Tai... ehkä painajaiset ovatkin osa ihmisten käyttöjärjestelmää eikä siinä pyörivää softaa. Ja me vain luulemme, että ihmisen pääkoppa on jonkinlainen multiplexteatteri...

♥ Yötä vasten ei ole muuta tekemistä kuin valvoa ja odotella lapsen riivaluonteessa taukoja. Ehkä voisimme pitää 12 tunnin työvuorot, paitsi että minun silti pitäisi herätellä S ruokkimaan lasta. Jos siis jostain muistan nämä Alman ensimmäiset kuukaudet niin siitä että katsoimme väsyneellä maitosilmällä Babylon1:ä ja vähän virkeämmällä mediasilmällä Babylon5:ä. Mutta S:n mentyä yrittämään nukkumista en kehtaa katsoa sarjaa eteenpäin vaan kirjoittelen arvostelua avaruusscifistä.
Onneksi meillä ei ole oikeaa elämää, joka vaatisi edes 50 prosentin läsnäolotarkkaavuutta päiväsaikaan. Elämme ja kuljemme kuin tähtiharsovaipassa...

 

15.4. Ti. Lapsi ei ole pelkästään possessoitu vaan myös kipeä. Aamulla hänellä on kuumetta 38.8 mikä on kammottavan korkea lukema niin pienessä olennossa. Ja kyllä hän huutaakin eri tavalla kuin koskaan ennen. Puhelinlääkäri antaa kuitenkin ohjeet ihan coolisti, ja panadolin saatuaan lapsi rauhoittuukin ja kuume alkaa hitaasti laskea.
♥ Turun reissu jää tältä viikolta väliin - ja katselemme sen sijaan B5-jaksoja läpi pitkän päivän. Silmien väsyessä luen Polanskin elämäkertaa. Se ei kuulu arvosteltaviin kirjoihin, mutta muiden ihmisten hurskastelevat elämäkerrat ehkä sopivat tähän ajankohtaan, miehiseen mediamaailman tapaan. Axun ehdotuksesta olemme kyllä purkamassa kriittisen miestutkimuksen virtuaalista laitosta, etenkin, kun en ole jaksanut päivittää sivustoa aikoihin.
♥ Tarvitaan uudenlaisia vastavoimia kuin moista museotavaraa - ja Miestutkimuksen seura pystyy sekin vähitellen vastaamaan aikakauden haasteeseen, ainakin niin kauan kun siellä on Axun ja Andersin kaltaisia aidosti kriittisiä ihmisiä.

 

16.4. Ke. Eiliselle luvattu lämpöaalto tosiaan puhdisti pihat lumesta. Alma Aamutähden lämpöaalto on sen sijaan talttunut, yhtä salaperäisesti kuin ilmaantuikin. Juuri tälle aamulle on varattu neuvola, joten saamme ikäänkuin virallisen sovituksen tautitapauksen ohi menemisestä. Kotimatkalla haemme Alman isälle ison patterin kaljaa ja äidille irtokarkkeja. Elämä rullaa, ja onneksi neuvolan täti ei näe millaisia reittejä.
♥ Niin lämmintä ei päivästä kuitenkaan tule, että voisi istua terassilla juomaan kaljoja ja nautiskelemaan kevään kirjasadosta. Teen fillarireissun kaupunkiin, Susanne Clarken "Ladies of..." -novellikokoelman olen havainnut kauan sitten kirjastossa ja se odottaa selvästikin kunniallista noutajaansa.
♥ Lapselle tuon tuliaisiksi uuden patjan pinnasänkyyn. Kuulemma hän pystyy viettämään 11-tuntisia unia jahka hän kasvaa vielä vähän pituutta. Mutta niin kyllä pystyisivät hänen vanhempansakin, jos vielä joskus saisivat siihen tilaisuuden...
itse tähtään jo ensi perjantaihin, jolloin Hesan reissulla pääsen uneksimaan hotellihuoneen suojaan... kuinka voisinkaan kirjoittaa kuolematonta spefiä ilman edes yhtä täyden unen yötä?
"Se täyttymys ois pyyntö hartain"!

 

18.-19.4. Helsingissä SARVin asioilla. Perjantainen kokous venyy ainoastaan neljään tuntiin. Sen jälkeen istutaan kulmabaarissa kaljalla, mutta haen vielä pullon brandya ja lähden kohti Merihakaa, jossa pitäisi olla Kulttuurivihkojen 35-vuotissynttärit. Ja onhan siellä, mutta aika erilaisella ikäluokalle kuin me jotka olemme vähintään 35 v. Kuuntelen jumalaisen Kari Peitsamon esittävän kerrankin livenä "Liityn äskoopeehen" (sehän onkin cover Folsom Prison Bluesista!) ja juon ilmaiset kaksi tuopillista lehden piikkiin, sitten kömmin jo hotelliin, en kertakaikkiaan keksi, olisiko Helsingissä jokin ravintolatila jossa voisi vielä piristyä kaltaisessani kroonisessa univajeen tilassa.

♥ Lauantaina kaadan kaurapuuroa housuilleni, ei ala aamu hyvin, mutta päivä on muuten kyllä mielenkiintoinen, oikeasti piristävä. SARVin kriitikkopäivässä on pakollisena numerona kevätkokous, se menee kuitenkin niin nopeasti, että ydinryhmä ennättää kaljalle korttelin toiselle puolelle. Sitten alkaa ohjelma, kuuntelen Ulla Karttusen esitelmän, ja olen siihen varautunutkin että se on erinomainen - itsehän ehdotin hänen kutsumistaan juhlapuhujaksi tähän tilaisuuteen (sen sijaan että lastenkulttuurista olisi tullut puhumaan überleuhka M-A Numminen tai jotain vieläkin pöljempää...). Kotimatkalla kirjoitan heti raportin Karttusen esitelmästä, niin ratkaisevan tärkeältä se tuntuu Suomen nykypäivälle ja sen mediapörinälle.

 

20.4. Su. Alma Arkkipossu on edelleen virkistynyt kuumetautinsa jäljiltä, mutta nukkuu sentään yönsä tasaisemmin - paitsi että hän myös kuorsaa kuin arkkipossu. Tänään ulkoilutamme häntä herraskaisesti Pyynikin ja Pispalan rinteillä, munkkikahvit saadaksemme, mutta sitä tuntia varten joudumme istumaan toisen tunnin busseissa.
♥ Aivastuttaa, tänään en taida laittaa enää shortseja terassikaljalla istuessa. Luen loppuun Hannu Mäkelän olen-salapoliisi-ja-sitäpaitsi-vaimoni-on-Anna-Kortelainen -romaanin, poikkeuksellisen vetävälukuinen kirja kyllä, mutta sen olisi voinut edelleen tiivistää kahden sivun mittaiseksi lehtijutuksi.

♥ Tänä viikonloppuna tuntui ensimmäistä kertaa Tampereelle palatessa, että tulee kodin kaltaiseen RAUHALLISEEN tilaan, turvapaikkaan maailmasta. Ja juuri siksi ettei tarvitse enää mennä Teiskontien kerrostalokoteloon vaan voi tulla tänne Hallilan lintukotoon; niin tuntuvasti kuin ohikulkutie huriseekin läpi lintujen laulun.
Valo on täällä ylängöllä kuitenkin ainutlaatuista, se tulee idästä ja lännestä ja jalostuu täällä tuuheatukkaisen homunculuksenkin ansiosta. Koti on alkeminen kulho.

 

21.4. Ma. Taiteen alan omahyväisyys ja itsekritiikin katoaminen keskinäisessä palkinnonjaossa kertovat paremmin kuin mikään muu alan esteettisestä laaduntarkkailusta. Kotimainen kirjallisuus näyttää joskus pöyristyttävän ontolta ja elokuvataidekin pelkältä kiiltokuvien keräämiseltä, kun seuraa noiden alojen palkintojulkisuutta. Mutta ne molemmat voivat kerrassaan mukavasti, jos vertaa tilannetta suomalaisen sarjakuvan surkeuteen. Viikonloppuna annettiin Sarjakuva-Finlandiaksi kutsuttu palkinto "Kiroileva siili" -sarjakuvalle, jonka piirrosjälki muistuttaa lähinnä häiriintyneen lapsen töhertelyä.
Näin siis Tampereella. Hieman aiemmin (maaliskuussa) toisaalla (Turun kulttuurikaupungissa) annettiin Kritiikin punnukset -palkinto toiselle sarjakuvatähdelle, Juba Tuomolalle - ja jälleen sarjakuvasta, joka piirrosjälkensä ja huumorinsa puolesta ei pitäisi kelvata kuin paikallislehden nuorisosivulle.
♥ Mutta kun molempia em. sarjakuvia ostetaan ja kulutetaan tarpeeksi paljon, taidealan ammattilaiset katsovat viisaaksi palkita niitä: kerrankin kunnioitetaan rahvaan makua eikä yritetäkään vetää pisteitä kotiin jonkinlaisen "sarjakuvataiteen" ylösnostolla. Se kun vaatisi taiteen ammattilaisilta jopa muodollista pätevyyttä tuomarointitehtäväänsä.

Ehkä kulttuurituottajien sijaan Suomi tarvitsisikin tätänykyä kulttuurituomarien koulutuspaikkoja?

 

22.4. Ti. Alma Aurinkoinen vierailee jälleen Turussa, tällä kertaa suopeammissa merkeissä kuin kaksi viikkoa sitten. Hän pystyy nukkumaan aivan tyynesti, vaikka työnnän vaunuja tärisevällä nupulakivetyksellä tai Raunistulan pellolla. Mutta kun Arcanumin aulassa yritän laittaa hattua hänen päähänsä, hän herää välittömästi ja parkaisee kauhusta. Olemme selvinneet niin hyvin ensimmäisestä kahdesta tunnista, etten jää testaamaan onneani Arcanumissa. Työnnän vaunut rohkeasti ulos, varmana siitä, että Alma Astronautti kyllä nukahtaa terramönkijässään. Vaan ei. Työnnän vaunuja ylös yliopistonmäkeä, ja jostain syystä Alma Arrogantti aloittaa jälleen juuri tällä kohdalla sen hirveimmän huudon, joka voisi herättää haamut kaupungin savikerroksista.
♥ On käännyttävä takaisin, ja tällä kertaa Arcanumin ovi on loksahtanut lukkoon. Joudumme pelastautumaan vastapäisen rakennuksen aulaan, sillä minkäänlaisia vahtimestareita ei liiku Turun yliopistossa virka-ajan jälkeen. Ja sisään päästyä Alma Aurinkoinen onkin taas palannut vaunuihin, ei huoli edes tarjotusta maidosta.
♥ Myös kotimatka Tampereelle sujuu Almalta paremmin kuin vanhemmiltaan, olemme yhtäkkiä aivan ratkiväsyneitä. Sen vuoksi unohdamme ruokkia ja vaihtaa vaipan matkan aikana, ja sen vuoksi Alma Arrogantti sitten huutaa koko bussimatkan keskustasta Hallilaan. Se on pisimpiä kolmetoistaminuuttisia mitä olen istunut aloillani, itkuunsa läkähtyvä lapsi sylissä. Juuri saman päivän aamuna olen yrittänyt selittää omaa kestoärtymystäni, että naiset ikänsä kadehtivat miesten vapautta ja sitten 'tulevat kostaneeksi' synnyttämällä näille ankkureita, joilla riistävät sen kadehtimansa vapauden. Että tämän PASSIVITEETISSAAN (so. 'passioissaan') omituisen asetelman ratkaiseminen sp-poliittisesti luovalla tavalla vaatisi enemmän kuin millään osapuolella on edes diskursiivisia valmiuksia.
♥ Mutta saman päivän yöhön ennättäessä nukkuvan lapsen äiti onkin taas aidosti arvostelun yläpuolella, jo siksikin, että hän on Alma Ainoan eksistentiaalinen raja-arvo.
Ja koko seuraavan päivän Alma Aristokraatti on hyvin rauhallinen, unelias, ja huvittunut. Siis selvästikin jo kasvamassa sukupuolensa kulttuuriseen luontoon?

 

23.4. Ke. Aurinko lämmittää, mutta tuuli pitää poissa terassilta. Luen loppuun Äänekkään kevään, akateemisesti se on tietty ainutlaatuinen ja sellaisena arvokas teos suomalaiselle taiteentutkimukselle, mutta sen merkityksessä on varsin vähän sihdattavaa suurelle yleisölle. Oikeastaan kaksi kiinnostavinta artikkelia ovat Haapalan juttu kalastuksen estetiikasta (ja varsinaisesti Juhani Ahosta vihreänä kirjoittajana) sekä käännösjuttu amerikkalaisista ekostaasi-romaaneista. Vihreää kirjallisuushistoriaa täydentävät artikkelit ovat puolestaan vielä niin pieniä osia niin isoon historiankuvioon, ettei niistä synny uutista sen enempää kuin kärpäsistä kesää.

♥ Mutta jos lähdemme ensi maanantaina Kuopioon - pakoon vappua ja tunnustelemaan kevään etenemistä - niin pari isompaa arvostelua on saatava pois pöydältä. Mäkelän kirjasta sentään sain jutun lähtemään, ja ilmeisesti ennen kuin teosta on ehditty uutisoida edes kustantajan taholta.

Tuntuu kuin olisin harmaantuva keskushenkilö jossain Tsehovin novellissa, jossa perhe pitäisi saada viedyksi maaseudulle, mutta samalla varmistettava oman identiteetin kehykset työpöydällä: että ne siinä pysyvät poissaolon ajankin.

 

25.4. Pe. Kevään toistaiseksi lämpimin päivä, mutta olemme yön jäljiltä poikkeuksellisen väsyneitä enkä ennättä nurmikolle kannettavan keralla, ennen kuin vanhemmat jo saapuvat ja pysäköivät aidan toiselle puolelle. Niinpä tänään valmistuu vain pieni Verne-arvostelu ja siinä kaikki mitä ajattelen, miten elän. Kaikki muu on liikettä, johon pystyisi kuka tahansa Sim Höger, kuolemapohjainen elämänmuoto.
♥ Päivällä saan vanhemmilta kyydin, jotta voimme varustaa rivarikotia sen tärkeimillä laitteilla, siis lampulla ja peilillä. "Syksy alkaa olla lähellä, näin loppukeväästä sen huomaa" - vai miten Saarikoski sen sanoikaan mukavan mitättömällä tavalla?
♥ Illalla vierailemme Pirkkalassa, viemme Alma Aristokraattia sukuloimaan. Lapsiparka.

 

26.4. Taas lapsi on röhkinyt ja röhissyt läpi yön. S arvelee, että nielulimaisuus lapsen kohdalla johtuu siitä, että hän on illalla niin pitkään aloillaan pitkällään ja lima ehtii kertymään.
♥ Aurinko alkaa paistaa takapihan nurmelle 11:n tienoilla, silloin sinne voi nostaa taas koneen ja kaljan, naputella jotain nurmikkotapaista akateemisista puutarhakäytännöistä, siis tuosta Äänekkäästä keväästä. Samaan aikaan Maan Ystävien kolmisenkymmentä urhoollista alkavat kerääntyä ensin kaupungissa ydinvoiman vastaiseen siivoustapahtumaan (onhan T-bylin kirkas muistopäivä!) ja sitten tänne Hallilaan koulutustapahtumaan. S menee edeltä tapaamaan väkeä...
Joka ei kyllä toista kertaa tule vieraiksi meidän yhteisötaloomme, jos minä voin mitään asiaan vaikuttaa (esimerkiksi yhteisötaloa ylläpitävän osuuskunnan puheenjohtajana...).
Muuten väki käyttäytyy asiallisemmin kuin 99% suomalaisista osaisi, mutta jokin näillä järjestöihmisillä on järjestelmällisesti vikana, kun ympäristöjärjestönä ne katsovat asiakseen levittää melusaastetta kello kaksi aamuyöllä. Mitään muuta tapaa he eivät siis tunne vapaalle yhdessäolemiselle kuin soittaa samaa lujaa konemusiikkia kuin muutkin cityihmisten konkkaronkat. Järjestön nimi voisi olla sikäli yhtä hyvin "Melun Ystävät" kuin "Maan Ystävät" tai olkoon mikä helvetin "Ystävät" tahansa, mutta ei ainakaan ympäristön ystävät.

 

28.4.-2.5. Lämpimin ja luonnonläheisin vappu mitä ikinä vietetty. Pääsimme vanhempien kyydissä ensin Kuopioon ja sitten mökille. Aivan täyttä rauhaa kaupunkilaisten räyhävapusta emme saaneet, sillä mökin terassilta oli ikävän hyvä näköala naapurimökin prolevappuun, jossa juodaan kunnes sammutaan. Kohtuullinen kevätillan pimeys sentään suojaa yksityiskohdilta - ja ihme kyllä, tällä kertaa prolet viettävät vappua ilman räyhämusiikkia, joten saamme mekin nauttia kokoperheen aattoiltaa rauhassa eli katsoa Wilde-pohjaista elokuvaa telkasta.
Laululintujen täyttämää kevätiltaa olisi voinut tietysti kiivetä viettämään vaikka kallioille, mutta naapurimökkien välistä on raskasta kiivetä etsimään omaa rauhaansa, silloin kun metsän ovi ei avaudu välittömästi ja kutsuvasti vaan sitä olisi mentävä varta vasten etsimään.
♥ Keskiyön lähellä naapurimökin väkivaltaisin prole tuli kyllä koputtamaan oveamme, mutta tällä kertaa hänellä oli rauhan asiaa: hän toivoi että kaikki voisivat olla "samalla puolella". Anteeksipyyntöä aiemmasta elämöinnistään hän ei kyennyt suoraan esittämään, puhumattakaan, että hän osaisi kommunikoida selvin päin. Siis tavallinen suomalainen mies. Hänen veljensä, tyttöystävänsä ja äitinsä kävivät kiskomassa hänet pois ovelta.
♥ Tämä uskomattoman lämmin viikko oli silti autuaampi viettää lähellä metsää ja päivä päivältä jäistään vapautuvaa salmea kuin että olisi joutunut istumaan kaupungissa, ihmettelemään minne Tampereella voi mennä viettämään teekkarivapaata akateemista vappujuhlaa. Ja edes kaikkea metsän metsäisyyttä ei prolejen terassielämöinti tai toisten naapurien puunhävitysasenne ole tuhonnut: eräänä myöhäisenä iltana jokin eläin viipotti kanervikosta järveen niin kovalla metelillä, että se pelästytti Saarun huusipolulla. Jep, kesä on parhaimmillaan siihen aikaan vuodesta, kun se juuri alkaa tulvehtia esiin pimennoista.
♥ Ja sentään sain luettua Salménin esseitä ja Byattin romaania ja koko Grimwoodin "Replayn", joka oli hyvää lomaviihdettä, siis niin tyypillistä lukuromaaniscifiä kuin amerikkalaiset kykenevät: tylsät henkilöt ja laiskasti liikkuva juoni, mutta spefistinen idea loppuun saakka työstettynä; lähes valmista leffakäsistä siis. Sellaista luettuaan alkaa miettiä miten kaiken saman voisi kertoa fiksusti.

♥ Alma suoriutui matkoista kiitettävästi, vaikka nuha ei ole vieläkään hellittänyt. Vasta Tampereelle palatessa hälytyssireeni käynnistyi, siitäkin huolimatta, että hänet oli syötetty ja puhdistettu junassa. Hänen äitinsä mielestä lapsessa on kuitenkin nähtävissä jo selvää laadullista kehitystä, ympäristön ja ihmisten tarkkailussa.
♥ Omasta mielestäni muutos on pelkästään määrällistä. Itse en ehkä sitäkään olisi huomannut (tai kuvitellut huomaavani?!?), jollei viime viikolla nähdyssä "Vauvojen salattu elämä" -dokkarissa olisi vakuuteltu, että tutkimusten mukaan hyvinkin pienet vauvat pystyvät kiinnittämään huomion siihen, mitä ihmiset tekevät esineillä (mutta eivät erota tai välitä jos toimiva ihminen vaihtuu - paitsi jos kuva tai liike on erityisen hidasta).
Myös Alma näyttäisi kiinnittävän huomion ihmiskasvoihin erityisesti näiden syödessä jotakin. Ihmisten puhe häntä ei kuitenkaan kiinnosta tuon taivaallista; hänen näkökulmastaan se on ihan sama kuin tuuli liikuttelisi aikuisten huulia epäkiinnostavan epäsäännöllisiin kuvioihin.
Lapsen omat ilmeet vain vaihtelevat niin nopeasti, että niillä voi olla näkevinään kommunikaatioon liittyviä valintoja. Tosi asiassa lapsen hymy on leveimmillään juuri vähän jälkeen mainiosti onnistuneen ulostamisen. Ja silti se levein hymy monesti fuulaa jopa hänen omat vanhempanasa - niin paljon anomme näkevämme AINUTLAATUISUUTTA kontaktissamme puhekyvyttömään olentoon.

 

 

TOUKOKUU

 

3.5. La. Kevättalkoot Kotipehkussa. Kukapa olisi uskonut, että sää muistuttaa enemmän juhannusta kuin vappua, vihreä on tullut puihin tasan sillä aikaa kun olimme Savossa.
Yhtiön 35 asunnosta on mukana talkoissa n. 20 henkeä, mikä lienee samanlainen prosenttiosuus kuin keskimääräisessä rivariyhtiössö voi odottaakin? Täällä kuvittelin sen olevan silti enemmän... joskaan talkootekemistä ei olisi kuitenkaan riittänyt kaikille. Halkosouvissa meitä on parhaimmillaan kuusi ihmistä, sen ansiosta saunan vaja täyttyy kolmessa tunnissa alemmasta vajasta tuoduilla puilla, ja välillä vielä kuormataan tunkioviidakkoa jätelavalle.
♥ Enpä muista milloin olisin viimeksi tehnyt tämänkään vertaa jotain oikean työn oloista - ja saanut vielä jeesushienot ruusunpiikkiarvet käsivarsiin! Hymistys kaikukoon työn juhlalle!

 

6.5. Ti. Vappuviikon kuuma jakso katkesi kuin olisi uuden maanantain myötä avannut oven todelliseen suomalaiseen kesään. Tänään lähden vielä kerran S&A:n avuksi Turun matkalle, vaikka hyvinhän nuo olisivat selvinneet keskenäänkin. Virallinen syy vierailulle on luovan jarruttamisen oppilaiden antologia "Muodonmuutoksia"; julkaisutilaisuus itsessään on pieni ja vaatimaton kuten turkulaiset kirjakaupat, Riku Korhonen lukee äitinsä pitsitaskusta löytämänsä runon ja sitten nuoriso juo limusiideriä, hohhoijaa, ja minä pitelen haukottelevaa kakaraa alehyllyn nurkassa, voi perse mitä taiteilijaelämää.
♥ Samaan aikaan virtuaalitodellisuudessa on käynnissä huikea sota ammattijärjestömme hallituksessa, mutta siitä en tiedä mitään, kriitikoiden pakonomaisesta peitsenheiluttelusta, vaan seuraan kakarakärryjä Raunistulan puutarhaidylliin, sitähän I&S:n talo on sisältä ja pihalta, vaikka TÄÄLLÄKIN tolkuton autoliikenteen kohina tekee idyllistä nauttimisen vähintäänkin kyseenalaiseksi.

 

9.5. Onneksi olemme olleet koko kevään terveitä, tämän patologisen väsymyksen kanssa kiertävä masutauti olisi tehnyt meistä matoja mudassa.
Yhä enemmän kyllä taivun sellaiseen scifistä opittuun spesistiseen näkökulmaan, että ihmisyys itsessään on sukupuolitauti ja lapset sen taudin komplikaatioita, ja koko äitiyteen kiteytyvä psykopuhe kliiniseksi puhdistunutta oirekieltä. Sen kielen todistaa olemassaolevaksi jo se, miten moisen diskurssin hassuihin termeihin näyttävät tarttuvan juuri ulkopuoliset, siis ne miehet, jotka kuvittelevat kirjoittavansa ikään kuin suomalaisten perheiden eturintamsta - jankkaavat sitä MITEN PALJON isällä on osuutta äidin "hallitsemassa" tilassa lapsen ympärillä.
Tänään osui esimerkiksi silmiin Kaksplus-lehteen moista tekstipaikkaa täyttävä Antti Arnkil, erinomaisen älykäs kirjallisuusihminen, mutta lapsiaiheeseen tarttuessaan taantuu yhtä pöljäksi kuin muutkin nuo eturintamamiehet. Niin se käy.
Ja kaipa moinen äijäkirjoittelu muodostaa jo oman diskurssinsa, niin helppoa ja sisällöiltään mekaanisen tyhjänpäiväistä sellainen näkyy olevan.
♥ Eipä silti, että mitään kiinnostavaa yksittäistä lasta ympäröivässä maailmassa tapahtuisikaan? Ja siksi ne yksittäiset termit nousevat esiin kuin hedelmäpuu keskeltä vaippavuorta: näyttää kuin kaikesta arjen paskasta jalostuisi esiin jotain OMALLA VOIMALLAAN kukoistavaa kukkaiskieltä.
♥ "Imetysdementia" on paras minun kuulemani yksittäinen sana, ei se kovin dissaava ole, sikäli, että se pätee kaikkiin ihmisiin jotka vauvaa ympäröivä väsymyksen kenttä, "musta aukko" kuten S sanoi, imee sisäänsä. Toisaalta tiedän, etten osaa edes kuvitella miten maanisen väsynyt S on, kun itsekin niin tokkurassa, vaikken joudu heräilemään ihan niin usein ja tokkuran läpi huolehtimaan niin paljon lapsesta kuin S joutuu.

Mutta tänään tuli KELAsta Alma Aleksandra Soikkelin sairasvakuutuskortti. Nyt hän on siis virallisesti henkilö eikä vain toisiaan kiertävien diskurssien keskus. Mitään sen kummempaa tunnustusta Alman olemassaolosta ei valtio kuulemma lähetä. Kaikki muu hänen on itse ansaittava?

♥ Turun reissulla opimme (ja muuten emme tajuaisi edes kokeilla uusia tapoja elää tätä lähiöelämää...), että voisimme yrittää päästä takaisin tekstitöiden päivärytmiin jakamalla edes kuuden tunnin vuoroja Alman paapomisessa. Mutta kun S lähtee tänään illaksi femmariryhmään Alman kanssa, en osaa muuhun käyttää tätä harvinaista vapaahetkeä kuin avata devari, katsella pöljintä mahdollista kirjallisuusleffaa ("Chasing Holden") samalla kun roikun helpoimmissa virtuaalisissa töissä eli järjestelemässä sähköpostin avulla yhä lajityyppisempiä menojani.
♥ Syksyksi tarjouduin (okei, tyrkyttäydyin) pitämään sf&fantasian kirjoituskurssia työväenopistossa, se tuntui parhaalta idealta yhdistää järjestötoiminta (STk) siihen mitä pitäisi saada aikaan työpöydällä (sf&fan-opas).
♥ Kesän conissa olen luvannut pitää tutkijtapaamisen lisäksi kaksi paneelia, toisen aiheesta "Puut puhuvat - metsien merkitys fantasiassa ja scifissä" ja toisen otsikolla "Science fiction and fantasy genre critism".
On genreskenen ylellisyyttä, että tällaisia pääsee järjestämään ja että paneeleihin suhtaudutaan aidosti innovatiivisina puhumisen paikkoina, niin lyhyitä ja perusjutuissa tarpoviksi kuin ne sitten useimmiten osoittautuvatkin. Ainoa ongelma spefin järjestökentässä taitaa ollakin se, että nuoria ihmisiä tulee mukaan aktiiveihin niin tipotellen - vaikka kiinnostus spefistisiin aiheisiin on laveamalle levittynyttä ja suvaitumpaa kuin koskaan.
Jokin synerginen keskipiste näyttäisi siis puuttuvan... jokin Star Wreckin kaltainen, mutta netikkäämpi ja aiheiltaan laveampi ilmiö...

♥ Kello 23 Alma onkin jo palannut kotiin ja elää ihan sitä ominta maailmankuvaansa, jossa on yksi ulottuvuus vähemmän tai enemmän kuin meillä muilla, ja siksi eivät pienet kädet ja jalatkaan meinaa riittää sen tavoittamiseen mitä muut eivät edes havaitse. Toisinaan onnistun silti jutustelemaan hänet puolen tunnin mittaisiin univajoamiin, kosmoksen kai kepeimpiin kuprupaikkoihin, mutta ei tänään. Keskiyön jälkeen hänen äitinsä antaa periksi ja käskee tuoda lapsen makuuhuoneeseen, missä tämä nopeasti nukahtaakin. Minä jään koneen ääreen, niin pakottavaa saada edes yksi arvostelu lähtemään tältä koneelta; toisella olisi valmiina Byattista kritiikki, mutta en jaksa ryhtyä siirtelemään tiedostoja, niin eri aikakausilta nämä meidän laitteemme, että niiden bittikättely on hidasta kuin ruoho pihalla.
Siispä vain muutama kehystävä sana Salménin kirjasta, joka ansaitsisi... ehkä ei erityisesi kattavamman mutta paljon syvemmälle sovittuvan vastauksen lukijoiltaan. Jep, tällaiseen kirjaan pitäisi olla pöytävaraus, mutta ei missään liian vakavassa paikassa.

 

10.5. La. Yllättäen taas hellepäivä. Olen luvannut näyttää omituisten elokuvien sarjassa borg-jaksoja, mutta paikalle polkee jälleen vain luottoystävämme Erkka, kotoisaahan se sitten onkin istuksia porukalla ja pelata terassilla vielä Carcassonnea. Päivän ainoaksi suoritukseksi riittää kolumni KV:hin ja Byattin arvostelun lähettäminen, tosin sitä on lyhennettävä kolmannes lehteä varten, jotta eivät joudu miettimään, onko arvostelijan arvio kirjan klassikkomerkityksestä varmasti kohdallaan jutun pituuteen nähden.

 

11.5. Makoilen takapihalla kun ovikello soi, Eija on siellä tarjoamassa hiekkalaatikkoa... mutta arvelen ettei Alma ehkä tarvitse omaa simulaatiokenttää Mars-mönkijäleikkeihin... ja kun palaan takapihan puolelle, sää onkin muuttunut, yhtäkkiä ollaan palattu kuukausi taaksepäin keväässä, taivas pilvennyt ja tuuli kääntynyt kylmäksi. Seuraavana aamuna ei ole hellepäivistä taas kuin muisto vain, ja taas sellainen muisto, että kai ne päivät olisi pitänyt imeä vihreydestä tyhjiin niin kauan kuin pystyi, sukeltaa veteenkin, kun jo toukokuussa tilaisuus tarjoutuu.
♥ Mutta väsymys on mennyt päänsärkynä oikean korvan taakse, ei se sieltä poistu kuin nuutumalla. Luen "Sparrowia" joka ei oikein lähde käyntiin, ja edelleen myös "Amberin prinssejä", joka taas kulkee niin lujaa, ettei siinä oikein ole mitään fantasialle ominaista substanssia - yhtä hyvin voisi lukea miekalla ja magialla koristeltua jerrycottonia.

 

 

12.5. Ma. Suomalaisuuden päivän kunniaksi saan esittää Maan Isää eli kärrätä vankkurit vastatuuleen, lapsi nukkuu rauhallisesti, vierailemme neuvolassa, tänään onkin lääkärintarkastus; terveydenhoitaja ei välitä tuon taivaallista missä lapsen äiti on, mutta lääkäritäti kyllä kysyy terävästi että eikös se äiti olisi voinut jättää työt väliin kun on äitiyslomalla. Selitän että meillä on järjestötöitä, molemmilla, niin paljon, ettei niitä oikein voi jättää tekemättä edes vanhempainvapailla.
♥ Ja Alma hoitaakin loput: kun lääkäri kysyy häneltä hymyiletkös sinä, niin Alma läväyttää leveän keimailuhymyn, siinä hän on kehittynyt jos jossakin. Paino ja pituus nousevat vain tasaista kaartaan, ja silti lääkäri kiittelee (?) lapsen olevan niin keskiarvo vauvojen mittataulukoissa kuin olla ja voi.
♥ Mutta muutoin kuin taulukoiden suhteen neuvolassa ei ole ollut mitään sellaista mafiamaista mitä niistä urbanloressa kerrotaan. Ainoa vastenmielinen puoli niissä on se lehtivalikoima odotushuoneissa, psykolöpinää ja pikkuporvarillista kaakelielämäntapaa pursuavia tekstejä.
Ei minua vanhemmuusdiskurssissakaan muu erityisesti ärsytä kuin se miten lähellä se on unettomuus-kirjoittelua ja -keskustelua: aina samat löpinät siitä miten ihmisten pitäisi antaa itsensä rentoutua ja miten unettomat itse luovat itselleen paineita jne jne. Aivan kuin vanhemmuus ja unettomuus olisivat molemmat jonkin mustan aukon ympärille rakentuneita elämäntapoja... ja joissakin tapauksissa vielä saman semanttisen tyhjiön, siis lapsen kiertoradoille...

♥ Illalla osuuskunnan kokous ja sitten siivousryhmän kokous, jossa otamme saman illan siivouksen, huhkimme koko perhe Kompostikoplan soidessa, tai Alma lähinnä antaa äänimerkkejä.

 

13.5. Ti. Ekokriittiset päivät yliopistolla, esitelmiä ja illanvietto. Ainoa aidosti kiinnostava eli ajatuksia virittävä esitelmä on Yrjö Hailan varsin maanläheinen selitys siitä, mitä ympäristöpolitiikka tarkoittaa ja millainen on ihmisen tai koiran sosiaalinen maisema.
Ja kun samana päivänä kuuntelee Hailan opiskelijoiden kuvailuja Tampereen ympäristöpolitiikasta, herää visio siitä, mitä tamperelaisuus oikeastaan on: he ovat koiria.
Siksi on mahdollista, että tamperelaiset ovat niin sosiaalisia lähestyttäviä ja mukavia, mutta täysin pihalla ympäristönsä suhteen: he eivät ymmärrä millaisessa autojen täyttämässä helvetissä he elävät; eivät ymmärrä eivätkä välitä. Koska pitäisi olla ihminen ja rakentua kaupunkikulttuurinsa mukana ymmärtääkseen, ettei voi elää muiden paskaa haistelemalla ja autojen hurinaa ihmettelemällä.
♥ Mutta illallapa kuitenkin otan minäkin iloni irti Tampereen citykohteista, käyn Kukun kanssa sushibaarissa ennen kuin menemme Teatterikulmaan kuuntelemaan Animalz-bändin ekokriittisiä biisejä. L&L:n "Pohjoisen taivaan alla" onkin henkeäsalpaavan hieno tyttöäänille siirrettynä.

 

14.5. Ke. Yöllä on käyty pakkasen puolella, mutta päivä Helsingissä on varsin lämmin. Junamatkat selaan vanhoja blogeja löytääkseni vielä jotain, mistä saisi muodon kesken jääneelle laatupäiväkirjalle eli muistelmateokselle Turun yliopistovuosista. Mutta huonolta näyttää.
Päivän kokous menee puolestaan sujuvasti, kolmessa tunnissa portaalisuunnitelma saa jo paikkansa mediataloudessa, ainakin kokousapereihin, internetin antamat tekniset mahdollisuudet ovat sitten toinen juttu, milloin ja missä muodossa portaali pystyy aloitamaan.
♥ Illalla sauna, sen päälle vain yksi B5-jakso, emme jaksa pelata Hesasta tuomaani uutta lautapeliä (Ingenious).

 

15.5. Tämä kevät on ollut hyvin kuiva ja kirkas, edes sään viileneminen normaalin toukokuun lukemiin ei tunnu enää kuin kesän viivyttelyltä, hennon lehtivihreän jähmettämältä maisemakauneudelta, jota pöly ja melu eivät riitä läpäisemään. Talonmiesviikkomme asettaa meidät hetkeksi sen maiseman yläpuolelle, ehkä myös roolipeli, jossa Tursaan Turilaat suorittavat sankaritekoja valtaamalla valloittamattomaksi mainitun vuoristolinnakkeen.
♥ Päivällä lounastamme kuin ainakin betonikylään juuttuneet maailmankansalaiset Gopalissa, missä pääsemme ensimmäistä kertaa esittelemään Almaa tulevalle körttikummilleen.

Postissa tulee kaksi tilaamaani Jane Smileyn kirjaa: "10 päivää kukkuloilla" ja "13 tapaa tarkastella romaania".
Vaikea pistää paremmaksi? Ehkä hyllytavaraa muistuttavan "Decameronen" sijaan seuraavan klassikkoteoksen muoto pitäisi olla jonkinlainen "Macarone", jotta tämä kirjoja sokeasti ahmiva bibliovarien sukupolvi osaisi tarkastelun sijaan rakastella... lonkeromaisten juonien muodostamia romaaneja...

 

16.5. Pe. Päiväkodin väki on jättänyt nuhteita siivousryhmämme suorituksesta, mutta ne johtuvat enemmänkin logistiikan puutteista kuin kollektiivihenkemme herpaantumisesta. Tänään talkkaroimme saunan lämmityksessä, se sujuu hyvin, puuttuvat vain saunojat. Yksi perhe jättää käyttämättä vuoronsa mitään ilmoittamatta ja toisen, ilmoituksen tehneen, vuorolle menemme itse täytteeksi.
♥ Alma istuu kantokopassa suihkuhuoneen nurkassa ja katselee ihmeissään, mitä ovat nuo kalpeat olennot joiden päälle vesi virtaa seinästä. On täysin arvoitus, minkä verran hän pystyy tunnistamaan alastomia vanhempiaan, muutoin kuin tietyltä etäisyydeltä kasvoja. Edes itseään lapsi ei kuulemma tunnista peilikuvasta ennen kuin liki vuoden iässä.

 

17.5. La. Tampereella olisi Suomen sosiaalifoorumi, mutta tänä vuonna se ei jaksa oikein innostaa: lähteä keskustaan saakka kuunnellakseen kootusti samat asiat maailman murhepaikoista kuin joita lukee Voimasta ja Vihreästä Langasta viikoittain. Niinpä menen keskustaan vain ihan omille pikkuporvarillisille asioille... sanotaan niitä nyt kotoisan illuusion ylläpitämiseksi pikkuoravallisiksi asioiksi, ei minua sossufoorumissa ketään ihmisiä kuitenkaan kiinnostaisi tavata... anopin ja anoppitädin autoon keräämme Uimahallin majalta romutettuja terassituolia, niistä kaksi on vielä puutarhaamme kelpaavassa kunnossa...

♥ Sitten täti-ihmiset tulevat tarkastamaan lapsemme oravaisuutta, hyvinhän Alma sellaisista esityksistä selviää... horroksensa läpi hymyilevä lapsi kun on naisille se millaista elämää he mieluiten aplikoivat...

♥ Tosiasiassa lapsen kehitys on tietoisuuden tasojen tavattoman kömpelöä rikastumista:

1. viikko nukkuuvalveilla
2. viikko: "taikina"/"zombie""ankerias"/"juoppo enkeli"
3.-8. viikko:AKTIIVINENPASSIIVINEN
NUKKUESSAtissihakuinenvalopakoinen
VALVEILLAmaitohakuinenkasvovaikutteinen

 

18.5. Su. Onneksi ihmiset ovat niin kiltinkohteliaita, että juuri kukaan ei ole kysellyt "miltä isyys tuntuu".
Saattaisin nimittäin kertoa totuuden, ja kerronkin, sellaisille ystäville jotka tuntenut yhtä kauan kuin nykyisen itseni rajat. Tällaisena pilvisenä, +4 asteeseen pudonneena kevätpäivänä se ei tunnu yhtään miltään, ei edes silloin, kun lapsen äidin sukulaisia lappaa talossa, sillä vanhemmuus ylipäänsä on vankeutta, jota aniharva kehtaa ääneen tunnustaa, etenkään sen kytkentöjä sukupuolijärjestelmän ahdistavuuteen.
♥ Selvyyden vuoksi eli virallisia tilastoja varten todettakoon siis vain lyhyesti, että isyys tuntuu
1) ...siltä kuin olisi panttivanki omassa elämässään
2) ...siltä kuin olisi pöljä statisti "Päiväni murmelina" -elokuvassa
3 ...siltä kuin olisi saanut lottovoiton miljoonan harsovaipan muodossa

Illalla talkkarivuoromme yhteissiivous, sekin hoituu tasan tunnissa, ja niin on velvollisuutemme yhteisölle täytetty taas 2 kuukaudeksi eteenpäin.
Käsitykseni yhteisödemokratiasta ei kyllä ole mitenkään TÄSMENTYNYT täällä Kotipehkussa asuttuna ajanjaksona, niin sisäänpäinkääntynyttä ovat (ilmeisen väistämättä?) näin cityhenkisen yhteisön yhteiset asiat.
Mieluusti näkisin yhteisön siivoavan ensitöikseen autot ja muut moottorivälineet lähiympäristöstään, jotta yhteisö ELETTYNÄ YMPÄRISTÖNÄ olisi ylipäänsä mahdollinen, mutta sellaista yhteisöä varten pitäisi kai asua aika syrjässä, maaseudulla, enkä lainkaan tiedä olenko itse sopiva joukkosielu sellaiseen puutarhoissa ja pelloilla puuhastelevaan elämään.
Tai oikeastaan tiedän, mutten haluaisi tietää... lymiö! lymiö!

 

 

19.5. Ma. Lämpöasteita jo +9, tuntuu heti toukoisemmalta, mutta edelleen sitä ihmettelee, miksei tunnu VIELÄKIN ihmeellisemmältä miten pitkällä ja vihreänä kevät taas jo onkaan. Tuttuuden hyvä olo tulee taas "vain" siitä, että saa polkea kaupunkiin, käydä kirjaston ja hakea Guardianin, syödä yliopistolla lounasta tutuimpien tamperelaisten kanssa.
♥ Tänään tulee sähköpostia kustantajalta, jälleen sellainen houkuttava ehdotus kuten tuli viime keväänä, mutta tällä kertaa minulla ei ole tarjota mitään niin valmista. Lupaan silti, että tekisin jotain valmiiksi syyskuun loppuun mennessä. Amen. Sepä viesti ja dispositio kaikkineen on kuin rukous. Ja kun illalla avaan koneen, alan kiireesti tekemään pois 'tärkeintä pois alta tarvittavaa tekstiä' eli Portti-kisan novellia. Edes yksi täytyy saada kasaan ennen kuin alan tosissani (?) työstämään uutta esseekirjaa.
Kuuden tunnin varsinaisesta työvuorostani käytin, kuitenkin, suurimman osan piirrelläkseni karttoja roolipeliä varten. Jep, jonain päivänä ihmisille ihan oikeasti myös maksetaan tällaisista duuneista... siis tuskin rahassa mutta esimerkiksi virtuaalisten kuningaskuntien arvonimillä... ehdotinkin kampanjapäällikölleni ( = Saaralle) että vaaliesitteeseen täytyy laittaa titteliksi "Galaksin valtias", jotta tamperelaiset ymmärtäisivät miten mahtavaa miestä äänestävät...

 

20.5. Ti. Tavallisimmat aamumme ovat nyt tälläisiä. Kello seitsemän maissa S ehdottaa että vuorostani vaihtaisin vaipan Almalle - ja jään sille reissulleni.
En vain saa enää unta, ja pieni neiti Soikkeli tanssii riemusta ähähdellen hoitopöydällä, hän jatkaisi tanssia loputtomiin tai niin kauan kun joku jaksaa hymyillä hänelle. Tänä aamuna jääkaapissa on vielä pumppumaitoa, joten pystyn jopa ruokkimaan Alman, menemme kävelylle, jotta hänen äitinsä saa edes yhtenä aamuna nukkua puolille päivin eli kompensoida yöunien katkonaisuutta.
Taloyhtiön julkisivuremontti eli maalausprojekti on alkanut viereisen talon päädystä, joten kovin myöhään ei täällä voisikaan nukkua.

