Soikkeli * Soikkelin pieni viidakkokirja... eli elämää Tampereen Hallilassa ja vähän muuallakin...

SOIKKELIN PIENI VII(DA)KKOKIRJA 2009

Vuodesta 2007 alkaen olen ollut taas puoliverkottunut tamperelainen, joten muistiinpanot tähän julkiseen päiväkirjaan saattavat olla harvempia kuin akateemisina vuosina. On niin paljon elettävää. Pyydän kärsivällisyyttä kuvitteellisilta ja kirjallisilta lukijoilta :-)
Nykyhetki...

2009 - tammikuu

5.1. Ma. Mitä kirkkaampia päiviä, sitä vähäisemmältä tuntuu niiden lupaus keväästä - jopa meillä Hallilan ylängöllä auringon säteet pyyhkäisevät viuhkana ylitsemme, ensin päivän noustessa ja sitten jo laskiessa.
♥ Onko tällaisen pimyden keskellä korrektimpaa sanoa, että "aloitan vuoden" vai "alan vuoden"?
Vuoden "aloittaminen" kuulostaa yhtä tylsän tekniseltä suoritukselta kuin "korkkaan ensimmäisen kaljan" tai "tenttikuoret saa nyt avata": aloittamiseen liittyvä todellinen vapaus on vielä jossain kaukana.
Vuoden "alkaminen" kuulostaa kyllä siltä kuin lähtisi jollekin matkalle ja olisi filosofinen näkemys elämästä polkuna... mutta myös yhtä naiivilta kuin lasten puhe ("alatko mun kaa"); alkajalle on sama minkä vuoden tai kuukauden tai viikon alkaa eikä esimerkiksi juuri tätä suurta sotavuotta 2009.
♥ Pyhän maaperän ja pyhän sodan monopolisoineet ryhmät ovat avanneet näyttävästi sotavuoden, mutta täällä pohjoisessa kalenteri osuu yksiin paitsi talvisodan juhlintaan myös tuoreeseen luokkasotaan: pitäisikö ammattijärjestöjen luopua palkankorotuksen toivosta vai vaatia tulonsiirtoa varakkaalta luokalta köyhemmille? Muuta sodan lailla velvoittavaahan tuossa ei ole kuin se, että puolensa on pakko valita, jos maksaa euronkaan verran veroja tälle yhteiskunnalle.
♥ Itse tiedän kyllä olevani ennemmin osa ongelmaa kuin ratkaisua, niin laiskuudessani kuin sisäistämässäni diskurssilogiikassa (suom. 'puhetavassa'), jossa maailmasta voi puhua helpoimmin viholliskuvien avulla.
♥ Kunpa tekstit olisivatkin kuin kiveä veistettäväksi eikä puutarhan siemeniä tai mosaiikin palasia, niin uuden vuoden alkaessa työhön voisi käydä kuin yksityiseen sotaansa tai savottaansa. Mutta tekstit täytyy ensin löytää edellisen vuoden papereiden keskeltä, siivota hyllyjä ja koneen kovalevyä, jotta tietää mitä on OLLUT KIRJOITTAMAISILLAAN.
♥ Jo viidettä päivää eli 1:75 osaa vuodesta on käytetty enkä ole vielä saanut aikaiseksi mitään!!!
Paitsi leikkinyt jääkaappimagneeteilla, rapistellut irtokarkkikulttuuriin sopivia teepussiviisauksia, joilla pääsisi ehkä presidentin vaimoksi (".. /perseesi on pujahtanut ylleni/..") mutta ei sen lähemmäksi parnassoa kuin Suur-Suomen maavoimat tai Finlandia-gootti likelle Leningradia.

6.1. Yhteistalolla oli taas eilisiltana juhlat, joissa huudattivat musiikkia aamu2:een; suomalaiset kai eivät osaa enää muulla tavoin kestää toistensa juopunutta seuraa kuin lujalla sähköisellä musiikilla? Riippumatta ihmisten keskinäisestä tuttuudesta... ovat teinitkin keskimäärin fiksumpia ja tarkkaavaisempia ympäristönsä suhteen kuin silmäpakoinen keskiluokka...
♥ Nukuimme siis koko perhe työhuoneessa sen minkä pystyimme. Loppiaispäivä aukeni lumipyryssä, ja päätimme syödä petterin. Olimme saaneet Maijan kautta petteriä yhdeksän euron kilohintaan ja tehokkaimmat ohjeet petterin käsittelemiseksi löytyivät DeliPoron verkkosivuilta. Saaru teki kämppäemännän kokemuksella petteristä keittoa, joka oli niin täyttävää ja maistuvaa, että voin kuvitella meidät valmiiksi kovenevaan LAMATALVEEN... tekemään seuraavaksi käristystä naapuriston koirista (jeh).