♥ Pari kirjaa on tältä keväältä vielä ruotimatta tekstiksi; Leena Krohn vain siksi, kun hänen aikuisille tekemänsä satukirja on niin pöljä, että tuntee myötähäpeää älykkökirjailijan puolesta (etenkin niiden itse tehtyjen tietokonekuvien suhteen); Sirolan "Toniemi ja Huvuori" koska sen huumori on niin väkisin väännettyä että sitä on lähes mahdotonta selittää kritiikissä; ja Oscar Wilden esseekirja ihan vain siksi koska tunnen itseni niin tyhmäksi yrittäessäni etsiä KESKUSTELIJAN paikkaa hänen esseidensä sisältä, siis sellaista paikkaa johon kriitikon sopii yleensä asettua. Kirjaahan olen kyllä kanniskellut pari kuukautta mukanani ja nauttinut jopa sen ylinokkeluuksista, ja suomennoskin on niin timantisti korkeassa tyylissä kiinni kuin laulu joka on jo syntyessään suomea. Silti se on esiteltävä, jotenkin, koska kirja on tietenkin tämän kevään tärkeimpiä suomennoksia. Jos eläisimme sivistysvaltiossa niin sitä menisi kaupaksi 30 000 pelkästään ylioppilaslahjoihin.

 

21.5. Ke. Suomessa on nyt kuulemmas "poliittinen kriisi" vaalirahoituksen sotkujen vuoksi. Mikään ei voisi olla isompi helpotus poliitikoille ja äänestäjile. Keskittymällä höpinöihin poliiTIKKOJEN kriisistä voidaan jättää sivuun kaikki ne poliTIIKAN sisältöön liittyvät asiat, kuten innovaatioyliopisto, Pekingin boikotointi tai TUPOsta luopuminen.
Ilmastokatastrofikin voidaan unohtaa yli kesälomien poliitikkojen hurskastellessa kameroiden edessä muutamasta tuhatlappusesta, joita sen tason tienaajat kuin Matti Vanhanen voisivat poimia yhtä hyvin kolikkokukkarostaan.
♥ Erityisen kiitollinen tällainen "kriisi" on niiden nurkka-aivojen kannalta, jotka muutenkin tuntevat vaivalloiseksi seurata maailmaa ja muodostaa poliittisia mielipiteitä. Nyt kriisi kattaa median kuin musta pilvi heidän puolestaan.

♥

Tänään taas hieman lämpimämpää, vaikka pilvistäkin. Kirjastossa kiertelen pitkästä aikaa kirjallisuustieteen hyllyillä, pitäisi löytää sopivaa tutkimuskirjallisuutta, jonka paineessa oma pää alkaisi puhumaan selkokieltä ja tuottamaan totuutta esseemuotoon.
Illalla kuitenkin avaan koneeni siirtääkseni jopa tarpeellisia proosatöitä tuonnemmaksi, naputtelen uutta jatkosarjaa Finnzineä varten. Ja ehkä jos vanhin tekstikone käynnistyy ja pyörii mielessä, niin sitten muutkin tekstikoneet alkavat rullata, kunnes pää on kuin kehruusali täynnä tarkasti kulkevia lankoja.
♥ Vasta aamuyöllä avaan sopivan tietokirjan, mutta sekin on sitten viihdyttävintä, anekdooteista koottua jutustelua, "Why not Catch-21?".
Vaan miksipä kirjallisuusesseet eivät voisi toimia suomeksikin näin kepeässä ja luettavassa muodossa? Puuttuu vain tekijä.

 

22.5. To. Mitä kaikkea sitä saakaan kestää ennen kuin tietää mitä kaikkea kaikki muutkin saavat kestää. Aina yhtä luotettavien nettilähteiden mukaan jopa 80% miehistä sairastaa jossain vaiheessa eturauhasen tulehdusta - mutta kuitenkaan en ollut koskaan ennen edes kuullut moisesta sairaudesta.
Eikä edes lääkäri vaivautunut edes mainitsemaan moisen sairauden mahdollisuutta ennen kuin itse ehdotin sitä hänelle, ja silloinkin hän vain myönsi moisen todennäköisyyden - puhelinyhteydessä, labratuloksiani kysellessä.
♥ Vaikka kaikesta sydämestäni inhoan homeopatiaa ja muita koppakonstihuijareita, en ole koskaan päässyt vakuuttumaan länsimaisen lääketieteen etumatkasta hörhömetodiikkaan. Tällä kertaa hoidoksi määrättiin tavallista kiputulehduslääkettä, vaikka labratestit eivät osoittaneet sen paremmin tulehdusta kuin mitään muutakaan sairautta. Jotain vain piti keksiä, 'ratkaisuksi', koska oireet sentään ovat erinomaisen todellisia.
♥ Mitä tämäkin tapaus todistaa? Että lääketiede on pelkkää pragmatiikkaa, ja kaikki mikä sitä sivuaa muuttuu osaksi diagnoosia, joka sekin on vain osa vuosikymmeniksi venyvää kuolemansyyntutkimusta. Lopulta netistä löytyvät keskustelut ovat ihan yhtä luotettavia lähteitä kuin puolen tunnin puhelinaikoina jonotettava terveyskeskuslääkäri.
♥ Sukupuolikeskeinen hiljaisuus tällaisten sairauksien kohdalla on tietysti ihan oma mystiikan alansa, tapatiede luolaansa ryömivistä uroksista. Siitäkin huolimatta, että syyt eturauhastulehdukseenkaan eivät ole välttämättä sen kummempia kuin virtsaputken tulehduksessa: liian varhaiseen järviveteen polskahtaminen.
ÄRRR, GRRR, ÄRRR, GRRR, joudunko nyt pysyvästi luopumaan savolaisen verenvahvuuden todistamisesta, kylmänkestävyyden koetuksista avannossa? Hirvittävää, mutta ei lähimainkaan niin hirvittävää kuin oireet terveysjärjestelmän puoskarimaisesta tyhmyydestä!

 

23.-25.5. Hyvin lämmin viikonloppu, jonka itse vietän lähellä kotia. S pistäytyy LadyFestissä, minä juon punkkua ennemmin takapihan viidakossa ja luen uutta "The New Weird" -kokoelmaa (2008), jossa jopa netistä taltioitu genrekeskustelu (vlta 2003!) on niin kiinnostava, että kirja oli tilaamisen väärti.
Muutaman kerran olen jo vannonut, mutta vain itsekseni, että verkkotilaaminen saa nyt loppua; ei siinä paljoa rahaa pala, käytetyissä kirjoissa, mutta kulutuskulttuuria se omalla tavallaan kiihdyttää kuten kaikki windows-ostoksilla käyminen.
♥ Mutta vannomatta paras. Perjantaina osallistuin itsekin kirjojen postitustalkoisiin: uudesta painosta tullessaan Portti-lehdet ovat entistäkin enemmän kirjan näköisiä, painavia ja komealle paperille painettuja. Ja sitten, luettuani lehdestä Charles Vessiä käsittelevän jutun, huomaankin, että netistä löytyy vaivattoman halvalla Vessin "Ballads"-kokoelma...

♥ Sunnuntaina etsin aurinkopaikkaa sisäpihan puolelta, luen "Muuntohiili"-romaania joka sekin on erittäin tiivistä genretavaraa. Kyberpunkia on yhtä vaikea harjoittaa omaperäisen genreuskottavasti kuin dekkareita. Niinpä "Muuntohiilen" rinnalla lueskeltu suomalainen Roppos-dekkari näyttää 13-vuotiaan muoniolaispojan kyhäämältä kotiseutujännäriltä, jossa Jyväskylän nukkumalähiö on eksoottisempi kuin lappilainen maisema. En tiedä pitäisikö tällaisista kirjoista puhua puolitahattoman naiivina vai syyntakeettoman hutaistuna viihteenä. Ainoa vertailukohta on lauantain Euroviisuissa isänmaataan rehvakkaasti häpäissyt pirkanmaalaisyhtye, joka tiettävästi ensimmäistä kertaa euroviisujen (tai ylipäänsä musiikin...) historiassa esitti zoofiliaa ylistävän metallilaulun. Huh.
♥ Huumori on toki Europliisuissa muutenkin niin huonoa, että parodia on kuollut jo lähtökohtaisesti, mutta ihmettelen silti, erehtyivätkö suomalaiset euroviisuilijat nyt isäntämaasta ("Siellä missä nuo miehet ratsastavat... eivät lampaat saa olla rauhassa...")?

Viikonlopun ainoa jalat maassa -kirja on Pekka Kejosen "Lohen kääntöpiiri". Oltava kiitollinen tästä vähästä. En ole koskaan Kejosen runoista pitänyt eikä hänen suorasanaisessakaan tuotannossaan ole muuta kiinnostavaa kuin aikalaiskuva (etenkin "60-luvun kuvissa"), mutta näissä kolumneissa on pakahduttavasta narsismista huolimatta oikeasti jotain raikkaampaa kuin oman aikamme citykirjallisuudessa.

 

 

26.5. Ma. Fantasian suurin toivo oli vielä joskus 5-6 vuotta sitten britti Neil Gaiman. Tätä nykyä Gaiman on yhtä tarpetonta roskaruokaa fantasian pitkässä pitopöydässä kuin disney-formaatilla suollettu tavara.
Kamalinta on se, että äijä rapistelee pilalle jopa OMAT aiemmat mestariteoksensa. Vessin kuvittama ja Gaimanin kirjoittama "Stardust" on nykyisen spefin kentällä hienoin satufantasia mitä on nähty, mutta Gaiman itse oli tuottamassa siitä järkähtämättömän tylsän ja hengettömän elokuvaversion. Katsoimme sen viime torstaina devarilta, nuokuin lävitse viimeisen puolituntisen täysin välinpitämättömänä sille, mitä seuraavaksi kuvitetaan ja miten.
♥ Tänä iltana teemme kuitenkin jälleen leffanhakuretken metsän lävitse Hervantaan, reitti on sopivan mäkinen antaakseen kuntoa vankkureihin kahlitulle Kohtalolle... ja tänä iltana lainaamme Julie Delpyn femmefilmin "Kaksi päivää Pariisissa". Mitään parempaa ei ole vuokraamoissa saatavilla, vaikka yli 2 kuukautta olemme pitäneet taukoa niissä käymisessä.

 

27.5. Ti. Yö on ollut todella kylmä, tuntuu kuin hengitys huuruaisi kävellessäni postilaatikolle kello 7. Yleensä tavallinen aamumme alkaa puoli tuntia myöhemmin, mutta valvoimme illalla elokuvaa katsellessa ja Alman vuorokausirytmi ilmisesti sekoittui sen verran, että hän nukkui hyvin yönsä ( = herätti äitinsä syöttämään vain kerran) ja aloitti aamushown JO puoli 7:ltä.
Kokeilin tällä kertaa kuinka kauan hän jatkaisi tanssiansa hoitopöydällä. Lopputulos olisi pitänyt arvata: lapsen nauru ja tanssahtelu huipentuivat siihen, että hän sekä kasteli pöydän että tursutti sille kakkansa.
Hmm, siis tällainen kattaus aamuksi...
Vasta sen jälkeen muistin, että jääkaapissa ei ole mitään aamiaiseksi.
♥ Nyt kello tuleekin jo 9:45 enkä ole vieläkään LUKENUT lehteä, mutta syönyt toissapäivän kalakeiton jämät ja tehnyt lapsen äidille mikropuuroa, minkä jälkeen molemmat jatkavat uniaan. Taloyhtiön julkisivuremontti, seinämaalien skrapaaminen koneilla, ei saa heitä uudelleen hereille.

♥ Päivällä boolitarvikkeita Hervannasta, nukuttaa, vaikka pitäisi tehdä torstain esitelmää. Pelataan rope-sessio tänään ilman Seppoa, jota kirvesmiehen duuni pitää poissa miekkahommista. Vieraiden lähdettyä kokeilemme uutta systeemiä Alman hoitovuorottelussa: jään valvomaan 2x40 ml maitopullopatterilla varustettuna olohuoneeseen, missä Alma jostain syystä nukahtaa aina paremmin kuin makuuhuoneessa tai varsinkaan pinnasängyssään.
Teen torstain esitelmää, eipä vähän viime hetkillä, koska keskiviikko tulee menemään neidin ja asuntomme juhlavalmisteluissa. Mutta neiti itse tosiaan nukahtaa hyvin sikeään uneen, kunhan sitä jaksaa odottaa keskiyölle ja nostella tuttia, jotta Alma väsyttää itse itsensä. Välillä vilkaisen devarilta pyörivää jännäriä; tämä nyt vaan on helpoin tapani tehdä tekstitöitä.
♥ Lopulta hän on taas niin taikinaa, että syöttäessä 1:n tienoilla pumppumaitoa hän nielaisee kerran tai pari ja nukahtaa aina saman tien uudestaan; maitoa menee 20 ml mutta hän olisi nukkunut yhtä sikeästi aamu5:een pelkästä maitopisaran MAUSTA; tällainen on lapsen käänteinen pavlov-efekti, että yksi pisara riittää tuomaan varmuuden ruoan saatavuudesta, vapauttamaan kaikesta haluamisen riennosta ja rauhoittamaan syvimpään uneen.

 

28.5. Ke. Lämmin, tyyni aamu, omenankukat hehkuvat niin kuin pakkasöistä pelastuneet luonnonhenget. On Alman nimipäiväaamu, ja kun kävelen postilootalle kello 8, lootassa on jo naapurin Reetan tekemä onnittelukortti.
♥ Maalarit ovat jo aloittaneet skrapaamisen ja ikkunalistojen irti repimisen, tuntee hyvin selvästi asuvansa puutalossa sitä ritinää ja rutinaa kuunnellessa. Kaikki maalarit ovat tänäkin aamuna nuoria naisia: heidän haalaroidut profiilinsa piirtyvät kaihtimia vasten kun he kurkottelevat telineillä ikkunoiden edessä. Piirittävätkö meitä hengettäret vai raivottaret, vaikea sanoa, kaikkea tehdään uudeksi tällaisena lämpönsä löytäneenä kevätpäivänä.
"Vihreän haluan, vihreän." Olisiko mottoni vaalikampanjassa?

♥ Illalla Alman nimeäjäiset, yhteensä käy 16 vierasta ja mukana pakanakummeja Maria, Matti ja Terhi; kertaheitolla verkotumme taas maailmaan, josta enimmän aikaa olemme varsin erillään täällä korpilähiössä. Ja Alma saa komeita syntymälahjoja, joista tulee hänen elämäänsä ohjaavia klassikkoja (Kunnaksen "Viikingit tulevat!"; "Kuinka myyrä sai housut"; LaFontainen "Faabeleita") ihan kuten parhaissa tarinoissa.

 

29.5. Hellepäivä Turussa - mutta tuntuu kuin sen viettäisi muistojensa tunkiolla, hullua huvitusta ja haaleita muistoja poimiskellen. Hulluinta ylipäänsä päättää jäädä yöksi ja johonkin hampurilaishotelliin (joka kyllä olikin reissun sympaattisin paikka: TYHJÄ hotelli kaupungin keskustassa), mutta en kerrassaan muistanut MITEN kuollut Turku voi olla torstai-iltana, enkä voinut arvata, että seminaaribileet eivät aina ole yhtä hervottoman hauskoja kuin aikoinaan.
♥ Ruokaa ja juotavaa on kyllä edelleenkin riittämiin, kiitos aina yhtä vähäisen osanottajamäärän siellä missä taiteentutkijat yrittävät viihdyttää toisiaan, mutta kauniin kesäillan ja Suomen hienoimman kasarmipuistikon sijaan nuoret tutkijat seisoskelevat mieluummin tuijottamassa VALKOKANGASTA ja laulamassa kilpaa karaokea. Välillä joku painaa nappia saadakseen savuefektin diskovalojen ja karaokejytinän päälle.
♥ Käyn välillä hotellilla vaihtamassa shortsit oikeisiin vaatteisiin ja vilkaisemassa CCC:n ja Apteekin yleisöä, sama on kuitenkin palata seminaaribileisiin ilmaiselle viinihanalle.
Itse seminaari oli kyllä hauska, mutta kai iltajuhlinta on tähän aikaan vuodesta sitten pelkästään nuorimpien tutkijoiden velvollisuus.
Yötä vasten jäljellä on enää tapahtuman organisaattori AV, taaperramme läheiseen kellaribaariin joka on auki aamu4:ään saakka - mutta sielläkin soi karaoke. Jostain syystä baarimikko ei suostu antamaan AV:lle lauluvuoroa, joten provosoidakseen kellariloukossa läsiviä turkulaisia yrittää AV kiskoa minua tanssilattialle hitaisiin, taustana laiskaa suomalaista iskelmää mölisevä karaokelaulaja...
kiitos ei, ennemmin hoipun takaisin hotellin, muuten tämä reissu menee jo tuskafarssin puolelle...

 

30.5. Uhhuh, ja sittenkin, herätys Turussa on tuskainen. Olen onneksi yöllä raahannut hotellihuoneeseen seurakseni viime syksynä ostamani polkupyörän ja sen eetos kutsuu liikkeelle kirkkaaseen kesäpäivään. Eikä Turunmatkasta lopultakaan ole muuta suurempaa iloa kuin seminaarisssa jututetut vanhat kollegat - ja tuo vanha valkoinen fillari, joka junassakin pääsee ihmisten vaunuun, koska varsinainen konnari- ja tavaravaunu on jäänyt raideonnettomuuden takia ties minne, ja ihmiset saavat olla yhtä iloisia kuin polkupyörä että pääsevät ylipäänsä pois Turusta.

♥ Illalla täytyykin olla taas edustuskunnossa Tampereella, sillä menemme pihan poikki Arkivihreät ry:n vuosikokoukseen. Tilaisuus on tärkeä, sillä yhdistys tekee päätöksen käyttää tämän vuoden toimintansa Mellun ja minun vaalikampanjaan. Taloudellisesti kyse on vain satojen eurojen keräämisestä, mutta henkisesti tuki on todella tärkeä, etenkin kun Mellulla on oikeasti hyvät sanssit päästä lävitse tulevan syksyn vaaleissa.
Sitten saunotaan ja istutaan myöhään nuotiolla, väkeä kertyy paikalle kymmenkunta, lapsineen. Kesäyön vaaleudsta tuntee miten korkealla olemme Tampereen yläpuolella, ja miten kepeästi etuoikeutettuja... viisaasti erillämme siitä kaupungista, jonka sieluista lähdemme syksyllä kilvoittelemaan...

 

31.5. La. Liekö moista hellepäivää aiemmin nähty koulunlopettajaispäiväksi - paitsi viime vuonna.
Lojumme Alman kanssa takapihalla, mitään sen valkolakkisempaa emme tänään tee kuin että otamme neidistä valokuvia viimeisten omenankukkien kanssa. Niitä kuvia pitäisi lähettää kiitokseksi kaikille, jotka ovat muistaneet Almaa ja antaneet hänelle tietynlaista maskotin merkitystä sellaisen verkoston keskellä, joka koostuu hyvin erilaisista ja aika etäällä toisistaan elävistä ihmisistä.
♥ Ja pieninkin sosiaalinen ele on tarpeen tällaisena päivänä.
Mihinkään muuhun juhlapäivään ei liity niin kitsitöntä mutta pakottavaa surumielisyyttä kuin koulunlopettajaispäivään. Jopa lenkkisaunakin tuntuu (helteestä huolimatta) siltä kuin se olisi varsinainen seurapiirimahdollisuus koskettaa muiden ihmisten sosiaalista elämää, sitä joka on näyttänyt aina jotenkin todellisemmalta kuin oma. Eikä Alma meidän asemaamme paljoa muuta; hän on maskotti joka saa elämämme ehkä muistuttamaan vähemmän taparomaania ja enemmän ehkä "Pieni talo preerialla" -tyyppistä sulokkaan eristäytymisen ihmetarinaa.
♥ Mutta aikuisten sadut ne ovatkin jotka minua eniten tällä hetkellä kiinnostavat. Niin vihaiseksi tuo Krohnin löperö riioraa-teos on saanut, ja niin iloiseksi tuo Bennettin "Epätavallinen lukija". Edellinen on hyvä esimerkki siitä, ettei satuja voi luoda pala palalta niin kuin digitaalista fantasiamaisemaa. Jälkimmäinen taas on erinomainen esimerkki siitä, miten parhaat sadut sisältävät viisaan kannanoton satujen ja tarinoiden merkityksellisyydestä, jopa aikuisille kerrottaessa - puhumattakaan kuninkaallisen lukijan hahmoon sisältyvästä poliittisesta iloittelusta, joka täysin puuttuu omiin yömaisemiinsa sulkeutuneen Krohnin saduista.

 

 

KESÄKUU

 

1.6. Elämänsä 10. ja 11. viikolla Alma on muuttunut niin paljon liikkuvammaksi, että hänen humöörinsä on sitä mukaa... fluidisempi?
Hän on niin käsittämättömän iloinen ja huvittunut enimmän aikaa, että on entistä vaikeampi selittää, kummalta puolelta vanhempiaan hän on mitäkin perinyt. Jos lapsiparan iloisuus johtuu vain siitä, että hän on HAVAINTOKYVYILTÄÄN yksinkertaisesti pöhkö, niin epäilemättä hän on perinyt liikaa äitinsä suvusta. Mutta jos hänen iloisuutensa johtuukin LUONTEESTA. niin aivan varmasti hän onkin saanut hupigeeninsä Soikkeleilta, siis meiltä Kiihtelysvaaran pontikankeittäjien perinnöstä...
♥ Käytännöllisempi tapa selittää lapsen iloisuutta on se, että entrée tälle planeetalle on käynyt läpi häikäisevän kirkkaasti valaistujen päivien. Ja ihminen on valolla käyvä olento jos mikään.

 

2.6. Ma. Talomme julkisivuremontissa oli viime torstaina vedetty sisäpihan seinät sinisellä, ennen kuin Elina oli huomannut virheen ja soittanut remonttimiesten mestarille. Sitten seinät oli maalattu vihreäksi, joka sekään ei vastaa talon alkuperäistä väriä. Nyt jännäämme millaisen maalin saa ulompi julkisivu. Lopputulos voi ihan hyvin olla se, että seuraavat seitsemäntoista vuotta pihalla kinastellaan, asummeko "siinä sinisessä" vai "siinä vihreässä" talossa.

♥ Vähän samanlaista kiistaa sävyistä voisi käydä illalla: olemmeko tulossa sellaisen puolueen katon alle, joka on sinertävän vihreä vai punertavan vihreä?
Kuunnellessa muiden (kolmentoista) ensikertalaisen ehdokkaan esittelyjä saldo on "sinertävän vihreä".
Juuri minkäänlaista sosiaalikriittistä sisältöä ei ole kenenkään vaaliteemoissa, ei siis minunkaan, sillä "yhteisöasuminen" on nykyisessä Suomessa keskiluokkaa puhutteleva ratkaisu. Raapustankin ryhmätehtävässä ehdokkuuteni 'kohderyhmäksi' "keskiluokkaiset humanistit". Jos niitä on Tampereen kokoisessa kaupungissa vähintäänkin kymmenentuhatta ihmistä plus alan opiskelijat, niin riittäisi saada edes 4% ei-opiskelijoiden äänistä. Jos haluaisi valtuustoon... eikä koko vaalihommassa olisi mieltä jollei siihen tähtäisi, ja varautuisi, että juuri valtuustossa on jotain sisältöä + näkemystä + kokemusta annettavana.
♥ Mutta vaatii erityisLAATUISTA itsevarmuutta ryhtyä ehdokkaaksi juuri Vihreiden kaltaisessa puolueessa, joka on toisaalta viimeinen eettinen ryhmä puolueiden kummajaiskaartissa, mutta toisaalta joutuu kilpailemaan samoilla luuloyhteiskunnan mediamarkkinasäännöillä kuin muutkin puolueet.
Ehdokkaaksi ryhtymisen paradoksia voisi yksittäisen ihmisen kannalta kuvailla näin: ainoa mahdollisuus pärjätä vaaleissa on erottautua riittävästi muista ehdokkaista, mutta tavat erottautumiseen ovat pakostakin enemmän retorisia kuin sisällöllisiä. Muuten ei äänestäjä yksinkertaisesti huomaa koko ehdokasta, olipa tällä miten fiksuja teemoja tahansa.

♥ Omaa asemaani pikemminkin monimutkaistaa kuin selventää se, että haluan olla mukana Vihreiden listalla sitoutumattomana ehdokkaana. Jostain syystä kukaan ei ole edes kysynyt miksi näin, ja se jo on riittävän huolestuttavaa... lymiö lymiö..
Illan koulutustilaisuus uusille Vihreille tamperelaisille ehdokkaille täyttää kyllä tarkoituksensa: mitään harhakuvia kaaderiin liittymisestä ei voi tämän jälkeen olla, mutta vähintäänkin vaalit ovat erinomainen tilaisuus kasvattaa itseironian taitoa.

 

3.6. Ti. Suomalainen demokratia rypee edelleen vaalirahakriisissä vai onko se sittenkin vain Keskustapuolue, tuo poliittisen kartan väliliha, jonka luonnollisesta väristä eivät edes sen omat edustajat ole selvillä. Toivottavasti uusi synonyymi valehtelulle, "kategorinen ylitulkinta", jää nyt kuitenkin elämään, jotta Matti Vanhanen muistetaan historiankirjoissa vielä muustakin kuin uuniperunoistaan. Voi silti ihmetellä kuka Päivystävä Dosentti mahtaa olla Vanhasen mediakonsulttina?

♥ Illalla vaalikuvassa... ystävällinen kuvaaja lupaa photoshopata finnit pois näkyvistä, mutta Paul Newman -filtteriä hän ei ilmeisestikään voi käyttää, jotta kaikki ehdokkaat olisivat tasavertaisessa asemassa...
Allekirjoittamiemme sopimusten perusteella ketään saman puolueen kanssaehdokastaa ei saa dissata, ja sama suoja koskee ilmeisesti myös istuvan hallituksen Vihreitä. Mutta en tullut kysyneeksi koskeeko sama suojakerroin myös ylipäänsä kunnallisvaaliehdokkaita vai kuuluuko juuri REILUN pelin henkeen että kaikki saavat dissata demareita?
Okei, syksyyn mennessä on enemmän opittavaa siinä, mitä PITÄISI PUHUA - tai siinä MISTÄ pitäisi puhua juuri tässä kaupungissa. Esimerkiksi fillaristeja on ehdokkaissa kuulemma niin paljon, että ainakaan sitä on turha korostaa omassa esimerkillisyydessään (kunnan jäsenenä), kun miettii "vaaliteemoja".

 

13.6. Pe. Jäin kahden blogin loukkuun: vanhaa arkista ei jaksa päivittää, uutta poliittista ei saa perustetuksi, koska pitää opetella sitä varten päivitysohjelma, ja mikä tahansa kynnys, helppokin, tuntuu kesäaikaan muurilta.
Lisäksi eturauhasen tulehdus on uudelleen ärtynyt, ja vaikka se ei ole kivulias se on samalla tavalla ärsyttävä kuin kipeä hammas, että heikentää keskittymistä, motivoitumista mihinkään uuteen, edes kodin järjestelyä siihen olotilaan missä se oli ennen talomaalareiden tuloa... Soitin terveyskeskukseen omalääkärille päästäkseni, mutta happamankuuloinen keskustäti kysyi, enkö voisi odottaa sijaisten sijaan maanantaihin asti kun omalääkäri palaa lomalta ja voi antaa minulle lähetteen urologille.
Niin sitten odotan, sillä onhan keskutädeillä se korkein kiinalainen oppiarvo etälääketieteessä: he pystyvät tekemään diagnoosin potentiaalisen potilaan tilasta jopa puhelinlinjaa myöten. Uh.
♥ Tänään taas radiokeikka Helsingissä, junassa on sentään helpompi keskittyä koneeseen ja kirjoittamiseen kuin kotona. Lukeminen ei olisikaan yhtä ongelmatonta. Pasilassa pääkirjaston aula on katettu poistokirjoilla, mutta kesällä on varaa olla kranttu, odottaa omimpien genrejen löytöjä kuin bongailla kaikenmoisia Booker-palkittuja pupumodernisteja.

 

Kesän 2008 tyypillisiä suomalaisia dekkareita

KIRJAILIJAReijo MäkiMarkku RopponenJarkko Sipilä
ROMAANI Lännen mies Suruaika päättyy, Kuhala Seinää vasten
TYYLILAJI vitsailua luokkaerojen katveessa lomaseikkailu Lapissa selkokielistä väkivallan eksotiikkaa
RAKENNE dekkari herää/ juopuu/ sammuu 'roadmovie' tutkimusprosessi
KOTIMAISUUS liivijengi peltihallissa äijäempatiaa kuppiloissa poliisi väijyy porttikongissa
PAIKALLISUUS Turun förinäkymä Lappi kioskin nurkalla "reaaliaikainen nettiuutistoimitus"
EFEKTIT hullu terroristi Suomessa paljon räjähdyksiä tyly kenttämies
USKOTTAVUUS * turkulaisuudesta ** turismista *** hesalaisuudesta

Asiallisempaa keskustelua näistä kirjoista 20.6. Yle1:n Kirjakerhossa klo 13-13:55, uusinta 21.6. klo 8:05.

 

18.6. Ke. Omituinen välinimipäivä. Aamulla käyn taas lääkärillä, joka toteaa, että olen terve - lukuun ottamatta omaa todistustani - mutta eiliset labranäytteet eivät viittaa yhtään minkäänlaiseen tulehdukseen, puhumattakaan mistään vakavammasta eturauhasen ongelmasta.
Ja polkiessani päivän ajan pitkin kaupunkia huomaan, että oireetkin eli eturauhasen turvotus ovat lähes kadoksissa.
Ehkä olen muuttumassa ilmapuntariksi ja matalapaineen vaihtelu muuttaa sisäelimieni tilaa. Sataa jo kymmenettä päivää, mutta lännestä päin on sentään kirkastumassa.
♥ Tänään on viimeinen virallinen työpäiväni, huomisesta alkaen olen vanhempainvapaalla eli työskentelen ainoastaan harrastuksesta, hyväntekeväisyydestä ja yleisestä solidaarisuudesta herkkukassin hinnasta kärsivää keskiluokkaa kohtaan.

Runous? "Bloodsports for lapdogs".

 

20.-27.6. Viikko Houtskarissa kymmenen cityvihreän seurassa. Tavattu yksi rantakäärme (jalkakosketus!), luettu kaksi romaania ja tarkistettu yksi käsikirjoitus työfiiliksen ylläpitämiseksi. Juotu monta pulloa olutta ja nautittu rannikon huvilaparatiisista muiden viettäessä aktiivilomaa pitkin teitä ja mantuja.
Sää parani päivä päivältä, mutta merivesi oli aamu aamulta kylmempi - ja tuuli laantui vain öiksi. Punkkipuremilta kaikki välttyivät, ihme kyllä.

 

Bloggaan vähitellen myös Bittein Saarten ulkopuolella, paikallispoliittinen verkkosivuni löytyy osoitteesta http://www.vihreatehdokkaat.fi/markku.soikkeli/

Päiväkohtaista materiaalia sinne alkaa kylläkin kertyä vasta syyskuussa...

 

28.6. Tietää mediakesän olevan pitkällä... kun Hesarilla on varaa käyttää puoli sivua kulttuuriosastosta pornokirjan arviointiin, ihan vain jotta Antti M pääsee sanomaan "nussia" valtakunnallisessa lehdessä.

29.6. Tietää mediakesän olevan pitkällä... kun helsinkiläinen mediatutkija keksii sanoa jalkapalloa taiteeksi ja Hesari voi tarjota kolmanneksen kulttuurisivusta moisen hokeman julkaisemiseen.

♥ Tänä iltana pääsemme onneksi Mellun luokse katsomaan EM-kisojen finaalia isolta tv-ruudulta. Oikeastaan vain minä katselen ottelua, joka onkin tavattoman jännittävä ja kaikkea muutakin mihin taide, Hesari ja pääkaupunkilaiset mediapellet eivät kuuna päivänä yltäisi (eivätkä ole ilmeisesti koskaan kuulleet Hassisen Koneen irvailevan vuonna nolla "...ja taidetta on pelata jalkapalloa ja antaa kaikkensa").
Saara ja Alma viihdyttävät Reettaa, tai toisinpäin, ja Espanjan voiton kunniaksi kaikki saavat valvoa myöhempään kuin olisi suotavaa.

 

30.6. Ma. Jälleen kerran pitäisi palata arkeen, mitä se sitten kesällä lähiössä merkinneekään. Hammaslääkärille pitäisi soitella, yksityiselle siis, koska julkisen puolen hoito on Tampereella samaa luokkaa kuin Boliviassa. Sain kyllä lähetteen urologille (koska eturauhanen on edelleen tulehtunut ilman asianmukaista diagnoosiakin), mutta kaupungin lähetämässä kirjeessä sanotaan jonojen erikoissairaanhoitoon olevan 3-4 kuukautta.
Tämä on sitä nykypäivän JONODEMOKRATIAA, jota ei ymmärrä ennen kuin on päässyt mukaan jonoon. Jonossa oleminen tai siinä mätäneminen ratkaisee, kuinka Tärkeä Tapaus kukin kansalainen kuvittelee olevansa muihin kanssaihmisiinsä nähden. Jos hän kuvittelee olevansa todella tärkeä tapaus, hän maksaa siististi yksityiselle puolelle hoidostaan. Jos hän tyytyy olemaan muiden kanssa samanveroinen, hän kärsii tasaveroisen jonoaikansa tai parhaassa tapauksessa kuolee pois jonosta eikä hukkaa yhteiskuntansa resursseja vaikeasti hoidettaviin ongelmiin. Amen.
♥ Akateemisilla ihmisillä olisi varmasti jokin parempikin termi jonodemokratialle, jokin nokkela käsite joka muinaisilta kreikkalaisilta pääsi unohtumaan, mutta tällä viikolla Tampereen yliopisto täyttyy KAMPUSPASTOREIDEN kansainvälisestä kokouksesta, joten tiede ja tutkijat saavat virsukenkää inkvisition ja poppamiesten perillisiltä.
♥ Kyllä joku yliopisto tätäkin alemmaksi voisi vajota, ainakin Turussa, missä koko kaupunki vajoaa takaisin saveen mutaryömijöiden joukkoon... mutta muuten Tampere tekee nyt todistettavasti parhaansa pärjätäkseen huippuna myös pohjalukemissa.

 

 

HEINÄKUU

 

1.7. Päivät jatkuvat kuumina ja painostavina, sadekuurot eivät puhdista ilmaa kuin hetkeksi. Takapihalla on raikasta lukea (laitoin pajuverhot terassin suojaksi) paitsi illalla kun vastapäisten porvaristalojen isännät aloittavat näytösluontoisen TYÖSKENTELYN pihoillaan: he raahaavat autotallista pihalle kaikki konetyökalunsa ja alkavat puuhastella niillä niin lujaa - kuin ääntä laitteesta lähtee.
♥ Erinomaisen kirjan jälkeen on nälkäinen ja epäluuloinen kaikkien muiden kirjojen (ja ihmisten) suhteen, etenkin jos on kirja on niin pieni ja timanttinen kuten "Epätavallinen lukija".
Vasta tänään löysin sattumalta samaan kepeän brittiläiseen ilmanalaan saattelevan kirjan, Robert Harrisin "Haamukirjoittajan". Puolivälissä romaani muuttuu kyllä pelkäksi jännitystrilleriksi, vieläpä rutiinimaiseksi, mutta alkuosa tekee mielelle sellaiset megakepposet kuin vain kirjallisuutta & valtaa käsittelevä fiktio voi tehdä, avaa oven maailmaan, jossa kirjallisuus voisi oikeasti saada hallitukset tutisemaan.
Ja kustantajat? No ei sentään. He ovat kaiken maallisen vallan yläpuolella, ansaitusti.

♥ Viime lauantaina kävimme Erkan kyydissä Vammalassa osallistumassa Varhain Haudatun Kirjallisuuden päiville. Tuttuja näkyi vähemmän kuin oletin tai mitä edellisellä reissulla (joskus 1989?) muistan nähneeni, mutta kirjallisen ilmapiirin raikas harrastuneisuus on harvinaista happea nykyisessä Suomessa, siitäkin huolimatta, että Niinistön ja Lipposen kaltaiset kulttuurin viholliset on kutsuttu samaan tilaan sitä saastuttamaan (ja se ministerinainen jonka titteliä ei kukaan koskaan muista...).
♥ Tuhlasimme rahaamme pitseriassa, purkkakolikoilla ostimme Katja Ketun ensimmäisiä kynäilyharjoituksia sekä sijoituskukkarosta Vaskikirjojen uutuuden "Kuningas Gilgamesin". Pöydille ja hyllyille levitettyä metritavaraa ei kannata ostaa, koska paljon kiinnostavampaa kirjallisuutta saa tuntuvasti halvemmalla netin kautta...

♥ Tänään luen "Haamukirjoittajan" yhdellä istumalla takapihalla, meteliä tai ei, hellettä tai ei... ja vauvojen meteli sisällä huoneissa pitää mieluusti pihalla...

 

2.7. Ke. Viikonloppuna kotimme aamuherätyksistä vastasivat Alman isovanhemmat, uuden viikon alkajaisiksi hänen tätinsä ja serkkunsa; tänään on jo rauhallisempaa, saunapäiväkin, mutta lukeminen on pakotetumpaa: sain akateemiseksi tehtäväksi tarkastaa väitöskirjakässärin, joten seuraavat päivät on nyt omistettu Markku Lahtelalle ja hänen "Se"-romaanilleen sekä 60-luvun avantgardelle.
♥ Kässärin lukeminen merkitsee siis aikahyppyä... ei suinkaan 1960-luvulle vaan siihen akateemisen tutkimuksen omaan vakuumijatkumoon, jossa ilmastokatastrofi ja globaali kapitalismi ovat pelkkiä keltaisia tahroja runo-oppaan marginaalissa... ja (juuri siksi) siinä suljetussa tekstimaailmassa on niin helppo hengittää muiden opastamissa korkeuksissa...

 

3.7. To. Päivän kaupunkikeikalla on suvinen tarkoitus, istahtaa pitkälle kahvihetkelle Laukontorille Terhin kanssa, jutustella kesästä ja asumisesta ja pöljistä nettiharrasteista (=Facebook-addikteista).
♥ Illalla omistaudunkin aidosti LUOVALLE nettiharrastamiselle, joka täysin eroaa yhteisöilluusion nielleiden jupinoista: päivitän pitkästä aikaa leffajuttujeni arkistoa kolmella uudella filmillä Michael Clayton, Lions for Lambs, ja Last King of Scotland. Ei tarvitse kommentoida. Kenenkään. Tuplalymiö.

 

4.7. Ajattelin että julkinen sairaanhoito on Tampereella Bolivian luokkaa, mutta kyllä hammaslääkärin tavoittaminen muistuttaa enemmän kolumbialaisen sissijohtajan löytämistä. Soitan neljään suurimpaan hammaslääkärikeskukseen: yhdestä saisi aikoja jos olisi "ennestään meidän asiakas", toisesta viikolla 31, kolmannesta ei lainkaan heinäkuussa, ja neljännessä olisi tarjolla "lääketieteen ylioppilas" (!) 15. tai 25. päivä. Minulla ei ole mitään ylioppilaita vastaan, mutta jos kerran edes rahalla ei saa lääkäreitä tulemaan golf-kentältä kansan pariin, ei auta muu kuin odotella kesäsäiden loppumista.
♥ Ja kuka helteellä hampaita tarvitsisikaan?
Rullaan Alman kanssa Hervantaan ostamaan riittoisia nesteitä, 9 litraa saksalaista vissyvettä, kolme litraa saksalaista lageria, sekä pullollinen saksalaista puolimakeaa valkoviiniä. Erinomaisen epäekologinen saalis, joten kompensoimme jalanjälkeä kulkemalla mennen tullen vaunupatikassa.

 

5.7. La. Hellekausi päättyi, aamulla puhaltaa pohjoinen. Takapihalla on edelleen kuuma, mutta nyt on jo siirryttävä ammattimaisempaan lukutapaan: suoritan "Muuntohiilen" loppuun, se osoittautuu paljon kehnommaksi kuin mitä kirjan alku antoi odottaa, lähinnä väkivaltakuvauksilla paisutettu tarina, joka olisi satasivuisena ollut ihan riittävän nokkelaa maailmanrakennus-scifiä. Luen myös väitöskirjakäsiksen loppuun, sitten täytyy sulatella pari päivää, etenkin kaikkea Lahtelaan erottomattomasti liittyvää psykopuhetta, että tietää mitä siitä (osaa) kirjoittaa lausunnoksi.
♥ Illalla saunalenkillä... se on kompensaatiota päättyneille futis-otteluille. Ja muutakin motivaatiota: kun kävin keskiviikkona lenkillä ennen saunaa, häipyivät eturauhasen tulehdusoireet kuin taiottuna.
Ehkä länsimainen lääketiede ei sitten muuta tarvitsisikaan päivitykseksi kuin pneumaattisemman ihmiskuvan, jossa nesteiden liike voi kiinalaisia meridiaaneja seuraten herättää vaikka kuolleet haudoistaan.

♥ Ja: tietää mediakesän olevan pitkällä, kun...
Helsingin Sanomat tekee monen sivun värikuvajutun (kk-liite 5.7.) mediatalonsa keulakuvakirjailijasta (Lehväslaiho) ja siteeraa autuaana tämän nihilistisimpiä arvolausuntoja...setäeditio niihin koteihin joissa erkkomafia merkitsee edelleen laiskanpulskeita demareita?

♥ Ja: tietää mediakesän olevan pitkällä, kun...
Helsingin Sanomat käyttää koko kulttuuriosaston (6.7.) etusivun googlaukseensa kotimaisista vasta-ajattelijoista... tätieditio niihin koteihin joilla on vieläkin lapsilukko internettiiin?

 

 

7.7. Ma. Yöllä oli vain muutama aste lämmintä ja makkarin ikkuna raollaan; ihme, ettei koko taloutemme ole nuhakuumeessa.
Onneksi talonväkemme on pikemminkin virkistynyt kesähorteestaan. Alma oppi viime viikolla, tarkalleen ottaen 2.7. kohottautumaan käsiensä varaan etupunnerrukseen, mikä neuvolatätien asteikolla on miltei sama kuin evolutiivinen hyppäys mutaryömijästä muurahaiskarhuksi. Tai turkulaisesta tamperelaiseksi.
♥ Saara tapasi puolestaan eilen Viita-piiriläisiä runotapahtumassa ja on siis ripitetty vastaavaan hyppäykseen tekstityössään. Itse en muuta tee kuin käyn hakemassa lisää devareita kirjastosta, illalla katson niitä peräjälkeen kolme, kanniskelen kiukkuista lasta punnerrusalustalta toiselle ja kuuntelen käynnistyneen proosakoneen nakutusta.
♥ Postissa tuli kyllä pari himoitsemaani verkko-ostosta, brittilehden hinnalla ostettu jenkkipokkari Octavia Butlerin novelleista sekä 11 euron pilkkahintaan saatu komea laitos SYYSUHTEIDEN kulttuurihistoriasta. Tämä jälkimmäinen on tarkoitettu sitä pari vuotta tekeillä ollutta artikkelia varten, jossa käsittelisin hulluja tiedemiehiä, mutta oikeastikin minua kiinnostavat kaikenlaiset hullunkuriset kulttuurihistoriikit, joissa osoitetaan ettei kerrassaan mikään, ei edes kausaliteetti! ole irrallaan tulkintailmaston muutoksista.
♥ Jep, jonain päivänä painovoima osoittautuu pelkäksi mielipiteeksi ja 'vapaasti leijuvat intellektuellit' ajelehtivat Kiinaan niskurityöläisiksi... ehkä minäkin, sillä luultavasti vähän fuskaan itseäni tällaisia kirjoja tilatessa. Lukiessa noukin niistä kuitenkin vain parhaita paloja, enkä edes tilaisikaan, jollei mukana kulttuurihistoriallisena todisteaineistona olisi juuri populaarikirjallisuutta; tässä tapauksessa dekkareita.
Jep jep, tällaisia kirjoja etsii käsiinsä MYÖS siksi, että saisi sellaista erityistietoa, joka selittää muiden ihmisten triviaalitiedon syntymistä ja sen illusorisia itsestäänselvyyksiä.
Jep jep jep, tällaisia kirjoja luettuaan on monin kerroin inhottavampaa jäädä häviölle Trivial Pursuitin kaltaisissa testitilanteissa...