Venähtäneiden pyhien tekstityöt vain eivät vieläkään hotsita. Korviketoimintoina on asennettu Almalle kiikku kattoon ja paikattu viimeinkin sporttivaunujen rengas. Lapsikin on kyllä tehnyt taas melkoisen sporttihypyn kehityksessään:
1. Eilen hän alkoi omatoimisesti leikkiä da/fort-peliä varpaillansa työntämällä ne lähemmäksi isänsä naamaa ja kiskaisemalla ne sitten pois juuri kun hampaat olivat puraisemaisillaan varpaita. Eikä tässä muuten mitään merkittävää olisi, jollei hän jälleen osaisi nauraa juuri oikealla kohtaa - tämä oli se kriteeri jota neuvolassa lääkäri käytti lapsen leikkimisen kehityksestä, ja luulenpa että sama määritelmä sopisi ihan mihin tahansa ihmisen ja ihmiskunnan kynnyskysymyksiin: 'että osaa nauraa oikealla kohtaa'.
2. Lisäksi lapsi on lopultakin oppinut kiipeämään hyllyistä kiinni pitäen seisaalleen. Tästä on varmaankin vielä 2-3 kuukauden hyppy siihen, että hän oppii kävelemisen motoriikan, kun konttaaminenkaan ei vielä suju. Mutta niin kuin sanotaan: djinni on päästetty pullosta ja kolmoshyllyjen kirjat ovat tuomittuja hävitykseen.
Noh. Juuri kun tulimme ulkoa pyrystä ja asetuimme taas lihapadan ääreen, näin kevään ensimmäisen muurahaisen marssivan pöydän alla... eikä se naurata pitkiin aikoihin, olipa miten varhainen kevään merkki tahansa... muistissa on niin hyvin viime kevään SOTA niitä vastaan... ja nyt ensimmäiset näkyvät jo heräävän heti kun tulee yksi leudompi päivä kovien pakkasten välissä... joten luvassa on vain ikuinen paluu barbaarifantasiaan... tässä pimeydessä ilman ääriä ja syvyyttä...

♥ Ja millaisellahan kirjallisuudella ja miten trooppisilla elokuvilla tämän pimeyden oppisi kestämään? Vuoden alun vahvin ja piristävin proosateksti on ehdottomasti Hesarin kk-liitteessä julkaistu Kari-Pekka Kyrön haastattelu. Siinä on aleksiskivimäistä jyhkeyttä kun suomalainen mies alkaa lopultakin haastella totuuden sanoja siitä, mitä tapahtuu sankariksi uskottujen verihurttien takahuoneessa.
Kyrön haastattelu sopii laittaa kirjahyllyssä Kiven ja Linnan väliin, ja ottaa sieltä esille aina kun joku tv-ääni alkaa julistamaan suomalaisten kultahiihtäjien kunniasta.
♥ Mitä taas elokuviin tulee niin vuodenvaihteen devareista syvimmät naurut on tarjonnut "The Simpsons". En ole kyseisen tv-sarjan ystävä alkuunkaan, mutta tuossa elokuvaversiossa vitsit ovat häijyjä ja tiheässä kuin AZZ-filmeissä aikoinaan.
♥ Hyvästä spefistä sen sijaan on ollut puutetta kaikissa mediamuodoissaan Etäisesti lohdullista on lukea Strange Horizons -verkkolehden arviokoostetta, jonka mukaan tuo 2008 oli maailmallakin vaisu vuosi spefin suhteen. Joten 2009 ei pitäisi voida olla ainakaan yhtään huonompi; julistettu YK:n tähtitieteen vuodeksi ja mitä kaikkea katedraalista...

7.1. Ke. Talvella sääennusteet onnistuvat happitieteilijöiltä paljon paremmin kuin muina vuodenaikoina. Eilinen päivä oli täsmälleen sen mittainen ja laatuinen poikkeama pakkasjaksossa kuin oli ennustettu, ja tänään sitten pohjoisesta aukeni hyvin kylmä ja sininen taivaanpohja, iltaa kohti -17 C.
♥ Ulkoilemme Hervantaan ruokaostoksille, vanhemmille puolen kilo haukifilee ja pihalinnuille pussillinen siemeniä. Tämä napa talon pitää.
Yhteisön lenkkisaunassa ei kuitenkaan ole ketään muita, joten ei Maan liikkeillä navan ympäri tunnu olevan muihin sen enempää vaikutusta kuin auringonkaan kierrolla. Luen lauteilla Guardianin vanhoja uutisia, esim. Burger Kingin joulumarkkinoille lanseeraamasta LIHAN HAJUISESTA PARFYYMISTA.
♥ Paras scifi löytyykin edelleen tiede- ja hömppäuutisista, paitsi kotimaisista tiedelehdistä, jotka julkaisevat 3-5 vuoden kierrolla aina samat populaarijutut.
Tämän talven parasta, so. horisonttia laajentavinta scifitekstiä ovat edustaneet Detlef Gürtlerin "Kroisokset - rikkaiden historia" ja Chris Turneyn "Luut, kivet ja tähdet".
Tuossa Tunneyn iänmäärityksen tiedettä esittelevässä kirjassa on etenkin yksi kohta, jonka kaltaista en muista nähneeni missään tiedettä popularisoivassa uutisessa:
"Ajatus, että vielä 30 000 vuotta sitten planeetallamme eli mahdollisesti jopa neljä ihmislajia, saa vakavaksi. Nyt jäljellä lienemme vain me. Toisen elossa selvinneen lajin löytyminen saisi aikaan kunnon sirkuksen. Mitähän tapahtuisi - puristaisimmeko sen kättä, laittaisimmeko sen eläintarhaan vai kieltäisimmekö sen koko olemassaolon?"

Tuo on scifin perustavimpia kysymyksiä - mutta tämän päivän uutisplaneetalla harvinaisen tuore: vierekkäin elävät sapiensin uskonnotkin suhtautuvat jo toisiinsa kuin kilpailevaan vihollislajiin.
♥ Vain hieman spekulatiivisempi on Turneyn fossiiliajoitusten pohjalta tarjoama kuva siitä, miten muutamia SATOJA vuosia sitten Jaavan itäpuolella saattoi elää toinen ihmislaji, homo floresiensis. Geologisessa ajassa se on vähemmän kuin silmänräpäys, ja silti ilmiselvästi mitattavissa vain geologisena aikana: missään muussa kehyksessä kahden ihmislajin rinnakkaista olemassaoloa on mahdotonta merkityksellistää, suhteellistaa, tajuistaa.
♥ Miksi AJAN merkitys on niin vaikea asia ihmisille?
Ehkä sekin johtuu uskonnosta, viimeisestä myyttivarannosta, joka tunkee kalenteriin tolkuttomina loppiais"pyhinä", joilla ei ole kerrassaan mitään sisältöä. Ei mitään. Pelkkä kiusallinen lomapäivä kalenterissa.
♥ Uskonnot ovat niin iso taakka ihmiskunnalle, että kenties se suistuu järjettömyyteen yrittäessään sovittaa niitä 2000-luvun tieteelliseen maailmankuvaan.
Ja ehkä muutaman vuosikymmenen kuluttua tämä sapiens on niin uskontojensa ja muun taikauskon korruptoima, että sen on järkeiltävä naapurinsa eläintä oudommaksi vaistokoneeksi.

8.1. To. Välipäivien ja arkipäivien välissä on vielä lisää välipäiviä, jolloin työt eivät ole oikeasti alkaneet, mutta myöskään juhlintaa ja laiskottelua ei pidetä enää suotavana ja selitettävänä minkään tähtikonjunktion tai ruttopukin merkeissä. Silti jatkamme sisukkaasti joulun tapaista laiskottelua, Veera-täti vierailee tapaamassa Almaa ja lapsi on taas hetken ihmeissään, kun äidillä on paikalla näköisversionsa.
♥ Juhlinta koostuu siitä, että Veera tekee taas ison satsin herkullisia sushipalleroita ja katsomme devarilta Mike Leighin iloisen ihmiskuvauksen, "Happy-Go-Lucky".
Ei se elokuvana mitään merkittävää draamaa edusta, ja kuitenkin ihmis- ja luokkakuvaltaan ainutlaatuinen, ja sikäli vuoden 2008 tärkeimpiä elokuvia: jos murehtimisen alle voi kätkeä paljon asioita niin kyllä iloittelunkin; patetiaa vain pidetään arvokkaana ja hilpeyttä pakonomaisena eskapismina. Leigh kuitenkin käsittelee suorastaan alleviivaten ne kohtaukset, joissa näytetään Poppyn aito huoli ihmisistä, SILLOIN kun he ovat TODELLA sen tarpeessa.

9.1. Pe. Taas lauhempi päivä, joten muurahaiset tulivat sitten joukolla, niitä kuhisee kymmenittäin terassioven lähelle jätetyllä tölkkilaatikolla. Illalla, kun lapsi nukkuu ja äitinsä on leikki&laulu-kurssillaan, yritän keksiä selitystä miksi niin pienet pisteet ärsyttävät juuri minua, kun S ei niistä hermostu ja Alma ei ylipäänsä tee eroa leikittävän ja syötävän välillä. Ehkä näin:
1. Muurahaisten kohdalla tuntuu kuin koti 'vuotaisi'; ne ärsyttävät samalla lailla kuin ovenraosta tai makkarin lattiasta huokuva kylmyys: hyvin pieni kiusa jolle ei kuitenkaan voi kerrassaan mitään.
2. Kaltaiselleni likinäköiselle ihmiselle ne ovat kuin silmän ulkopuolella toimivia sokeita pisteitä, jotain mikä on konkreettisesti pienin mahdollinen ärsyke näkökentn laidalla.
3. Muurahaiset ovat kuin likaa, joka ei suostu pysymään millään tietyllä paikalla vaan marssivat kategorioiden ylitse sekoittaen mielikuvia siitä, mikä osa kodista saa olla milläkin tapaa kaoottinen.
♥ Pakenen muurahaisinvaasiota työhuoneeseen: tämä on nyt toinen kerta 10 kuukauteen, kun käytän 'omaa' huonettani (enkä olohuoneen sohvaa) töiden tekemiseen. S&V:n katsellessa devaria (ja naamakirjaa) naputtelen kurssisuunnitelman kevään spefi-kurssille. Ehkä tuon Turneynkin kirjan rohkaisemana tuumin, että tekstiharjoituksissa koottaisiin proosanpalasia dekkarijuonen ympärille.
Sillä Turneynkin tavassa esitellä tieteen voittoja jännittävintä on esseiden dekkarimainen rakenne. Iänmäärityksen tieteellisiä edistysaskeleita kuvailemalla hän osoittaa, miten myytit ovat luoneet aivan omat aikakäsityksensä, joita täytyy purkaa tapaus tapaukselta. Tätä samaa käsittelevät toisen äskettäin lukemani kirjan, "Kutistuvan turskan" esseet: ei pelkästään geologinen aika vaan myös biologisen evoluution vaatima aika on arkiajattelulle niin vieras, että uskonto ja myytit päihittävät päivittäistarpeissa minkä tahansa raskaan sarjan positivistinkin.
"...: älykkyys ei ole mitään muuta kuin tulos jatkuvista enemmän tai vähemmän myttyyn menneistä yrityksistä saada ote tyhmyydestä." (van Boxsel)
Myyttien tarjoama ajaton maailmankuva on oikeastaan isompi vastus tieteelle kuin älyllinen laiskuus tai uskonnot sinänsä. Sitä kamppailua EIVÄT kuitenkaan edistä mitkään Enqvistin tai Valtaojan kaltaiset luonnontieteen popularisoijat, sillä heiltä puuttuu kyky käsitellä tieteen merkitystä ihmisjoukoille.
♥ Illalla sää taas pakastuu, lapsi nukahtaa kauppareissulla ja muurahaiset ovat kadonneet joko kylmän tai etikkavaroitteiden ansiosta, tai sitten ne kuuntelevat jotain täysikuusta kimpoavia ennusteita ihmiskunnan lähestyvästä loppunäytelmästä: Venäjä sulkee kaasuhanoja! Sota Lähi-Idässä leviää! Syöpälääkkeiden käyttö nelinkertaistunut! Irtisanomisten määrä tuplaantunut! Hirvittävä verilöyly Pupuhuhdassa!
Miten muurahaisiin voisi liittyä?