 

8.7. Ti. Posti tulee meille aamuisin jo 9:n maissa, joten kirjeet ja paketit ehtisivät värittää päivästä millaisen tahansa... niin kyllä lapsikin, joka on ollut poikkeuksellisen äreä. Tänä aamuna kokeilen viedä hänet suoraa herättyä (kello 7:40) lavuaarin päälle, koska hän kuitenkin jatkaa huutamista niin kauan että rakko tyhjenee. Ja lapsi todella suorittaakin ensimmäisen lähes seurapiirikelpoisen toalettitemppunsa. Minkä jälkeen kannan hänet hoitopöydälle - missä hän roiskauttaa loput kusensa aivan kuten edellisinäkin aamuina.

♥ Onhan tässä tietty poeettinen oikeutensa... mutta poeettisempaa on se, että hammaslääkärien edelleen vältellessä tämän purukansalaisen kohtaamista tulee postissa ikään kuin korvaukseksi JÄLLEEN paketti, Stephen Poliakoff -boksi, jota tuskin kukaan muu osaa rakentavasti arvostaa kuin minä.
Niinpä tänään on sitten oma vuoroni ryhdistäytyä ja kirjoittaa väikkärilausunto, kesän ainoa virallinen tekstityö, jotta pääsen nauttimaan mahdolisimman tarkoituksettomasta taiteentutkijan viihdykkeestä. Poliakoff-boksista tosin puuttuu juuri se elokuva, jonka kautta hänet aikoinaan 'löysin': "Close my eyes", ainutlaatuisen älykäs kuvaus siitä miten ihmissuhteet ovat asumissuhteita; siis paljon mutta syvennetymmin samaa kuin Minghellan torsoksi jääneessä "Murto ja varkaus" -filmissä.

♥ Väikkärilausuntoa syntyy neljä tiivistä liuskaa parissa tunnissa. Yllättävän helppo on päästä sisälle akateemiseen virkatyyliin, jossa kiemurrellaan läpi omien mielipiteiden byrokratiaa tyydyttävään ja kollegoita tyynnyttelevään täsmäymmärryksen ilmauksiin.
Sitten syömään ja kenties kirjastoon hakemaan lisää lukuromaaniluettavaa, jotta pääsisi virallisen (ja palkattoman) tekstityön lisäksi myös pakolliseen (ja kunniattomaan) tekstityövireeseen eli Portti-novellin proosakirjoittamiseen.
Käytännöllisten eli lapsenhoidollisten laiskuuskohtausten ohella ongelma on jokavuotinen: miten löytää kompromissi ns. portti-kaavan ja oman novellinäkemyksen välilä: miten venyttää juonta enemmän kuin tarina vaatii ja miten tiivistää kuvausta enemmän kuin ihmiskuva sietää?
♥ En yleensä etsi vastausta kerrassaan mihinkään lehtien taloussivuilta, mutta äskettäin osui silmiini yksi hämmästyttävän universaali keino myydä aivan mitä tahansa, ehkä jopa tarinaa lukijoille: ei riitä että myy jotain ainutlaatuista (kuten leipäkonetta) vaan täytyy samalla myydä myös jotain mistä valita (HALVEMPAA leipäkonetta kuin se kalliimpi jota kukaan ei muutenkaan tarvitse).
Miten tämän voisi soveltaa jokavuotiseen novellikilpailuun? Ehkä vain siten, että tarjoaisi kilpailuun kahta tarinana samanalaista, idealtaan erityistä tarinaa, mutta toinen niistä on lyhyempi ja efekteiltään suorasukaisempi.

 

9.7. Löysin vielä kolmannen kirjan, joka sopii tämänkesäiseen brittirekisterin harrastamiseen Bittein Saarilla: "Pieni punainen sanakirja rakastavaisille". Se muistuttaa huvittavasti erästä scifi-klassikkoa, "Kukkia Algernonille", mukaan lukien molempien kirjojen poliittisesti epäkorrektit käsitykset ihmisryhmien eroavuuksista; molemmat tukevat näitä ennakkokäsityksiä huvittelemalla niillä, ei ironisoimalla.
♥ Muutenkin tämä sanakirjaromaani osoittautuu varsin köyhäksi yritelmäksi - ja kuitenkin Guardianin arvostelijat hehkuttivat sitä vuosi sitten. Kaipa se juoneltaan NÄYTTÄÄ tyylikkäitä identiteettiteorioita myötäilevältä: kiinalainen tyttö rakastuu Lontoon matkalla keski-ikäiseen homomieheen ja löytää siten kaikki etniset, seksuaaliset ja kulttuuriset identiteetin kehykset.
Ja lärpyn lärpyn. Mikä tahansa inter-rail-matkan päiväkirja kertoisi enemmän identiteettieroista kuin tämä romaani.

♥ Tänään pistäydymme Hervantaan, koska matkakohteena se tarjoaa kaiken: lenkkeilyä, halparavintolaa, kirjastoa, postia, ja Lidlin halpoja vissyvesiä tai saunakaljoja.
♥ Voisi tietysti kysyä, miten vihreää on kuluttaa litrakaupalla Saksasta saakka tuotua vettä - tai verkosta tilailtuja kirjoja ja DVD-elokuvia, kun kirjastokin tarjoaa loputtomiin viihdykettä. Mutta toisaalta, meillä ei muita paheita ole, eikä muita harrastuksia kuin nämä tällaiset. Emme liiku edes muutamaa kilometriä kauemmas kotoa ja aina jalan tai julkisilla. Ekologinen jalanjälkemme on Almaa (ja häneen piilevää tuhopotentiaalia) lukuun ottamatta sikäli jopa pienempi kuin aiempina vuosina; niin tämä lähiöelämä toimii ja toimituttaa.
Ja saksalainen vesi ei suinkaan ole se, mitä me olemme, vaan nuo brittiläiset kirjat. Vai kuinka?

♥ Mitä luokkaa kukin edustaa, sen mukaista kansaa kuluttaa... sillä maailmahan on nykyään pelkkä kansallisten tuotemerkkivalikoimien kooste, megabrändien unioni.
Veikkaisin että se menee Suomen kuluttajien osalta jotenkin näin:

LUOKKATAUSTAKULUTETTAVA MEGABRÄNDI
työväenluokkayhdysvaltalaista, ranskalaista, kiinalaista
alempi keskiluokkaenglantilaista, espanjalaista, italialaista
keskikeskiluokkabrittiläistä, venäläistä, intialaista
ylempi keskiluokkasaksalaista, ruotsalaista, tanskalaista

Tämä ei ole siis mikään kulttuurikriitikon analyysi vallitsevasta tilanteesta, vaan ekohipin epäluuloille perustuva kutka & tuntuma siitä, miten esimerkiksi työläinen kuluttaa ranskalaiseksi käsittämäänsä tuotetta EROTTUAKSEEN vaikkapa niistä, joita katsoo maaseudun edustajiksi, junteiksi, korpikansalaisiksi...

Ja suomalainen yläluokka?
Se ei kuluta - se possessoi, miehittää, läpäisee megabrändejä; sen oikkujen mukana alemmat luokat piehtaroivat ja muuttavat makujaan.

 

10.7. To. Tänään käyn hakemassa Alman passin: hänellä on nyt viiden vuoden todistus identiteetistä, vaikka valokuva ei kovin kauaa näyttäisikään kantajaltaan. Passia tarvitsemme vain siksi, että Islanti on jotenkin omituisesti pohjoismaisen yhteistyön (ja EU:n) ulkopuolella, ja koska lapsia ei enää voi laittaa vanhempiensa passiin (eikä lapsen passissa mainita vanhempia!) niin 4-5 kuukauden ikäinen olento on Suomen ja Islannin välillä samassa asemassa kuin täysi-ikäinen ihminen.
♥ Mitään muuta järkeä tai TARKOITUSTA tällaisessa systeemissä ei ole kuin että valtiot haluavat rekisteröidä kansalaiset entistä tarkemmin entistä aiemmin - siis samat tavoitteet kuin poliisiylijohtajan eilisissä uhkauksissa laittaa koko kansa sormenjälkimankeliin. Jos jokin virallinen taho Suomessa elää NIIN eilispäivän maailmassa ja heittelee NIIN uhkakuvia huomispäivän Euroopasta, niin sellainenhan pitäisi laittaa johonkin... no, eikö "laitoshoito" tarkoita sitä että on jokin paikka minne laitokset voidaan viedään hoidettavaksi?
♥ Mutta ihan vielä en uskalla lähettää poliisiylijohtajalle hoito-ohjeita, sillä sähköpostissa on tullut tällä viikolla niin omituisia yhteydenottoja Venäjältä, että tiedä vaikka tarvitsisi virallisen tahon palomuuria.
Viisi sikäläistä pietarilaista ilmaisi halukkuutensa osallistua FINFARin puolesta järjestelemääni tutkijatapaamiseen, mutta heidän viisumia varten tarvitsemansa kutsu olisi pitänyt laittaa gmail-osoitteeseen, ilman, että tiedän mitään kutsuttavista henkilöistä. Outoa...
♥ Venäjän viisumilaki on toki idioottimainen, mutta ei se anna vielä perusteita vedättää tutkijaverkoston nimissä byrokratiaa, ei kumminkaan puolin rajaa...

 

11.7. Päivällä rullaan taas Alman kanssa Hervantaan, hän nukkuu mennen tullen matkat, yli kaksi tuntia: tuomme lisää saksalaisia virkistysvesiä, sekä lohta ja uusia perunoita. Illalla on pitkästä aikaa Outojen Elokuvien esitys, tällä kertaa Rossenin "Lilith". Vieraat pääsevät saunaankin ja sen jälkeen pelataan Hunters&Gatherers Houtskarin säännöillä.

 

12.7. Koko perhe on jälleen kylmettynyt, eniten rohisee lapsi ja pitää vanhempiaan hereillä. Aamulla kanniskelen silti Almaa mukana postilaatikolla käydessä - ja aamu täällä nukkumalähiössä on niin hiljainen, että näemme kaksi jänistä (vai rusakkoa?) järsimässä porvaripihan nurmikkoa kaikessa rauhassa.
♥ Päivä menee ukkosen odotuksessa, mutta auringon ja pilvien vuorottelusta ei kuitenkaan kerry mitään kiinnostavaa. Tämän viikon talkkarihommina lämmitämme jälleen saunaa, ketään muita ei omasta ryhmästämme olekaan paikalla näissä taloissa, ja saunavuoroissakin on ennakolta ilmoittamattomia aukkoja. Mitään hyödyllistä en tänäänkään tule tehneeksi, luen vain valokopioina ottamani Sihvosen Jukan artikkelin sf-elokuvien kaupungeista.
♥ Ja tämänkin viikon antoisimmat lukuelämykset ovat olleet juuri esseitä eikä kirjoja: ensin Matti Kamppisen vanha essee uskonnollisesta robotista, sitten tämä Jukan miellyttävän esseistinen (= pohdiskeleva) artikkeli scifi-kaupunkien arkkitehtuurin muutoksesta.

♥ Jotain 'pidemmästi syvällistä' pitäisi lukea... vaan eipä näiden kesäpäivien uutisistakaan jää mieleen muuta kuin luontonsa menettäneitä lapsekkaita tapauksia:

1. valkoinen karhu nähty haaskalla,
2. löperö suomalainen dekkariplagiaatti on toistunut,
3. iranilaisesta uutiskuvasta oli retusoitu pois urvahtanut ohjus.

♥ Mikä näillä on yhteistä?
Kaikki ovat merkkejä kategorisesta nollakohdasta, symboleista jotka ovat menettäneet lajinsa tunnusmerkillisyyden voiman ja väkivaltaisen uhkan edustajina: karhu menettänyt metsävärinsä, dekkari kadottanut kerrottavuutensa, ja islamistit menettäneet autiomaassa kuritetun mieskuntonsa.
Nämä tällaiset tapaukset sopivat kesään, ennakoivat mätäkuuta, vaikka vaikuttavatkin huikeilta poikkeuksilta uutisannissa.

♥ Tragikoomisin ja kotimaisuudessaan koskettavin on tietysti tuo Maija Porman tapaus, etenkin, kun Pilot-kustantamon verkkosivuilla kansanhenki Kauko Parkkinen väittää, että HS:n ensimmäinen plagiaattipaljastus oli osa demarien salaliittoa ja Hesarin henkilökohtaista "offensiivia".
Joo, niin varmaan, ja Saska Snellman piti revolveria Maija Porman ohimolla, jotta tämä olisi kopioinut sivukaupalla tekstiä muiden kirjoista. Onneksi Pormalla on nykyään oma kustantamo, joten hänen tamperelainen etsivänsä voi seikkailla vaikka Kalle Päätalon sivuilla, ilman, että kukaan pystyy jarruttamaan hänen yksinäistä kamppailuaan tekijänoikeuksia vastaan... jep, hän kuuluu TOTISESTI samaan kategoriaan kuin ohjuskuvia ompeleva Persepoliksen uutistoimisto tai lampaan hahmossa haaskalle pyrkivä korpikarhu.
♥ Edellisen plagiaattipaljastuksen aikaan Porman käytöstä ihmeteltiin samoilla sanoilla kuin Ritva Sarkolan tehtailemia Sariola-kirjoja: 'miten joku voi olla niin tyhmä ettei tajua jäävänsä lopulta kiinni?'
Kysymys oli väärä, koska se lähti väärästä oletuksesta, että dekkari olisi LAJItyyppi. Se ei ole. Se on LATUtyyppi.
Hän joka lähtee samoille laduille kuin edellä kulkeneet ei tunne tekevänsä mitään väärää, riippumatta keinoista ja lääkkeistä, joilla hän pyrkii edellä kulkeneiden kanssa samaan tulokseen. Näin toimitaan latutyyppien kanssa, niin Suomen kirjallisuudessa kuin urheilussakin.

 

13.7. Su. Alman nuha on pahentunut, mutta edelleen suunnittelemme lähtevämme Savoon huomenissa. Koska vanhempainvapaalla vain sunnuntait ovat, kuulemma, sallittuja työpäiviä, tänään naputtelen pois Novik-arvostelun ja ehkä postitan laskun väikkäriarvion tekemisestä. Jälkimmäisestä saisi sentään 300 euroa (miinus veron), kunhan vaan KELA ei päätä, että moisen arvion tekeminen on jo rinnastettavissa työSSÄ olemiseen ja siten peruste vanhempainrahan katkaisemiselle, mikä olisi hieman katastrofaalista pienipolttoiselle taloudellemme.

 

14.-21.7. Viikko Savossa mökillä. Säät eivät ole joka päivä täydelliset, mutta kyllä nämä hyvin kesästä käyvät. Mukana on lisäksi täydellistä luettavaa, talvella tilaamani McCarthyn "Road" joka on erittäin vaikuttava romaani ja ainoa onnistunut postapokalyptinen tarina, jossa alagenre ja sen allegorisuus on käsitelty tosissaan.
Myös Wattsin "Starfish" osoittautuu erinomaiseksi, tosin lähinnä scifin kritereillä, mutta lukuromaaninakin se sujuu kuin huomaamatta. Miltei kuin löytäisi kyberpunkin ensimmäistä kertaa - ja likimai uskottavana, katu-uskottavuutta kärttävistä ornamenteista puhdistettuna alalajina. Timanttinen kirja monella tapaa.

♥ Mökillä parasta on se hetki aamulla kun saa polkea hakemaan sanomalehdet tien varren lootasta, keittää kahvit, lueksia pihalla tai erkkerissä. Ja, selittämättömistä (?) syistä, me haluamme laatoittaa tätä heinänkorren hiljaista rauhaamme pääkaupungin sanomalehdellä...
♥ ...ja ollaan edelleen NIIN syvällä mediakesässä, että Hesarin (20.7.) kulttuurisivut käyttävät etusivunsa kertoakseen missä asennoissa saman mediatalon kaksi kirjailijaa (ja yksi ex-kirjailija) laiskottelevat yhdistellessään sanoja toisiinsa.
Tämä on sitä helsinkiläistä kulttuurijournalismia: jos laiskin mahdollinen toimittaja löytää mediatalostaan laiskimman mahdollisen kirjailijan, sitä suurempaa Taidetta on tekeillä - ollaanhan luovasti vetelehtiessä erityisen erillään markkinavoimien vaatimuksista ja kulttuuriteollisuuden tohinasta.
♥ Juuri samana päivänä kuuntelenkin radiosta viikon vanhan (14.7.) tv-ohjelman kulttuuriteollisuuden valheista, joten silmä ja korva ovat nyt herkkänä sille, miten nämä valheet menevät täydestä paitsi median sisällä myös ministeriöissä.
Radio-ohjelmassa, joka perustuu siis Relanderin kömpelöön tv-ohjelmaan T-klubi, on vieraana opetusministeriön neuvotteleva virkamies, jolle tutkijan (Marko Ampuja) ja taiteilijan (Eero Hämeenniemi) on ihan turha selittää, miksi taiteen kentällä ollaan huolissaan virkamiesten yrityksistä muuttaa taidepuhe talouspuheeksi. Aina uudestaan neuvotteleva virkamies Paula Tuomikoski alkaa selittää, miten yksilöllisiä suomalaiset taiteilijat ovat ja miten hyvin se yksilökama MENEE KAUPAKSI maailmalla. Ei tarvitse olla huolissaan, kälättää tämä OPM:n virkamies: eksportattu suomalainen taidehan menee HYVIN KAUPAKSI joten siitä voidaan puhua aivan miten tahansa.
♥ Taidepuheella voi tosiaan myydä käytännössä aivan mitä tahansa, kunhan HENKILÖBRÄNDI on kohdallaan. Musikki, kirjallisuus, tanssi - nämä eivät menisi kaupaksi maailmalla ellei niiden ympärillä olisi riittävästi sitä oheismediaa, joka tekee taiteilijasta henkilöbrändiä teoksen ympärille. Henkilöbrändi taas ei ole uskottava, jollei sillä ole kiinnekohtaa taidepiirien keskipisteeseen, pääkaupungin kuviteltuun ytimeen. Ja näinhän Hesarikin noita saman mediatalon kirjailijoita kauppasi sunnuntaisivullaan.
Lepää siis rauhassa, kirjailija, helsinkiläisenä sinulla on jo Sana puolellasi... ainakin jos olet myynyt sielusi oikealle mediatalolle...

♥ Maanantaina 21.7. palaamme tähän brändituotteistamisen kysymykseen hyvin konkreettisesti, kun kuopiolaisessa kirjakaupassa alamme keskustella miksi Riku Korhosen romaanin ostaminen on moraalisesti kyseenalaista tai peräti kannatettavaa. Minun mielestäni pornoa saa ihan ilmaiseksikin esimerkiksi netistä, mutta Saaran mielestä on oikein tukea edes omien opettajien kirjoittamaa kirjallisuutta, etenkin pienessä savolaisessa kirjakaupassa.
Lopulta S sitten ostaa kirjan (30 euroa!), mutta jääköön kertomatta, millaisia ovat hänen kommenttinsa teoksen sisällöistä junamatkamme aikana.

 

 

22.7. Ti. Taas Tampereella. Koti oli kylmennyt poissa ollessamme, niin viileää ja kosteaa on ollut täällä Hämeessä. Työviikko on nyt aluksi hidasta valmistelua sen toiseen puolikkaaseen, torstaista sunnuntaihin kestävään Finnconiin. Mitään varsinaisia konferenssipaineita ei kuitenkaan ole, kuten yliopistossa tällaisten järjestelyduunien aikana, sillä Finncon on varsinainen parviälyn voitto materiaalisista rajoitteista. Ja nyt se on siis ensimmäistä kertaa Tampereella - mikä on melkoinen ponnistus ja voimanosoitus siitä, että suomalaisen spefin dynaaminen keskipiste on nykyään Tampereella, jos se vielä 10 vuotta sitten oli selvästi Turussa. Jep, ihan oikeasti se tuntuu ylevältä olla tässä tällaisessa muutoskaudessa mukana.
♥ Tänään ainoa spefistinen viritys on kuitenkin se, että löydän "La Jetéen" tuubiverkosta; en ole koskaan aiemmin nähnyt tästä näinkään hyvää versiota, ainoastaan filkkareilla esitetyn dubbaamattoman edition, josta kukaan ranskantaidoton ei ymmärtänyt kerrassaan mitään.

 

23.7. Ei pitäisi olla kahta päivää niin erilaista niin peräkkäin kuin eilinen ja tänään: eilen satoi kuin oltaisiin jo lokakuussa, tänään taas heinähellettä. Sateen merkeissä olemme päättäneet hoitaa osuutemme yhteistalon siivouksesta juuri tänään, mutta kyykimmekin sitten suojassa hellettä eikä sadetta. Putsaamme päiväkodin yläkertaa, joka kyllä on kohtuullisen siisti ilman meidänkin panostamme. Vain vuoden aikana kertyneitä räkäsedimenttejä (!) ei kukaan muu tulisi puhdistaneeksi lasten torkkusängyistä eikä pesseeksi seiniä yms.
♥ Tänään ainoa scifistinen työ on lukea Esa Vileniuksen tietokirjaa "Kaiken maailman loput". Siitä on tarkoitus tehdä arvostelu Porttiin, vaikka kirja on kyllä järkyttävän löperösti kirjoitettu, juuri sellainen teos kuin mitä yleistoimittaja saa aikaiseksi kun kuvittelee käsittelevänsä syvällisesti maailmanlopun kokoista aihetta.
Siinä vaiheessa kun tuo lappeenrantalainen yleisnero herra Vilenius väittää "Maailmojen sotaa" Orson Wellesin kirjoittamaksi kirjaksi on aika tunnustaa, että Tammen kaltainen luottokustantamo saattaa sekin julkaista ihan samanlaista skeidaa kuin muutkin isot talot, joissa ei ole enää aikaa lukea mitä päästetään ulos.

♥ Illalla sauna, viimeiset conin valmistelut - joissa huomaan, että omassa yleisneroudessani olen unohtanut lähettää seminaaripaperit ulkomaiselle tähtivieraallemme. Ja minulla sentään olisi ollut AIKAA pohtia, tarkastella, varmistaa, että ainakin tutkijatapaamisessa kaikki on kohdallaan...
Mutta aikaa vaan ei tunnu koskaan olevan, ei edes mökillä, missä tuntee kelluvansa ajan keskellä, vapaana lukemaan ja kirjoittamaan mitä tahansa.
Tänään postissa tulleita Finnzinejä lukiessa vain vahvistuu tunne siitä, että aikansa käyttää jopa kirjoittaessa liiaksi siihen, millä toistaa aiemmin tekemäänsä - vaikka juuri spefin alueella temaattisia rajoja tai narratiivisia rajoituksia ei olisi, ja voisi heittäytyä ihan miten eeppiseen hankkeeseen tahansa.
♥ Vanhempainvapaalla minun ei tietysti muuta "täytyisikään" tehdä kuin iloita vain Alman tempuista. No, toisaalta lapsi on liiankin helpolla tavalla meidän vanhempien välissä oleva verkko-olento, toisaalta ihan mahdottomalla tavalla välisemme riippa, jonka kautta tuntuu jokainen aiekin linkittyvän, saati teko.
Tänään Alma nielaisi jonkin hyttysen tai heinänhitusen, yski ja oksensi säikäyttäen meidät - ja vielä illallakin tuntuu käyttäytyvän sekopäisemmin kuin normaalisti, huutaa huutamistaan pullomaidonkin jälkeen, kunnes kuiva vaippa otetaan pois ja sitten taas hymyilee ja kusee alleen, nauraa ja nukahtaa.
Normaalein tila lapselle tuntuu olevan se, kun on mahdollisimman paljon ihmisiä ympärillä. Normalisoivaan joukkomatriisiin nähden on ihan sama deprivoiko lasta yksinhuoltaja vai ydinperhe. Joukkoon verrattuna lapsen ympärillä on aina outo tyhjyys, osittainen kylmä kaiku.
♥ Etenkin pienten lasten äänet ympärillä saavat Alman hiljenemään ja sitten jälkikäteen lörpöttelemään kuin papukaija. Mikään hoito-opas ei näytä uskaltavan tunnustaa miten varhain ja paljon vauvassa on näitä kypsemmän, TARKKAILEVAMMAN lapsen piirteitä, koska ne piirteet ovat satunnaisempia, yksilöllisempiä ja vaikeammin tulkittavissa.
Joka ainoa opas jota olen vilkaissut, olipa lehtijuttu tai kirja, näyttää toistavan aiemmista kirjoista opittua psykolätinää.

No, juurihan olemme uutisista lukeneet, että eurooppalaiset energiahoitajat ja meditaatiolääkitsijät ovat itse asiassa serbialaisia sotarikollisia. Voi vain ihmetellä, mitä hirviöitä löytyy lapsiterapeuttien parran takaa.

 

24.-27.7. FINNCON TAMPEREELLA
RAPORTTI FINNCON 2008:sta VerkonAatoksessa


Hienoja helteisiä päiviä.
Kieltämättä tutkijatapaamisen eli torstain ja perjantain jälkeen oli jo ihan riittävän conitettu. Mutta conin paras saldo oli ehkä siinä toteamuksessa, että Suomestakin löytyy yhtä vaikuttavia genretuntijoita kuin ulkomailta... ja eipä aikaakaan kun Polvisen Merjan, Hirsjärven Irman ja Sisätön Vesan kaltaiset tutkijat jatkavat siitä, mihin Frans ym kyborgipolven spefiakateemiset jättivät siirtyessään muihin tieteisiin - ja sitä seuraava sukupolvi spefi-tutkijoita on nousemassa niin ikään, ja toivottavasti myös verkottumassa edes näiden con-tapaamisten ansiosta.

 

 

29.7. Tiistai. Vähitellen alkaa palailla jonkinlaiseen arkeen.
Itse asiassa scifistisintä mitä viime viikonloppuna kuulin olikin Jyrkin kertomus hotellihuoneestaan, josta PUUTTUI SEINÄ. Tällaisia visioita maailmankaikkeuden luonteesta kohtaa yleensä conin kuluessa enemmänkin, oivalluksia jotka voivat iskeä vaikka kesken kuivimman fandom-paneelin... mutta tänä vuonna työt & velvollisuudet pidättivät liiaksi maan pinnalla PELKKÄNÄ fandomin edustajana...

♥ Vielä sunnuntai-iltana oli olo kahtia jakautunut: toisaalta halusi jatkaa maailmasta eristymistä ja kaljankin makuista yhteisoloa, toisaalta taas oli hilkulla, etten livennyt kotiin heti kun myyntipöydät oli saatu purettua ja viimeisetkin kirjalaatikot työnnettyä ulos Tampere-talosta.
Maanantai meni heräillessä, mutta katsoimme sentään B5:n viitoskautta neljä jaksoa eteenpäin. Olemme nyt simuloineet B5-fanittamista suunnilleen puoli vuotta, mutta ainoastaan Londo Mollari on säilyttänyt viehätysvoimansa. Ehkä pitäisi syventää fanitusta.... vaikkapa lukemalla taas hieman lisää Mendlesohnia... tai siis hänen ja mr. Jamesin toimittama kirja B5:sta, "The Parliament of Dreams"

ONNEKSI voimme alkaa jo virittäytyä leppoisampaan, kokoperheen tunnelmiin sopivaan coniin eli Annen järjestämään kirjoittajaleiriin Ristiinassa.
♥ Tarvitsemme selvästikin spefin kotouttamista.

 

1.-3.8. Kirjoittajaleiri junttilandian sydämessä.
Ehkäpä emme sittenkään muuta maalle.
Merellä olisikin enemmän tilaa.
Esimerkiksi Utössä kuuluu olevan kirjailijoiden suhde kantaväestöstä vasta 1:50.

♥ Leiriltä teemme paluumatkan Boriksen kyydissä, Sysmän ja Lammin kautta, se onkin reissun mukavin osa; aivan kuten juhannuksesta mieleen painuvinta oli matka saariston halki. Tuuloksen valtavassa ostoshelvetissä olisi (pizzerian jääkaapissa) tarjolla peräti paikallista sahtia 3 litran pöniköissä. Mutta litrahinta on kuitenkin 6 euroa - ja kai tässä pitäisi pikemminkin topristautua taidetyöläisenä kuin viettää aitoa taiteilijaelämää.

 

 

4.8. Taas vallan syksyistä. Ei erityistä motivaatiota sen paremmin lukemiseen kuin kirjoittamiseen. Editoin kyllä loppuun nanowrimo-kässärin, joka on ollut kesken sitten viime joulukuun. Paperilla näkee miten valtavasti siinäkin olisi vielä tehtävää ja se on vain neljäsosa Narli-saagaa, joka pohjustaa "varsinaisen" Serekritia-saagan.
Ehkä viimeistelen nämä kirjat sitten joskus eläkkeellä.
Ja kukahan sitäkin minulle maksaa?
♥ Postissa on tullut Delanyn "About Writing", mutta enemmän minua itseäni virkistää Hesarin pitkä raportti Isomäen matkasta jäävuorille. Risto on aito vuorineuvos verrattuna kaikenmaailman Himaläjällä roikuskeleviin gustafssoneihin. Siinä missä V Gustafsson kuvittelee valmistelevansa trilogian (!) roikuskelemalla jäisillä rinteillä, saavat R Isomäen fiktiot jäävuorista aidot eeppiset mittasuhteet - empatiansa esimerkillisyydellä, fiksuutensa myötävaikutuksella, uteliaisuutensa herkeämättömyydellä.
♥ SELLAISTA suomalaisen scifin pitäisi olla. Aina ja enemmän.

 

5.8. Ti. Juuri kun kuvittelee, ettei mediakesä voi edes mätäkuun aikana vajota yhtään syvemmälle, niin saa lukeakseen Hesarista Suvi Aholan arvostelun uusimmasta pornobuumin tulokkaasta, Anna-Leena Härkösen romaanista.
♥ Olemme sanattomia. Sillä tietenkään meidän ei tarvitsisi lukea kaikkea mitä lehdessä näemme, ei edes silloin tai varsinkaan silloin kun kello on puoli 8 aamulla ja ainoa tapa aloittaa päivänsä ylivirkeä lapsi kainalossaan on tehdä jotain aivotonta eli hakea Hesari lootasta ja alkaa lukea sitä ja unohtaa kaikki ne korkeakirjalliset teokset, joilla on kotinsa sisustanut.

♥ Entä mitä seuraavaksi? Mitä mätäkuusta on jäljellä?
Stefan Lindfors keksii pullottaa ulosteitaan?
Stefan Lindfors keksii bentseenirenkaan rakenteen?
Stefan Lindfors suunnittelee neliskulmaisen kondomin?
Stefan Lindfors lahjoittaa pernansa Paraguayn kansalle?

Eläkäämme nännittäviä aikoja, sanoo lapsi.

 

6.8. Ke. Pitkästä aikaa istun seminaarissa, tänään teatterikulmalla on aiheena mihin suomalaista näytelmäkirjallisuutta tarvitaan. Tämä onkin niitä suuria kysymyksiä, joihin löytyy vastaus vain syvältä instituutioiden ytimistä. Elävässä elämässä ei kukaan kai tulisi kysymystä esittäneeksikään, joten vääntääkseen vastausta muistuttavan pohdinnan olivat näytelmäkirjailijat järjestäneet siitä keskustelun teatterialan ammattilaisille.
Hauskahan sellaista on sivusta kuunnella, ja oli tapahtumassa joku järkeväkin puhuja, ohjaaja Mikko Roiha.
Muuten neljä tuntia kestävä jutustelu muistutti vähän kesäteatteria.... että oltiin ikään kuin kyläkokouksessa päätetty miten nähtäisiin Suomi ja todellisuus sen takana, mutta toisaalta odotettiin lounastaukoa ja syksyn saapumista...

Illalla olisi pitänyt kirjoittaa raportti seminaarista VerkonAatokseen, mutta meninkin vain saunaan ja laitoin leffajuttua viikon takaisesta öljyfilmistä.

 

7.8. En erityisesti suunnittele syksyä, vaikka kaksikin käsikirjoitusta on tarkoitus saada valmiiksi sen aikana, siis vanhemainvapaan OHESSA, niinä hetkinä kun lapsi nukkuu ja viralliset velvollisuuteni vähenevät. Sunnuntait käytän kuitenkin pelkästään arvostelujen tekemiseen, koska niiltä päiviltä KELA ei maksa korvausta eikä siten, KUULEMMA, katso pahalla jos vanhempaintukea nostava kansalainen puuhastelee jotain työmarkkinoiden syrjässä pysytelläkseen.
♥ Tänään suunnittelin kuitenkin toivelistaa syksyllä arvosteltavista kirjoista. Edelleenkin isojen kustantamojen (WSOY, Otava, Tammi) verkkosivut ovat auttamattoman kehnoja kertomaan mitkä ovat syksyn uutuuskirjoja, ne pitää sieltä itse kaivella esiin. Sen sijaan pienet kustantamot osaavat laittaa huolella esille juuri sen informaation, jota verkkosivuille saapuja todennäköisimmin etsii. Siksikin pienet kustantamot saavat etusijan tämän syksyn toiveissa:
SYKSY 2008 TOIVELISTA

Armas Alvari, Jarkko Tontti (toim.): Miehen rakkaus
Outi Heiskanen: Tehtävä Suomessa (tietokirja)
Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Petri Karra: Haarautuvan rakkauden talo
Anssi Kela: Kesä Kalevi Sorsan kanssa
Juhani Laulajainen: Rakkaus - käyttöohje
Leevi Lehto: Alussa oli kääntäminen
Marjo Niemi: Miten niin valo
Janne Ora: Rajamailla
Maria Peura: Vedenaliset
J. P. Pulkkinen: Kaikki onnelliset perheet
Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas
Rautiainen & Hytönen (toim.):Euroopan utopiat/dystopiat (tietokirja) 
Johanna Sinisalo: Linnunaivot
Anu Silfverberg: Kung Po
Antti Tuuri: Surmanpelto
Maarit Verronen: Karsintavaihe

Marguerite Duras: Sodan vihkot 
Jeff Long: Helvetin sydän
Alastair Reynolds: Jäänpuskijat

Raha ei sinänsä ole huolemme, meillä on jopa säästöjä, vaan se, millaisen aseman viranomaiset meille free-työläisille antavat. En sittenkään uskaltanut ottaa toiminimeä, jotta voisin esimerkiksi laskuttaa jälkikäteen kritiikeistä, koska sen jälkeen olisi katsottu kohtuullisen varmasti yrittäjän kaltaiseksi tapaukseksi ja työkkärituen olisi MAHDOLLISTA karata kuuhun, ja vielä sinne natsien asuttamalle pimeälle puoliskolle kuuta...
♥ Noin muuten on tietysti unieloa se kuvitelma, ettei raha säätelisi elämää, sillä tottahan jokainen kauppakerta sitä funtsii mikä on kohtuullinen hinta leivälle tai tomaateille. Ja sitten kun käy (tänään) katsomassa verkkopankista kuinka ne säästösijoitukset voivat, niin saa voida yhtä pahoin kuin ne kyseiset sijoitukset, rahastoissa kun paraikaa mätänee kaikki mitä sinne on pistetty, sellainen on maailmankapitalismin tila.
Mutta mihin ne säästöt sitten pitäisi laittaa?
Omaan elämiseen?
Vaan mihin elämiseen?
Kah, taiteen klassikoihin, tietenkin, niiden arvohan vain kasvaa...

 

8.8. Pe. Armoton, loputon sade, joka maaseudulla koettuna olisi tietysti romanttinen ja suloinen. Kaupungissa se imaisee mukaansa kaiken hapen ja jättää jälkeensä kissankusen kaltaisen löyhkän. Meidän elämäämme se ei tietenkään juuri vaikuta. Lapsi herää täsmälleen 7:30, minkä jälkeen haemme yhdessä Hesarin. Lapsi höpisee ja kuolaa, minä luen lehteä ja syön hieman turkkilaista jokurttia ja kaksi ruisleivän viipaletta juustolla ja tomaateilla.
♥ Kello 8:30 lapsi kitisee niin paljon, että hänen äitinsä herää ja huutaa tuomaan lapsen ruokittavaksi. Sitten äiti ja lapsi nukahtavat uudelleen, tosin lapsi saattaa herätä uudelleen klo 9:15 mennessä, jolloin hän pääsee jälleen olkapäälle, kun menemme hakemaan postin.
♥ Sitten keitän kahvin, juon kupillisen ja laitan loput termospulloon.
Luen saapunutta postia tai kirjaa, kun lapsen äiti herää klo 9:30 tai klo 10 (viimeistään). Siihen mennessä lapsi on kuluttanut vähintään neljä harsovaippaa, ja jatkaa samaa tahtia klo 12 saakka, jolloin alamme valmistelemaan lounasta. Sää ei pahemmin vaikuta tähän päivärytmiin.

♥ Tänään iltapäivällä tapahtuu kuitenkin jotain poikkeuksellista, kun Saara ja Alma lähtevät käymään mummolassa Ypäjällä, ja pääsen viettämään ensimmäistä vapaailtaani puoleen vuoteen. Valitsen ohjelmakseni sf-elokuvan, "Dante 01", mikä on jotakuinkin kehnoin mahdollinen idea.
Kotiin palattua laitan elokuvasta varoituksen paikalliselle Spektren sf-postilistalle, ja Finnkinolle valituksen siitä, että filmin 4. kela oli viallinen: vihreä vinoraita välkähteli läpi elokuvan viimeisen puolituntisen keskellä kangasta. Ja kun katsomossa on vain 5-6 ihmistä niin ilmeisesti kuvankaan laadusta ei tarvitse välittää, saati filmin.

 

9.8. Synttärisankari on 150 ikävuodesta huolimatta varsin hyvässä kunnossa; Riihimäen paikallislehtikin on huomioinut, että kaupungin keskustassa elää moisia virkistettyjä vanhuksia.
Juhliin oli kutsuttu kuulemma satakunta henkeä, ja sää oli niin aurinkoinen, että taloon ja puutarhaan mahduttautui aika monta kymmentä kutsutuista. Ilmapiiri tällaisen vanhuksen ja sen pihatammen läheisyydessä on todellakin jotain sellaista, mitä ei kohtaa sen paremmin maalla kuin kaupungissakaan. Ehkä siis se kuuluisa "kolmas vaihtoehto".

 

10.8. Sunnuntai menee taas synttäribileistä toipuessa. S on yhteistalolla vetämässä feministiäitien tapaamista, joten minä tötterehdin lapsen kanssa huoneesta toiseen. Lapsi on oppinut eilen kuulemma ryömimään, minkä hintana hän on ilmeisesti unohtanut kuinka pierrään, ja huutaa aivan hirmuisesti ilmavaivojansa. Rauhoittuu, luonnollisesti, ilmastokatastrofi kerrallaan.
♥ Päivän ainoa työ on Arkivihreiden poliittinen palaveri: syksyn vaaliohjelmia pitäisi piakkoin aloitella eli terottaa pilkkakirv... ei vaan vaaliteemat, tietenkin.

 

 

11.8. Koulut alkavat, työt odottavat, syksy eritoten.
Postissa tulee DW Jonesin novellikokoelma, arvostelukappaleista on saapunut jo Verronen ja Anssi Kelan vakuumipakattu romaani. Aikamoista spefiä molemmat, ja Verroselta vaihteeksi hieman harkitumpi ja tarkennetumpi tarina kuin pitkään aikaan.
♥ Kaupunkiin tulemme syömään ja hakemaan Guardianin. Rankkasade iskee bussissa paluumatkalla... minä jatkan Hervantaan saakka bussikyydin panttivankina, sillä sateenvarjoja on vain yksi...

♥ Illalla käyvät Titta ja Niina viihdyttämässä lapsen äitiä, aurinkokin näyttäytyy pitkään ja perusteellisesti. Yhden Portti-novellin saan valmiiksi aamuyölle mennessä, mutta siinä on niin paljon selittelyä, ettei sitä voisi valmiimmaksi saadakaan muuttamatta tarinaa ihan toiseksi. Eikä mikään ole niin hankalaa kuin vääntää juoni uusiksi tai tarina tarkoitteineen toiseksi - silloin kun henkilöt eivät ole niin tuhteja ja teräviä, että ne eläisivät omaa elämäänsä tarinan SUUNNASTA riippumatta.
Vaikuttavien henkilöhahmojen luominen on juuri genrekirjallisuudessa huomattavan vaikeaa EIKÄ pelkästään siksi, että genret ovat viihteen villitsemiä. Scifin osalta ongelma voi olla se, että useimmat kirjoittajat pelkäävät käyttää hyväkseen lajityypin romanttisuutta. Tuloksena on lukelämmintä lukemistoa.
Tämä tuli mieleen siitä, kun lueksin kirjastossa M. John Harrisonin uuden kirjan aloitusta... enkä viitsinyt edes lainata sitä. Harrisonhan siis on rohkeimmin luovia romantikkoja, mitä scifin kentältä löytyy, mutta hänen tarinoillaan ei tosiaankaan tunnu olevan kerrassaan mitään SUUNTAAA.
Joidenkin harvojen kirjailijoiden kohdalla sellainen vapautunut jutustelu toimii, mutta harrisonversumissa vieraillaan vain koska mitään parempaakaan kieltä ei ole kuultavissa genren lähetystaajuuksilla, siis ainakaan suomeksi. Englanniksi minulla on kyllä KESKEN useitakin vastaavia tyyliniekkoja: Mitchisonin "Memoirs of a Spacewoman", Delanyn Neveryona-saaga (jo ekan kirjan puolivälissä), Carrollin "Kissing the Beehive", Cluten "Appleseed"... ja mitähän kaikkea hyllyjen takarivissä...

 

12.8. Elonkorjuu on taas käsitetty monin tavoin väärin tässä digimedian sumentamassa maailmassa. Kiinassa joku suomalainen on ammuskellut pahvitauluja ja saanut siitä hyvästä mitalin. Etelä-Ossetiassa muutama georgialainen on ammuskellut naapureitansa ja saaneet siitä hyvästä kirouksen maailmanpalon sytyttämisestä.
Tasan ei käy tuonen lahjat?
Ehkä näissä kansainvälisissä ammuskeluissa näkee jonkin tarkoituksen jahka niitä katseleee Islannista käsin. Ja jättää palaamatta tänne Euroopan kartalle.
♥ Venäjällähän on pitkät perinteet siitä, että sotaan ryhdytään silloin kun naapurit sitä vähiten odottavat, mutta tällä kertaa sodan sytyttäminen on hoidettu niin vaivihkaa, että median silmissä näyttää siltä kuin Georgia olisi umpipäissään rynnännyt tappelemaan itseään 30 kertaa suuremman vihollisen kanssa.

♥ Sanomalehden lukeminen on taas pitkästä aikaa turhankin jännittävää puuhaa; televisiosta uutisia ei tule pahemmin seurattua ja radiota kuuntelen enää junavaunussa tai Alman vaunuja työnnellessä, tai fillarilla ajaessa.
Kirjoista ei tätä yhteistä maailmaa edes näe, tätä jossa vieras tai oman valtion virkamies uhkailee omenoille omistautuneita kansalaisiaan. Syksyn kirjalistaa selaillessa ei näe ylipäänsä mitään, mikä kertoisi kotimaisen kirjallisuuden ennättäneen 2000-luvulle.
♥ Tosin McCarthyn "Road" siellä on yllättäen käännöskirjojen listalla. Syy ei kuitenkaan liene siinä, että joku kustannustoimittaja olisi hoksannut vanhatestamentillisen kannibaalitarinan kiinnostavan järisyttävästi myös suomalaista yleisöä. Vaan ihan vain siinä, että kirjasta on luvassa elokuvasovitus ensi vuodelle.
♥ Muuta kiinnostavaa ei spefi-markkinoilla sitten tapahdukaan. Reynoldsilta ja Jeff Longilta tulee samaa tuttua tavaraa kuin mihin on totuttu. Se on laadukasta, se on hyvää, mutta se ei ole kovin kiinnostavaa.
Kotimaisista spefi-kirjoista voisi sanoa samaa. Ainoa kiinnostuksen aihe osunee tälle viikolle, kun näemme mitä kriitikot sanovat Anssi Kelan romaanin spefi-aineksista. Kummitteleva Kalevi Sorsa on jo aika iso pala nieltäväksi täkäläiselle kriitikkokunnalle, veikkaan.

 

13.8. Helsingin keskusta näyttää historialta ainoastaan turistin kiireisissä silmissä. Vähänkin pidempään jos Helsingin kaduilla kulkee, alkavat talot näyttää pikemminkin unohdetuilta kuin historiallisilta. Poikkeuksiakin on, sellaisia kuten Rikhardinkadun kirjasto - tai rakennukset Bulevardin varrella. Mutta koskaan en muista ottaa kameraa mukaan, kun Kulttuurirahaston palatsissa on kokous kaupungin parhaalla näköalapaikalla.
♥ Vai pitäisikö sanoa "Etelä-Helsingin parhaalla"?
Muiden muassa mediakolumnisti Jyrki Lehtolalla on se käsitys että jos toistaa tarpeeksi monta kertaa "etelähelsinkiläinen", se alkaa kuulostaa poskettoman hauskalta banaaliudessaan.
Lehtola on oikeassa, niin alkaakin.
"Toisaalta etelähelsinkiläinen projekti on sellainen, ettei se välttämättä edes tarvitse kohdetta, vaan pelkän kohun siitä kohteesta; mainoksen, jolla mainostetaan mainosta", kirjoittaa Lehtola viime sunnuntain AL-kolumnissaan.
♥ Kun sitten istun etelähelsinkiläisessä kokouksessa useita maakuntia edustavien ihmisten seurassa, on pakko jonkun tehdä realityslovakki tai todellisuustsekki, että ei kai tämä etelähelsinkiläisen palatsin ilmapiirissä syntynyt projekti ole vain sekin yhtä hupsua hommaa kuin Stefan Lindforsin oopperayleisölle suunnittelema virtsapussi.
♥ No, tilastot kertovat, että Kritiikkiportaalin kautta on luettavaa löydetty n. 14 000 kertaa, ja hesalaisten julkaisujen sijaan pääasiassa maakuntalehdistä sekä niiden joukossa ylivoimaisesti eniten Turun Sanomien kritiikeistä. Lisäksi palaute on ollut enimmäkseen kehuvaa, niin portaalin toimivuudesta kuin ulkonäöstä, mistä kiitos menee tietysti koodaajille eikä etelähelsinkiläisille kokouksille.
♥ Tunnelma on siten etelähelsinkiläiseksi kokoukseksi harvinaisen lupsakka, jopa niin leppoisa, että yhtäkkiä huomaan avaavani suuni ja kysyväni rahaa seminaarin järjestämiseen portaalista...
Uhhuh, mikään ei pilaa Suomessa kulttuurimyönteistä ilmapiiriä niin nopeasti kuin puhe rahasta. Yhdessä sekunnissa tajuan olevani aivan väärässä paikassa, ja salkkumikro kainalossani naurettava naamio etelähelsinkiläiseen kulttuurimiljööseen asettuakseni.
♥ Pakenen tuota pikaa Malmille, siellä sateessa Jakomäen bussia vartoessa ja pummeja väistellessä olen taas tasolleni sopivassa ympäristössä. Kotimatkalla Tampereen junassa uskallan viimein avata jopa koneeni, naputella korjauksia Portti-novelliin tai tehdä muuta soijanidätystä muistuttavaa kausitakkityötä. Sulautua sateisiin.

 

14.8. To. Olen tehnyt Alman kanssa vähitellen pidempiä kävelylenkkejä, bussilla siis. Olemme käyneet kaupungilla ja Hervannassa, tosin enintään kahden tunnin reissuilla, vaikka tottahan A kestäisi pidempiäkin ruokintavälejä.
Tänään käymme viemässä viimeisen Finnconiin tilatuista Rhetorics of Fantasy -kirjoista tilaajalleen, pidämme sadetta porttikäytävässä, ja olemme kyllä aika tyytyväisiä, ettei meidän kulttuurityöläisistä käydäksemme tarvitse kompensoida etelähelsinkiläistä hömppää etelähervantalaisella konkretialla.
Palaamme Hallilaan kävellen.

♥ Kompensoinnin tarve on nimittäin totista puuhaa, milloin ei naurettavuudessaan ihan omaa tamperelaista luokkaansa.
Esimerkiksi Tampereen yliopiston neurotieteen tutkimusohjelmassa on tehty niinkin merkittävä löytö kuin että vauva hymyilee jos sille hymyillään. Tutkija Mikko ja professori Jari ovat tämän Nobel-tasoisen löydön takana.
Mahtavaa, Mikko! Järisyttävää, Jari! Vaan entä jos kävisitte joskus myös kotona?
Ehkä saisitte tuoreempaa tietoa "emotionaalisen tiedon käsittelyyn erikoistuneista aivomekanismeista"?

 

15.8. Pe. Portti-novellin editoiminen on siinä määrin täyttänyt luovan mielen, että olen unohtaa arvostelun tekemisen Kelan romaanista, tämän viikon ainoan deadlinetapahtuman (joka meni umpeen tietysti eilen). Vaikeinta on keksiä otsikko, sillä kirjassa itsessään on yhtä paljon aineksia kuin thaikebabpizzeriassa, muttei missään mielekkäässä järjestyksessä.
♥ Sitten pitäisi alkaa jo polttelemaan matkakuume, mutta kun suuntana on kylmä pohjoinen, niin ennemmin sitä menee kahvinkeittimen kuin rinkkansa äärelle, pakkaa suklaanmakuista aromia suodattimeen kuin sukkahien aromia saappaanvarteen.
Oikeastaan emme tarvitse muuta kuin repullisen vaihtovaatteita Almalle sekä pinon inflaation ravistelemia Islannin kruunuja. Kaikki muu on virtuaalisesti ennalta varattua, miltei jo siis koettuakin. Asunnon tyhjäksi jääminen voisi olla ainoa poltteleva huolenaihe, mutta vanhemmat ovat tulossa torpparoimaan tähän muutamaksi päiväksi.
Kaikki valmista maailman järistymiseen?

♥ Iltapäivällä haen kaupungista hyvinvointivaluutan ja pahoinvointilääkkeet (valasretkiä varten). Kotiin päästyä teen arvostelun vielä Verrosen kirjasta, vaikka olen määritellyt itseni viralliseksi Sunnuntaikriitikoksi eikä tämä nyt ihan sunnuntailta vielä vaikuta. Sadekuurot tulevat parin minuutin suihkuina ja sitten paistaa taas aurinko. Paisteisina hetkinä Saara erottelee villavaatteita pihalla kuin hyvä paimen huonoa laumaansa: nuo heitetään tuleen, nuo säästetään, nuo laitetaan pakastimeen, jotta koiperhoset eivät niissä kukoistaisi.
Kaikki valmista maailman jatkumiseen - vai joko venäläisiä rauhanturvajoukkoja tarvittaisiin rauhoittamaan sisäministeriön kansliapäälliköitä? Ainakin tämän aamun Hesarin mielipideosastolla professori J.P. Roos kehottaa kaivamaan esiin puolikaimansa eli J.K. Paasikiven kootut teokset, ja jos paasikiveä aletaan tonkimaan niin yleensähän sieltä nousee esiin myös haudattuja sotakirveitä, eikö?

 

 

Islannissa 16.-22.8.

 

16.8. Islanti on siitä mukava matkakohde, että säästä ei voi valittaa. Se on kuitenkin joka päivä samanlainen, olipa maassa turistina pistäytymässä tai asukkaana elämässä.
Tulemme Reykjavikiin vähän lennosta väsähtäneinä, käyn vain etsimässä auki olevan kaupan, onhan lauantai ja kadut kyllä täynnä väkeä mutta ruokapuotia ei näy missään; sentään löytyy pari paikkaa, josta saa jopa vaippoja lapselle. Edessä olevien kuuden päivän aikana lapsi käyttää n. 40-45 vaippaa, mutta ihan sellaista viikkopakkausta eivät kansainväliset vaippayhtiöt ole välittäneet ajatella. Tai sitten meidän lapsemme vaippaa vaihdetaan useammin, olemmehan tottuneet kestovaippoihin ja siihen, että niitä tullaan joka tapauksessa pesemään kahden päivän välein.
♥
Ai niin, mutta valaitahan tänne tultiin katsomaan eikä vaippoja.
Valaista islantilaiset eivät pidä, ja siksi puolet heistä kannattaa niiden tappamista kansallisiin tarkoituksiin. Valasta saa pihvinä tai sushina miltei mistä tahansa Reykjavikissa, mutta kun tämä sama kansakunta tappaa ja syö myös hainlihaa, niin kyse ei tosiaankaan ole mistään TARPEESTA hain tai valaan metsästykseen, vaan puhtaasti paskamaisesta kansanluonteesta.
Hainliha on nimittäin niin kamalaa ettei sitä ihminen syö kuin hädässä - tai osoittaakseen etevyyttään tappamaansa eläimeen nähden.

 

17.8. Olemme jakaneet vuorot: toinen hoitaa Almaa ja toinen menee etsimään ryhävalasta. Tehtävä ei ole juuri vaikeampi kuin vaippojen löytäminen, sillä valaat ovat tunnetusti isoja otuksia ja kokoontuvat syömään samoille tutuille paikoille.
Paitsi ryhävalaat, jotka kuulemma ovat nomadiluonteita ja kiertelevät maailmaa. Ja juuri niiden takia me olemme tulleet Islantiin saakka.
♥ Minä pääsen jo klo 9 aamulla ensimmäiselle retkelle, sää on loistava ja näemmekin paljon lahtivalaita (parhaimmillaan kymmentonnisia veikkosia nekin), mutta ei mitään niitä isompaa.
Saaran vuoro on heti minun perääni, klo 13, mutta heidänkin retkellään lajikirjo kasvaa vain delfiinillä. Oppaat ovat kohtalaisen hyviä molemmilla retkillä, joten tunnelma laivalla on vähintäänkin samalla tavoin jännittävä kuin oltaisiin bongaamassa julkkiksia viidakon laidassa. Kamerat surraavat.

 

18.8. Ma. Päästäksemme erilaisille valasvesille matkustamme pohjoisemmaksi, Snaefellsnesin niemimaalle.
Sataa ja satelee ja tihkuttaa ja lopulta on pelkkää pilveä ja komeat rannikkomaisemat. Olemme valinneet majapaikan Stykkisholmurin kylästä, josta voisi jatkaa luoteiseen Islantiin, siihen osaan jota sanotaan kaikkein jylhimmäksi osaksi saagojen saarta (joidenkin mielestä kai "aidoimmaksi" osaksi).
♥ Eilen nautitut merisairauslääkkeet tekevät olon edelleenkin höpsähtäneeksi ja uneliaaksi, joten maisemien karu yksinäisyys, maailmanlaidan tunnelma, ei täysin uppoa tajuntaan. Nukumme 11 tuntia yössä.

 

19.8. Valasretkiä järjestää täällä maailman laidalla Seatours-niminen yhtiö. Saamme heiltä ilmaisen kyydin Olafsvikiin, jossa nousemme koko perhe näppärän kokoisen katamaraanin kyytiin. Tälläkin retkellä meitä turisteja on 40-50 henkeä.
Ja myös saalis on valitettavasti tälläkin retkellä sitä yhtä isoa valasta vajaa. Saara bongaa lahtivalaita tiheimmässä kamerarykelmässä laivan keulassa, itse onnistun olemaan peräkannella juuri kun kaksi delfiiniä sukeltaa rinnakkain sen alitse ja poukahtelee rauhallisesti esiin aivan läheltä aluksen kylkeä.
Mutta mikään näistä kohtaamisista ei vedä vertoa sille miten läheltä ja miten... no, isosti näimme kaskelotteja viime syksynä Lofooteilla. Myös retken tunnelmassa on eroa kaskelottien tarkkailuun: Lofooteilla tunsi olevansa vieraana valaiden vesillä, kun taas täällä Islannissa on ikään kuin vain osa jotain jäähyväiskiertuetta maailman isoille nisäkkäille.
♥ Paluumatkalla pysähdymme katsomaan näyttelyä haiden kalastuksesta näillä vesillä. Metsästysmetodi on vähintäänkin raaka - ja varsinaisestihan ei olekaan mitään syytä erotella söpöjen valaiden tarkkailua ja kamalien haiotusten teurastusta, mitenkään muutoin kuin meriturismin merkeissä ja luontodokkareiden hengessä.
Mutta uteliaisuus vie kyllä sisälle museoon ja maistan hain lihaa tietääkseni, miksi islantilaiset kiusaavat vieraitaan väittämällä moista kansallisruoaksi.
Vasta sitten sen uskoo. Ei niinkään paskamainen kansanluonne kuin ureassa uitettu kansanhenkäys... täytyy olla selitys sille, miten näin kauniissa maisemissa elävät ihmiset voivat hukata niin paljon niin omaa kulttuuria täyttäen sitä amerikkalaisella tuontitavaralla (etenkin autoilla)?
Jep, samanlainen kysymys voitaisiin esittää myös suomalaisille, enkä ole ensimmäinen sen kansanluonteen paremmuutta puolustamaankaan.

 

20.8. Useimmat tapaamamme ihmiset ovat tietysti osa turismikoneistoa ja siksi jo valmiiksi väsyjä ja tylyjä jokaista vierasta kohtaan. Ja yhtä varmasti tapaamme matkalla erinomaisen ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä... joskin meillä on etunamme tuo mummomagneetti, repussaan hymyilevä Almaliini. Reykjavikin hotellissamme puolalaiset siivoojat olivat pyörtyä ihastuksesta nähdessään punertavia kulmakarvojaan vilkuttelevan lapsimessiaamme.
♥ Tänään me kuitenkin jätämme Stykkisholmurin, jossa meitä emännöi erityisen avulias ja kielitaitoinen guesthouse-täti. Ajamme kolme tuntia takaisin Reykjavikiin ja majoitumme samaan hotelliin, Arnarhvolliin.
♥ Päivä on niin lämmin kuin se voi Islannissa olla elokuussa, mutta vietämme iltaa hotellihuoneen AMMEESSA, moista ihmettä kun ekotaloudessamme ei taideta nähdä ennen kuin taivaalta sataa energiaa... esimerkiksi lämpökeräimistä tehdyssä keraamisessa ammeessa? Ehkä siihen voisi mahduttaa pienen valaankin leikkikaveriksi tyttärelle ja sen äidille? Sattumoisin television pehmouutisissa on juuri videopätkä Sydneyn altaaseen eksyneestä vauvaryhävalaasta.
Sellaisille voisimme antaa kodin, ja kaupan päälle muutamalle EU:n pyöriäistarkkailijalle...

 

21.8. To. Viimeinen tilaisuus valasretkelle, tottahan Saaran kannattaa päivä käyttää ennemmin mahdollisuuteen nähdä ryhävalas (ma ja ti oli samalla safarilla nähty ryhätapaus!) kuin jotain geysiria. Jäämme Alman kanssa jännäämään rannalle - mutta ei, vieläkään ei osu kaskelotin veroista lajitapausta Saaran reitille, vaan ainoastaan lahtivalaita ("minke whales" eli "stinky whales", koska niiden pahan hengityksen voi kuulemma haistaa laivalle saakka...!).
♥ Illalla yritämme taas tehdä jotain turistin tapaista ja menemme kävelykierrokselle, jonka on tarkoitus esitellä Reykjavikin kirjallisia nähtävyyksiä. Mutta sataa tolkuttomasti ja ympäri kaupunkia ajaa ralliautoja jonkin mainoskampanjan asialla, ja muutenkin tämä maa on kaupunkeina kerrassaan sietämätön, jopa autohullumpi ja meluisampi kuin cityt Suomessa.
♥ Palaamme hotellin ammeeseen, luen guesthousesta bongaamaani genretapausta, "The Black Hand", viktoriaanista actiondekkaria, juuri niin lapsellista ja mukavalukuista kuin mitä ammeessa voi lukea... tai oikeastaan luen Spuffordin muistelmaa 1960-luvun lastenkirjallisuudesta, mutta ammeesta noustua on sitten hyvä motiivi nauttia toinen tujaus viskiä ja lukea jotain yhtä aivotonta kuin tämä steriili hotelli kuolevan valuutan satamakaupungissa.

 

22.8. Pe. Täsmällinen lomaviikko huipentuu niin täsmälliseen kotiinpaluumatkaan, ettei juuri huomaa lomalla olleensakaan, vaan kenties jossain mediaseminaarissa. Herätys 5:ltä, viimeiset tavarat laukkuihin sekä Alma kantoreppuun, ja kun hotellin aulasta tilaamme taksin klo 5:15 niin olemme bussiasemalla jo 5:19, niin tehokasta on matkanteko.
♥ Lentoterminaalilla loputtomat jonot etenevät nekin tehokkaasti, joten emme ehdi juuri tuhlata yllättäen säästyneitä kruunuja. Ja lentokin käytetään tehokkaasti, edessä olevalta 3 kuvaruudulta voimme kahdestaan valita ja pyörittää elokuvia, tv-sarjoja, jne, kaikkea muuta paitsi Almaa, joka pitää viedä takana olevaan kuritussellin kokoiseen vessaan saadakseen kakkavaipankin vaihdetuksi. Mutta muuten Alma onkin ollut perheemme jäsenistä se, joka varmaankin hillityimmin on nauttinut uudesta ympäristöstä ja aidosti iloinnut vaihtuvista kasvoista matkan varrella.
♥ Suomessa ollaan klo 14:10, terminaalin aulassa on valtava ihmisryhmä riemuitsemassa kotiinpalaajista - joskaan EI MEISTÄ, vaan joistakin kiväärisoutajista tai mitä näitä nyt lienee näitä kidutuskeskeisen oppimäärän suorittaneita kiinalaisurheilun uranuurtajia rähmälläänolon uutta vuosituhatta juhlistavassa Suomessa, jonne huomaamme palanneemme ikään kuin emme olisi poissa olleetkaan.
Hajaannummekin helposti: S lähtee Alman kanssa Arabiaan rapukesteille, minä menen ennemmin Tampereelle kuin jään katselemaan Hgin taiteidenyötä.
♥ Ja Tampereella ja kotonakin on kaikki ihan entisellään, tai sinänsä oudon kotoisaa, että vanhemmat ovat täällä poissaollessamme siivonneet. Onneksi Reykjavikista ostettu rapusalaatti on räjähtänyt laukussa, onpahan jotain mitä siivotessa tuntee olevansa itsekin kotiin asetettu... tai jos lähtisi fillarilla käymään leffassa, onhan tämä harvinainen vapaa ilta tämäkin, etenkin kesän ja syksyn, loman ja v-vapaan väliin osuttuessaan.
Meri on suuri mahdollisuus, mutta niin on valkokangaskin.

 

 

23.8. La. Tämän kesän säät ovat rassanneet ihmisiä ilmeisesti sen vuoksi, että ne ovat olleet poikkeuksellisen epävakaat PÄIVÄkohtaisesti: mikään aamulla aiottu ei ole saanut päivällä ja illalla taustakseen ihan sellaista säätä kuin mitä on odotettu. Noin muuten lämmintä ja aurinkoista luulisi olleen ihan riittävästi tuntisaldossa mitattuna. Tyypillinen olohuonesuomalainen, sellainen kuin minäkin, ei vain osaa (eikä tahdo) asettua päivän säätilaan sen VAIHTELUIDEN vaan PYSYVYYDEN perusteella. Miellekuva lämpimästä suomalaisesta kesäpäivästä vaatii valottuakseen monta tuntia.
♥ Niinpä en minäkään ole päivääni tyytyväinen, vaikka saan vielä tänäänkin fillaroida ilman paitaa ja aikataulua, käydä kirjastossa, syödä Gopalin patiolla (=parkkiruudulla), kierrellä epätavallisia metsäreittejä kotiin päin. Illalla tuntuu kuitenkin, ettei mitään ole päivästä jäänyt, kun ei ole lukenut paljoakaan eikä kirjoittanut mitään. Niinpä päivän timanttisin hetki on päästä saunaan ja sen tauolla kylmä olut kädessä huokaisemaan, aistimaan jo syksyn tuoksun ilmassa.
♥ Siinä tämän päivän taiteilijaelämä, mutta onko se onnen väärti?
Jossain huoneentaulussa muistan nähneeni vaikuttavan yksinkertaisen ohjeen, että "Tyytyväisyys on elämän onni", mutta ilmeisesti tyytyväisyyttäkin on niin montaa astetta, että kesäpäivän lievä vaillinnaisuus riittää tuottamaan kertakäyttöiseltä tuntuvan päivän ihmiselämää. Omituista.

 

24.8. Su. Tänäänkin on aamu kesäisen aurinkoinen, mutta synkkiä pilviä nousee Hervannan takaa. Kävelen Almaa kärräten sitä pilvirintamaa kohden, kuuntelen Radio Peilistä "5 kulmaa kosmologiaan" -ohjelmaa. Televisiosta en sitä sietäisi seurata, koska Esko Valtaojan ego on sellainen massa, joka imee merkitykset kiinnostavista asioista. Radioon siirrettynä ohjelma on kuitenkin tavattoman kiinnostava ja pursuilee hienoja spefistisiä ideoita. Jopa Valtaoja nöyrtyy aiheensa ('mitä on elämä') edessä; hän tunnustaa olevansa pelkkä pölyimurin komplisoidumpi versio.

♥ Kärryinemme kieppaamme takaisin videovuokraamon nurkalta - kello on vasta puoli 12, emme saa mitään saaliiksi Herwoodin asfalttiviidakosta, joten Hallilan lähikaupasta ostamme luumuja ja ruokakermaa tehdäksemme jostakin jotakin kermakuorrutuksella kotiin päästyä. Tai ehkä lapsen äiti tekee, jahka hän on suorittanut oman ulkoilunsa.
♥ Kotipihassa omenat alkavat olla kypsiä, ja vaikka isossa osassa näkyy sairauden merkkejä, niin valtavasti olisi säilöttävääkin. Ne täytyisi enää kerätä ja kuljettaa mehustamoon. Meidän kalenterissamme on kyllä tyhjää sitä varten, tarvitaan vain joku autonomistaja kumppaniksi.

 

 

25.8. Ma. Yleensä tulee pehmenneeksi siinä uskossa, että aniharva tavallinen suomalainen harrastaa niin kunniakkaita spefi-lajeja kuin itse, etenkään barbaarifantasiaa. Mutta eilisen ja tämänpäiväisen uutisoinnin perusteella koko Suomi on vahdannut eilen töllöjensä ääressä noita kotimaisia fantasiabarbaareita, teroja ja janneja ja niiden ähkäisylajeja, kepakonheittelyä ja muuta sellaista.
Tästä hyvästä Suomelle on annettu taas muutama lohtumetallista leikattu läpyskä, joita barbaarit voivat pureksia kotimatkalla tai esitellä kotiväelle hiekkakuopan reunalla. Kaikki kultaa vähäisemmät metallit ovatkin suomalaisessa katsannossa surkeita saavutuksia, joten barbaarit tuodaan pian pois Kiinasta, missä ei lainkaan pidetä toisensijanajattelijoista vaan laitetaan niitä lohduttomien metallitankojen taakse ajattelemaan UUDELLEEN mitä oikein pitäisikään ajatella vaikkapa demokratian hitaudesta tai sellaisten maiden pääministereistä, joille demokratian edistäminen on asekauppaan rinnastettavaa puuhastelua.

♥ Tänään ei omissa mediavälineissämme barbaareita kohdella yhtään mitenkään, maailmalta saapuu paketti Bruce Holland Rogersin novelleja. Nyt vain jäämme jännityksellä odottamaan, millaisena pakettina saamme itsensä professori Rogersin Tampereelle saakka. Saara tekee avustushakemusta, jotta edes järjestöllä olisi rahaa tuoda Rogers samalla matkalla tänne kuin hän vierailee Jyväskylässä; minä kärräilen taas lasta Hervannan suunnalla, haemme devareita ja haukifileitä, tällaisia yksinkertaisia asioita, joita jo esi-isätkin osasivat Herwoodin eräpoluilta etsiskellä.

 

26.8. Alma saa tänään toisen osan monirokotteesta, joka suojaa häntä jotakuinkin kaikelta mahdolliselta hinkuyskästä suoramainontaan. Lapsi suhtautuu hämmästyttävän tyynesti saamaansa piikkiin, mutta vanhempien pasmat moinen alkemiaa muistuttava hoitotapa tietysti sekoittaa, miten vakavasti siihen pitäisi suhtautua vai onko rokottaminen pelkkää placebopuuhastelua tällaisessa joukkotuhoaan hautovassa maailmassa.
Käymme kaupungissa syömässä, paluumatkalla pistäydyn yliopistolla moikkaamassa A&T:aa, unohdan täysin Portti-lehden postitustalkoot. Tampere on kokemuksissa jotenkin niin kaistale kerrallaan, ettei muista mihin kaikken on periaatteessa verkottunut.
♥ Illalla olen luukuttamassa siivoustalkoiden mainoksia Kotipehkun postilaatikoihin, kun yllättävä lähetti tavoittaa minut pihamaalta: tässä olisi Juha Seppälän romaani... mutta siitä ei saa hiiskahtaa mitään ennen kuin ensi lauantaina...

 

27.8. Päivällä lämpö nousee pilvistä huolimatta ainakin 15 asteeseen, mutta yö on ollut taas ennätyskylmä. Matkan seurauksena olemme alkaneet nukkua koko perhe myöhempään, heräilemme vasta puoli 10; tosin Alma keskeyttää unet pari kolme kertaa yön aikana, mutta viimeiseltä keskeytykseltä hänkin nukkuu nyt pidempään. Emme ole toipuneet kolmen tunnin aikaerosta Islannin ja Suomen välillä.
♥ Tänään luen sitten Seppälää, vaikea siinä mitään tiettyä lukutahtia on ottaa päiväsuoritukseksi, koska kirja on taas niin kollaasimainen rakenteeltaan ja esseemäinen tyyliltään, että siinä kylpee niin kuin iso ihminen lavuaarissa, kertaakaan täysin uppoutumatta. Kirja on tosin asenteeltaan napakampi ja vieläkin enemmän ajassa kiinni kuin muutamat Seppälän edelliset teokset, kaipa sitä voisi sanoa 'mediaromaaniksi'.
Eipä ihme, että Seppälän kolumnit ovat olleet niin pitkään niin vaisuja: hän on ammuskellut haulikollaan pöytälaatikon sisällä.

 

28.8. "Sataako siellä?" kysyy lapsen äiti, koska harvoin enää huomaa mitä talon ulkopuolella tapahtuu.
Tulen juuri vettä valuvana patiolta haettuani kaupungista saakka uuden mustekasetin tulostimeemme, pelkästää siksi, että lapsen äiti saisi ajoissa valmiiksi hakemuksen Pirkanmaan taidetoimikunnalle. Suosittelen, että lapsen äiti ottaa seuraavaksi itse fillarin ja polkee Hervantaan postittamaan hakemusta. Matkalla hän saa vahvaa havaintomateriaalia siitä, SATAAKO ulkona vai ei.
♥ Myöhemmin iltapäivällä lapsen äiti sitten palaa, mutta on valitettavasti säästynyt todellisuuden pisaratarkkuudelta (24 dpi). Ehkä lapsi kuitenkin arvostaa äitinsä imaginäärisyyttä?
Eilen tuli Teemalta yllättäen Zizek-dokumentin ensimmäinen osa elokuvan salatusta kielestä ja siinä ainoa hauskuus oli se, miten itsestäänselvänä Zizek esitti todellisuuden sopimuksellisen luonteen. Minun ihannemaailmassani aamu alkaisi sillä, että luonnontieteilijät palautettaisiin maan pinnalle tuollaisella ohjelmalla. Tai: "'Todellisuutta ei ole', kirjoittaa Helsingin Sanomat, ja jatkaa."
♥ Hyvin laiha lohtu on Journalisti-lehti, joka tuntuu elävän ihan eri SYMBOLItodellisuudessa kuin se media, jonka toimijoille lehti on suunnattu. Journalisti-lehti yrittää maailmanennätystä siinä, kuinka paljon paperia se saa tuhlatuksi käsitellessään journalistisen työn HYVIN LEVEÄÄ marginaalia: tällainen on toimittajan pöytä, tällainen on sen autonkuljettaja, ja tällainen jännittävä setä on Juho Juntunen, ja katso, Juntunen sanoo ruman sanan ja puhuu vihreistä nänneistä, jne jne.
Jep, Journalisti-lehti on vahva ehdokas ensimmäiseksi media-alan turhakkeeksi.

♥ Syömme pinaattipastaa ja katsomme "Valkoista kreivitärtä"; aivan sattumalta tänään tulee myös postissa eräs Merchant-Ivory -filmi, "Quartet", jota en ole onnistunut aiemmin näkemään, niin kuin en muutenkaan suurinta osaa M-I -tuotannosta.
Tuotannon laajuus paljastui vasta kun ryhdyin kokeilemaan Amazonista mitä klassikkoja löytyisi Masters of Cinema -julkaisuissa, joka puolestaan on laiha lohtu meille jotka emme saa telkasta näkyviin elokuvien Criterion-editioita.
Nyt ensimmäistä kertaa olen harmitellut, ettei devari ole multiregion-laite (eikä edes sellaiseksi häkättävissä): niin paljon jännittäviä KLASSIKOIKSI TUOTETTUJA filmejä löytyisi amerikkalaisina Criterionin-levyinä.
♥ Mutta laitevarustelun vaarat olen nähnyt niin monta kertaa erinäisten nuorten miesten kotiteattereissa enkä siihen aio ryhtyä - sillä kun ei ole loppua jos siihen ryhtyy, ja jossain kohtaa unohtuu pääasia, elokuvien ja musiikin sisällöt. Jep, eikä se ole järin ekologistakaan, että jokaisella pitäisi olla olohuoneessaan oma kotiteatteri, riittäisi ihan hyvin että yhdellä korttelissaan tai kaveripiirissä olisi... Mutta täältä meiltä päin ollaan sulkemassa jopa ainoaa paikallista leffateatteria, Hervannan Cinolaa. Se kun ei tuota tarpeeksi, vaikka näyttäisi pelkkiä nuorisohittejä.

Iltapäivälläkin sataa, ja illalla vielä enemmän, lakkaamatta. Otetaan vaalivalokuvia tyhjillään olevassa Kotipehkun asunnossa: supersankarikolmikko, josta pitäisi löytyä sopiva kunnanedustaja jokaiselle vähänkin punertavalle tai vihertävälle tamperelaiselle.

 

29.8. Pessimistien maassa tunnetaan kyllä säätila "puolipilvinen" mutta ei "puolipoutainen". Tänään tuntui enemmän edelliseltä, vaikka näytti jälkimmäiseltä; eilisen sateen jäljiltä ei lämpö kyllä noussut +12 ylemmäksi.
Syksy tulee jotenkin luonnon ja ihmisten sisältä käsin, ei taivaalta. Enteitä: juuri ennen Islantiin lähtöä Alma muuttui yllättäen vasenkätiseksi, aivan yhtäkkiä. Tässäpä olisi lapsioppailla ja sammakkoprofessoreilla selittämistä.
♥ Käymme kaupungissa Alman kanssa kahdestaan hakemassa vielä toisenkin mustekasetin, jos vaikka perheemme tässä lähikuukauden sisällä innostuisi tulostamaan kokonaisia käsikirjoituksia. Portti-novellitkin edellyttäisivät eeppistä silmää ennemmin kuin novellistista näppäryyttä, mutta tästä aiheesta on kaikki sanottu niin monet kerrat, ettei sitä jaksa enää edes ajatella. Kun kaksikymmentä vuotta Portti-novellien kirjoittamista tulee täyteen ja huomaa, ettei vieläkään osaa tehdä kirkkaasti keskitettyä novellia, niin syytä olisi vaihtaa formaattia, genreä - tai taiteenalaa.
Jos menisi vaikkapa Linnanmäelle leikkaamaan pahviprofiileja turisteista?
Vaikka taitaa se Linnanmäkikin olla niin kapitalistien huomassa, ettei taiteilijaa päästetä lähellekään vimputtimia ja vamputtimia.

♥ Ollako keskiverto sanataiteilija vaiko sen keskiverto tutkija, tätä sietää miettiä tänään, kun Gummerus ja Hgin yliopisto uutisoivat aloittavansa AKATEEMISEN KIRJAILIJAKOULUTUKSEN.
Ihmeesti tuntuu olevan resursseja Hesan kirjallisuudentutkijoilla, kun tuollaiseenkin kirjekurssibisnekseen lähtevät mukaan. Uutisoinnissa vähemmän yllättävää on se, että siinä ei tietenkään mainita vastaavaa koulutusta jo löytyvän Turusta ja Jyväskylästä.

♥ Mutta lukijana alan olla varmasti mestariluokkaa. Tänään tulee postissa Kapuscinskin viimeiseksi jäänyt esseeteos, se voi olla lukemattomien verkkotilausten pinossa # 23. Olen odottanut, että edes tuo Kapuscinskin kirja olisi tullut suomeksi, mutta äijän suosiosta huolimatta käännökset ovat jääneet kahteen kirjaan.
Tosin Tapani Kärkkäisen suomennokset ovat niin hienoja, että niitä kandee odottaa ihan erikseen.

♥ Illalla pistäydyn saalistamassa vielä Hervannan kirjaston poistomyynnissä. Tungos terveysaseman ja kirjaston välisessä kuilussa on mieletön, sieltä voisi kävellä tiehensä kokonaista rullahyllyä työntäen eikä kukaan välittäisi. Mutta tyydyn siihen määrään mitä jaksan kantaa sylissä: Topeliuksen monumentaaliset "Lukemista lapsille 1-2", puoli euroa kappale, siihen päälle Brodskyn "Katastrofeja ilmassa", Crisp&Carrollin "Tyylikirja", sekä Clarken muistelma "Astounding Days".
Melkoinen nippu aarteita niin nopeasti ja NIIN halvalla kerätyksi.
Siihen seuraksi valkoviiniä, keksejä, rypäleitä, lampaanjuustoa... ja Kotipehkuihin loikoilemaan, ehkä ei syvällistä pohdintaa vaativien vaaliteemojen ääreen, vaan pelkkään pikkuporvarilliseen taiteilijaelämään.
♥ Tänään olimme siis lopultakin kaikki erityisen onnellisia: Saara sai siivotuksi, lapsi sai kakatuksi pitkästä aikaa (velliruokaan totuttaminen lie sotkenut ruoansulatuksen), ja minä pääsin piehtaroimaan puolen euron kirjahankintojen keskelle kuin kunniallinen saituri ikään.
Sovimme selvästikin toisillemme.

 

30.8. La. Pitäisi aloittaa aamunsa jollain iloisemmalla kuin Hesari. Jostain syystä ne eivät ole edes julkaisseet Seppälän kirjan arvostelua ( kuten minä eli SK), mutta luovan kirjoittamisen koulutuksesta on tyypillinen hesa(ri)laisen pöljä uutinen.
Lähetän siitä kulttuuriosastoon kommentin:

 

AVOIN KIRJE PROFESSORI JYRKI NUMMELLE

Professori Jyrki Nummi tekee tiedepolitiikkaa väittäessään (HS 30.08.), ettei Suomessa ole aiemmin ollut akateemista luovan kirjoittamisen opetusta. Nummi tietää varsin hyvin, että Turussa ja Jyväskylässä on jo vuosien ajan tarjottu vastaavia opintokokonaisuuksia. Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden projekti yhdessä Gummeruksen kanssa on siis pikemminkin ajastaan jäljessä.

Vai tarkoittaako Nummi, että Suomessa ei ole aiemmin nähty amerikkalaistyyppistä kirjailijakoulutusta? Helsinkiläisten projekti tuskin täyttää tätäkään kriteeriä. En usko, että edes amerikkalainen versio edellyttää ryhtymistä kustantamon alihankkijaksi.

Markku Soikkeli
Kirjallisuudentutkija

 

31.8. Yhteisössä asuminen on samanlaista kuin kansalaisjärjestössä toimiminen: jos jotain ehdottaa yhteiseksi tavoitteeksi, sen saa itse hoitaa alusta loppuun. Tai miltei. Tälle päivälle osuuskunnan hallitus päätti pitää siivoustalkoot yhteisön kellarissa, paikalle tulivat sadasta asukkaasta minä ja Saara ja naapurin Maija, plus Mellu oli lapsenvahtina mitä ilman Saarakaan ei olisi päässyt avuksi.
♥ Siivosimme sitten sen mitä osasimme ja jaksoimme: kannoimme vanhat hyllylaudat roskiin ja toimme uusia tilalle, hävitimme pilaantuneet säilykkeet jne. Työn hyöty jää nähtäväksi, sillä esimerkiksi katon kuivaamisesta ei tuntunut olevan mitään apua; kosteutta valui tuuletusaukoista sitä mukaa lisää.
♥ Pääasia lieneekin hyvä yritys... tai mentaalinen puhdistuminen kollektiivin etujoukkona...

 

 

SYYSKUU

1.9. Kesä on virallisesti ohitse. Olisi hyvä hetki asettua syksyyn kolopesijäksi ja katua kaikkea sitä, mitä kesällä vapauden kaipuussaan on väittänyt näkevänsä muiden jähmeydessä:

1. KESKILUOKKA. Ei ole keskiluokan oma vika, että se edustaa keskiluokkaa, vaan proletariaatin ja porvariston. Keskiluokka ei varallisuutensa ansiota pysty millään putoamaan (muutoin kun vahingossa) oravanpyörästä, joten se ei voi saavuttaa vapautta kuin mielen- tai markkinahäiriössä. Toisaalta se ei voi myöskään kiivetä porvaristoon ja nauttia edes sen illusorisesta vapaudesta, koska keskiluokassa kasvaneella MUISTOT ovat erityinen identiteetin keskipiste - ja siis taakka.
2. JUNTIT. Tein ilkeästi kun nimitin Savosta palattuamme savolaisia "junttilandian sydämeksi". Ainoa puolustus on se, että itselleni 'junttius' ei ole niin kielteisesti latautunut nimitys kuin täällä Etelä-Suomessa siihen suhtaudutaan.
3. TURKULAISET. Tänään vierailemme Turussa syysturisteina. Tuoko näkökulma uutta ymmärrystä turkulaiseen jähmeyteen, sen sivistävään vaikutukseen? Ei tuo. Turussa on hienoa vierailla turistina juuri siksi, että tuntee liikkuvansa vapaana turkulaisuudesta. Silti kadun ilkeitä sanojani ja ajatuksiani turkulaisesta elämäntavasta. Turkulaista ei saisi verrata mutaryömijään, koska mutaan vajoavassa kaupungissa eläminen ei ole valinta vaan kohtalo. Sitä kauemmaksi länteen ei voi pyrkiä irrottamatta jalkojaan Suomen maaperästä... ja siksi Turku edustaa kaikkien suomalaisten hyödyttömien pyrintöjen horisonttia...

 

2.9. Ti. Rähmälleen heittäytymisen kertausharjoituksissa suomalaiset mediaihmiset kyselevät, pitäisikö Venäjälle antaa ensin periksi ja sitten tehdä sen kanssa politiikkaa: luovuttaako Putinille Porkkalan- vai Hangonniemi?
♥ Kunnallispolitiikkaan ryhtyneenä aion ottaa asiaan vahvasti kantaa ja ehdottaa, että venäläisille luovutetaan Helsingin niemi. Tämä on paras ratkaisu paitsi ulko- myös sisäpoliittiseen tasapainoon: Helsinkiin valuneet hallinnolliset, taloudelliset ja kulttuuriset instituutiot hajautetaan eri puolille Suomea. Pääkaupunkioikeudet siirretään Tampereelle ja valtion virastot sijoitetaan mahdollisimman pienille paikkakunnille. Ainoastaan oopperatalon voi jättää entiselle paikalleen, saapahan veli venäläinen keksiä sille jotain hyödyllistä käyttöä.

♥ Tänään heräsin puoli 7 ja olen siksi valppaana seuraamassa poliittisen ilmaston muuttumista. Kello 12 esitän performanssin kulttuuripoliittisesta tilanteesta eli ravistelen omenat puusta. Olemme varanneet mehustamoon aikaa 20 kilolle, vaikka hedelmiä olisi tarjolla ainakin nelinkertainen määrä, niitä kun saisi poimia myös naapureiden puista.
Täällä lähiössä ihmiset ovat niin kovasti kiireisiä, että kotonansa he hädin tuskin ehtivät laittaa television päälle ja kahvin tippumaan. Marjoille ja omenoille ei riitä erityistä aikaa, ja niitähän saa pakasteena marketista. Pian varmaan lapsiakin.

♥ Käsituntumalla punniten kussakin jätesäkissä on 10 kiloa omenoita; mehuasemalla selviää että niitä on oikeastaan 12 kiloa per säkki, joten lastimme on miltei tuplaten sen mitä olemme varanneet aseman aikaa.
Mutta onneksi mehuasema on sellainen paikka, jossa eletään SADONKORJUUN TAHDISSA, säkillinen ylimääräistä menee kevyesti muiden töiden ohessa - ja saamme yhteensä n. 27 litraa mehua. Kotiin päästyä juodaan oitis pari litraa, niin hyvää on kotipuun nektari. Litrahinta on n. 67 senttiä.
♥ Tällaisia lasteja siirrellessä olisimme aivan pulassa, jollei Erkka olisi jälleen autoineen avustamassa. Myös kaikilla naapureillamme olisi autot, mutta he tarvitsevat niitä markettiostosten ajamiseen kotiovelle, ja kaikki ovat päiväsaikaan maailmaa parantamassa työpaikoillaan. Tai muuta sellaista.

♥ Illalla menen kuuntelemaan 'muuta sellaista', sillä Vihreiden puolueohjelma on niin tiiviisti arkipäivässä, että maailman parantaminen on ulkoistettu kansalaisjärjestöille.
Okei, MEIDÄN VIHREIDEN.
♥ Ja niin naiivi olen edelleenkin sekä Tampereen että kansalaisdemokratian suhteen, että kuvittelen Hervannan keskustelutilaisuuteen (aiheena sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen Tampereella) tulevan parisataapäisen yleisön, ovathan vaalikampanjatkin jo käynnistyneet. Mutta paikalla on vain pariKYMMENTÄ ihmistä ja meistäkin ainakin puolet vaalien ehdokkaita. Joten tilaisuus on lopultakin lähinnä hengen nostatusta sekä (meidän ensikertalaisten kannalta) preppaus sosiaalialan asioista tässä kaupungissa.
Ja voihan siinä samalla vertailla vihreää puolueväkeä.
Alustajien joukossa Mellu on kyllä ylivoimainen, ja muutenkin vihreillä on sosiaalialan ASIANTUNTEMUS niin hyvin hallussa, että vaikea kuvitella minkään puolueen sitä päihittävän. Ollaan siis hyvissä puolustusasemissa, kun markkinavoimat jyräävät... mutta entäs utopiat? Siis mallit m-voimien pysäyttämiseksi - kuka niitä laatii? Kuka pysäyttää KAUPUNGIN joka rikkoo toistuvasti lakia kansalaisiaan vastaan, esimerkiksi hoitotakuun noudattamisessa

♥ Viimeksi olen ollut samassa Hervannan salissa vuonna 1991 (?), jolloin olin siellä keskustelemassa aiheesta "Mitä miehet voivat hyötyä feminismistä". Silloin yleisöä oli 2 naista ja yksi juopunut mies, joka halusi avautua kokemuksistaan. Käsitykseni Hervannasta ovat sen jälkeen huomattavasti KOHENTUNEET, vaikka alue itsessään... no niin, siellä asuu siis n. 30 000 ihmistä joita palvelee 3 sosiaalityöntekijää ja yksi omalääkäri per 2300 ihmistä. Muutos on kuitenkin jo tulossa, jahka ensi vuoden alusta Hervantaan saadaan yksityinen lääkäriasema ja hoitosuhde kohenee lukemiin yksi lääkäri/2000 asiakasta.
Hoitotakuuta Tampereen kaupunki rikkoo kyllä muuallakin, joten pitäisi muuttaa Pirkkalan puolelle siksi aikaa, kun se on vielä oma kuntansa, jos haluaisi ylipäänsä jonkinlaisia terveyspalveluita.
Tai... montako litraa omenamehua pitääkään juoda, jotta se pitää lääkärin loitolla?