AVOIN KIRJE YLE1:lle ja ANNE MOILASELLE

Kai Yle:llä on edelleen käytössä jonkinlainen laaduntarkkailu ohjelmiensa suhteen? Anne Moilasen toimittama Tulta munille! on tekijöidensä egopitoiselle kohkaamiselle perustuva basaariformaatti, jollaista ei odottaisi kuulevansa asiaohjelmien kanavalla, vaan enintäänkin teinien YleX:ssä.
Sukupuolikeskustelu on tärkeä aihe pidettäväksi esillä myös Ylessä, mutta valittu ohjelmapaikka ja -aika ovat tälle ohjelmalle käsittämättömiä.
Vaikka Anne Moilanen on varmasti ansainnut kannuksensa valtakunnan kärkevimpänä feministinä, se ei takaa hänelle kompetenssia radiotoimittajana. Radioäänenä Moilanen on sen verran huolimaton, että suoraa lähetystä kuunnellessa tulee pelkästään kiusaantunut olo niin toimittajan kuin kuuntelijoidenkin puolesta. Moilanen ei myöskään osoita erityistä toimituksellista paneutumista asioiden taakse. Tosin sitäkin kauheampi on "tuottaja Kurviskan" karnevaaliääni, jota ei kestäisi edes osana lastenradiota.
Toivon etteivät ohjelman aihe tai herättämä "keskustelu" olisi Ylelle ensisijaisia verrattuna kanavaprofiilin kärsimään menetykseen. Vähintäänkin toivoisin ohjelma-ajan lyhentämistä puoleen tuntiin: lauantai on tärkeä radiopäivä eikä sen tunteja toivoisi käytettävän tällaiseen pystymetsäläiseen, so. paikallisradion tasoiseen ohjelmaan.
Markku Soikkeli

10.1. La. Säätiedotus oli jälleen täsmällinen, pakkanen laski päivän aikana nollaan, ja saimme silti kirkkaan kävelysään Hervantaan. Eilispäivän siika oli tarjouksessa, turkkilainen jokurtti vedetty hyllyiltä, kun omakin ostoksemme tällä viikolla oli homeessa. Pakkasilla kylmäketju romahtaa varmemmin kuin kesällä, luulemma - ja sauna lämpiää somemmin.
Tosin tänäänkään ei kylpijöitä ele lisäkseni kuin Jukka ja Tapsa, joten suunnittelemme, että Kotipehkun nettisivujen sijaan liittäisimme verkkoon saunan lämpömittarin. Ehkä se yhdistäisi ihmisiä enemmän? Itselleni lenkkisaunavuorot ovat viikon kohokohtia, vaikka löylyt ovat suomalaiseksi kiukaaksi hävettävän löysiä. Kokonaisuus ratkaisee: jopa Jukan polttelemat tupakat saunan terassilla tuoksuvat nostalgisille, niissä on jostain syystä sama haju kuin isän polttamissa sätkissä aikoinaan.
♥ Lapsen seurassa radion ja musiikin merkitys korostuu, vaikka vähemmän lapsi taitaa saada meidän huomiotamme kuin tietokone ja surffailu. Lauantainen Yle1:n lastenradio ja perjantaisen viihdekanavan hassut eläinvideot ovat Alman harvoja medialemppareita.
Mitään järkeä lupamaksun maksamisessa ei sinänsä ole, kun maksettujen kanavien tarjonta surkastuu niin, että enää vauvaikäisen viattomuudella voi niiden hömpästä huvittua. Yle1 on ollut vuosia viimeinen kelvollinen mediakanava, ja nyt sekin tuntuu ottaneen tavoitteeksi kansanomaisen viihdyttämisen: tehdään yhä lyhyempää, loivempaa, ja meluisampaa.
Täysin sietämättömiä radioääniä on Yle1:ssä jo kolme: Kirsi Virtanen, Juha Hurme, ja Anne Moilanen. Jollain muulla radiokanavalla niiden jankkaavaan soundiin ei kiinnittäisi edes huomiota, mutta Yle1:n muiden ohjelmien keskeltä ne erottuvat kuin limsavodka viinihyllystä.
♥ Ja miksi Yle on kiinnostuneempi volyymistä kuin mausta ja laadusta jopa asiaohjelmien kanavalla? Koska kanavaprofiilia ei suunnitella enää tiettyjen kuuntelijaRYHMIEN mukaan, vaan kuunteluTAPOJEN perusteella. Niiden, jotka ovat tottuneet kohkaajaformaattiin viihdepotpurien kuluttajina, oletetaan nauttivan samasta formaatista myös asia-aiheiden ja kulttuurin käsittelyssä. Ja kun mitään kilpailijaa ei ole, jopa linnoituksen kaltaiset instituutiot sortuvat oman voipuutensa osoittamiseen...
12.1. Ma. Vietettyään viikonlopun Oriveden luovuuskurssilla lapsen äiti lähtee tänään taas Turkuun opiskelemaan vielä lisää luovuutta, sillä luovuus, se on... suuri mahdollisuus... ihmiselle.
Lapsi nukahtaa parin tunnin aamupäiväunille, jonka aikana voisin toki itsekin harjoittaa luovuutta, mutta ennemmin käytän vapaan hetken devareihin, tutustun tietysti uusimpiin sotafilmeihin, jotta paremmin ymmärtäisin millaisessa maailmassa media ja Pirkkalan hävityslennosto kuvittelee meidän lähiöloisienkin elävän. Lapsi heräilee välillä, niin aamupäiväuniltaan kuin iltapäiväuniltaan, kun pirkkalalaiset hävittäjät pyyhkivät lähiön ylitse pyhän kansan asialla, mutta lasta voi lohduttaa sen metelin olevan vain heikko kaiku siitä, mitä ihmiset joutuvat todella kokemaan pyhän maan tuulikaapissa.
♥ Samaan aikaan maailmalla, kun Suomessa rahasofi Relanderilta vielä kysellään pitäisikö pyhän kansan etuoikeuksista puhua "tapahtumana" vai "tapauksena", perustetaan yhä vahvempia boikottikampanjoita näiden israelilaisten ja pirkkalalaisten hävittäjien pysäyttämiseksi. Esimerkiksi Naomi Klein on uhannut, että hän ei tule Pirkkalan kirjastoon lukemaan seuraavan kirjansa vedoksia, jos Israel ei ala keksiä muuta hävitettävää kuin suomalaisten rahoittamat klinikat ja YK:n turvaamat sairaalat. Oorah, siitäs saitte soturikansat?
♥ Päivän paikallisin uutinen on kuitenkin kirjallisuuden sisäpiiristä: Nuorisokirjallisuuden Instituutin johtaja eroaa tehtävästään, koska instituutin hallitus sahaa jalkaansa epäpätevillä ratkaisuilla. Tämä on kirjallisuuden kannalta oikeasti isompi uutinen kuin että Tammi ostaa Punaisen jättiläisen, sillä SNI on ollut avoimuudessaan melkoinen harvinaisuus kulttuurialan instituutioksi. Ja kai tätä uutista voi tulkita yhtenä lisätodisteena sille, miten vähän kulttuuri ylipäänsä sopii Tampereen nykyiseen profiiliin - siis ainakaan sellainen kirjallisuus & kulttuuri jolla ei pistetä sirkusrahoiksi Särkänniemen malliin.

13.1. Ti. Viikonloppuna Alma nukkui ensimmäistä kertaa täyden kahdeksan tunnin yöunen, mutta viime yönä hän taas valvotti meitä, kun jatkoimme hänen aitoa unikouluansa. Tällä kertaa syy olikin medikaalinen eikä psykologinen, lapsella oli ripulin kaltainen löysä vatsa, vaikkei onneksi varsinaista ripulia. Syy on luultavimmin sunnuntain lastenkutsuissa, jotka ovat idioottivarma paikka päivittää pentuunsa tuoreimmat pöpövitsaukset. Ja silti kai sitä pitäisi tehdä, jotta immuniteetti kehittyisi laveammaksi kuin vain sohvan alta löytyneisiin pölypalloihin ja muurahaisiin?
♥ Aamulla nukumme 12:een, äiti on taas jo lähtenyt luovuuskursseilleen, istumme sitten kahdestaan puurolla ja potalla. Jos kuka tahansa aikuinen olisi aamuisin niin ylivoimaisen iloinen ja energinen kuin Alma niin sitä menettäisi järkensä ja kärsivällisyytensä ennen keittiöön pääsemistä, mutta tällaiseen aikaan vuodesta lapsen tivolimainen touhukkuus on milteipä ainoa asia, joka saa raahautumaan olohuoneeseen ja raottamaan säleverhoja: liekö tammi- vai lokakuu, lumesta ei muuta kuin muistoja, maassa iljanteita ja yllä taatun tummanpuhuva taivas.