 

3.9. Ollapa kirjailija!
Iltaisin he tapaavat libristejä ja päivällä höpsistejä.
Eivät sade, sota tai öljygallonan suhdanteet saa heitä horjumaan reitillään, kun he tulevat meidänkin pitäjään rokettia rappaamaan.
Ystävällisesti he vastailevat meidän höpsistien kysymyksiin, jotka sentään ovat stetsonista ravistettuja.

♥ Tänään oli Tammer-hotellin kabinettiin koottu seitsemän Tammen kirjailijaa, ja Tammellahan ovatkin kilteimmät kirjailijat, jos Södikalla ovat (kuulemma) juopoimmat, Otavalla (näemmä) söpöimmät ja Teoksella (luulemma) oudoimmat.
Ja mitä on Gummeruksella?
Ei kai muuta kuin Tero & Jyrki, suomalainen kajakkikaksikko.

♥ Todellisuudentajua päivään toi lounas eturivin miestutkijoiden seurassa: Axu seuraa alan teoriaa ja järjestötoimintaa, Atte julkaisee artikkeleita niin paljon ettei CV mahdu enää tatskana selkään, ja Ville on juuri palannut Yalen yliopistosta tutkijavierailultaan. Huikeaa porukkaa, eikä minulle höpsistinä kuulu muuta kuin "faksivauva", kuten saan kolme kertaa päivän aikana kuulla (kiitos Hesarin siteerauksen).

♥ Illalla on tarkoitus olla työväenopiston opettajien koulutustilaisuus, mutta joku on tehnyt pahan oharin eikä meille kolmelle marginaalisten aiheiden (sarjakuva, semiotiikka, scifi) opettajille ole vaivauduttu kertomaan tilaisuuden perumisesta. Poljen sateessa kotiin, reppu sentään painaa tyydyttävällä tavalla (=näytekirjoista), ja pääsen suoraan lenkkisaunaan - jossa olen ainoa kylpijä. Ketään muuta tässä yhteisössä ei siis kiinnosta sen paremmin siivoaminen kuin saunominenkaan, ei etenkään miehiä.
♥ Jotain vipinää on sentään luvassa, koska lauantaina ovat perinteiset syysjuhlat, ja päiväkotia varten pitäisi rakentaa (ensi kesään mennessä) aidat pihateiden veräjiksi. Oletan että ainakin jälkimmäinen herättää jonkinlaista kollektiivista itsesäätelyä ja keskustelua yhteisön tulevaisuudesta. Se kun kytkeytyy isompaan kysymykseen siitä, kuinka paljon yhteisön identiteetti rakentuu yhteisen päiväkodin ja yhteistalon siivoamisen varaan. Osuuskunnalla olisi tulevaisuudessa joko varsin iso tehtävä sen identiteetin vahvistajana tai sitten ei enää yhtikäs mitään merkitystä.
♥ Saapa nähdä, saako Alma sen tulevaisuuden täällä vielä nähdä. Tänä iltana katsomme yhdessä "Taikavuorta" ja luen hieman Karo Hämäläisen uutta kummituskirjaa, Karo kun ystävällisesti signeerasi sen Almalle.
Saara on sillä välin yhteisön kuoroharjoituksissa ja naisten saunavuorolla.
Joten kyllähän täällä aktiivistakin elämää vielä LÖYTYY... naisille.

 

4.9. Teron ja Jyrkin seikkailu kustannusmaailmassa muuttuu aina vain omituisemmaksi. Tämän aamun Hesarissa he kertovat, että eivät olekaan perustamassa Gummeruksen ja Helsingin yliopiston yhteistä kirjailijakoulua, vaan että heidät on ymmärretty ihan väärin.
Itse asiassa tarkoitus oli ollut sanoa (= uutisoida), että Jyrki tulee opettamaan Teron kirjailijakouluun. Tätä koulua ei lainkaan "perusteta", vaan se on yhtäkkiä olemassa tavalla, josta mikään taho ei ole vastuussa.
Kaiken lisäksi joku oli ihan vahingossa laittanut viime lauantain (30.8.) Hesariin mainoksen samoille kulttuurisivuille, jossa koulua uutisoitiin.
♥ Hmm. Tero ja Jyrki ovat ilmeisesti niin innostuneet Siltaloiden uudesta kustannustalosta, että kuvittelevat hekin olevansa veljeksiä, jotka voivat pompotella Helsingin yliopiston logoa kuin kesästä ylitse jäänyttä rantapalloa ("Täytyy kysyä Gummerukselta miten ne ovat sen hankkineet", sanoi Jyrki).
♥ Vielä viime lauantain Hesarissa tämä huvittelu- ja elämystieteen professori Jyrki Nummi siis valehteli lämpimikseen, että Suomen yliopistoissa ei ole aiemmin opetettu luovaa kirjoittamista.
Tänään hän sitten ilmoittaa Hesarin toimittajalle, ettei moista opetusta tulla näkemään myöskään Helsingin yliopistossa: hän vain "vierailee" neljä tuntia Teron luona Porvoossa. Ja siinä se opetus sitten tapahtui? Huvittelu- ja elämystieteen professori ilmeisesti tietää yhtä vähän OMASTA opetuksestaan kuin ylipäänsä yliopistojen opetusohjelmista.
Ehkä tämä on jollain LUOVALLA tavalla loogista?

♥ Mutta Tero Liukkonen on kyllä aivan omaa luovaa luokkaansa vielä Jyrkiinkin verrattuna. Hesarin kysymyksiin siitä, mitä järkeä koko tämän touhun taustalla oikein piilee, hän vastailee seuraavasti:

Gummeruksen Tero Liukkonen, ollaanko kirjoittajakoulua perustamassa?
"Tämä hämminki johtuu semantiikasta, siinä on hankaluus. Jyrki Nummi on joutunut vastaamaan sanamuotoon. Voitaisiin miettiä, onko perustavat-sana oikea."
"Joka tapauksessa kirjailijakoulu alkaa."
Miksi olette käyttäneet Helsingin yliopiston logoa?
"Mielestäni ei ole ajateltavissa, että Tero Liukkonen ja Jyrki Nummi perustavat kirjailijakoulun. Olennaista on, mitkä ovat meidän taustayhteisöt."

Siis kirjailijakoulu, romaanikoulu vai kirjoittajakoulu?
No, minunkaan mielestäni ei ole ajateltavissa, että Tero ja Jyrki perustavat yhtään minkään KOULUN. Sillä yleensähän koulussa pitää olla muitakin kuin kaksi toopea, joista toinen on vastuussa sanamuodoista ja toinen semantiikasta.
Kaikkea muuta ON kyllä ajateltavissa Teron ja Jyrkin tekemisistä.
Syksy näyttää mitä kaikkea he vielä keksivät.

 

5.9. Mediakesä on aina kuivempi kuin säällinen kesä.
Onneksi sitä voi piristää muullakin kuin ekologisesti kyseenalaisilla verkkotilauksilla. Tämän kesän erikoisimmat medialisäkkeet olivat keräyslootasta dyykattu jättipino akuankkoja sekä vanhempien tilaajalahjana kierrättämä mp3-soitin.
♥ Ankkalehtien pinoa on säilytetty vessan kaapissa, josta niitä on kulkeutunut istuntojen myötä kaikkialle missä ihmissilmä pyrkii välttelemään tarkoituksenmukaista lukutyötä.
2000-luvun AA-lehdet ovat aivan muuta kuin mitä mielikuvat lapsuudesta. Nyt ankat ovat tulleet kaapista ja esiintyvät avoimesti niin luokkansa kuin sukupuolensa edustajina kuin myös tuovat julki allegorisuutensa asteen: eräässä lehdessä oli jopa tarina, jossa huonekalut heräävät elämään ja liittoutuvat työväenluokan vallankumoukseen asianmukaisia lauluja hoilaten.
Ja joidenkin jatkosarjojen juonetkin ovat niin monimutkaisia, ettei niitä kykene seuraamaan edes tohtorikoulutettu kirjallisuudentutkija. Omituisin tapaus on kuitenkin Don Rosa. En alkuunkaan pidä hänen piirrostyylistään, jossa hahmoista tehdään migreettisesti täriseviä, ympäristöönsä sekoittuvia särmäkuvioita - ja tarinat ovat pöljiä väännöksiä milloin populaariviihteestä, milloin mytologioista.
Keskimäärin suomalaiset rakastavat Don Rosan ankkaversioita, mutta niin ne rakastavat myös YLEn lauantaiohjelmia ja jauhoisia grillimakkaroita.
♥ Vanhemmilta saatua mediaplayeria ei ole tullut juuri käytettyä, mutta MAHDOLLISUUS kantaa mukanaan 250 megaa ominta musiikkia tai radio-ohjelmia tekee mediasta jotain mihin pukeutua, jotain mikä VOISI olla omempaa kuin muut tilalliset elementit täällä kotona... sillä vauvahan ei periaatteessa vaadi kuin puoli neliötä hoitopöytää, mutta käytännössä vauvan eksistenssi yltää ainakin 100 metrin säteelle täyttäen jokaisen aika-avaruuden vapaista pisteistä.
Vauva ei ole olento vaan TAAJUUS.
♥ Elämä siis muuttuu varastoivammaksi, ja vielä sellaisilla tavoilla, joissa tilan muutoksia kuvittelee ajallisiksi: piankin siirrän nuo tiedostot omimpaan käyttöön mikrolta mediaplayeriin, piankin luen jotain todella syvällistä ja pitkäjänteistä enkä vain vessassa piiloteltuja ankkalehtiä... dream on, dreamer...

♥ Tänään ainoa velvollisuus on osallistua Vastedeksen järjestämään keskustelutilaisuuteen pääkirjastolla, aiheena ns. puoskarilaki ja vieraana järjestömme rahoittamat intialaiset perinneparantajat.
Vaan kuinkas käykään hyvän tarkoituksen, kun on sitä varten lähtenyt kaupunkiin saakka?
Tilaisuudelle on varattu 3 tuntia, mutta jo puolivälissä hörhömittarini menee punaiselle. Omaa "luontaisklinikkaansa" pyörittävä luontaishoitaja Pekka Niemi alustaa miltei tunnin verran omiensa eli 5000 "terapeutin" piikkiin. Hän kehuu muun Euroopan avointa suhtautumista "täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin". Tällaisten hoitojen vaikuttavuudesta ei Suomen Stakes ole suostunut, kuulemma, tekemään tutkimuksia, joten Niemi siteeraa englantilaisen Select-projektin tuloksia. Englantilaisessa tutkimuksessa todettiin että asiakkaat SUOSIVAT luontaishoitoja, koska hoitajilla on aikaa kuunnella ja heidän vastaanottonsa ovat mukavia paikkoja eikä koskettelusta tule samanlaisia sivuoireita kuin joistakin lääkkeistä.
Vakuuttavia tuloksia... vaikkapa parturilla käynnistä, eh?
♥ Vaihtoehtoisten hivelyhoitojen SAATAVUUTTA voi toki minunkin puolestani lisätä, niin kuin ylipäänsäkin ihmisten hyväntahtoista koskettelua, mutta miksi niitä pitää kutsua hoidoiksi tai hoitajia terapeuteiksi... sen jätän kysymättä, sillä paikalla on vain muita vastaavia hivelyalan harrastajia.
Niemen jälkeen aloittaa puheenvuoronsa ayurveda-hoitoihin erikoistunut terapeutti, ja minulla keittää ylitse (Viiden Elementin henkisten vertauskuvien kohdalla) enkä koskaan pääse kuulemaan mitä varsinaiset intialaiset vieraat olisivat kertoneet; ainakin esitteiden mukaan heidän RGM-organisaationsa on täsmällinen tarkoituksiltaan ja sisällöiltään.

 

6.9. La. Tänän on sitten yhteisö ja sen piha täynnä elämää, kun vietetään Kotipehkun 16-vuotisjuhlia. Urheilussa ja saunassa on vain kourallinen väkeä, mutta yhteistalolle kertyy illalla kolmisenkymmentä henkeä - ja vaikkei sekään ole kuin kolmannes koko väestä, on kaikkialla vaihteeksi niin vilkasta, etteipä juuri kylämäisempää fiilistä voisi missään kokea: yhteisön oma kokki, omat bändit, oma kuntosali, ja edustettuina kaikki mahdolliset ammatit mitä voi kylän kokoisesta paikasta löytää.
Bändeistä tosin jää suurin osa näkemättä, korvat eivät enää kestä vahvareista tulevaa musiikkia klubin kokoisessa tilassa. Akustisempaa elämäntapaa on kuitenkaan turha toivoa, jos aikoo elää myös SEURAAVAN sukupolven läheisyydessä.
♥ Unelmani täsmentyminen SÄHKÖVAPAASTA yhteisöstä VERKKOVIRRAN ULKOPUOLELLE sijoittuvaan höyryutopiaan lienee sikäli yhtä turha kuin kaikki muutkin 2000-luvun unelmat. On erittäin epätodennäköistä, että Almassa kehittyisi sellaista ymmärrystä elintason minimistä jota me emme ole osanneet alkaa itseiltämme vaatia.
♥Sade lankeaa vasta illan pimetessä, edes sen huomaaminen ei ole mistään tunnelmasta kumminkaan pois. Niinkin yksinkertaista tiettyyn paikkaan päivittyminen voi, toisaalta, olla. Ehkä sitten muutamien vuosienkin viettäminen.

 

7.9. Juotu viini ja hieman käynyt omenamehu valvottavat, päässä soi jostain syystä "Naapurini Totoron" tunnusmusiikki. On mentävä toiseen huoneeseen lukemaan... Gaimanin "Aarteita ja muistoesineitä" on omituinen esimerkki siitä, miten mestari hyytyy: kertomusten aloitukset ja kehystykset ovat edelleen tarkkoja, mutta itse tarinat täydellisen yhdentekeviä. Helppo nukahtaa tämän kirjan kanssa.
♥ Päivä on vaihteeksi lämpimämpi, työnnän lapsen vankkureita metsän ympäri, hiki tulee, sillä aikaa kun S on Taavi-akatemiassa.
Talkkariviikon päätteeksi on taas yhteistalon suursiivous, mutta Lennu on tehnyt jo suurimman osan kun tulemme paikalle. Kotiin päästyä luen vielä vähän Sinisalon uutta romaania, sen materiaali on niin kiinnostavaa kuin matkakertomukset outoihin paikkoihin tapaavat olla, mutta muuten sekin on kirjoittajansa väsynein tuotos: kirjallisesta kekseliäisyydestä, saati spefisyydestä, ei näy enää mitään merkkejä.
Kaipa kustantajille nykyään riittää jos myy kässärin yhdellä IDEALLA ja saa kaiken materiaalinsa mahtumaan sen alle.

 

 

8.9. Alma on saanut tarpeekseen siitä, että häntä kuljetellaan kuin pakettia: eilen ja tänään hän yhtäkkiä alkaa huutaa vaunuissa kesken päiväkävelyn eikä rauhoitu ennen kuin hänet nostetaan olalle ja annetaan ihmetellä maisemia seuraava kilometri.
Tankkaamme Hervannasta perunoita ja siikafilettä sekä pari vuokradevaria, "Be Kind Rewind" ja "Cloverfield", jotka molemmat YRITTÄVÄT näyttää yksinkertaisilta, palauttaa genrejensä (capralais-spielbergiläinen yhteisökomedia ja katastrofiscifi) katu-uskottavuutta tekemällä kovalla rahalla halvan näköistä.
Jep, on siinä myös viehätyksensä, mutta tällaisia elokuvia ei tosiaankaan katsota sen vuoksi MITÄ niissä on, vaan sen vuoksi MITEN ne on tehty.
♥ Meidän omaa DIY-estetiikkaamme edustaa roolipeli, jota jatketaan 3 kuukauden tauon jälkeen. Onneksi pelaajat muistavat paljon enemmän kuin minä, joten voidaan jatkaa jotakuinkin siitä, mihin jäätiin. Uusien paikkojen ornamentiikasta jää kyllä paljon mainitsematta, koska mieli ja muisti eivät toimi yhtä aikaa: mitä pitää sanoa tilanteessa, mitä muistaa kaikesta aiemmin tapahtuneesta. Paljon enemmän pitäisi olla valmiiksi kirjoiteettuna, mutta kun katson neljään romaaniin jaettua materiaalia, hyödyllistä ympäristö- tai ihmiskuvausta on hämmästyttävän vähän.
Fantasian konkretia on vaikeaa, mutta useimmiten fraasimaiset ympäristöelementit olisivat parempi vaihtoehto kuin paikallinen filosofointi.

 

9.9. Ti. Syksyn ylivoiman tuntee aamulla, kun kaukolämpö on katkennut yöllä eikä edes lämmintä vettä tule hanoista. Huoneet viilenevät hämmästyttävän nopeasti ja lenkkeily Hervantaan tuntuu ajatuksenakin ankealta.
Vaaleihin liittyen olisi MAHDOLLISTA pitää itsensä kuitenkin lämpimänä ja kuumentaa tunteetkin, sillä järjestötoiminnassa vihreitä edustanut paikallispoliitikko on juuri loikannut Kokoomukseen - kuvitellen että hän voi käyttää järjestöä krediittinään ja ponnistinlautanaan. Ilmeisesti loikkari ei tule ajatelleeksi, että kunnallisella tasolla maine roikkuu viitanliepeissä tiukemmin kuin valtakunnallisessa, julkkisvetoisessa politiikassa, jossa loikkaus puolueesta toiseen on viimeinen_ puolue_poliittinen ele mitä poliitikoilla on resursseissaan jäljellä. Kaikki muu on keimailua.

Oma vaalitoiminta on ollut tähän saakka lähinnä reaktiivista, jotenkin on vain odotellut, että syksyyn aukeaa kantavampi visio, mitä tästä tuleman pitää... mutta tietenkään sellaista ylellisyyttä ei ole kuin yliopistossa, missä lukukauden avaus on tuntunut endorfiinit irrottavana joukkopyrähdyksenä.
Sitä tunnetta alkaa kaivata, ihme kyllä!
♥ Jotain ryhtiä syksyyn tuo sentään tänään alkava työväenopiston spefi-kurssi. Olen kohtuullisen varma, että kurssia vetäessä saan kohdalleen myös sen, mitä haluan laittaa spefi-oppikirjaani: mikä kaikessa teoriatietämyksessä sopii yhteen käytännön kokemusten kanssa.

 

10.9. Syksy on alkanut kylmänä ja pilvisenä, mutta pihassa olisivat päärynät ja vaaleammat luumut parhaimmillaan, yhteisiä omenoitakin keräämättä kilokaupalla. Vain ihmiset ovat taas kadonneet, miesten lenkkisaunassa istun yksinäni ja lueksin dyykattujen Aamulehtien kulttuurisivuja.
♥ Mutta millainen olisi kylä, jossa kaikki olisivat sahtia ja barbaarifantasiaa harrastavia humanisteja? Jaksaisinko istua niiden kanssa edes saunassa kaksi kertaa viikossa?
Hah, Thaur vieköön jaksaisin vaikka kaksi kertaa päivässä!
Ihmisen koti on siellä missä hänen hyveensäkin.

Ja sitten Erkki soittaa ja kysyy, haastattelisinko Risto Ahtia Turun kirjamessuilla... siirryn heimotaajuudelle, tunnen erillisyyden yhdistävän, vaikken kotia tai kylää..., joo katekismuskirjailijan haastatteleminen on niin kuin hakisi Vipuselta sanoja, vaikka kerran Turun runoseminaarissa kutsuinkin häntä Seppo Ahdiksi...

 

11.9. To. Aamu on kylmä kuin talven edellä, +6 näyttää mittari.
Mutta: tasan 50 herätystä nanowrimon alkuun! Ja viikon päästä meidän pitäisikin olla jo mökillä, kunhan keksin jonkin keinon päästä Mäntästä myöhään keskiviikkoiltana joko Jkylään tai Treelle.
♥ Teemme päiväkävelyn Hervantaan, mutta ostamme kassilohta, ja niin reipastelu menee tältä päivältä hukkaan.
Kokeilemme sitten iltakylvetyksen jälkeen lapselle erillistä nukutushuonetta, jotta S saisi taas edes yhtenä yönä pidemmän unijakson.
♥ Sen ymmärtää miten Alman kokoinen olento voi olla niin kiukkuinen ääneltään, mutta hämmästyttävää on se, miten rytmikkäästi hän pystyy nauramaan. Viikon pari hän on ollut muutenkin kovasti levoton, ehkä kiinteämmän ruokavalion takia, ehkä vain siksi, että olemme enemmän sisällä. Nauru on lähtökohtaisesti sosiaalisempaa kuin itku, samoin aivastus ja haukottelu, jotka nekin näyttävät oudon hallituilta vauvaolennossa.
♥ Lapsen riehakkuus korostuu varmaan siksikin, että olemme itse vähän väsähtäneitä, ihan ilman mitään syysflunssaa. Tänäänkin on niin vähätehoinen päivä, että lukemisen lisäksi en saa tehdyksi kuin vaaliteemat Vihreille verkkosivuilleni.

Ainoa blogi jota seuraan säännöllisesti on G R R Martinin "Not a blog". Siellä onkin PITKÄSTÄ aikaa jännittäviä uutisia (090908):

"HBO has just exercised its option, and purchased the television rights to A GAME OF THRONES."

Huh! Vain uutinen TSH:n tv-sovituksesta päihittäisi tämän.
Mutta miksi tv-yhtiöt kiinnostuvat Martinin kirjasarjasta vasta nyt, kun se osoittaa pysyvän näivettymisen merkkejä? Onko fantasian kenttä NIIN NOPEASTI loppuunryöstetty, ettei muuta ole enää jäljellä kuin keskeneräisiä saagoja?

 

12.9. Pe. Tänään lapsen äiti on onnellinen, hän on saanut nukkua kokonaisen yöunen eka kerran puoleen vuoteen. Lisäksi hän saa tietää opiskelupaikastaan luoviin aineopintoihin.
Juhlimme tätä luovasti eli teemme kävelyn Kaupin metsässä, syömme lounaan Gopalissa ja juomme kahvit Annikin tupaidyllissä. Taivaan taas pilvistyessä tuomme torilta auringonkukkia kotiin.
Sähköpostissakin on pelkkiä hyviä viestejä; mitään erityistä ei tapahdu, mutta ihmiset osoittavat avuliaisuutta, näyttävät kosmisen kehräämön toimivan syksyn harmaudesta huolimatta.
♥ Postissa on tullut pino uusia arvostelukappaleita: Olli Jalosen kehuttu romaani, Sari Mikkosen enterovirukselle omistettuja novelleja, sekä Juhani Laulajaisen uusi tarinakokoelma. Vielä kymmenen vuotta sitten Jalosen uusi romaani olisi ollut todella SYKSYN TAPAUS, mutta nyt se jää lukujonossa novellienkin jälkeen. Maailmalta ei postipaketteja enää tipukaan, ajattelin pitää nyt muutaman vuoden taukoa verkkotilauksissa ja lukea sen mitä on päässyt kertymään hyllyihin...

 

13.9. Entä jos yhteisöt eivät olekaan miehille sopiva asumismuoto?
Ehkä yhteisöt ovatkin, jos ei nyt feministinen salaliitto, niin jotain mikä urbanisoitumisen aikakautena vastaa paremmin naisten verkottumistarpeita? Naisilla riittää yhteisöissä tekemistä, kun siivoaminen, kokkaaminen, lastenhoito ja liikunta sujuvat heillä MYÖS kollektiivisesti.
Miehille yhteisö tarjoaa ilmeisimmin rakennus- ja kunnostustöitä, jossain ehkä bändikuvioita. Mutta miksi ihmeessä urbaanin elämäntavan sisäistänyt miespuolinen kulttuurityöläinen haluaisi asettua yhteisöön? Miten SUURI yhteisön pitäisi olla, että siellä olisi seuratoimintaa kaltaisilleni?

♥ Mietin näitä tällaisia juuri tänään, kun lueksin Vastedeksen kustantamaa Viisas arki -kirjaa, joka on kyllä erinomainen johdatus yhteisöjen arkeen ja käytäntöön; mitään vastaavaa opasta en muista nähneeni. Mutta yhteisön genderpohja on jotain sellaista, mikä jää tämänkin kirjan ulkopuolelle.
Varsinaisesti ajatus alkaa kypsyä mielessä, kun katselen ST-Voyagerin borg-jaksoja, joissa kollektiivi on pahin painajainen mihin (amerikkalainen) ihminen voi joutua. Eräässä jaksossa hierarkialle uskollinen MIESupseeri toteaa NAISkapteenille "You must be ready to deactivate me", koska hän alkaa unohtaa yksilöllisen menneisyytensä kollektiiviin jouduttuaan. Naiskapteeni Janeway on tarinan hyvä äiti ja borg-kollektiivi on tietysti saanut häijyn kuningattaren kasvoikseen.
Se mikä yhdistää elävän elämän HYVIÄ yhteisöjä, siis ST-avaruuslaivoja ja Annikin kaltaisia kortteleita, on ajoittainen gravitonivuo jossain kollektiivin läheisyydessä: jokin mikä vaarantaa stabiliteetin.
Samaan aikaan toisaalla: kehittyneiksi KUVITELLUT valtiot tuhlaavat miljardeja euroja laitteisiin, joissa protoneja törmäyttämällä yritetään vahvistaa MATERIAN teoriaa.
Siis teoriaa materiasta... Sekö on miljardien arvoista?
Kun samaan aikaan näillä valtioilla olisi kiireellisen KÄYTÄNNÖLLINEN ongelma ratkaistavana: miten törmäytetään toisiinsa miljoonia eri kulttuureista tulevia IHMISIÄ?
Ja tietysti Suomi on protonihupsutuksessa mukana. Alkeishiukkaset ovat sopivan imaginäärinen prosessi Suomenkin akateemisille huiputusyksiköille. Ihmiset ovat valtion ja yliopiston kannalta loppuhiukkasia, jotka saavat sinkoilla ihan millä perustein tahansa, kaaosta, jota voi vain PAKOTTAA muttei analysoida.

♥ Yhteisöasuminen ei ole sosiaalinen laboratorio, hyvä jos edes hiekkalaatikko, mutta tavaran ympärille jähmettyneissä yhteiskunnissa niiden pitäisi pystyä pumppaamaan henkeä lähiympäristöönsä - tai muuten niistä tulee vain lähiönsä pienoismalleja, esteettisestikin umpeutuneita upotteita.
Lähteenoksa puhuu Viisaassa arjessa 'maailmanlaajuisesta kyläytymisestä'. Se kuulostaa hyvältä, ehkä liiankin hyvältä kaltaiselleni ihmiselle, joka mieluusti pysyisi liikkeessä kylien välillä. Lastenvaunujen työntäminen lähi-Siwan ja rivarikämpän välillä PITÄISI olla tarpeeksi tätä tällaista nomadista liikettä, mutta mieli on kyllä ihan muualla.
Miksi tuo kakara huutaa koko kotimatkan?
Miksi näissä vaunuissa ei voi olla läpinäkyvät maisemakyljet?
Ja missä helvetissä sijaitsee MINUN alfa-kvadranttini?
♥ Siksi on pakko katsella ST-jaksoja, lapsen nukkuessa, ja miettiä mikä olisi se majakka, joka saisi edes KIRJOITUKSEN kulkemaan edellä kohti seuraavaa elämänpiiriä.

Illalla käyn Alman kanssa Annikin sadonkorjuujuhlissa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun käymme näinkin kaukana kahdestaan ja rintareppureissuna; bussista maisemia katsellessa tuntuu kuin olisi kaksipäinen galaksin valtias. Annikilla katselemme vain avajaiset ja syömme linssikeittoa, varsinainen syy vierailuumme on ylimääräinen järjestökokous.
Tänne palattua Kotipehkun piha näyttää hautausmaalta verrattuna Annikin tupatunnelmaan, etenkin täysikuun noustessa valaisemaan pihamaata, mutta sauna tuntuu sitäkin suloisemmalta, ja tällä kertaa lenkkisaunassa on sentään myös Jukka, joten ekologinen savumerkkimme puolittuu.

 

14.9. Su. Olemme asuneet nyt puoli vuotta Kotipehkussa, ja tietysti mukavuussaldo on vahvasti plussan puolella, siinä määrin, että on mahdotonta edes kuvitella millaista elämämme jossain kissanmaalaisessa paritalossa tai hervantalaisessa rivarissa olisikaan ollut. Täällä tunnemme lähes jokaisen pihapiirissä liikkuvan ihmisen, mikä on jo melkoinen ero verrattuna kaikkiin aiempiin kotipaikkoihini, ja kaikki tuntevat meidät - tai ainakin Alman.
♥ Muuttuvan ruokavalion myötä lapsi on alkanut käyttäytyä entistäkin aktiivisemmin, mikä näkyy myös siinä, että hän ei malttaisi pysyä makuulla vaunuissa, vaan rääkyy kunnes nostetaan olalle. Näillä säillä se ei ole kovin mukavaa matkantekoa. Muutokset ovat niin yllättäviä, että niitä voisi erehtyä pitämään laadullisina. Asiasta 'keskustellaan' vanhempien välillä - minä olen se skeptisempi osapuoli.
♥ Onnistunutta nukuttamiskokeilua olemme jatkaneet viime öinä, mutta erillisen makuuhuoneen sijaan muutimmekin lapsen välitöntä universumia eli siirryin nukkumaan pinnasängyn vierelle: jos lasta ei tarvitse yöllä syöttää (kuten meille sanottiin jo aikoja sitten), niin hänen säännöllisiin heräämisiinsä kello 2 ja kello 4 voisi vastata vain silittelemällä ja peittelemällä hänet uudelleen. Ensimmäisellä kerralla tämä onnistuikin hämmästyttävän helposti. Viime yönä ei kovinkaan hyvin, mutta lapsen maailman empiirinen laajentaminen on sinänsä mielenkiintoista.
Seuraavaksi kokeilemme nukuttaa lasta vaikkapa erillisessä talossa ja sitten toisella manterella kuin äitinsä.
Lopulta lähetämme lapsen Maata kiertävälle radalle, mikä olisi ylipäänsä sivistynein tapa varmistaa SEKÄ sukupolvien jatkumo ETTÄ työrauha.
Japanilaiset pystyvät siihen vuonna 2020... mutta meidän kannaltamme se on vähän myöhäistä...

Tänään työnä paitsi arvosteltavat kirjat myös ensi viikon luento ja opetus; verkkoon "Menetetyn maan" arvostelu".

 

 

15.9. Ma. Niin harvoin tulee enää matkustetuksi VR:n pikajunissa, että on jo unohtanut millainen niissä on yövuoron tunnelma. Vaikka olen kulkenut pitkin Eurooppaa kaikenlaisilla junilla ja vuoroilla, ei missään näe niin vaarallisen kännisiä matkustajia kuin Suomessa; ei mistään löydy vastaavaa karjavaunutunnelmaa.
Ja juna on siitä hankala paikka, että siellä ei voi istualtaan väistää käytävää hoippuvia matkustajia - eikä voi demonisoida minkään TIETYN KAUPUNGIN ominaisuudeksi samaisia ihmisiä.
Juna, jos mikä, on demokratiaa, eikä valtiolaiva, jossa sentään myrskyn mahdollisuus pakottaa ihmiset johonkin rotiin.
♥ Tänään kokousmatkan aihe ja paikka on SARVilla, onneksi se sujuu edes kolmessa tunnissa. Matkat käytän Kosmospenaalin novelliin ja FZ:n jatkosarjan kirjoittamiseen, tekstityöhön, jota missään muualla ei saisi ALULLE kuin junassa - ja useimmiten se alkuun pääseminen on kaikkein vaikeinta kaikessa tekstityössä.

 

16.9. Taitaa olla kylmin syksy mitä olen kokenut, ja valottomin, kesä tuntuu jääneen niin paksun verhon taakse, ettei siitä ole muistikuvia kuin koneen kansiossa. "Sentään tulee siivotuksi kahdesti kesän aikana", kiittelen maalareita, jotka tulevat tänään viimeistelemään joskus kesäkuussa aloittamansa ikkunapokat.
♥ Kolme kuukautta on kadonnut kuin ei mitään, paperikasoista löytyy edellisen siivouksen jäljiltä hautuneita muistiinpanoja.
Muisti on selvästi yliarvostettua. Alma sanoo tänään ensimmäisen sanansa, mutta takuuseen siitä ei voi mennä: hän on hokenut viikon verran väy väy väy, ja kun hän suostuu kerran vastaamaan äidilleen 'äh-ih', kymmenien houkuttelujen keskellä, se ei ehkä ole takuuvarmasti ensimmäinen SANA, puhumattakaan siitä että kyseessä olisi PYSYVÄ SANA eli jotain mikä olisi olemassa muutenkin kuin äitinsä kaikuna ja ohimenevänä imitaationa.
Varmaa on vain se, että lapsi on viime keskiviikosta alkaen ollut tavattomasti puheliaampi ja aktiivimpi. Lapsen kehitys kuulemma tapahtuu hyppäyksittäin, mutten ole osannut kuvitella, että se olisi NIIN nopeaa edes määrällisissä muutoksissa.
Varsinainen tattien syksy.

 

17.9. Ke. Vahingossakaan ei nouse päivä aurinkoineen, vaan kaikki on valmiiksi illassa, viileässä pilvisessä hämärässä, vaikka nousisi ennen 8:aa. Lehti julistaa maailmanmarkkinoiden romahtavan, mutta liekö tuolla niin väliä, jos aurinkokin on jo ulosmitattu?
♥ Teemme lähtöä pitkälle mökkiviikonlopulle, minä printtailen viimeisiä muistiinpanoja sodan estetiikasta, S vie Almaa neuvolaan, jossa lapsi varmaan laitetaan jo Mensan tai Patrian palikkatesteihin. Säätiedote ei suosittele mökkeilyä sen paremmin Itä- kuin Etelä-Suomessa, mutta mentävä on nyt kun vielä voi, marraskuulle saakka riittää sitten pientä kiirettä kirjamessuineen. Mökillä ei sääkään niin haittaa (tosin hirvikärpäset kuuluvat kadonneen juuri kylmien säiden myötä), koska aina voi yrittää lukea jotain tavatonta. Eli ei mitään kotimaista.
♥ Tänään kello kolmen bussi Mänttään, ehdin katsella tuota autenttista kulttuurikaupunkia ehkä puoli tuntia ja sitten etsiä tieni museoon... tosin eksyn ensin VÄÄRÄÄN Serlachius-museoon enkä ole edes ensimmäinen eksynyt & erehtynyt... sitten oikea talo missä illan luento on tarkoitus tapahtua. Luennon jälkeen kyyti Orivedelle, josta yhytän A&S:n samaan junavuoroon.

 

18.-22.9. Viisi laiskan leppoisaa päivää mökillä. Emme näe yhtäkään ihmistä, pihassa käy harakoita ja myyriä, isot koneet möyrivät metsää ja maata salmen tuolla puolen, mutta enimmän aikaa on hyvä lukurauha.
♥ Sunnuntaihin mennessä olen kyllä saanut taas tarpeekseni lapsesta mökkiloman taakkana - siitäkin huolimatta että hän MELKO varmasti sanoo jo toisen sanansa houkuteltuna, "isä", se kuulostaa yhtä järkyttävän aavemaiselta kuin naapurin kissa kuiskaisi jotain (no ei sentään "isä"...)
Mutta skeptikkona en voi hyväksyä tätäkään sanaa kirjattavaksi lapsen lukuisiin pinkkeihin vauvakirjoihin, sillä sanatestiä ei saada toistetuksi, monista houkutteluista huolimatta. Ja yliempaattinen testaajahan on voinut kuulla juuri sen mitä HALUAAKIN kuulla?

♥ Juuri sunnuntaina sitten kesä palaakin takaisin, sienikallioilla kiipeillessämme aurinko tulee esiin ja on ainakin +15, hiki valuu kun kanniskelee kersaa rintarepussa, ja vielä kerran päästävä uimaan, kun laituri kesäpaikallaan, ja vielä kerran juotava kylmää olutta verannalla, kun aurinko tulee puiden raosta oikeaan kohtaansa.
♥ Mökkispefinä on tällä kertaa Olli Jalosen "14 solmua Greenwichiin", joka spefisyydessään hakkaa kyllä isomäetkin monelta vuodelta: kertomus meridiaani nollan kiertämisestä nykypäivänä 1700-luvun kamppeilla!
Romaanina ja fiktiona kirja vain ei ole kummoinen. Sen vielä ymmärtää ja pitää osoituksena todella kokeneen kirjailijan suhteellisuudentajusta, ettei Jalonen lähde paisuttelemaan tarinasta spektaakkelia, mutta ihmissuhteet ovat niin laimeat ja juoni niin yksiviivainen, kirjaimellisesti, ettei voi kuin arvailla millä kohtaa nojatuolituristin lorvikatarri tai sohvaperunaprosaistin markkinatarve ovat iskeneet taiteilijaprofessoriin?
♥ Toinen mökkikirja on DW Jonesin novellikokoelma. Tähän saakka olen tuota klassikkospefistiä vältellyt, kun olen käsittänyt hänet lapsellisen fantsun edustajaksi - ja sitähän nämä koottujen novellienkin jutut ovat. Mutta silti niitä huomaa ahmivansa. Etenkin "The Plague of Peacocks" on huvittava ja viisas omassa alagenressään, aikuisille tehdyissä mutta lasten pääosittamissa uusiosaduissa.
Ostin tuon kokoelman kylläkin siksi, että kesällä vieraillut Farah Mendlesohn on kirjailija DW Jonesia niin hehkuttanut ja halusin saada jonkin takaoven Mendlesohnin teoriaan Jones-mieltymyksen kautta. Tiedä sitten löytyikö mitään, vai onko kyseessä jokin (uskonnollisten?) allegoristien salaliitto, jonka tarkoitetta en erota - ennen kuin tulen sanoneeksi liian suopean sanan tarinoista, joihin en kuitenkaan toiste palaisi.

 

 

22.9. Ma. Vielä tänä aamuna heräsimme mökillä, kiskoimme veneen järvestä ja työnsimme halkovaunua vajan taakse. Aurinko paistoi käsivarsille.
Nyt olemme palanneet Tampereelle myöhään maanantai-iltana eikä maailma ole "täällä" muuttunut.
GRRM näkyy täyttäneen toissapäivänä 60 vuotta eikä vieläkään osaa blogata ilman oheistuotteita. Markkinatalous ei ole vieläkään romahtanut eikä internet täyttynyt spämmistä. Sen sijaan järjestöpostille omistettu e-loota on aivan täynnä vaaleihin liittyviä viestejä. Alkanevat aktiiviset viikot, joiden kuluessa pitäisi olla ENEMMÄN KUNNALLINEN ja VÄHEMMÄN KUMMALLINEN.
"Hieno kuin sika pienenä", oli tapana sanoa meillä päin.

 

23.9. klo 12:45.

"I can't believe the news today
I can't close my eyes and make it go away
How long? how long must we sing this song?"

 

24.9. Copypastejournalismia: toistetaan samat fraasit kuin Jokelan surmista viime marraskuussa. Usko jonkin lakipykälän sulkijalihasmaiseen refleksiin on ihmeellinen.
Rakennemuutoksen mahdollisuus, saati tarpeellisuus ei kiinnosta poliitikkoja, eikä ilmeisesti myöskään "asiantuntijoita".
♥ Vaikka ei se vaatisi kuin elämän tuomista sinne, missä nyt on vain tekniikkaa. Vaikkapa näin:
1. Suljetaan internetin foorumit, tehdään netistä pelkkä tiedotus- ja viranomaispalvelu. Tulos? Keskenkasvuisten kuvitelmat globaalista huomiosta ja maineesta katoaisivat. Elämää OLI ennen internetiä ja on sitä ilman edelleenkin.
2. "Aseurheilu" kielletään ja joka ikinen lajien harrastaja saa 5 vuoden karenssin julkisiin rakennuksiin.
3. Tunnustetaan suomalainen mies epäonnistuneeksi kokeiluksi kehnolaatuisella kulttuuri- ja DNA-aineksella. Miehet kastroidaan kemiallisesti tai tarjotaan mahdollisuus asettua Ahvenanmaan barbaarireservaattiin.

♥ Jos MINUN ehdotukseni eivät kuulosta tasaisen järkeviltä, niin enpä ole kuullut mitään parempaa ratkaisua kenenkään muunkaan suusta.
Jo tänään media oli keksinyt demonisoitavaksi NUORET miehet, ikään kuin 22-vuotias ei olisi jo vastuussa itsestään.
"Asiantuntijat" hokivat, että sentään hätäsuunnitelmat ja kriisipalvelut ovat nyt kehittyneet. Niinpä uhreja on nyt 5-10% vähemmän ja järkytys henkiinjääneillä 20% lievempi kuin ennen Jokelan surmia?
♥ Yhtä ainoaa kertaa ei kukaan ole käyttänyt mediassa ilmaisua RAKENTEELLINEN VÄKIVALTA. Ministereitä myöten uskotaan edelleen, että jostain löytyy yksi ainoa vipu, jolla aika saadaan liikahtamaan... rahan voimalla... takaisin johonkin imaginääriseeb lukemaan.

♥ Jep, voi hyvin olla, että edelleenkin ainoa järkevä teko olisi alkaa pakata laukkua ja muuttaa pois tästä sairaasta valtakunnasta... mutta kuka enää HUOLII SUOMALAISIA naapurikseen? Eikö tämä kansa tee kaikkensa hävittääkseen omat elinolosuhteensa niin ydinvoimalla kuin käsiaseillakin?

 

25.9. Radiossa on postkiinnostavan Enbusken vieraana postälykäs kolumnisti K Hazard, joka esittää tavanomaisen postsosiaalisen kommentin Kauhajoen gynocaidiin: tappaja oli syntynyt 1988 eli mennyt kouluun vuonna 1993, kun lama oli syvimmillään ja ihmiskuva muuttui "tuota itsestäsi mainoskelpoinen tuote" -puheen mukaiseksi.
♥ Kaarinan kommentti on toki ensimmäinen järkevä puheenvuoro mitä näiden kolmen päivän aikana on kuulunut. Kaikki muu mediakeskustelu on jo siirtynyt koskettelemaan sitä, mitä mediakeskustelun pitäisi tällaisessa tapauksessa oikein kosketella. Ministerit puolestaan aikovat pitää silmällä, että aselain mahdolliset tiukennukset otetaan keskusteltavaksi pitkässä juoksussa.
♥ Tunnustettatkoon, että olin itsekin MILTEI osallistumaisillani copypastejournalismiin ja siten syyllistymäisilläni toistettuun eli tyhjään puheenvuoroon, kunnes S huomautti, että Aamulehteen lähetetty kommentti voitaisiin näin vaalien alla tulkita empatiapisteiden irtokalasteluksi.
Ja se, että ylipäänsä on tekemäisillään MILTEI jotain, se on yhtä älytöntä kuin kaikki muukin copypastetohina. Puuttuu vain, että tamperelainen kulttuurintutkija kirjoittaisi pamfletin "Syyskuun kahdennenkymmenennenkolmannen merkitys".
♥ Kaarina Hazardin puheenvuorossa yhtä vaikuttava (= tekee niin hyvää kuulla miten raivoissaan joku on median ja poliitikkojen copypastetohinasta) oli hänen vertauksensa siitä, miten pieni lapsi kasvaa maailmaan "äiti, katso minua" -asenteella, ja miten nämä Kauhajoen & Jokelan keskenkasvuiset puuhastelevat ihan samalla tavoin: "Hei KATSOKAA MINUA kaikki".

♥ Tänään mittari väittää peräti +17 astetta, miltei siltä tuntuukin. Syömme yliopistolla ja käyn kahvilla laitoksella, kotimatkalla osumme sattumalta taas yhteiselle reitille... tosin jonkin kirjaston nurkilta minut useimmiten löytää jos olen kodin ulkopuolella. Tänään haen tilaamani "Luokkaretkellä hyvinvointivaltiossa", koska mitään muuta MIELEKÄSTÄ kehystä ei taida olla jäljellä yhtään minkään ymmärtämiseksi... tässä maassa... ajattelen katsellessani yliopiston ruokalaa, jossa kaikki KASSAJONOT PYSÄHTYVÄT digiyhteyden katketessa: opiskelijoilla kun ei ole taskuissaan edes kolmea euroa tuetun lounaansa maksamiseen.
Niin syvä on heidän uskonsa luottomuoviin. Niin turha ja perusteeton.

♥ Mutta miksi Suomessa ei ole sarjamurhaajia, vaikka meillä on näitä sukupuolten sodalle omistautuneita nuorukaisia, mattisaaria ja henrylaasasia? Eräs selitys löytyi googlaamalla: Suomessa on ollut niin hyvä sosiaalihuolto ja tehokas lasten huostaanotto, että pitkäaikaiset "perhehelvetit" eivät ehdi tuottaa "ihmishirviöitä".

 

Kirjallisuuden taiteilija-apurahat 2009 

5-vuotinen/årigt
Byggmästar Eva-Stina, Nykarleby
Kallioniemi Tuula, Kangasala 
Malkamäki Sari, Helsinki
Raittila Hannu, Mikkeli 
Ringell Susanne, Helsingfors
Ropponen Markku, Jyväskylä
Vainonen Jyrki, Tampere
Virolainen Merja, Helsinki

3-vuotinen/årigt
Bagge Tapani, Hämeenlinna
Enckell Agneta, Helsingfors
Itkonen Juha, Helsinki
Lintunen Maritta, Jyväskylä
Oksanen Sofi, Helsinki
Salmela Aki, Helsinki
Tiitinen Esko-Pekka, Outokumpu
Turunen Markku, Tampere
Venho Johanna, Espoo

1-vuotinen/årigt
Andtbacka Ralf, Vasa
Backlén Marianne, Helsingfors
Hännikäinen Timo, Helsinki
Karlström Sanna, Helsinki
Karpio Markku, Korppoo 
Kontio Tomi, Helsinki
Korhonen Riku, Turku
Korolainen Tuula, Vantaa
Känkänen Juhani, Vantaa
Larsson Anders, Helsingfors
Lumberg Kiba, Helsinki
Perttu Arvi, Lappeenranta
Pyysalo Joni, Turku
Rannela Terhi, Tampere
Repo Niina, Turku
Santanen Eino, Helsinki
Sinisalo Johanna, Tampere
Sirola Jouko, Porvoo
Vuorio Maria, Helsinki

½-vuotinen/årigt
Honkasalo Laura, Helsinki
Niemi Juuli, Helsinki
Parkkola Seita, Turku
Taivassalo Hannele Mikaela, Helsingfors 
Vuorinen Katariina, Jyväskylä
Vähänen Juhana, Helsinki

26.9. Pe. Nyt kun lapsi ei herää syömään enää öisin, hän on alkanut heräämään AAMIAISELLE yhä aikaisemmin. Kello 7 ei haittaisi mitään, mutta jos lapsi alkaa kääntelehtimään ja potkimaan pinnasänkynsä kaltereita 6:lta niin sen jälkeen ei enää oikein saa unta.
Aamut ovat entään vielä kauniita, mutta lehdet edelleen tylyä luettavaa, copypastea kannesta kanteen.
♥ Jotain uutta ja kyökkijulkisuuden trendejä noudattavaa näkyy sentään apurahatiedotteissa, vaikkei niistä lööppejä revitäkään. Trenditietoisuus on sekin parempi peruste apurahojen jakamisessa kuin aiemmin noudatettu kaava, jonka käyrä muistutti erehdyttävästi kehä kolmosta...
♥ Niinpä Hannu Raittila on saanut nyt 5 vuoden taiteilija-apurahan tunnustukseksi ahkerasta rahapulan ruikuttamisesta - tai sitten siitä, että pääsi eroon vihaisesta muijasta?
♥ Sofi Oksanen on vastaavin ansioin saanut 3 vuoden apurahan tunnustukseksi Venäjälle ja KGB:lle räyhäämisestä. Hyvällä myötätuulella Oksasen yskökset on kuultu kauempana idässä kuin Paavo Haavikon routavuosien aforismit.

♥ Tänään paikallisosastomme näyttää "Frau im Mond" -elokuvan, jotta kaikki sivistyisimme scifin varhaishistoriasta muutakin kuin kirjallisia ja amerikkalaisia vaiheita. Elokuvaa katsomaan saapuu taaskin vain sivistyksen etuvartio, Erkka ja Matti, mutta kun filmi on mykkä niin onpahan siinä aikaa rupatella ja kommentoida. Ja jos näyttäisimme tällaisia filmejä vaikkapa keskustan Niagarassa niin tuskinpa niillä paljoa enempää katsojia olisi sielläkään.
Joten... vaikka kuinka haaveilenkin internetin alasajosta niin mikään ei voisi korvata niitä verkkoja, jotka ovat muodostuneet Suomessa ja maailmalla spefi-skenessä. Niiden ansiosta joka ainoalla pienellä olohuonetapahtumalla on JOKIN majakkamainen merkitys: täälläkin olemme käyneet kirjoinemme ja kääröinemme, täälläkin kajautelleet lohikäärmerumpua... ja sitten jatkaneet seuraavaan kaupunkiin...

 

 

27.9. "Eivät rosvot, ei nälkä eikä kulkutaudit ole niin pelottavaa... kuin se että menettää uskonsa ihmisen hyvyyteen."
Jotakuinkin niin se menee Kurosawan Rashomonissa. Mutta kuinka moni taideteos osaa ottaa näin ison kysymyksen enää esille? Kuinka moni uskaltaa edes muotoilla sen lauseeksi? Ehkä ei kukaan muu kuin dekkaristi (ja SCIFISTI jolle ihmiskunta on päähenkilö).
Mutta...
...mitä ikinä kehtaan kysyä dekkaristi Seppo Jokiselta?
"Milloin komisario Koskisesta tulee kasvissyöjä?"
Tilaisuus olisi kyllä kysyä jotain fiksuakin, sillä Jokinen on mahdottoman mukava mies, ei tekisi pahaa romaanihenkilöllekään. Kun hän sanoo joutuneensa tällä viikolla miettimään oikeutustaan kirjoittaa dekkareita karmivine aiheineen, niin sen on valmis heti uskomaan; siitäkin huolimatta, tai juuri siksi, että Jokisen dekkareissa ei mässäillä rikosten yksityiskohdilla.
♥ Yleisöllleen kirjailija Jokinen vastailee rauhallisesti ja harkiten, niin kuin istuttaisiin olohuoneessa - ja tavallaan istutaankin, Kotipehkun yhteisessä olohuoneessa, yleisöä on parikymmentä, lapset mukaan laskettuna. Vietämme Kotipehkun 'arkivihreää' päivää eli pidämme kirpparia ja kahviota. Rahaa Arkivihreiden vaalikassaan kertyy yli 400 euroa, mikä meille on iso raha, kun budjetti on pieni ja tavoitteet kuitenkin vakavat; omaa vaalitiliäni varten myyn 37 eurolla kirpparikirjoja.
♥ Ohjelmapuolesta vastaavat Maijan duo sekä Hervannasta vieraaksi kutsuttu Seppo Jokinen. Jokinen toteaa, että komisario Koskinen voisi helpostikin luopua lihansyönnistä - mikä kumoaa eräänkin dekkaritutkimuksen väittämät! - mutta kalasta ei milloinkaan. Muutenkin Koskinen vaikuttaa olevan kirjallinen hahmo, joka toimii parhaiten teeman välineenä, ja siksi saakin olla "väritön kuin hanavesi", kuten eräs toinen dekkaritutkija on todennut. Jokisen tavoitteet yhteiskunnallisten aiheiden käsittelemiseksi nimittäin kuulostavat yhtä harkituilta kuin esimerkiksi Leena Lehtolaisen kirjoissa.
♥ Yleisö kysyy vielä, milloin komisario Koskinen nähdään televisiosarjan sankarina? Siihen ei kuitenkaan ole vastausta. Kyse kun on tamperelaisen TV2:n ja YLE:n päämajan arvovaltakamppailusta ennen kuin Koskinen-dekkarit siirtyvät tv-sarjaksi.

Sitten kotiin omien tekstitöiden ääreen... "no more mr nice guy"... missiona paljastaa lopullinen totuus Olli Jalosesta, Juhani Laulajaisesta ja Sari Mikkosesta; Johanna Sinisalon kohdalla totuus hoidettiin jo viime viikolla... tai jos ei totuus niin sentään kohtuus... ja jos ei aina kohtuus niin sentään OIKEUS?

♥ Ja sitten vielä ihmetellään miksi kriitikot eivät pidä dekkareista.
"Dekkari - se olen minä."

 

28.9. Su. Tällä viikolla lämmin katosi puista, värit jähmettyivät siellä missä oli vihreää ja punaista vielä jäljellä. Puutarha näyttää aamulla lohdulliselta ja illalla lohduttomalta. Tällaista vain elämä nyt vain on.
Vietän Alman kanssa Tampere-päivää niin kuin Tamperetta muutenkin käytämme: kirjastona. Vierailemme Nekalan kirjastossa, koska siellä esiintyy taikuri... mutta poiminkin sitten vain muutaman kirjan ja jatkamme jalkaisin kohti kotia. Tuuli on edelleenkin yltymässä myrskyksi ja kirjastoon kerynyt tuulipukukansa muuttuu luultavasti sinisiksi lehdiksi, kun taikuri heilauttaa sauvaansa...
♥ Kotona teen lounasta seitifileistä ja nuudeleista, Alma nukahtaa saatuaan 60 ml velliä. Hänen äitinsä on kirjoittamassa runoja Taavi-akatemiassa, kaipa se on vähän kuin istuttaisi kukkasia syksyn pimeää vastaan, siis sellaista mitä voi ja täytyy tehdä sunnuntaisinkin, ja tekisin toki itsekin, jos sopivan paikan löytäisin. Yöväen opiston.

Kunnallisvaalien ennakkoäänestykseen on enää runsaat kaksi viikkoa. Olen käynyt vastaamassa viiteen vaalikoneeseen, mutta niiden avulla en ole onnistunut löytämään omaa profiiliani punavihreänä ehdokkaana. Kuinka sitten myöskään kukaan potentiaalinen äänestäjä?
Tosin pitäisi kai olla tyytyväinenkin, etteivät nuo vaalikoneet kysele vaikkapa mitä olisi VIHREÄ ULKOPOLITIIKKA.

Mutta etenkin MTV3:n vaalikone oli älyttömyydessään aivan omaa luokkaansa. Se on laadittu niin kuin vaaleissa olisi kyse parhaan mahdollisen deittikumppanin löytämisestä. Kun ehdokkaan poliittisia mieltymyksiä testataan sellaisilla kysymyksillä kuin "Käyn usein kaljalla", niin voi vain arvailla, millaista on se suuri yleisö, jolle juuri tämä maikkarin vaalikone on omiaan.
♥ Edellisissä kunnallisvaaleissa kyseinen kone oli ollut kuitenkin kaikkein suosituin. Ehkä siksi, että moiselle vaalikoneelle on niin helppo ESIINTYÄ tietynlaisessa, fiksua deittikaveria edustavassa roolissa.
Ja moisista vaalikoneista ja -käytänteistä on vain lyhyt linkki siihen, että Suomessakin äänestysikää pudotetaan kuuteentoista, jotta karkkimiespuolueet pääsevät todella vauhtiin.

 

 

29.9. Jenkkilässä kirjailijat ovat ihailtavan tiiviisti mukana hyvän ja pahan kamppailussa eli pressanvaalien kisassa "unelma" vastaan "uivelo" (vai kuinka se olikaan?). Kirjailijat ovat lahjoittaneet signeerattuja teoksiaan Obaman kampanjaan, josta niitä on sitten lähetetty sokkosäkillisiä lahjoittajille. 40 000$ on pieni summa sikäläisessä pressapelissä, mutta se miten kirjailijat asettavat itsensä mukaan kisaan merkitsee rohkeutta, jollaista eurooppalaisista taiteilijoista on turha etsiä. Lahjoittajien joukossa näkyi muutamia spefi-kirjailijoita, kuten LeGuin, Martin, Terry Bisson.

♥ Suomi on puolestaan niin pieni maa, että kirjoja ei tarvitsisi julkaista lainkaan, riittää kun julkaistaisiin sanomalehtiä, joissa kirjailijat esiintyvät kuin teostensa hahmot. Esimerkiksi viikonloppuna Hesari oli laatinut koko aukeaman levyisen näyttämön, jossa vasemmalla puolella oli arvostelu erkkomafiasta livenneiden kustantamasta kirjasta - ja oikealla puolella erkkomafian leipiin jääneen kirjailijan valtava mainos. Hesarin tarkoitus oli muistuttaa, että näin pienessä maassa kustantajien valtarajat piirretään jopa perheiden sisälle: kun kirjailija Hannu Raittila jätti vaimonsa WSOY:n leiriin ja hyppäsi Landerin matkassa siltalanpääasemiin, niin erkkomafia käyttää jätetyn vaimon kirjaa jätetystä vaimosta mainoksena ja muistutuksena siitä, millaiset markkinat Raittila jätti taaksensa.
♥ Näin suomalainen media toimii, ja eritoten helsinkiläinen media, missä kamppailu arvovallasta on veristä ja veljellistä. Etenkin kun siitä maksetaan. Hyvin. Viime vuodelta SanomaWsoyn omistajat ovat saaneet osinkotuloja 138,8 miljoonaa euroa. Kyllä sillä saa jo aika monta mielipidettä... ei niitä tarvitse erikseen "ostaa", riittää kun tunkee tarpeeksi rahaa omistajien taskuihin. Ja kun yhtiön palkkamenoista osingot muodostavat jo kolmanneksen, niin sitä ei kai voi sanoa edes "arvovaikuttamiseksi" vaan "mediatyöläisyydeksi"?

Samaan aikaan viidakossa:
EU:n aikeet Suomen kuluttajansuojan romuttamiseksi estettävä

 

30.9. Suomalaisisissa prosaisteissa on ehkä yhden käden sormilla laskettava määrä kieleltään kiinnostavia kirjailijoita. Paljon enemmän on niitä, jotka ovat suvereeneja kerrontatekniikassaan, ja niitä jotka ovat KERRAN olleet luonnonlahjakkaita ja jääneet siitä pitäen toistamaan itseltä oppimiaan temppuja; esimerkiksi Anja Snellman ja Hannu Raittila.
♥ Tänään istun lepotunnilla Kalevan puistossa ja luen Maria Peuran uusinta pienoisromaania, sillä Peura on jotakuinkin ainoa nuoren (?) polven tulokas, joka on sisällä suomen kielessä: kolme teosta, kaikki yhtä harkittuja ja hallittuja. Ainoa ongelma on se, että kirjailija on LIIAN ITSETIETOINEN kielitajunsa merkityksestä ja unohtuu säännöllisesti keimailemaan sillä, sen sijaan, että antaisi tarinan viedä.
Jokaista Peuran kaltaista luonnonlahjakkuutta kohden on sitten vähintään kaksikymmentä ammattikynäilijää, jotka uskovat aivan liiaksi kielelliseen nokkeluuteensa ja pitävät tarinaa vain kätevänä koodialustana heidän neroudellensa.
Eikä TÄSSÄ vielä mitään rasittavaa olisi, sinänsä, jollei näistä jokaista kohden olisi vähintään kaksikymmentä kirjallisuuskriitikkoa, jotka senttaavat itsensä sanamakeasta juovuksiin ylistäessään kieltä eikä kirjallisuutta.
Ja sehän on heidän työtänsä: kritiikki on yhtä kuin julkista tekstitoimintaa julkaistujen tekstien ympärillä.

♥ Mutta MIKÄÄN kirjallisen kentän hattarameiningistä ei vedä vertoja sille hömpälle, jota kulttuurimedia harrastaa nostaessaan nerouteen kuvataiteen nuoria nousukkaita.
Yksi ainoa Hesarin kriitikko (... Varaterttu Rivikinnas...) riittää valmistelemaan esimerkiksi nuorelle taidevalokuvaajallle kokonaisen uran, valtion palkintoja myöten. Nöyrästi taiteenalan nimissä, tietenkin.
Ja vaikka lahjakkuuksien esiin nostaminen on toki kriitikonkin työtä, niin yhden kriitikon valmiiksi laduttama polku pitäisi herättää jopa taiteilijankin suhteellisuudentaju. Mutta mitä uudempi taidemuoto on kyseessä (ja oudon uuttahan valokuva taiteena Suomessa edelleenkin edustaa), sitä vapaammin voi yksi ainoa kriitikko arvovaltaiselta (=Hesarin) paikaltaan pelin sääntöjä säädellä.

 

 

LOKAKUU

1.10. Mihin aikaan päivästä lapsi pitää ruokkia?
Periaatteessa aina kun hän ilmoittaa olevansa nälkäinen, mutta lapsen omaa ilmoittelua on joskus yhtä vaikea tulkita kuin Jutta Urpilaisen imagonrakennusta. Kumpikaan ei saa ansaitsemaansa huomiota, kieltämättä, mutta kaikki olisivat tyytyväisempiä jos joku puujumalan kärsivällisyydellä varustettu täti-ihminen ottaisi heidän asiansa omakseen.
♥ Mutta tänään lapsen äiti lähtee kymmenen tunnin reissulle Turkuun, joten muutama tunti naapurin tädin luona ei auttaisi pitkällekään, enkä voi väittää työstäväni mitään einsteinilaista suurteosta, jota suojellakseni veisin puolivuotiaan paikalliseen kenneliin. Niinpä lapsen äiti kirjoittaa ohjeet Alman ruokinta-ajoista: klo 10 puuroa, klo 13 vihannessosetta, ja klo 17 hedelmäsosetta; välipalana pumppumaitoa ja lisukkeena ylikansallista korviketta.
Hämmästyn nähdessäni, että lapsi tosiaan syö tuon kaiken ja vielä aikailematta. Minun varmaankin pitäisi tutustua häneen paremmin... sillä AIKATAULUHAN on aina avain nykyihmisen persoonaan.
♥ Yhdistetty ajankäyttömme mahdollistaa tänään yhden bussireissun kaupunkiin, käymme hakemassa Raimolta kokoelman fantasiarunoja. Kaikki sujuu helposti, mutta totta se on, ettei mitään pitkäjänteistä pystyisi vielä tekemään kymmentuntisenkaan vartiovuoron aikana. Tai sitten puuttuu meemeistäni se pöydänkulmatekniikka, jolla kotiäidit ovat työstäneet niin romaaneja kuin väitöskirjojakin.

 

2.10. To. Mitä tahansa pahaa erkkomafian valtakunnasta voikin sanoa, niin Alma Media on kyllä osoittanut edustavansa noitavainojen keskiaikaa verrattuna SanomaWsoyn korporaatiovaltaan. Lopulta kukaan ei ole lainkaan yllättynyt, että Aamulehteä lippu- tai tykkilaivanaan käyttävä Alma Media iski niin avoimesti kirveensä kivekseen kuvitellessaan, että tässä kovien arvojen kokkare-Suomessa voi työntekijän (Johanna Korhosen tapaus) ostaa tai potkia kuin tosi-tv-kisassa - etenkin mitä julkisemmasta duunista on kyse.

♥ Tänään teen mediamatkani Hämeenlinnaan, joka sekään tuskin mikään san francisco on... mutta luentoani tulee kuitenkin kuuntelemaan 24 ihmistä, keski-ikä n. 65 v ja aiheena siis tieteisfiktion kyborgit. Hyvä luennoija tietysti keksisi tavan laittaa minkä tahansa aiheen ylesönsä ennakkotietämyksen kehyksiin... mutta minä olen vain kiltti luennoija, minne tahansa saatavilla, aiheeni evankelioija, postluonnollinen luddiitti...

 

3.-5.10. Perinteinen Kirjamessuviikonloppu Turussa. Se menee perinteiseen tapaan rennosti, vaikka jälleen kerran voisi jälkiviisaasti todeta, että olisi voinut lähteä jo lauantailta kotiin, kun fiilis oli vielä voiton puolella ja viralliset hommat hoidettu.
♥ Lauantai-iltana Aura-joen varsi on kyllä edelleenkin kauneinta (huolimatta rantojen remonttityömaista) kaupunkimaisemaa mitä Suomesta löytyy, hetki sen varrella omia oluita juodessa oli viikonlopun runollisin. Kirjallisesti viisainta oli puolestaan keskustelu runoilija Ahdin kanssa, ensin lavalla ja sitten bussissa; mr Ahti kun on siinä määrin runoilijan näköinen, että messubussissa ainoa vapaa istumapaikka oli hänen vieressään.
♥ Perjantaina ja lauantaina saimme tavata kyllä spefi-järjestöväkeä, ja lauantain puolella SARVin kirjallisuusjaoksen seminaari ja kokous menivät hienosti, vaikka NIISSÄKIN väkeä oli niin pieni porukka kuin juuri Turussa voi olettaa koolle saavansa.
Sunnuntai meneekin sitten kotona tönkkösuolatussa olotilassa, krapulan ja flunssan välimailla. Luen arvosteltavaksi tullutta "Anna On-line"-kirjaa, se on suomenruotsalainen kauhuromaani ja hirvittävän huonosti sekä kirjoitettu että ilmeisesti myös suomennettu - mutta sen tarina on niin vetävä ja intensiivinen ja niin tarkasti turkulaisella kartalla, että pääsen siitä irti vasta painajaisen kautta. Melkoinen harvinaisuus siis kotimaiseksi genrekirjaksi!

 

 

6.10. Ma. Myrsky puhalsi koko yön, puista on lehdet poissa ja lapsen äidillä flunssa, joka kyllä taisi tulla ihan ilman länsituultakin. Messujen jäljiltä on pöydällä melkoinen pino luettavaa, joten sisällä kelpaisi pysytelläkin: Turbatorin julkaisuista western-novelleja ja Baggen kokoelma, sitten noita syksyn "tapauksia" eli Härkönen, Tuuri ja Sirkka Turkka, sekä haastattelupalkkioksi (montakohan sivua verottaja haluaa siitä?) pyytämäni Veltto Virtasen Finix-eepos, joka paljastaa koko eurooppalaisen kulttuurin alkumyytit.
♥ Tämän pinon päälle kopsahtaa tänään postissa John Mullanin How Novels Work, joka perustuu Guardianin mainion maanläheisille kirjallisuskolumneille... niin, lupaamani kahden vuoden tauko verkkokirjaostoksiin lipsahtelee näin nopeasti, vaikka vietetään energiansäästöviikkoa ja mitä kaikkea...

♥ Kaupunkiin polkiessa kuulen radiouutisista, että Paavo Haavikko on kuollut. Tulee ajatus: tästä pitäisi syntyä jokin ERITYINEN ajatus, paljon enemmän kuin mistään Waltarista joka on minun sukupolveni kannalta jo muinaishistoriaa - ja paljon enemmän kuin mistään kirjallisuuden Nobelista, joka on suomalaisten kannalta yhtä älytön vitsi kuin että ammutaanko miljoona kruunua Marsiin vai Venukseen.
Mutta ei synny ajatusta. Näen vain vihreän järjestön kokoukseen tulleen kokoomuslaisen takinkääntäjän, josta voisi tietysti ajatella kaikkea sitä mitä juuri Haavikko kirjoitti suomalaisen ihmisen poliittisesta perusluonteesta... onko tyyppisuomalainen sitten liiaksi nilkki vai liiaksi kiltti... En tiedä. Matka kohti KUMMALLISpolitiikan pimeää ydintä tulenee sen kyllä paljastamaan, jos kohta paljon muutakin, mikä saa unohtamaan kirjallisuuteen kuuluvan jakamisen ilon.
♥ On aivan arkinen asia istua poliittisessa tai ay-asioiden pöydässä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on erilainen maailmankatsomus - tai vaikkapa ASUA muutaman asfalttimetrin erottamana ihmisistä, jotka tarvitsevat kolme autoa ja ympärivuorokauden palavat pihavalot. Mutta on jotain keskiluokkaisen kirottua siinä, että täydellisen demokratian takaavassa järjestötyössä on siedettävä niitäkin, joille järjestö on pelkkä väline... kirottua ja ajallemme JOHDONMUKAISTA, että juuri psykologi (tai pappi) on sellainen olento, jolle jokainen ryhmä ja järjestö ovat pelkkiä minävarieteen lampunpaikkoja...

 

8.10. Absurdia pitää järjestön budjettikokousta, kun huomispäivstä, saati ensi vuodesta, emme tiedä mikä valuutta on enää hengissä. Sellaisella ryminällä maailman talous tulee alas. Eihän se tällaiselta näyttänyt edes 90-luvun alulla? Tai oliko silloin niin varaton (jep) ja vakavarainen (jep) ensimmäisen assistentuurin ansiosta, että taloudellinen turva oli sitä kun sai syödä lounaan henkilöstön buffetista, tuntea itsensä kylläiseksi päivä päivältä?
♥ Tämän päivän budjettikokousta piristää ensimmäisen tunnin ajan Alma Soikkeli, joka hihkaisee kommentteja milloin kunkin puheen päälle. Onneksi hänen äitinsä kuitenkin hakee hänet jo tunnin kohdalla, ja voin siirtyä punkun juomiseen, mikä onkin ainoa järkevä tapa pysyä mukana viisituntisessa kokouksessa.
♥ Kamppailu muutamista satasista on tietysti se oikeasti absurdi puoli SARVinkin kokoisten järjestöjen kokouksia, mutta mitään ratkaisua nopeampaan ja tehokkaampaan rahanjakodemokratiaan ei tunnu olevan. Kaiken huipuksi jaosjohtaja kuittailee häijysti järjestösihteerille, jonka tehtävä on yrittää pitää kaikkien puolta, toimia YK:n tavoin kriitikkoheimojen välisessä, ei-aina-niin-jalossa kilvoittelussa.
♥ Ennätän vielä kello kymmenen junalle Tamperetta päin, mutta tyhjään vatsaan juotu punkku saa junankin tuntumaan laivalta enkä pysty lukemaan yhtä ainoaa sanomalehtiuutista... puhumattakaan että saisin jotain selkoa Markku Pääskysen romaanista...

 

9.10. To. Tänään se sitten tapahtuu: kohtaan potentiaalisen äänestäjän:
"Miten sä aiot edistää kasvissyöntiä Tampereella?"
Tunnen meneväni aivan punaiseksi kuin olisin jäänyt valheesta kiinni. Tottahan minä tiedän Oikean Vastauksen tähän, mutta on eri asia siteerata kuin yllättäen puhua kuin TIETÄISI ENNALTA miten kaupungin kokoisia asioita pitäisi järjestellä. Lisäksi potentiaalinen äänestäjä kertoo saaneensa MTV3:n vaalikoneesta minut ykköseksi, joten vastuu OMISTA mielipiteistä on todellinen.
♥ Yliopistolla järjestetty kirppis on sentään vielä itseni näköinen ympäristö kohdata niin oudon verkon ylitse kuin kunnallisvaalit. Tuntuu kuin maailma ei olisi muuttunut mihinkään 20 vuoteen, kun näkee Niemen Jussin ja Ihosen Markun vierekkäin jutustelevan kirjoista...
Sitävastoin outoutettu fiilis tulee taas illalla, kun Reetta tuo flaijerit, joita olisi tarkoitus jakaa vaalimökillä ja ties missä. Niitä on vain 500, mutta silti sellainen määrä egokopioita... mielipidekopioita... lupauskopioita...?
♥ Kirjoja sain tänään myydyksi 40 euron ja yhden lounassetelin edestä. Taitaa olla sama laitanko ne vaalikassaani vai lapsen vaippakassaan. Ainakaan pankkiin ei kannata viedä enää muuta kuin protestinsa.

 

10.10. Eipä mikään ole niin mustaa kuin lapsen äkillinen kuume. Paitsi ehkä kuume tällaisena syksynä, kun koko maailma tuntuu kääntelehtivän sairasvuoteella... muutaman dollarin tähden...
Alma herää ja huutaa vartin välein, limaa tulee nenästä solkenaan, mutta kuume alkaa onneksi laskea aamua kohti.
Päivännnousun jälkeen lapsi alkaa kyllä oirehtia uudelleen, joten äitinsä laittaa hänelle supon. Vietämme kotipäivää, tuntuu kuin maailma olisi vetäytynyt meistä kauaksi, vaikka vaalikohina kantautuukin sähköpostiin.
♥ Aleksis Kiven päivän kunniaksi Hesari tekee juttua Nobel-pystin kuitanneesta ranskalaisesta ja Kari Hotakaisen piiloromaanista. Mitään sanottavaa ei ole, vähiten Kivestä tai tämän perinnöstä. Lehden juhlaosiossa haastatellaan Pekka Ruuskaa, joka sitten kai Hesarin mielestä edustaa suomalaisen kirjallisuuden kokokuvaa?
Suomalainen kansallissankarin päivä on aina surupäivä, poissaoleva taiteilija on parasta huomioida vain tyhjillä eleillä. Päivän tragikoomisin vitsi olisi tietysti Martti Ahtisaaren Nobel-palkinto, paitsi että kun vitsi muuttuu todeksi niin sitten on jo sama, onko vitsin henkilönä George W Bush vai Martti $ Ahtisaari. Rauhan Nobelhan on pitkä historia poliittisia välistävetoja, milloin karriäärivirkamiehelle kuten Kofi Annanille, milloin terroristipäällikölle kuten Jasser Arafatille.
♥ Joten asianmukaisessa seurassa tuo asehullujen kotimaasta tulevaa rauhanbisnestä henkilöivä Ahtisaari tuntuu olevan. Veikkaan, että 2-3 vuoden sisällä joku näistä kotimaisista äijäohjaajista tekee elokuvan Jokelan tai Kauhajoen surmista, ja Tanja Karpela kutsutaan itkemään ensi-illassa. SITÄ SELLAISTA on tämän maan kyky käsitellä ongelmiaan.

 

11.10. Melkoinen viikko, se voisi huipentua ja rauhoittua tähän lauantaihin - itselläni menevät kirjoistakin puhuessa sekaisin kliimaksi ja käännekohta - mutta tuntuu kuin viikoilla ei olisi enää selvää alkua ja loppua; ei siksi että olisi niin kiirettä vaan koska paikka KALENTERILLA on täysin hukassa, mihin toki arkitöistä eroamalla olen pyrkinytkin.
♥ Tänään nukumme pommiin väsymystämme, talkoot ovat jo alkamassa, kun vasta kömmimme aamiaispöytään. Osuuskunta on luvannut hoitaa talkoiden ruokailun, se pitää tietysti itse hoitaa, koska hallituksen puolesta sellaisen tiedon välitän. Onneksi Saara ja naapurin Maija ovat apuna, ja keiton onnistuminen onkin Saaran leirikokkikokemuksen varassa.
♥ Satelee vettä, mutta talkoissa on silti tusinan verran naapureita. Suoraan yhteistalon keittiöstä siirryn omaan olohuonetapahtumaamme, KrimiConiin, johon tulee sinnekin hienosti väkeä: Liisa, Erkka, Matti, Laura, Anna ja Hanna. Viikon satunnaisten kiireiden ja pysyvän väsymyksen vuoksi en ole ehtinyt tehdä kunnon alustusta, mutta onhan meillä sentään taas Kosmospenaali-lehtemme. Kirjoittelen ylös Liisan ehdotuksia kriminologiaa sivuavista scifiteoksista, jos vaikka tästäkin aiheesta saisi sivupolun Siihen Suuren Keskeneräiseen Tietoteokseen.

 

12.10. Täydellisestä sunnuntaisäästä huolimatta ei tämänpäiväinen vaalikahvilamme vedä paljoakaan väkeä. Kahvilaan kutsutut kirjailijat ovat sentään sitä luokkaa, että mitään isompaa tamperelaista tapahtumaa ei liene kilpailemassa, mutta silti yleisöä on vain kourallinen. Se taas ei tapahtuman sisällön kannalta haittaa mitään, ei edes juontajan roolia - vaan se ärsyttää tavattomasti siihen nähden, mitä moinen passiivisuus kertoo tamperelaisista kulttuurin- ja kirjallisuudenkuluttajina...
♥ Aiheenamme on "Kirjailijoiden Tampere" ja vastaamassa on viisi suorapuheista kirjallisuusihmistä: Satu Hassi, Tuija Välipakka, Päivi Alasalmi, Ulla Vaarnamo ja kirjastotoimen johtaja Tuula Haavisto (kuvassa vasemmalla myös Marko Ulvila).
Kiinnostavin yksittäinen kommentti on Haaviston toteamus siitä, että Tampereella poliitikot eivät ymmärretä kulttuurityön ennaltaehkäisevää vaikutusta (ihmisten henkiseen jaksamiseen ja sosiaaliseen aktivoitumiseen) edes niissä instituutioissa, joissa vaikutus olisi suoraan mitattavissa. Poliitikot eivät myöskään käytä valtaa 'ennaltaehkäisevän' kulttuurityön edistämiseksi, vaan antavat virkamiesten pitää kiinni niistä prosenttirajoista, joita kullekin sektorille on varattu budjetin kasvattamisessa (verotulojen kasvaessa).

Kirjailijoiden kuvaukset siitä, kuinka vähällä toimeentulolla he tekevät taidettaan, ovat meille tamperelaisille sinänsä silmiäavaavia. Heidän toiveensa kunnallisille päättäjille on paikallisen apurahatoiminnan lisääminen ja kirjailijatalon osoittaminen; esimerkiksi Haarlan palatsi olisi sille omiaan. Mutta mitenkään toiveikkaalta ei taiteilijan tulevaisuus näytä Tampereella... jollei sitten joku uusi Linna tai Päätalo nostaisi tamperelaisen sanataiteen ja aivan uudet kustantamotkin arvoon arvaamattomaan...

 

 

13.10. Ubiikkiyhteiskunta on niin läpinäkyvä, että porvariministerien ahnas narsismi paistaa kuin kylmä aurinko eikä kukaan välitä. Tänään tutustun ubiikin median näyttelyyn Rupriikissa, yksinoikeudella, sillä museo on kiinni ja olen itse sisäpuolella vain koska tänään olen osa mediaa, minusta näkyy lävitse fiktio, ja äänikin kuuluu vaikka tukkoisesti.
Kaksi ja puoli tuntia hengaan Ylen loittoryhmän mukana, siitä nauhoitusta on puoli tuntia, josta käytetään enintään 5 minuuttia varsinaiseen ohjelmaan joskus tulevana talvena.

♥ Kotiin päästyä tuntuu kuin olisi juuttunut mutaan, kurkkukipu kadonnut, mutta mikään ei virtaa mihinkään, vähiten hengitys - tai sanat.
Ja kaikki mitä lukee tuntuu olevan pelkkiä kummitustarinoita, kaikki! Eräänä yönä luin Tina Lundanin romaanin leskikesästä, ja se oli varmaan aavemaisin tarina mitä koviin kansiin sullottu kesäviihde voi tarjota. Ei siksi MITEN tarina on kerrottu, vaan siksi KUKA sen kertoo.
Ja kuitenkin: jotain samanlaista pitäisi olla kaikissa kirjoissa: tuoda vainajat takaisin keskuuteemme missä tahansa tyylilajissa.
♥ Eikä siihen paljon vaadittaisi.. Syyskuussa katselin Alman kanssa devarilta "Nemoa etsimässä". Elokuvan neonkirkkaat kalat sinisellä taustalla viehättivät Almaa samalla tavalla kuin EM-futiksen värikkäät pelipaidat vihreällä kentällä. Mutta mieleen ei suinkaan tullut se, mitä Alma tajuaa tuosta 'isää etsimässä' -teemasta sitten kun hän on neljä tai kuusi vuotta vanhempi. Ajattelin pikemminkin sitä, miten viehättynyt Tapanimäen Jukka olisi ollut tällaisista kahdelle yleisölle tehdyistä, oman realisminsa sanelevista tietokoneanimaatioista. Olisiko hän kadottanut järkensä nähdessään jonkin "Wall-E:n" kaltaisen mestariteoksen? Ehkä.
♥ Nyt Pipanan kuolemasta on jo 8 vuotta. Niin ajateltuna se tuntuu järkyttävän pitkältä ajalta olla poissa NIIN huomaamatta. Eikä sitä muuten käsitäkään kuin median peiliin katsoessa: ajatellessa mitä kaikkea joltakulta jäi näkemättä 2000-luvusta... ja miten ERI TAVOIN hän olisi sen nähnyt...
♥ Jukka eli Pipana todella uskoi animaation metafysiikkaan. Pipanalle se oli tapa tarkastella maailmaa, nähdä kuvioita ilman vastavoimia, niin kuin ihmiskunta olisi säännöistä vapautunut shakkitehtävä. Se varmaan onkin isoin vaikutus Pipanan kaltaisten ihmisten tuntemisessa: että on niitäkin, muutamia harvoja ihmisiä, jotka eivät kertakaikkiaan elä voimien ja vastavoimien keskellä. Ja erityisen iso vaikutus sellaisen ihmisen tuntemisella on kaltaiselleni keskenkasvuiselle, joka mieluusti arvioi maailmaa viholliskuvien perusteella.

 

14.10. Lapsella ja hänen isällään on flunssa ohittanut huippunsa, molemmat tuskastuneita tukkoutuneeseen tupaoloonsa. Tänään teemme pienen kirjastomatkan Kaukajärven puolelle: luukutan vaalimainosta vanhaan opiskelija-asuntolaani Annalassa, loput Sepontaloihin, ja matkalla pistäydyn kirjastoon.
Bussit osuvat niinkin hyvin kyllä kohdalleen, että kauniin tyveneen päivään täytyy mennä vielä uudelleen, jahka polkee opistolle. Mutta nyt on jo aivan eri fiilis kuin viimeiset kaksi viikkoa: voi jo alkaa kuvitella Budapestin matkaa riippumatta siitä, miltä keho- tai maailmantalouden ylikuumeneminen vaikuttaa.

♥ Äh, Oulun matka peruuntui... kalenterisyksyn ulkopuolella eläminen ei riitä jos Tampereelta ei pääse uusiin suuntiin... mutta sitten sovimmekin Kaken kanssa, että kokeilemme uutta teatteripäivää 20. marraskuuta...

 

15.10. Ke. Vietän taas päivää kahdestaan Alman kanssa. Ainoa ohjelmamme on käydä kaupungilla vaihtamassa junaliput, mutta lapsen kanssa kaupungilla liikkuminen tuntuu edelleenkin niin kuin oma itse olisi jotenkin avoinna ja vaarassa hajaantua useaan paikkaan - joten pienikin ohjelma on iso numero.
Takaisin kotiin päästyä tuntuu matkan jälkeen aina tuplasti turvallisemmalta ja voi taas opettaa lapselle uusia irvistyksiä, joita äitinsä saa sitten ihmetellä "mistä se TUOLLAISEN on oppinut". Lapsen nukahdellessa kirjoitan arvostelua Nymanin ja Teräksen kummituskirjoista... no pieninä palasina se Roomakin rakennettiin, samaan aikaan kun sabiinittaret seilasivat Ateenassa perhesatiirin saloja oppimassa... joten iankaikkiseksi patriarkan etuoikeudeksi tämä alma apinan kotihoito kai pitäisi ajatella?
♥ No, voihan täälläkin hoitaa vihreitä partiotehtäviä. Tänään yllätin Kokoomuksen vaalibroilerin tihutöissä. Se oli pysäköinyt autonsa (RBZ-918) keskelle tietä ja juossut luukuttamaan flaijereita yhteisömme postilootiin, joissa lukee isolla "EI MAINOKSIA". Selitin sille kokkarille mitä lapussa lukee, mutta se alkoi vänkäämään vastaan, etteivät sen esitteet muka mainoksia olekaan. Ilmeisesti lapsenvaunuja työntävä lootavahti ei ollut siitä tarpeksi pelottava? Riittäisikö ensi kerralla Che-lippu tai isältä peritty boxing-takki?

 

16.10. Kaukolämpö tulee niin kaukaa (Kaukasukselta?), että tänne Hallilaan sen ennättäminen on vienyt monta syksyistä viikkoa, juuri ennen ensimmäisiä mahdollisia pakkaspäiviä. Tänä iltana patterit ovat ensimmäistä kertaa yhtä lämpimät kuin joskus toukokuussa, tupaolon tunto alkaa palata ja kylmä sade ikkunoissa tuntuu pelkältä eríkoistehosteelta.
♥ Mutta tupaolokaan ei takaa luomistyötä eli inspiraatiota eli yllättymisen iloa. Alman kanssa käyn kaupassa ja kirjastossa Hervannassa, sitten päivä vain jotenkin haipuu... kunnes on siivottava työhuoneen lattia ja sohva; tuskin sitäkään on tullut tehdyksi sitten toukokuun, koska työt tapahtuvat olohuoneessa sohvan ääressä.
Syksyn tehottomuuden huomaa kuitenkin parhaiten siitä, että nanowrimo-kuukauden alkamiseen on tasan kaksi viikkoa eikä vieläkään ole fiilistä, mihin sen käyttäisi - kun yleensä lukukohtaiset suunnitelmat nanowrimoon ovat valmiina viimeistään elokuussa. Postissa tulee Mary Roachin "Stiff", jonka odotan orientoivan marraskuun tunnelmiin... mikäli Ipan ja Vesan suositukset kirjan rauhoittavasta raadollisuudesta pitävät paikkansa...

♥ Olen aina pyrkinyt käyttämään mahdollisimman pieniä muistikirjoja, jotta ajatus ei näyttäisi isommalta kuin sanat. Mutta kenties olisi aika siirtyä seinäkirjoitteluun, sillä yksittäistä ajatusta varten ei tule enää otettua muistiota esille.

 

17.10. Tänään lukuvuorossa J.P. Pulkkisen "Kaikki onnelliset perheet". Se on huomattavan ORKESTROITU romaani verrattuna siihen, miten pienessä kuviossa kotimaiset prosaistit yleensä liikkuvat oppiakseen tuntemaan henkilönsä. Mutta sitä minä taas ihmettelen, voiko joku nauttia tällaisen kirjan KIRJOITTAMISESTA? Samaa olen ihmetellyt monen muunkin kohdalla, mutta Pulkkisen kuukausi sitten ilmestynyt dokumenttifilmi Waltarista oli niin pöyristyttävän typerä, että saatoin kuvitella juuri Pulkkisen muuttuneen helsinkiläisen narsismin läpivalaisukuvaksi.
♥ Täydellinen vastakohta tällaisille Pulkkisen tapaisille kotimaisille proosan SOMMITTELIJOILLE ovat genrekirjat.
Niitäkin voinee kirjoittaa nauttimatta, mutta tuskin ilman naurua tai kyyneliä. Yöpöydälläni (tai oikeastaan yölattialla, koska kirjat päätyvät sängyn ja seinän väliin...) ovat pisimpään sinnitelleet juuri sellaiset genrekirjat, joiden tarina on tavallinen, mutta kerronta aivan erityistä. Niihin taltioitunut ilo ihastuttaa ilta toisensa jälkeen, ja niiden joukossa tämän syksyn erityisin tapaus on ollut unkarilainen Pendragonin legenda (1934). Antal Szerb käyttelee niin vapautuneesti kaikenlaisia salaliitto- ja mysteeritarinoiden kliseitä, että luulisi teoksen syntyneen jossain postmodernismin ihmeellisessä tyvenessä, josta suomalaisille ei ole vielä viitsitty kertoa - mutta taustatietojen mukaan kirja on käännetty englanniksikin vasta 2006.

♥ Tänään kulutamme kulttuuria Tampere 1918 -näyttelyssä. S opastaa Veeraa vielä muumimuseoon ja kahden euron kaljabaariin, minä yritän saada lippua huomiseksi teatteriin, mutta viikonloppuisin kriitikoihin suhtaudutaan tavallisina kuolevaisina ja yli 20 euron lippu keskiluokalle tehdystä näytelmästä on tuplasti sen mitä kuvittelisin maksavani. Tulen sitten takaisin kotiin Alman kanssa, lapsi on kovasti levoton, ilmeisesti flunssan oireet eivät ole meistä täysin väistyneet. Ja nuhakröhä on sellainen hämärätila, jossa ei synny muuta luovaa kuin keskinkertaisia kritiikkejä. Vaikkapa näkemättä jääneistä näytelmistä? Hmm...