14.1. Ke. Tänään on sitten lapsen isän vuoro harrastaa luovuutta ja iloita siitä, että voi puhua itsestään kolmannessa persoonassa myös etäällä itse lapsitähdestä. Tänään Helsingissä paistaa aurinko eikä merituuli niistä kaikkea neljästä plusasteesta. Käyn lounaalla Kaken kanssa kasvatustieteellisessä, onhan se nostalgista, yliopiston touhukas ympäristö ja Kaken väitöskirjan vedokset kuin syttyvä tähtiakateemisella taivaalla.
♥ Luovuuden nimissä kierrän tietysti kaukaa hyllyntäytekeskiluokalle tarkoitetut kirja-alet ja teen löytöni LUOVASTI Hiltsulta: Morrowin "Towing Jehovah" sekä Schlinkin "The Reader".
Sitten istun niin lähellä merta kuin tuuli ja kaupungin porvarisranta antavat myöten, juon hieman sherryä ja luen Schlinkiä - ja olen kokouksesta luovasti kaksi tuntia myöhässä!
Se on aidosti noloa, koska kyseessä on SARVin uuden hallituksen järjestäytymiskokous... mutta syy ei kyllä ollut ylenpalttisessa luovuudessa (eikä varsinkaan sherryluomisessa), vaan kokousajan digitaalisesta vaihtumisesta ohi analogisoituvan tajuntani... selityksiä selityksiä... ja kaiken lisäksi (?) Schlinkin pian leffanakin nähtävä romaani on täysin pöljä tarina teinin ja natsimummon kielletystä romanssista... joten mitä tästä opin: kriitikon pitäisi pysyä itsekurissa ja välttää turhaa luovustelua keväisestä säästä riippumatta...

15.1. Postissa tulee vielä pari verkosta tilattua (KÄYTETTYÄ) spefiteosta: Chabonin vaihtoehtoinen sarjishistoria (josta lienee tehty elokuvaa yhtä pitkään tai hartaasti kuin Watchmenistä) sekä pieni spefiprovokaatio "God is Dead" ja sen ohessa monumentaalinen "Ash - Secret history". Näiden lukemisen voinee ajoittaa jonnekin hiihtoloman tienoille... sillä keskeneräistä tekstiä on joka puolella muutenkin...
Tänään rope-kampanjan sessio #32. "Missä meidän ninjat ovat?" kyselevät välillä niin pelihahmot kuin pelaajatkin. Se tiivistää oleellisen seikkailun abdurdista vauhdista. Etenkin kun mainitut ninjat ovat edelleen etsimässä Gunnarin kadonnutta luuttua.

16.1. Pe. Uuden kylmän jakson huippu on tänään, -13 pakkasta ja auringonpaiste.
Ohuen lumiharson satoi Tampereella jo keskiviikkoiltana, eilen kylmä rintama vyöryi maan ylitse kuin pyhän kansan tankit, ja tänään sitten sää niin kirkas kuin atomitkin liuenneet ohueeseen ilmaan.
♥ Lapsen kanssa ei tällaisina päivinä uskalla poistua kauaksi kotoa, lähikaupasta vain ruokaa molemmille, kun S on Turussa tenttimatkallaan.
Meidän pitäisi tehdä piankin hakemus lapsen kotihoidon tuesta, jotta saisimme n. 300 euroa kuussa korvaukseksi siitä, ettei yhteiskunnan tarvitse huomata mitä kakaramme puuhaa. Hakemusta varten pitäisi arvioida kuluvan vuoden palkkatulot, mutta arviointi menee yhtä hyvin tilastotieteen kuin astrologian puolelle. Itse en saanut edes verokorttia päätuloille, koska sellaisiksi ei apurahaa lasketa. Sivutulot taas voivat olla aivan mitä tahansa nollan ja n. 3000 euron välillä. riippuen siitä, millaiset silppuduunit kokee arvolleen sopiviksi tänä vuonna.
♥ Esimerkiksi viime vuoden pohjanoteeraus oli Kansallisbiografian tekijöiltä tullut (29.11.) työtarjous kirjoittaa artikkeli Veijo Baltzarista hintaan 60 euroa per liuska. Koska olen eläessäni lukenut vain kaksi Baltzarin teosta, minulta olisi mennyt taustatietojen keräämiseen ja käsittelemiseen sellainen määrä aikaa, että kuka tahansa burmalainen possunkesyttäjä pääsisi paremmille tuntipalkoille kuin KANSALLISBIOGRAFIAAN senttaava humanisti Suomessa.
En kehdannut kysyä kansallisteoksen toimittajilta, miksi he tarjosivat juuri minulle sellaisen kirjailijan esittelyä, joka ei ollut kelvannut (?) kellekään muulle... en halunnut kuulla millainen akateeminen DROPOUT olin heidän silmissään, kun itse kuvittelin olevani erityisen kunniakas ja muodikas DOWNSHIFTER. Loisteessa illan vienon.

17.1. Aamulla on pakkasta -18, kun lähdemme Peltolammille hakemaan C&T:n muuttolastia Pekan isolla pakettiautolla. Kantajia on juuri sen verran, että laatikoiden ja kaappien (jopa pesukoneen) kantaminen tuntuu leppoisalta.
Tärkeintä muutoista on muistutus materian taakasta... mutta myös siitä, että elämä on liikettä eikä olosuhteita... joten kaiken pitäisi virrata myös sen lävitse, missä kulloinkin elää, kunnes on taas aika etsiä toisenlaista pysyvyyden vivahdetta jossain toisaalla... sillä pysyvyyden pysyvyyttä ei ole muilla kuin muurahaisilla ja sienillä, joille maailma on pelkkä pinta...
♥ C&T:n myötä Kotipehkun asukasvahvuus kasvaa neljällä ihmisellä, joista yksi on toistaiseksi 'masuasukki', kuten naiset alieneitaan kutsuvat. Voi vain kuvitella miltä yhteisön pihalla on näyttänyt alkuaikoina, 90-luvulla, kun (kuulemma) likimai sata kakaraa on juoksennellut tuolla. Lasten kasvettua ja kadottua on muurahaisilla melkoinen massatyhjiö täytettävänään.
♥ Iltaa kohti pakkanen putoaa alle kymmeneen asteeseen, Näsijärven yllä on näkynyt kolme aurinkoa, ja lapsi köhii niin ärhäkästi, että aikuisen suusta se kuulostaisi tekoyskältä. Maailma natisee kohti kevättä hitaasti kuin jäisen huussin saranoissa.