♥ Myöhään yötä vasten YLE kätkee perjantain draamafilmit aivan kuten kaupalliset kanavat kätkevät pyssy- ja mättöpätkänsä. Mutta miten sanoikaan tänään HS:n elokuvakriitikko Mikko-Pekka Heikkinen: "sarjatulen estetisonti tuoreella tavalla Matrixin (1999) jälkeen on osoittautunut mahdottomaksi".
Nuo erkkomafian juoksupojat siis elävät maailmassa, jossa "sarjatulen estetisointi" karaisee kulttuurin kuluttajan niin hyvin, ettei joku Jokela tai kukamitä Kauhajoki tunnu missään. Sarjatulen estetiikka on nyt "Matrixin" myötä kiveen kirjoitettu, ja Kauhajoen CSI voi kutsua Mikko-Pekka Heikkisen kenttäavuksi etsiessään motiivia kömpelöille kopioille.
♥ Vaikka en toki väitä, että tuota ykköskanavan "Elämäni ilman minua" -draamafilmiä sovellettaisiin jossain RATKAISEVALLA TAVALLA FIKSUMMIN.
Googlaamalla löytyy vaivattomasti tuosta elokuvastakin tuttu meemi "Things To Do Before I Die". Blogisovellusten lukeminen ei ole järin mieltä ylentävää... siksikin että elämä ei ole TIIVISTETTÄVISSÄ sen paremmin kuuteen, kymmeneen kuin sataankaan asiaan, jotka pitäisi SUORITTAA loppuelämän ensimmäisestä päivästä lukien... ja siksikin, että ainakaan äkkiseltään ei meemimaattien toivelistoilla näy mitään MIELIKUVITUKSELLISEN vapautunutta... tietenkään... koska melkoinen enemmistö meemihokemilla näpertelevistä blogisteista ei usko kuviteltuunkaan kuolemaansa... tai kuten tuossa mainiossa elokuvassa todetaan, elämässä olisi vähän helvetisti MAHDOLLISUUKSIA mutta "tyttäreni sen kun hoilaavat typeriä mainosbiisejä"...

♥ Ja tietysti, monenpuolisen banaliteetin nimissä, tässä oma listani: 

---- "Things To Do Before I Die" ----

1. Viettää vuosi poissa Suomesta

2. Julkaista neliosainen fantasiatrilogia

3. Osallistua ikebanistien orgioihin

4. Ymmärtää Godardin elokuvia

5. Säveltää laulu

6. Tavata kuumassa lähteessä kylpevä apina

7. Rakentaa pieni pyramidi Kallaveden saareen

8. Selittää Saaralle miksi Freud oli väärässä

9. Todistaa estetiikan eettisyys

10. Nähdä Alman ratsastavan islanninponilla

 

18.-19.10. Viikonloppuna emme tee erityistä; Hanne vierailee ja valvoo Almaa, joten omaa proosatyötä saa sentään suoritetuksi ja S pääsee femmariäitien tapaamiseen. Jotain flunssan tapaista on edelleen kehon ja kurkun tukkoisuudessa, voisi aivan hyvin saunoa joka päivä ja elämä tuntuisi sentään suomalaiselta, mutta ekologistahan se ei olisi vaikka kuinka suuressa mittakaavassa saunoja lämmitettäisiin.
♥ Jonain aamuyönä sentään teen päätöksen millaista nanowrimoa kokeilen tänä syksynä: 30 novellia, joiden täytyy olla kolmen hengen EMANSIPATORISIA romansseja ja joiden paikka sekä HC-aste ovat excelin arpoma. Vanhaan proosarandomaattoriin lisäämäni miljöövalikoima ei ollut järin monipuolinen, mutta niitä voi sitten venyttää novellin sisällä, samoin kuin HC-astetta (1=lyyrinen, 2=arkinen, 3=raisu).
Randomaattori arpoo myös eräitä muita yksityiskohtia, tilannemotiiveja tarinaa varten, jopa päähenkilöiden luonteita, mutta sellaiset elementit voivat jäädä tarpeen tullen pelkiksi koristeiksi - tarkoitus on kokeilla, voiko tietyistä elementeistä syntyä sellainen NOVELLIMAINEN idea joka antaa sitten järjestyksen näille elementeille.
Nanowrimo-romaaneissa moista takaisinkytkentää tapahtui kyllä kaiken aikaa, mutta niissä fantasiamaailma sinänsä on toiminut kaikupintana sille, mitkä elementeistä ("Virrat. Kahlaamot. Vuosisadat...") tuntuvat sopivilta kokonaisuuteen.
Romanssi-nanowrimon työnimi olkoon STANISLAVSKIN PITOPALVELU. Se on myös nimi yhdelle novelleista, tarinalle, josta en tiedä tosiaankaan (vielä) mitään muuta kuin nimen... ja sen miten Woody Allen on työttömiä näyttelijöitä idealisoinut...

♥ Paljon viisaamminkin voisi tietysti luovuuttaan käyttää, mutta omanlaisensa kekoäly piilee romansseissa, ja edes itselle täytyy todistaa mihin romanssi tarinatyyppinä voisi käydä - sen jälkeen kun on lukenut n puisevaa romaania, joissa janikat ja jaskat potevat yhdentekeviä identiteettiongelmiaan toistensa silmiä tuijotellessa.
Ja miksi hitossa edes KIRJALLISUUDESSA ei ihmisillä ole silmälaseja?!?!? Mikseivät rakastavaisten rillinkehykset koskaan kolaja toisiinsa... niin kuin yössä toisiinsa takertuvat tulivaunut...

♥ No, jos en saa aikaiseksi mennä flunssalogille tai hammaslääkäriin niin ehkä voisin mennä lopultakin optikolle ja hommata oikeat lasit itselleni. S lupasi ajaa minulle vaalikampauksen, jotta näkyy millaista kaappikekkoslaista sukupolvea edustan... ja missäkö museossa niitä kekkoskaappeja on näytteillä... no unimuseossa tietenkin, siinä jonka avajaiset pidetään ensi keväänä UniConissa.

 

 

20.10. Ma. 500 flaijeria on kyllä nopeasti kulutettu, etenkin kun täsmämainonta tietylle äänestäjäryhmälle meni vähän harakoille... ja kuinka moni opiskelija todellakaan haluaa saada postilootaansa mainosta edes tällaiselta radikaali(mma)lta ehdokkaalta?
♥ Tänään käymme kuitenkin luukuttamassa vielä Härmälässä opiskelijataloa, syömme Gopalissa ja teemme vaateostoksia kirpparilta, joten edes ELÄMME mainoksemme mukaisesti.
♥ Naapurin suntio, rouva X, kyseli bussipysäkillä ehdokasnumeroani, mutta huomasi sitten vaalimainoksesta teesini, kristillisen propagandan torjumisesta kouluissa ja päiväkodeissa. Pahus. Ilmeisesti vaaleissa pitäisi luvata vain LISÄÄ ja PAREMPAA eikä poistoja tai rajoituksia yhtään millekään... että vaaliehdokas toimisi ikään kuin SIUNAUKSENA maailman täyttämiselle leipäkoneilla, vetyautoilla ja puutarhakaupunginosilla... tai sitten osallistua keskusteluun esimerkiksi maailmasta demokratian jälkeen.

 

21.10. Kahden viikon aikana flunssa on levittäytynyt Tampereelle, mutta onneksi spefi-kirjoittajaporukasta ei ole kerrallaan poissa kuin yksi ihminen. Eilen tuli hyvä uutinen, että ryhmä saa jatkaa keväälläkin, olettaen tietysti että enemmistö jatkaa ja pari voi tulla tilalle, koska kaksi kurssilaista jää joka tapauksessa äitiyslomalle.
Näin tiistaista ja kurssin pitämisestä on tullut viikon varsinainen kohokohta, ainoa säännöllinen velvoite, joka tuntuu omalta ja hyvältä.
♥ Sade- ja valovarusteet fillarointiin ovat riittävät jopa omaan flunsaan nähden, mutta kypärän alla pitäisi olla suojaa, sade tulee niin kylmänä, että sen kosketus pudottaa viimeisetkin lehdet pensaista ja puista.
♥ Säiden pakottaessa ihmiset sisätiloihin pitäisi syksyn kirjasato kai olla nyt kirjamessujenkin ajankohtaan nähden parhaimmillaan. Mutta ilmeisesti mitään 'TAPAUKSIA' ei kotimaisessa proosassa ole näkynyt ja lyriikan puolella ei sellaista ole saatu rakennetuksi, muutamista Hesarin yrityksistä huolimatta. Antti Tuurin sotaleirikirjan luin loppuun sunnuntaina ja se oli paljon ohuempi ja tavanomaisempi kuin Tuurin edellinen sotakirja, samoin Pohjanmaa-sarjan tapaisia sosiaalisia hierarkioita Tuuri näkyy lakanneen yrittämästä eli lakanneen haastamasta itseään ROMAANIkirjailijana. Marko Hautalan "Itsevalaisevat" ajattelin säästää marraskuulle, jotta tekisin nippujutun syksyn spefistä, samaan pakettiin kuin Maria Peuran ja Tiina Raevaaran teokset, ehkä jotain muutakin, yhdistävänä teemana "outoutettu luonto".
♥ Nanowrimoa varten pitää säästää, puolestaan, Jane Smileyn "Ten Days in the Hills" sekä "24:n" ykköskausi, siis näitä tällaisia teoksia, joissa JAKSOLLISUUS härnää ja haastaa lukijaa/katsojaa näkemään merkityksiä KESKENJÄÄVISSÄ prosesseissa...

 

22.10. Tämä on se päivä vuodesta, jolloin aina ajattelen, että MINUN lapsuudessani oli näillä main aina koulun syysretki ja satoi ensimmäisen lumen, sen joka ei jää maahan, mutta antaa jo luvan alkaa odottaa adventtia.
♥ Tällä viikolla lapsenuskonsa säilyttäneet laskevat tietysti jäljellä olevia aamuja tai peräti tunteja vaalikoppien aukenemiseen enkä itsekään ole siitä kuumesta täysin erillään, tosin enemmän odotan, että tämä hyrskynmyrsky olisi ohitse.
Tänään vaalimökillä on kuitenkin yllättävän hiljaista eikä se johdu puolueen väristä eikä edes surkeasta tuulisesta säästä, joka puhaltaa vaalimökin lävitse, vaan ihmiset vain ovat kadonneet samalla kun opiskelijat viettävät periodien välistä viikkoa.
♥ Niinpä keskustorin laitaan pykätyllä mökkirivistöllä liikkuu lähinnä mummoja ja teinejä pummaamassa eri puolueiden pikkuleipiä. Kolmen tunnin aikana jututan (tuttujen lisäksi) lähemmin ehkä neljää, viittä ihmistä, jotka kysyvät kaikki samaa asiaa: mitä mieltä Vihreät ovat rantatunnellista? Joidenkin kanssa tulee juteltua kauemminkin, onneksi, sillä tuohon kysymykseen annan ensin totaalisen outoja vastauksia ja sitten yritän selittää samalla tavalla diplomaattisesti kuin muutkin ehdokkaat kuuluvat tekevän, että kandee TESTATA VAALIKONEELLA mitä kukin ehdokas on hukkaputkesta mieltä.
♥ Itse olen ehdottomasti rantatunnelia ja 100 miljoonan euron tuhlausta vastaan, mutta enemmistö tamperelaisista vihreistä kuuluu tukevan hanketta, koska autot saadaan sentään maan alle. Ja poissa silmistä on...poissa ilmastosta?

♥ Vasta torilta lähdettyä tajusin, kuinka seisoskelu läpivetoisella luukulla oli kylmettänyt. Lounas ja kirjasto ja yliopistolla istuskelu eivät tuntuneet palauttavan lämpöä jäseniin, piti polkea pian kotiin odottamaan saunaa, jota sitäkin sai löylyttää tosissaan, että olisi saanut edes varpaansa lämpimiksi.
Tänä iltana olisi kumminkin ollut tilaisuus mennä leffaan tai kuuntelemaan vierasluentoja tai mitä vaan, koska S ja lapsi ovat Hesassa, mutta täällä sitten nörkin kotona ja syön toissapäivän kaalilootaa niin kuin esittäisin oman vankeuteni pantomiimia.

 

24.10. Pe. Lähden niin nopeasti kohti Helsinkiä, etten näe lippua puolitangossa. Kuolemantapaus yhteisössä on sekin aivan muuta kuin kuolema kerrostalossa. En osaa sanoja sellaisesta kommunikoimiseen, en edes ole varma tarvitsevatko ihmiset sellaisia - molemmat mielipiteet sanattomuudesta tai pikaisesta sanallisesta käsittelystä ovat yhtä totta. Täällä kaikki tuntevat kaikki ja kaiken ainakin jossain määrin, mikä tekee jaetusta muistamisesta varsin hämmentävää suomalaiseen kerrostaloelämäntapaan tottuneelle. Ja se onkin olennaisempaa kuin sanat sinänsä.

♥ Helsingin kirjamessureissu sitä vastoin on kuin umpioitu irvikuva suomalaisesta kirjallisuudesta. Ainoa hyvä hetki on istua oluella Kaken kanssa, parvekkeella messusalin yläpuolella - ja sitten juuri ennen junaan nousua ostaa Waltari-kirja Unio Mystica ja lukea sitä kotimatka ahmien, aivan samalla ilolla kuin olisi taas 18 ja löytäisi Sinuhen.
Panu Rajala ei ole kummoinen tulkitsija ja kronikan aikamuoto hypähtelee aivan järjettömästi - mutta laajakuva sukupolvien yli vaikuttaneesta taiteilijasta on aina vaikuttava, sitä olisi todella vaikea tehdä "väärin", kunhan liikutaan arkistojen varassa ja tyylillisesti human interest -tasolla.

 

25.10. La. Meno vaalimökin edustalla on kiihtynyt. Eija hoitaa tänään kahvinkeittoa, joten on jalkauduttava kansan pariin, missä ainakin tusinan verran tamperelaisia ehdokkaita jakaa naamaansa pienellä jalkakäytävän pätkällä. No, kuuleehan siinä kaikkein perustelluimat mielipiteet miksi joku EI äänestä vihreitä "sivistysporvareita".
♥ Iltapäivällä saan Alman kärryineen, syömme Gopalissa ja keikkaamme kotiin juuri kun lapsen päiväunitarve ylittää kriittisen kynnyksensä.
Illalla sauna ja kylmä olut. Milloinkaan ei maailman finanssikriisi ole tuntunut vähäpätöisemmältä, vaikka vielä aamulla vaalikansan optimismia kuunnellessa se kauhistutti... että odottakaapas vaan kun seinäraha lakkaa toimimasta...

♥ Jos oli eilinen messupäivä pohjanoteeraus kirjamarkkinavuodessa niin samaa voi sanoa muista kirjallisuuden äärellä pennejään hinkkaavista instituutioista. Esimerkiksi aamun Hesarissa kriitikko Antti Majander pohtii, onko kirjailija Riku Korhonen "huora".
Hmm. Entä onko Antti Majander "edesvastuullinen"?
Atenan ja Parnasson proosakilpailussa palkinto on puolestaan annettu jollekin tamperelaiselle eläkeläiselle tämän "kirkkaista" muistelmista.
Hmm. Mitenkähän olisi runopalkinto "selkokielisyydestä"?
♥ Ja mitähän seuraavaksi? Finlandia-palkinto Martti Ahtisaaarelle "vahvoista mielipiteistä ja taiteilijamaisesta nöyryydestä"?

 

26.10. Vaalipäivä. Myrsky tuntui kulkevan maan ylitse jo yöllä, päiväsää on ihan tavallinen suomalaisten vaalien kannalta: nukkuvien puolue kääntää hyvällä omatunnolla kylkeä ja zombiepuolueiden kannattajat kulkevat tuulitakit kansalliskuntoa pullistellen huusinnurkkaa muistuttaviin vaalikoppeihin. Tämä taas tästä.

♥ Illalla menemme kuitenkin Arkivihreiden vaalivalvojaisiin M&T:n luokse, pihan poikki. Tilanne äänitilastoissa hypähtelee niin kuin katseltaisiin pörssikursseja, telkassa onkin sopivasti jokin Idols-kisa meneillään varsinaisen carnevaalin lämppäriksi.
♥ Kello 20 tilanne näyttää Tampereella vielä lohduttomalta Vihreille, mutta kun isojen paikkakuntien ja vaalipiirien ääniä alkaa ilmaantumaan niin klo 21 tilanne on jo neutraalin hyvä, ja nyt klo 22:50 Vihreille on tulossa kaksi lisäpaikkaa. Tämä "voitto" ei tietenkään yhtään vähennä sitä absurdin outoa suhdetta, mikä on Vihreän politiikan SISÄLTÖJEN ja numeroiden välillä... Eikä mene montakaan vuotta niin vaalien tulokset voi tietää ennakolta Facebook-kaverien määärästä, sen sijaan, että tulokset korreloisivat vaikkapa leipäjonojen pituuteen.
Esimerkiksi Vihreillä on kyllä melkoinen joukko todella sosiaalikriittisiä ehdokkaita, joista mikä tahansa vasemmistopuolue voisi olla ylpeä - mutta he eivät saa kuitenkaan sellaista äänivyöryä (paitsi Oras), jonka heidän vilpittömyytensä luulisi tuovan niiltä kymmeniltä tuhansilta, jotka ovat kyllästyneet tämän maan ja kaupungin sosiaaliseen eriarvoisuuteen.
Nuoret vihreät ehdokkaat näkyvät (ja kuuluvat) saavan ääniä ripeästi jo pelkästään ikänsäkin perusteella, mutta heistä ei ole todellista toivoa, kun katsoo äänilukemien satoja ja tuhansia...
♥ Itselläni on tässä vaiheessa 36 ääntä, mikä on ehkä kolmannes siitä, mitä asiantuntija ennusti. Mitä sellainen numeroluku sitten merkitsee? Se on pieni määrä tuttavapiiriksikään, mutta todella iso luku siihen nähden, että Vihreillä on sentään 100 ehdokasta ja noin moni laittoi minun numeroni LUOTTAEN siihen että jos tällainen ihminen päätyy valtuustoon niin se on siellä oikeasti hyödyksi.
♥ Joten vähintään 36 ihmiselle olen velkaa sen, että olen jossain päin tätä yhteiskuntaa oikeasti hyödyksi. Se on tässä demokratiaa jäljittelevässä nollasummapelissä MERKITSEVIN asia.
Tänä iltana, muiden lähdettyä YO-talolle juhlimaan Vihreiden "voittoa" (kai ilmastokatastrofikin pysähtyy nähdessään tämän illan prosenttiluvut?), kiinnostavampaa on se, mitä tapahtuu naapurikaupungeissa. Helsingin tai Turun tuloksiin voi sentään suhtautua kuin ne olisivat todella tarkoituksenmukaisia. Kun Mirka näkyy saaneen Turussa 500 ääntä, tuntuu se todisteelta maailman toimivan jossain oikeudenmukaisesti... riippumatta siitä, millaista MUUTA porukkaa Turussakin valtuustoon taas kertyy... koska kauemmaksi katsellessa riittää kun näkee jotain erityisen hyvää kestävän, mutta lähempänä haluaisi nähdä vallankumouksen ja vähän saatanan nopeasti.

Siis: muiden kuntien numeroihin nähden Tampereen lukemat näyttävät täysin mielivaltaisilta.
Silti: ei tämä välttämättä jää ainoaksi kerraksi kun tarjoudun yhdeksi mahdollisuudeksi muuttaa kunnallista valtaa. Mutta varmaankin viimeiseksi kerraksi kun menen Vihreiden kaasupallojen kaveriksi. Painotettakoon, että tämä fiilis EI johdu äänimäärästä (joka näyttää olevan jo 47 eli enemmän kuin itse odotin), vaan siitä, millaisena Vihreä puolue näyttäytyi kun sitä katseli sammakkoperspektiivistä ja sai samastua kaikkiin niihin ihmisiin, joille Vihreät edustavat liberaaliporvareiden parviälyä muiden citysokeiden pippaloissa.
Juuri parempaa todistetta en siihen tarvitse kuin että Tampereen juppimaisin Vihreä P Siuro näkyy kummittelevan valtuustoon nousijoiden joukossa. Loputon määrä paljon "vihreämpiä" ehdokkaita ja sisällökkäämpiä vaaliohjelmia jää hänen alapuolelleen - myös Arkivihreiden ykkösehdokkaamme. Tätä järki ei käsitä.

♥ Nyt kello 23:52 kaikki Tampereenkin äänet ilmoitetaan lasketuiksi ja Vihreät ovat saamassa peräti 3 lisäpaikkaa valtuustoon, joten ilmastokatastrofin lisäksi Tampereella varmaankin torjutaan ensi valtuustokaudella myös finanssikriisi ja koulusurmat... paitsi sieltä missä asuvat ne 40% kaupunkilaisista, joille Tampere ja maailma ovat pelkästään yksityinen asia...

 

 

27.10. Onko elämää vaalien jälkeen? Lähinnä yksityistä, mutta myös vanhoihin joukkosydämen harrasteisiin palaamista, toki.
Tänä iltana taas Tursaan Turilaiden onnistunut sessio, jossa ryhmä palaa viimeinkin yli vuoden (reaaliajassa) kestäneeltä seikkailultaan Serekritiasta takaisin Atsameen. Lapsi huutaa lähes taukoamatta, vaikkei vaikuta varsinaisesti kipeältä, mutta silti toismaailman liepeellä on oma rauhoittava tunnelmansa.
♥ Pelisession päälle on kuitenkin mentävä vielä siivoamaan yhteistaloa, talonmiesviikko osui kohdalle juuri sopivasti vaaliviikon jälkeen. Minä huudatan talon stereoista Eurythmicsiä ja luuttuan lattioita, sitten S menee vuoroon pesemään vesssat ja pesuhuoneen, hänen musiikkinaan Rajattomien jouluviisuja.
Lapsi rauhoittuu, nauraakin öiseen tapaansa päästessään leikkimään Sylkipommittajaa.

 

29.10. Ke. Pyöräilen Pirkkalaan kirjastoreissulle, koska lähempää ei löydy "Isän nimeen" -elokuvaa, jota S tarvitsee leikki&laulu-kursseillaan. Aurinko ja tuuli ovat suotuisia pyörälle, mutta kosteus leijuu teiden päällä niin kylmän, että se voisi hetkessä muuttua jääksi tien päälle.
♥ Illalla Portin postitustalkoot, oven avaava huoltomies on miltei tunnin myöhässä eikä viitsi edes pyydellä anteeksi. Tämähän on kuin Helsinki tämä kaupunki! Ja sitten vielä ihmettelen miten Tampere voi olla SEKÄ keskiluokkainen ETTÄ pikkuporvarillinen. Sama kuin kummastelisi, miten kaupunki voi pelkistyä SEKÄ automeluksi ETTÄ melulta piiloutuviksi ihmispoloiksi.

 

31.10. Pe. Muualla Euroopassa syysmyrsky on tullut lumena, Suomessa se on vain säännötöntä lokakuun luokattomuutta, kylmintä sadetta, lohduttominta terävän valon puutetta. Lapsen kanssa on uhkarohkeaa lähteä kärrein liikkeelle sellaiseen säähän, mutta omaa taantumustaan uhmatenhan lapset hankitaankin.
Tänään taas siis kärriäärimies.
♥ Kotiin palattua katson devarilta "Musta Orfeus", se on kuuluisimpia myyttitulkintoja mitä elokuvan historiasta löytyy enkä ole silti koskaan ennen nähnyt sitä - ja yhtäkkiä se vain osui eteen Pirkkalan kunnankirjaston hyllystä. Ei voine siis tulkita, että elokuva olisi kuoleva taidemuoto, vaan KUOLEMATTOMUUTENSA JÄLKEEN esiintyvää, jos enää harvoin mitään esittävää, taidetta.

Sähköpostia tulee nykyään n. 5-10 viestiä päivässä, vaikken ole kiinni missään, mikä vaatisi välitöntä tietoa tai vastausta. Toisaalta tuntuu kuin kaikki olennainen tieto menisi ohitse, toisaalta voisi huoletta jättäytyä pois edustustehtävistä, jotka edellyttävät lähinnä aktiiista postilistan hallintaa. Informaatioparanoian sijaan elämme jonknilaisen agorafobian vallassa: emme uskalla kohdata maailmansalin suurta hiljaisuutta, vaan pakenemme loukkoihin, joihin kaikenlainen infonöyhkä kertyy kuin luonnonlakien voimasta. Ja marraskuu olisi vuoden paras, ehkä jopa ainoa tilaisuus kuulostella tilaa, jonka jättää käyttämättä Todelliseen Luomiseen.
♥ Ja sitten taas... kun ei ole oikealla postilistalla niin meinaa jäädä huomaamatta tällaiset "oman" fandomin tapahtumat kuten tämä TV:ssäkin tällä viikolla ollut tapaus.

 

 

MARRASKUU

1.11. Oikein hyvä päivä, vaikka sitä ei vietetäkään metsämökissä lumimyrskyssä, kuten ikimuistoisimpina pyhäinpäivinä. Kotipehkun talkoisiin ennätän Alman kanssa kesken haravointia, ensin lapsi roikkuu mukana ja sitten saatuaan hyvän happiannoksen nukahtaa ja jää nukkumaan sisälle jatkaessani haravointia takapihan puolella.

♥ Ehkä kekrissä on tärkeintä viisaan pakanan kannalta se pimeys ja matkan tunne tai talven aavistus, paonkin mahdollisuus, jos ei ulos niin sisäänpäin. Täältä Tampereen itäiseltä laidalta läntisimmälle on paikallisbussilla tunnin matka vaihtoineen, kyllä se matkasta käy, etenkin kun lapsi nukkuu rintarepussa levittäen hiljaisuutta ihmiseensä.
Kekrijuhlat ovat tänään Raholassa A&J:n talossa, se on niin somasti remontoitu etten tosiaankaan tunnista rakennusta samaksi jossa olen vieraillut 4-5 vuotta sitten. Tontit ovat Raholassa isompia ja hiljaisuus... no, porvarillisempaa, täältähän ei ole toivoakaan saada taloa ostetuksi muutoin kuin isoon remonttiin tai luokkakostoon varautumalla.
♥ Viivyn juhlissa vain pari tuntia Alman kanssa, mutta ihmiset tuntuvat tutun tamperelaisilta (vaikka osa on Helsingistä) kuin mitään 11 vuoden taukoa ei olisikaan tässä kaupungissa elämisestä. Halloweeneinta ovat pihalle syttyvät lyhdyt, niille sopiva vuodenajan pimeys, jonka kaltaisessta meillä valosaasteen ja ohikulkumelun Hallilassa ei ole tietokaan.

♥ Silti tuntuu erityisen kotoisalta palata koko kaupungin halki Hallilaan, saunaan ja omaan mediahuoneeseen, jossa nyplätä valmiiksi nanowrimon ensimmäinen tarina, 2267 sanaa.

 

2.11. Lapsi on kuin paranormaali ilmiö, hänen saavutuksiaan ei voi toistaa luotettavien havaitsijoiden läsnäollessa. Tänä aamuna puoli kymmeneltä hän on juuri saanut silmänsä auki, kun alkaa höplöttää hiljaa ja tokaisee sitten "isä".
Turha yrittää saada häntä toistamaan sanomaansa edes itselleni, ja hänen äitinsäkin on joka tapauksessa lähtenyt taas yhdelle leikkiä&laulua-kursseistaan, joten luovan elämäntavan PERIYTYMISESTÄKÄÄN ei voi vetää mitään johtopäätöksiä, aivan kaikki on opeteltava ja esitettävä OPETUKSEN YHTEYDESSÄ, jotta mitään noteeerattaisiin SAAVUTETUKSI yhtään missään elämänvaiheessa, vauvana tai aikuisena.

♥ Ensimmäinen talviaamu näyttää myös ensimmäiseltä kevätaamulta. Maa on lujassa huurteessa, mutta valoluuta pyyhkii puhdistuneiden pihojen ylitse. Käymme kaupassa saakka, Alma nukkuu puoli tuntia vaunuissa ja puoli tuntia sisälle tuotua, herää ja nauraa ääneen nähdessään äitinsä. Se on äidin laadullista ylivertaisuutta, se on luokaton ihme niin kuin joulu pakanamaassa, hah hah.
Ja talonmiesviikko päättyy sekin onnellisesti, synttärijuhlijat ovat siivonneet jälkensä niin perinpohjaisesti, ettei meidän ryhmällemme jää kuin vessat ja saunat, eteinen ja pesutupa.

Nanowrimo-kirjani juonikkaan rakenteen ansiosta uskon pysyväni paremmin kirjoitusvauhdissa kuin jos tekisin romaania luku luvulta, kohtaus kohtaukselta. Tänä iltana teenkin siis tarinan numero 9, siihen tulee 2151 sanaa ja edelleenkin kohtuullisen helposti. Kertojanääni on kyllä varsin samanlainen kuin edellisessä tarinassa, koska olen niin vähän miettinyt edes henkilöitäni: puhetilanteet joista käsin he kertovat, perustuvat pelkästään abstrahoiduille suhteille, ei sille, millainen erityistapaus kukin on ihmisenä.
♥ Joka tapauksessa nw-saldo nyt 4418 eli lievästi edellä oletetusta aikataulusta, mutta kokemuksen mukaan hyvinkin heikosti siihen nähden, miten paljon tarmokkaampi nanowrimo-maratonin alku pitäisi olla.

 

3.11. Ma. Joko saisi alkaa odottaa adventtia? Itse adventin aika on liian ruuhkaisaa kelpo ihmiselle, kun kaikki joukkokristityt yrittävät yhtä aikaa rauhoittua ja kuulostella kaamoksen syviä rintaääniä, siis jonottaa kohti joulua kuin kipsitontut liukuhihnalla.

♥ Meidän perheessämme toki herätään ja noustaan niin hitaasti, että jokainen päivä voisi olla joulu... mutta kaupungille mekin silti suuntaamme, menemme syömään Gopaliin, koska koko perheen ravintolaretki on meille pientä juhlaa.
Kotiin tultua voi sitten jo avata koneenkin ja sorvata yhden hyvin myöhäisen arvostelun lisää, perhekuvauksena yhteen niputtuvista Karran ja Pulkkisen romaaneista.

Illan onnistunein temppu on lapsen kylvettäminen ilman kyyneliä. Kuukauden verran Alma ennätti oppia pelkäämään vettä, mutta yhden saunareissun jälkeen hän onkin alkanut taas pitämään ammeesta ja kumiankasta ja läiskynläiskystä.
Äiti vie lapsen nukkumaan ja isä askartelee 2211 sanaa tarinaan, joka on vähintäänkin K-13. Yllättäen uuden tarinan onkin oltava numero 2, jotta tarinoiden verkko jatkaa solmiutumistaan. Mutta yhteensä siis 6629 sanaa, ja niin kauan kuin tarinoilla on tietty itsenäisyytensä, ne toivottavasti syöttävät ideoita toisiinsa sanamäärän kasvaessa TASAISESTI eikä ryöpsähdellen.

 

5.11. Ke. Viime yönä Pohjois-Amerikan Yhdysvallat ovat päättäneet... ... lopettaa Euroopan?
... tehdä historiaa?
... polttaa Matti Apusen käämit?

♥ Ehkä kaikkea tuota, mutta radion aukaistessa kaikki intoilu suuresta muutoksesta jää kyllä pelkästään median kontolle. B Obama voi olla vaikka kuinka hyvä jätkä verrattuna muutamaan murhanhimoiseen valtiaaseen hänen edeltäjissään, mutta isomman eleen ihmiskunnan suuntaan tekee tänä aamuna aurinko, joka muuttaa marraskuun taas keväisen leppeäksi.
♥ Ulkoilemme kevyitä reittejä Kaukajärvelle, etsimme ruokalaa Steiner-koululta ja palaamme sitten kotiin syömään omia soijapöperöitämme. Nanowrimoa saan tilaisuuden takoa parempaan valveaikaan, koska lapsenhoitovuoroni siirtyy tänään Saaran jumppa- ja saunavuorolle. Siirto on kyllä kannaltani helpotus, ei ole taas kuin suunta tarinalle ja sen varassa edettävä sinne, mihin tarinan NIMI olettaa sen huipentuvan, salaperäiseen Omadhauniin, jossa kerrotaan naisesta joka ei saa irkkua - tai ei oikeastaan kerrota, mutta annetaan ymmärtää, vaikka periaatteessa olen loputtoman kyllästynyt lukemaan yhtään minkäänlaista kyynistä tai pahkasikahuumoria sukupuolten sodasta. En usko, että oikeasti on TOIVOAKAAN saada suomalaisessa yhteiskunnassa aikaiseksi keskustelua, joka veisi metriäkään eteenpäin sen paremmin suomalaisten parisuhteisiin kuin suomalaisten miesten ase- ja viinafiksaatioon liittyvissä ongelmissa.
♥ STANISLAVSKIN PITOPALVELUN tarinat ovatkin iloisia kirjoittaa juuri siksi, ja niin kauan, kun ne käsittelevät AINUTKERTAISIA rakkauksia, tilanteita joille ei ole sääntöjä ja malleja.
♥ Eilen kirjoitin jälleen tarinan numero kaksi (siirtäen edellisen kakkosen kolmoseksi) ja vasta sitten aloin miettiä, miten paljon rakennetta täytyykään vielä muuttaa. Tänään sitten kirjoitin tarinan numero 5, sanoja nyt yhteensä 6629 + 4522 eli 11151.... ja sitten vielä yötä vasten pari tuhatta lisää...

 

6.11. To. Ruotsalaisuuden päivää vietetään aina milloin muistetaan joku hernekeitolla myrkytetty kruunupää, jotta ei tarvitsisi keskustella siitä, miten pakkoruotsi on koulinut suomalaisia monikulttuurisuuteen tai miten stefanit ovat jahdanneet hilduja torpannurkalla jo kauan ennen kuin suomalaiset käännytettiin pelkäämään valloittajaa idän eikä lännen suunnalta.
♥ Mutta onneksi tänään tulee radion Kultakuumeessa erinomainen haastattelu taiteilija Jorma Ollikaisesta, joka on todistanut ("Finska på svenska" Tammisaaressa), että ruotsia voi harjoittaa LUOVASTI suomalaiseen tapaan - tai kuten hän totesi haastattelussa, löytää jälleen se viaton, leikkivä kielenkäytön tapa, josta meitä erkaannutetaan kasvatuksessa ja etenkin koululaitoksessa.
Jep, Hesarin yleisönosastossa on kauhea myrsky siitä, miten teinit purkavat uutisten kauhukuvastoa silpomalla pehmoleluja KESKUSTELEVALLA kurssilla, mutta kukaan ei piittaa siitä millaiseen mykkyyden pakkopaitaan teinejä tungetaan peruskoulun ruotsintunneilla - vaikka heillä kaikilla ei olisikaan sellaisia opettajia kuin meillä Klassikassa Ikosen Pauli, joka reilusti totesi, että te olette sitä roskasakkia verrattuna oppikoululaisiin.

♥ Mutta meille, jotka tulemme etsimään Länsi-Suomesta menestystä ja vaikutusvaltaa, meillehän ruotsalaisuus merkitsee tietysti yltäkylläisyyden yllätyksiä, toivoa jota ei tarvitse koskaan täysin lunastaa. Tänäänkin meillä vietetään kuin joulua, vanhemmat tuovat paketteja: saamme uudet tyynyt ja seinälle isot buddhan kasvot.
Suuri ruotsalainen levoliaisuus voi asetttua sydämiimme!

Illalla teemme jouluajelun Pirkkalaan, Alma on illan prinsessa, niin kuin ruotsalaiseen päivään kuuluu.

 

7.11. Tänään sain postia Philip Pullmanilta. Niin sai kyllä moni muukin, kaikki me tuhannet pöytälootalätkyttäjät, jotka osallistumme nanowrimoon. Ja kuten kaikki muutkin tämän maailman suurimman tekstimaratonin kannustajat, hänenkin rohkaisukirjeensä ("weekly pep talk") on liikuttavan suorasanainen. Pullman arvelee, että romaanissa maratonin tapaan tehtynä vaikein paikka on 70 sivun kohdalla - ja samaa varoitetaan taas kerran myös nw:n kotisivuilla, "make-or-break" -periodista. Näin Pullman:
But page 70 is where the misery strikes. All the initial excitement has drained away; you've begun to see all the hideous problems you've set yourself; you are horribly aware of the minute size of your own talent compared to the colossal proportions of the task you've undertaken. That's when you'll want to give up.
♥ Illalla ja yöllä oli pakkasta jo viisi astetta. Kirjoitin yli keskiyön nanowrimoa, 14983 sanaan. Aamulla en sitten jaksanut edes ajatella meneväni kirjallisuuden eetos -seminaariin.
♥ Jäin lukemaan Saarun lähdettyä kuudelta kohti Turkua, tämän viikon turhinta lainaromaania eli "Pentinpeijaisia", joka tietysti osaltaan opettaa miten älyttömiin lopputuloksiin päädytään, kun yritetään löytää uutta sanottavaa lajihybridillä.
Amerikkalaisen filologiäijän romaani rosvoaa surutta kaikkea sitä, mitä Saarikoskesta on aiemmin paljastettu. Kirjan ainoat omaperäiset osuudet ovat tyhjänpäiväiset, Finnegan's Wakea jäljittelevät kielileikittelyt.
Tolkullisemman väliintulon suomalaisten Saarikoski-ikonisaatioon Robinson olisi voinut tehdä kirjoittamalla kaksi esseetä, toisen Saarikosken kääntäjäprofiilista (sitä hän ymmärtää) ja toisen Mia Bernerin merkityksestä (sitä hän arvostaa, päinvastoin kuin P Tarkka). Ensimmäistä kertaa tajusin, miten paljon laajempaa, radikaalimpaa ja kypsemmän aikakauden tietämystä Berner edusti Saarikoskelle. Tarkan kirjoista oli jäänyt mielikuva herraskaisesta muusasta, joka yritti osaltaan imeä Saarikosken taidosta ja maineesta kaiken mitä mammahoivaa vastaan sai imetyksi.
♥ Ehkä professori Robinson on tehnyt "Pentipeijaisia" nanowrimona? Se selittäisi paljon, muttei kuitenkaan sitä, miksi niin hienosti profiloitunut kustantamo kuin Avain julkaisee jotain näin tyhjänpäiväistä.

 

8.11. La. Öinen pakkanen muuttuu päivän aikana tyyneksi syyspäiväksi ja illalla kylmäksi sumuksi. Vain ihminen on ilmastoansa vakaampi, niin levossa kuin levottomuudessa. Hesarin kuukausiliitteessä on tyypillinen "olenhan-sympaattisen-nolo-hiilijalanjäljestäni" -tunnustusjuttu, joka kehittää suomalaisia 0.5% ekologisemmaksi, mutta nostaa Anu Nousiaisen tsournalistista profiilia ainakin 75%.
Jännittävää kuin päivä bingossa tuo Hesarin lukeminen!

Omalle hiilisäkillemme pidetty unikoulu osoittautui täysin hyödyttömäksi, edelleenkin hän herää klo 2 tai klo 4 tai klo 6 ja pitää niin paljon levotonta meteliä pinnasänkynsä kaltereita kolistellen, ettei siinä metelissä nukkui metsurikaan.
♥ Tänään kello 13 Kotipehkun puupöhköt kerääntyvät halkotalkoisiin, mutta me olemme jo kiertäneet metsän ja suon siihen mennessä ehtiäksemme päivän ropetukseen. Tursaan Turjakkeet ovat siirtymässä seikkailussaan toiseen kampajaan, suuria muutoksia on tekeillä... kun kokonaiset valtakunnat ovat valmiita nousemaan ja tuhoutumaan sen mukana, mitä karakteerit tarvitsevat kehittyäkseen sankareina, ehkä jopa ihmisinä.
♥ Eilen oli lomapäivä nanowrimottamisesta, tänään siihen ei ole varaa, vaikka 15 000 sanaa riittäisikin jopa huomiselle saakka.

 

9.11. Ensimmäistä isänpäivää vietämme syömällä uunimakkaraa ja juomalla kakkukahvit, siis vanhempien kanssa, S syö soijanakkeja, söisin yleens minäkin, mutta keskiluokan Ruumassa täytyy käyttäytyä kuten muutkin ruumalaiset.
Illalla pieni kävely Hallilan parakkimaisilla rivitalokaduilla, pimeää kuin kitsinsä kieltävässä helvetissä, mutta useimmissa paikoissa Hallilaa ei ohikulkutien meteli kuulukaan niin selvästi kuin meillä Kotipehkussa. Kotiin palattua nanowrimotusta ja keskiyöhön mennessä 19229 sanaa kasassa.

 

 

10.11. Ma. Viime lauantaina alkaneen leudontumisen luvataan jatkuvan tämän viikon, mikä merkitsee märempää pimeää ja pidempää syksyä.
Tänään miestutkijoiden lounas Telakalla, sieltä fillarilla Hervantaan puolessa tunnissa, ja Alma valvontaan siksi aikaa, kun äitinsä käy hammaslääkärissä.
♥ Päivän asiantuntijatyö on siinä, että veikkaan maikkarin toimittajalle tulevaa Finlandia-kisan voittajaa. Ei ole vaikea veikata, kun P Tarkka on tuomarina; sama kuin laittaisi jonkun äijämetallin soittajista "valitsemaan" Jallua akuankkojen pinosta. Sanataiteen kannalta yhtä merkittäviä arvovalintoja molemmat... enkä tarkoita tällä kertaa väheksyä akuankkoja, saimmehan niitä viikonloppuna monta vuosikertaa arkistoomme.
♥ Täydellinen Joulu olisikin sellainen, jossa voisi viettää kolme päivää sulkeutuneena metsämökkiin, syödä pelkkiä imellettyjä laatikkoruokia ja lukea pelkkiä akuankkoja, vilkaista välillä pihalle joko lapsi on oppinut löytämään lumen alta jäkälää vai pitäisikö siitä kasvattaa sittenkin lihansyöjä.
Joulun suunnitteleminen on kuitenkin jo tosiasia: varasin viikonloppuna oman lentoni ja hotellini Budapestiin, jotta tiedän palaavani sieltä ajoissa tai oikeissa fiiliksissä suomalaiseen joulunviettoon. Matkasta kertyvän hiilijalanjäljen pienentämiseksi olen päättänyt antaa tänä vuonna pelkkiä immateriaalisia lahjoja. Esimerkiksi Vihreälle puoluelle ajattelin tehdä oman laulun, kierrättää siihen sävelen vihreästä "Mummolaan kun pyöräilemme" -iskelmästä ja lisätä filkkimäiset sanat tyyliin "Mammonaa kun myötäilemme".

 

11.11. Ti. Eilen iski eteläiseen Suomeen syysmyrsky nro 2, se ravisteli ja rummutti takapihan katosta niin, että koko talo tuntui tärisevän. Nettiyhteydet ihme kyllä toimivat normaalisti eli tahmeasti mutta asiallisesti. Yöllä ja tänä aamuna tein tarinaa numero 10, koska se oli helpoin pala mistä jatkaa; nyt 21591 sanaa valmiina. Se on riittävästi määrältään, mutta vauhdin tasaisuus ei lupaa hyvää, kun jäljellä on vielä yli puolet maratonista.
♥ Mutta kenties olenkin vain normaali maileri. Tänään tuli postissa ilmoitus, että hakemukseni Pirkkalaiskirjailijoiden jäseneksi on hyväksytty. Olen nyt siis Oikea Kirjailija... mutta en tietenkään NIIN OIKEA kuin ne jotka ovat 111-vuotiaan Tuula-Liina Variksen kavereita ja joista maanantai-iltaisin nähdään laahustavia dramatisointeja, teeveeysköksestä tuttuja.
♥ Ja käsi sydämelle: kuinka moni Oikea Kirjailija käyttäisi aikaansa jonkin nanowrimohullutuksen mukana juoksemiseen?
Ei yksikään. Vaikka kotimainen proosa usein siltä näyttääkin.