18.1. Su. Almalla kuume hypähtää väliin illalla, väliin yöllä, mutta kurkun käheys tai kipeys häntä varsinaisesti kiusannee, saa heräämään ja huutamaan yöllä. Raahaudumme sitten molemmat 3:n maissa perhepediksi, joka nukkuu lapsen ympärillä hyvin huonosti ja katkonaisesti... lueksin Hesaria joskus kello 10-13 pala palalta, ja kun lapsi potkaisee kakkavaippaansa niin väsyneenä sitä käsittelee niin hitaasti että kohta ruskeita läikkiä on joka puolella...
♥ Äitinsä palaa feministiäitien kokoontumisajoista 14:n jälkeen ja sitten mieli virkistyy, pakko saada edes lehti loppuun, vaikkei siinä ole mitään luettavaa jota muistaisi iltaan mennessä, paitsi ehkä taloustieteen proffien haastattelut, Markus Jäntti kun on samanlainen puhtaan järjen sankari minun sukupolvelleni kuin Thomas Wahlgren tai Satu Hassi. He ovat argumentoinnissaan jossain sellaisessa sfäärissä, jonka kaltaista terävyyttä ei voi edes kuvitella itse saavuttavansa, ja juuri siksi tuntuu sopuisalta palata kirjojen ja metaforien alkusaveen. Mutaforiaan!
♥ Siirrän siis syksyä pois hyllystä ja päästäni, teen vielä yhden arvostelun tapaisen luonnehdinnan Maria Peuran romaanista; se saattaa olla jo liian vanha tapaus sanomalehden kannalta, mutta tällaisista OUDON tärkeistä kirjoista haluaisi jättää jonkin muistiinpanon maailmalle muuten niin laihan ja laaduttoman kirjavuoden jälkeen.

19.1. Neljäs repaleinen yö lapsen yskiessä itseään ja läheisiään hereille. Äitinsä valvoo yhdestä viiteen lapsen kanssa, siirryn sen jälkeen laguuninmuotoiseksi esteeksi supolla rauhoitetun lapsen viereen, joka nukahteleekin vähitellen sarastusta kohti.
En käsitä miten jossain OIKEASSA työssä käyvien ihmisten perheessä selvitään tällaisista lapsen valvomisjaksoista, kun meilläkin tupanäpertäjillä päivään ryhtyminen on yhtä laahustamista jopa slow-life -terapeuttien näkökulmasta.
Asenne "työhön" muuttuu ironiseksi kuin olisi kaiken aikaa fattan luukulla. Jos siis tässä perheessä sanoo TOISEN OSAPUOLEN tekevän töitä niin se kuulostaa lähinnä piruilulta. Jos taas ITSE sanoo käyttävänsä nyt tunnin "töihin" niin se voi olla mitä tahansa lintulaudan ripustamisesta goottirunon raapustamiseen.
♥ Juuri tänään on tilille silti (?) pamahtanut puolen vuoden annos apurahaa, sen kunniaksi syödään graavilohta ja uutta parsaa. Päiväunien jälkeen päivitän (tuonne allekin) listan kotimaisista kirjoista, jotka kiinnostavat arvosteltavaksi, etsiskelen esimerkkejä huomista kirjoituskurssia varten, ja avaan tuhannennen kerran yhden "omaa" kirjaa varten referoitavista lähdeteoksista.