 

13.11. Jotkut päivät ovat käsittämättömän mustia. Osittain se johtuu siitä, miten paljon lapsi on valvottanut meitä parin viime viikon aikana; unen ja valveen rytmit sekoittuvat, mieli samenee.
♥ Tänään sitten julkistetaan Finlandia-ehdokkaat, jotka riittävät samentamaan kirjallisuudenkin, mikäli siinä jotain POHJAAN SAAKKA NÄKYVIÄ KOHTIA on aiemmin erottunutkin. Ehdokkaat eivät ole ihan sitä mitä minäkään oletin, mutta yllättävinä niitä voisi pitää vain kokaiinituubissa kasvanut tuomasvimma.
Kaikki ehdokkaat on tavalliseen tapaan valittu kiintiöiden edellyttämillä KIRJAILIJAKONSEPTEILLA:
Jalonen: KIINTIÖTUTTU
Lipson: KIINTIÖESIKOINEN
Nevanlinna: KIINTIÖVANHUS
Oksanen: KIINTIÖNUORI
Saisio: KIINTIÖVÄHEMMISTÖLÄINEN
Seppälä: KIINTIÖVAIKEA

 

14.11. "Management by Sauron" eli väitöskirja TSH:n hallintotavoista. Se kuulostaa huonolta vitsiltä, muttei ole edes sitä, vaan ihan oikea hallintotieteen väitös. Yritän mennä kuuntelemaan sitä, mutta pieni riivattu lapsi on mukanani ja samalla hetkellä kun väittelijä avaa suunsa alkaa lapsikin huutaa.
♥ Käymme syömässä yliopiston ruokalassa, siellä hän tietysti käyttäytyy kuin enkeli, koska pitää ihmisjoukon hälystä ja etenkin saamastaan hymyilevästä huomiosta.
Tänään vietämme hänen äitinsä syntymäpäivää, äiti palaakin samoihin aikoihin kuin muutkin akateemiset ihmiset duuneista, elokuvakäsikirjoittamisen kurssilta. Aamulla hän on ehtinyt saada lahjaksi Duras'n elämäkerran, koska hänen esikuvansa on D, siinä missä minulla se oli - vielä hänen iässään - GG eli Graham Greene. Vasta kun eräs monsieur C totesi, että Greenen kaltaisille katolisuus on pelkkä taiteellinen leikki aloin epäillä myös herran esetetiikkaa. Niin se käy.
♥ Mutta tänään päivä on ollut hyvä, koska lapsi herttainen ja ensimmäistä kertaa 8 kuukauden elinkaaressaan hän katsoi tänä aamuna OMALLA ILMEELLÄ, mikä oli aika hämmentävää. Viikon sisällä Alman suhteellinen maanopeus on tuplaantunut, mistä hänen äitinsä yritti mainita jo viime viikonloppuna, mutten ollut uskoa, koska lapsi ei vieläkään ryömi oikeasti, vaan raahautumalla käsiensä varassa. Eilen Alma oli ollut kielkylvyssä lapsilauman keskellä ja vaikka hän ei lainkaan noteeraa muita vauvoja eläviksi olennoiksi, niiden läsnäolo buustaa kasvavan kakaran aivoja kuin mikäkin hormonitsunami.
Lapsen kehitys (?) on niin huima, että vielä eilen Alman saattoi jättää rauhassa CD-hyllyn viereen, mutta tänään se näyttää yhtä viehättävältä kuin Godzilla Kiasman kyljessä.

♥ Illalla kylmää lähiösadetta - ja kaukolämpo alkaa hyytyä kello 17. Asunto viilenee sateen alla hämmästyttävän nopeasti, menen kyselemään naapuristosta ja paikantamaan ongelman omaan taloomme, mutta supertalkkarimme puhelinnumeroa etsiessä lämpenen itse, ja sitten lähiöihmisen fatalismi taas palvelee yksilöllistä laiskuria, patterit alkavat taas kaukolämmetä kello 21, kun joku muu on jo soittanut ongelmasta tai joku Termostaattori hoitanut putket ohimennen.
♥ Mutta miltäs täällä tuntuu tammikuun pakkasilla, jos lämpö katkeaa samalla tavalla... "TALVI ON TULOSSA", voisi käydä suomalaisen kantanäyn nimeksi, jollei se olisi tuotemerkitty George R R Martinille, ja pian varmaankin aika monelle lelufirmalle, sillä viikon isoin uutinen on Martinin fantasiasarjan eteneminen tv-pilotiksi HBO:lla, siis amerikkalaisen standardin mukaan 'laatu'tuottajalla.

Yksittäin tiedostoittain laskettuna kasassa on ainakin 23505 sanaa, mutta tiedostot kun ovat hajallaan ja pitäisi koota toiselle koneelle printattavaksi niin viimeisimmät editoinnit voivat hieman nostaakin lukemaa. Jos siis tarina numero 8 ei ole tullut laskettua kahteen kertaan tai muuta älytöntä, olisin joka tapauksessa hyvin edellä päivän oletusarvoa (19800).

 

15.-16.11. Suomen Tieteiskirjoittajien puolesta olemme järjestäneet viikonlopun mittaisia kirjoittajakursseja, joiden joukossa tämänkertainen on aivan huippua. Vierailevana luennoijana on luovan kirjoittamisen proffa B.H. Rogers, jonka Suomen kiertueelle Saaara on onnistunut neuvottelemaan sivupolun Tampereen kautta.
Media ei välitä tuon taivaallista, vaikka millainen guru vierailisi jossain Sampolan työväenopistolla eräänä sateisena lauantaina, mutta meille itsellemme hän on kyllä maineensa mittainen esiintyjä, innostava, keskusteleva, älykäs selittämään sellaisia luovuuden käytäntöjä, jotka kolahtavat etenkin spefin harrastajille.
Onneksi olen ehtinyt lukemaan tällä viikolla Rogersin omaa novellikokoelmaa (Keyhole Opera), joka on paras mahdollinen käyntikortti hänen opeilleen: tällaisiakin muotoja voi lähteä KOKEILEMAAN ja tulos voi yllättää niin kuolleeksi kuvitellussa lajissa kuin lyhytproosa.

♥ Sunnuntaina vierailevana tähtenä on Irma Jyväskylästä, hän vetää meille puolestaan pätevän dialogiharjoituksen. Kurssin hyvä tunnelma johtuu kyllä paljon myös osallistujista, jotka ovat hieman kokeneempaa spefiväkeä. Lauantain illanvietto kahvila Hertassa ja järjestelyjen onnistuminen niin nappiin jättävät kerrankin sellaisen fiiliksen, että tällaisia kursseja voisi vetää vaikka joka viikonloppu, jos nyt ei ihan työkseen niin ehkä kutsumukseksi eläkepäivillä.
♥ Jopa Alma käyttäytyi kohtuullisen kiltisti läpi vanhempiensa kiireisen viikonlopun. Sunnuntaina Almalla oli ensimmäistä kertaa oikea kotiin saapuva lapsenhoitaja (naapurin Iisa), eikä hän onnistunut järkyttämään edes tätä.

♥ Vain nanowrimo oli jäädä lapsipuolen asemaan, joten työstin sitä sitten aamuyöllä maanantain puolella... 3000 sanalla tarinaksi, joka tulenee olemaan kirjan finaali.
Vasta tiedostot koottua totesin sanoja olevan kasassa jo 31760 eli edelleen kelvosti yli oletetun päiväsaaliin. Olinkin laskeskellut oletuksia päin honkia!
14 päivää x 1700 sanaa ei tosiaankaan ole 19800 vaan 23800, joten olin lauantaina vähintäänkin varma pudonneeni pois nw-aikataulusta. Mutta vika olikin vain tiedostojen synkronoinnissa.

 

 

17.11. Ma. Käyn hakemassa fillarin kaupungista ja jätän samalla KELAlle toiseksi viimeisen ilmoituksen vanhempain velvollisuuden täyttämisestä. Pian kai voisi alkaa kyselemään viranomaisilta, syyllistyykö KELA syrjintään laittaessaan minulle tällaisen ilmoitusvelvollisuuden, päinvastoin kuin naispuolisille vanhempainvapaan käyttäjille. Muttei ihan vielä. Ensin täytyy saada vielä muutama pisara niistä euroista, joita on veronmaksajana tälle valtiolle vuositolkulla tilittänyt.
♥ Illalla osuuskunnan hallituksen kokous ja keskustelua tulevaisuuden isoista suuntaviivoista: vieläkö ensi vuonnakin jynssätään kersojen yhteisvastuullista räkää päiväkodin seinistä? Vai mikä on sitä SOSIAALISTA KITTIÄ joka pitää yhteisön kasassa, hmm, tätä samaa kuuluvat pohdiskelevan myös Hiidenkiven yhteisössä Tampereella.
Elämme luovia aikoja.

 

20.-21.11. Oulussa teatterireissulla ja Kakea tapaamassa. Matkat menevät hyvin nanowrimottaessa, perillä leppoisaa oululaiseen tapaan. Itse näytelmä on aivan karmea kansanfarssi, "Suomen hevonen", josta lähdemme kesken pois. Tuhat ertaa antoisampaa on jutella Kaken kanssa kirjallisuudesta, vaikken seuraavana aamuna muistakaan mitään puhumastamme.
♥ Toisaalta jopa krapula on filosofisen illan jälkeen niin syvämietteinen tila, että tuijotan edessäni olevaa vesilasia ja teemukia pohtien miten kylmää vettä voisi siirtää mukiin... ahaa, minä voin KALLISTAA tuota lasia...

 

22.11. La. Aidon oloinen talvi alkoi viime keskiviikkona ja 1-5 asteen pakkanen jatkuu nyt neljättä päivää. Luntakin on maassa sen verran kuin talvelta voi nykyään toivoa tällä leveysasteella.
♥ Tänään oli tarkoitus näyttää taas leffaharvinaisuutta, mutta ainoan vieraan eli Matti-kummin kanssa päädyimmekin pelaamaan Menolippua, oppimaan uudelleen sen säännöt ja viehätys.
Illalla sauna ja tv-leffoja, nanowrimo on Oulun junamatkan ansiosta n. 40 000 sanan kohdalla eli mitään välitöntä loppukriisin hätää ei vielä ole.

 

 

Kalevi Jäntin _nuorelle_ kirjailijalle tarkoitetun palkinnon ovat saaneet tänä syksynä Marja-Liisa Heino, 39 v, Riku Korhonen, 36 v, Turo Kuningas, 34 v, sekä Sofi Oksanen, 31 v.

Kun tämän porukan keski-ikä on tasan 35 vuotta, voi hyvin kysyä, onko Suomesta kuollut vai tapettu ne varsinaiset nuoret kirjailijat? Vai eikö alle 30-vuotias ole vielä niin mediakelpoinen, että palkintoraadit voisivat mennä takuuseen arvovaltaisuudessaan antaessaan 15 000 euroa vaikkapa jollekin kaksikymppiselle kajaanilaiselle kaljarahoiksi?

Surkea on joka tapauksessa sellaisen maan henkinen tila, jossa kuvitellaan "nuoreksi kirjailijaksi" 36-vuotiasta, keskeisen tuotantonsa jo loppuun saattanutta ammattikirjoittajaa.

25.11. Ti. Sunnuntaina oli nanowrimo lopsahtaa, kun huomasin, että WP oli laskenut sanamäärän roisisti yläkanttiin. Fileet yhdistettynä sanoja oli vain n. 38000. Kolme päivää ja tarinaa myöhemmin ratkaiseva kiri on taas otettu, ihminen päihittänyt tekniikan: saldo 44514.
♥ Tänään on työviksen kurssin viimeinen istunto, keväällä jatketaan ehkä isomman tarinan telakoilla. Samaan aikaan toisaalla olisi Vastedeksen vuosikokous, mutta sen aktiviteetit saavat nyt omalta osalta jäädä; vihreä järjestötoiminta alkaa muistuttaa enemmän marttakerhoa ja kristallien hypistelyä, kun se aikoinaan on ollut poliittinen etujoukko. Sen sijaan paikallisten vihreiden postilistan seuraaminen on mieltä huojentavaa: ainakin siellä on älyä ja asenteita niin paljon kuin juuri vihreiltä voi toivoa, kun kaupunkiin suunnitellaan uutta(Rimmin) asuinaluetta virkamiesten pakkovaltaa vastustaen.
♥ Toisaalta tuo Vuoreksen ja Rimmin suunnittelu on jälleen yksi todiste siitä, miten kokonainen kaupunki siinä kuin kansakuntakin voi olla sisältä sairas, sieluton, rutiiniensa ehdollistama.

 

27.11. To. Sää alkaa taas lämmetä, satelee ohutta vettä kuin sumutetta. Tuntuu hyvältä, että Unkarin matkaan ei tarvitse mitenkään orientoitua. Ainoa varma asia on tapaaminen 13. joulukuuta kello 10 Pecsin juna-asemalla. Kaikki muu tulee tapahtumaan kirjojen ja säiden suomassa päivärytmissä.

♥ Tänään yritin löytää netistä klassikkonäytelmää jossa olisi tasan 8 henkilöhahmoa, nanowrimoa varten, mutta päädyinkin horoskooppitapaan kiehtoviin kommentteihin sitcomin kahdeksasta arkkityypistä - juuri kun olin ihmetellyt miten suomalaiset eivät osaa tehdä EDES KOMEDIAA, sen paremmin televisioon satiireja kuin elokuviin huumoria eikä edes teatteriin farssia. Olisiko sitten niin, että huumorintajumme on läpikotaisin amerikkalaisen sitcomin saastuttama? Näin televisiossa tänään vilauksen kotimaisen tv-sarjanäyttelijän haastattelusta ja se oli niin hauraskin, että olisi voinut höyhenellä tönäistä. Miten sellaisilla näyttelijöillä voisi tehdäkään muuta kuin nuhruista psykodraamaa kokoperheen teinitunnelmiin?
♥ Vaikka uskon minä senkin, että draaman huumori on ylipäänsä NYKYPÄIVÄN LÄNSIMAISILLE ihmisille pelkästään yhteen äänen hekottamista sohvalta käsin.
Scott Seditan usko sitcomin arkkityyppeihin jakautuu näin: 


1. The logical smart one
2. The lovable loser
3. The neurotic
4. The dumb one
5. The bitch/bastard
6. The womanizer/manizer
7. The materialistic one
8. In their own universe
For instance, the "Logical Smart One" is a person like Ricky Ricardo or Debra Barone: Practical, grounded but overly involved in other people"s problems"

"Loveable Losers" are like Fred Flintstone: They have a great "want" in their lives but are bad at details while "Neurotics," like Monica Geller are controlling perfectionists"

Sedita says "Dumb Ones," such as Homer Simpson, are basically honest but "shouldn"t defend you in court" and "Bitch/Bastards" are quick- witted manipulators like Eddie Haskell"

Womanizers/ manizers," like Sam Malone are charming but shallow, and "Materialistic Ones" like Thurston Howell III have a supersized sense of entitlement"

Finally, there are people who Sedita admits are "In Their Own Universe" like Kramer and Phoebe who are always either one step ahead of everyone or one step behind"

http://www.flashnews.com/news/wfn6051031J25073.html
http://www.soapdom.com/content/view/16273/51/1/2/

 

 

 

 

28.-29.11. Kokousreissu Helsinkiin. Perjantaina yritän myös teatteriin, mutta tietysti pikkujouluaikaan kaikki on loppuunmyytyä. Eikä missään ole pimeys niin syvä kuin Helsingin keskustassa: muissa Suomen kaupungeissa lamppujen voi olettaa tuovan edes jotain valoa ihmisten YHTEISEEN TILAAN, mutta Helsingissä valon keinotekoisuus vain korostaa sitä, miten itseensä sulkeutuneita ja ahdistuneita ovat suomalaiset täällä tärkeyteensä tukahtuvassa ruutukaavalompakossa.
♥ Käytän sitten leffa- tai teatterilippuun varaamani kympin kirjaostokseen, hetken mielijohteesta tarttuneeseen luovan kirjoittamisen oppaaseen "Spunk & Bite". Vasta hotelliin palatessa ja ainokaista kaljapulloa korkatessa muistan, että olisi ollut ÄOM-päivä. No, kone esille ja takomaan nanowrimoa, luomaan jotain kerskakulutusteon hyvikkeeksi. Köyhän bobon dialektiikkaa?

♥ Lauantain puolella SARVin syyskokous valitsee viisi uutta hallitusjäsentä, miesvoittoisahan hallituksesta tulee, mutta saahan nähdä paljonko mukana on kuolleita sieluja.
Varoittavana esimerkkinä voi pitää sitä, että 900 hengen järjestöstä vain parikymmentä vaivautuu kuuntelemaan todella tärkeää esitelmää free-kirjoittajien asemasta nyt ja tulevaisuudessa. Juristin esitelmässä on niin paljon likaisia esimerkkejä Alma-mediasta, että Johanna Korhosen tapaus on tosiaankin vain jäävuoren huippu - myös niissä syissä miksi ihmiset voisivat boikotoida Alman julkaisuja.
♥ Neljältä on pakko rynnätä junaan ja Tamperetta päin hoitaakseni osuuttani vaihtoehtoisesta alma-oliosta. Kotona käykin ilmi, että lapsi on kuumeessa ja minun vuoroni valvoa yö sen vieressä. Unen korvaava horre on aika omituista, muotoilen tajunnan rajalla kaikki mahdolliset herjat ihmisistä, jotka kuvittelevat lapsiperheiden selviävän oman narsisminsa voimilla käytännön ongelmista. Ja tasan näin olen itsekin aina ajatellut: pakkokos niitä kakaroita on tehdä. Tai muotoillakseni asian sofistikoituneena sitaattina: "If love is the answer, could you please rephrase the question." (Edith Ann)

 

30.11. Lopetin viime yönä kirjoittamisen, kun viimeiset kaksi keskeneräistä tarinaa tuntuivat suurin piirtein valmiilta - ja sanoja oli 49895. Tänään jatkoin kirjoittamista, vaikka kuumeinen lapsi veikin osan huomiosta toistuvasti. Nyt maraton on jälleen kerran lopussa, ei ehkä kunniakkaasti mutta kurinalaisesti. Nanowrimo-sivujen mittari näyttää 50823.
♥ Illalla osuuskunnan kokous, jossa puidaan päiväkodin siivouksen jatkamista talkoovoimin. Äänet menevät tasan 9/9, sekä kaksi tyhjää ääntä; noin puolet yhteisön talouksista on edustettuina, mikä on kuulemma kohtuullinen ennätys osuuskunnan kokousten historiassa. Päätämme siis jatkaa siivoamista kuten ennenkin, mutta korottaa työmme hintaa päiväkodin eli kaupungin suuntaan.

 

 

JOULUKUU

 

1.12. Melkoinen syksy, melkoinen alku joulukuulle.
Onneksi en tajunnut, että murtunut poskihammas oli viisaudenhammas ja että ainoa tapa hoitaa tehtävässään sortunut ruumiin jäsen on sama mitä porvarihallitus harjoittaa yhteiskunnan jäseniin: kiskoa ja heittää pois.
Viidessätoista minuutissa homma on hoidettu ja puoli päätä turtana. Kuoppa leuassa tuntuu radiotalon montulta. Voisin olla ensimmäinen bloggaaja, jolla podcastit tulevat sitä mukaa kuin suunsa aukaisee...

♥ Pitäisi olla tietysti kiitollinen, miten näppärästi pääsin eroon ongelmajäsenestä ennen matkaa ja joulua... mutta univelka ja kylmässä sateessa polkeminen jättävät vielä muunkin ruumiin turraksi, en jaksaisi lähteä osuuskunnan kustantamaan teatteriin, onneksi S menee sijalle - ja varsinainen muijaenergian kuvaus kai tuo olisikin ollut "oikean" teatterin sijaan. Nukun Alman kanssa pari tuntia, sitten voi syödä vähän lisää, miettiä mitä kaikkia tekstihommia saatava valmiiksi ennen viikonloppua...eli miten nopeiten tehdä muistioita liian pitkään lainassa seisoneista kirjoista...

 

2.12. Ti. Tähän aikaan vuodesta ei vuodenaikaa enää ole, ainoastaan kattovaloja, bussien valoja ja television valoa, jotka kaikki pikemminkin suodattavat mustaa harmaaksi kuin auttavat näkemään värejä.
+3 ja ohutta sadetta, Alman kanssa perinteinen kierros Hervannassa: marketin kalatiski, Lidlin nestehylly, ja kirjaston palautusautomaatti.
Eilispäivän alennuspallasta syötyään koko perhe nukahtaa päiväunille klo 16-18, ja sitten päivä onkin jo... vesikelkassa, mutta sentään vähän terveempi olo kaikilla, ja S on ahkeroinut perheen ja järjestön edestä päivän työt, soittanut veroviraston ja tehnyt STk:n budjetin ensi vuodelle.
♥ Olisi tämä päivä voinut olla myös juhlapäivä, mutta Portin kisasta tuli taas pelkkä kunniamaininta, joten sama häipyä maasta vähäksi aikaa, pikemminkin potemaan kuin editoimaan seuraavaa novellisatsia, ihmettelemään missä kohtaa kertomusta se ihmeen tunto pitäisi iskeä kuin Diktoniuksen vasara ja mitä mieltä genrekirjoittamisessa ylipäänsäkään on.
Juuri tänään törmäsin kyllä lyhimpiin mahdollisiin vastauksiin eli määritelmiin spefigenrejen mielestä:
"Science fiction's "aah-aah-creation-turned-against-its-maker" is one, fantasy fiction's "ooh-ooh-pact-with-the-devil" the other [cliché]."
Näkökulmasta riippuen em. määritelmän kohde, Zoran Zivkocic, on tylsintä tai nerokkainta mitä spefi nykyään tarjoaa, vähän kuten U Eco romaanitaiteen puolella; aikamme suosii kirjailijoita, joilla "kliseet viettävät jälleennäkemisen juhlaa". Niinpä genrekliseiden kohtaaminen mainstream-kirjassa voi tuntua tuoreelta joistakin kriitikoista... paitsi genrekriitikoista.
♥ No, aiheesta keskustellaan lähes päivittäin meidän perheessämme, ja etenkin tähän aikaan vuodesta, jolloin pitäisi olla erityisen nöyrä "tämän harmaan sifonkihuivin alla", kuten radiossa tänään sanottiin.
Siis: kumpi on kammompi kaamos, jatkuva pimeys vai jatkuva harmaus, SIINÄPÄ KYSYMYS.

Arvosteluihin iltamyöhällä yksi kritiikki sentään lisää: Turo Kuningas: Työkalupakki

 

3.12. Ke. YLEn Teemalla on poikkeuksellisesti fantasialle omistettu jakso Kirjamaassa, ja tyypillisesti se on sitä samaa kuin kaikki muukin kirjallisuusohjelmat YLEllä: hesalaiset jututtavat hesalaisia.
Ainoa ajatus, jonka ohjelma jättää jälkeensä on ihmetys siitä, että mitenkähän kauan Papinniemi mahtaa jatkaa Parnassossa, kun se niin kuuapinan raivolla tunkee itseään kaikkii muihin medioihin.
♥ Ohjelmassa myös selviää, että "fantasiafriikin" toivepaikka on YLEn tarpeisto ja että fantsu ylipäänsä on yhtä kuin miekka & magiaa. Tosi tuoretta, hei, enää vain 100 vuotta jäljessä ajasta, tämä YLEISradio - ja pääkaupunki, jossa ei vieläkään uskota elämään pitäjän ulkopuolella, se lienee sitten 200 vuotta ajastaan jäljessä? Vain imaginäärinen "Käpälämäki" kelpuutetaan kartalle ja siellä sitten poltetaan filmiä, koska larppitapahtumassa on loputtomiin ILMAISIA AVUSTAJIA.
Tässä muodossa ja laajuudessa fantasia siis kelpuutetaan televisioon, allegoriaksi ja kansakouluharrasteeksi naamioituna.

♥ Vieläkö joku viitsii puhua spefistä yhteiskunnan ja realismin haastavana voimavarana? Reidar Palmgren hemputtamassa taikasauvaa tangomessuilla taitaisi olla tehokaampi ratkaisu.

 

4.12. Viikon sisällä Alma Ankerias on muuttunut entistäkin liikkuvammaksi ja notkeammaksi. Tämä näkyy siinä, miten hän selviytyy ryömiessä matalista esteistä, kömpii vaunujensa laidalle hyppyä harkiten - ja mikä omituisinta, hän on alkanut vilkuttaa oikealla kädellä kuin mikäkin apinakuninkaallinen.
Ja valvomaan. Lähinnä se johtuu nyt nuhasta, hengityksen vaivalloisuudesta, mutta kenties myös liikkuvuudesta.
♥ Viime yönä oli vuoroni toimia lapsen nukuttajana, se on koko yön pesti, ja etenkin viime yönä, koska A heräsi puolen tunnin välein joko huutamaan tai muuten vain tuhisemaan nuhansa takia. Kello kuudelta, kun naapurit jo kolistelivat autojaan, sain lopulta tarpeekseni ja ajattelin että pyydän naapureita viemään kakaran jonnekin biokierrätykseen. Mutta vein sitten lapsen äidillensä, nukuin muutaman tunnin, ja lähdin polkemaan lumipyryssä Pirkkalaan, devareita oli vielä palauttamatta sikäläiseen kunnankirjastoon.
Tampereen kirjastot sai suosiolla unohtaakin, olin taas niin märkä ja kylmisssäni, että kotiin palattua ei muuta voinut kuin syödä ja nukahtaa jälleen.

♥ Herättyä talvi ja jopa lapsi näyttävät taas söpöiltä. Suomen maata koettelevat vitsaukset, viimeisenä "tympeän gootin" vihakolumnien palkitseminen Finlandialla, jäävät jonnekin kauaksi... kunhan ei avaa televisiota iltauutisten aikaan.

Vasta vähän myöhemmin huomaan hukanneeni Pirkkalan matkalla kaikki avaimeni ja bussikorttini.
Tällainen joulukuu, kaikki vaiva ja vaikeudet ja loska siihen päälle. /#¤@\*¤&!&¤#&½¤(#&¤!.

 

5.12. Pe. Tänään perhe lähtee yhdessä kaupunkiin. Forintteja matkaa varten, kirjastoon palautuksia, teoksista jotka olleet lainassa kuukausikaupalla ja joista silti sain yhteensä revityksi vain pari liuskaa muistiinpanoja. Enää sellaiset tekstit tuntuvat muistiinpantavilta, jotka tuovat kokonaisen uuden horisontin, kuten Matti Kemppisen kesällä luetut esseet tai Boxselin Tyhmyyden ensyklopedia tai Nietzschen Tragedian synty. Tai sitten ne kohdat kirjoissa, jotka tiivistävät aforismin tavoin pariksi virkkeeksi sen mitä on yrittänyt sanoa kokonaisella esseellä tai novellilla.
♥ Viime yönä en vieläkään saanut unta vaikka sain nukkua työhuoneessa (=Saaralla lapsen univahtivuoro), joten luin pitkälle vielä yhtä kesäkirjaa, "Tolkien and the Great War"). Vähänpä se spefin suuntaan antaa muistiinkirjattavaa sekään, mutta sodan merkityksestä Tolkienin yhteiskuntaluokalle paljonkin.
♥ Ja sotahan on nyt in. Jostain syystä on meneillään väkivallan estetisoinnissa uusi aalto, jossa sota on kaikilla mittareilla kauniimpaa ja moraalisempaa kuin päivämedian täyttävä cityväkivalta ja terrori. Suomessa kömpelöitä sotaelokuvia tulevat pian seuraamaan vieläkin kömpelömmät mutta vähintään yhtä korkeaan kansalliseen arvoon korotettavat sotaromaanit. Jos voisi vetoa lyödä niin veikkaisin, että sivari Jari Tervokin väsää seuraavan romaaninsa vähän lähemmäksi rintamaa, kun huomaa että kansallinen historia ei ihan itsessään riitä tuomaan palkintoja.

>♥ Tänään lisätty vielä yksi arvostelu: Markku Pääskynen: Vastaavuuksia. Tämän enempää en taida jaksaa ennen matkaan lähtöä, joten joululomalle jäävät vielä spefiteosten vertailu (Hautala, Peura, Raevaara) sekä Tehtävä Suomessa, tietokirja Suomesta leffalavasteena.

 

6.12. Erityisen rauhallinen ja kotoisa itsenäisyyspäivä. Valoisan eli hämärän aikaa en muuta tee kuin kävely kaupalle Alman kanssa. Illalla Kotipehkun yhteisö juhlii 60-vuotiasta Hannua ja 101-vuotiasta Suomea. Ohjelmana ei ole muuta kuin linnanjuhlia valkokankaalta, osuuskunta tarjoaa pizzaa ja jäiset snapsit. Mutta sauna ja seura tuntuvat erityisen omalta, suomalaiseltakin joo, jos edes iso vähemmistö kansasta olisi niin leppoisia kuin ihmiset täällä.
♥ Lähdemme kuitenkin jo kymmeneltä juhlista viedäksemme Alman nukkumaan... ja kotona virkistymme pelaamaan kaksi kierrosta Menolippua (1-1). Telkassa Suomi näyttelee edelleen jatkosotaansa.
Höh, eikö ne vieläkään ole sitä voittaneet?

 

7.12. Su. Nukuttiin puoli 11:een. Sitten ehdin fillaroida kirjastoreissun ja keittää pastaa, kun 'pojat' alkavatkin jo saapua vuoden viimeiseen roolipelisessioon. Sen jälkeen taas kierros lautapeliä, tällä erää Samuraita.
♥ Vasta sitten alkaa matkakuume: printattava nanowrimo-teksti mukaan, kirjoitettava Pekalle viimeinen jakso Finnzinen sarjanovelliin, tarkastettava lennon ja hotellivarauksen ip, päätettävä millä vaateminimillä voi lähteä + 8-10 celsiuksen joulusäihin Unkariin. Nyt kello on 1:06 ja neljän tunnin päästä olisi herättäväkin...

 

Unkarissa 8.-18.12.

 

19.12. Takaisin Tampereella ja Suomessa; samaa helvetillistä citypimeyttä tämä on kuin Budapestissakin, siellä vai se valoisan päiväaika on hieman pidempi ja tuntuvasti kirkkaampi kuin täällä. Budapestin lakkorenkaasta ulos pääseminen tuntuu saavutukselta sinänsä, vaikka iso osa lakoista onkin uhoamista eikä barrikaaditekoja, kuten kaupungin kunniakkaassa historiassa.
Paras näkemäni blogipalsta Unkarin lakkojen seuraamiseen on Guide to Budapest.
♥ Juuri nyt maahan ei kannattane mennä jos haluaa jossain aikataulussa matkansa suorittaa. Suomessa ei näytä olevan tarjolla minkäänlaista ajantasaista tietoa sen paremmin lakkojen kuin poliittisen tilanteen kaoottisuudsta Unkarissa, tosin enimmäkseen kaikki tietysti rullaa entisellään Bpestin kokoisessa kaupungissa ja sellaisessa korkean tapakulttuurin maassa kuin Unkari - tolkuttomista korruptioketjuista ja äärioikeiston käsittämättömästä suosiosta huolimatta.

 

21.12. Su. Lapsi herättelee ja katkoo taas yöuntamme. Vuoden pimeimpänä päivänä alamme kunnolla heräillä vasta myöhään illalla, kun palaamme kaupungista kummireissulta. Sanomalehdet menevät jo mökille, joulusaunasta on jo saanut hyvän makutuntuman Kotipehkun lenkkisaunassa - eivätkä punkku ja kinkku maistu aattonakaan NIIN täydelliseltä kuin olut ja unkarilainen makkara aattoa odotellessa... ja vaikka maahankin on tullut jo valkoinen ketto, niin silti tuntuisi mahdottomalta jäädä tänne rivitaloparakkien keskelle joulupyhien ylitse.
Maaseutujoulun autenttisuuden lisäksi meidän takuumme joulun muidenkin vivahteiden erottamiseksi on tuo klassinen nostalgiasuodatin eli lapsi reppumatkassa.

 

22.-26.12. Joulun aika vietettiin vielä kerran Savossa, koska joulussa tärkeintä on täydellinen hiljaisuus, kohtuullinen rauha ja kolmentoista sentin kerros tykkylunta kuusten oksilla.
♥ Tämä kaikki takaa lavasteet, eksotiikan, sen äkillisen ilmastovaihdoksen ihmeen, etten olekaan enää unkarilaisen hotellin lämpimässä suihkukopissa vaan pakkashuuruisessa huusissa keskellä arktista pimeyttä.
♥ Lapsen myötä joulun vieton rytmi ei sinänsä muutu, katselimme televisiota yhtä laiskoina konvehtinaamoina kuin muutkin suomalaiset. Lapsi on kuitenkin sellainen ihmismagneetti, että se vetää puoleensa paitsi lahjoja - huikean hieno magneettirakennussarja kummisedältään - myös sukulaisia, eivätkä savolaiset kunnioita edes aaton rauhaa pyyhältäessään mökin pihalle. Luultavasti tämä on siis viimeinen joulu, jonka vietämme Savossa... ja seuraavaa varten on muutenkin etsittävä vuokramökkiä jostain napapiirin tuolta puolen, mikäli haluaa varmistaa joulun valkoisuuden...
♥ Tampereelle palasimme jo Tapaninpäivänä, aivan suotta, sillä hiljaisella talkkariviikolla ei ollut paljoakaan tekemistä. Hyvä puoli varhaisessa paluussa on se, että lapsen huolto & potattaminen onnistuu kosolti helpommin juoksevan veden & kaukolämmön läheisyydessä.
Ja onhan tämä joulun ja vuodenvaihteen välipäivien hengähdystauko myös se hetki, jolloin PELKKÄÄ KEVÄTTÄ on helpoin suunnitella, ilman, että tarvitsee ajatella koko tulevan vuoden töitä & taloutta.
Sovimme että vanhempainkauteni loppuessa muutamme myös työ/hoitovuorojamme: vuoden 2009 arkipäivinä minun hoitovuoroni on aamulla ja illalla, tekstityötä oletan tekeväni 12-20. Viikonloppuisin vuorot vaihtuvat, samoin niinä päivinä, jotka S käy Turussa.
♥ Lapsen yövalvomiseen ja uniemme repaleisuuteen tämäkään järjestely ei tietenkään tuo helpotusta. Pitäisi olla kolmas tai neljäskin perheenjäsen, jotta jostain todellisesta vuorokausirytmistä voisi puhua - työstä ja levosta jotka noudattaisivat edes etäisesti yön ja päivähämärän vaihtelua.

 

 

29.12. Ma. Sanomalehdet summaavat jo mennyttä vuotta. Kulttuuriuutisissa ne eivät saa näkyville mitään mielekästä, siis trendejä, jotka olisivat hahmotettavissa vasta nyt kun vuosi levittäytyy kokonaisena... vaan kulttuuriosastotkin turvautuvat helpoimpaan vaihtoehtoon eli vanhojen juttujensa referoimiseen. Naurettavin oli jälleen Hesarin yritys asettua kansakunnan älymystön nimittäjäksi: jokaiselta kuluneelta KUUKAUDELTA oli etsitty lehden esittelemä kulttuurihenkilö, jota nyt sitten koottiin jonkinlaiseksi laatugalleriaksi.
♥ Vuoden loppuessa voitiin sentään paljastaa (HS 28.12.), että Ahtisaaren Nobelia EI YKSIKÄÄN SUOMALAINEN vaivautunut edes ehdottamaan tänä vuonna. Tuo rauhanbisnestä ahnehtiva virkaherra siis sai Nobelinsa ihan samanlaisen hyväveliverkoston kautta kuin ne neuvottelukeikkansa, joista hänen "maineensa" tiettävästi rakentuu.
Ja miksei Nobel olisi samalla ele, jolla epäsuorasti myönnetään Suomen harjoittamalle miinapolitiikalle kansainvälinen hyväksyntä: juuri suomalaiset aseet ovat rauhan aseita ja niillä silvotut ihmiset tarpeellisia uhreja rauhantyössä.
♥ Poikkeaako tämä hyssyttely jotenkin länsimaiden suhtautumisesta Israelin pommeihin ja panssareihin? Eipä mitenkään.
Vaikka kansallisvaltiot katoavat, niin rajat pysyvät pyhinä, ja niille tapetut tulokkaat vain vaahtoa historian harjalla...

 

30.12. Ti. Sää on pysytellyt viikonlopun jälkeen nollassa. Alman kanssa rullailen Hervantaan, palaamme bussilla mukanamme Saarun tenttikirja sekä Lidlin kuivaruokia ja vaunujen ruumaosioon mahtuva loota saunakaljaa. Vuosi vaihtukoon, maailma pysähtyköön.
♥ Vuoden lähestyessä loppuaan tulee kaikille kiire tuhlata ne resurssit, joita saa lisää vain yltäkylläisen tuhlauksen perusteella - tämä periaate pyörittäää byrokratiaa ja siirtyy vähitellen yrittäjäihmisten omaksumaksi työtavaksi. Esimerkiksi kriitikoille tulee kiire tuhlata summittaisimmat superlatiivinsa ja hämärimmät attribuuttinsa vuoden loppuun mennessä... huolimattomuudessaan huvittavia olivat mm. eilisissä sanomalehdissä leffakriitikkojen ylistykset Aki Kaurismäen surkeimmalle elokuvalle ("Laitakaupungin valot"); Kaurismäki on saavuttanut sellaisen nurkkajumalan arvon, että hän voisi ohjailla vaikka tikkuaskia ammeessa ja sitä juhlittaisiin suomalaisen realismin mittapuuteoriana.
Eletään siis lopun aikoja - molemmilla puolilla valkokangasta.

♥ Mutta mitä muuta on Israelinkaan hävitysurakka kuin vuodenvaihteen byrokratiasta johtuva pyhä toimitus:
1. Guardianin mukaan Israel oli valmistellut suurhyökkäystä Hamasia vastaan jo puoli vuotta. Suomen mediassa se kuitataan nimellä "tämä tapahtuma" (esim. Ylen radiotoimittaja 30.11.)
2. Rankin mahdollinen hävitys oli pakko toteuttaa ennen kuin valta USA:ssa vaihtuu ja poliittinen ilmasto Israelin ekspansiopolitiikkaa kohtaan alkaa muuttua jenkeissäkin.
3. Israelin armeija ei ole pitkään aikaan päässyt käyttämään raskainta kalustoaan. Isoimmat pommit ja panssarit alkaisivat näyttää vähitellen tarpeettomilta verrattuna silkkaan sementtiin, jolla 'palestiinalaisongelma' voidaan eristää cappuccinoaan siemailevasta pyhästä kansasta.

Illalla lisätty leffakritiikkien arkistoon juttu Allenin Barcelona-filmistä. Paljon muutakin tuli nähdyksi Budapestin iltapäivänäytöksissä, muttei mitään sen kummempaa tai tärkeämpää. Vaikuttavinta oli 3D-filmin ("Matka Maan keskipisteeseen") edellä näytetty potpuri kaikesta siitä, mihin syvyysvaikutelman takaavaa tekniikkaa voidaan käyttää.
Paras luettu kirja oli puolestaan Morrowin "Only Begotten Daughter", joka, hmm, osaltaan muistutti fantasian käyttämöttämistä resursseista... siis uskontojen jähmettämästä mytologisesta kuvastosta, jolle taitava spekulantti voi tehdä aivan mitä tahansa. Hotellin aamiaisilla luin tarkkaan Guardianin lauantainumeron jokaisen jutun, koska mitään muutakaan ei voinut levittää murolautasen viereen, ja muutenkin loma oli ehkä kuin köyhä simulaatio vierailusta läntisessä metropolissa...
Mutta ajattelinkin (ja ajattelen) sitä matkaa ennen kaikkea semanttisena deprivaationa kaikesta tutusta ja liian suomalaisesta, joten sikäli oli sama vietinkö 10 päivää unkarilaisessa umpiossa vai brittiläisessä lämpiössä, joopa joo.

 

31.12. Vai vielä lama. Nuoriso ampuu rahaa taivaalle minkä ehtii. Ja valtiot. Mitä eroa on hervantalaisessa teinissä ja pyhän maa sotilaassa, jotka viskovat paukkupommin naapurin pihalle vuoden aikana kertyneen aggression vuoksi? Ei mitään. Samaa "kaikki on paskaa mutta voin sentään hävittää sen" -asennetta kuin Kauhajoen tappajassa ja muissa miehisesti turhautuneissa henkilötapauksissa.
♥ Tänään satun fillarimatkalla kaupunkiin kuuntelemaan haastatteluohjelmaa "miesasiamiehistä", uusintaa kesältä, ja sentään nyt muistan minäkin ketkä ovat vihollisiani, keiden paskantärkeää äijäasennetta voisi hävittää millä tahansa pommeilla palvellen silti dialektiikkaa kunniallisesti.
♥ EDELLEEN olen samaa mieltä kuin Tulvan Anne Moilanen, että näiden Malmin, Laasasen, ja miessakilaisten äijäkohkaajien kanssa EI pidä yrittääkään keskustella. Täytyy vain odottaa niiden kyllästyvän odottamaan mediamahdollisuuksiaan, sillä mistään muusta ei niiden "asiassa" ole kysymys kuin kapeimmasta mediamarginaalin huomiontarpeesta. Tasa-arvosta tai muusta humanistisesta ne eivät ole oikeasti kiinnostuneet, puhumattakaan, että käsittäisivät niistä mitään. On TÄSMÄLLEEN OIKEIN että miessakilaisia ja muita "miesasian" edustajia ei huolita TANEn tai minkään muunkaan instituution keskustelijoiksi, sillä yhtäkään järkevää käsitystä SUKUPUOLIEROSTA ne eivät ole kyenneet ilmaisemaan. Miten siis ne pystyisivät puhumaan sukupuolten tasa-arvosta?

Kotipehku on SENTÄÄN irrallaan tuosta kurjistuvan miesluokan Suomesta ja muusta rakettikeskiluokasta. Riittävästi. Aloitamme vuoden lopun juhlinnan saunomisella, kello 18, ja siitä vähitellen blinien paistoon ... Saara ja Pekka ja Maija tekevät paistoDUUNIN, muut vain kertyvät vähitellen, tusinan aikuisia ja varmaan saman verran teinejä... kunnes kello 12 löytyy Kotipehkustakin taivaalle pommittajia ihan riittämiin... harjoittelen yökuvaamista digikameralla mutta ei se ole lainkaan saman TUNTOISTA kuin "oikealla" kameralla... joten siksikin tulevat digitaaliset vuodet tarjoavat yhä enemmän vain kuluttajan ja yhä vähemmän leipojan rooleja...

 

 

 

 

 


TULEVIA PAIKKOJA & TAPAHTUMIA

2008

31.12. Vuosi vaihtuu Kotipehkussa blinejä paistellen.

2009
23.1. Turussa lapsenvahtina.
14.2. Kake väittelee Hesassa / EKF Tampereella
SYKSYLLÄ 2008 KIINNOSTAVAT KIRJAT:

KOTIMAISISTA
Armas Alvari, Jarkko Tontti (toim.): Miehen rakkaus
Outi Heiskanen: Tehtävä Suomessa (tietokirja)
Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Petri Karra: Haarautuvan rakkauden talo
Anssi Kela: Kesä Kalevi Sorsan kanssa
Juhani Laulajainen: Rakkaus - käyttöohje
Leevi Lehto: Alussa oli kääntäminen
Marjo Niemi: Miten niin valo
Janne Ora: Rajamailla
Maria Peura: Vedenaliset
J. P. Pulkkinen: Kaikki onnelliset perheet
Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas
Raittila: Ulkona
Rautiainen & Hytönen (toim):Euroopan utopiat/dystopiat
Pirkko Saisio: Kohtuuttomuus
Seppälä: Paholaisen haarukka
Johanna Sinisalo: Linnunaivot
Anu Silfverberg: Kung Po
Antti Tuuri: Surmanpelto
Maarit Verronen: Karsintavaihe

ULKOMAISISTA:
Marguerite Duras: Sodan vihkot 
Jeff Long: Helvetin sydän
Alastair Reynolds: Jäänpuskijat