20.1. Jo muinaiset kreikkalaiset tapasivat sanoa, ettet voi astua kahta kertaa samaan virkaan. Yhdysvaltain presidentti on poikkeus joka vahvistaa säännön, virka, johon ryhdytään, jotta siinä voitaisiin tehdä samat virheet toisella tuotantokaudella, kuvastella ne oloja noudattavaksi säännöksi, jopa 'kutsumiskohtaloksi'.
Jotkut Yhdysvaltain presidenteistä ovat tietysti astuneet muutakin kuin virkaansa, esimerkiksi Bill Clinton yritti astua avustajiaan, kun taas George W:lle olisi ollut tarpeeksi astua edes isänsä saappaisiin.
Mutta mihin astuu mr Obama tänään virkavalan vannoessaan? Ja törmäsikö matkustajakone tosiaankin enkeliin vai demoniin yrittäessään laskeutua uuden presidentin varpaille? Miksi Pohjois-Amerikan maksustamossa haisee palaneille pyrstösulille?
♥ Näihin ja moniin muihin kiinnostaviin kysymyksiin jättää media vastaamatta keskittyessään hokemaan historiallisen hetken tärkeyttä. Juuri äsken Ylen radiotoimittaja väitti kuulleensa SALAISEN PALVELUN agentilta arvion astujaisseremoniaan saapuneen maksustamon määrästä (kaksi miljoonaa) - aivan kuin Salainen Palvelu kuljeskelisi ympäriinsä kertomassa vieraan vallan toimittajille joukkojensa koostumuksen.
Lehtiuutisten rivien välistä voi sentään lukea vienoa sarkasmia tätä tilannetta kohtaan, kun maailman mahtavimman kapitalismin johtaja joutuu keksimään mihin maailma voi uskoa ryöstökapitalismin jälkeen. Miten olisi 'kevytkapitalismi'? Tai 'hyvinvointikapitalismi'?
♥ Samaan aikaan toisaalla... siis todellisessa maailmassa... ryöstökapitalismin motto oli "ostamalla säästät", mutta ryöstöuskon romahdettua ollaan siirrytty kovempaan politiikkaan nimeltä "KOSTAMALLA SÄÄSTÄT".
Tällä hetkellä uutta politiikkaa johtavat:
1. Israel. On päätetty kostaa kertaheitolla sekä Hamasin tähänastiset raketti-iskut että TULEVAN sukupolven mahdolliset terroriteot. Tappamalla mahdollisimman paljon palestiinalaisia naisia ja lapsia Israel varmistaa, ettei sen tarvitse tehdä seuravaa kostoiskua ennen kuin vuonna 2040 - ja säästää siten melkoiset summat asebudjetissaan.
2. Suomen teollisuus. On päätetty kostaa kertaheitolla sekä työväen edelliset että tulevat palkankorotusvaateet. Potkimalla sata tuhatta työläistä pois duuneistaan vuodeksi tai pariksi muistutetaan kellä on ylin valta kostaa luokkasodan perillisille.
3. Hyssälä. Ministeri Hyssälä on päättänyt kostaa kertaheitolla Keskustan suosion laskemisen sekä pääkaupunkilaisille että savolaisille, kepulaisten valiokaartille, ja siirtää lääkelaitoksen kuopiolaisten päänvaivaksi. Näin Hyssälä säästää aivojaan, joille uudelleen ajatteleminen onkin yhtä vaivalloista kuin Väyrysen kiskominen neulansilmästä.
Kyllä kansa sietää. Tehdään sille taas hei hyssälät.

21.1. Vaikka viime yö oli ensimmäinen ties kuinka pitkään aikaan, että nukuin yhtenäisen yöunen, luin väsymyksen läpi kirjaa vielä aamuyölle - jaoimme yövuorot uudelleen ja S oli siirtynyt lapsen kanssa makuuhuoneeseen. Luin Ballardin elämäkerran loppuun, siinä toivossa, että kirjan loppua kohti hän olisi kertonut jotain täsmällisempää tavoitteistaan scifin kirjoittajana. Mutta elämäkerraksi "Miracles of Life" on yhtä tyhjänpäiväinen kuin kirjailijakuvaksi, jos kohta, ilmestymisolojensa vuoksi, saanutkin brittimediassa niin vilpittömän ylistyksen kuin JB:n tilanteessa (eturauhassyöpä levisi luustoon, mutta jätti eturauhasen kuntoon) oleva ihminen voi saada.
♥ Aamulla sitten huomasin, että onkin jo uusi harmaa päivä, mutta oma elämä tuntuu kuin uudelta: S oli saanut lapsen nukkumaan yön läpi pelkin peittelyin. Lunta oli tullut muutama sentti lisää, mutta joku, varmaan Jari, oli ehtinyt kolata talomme edustaa. Kävin siirtämässä lintulaudan ylemmälle oksalle, jotta näyttäisimme edes hieman valveutuneemmalta yhteisön aktiivijäseneltä.
♥ Juhlan kunniaksi syömme intialaisessa, ne muistavat meidät siellä jo niin hyvin, että tarjoilija kysyy Almaltakin mitä kuuluu.
Tänään S jää kaupungille voidakseen lukea edes jossakin rauhassa tenttiin. Illalla saunassa ihmiset kertaavat nähneensä O'Baman virkaanastujaiset, siis tämän uuden irkkutaustaisen presidentin... ah, ehkä sitä tapahtumaa kerrataan jo tarinoina, koska on niin uskomatonta, että IRLANTILAINEN punapää voisi nousta Yhdysvaltain pressaksi... pitänee lainata viimeinkin se "24:n" kausi, jossa tapahtumaa simuloidaaan...
♥ Päiväunet lapsi nukkuu vasta illalla, syvältä nouseva limayskä tekee hänestä entistäkin kaoottisemman niin syömisen kuin unien suhteen. Tänän saan luetuksi hieman eteenpäin Rajalan Waltari- kirjaa, joka näkyy jääneen lokakuussa kesken n. 350. sivun paikkeilla. Eikä Waltari ole vielä edes kolmeakymmentä!
Tosin Ballard käytti puolet elämäkerrastaan ensimmäiseen 15 vuoteen ja totesi sodan jälkeen, että elämä englantilaisessa sisäoppilaitoksessa ei ollut sen kummempaa kuin japanilaisten vankileirillä - vain ruoka oli koulussa kehnompaa.

22.1. To. Tämä talvi on ollut niin vähäluminen, että se tullaan muistamaan Suurten Ulosmarssien jaksona. Kun kapitalistit avaavat ovensa maailmalla puhaltavalle muutokselle, suomalaiset duunarit hypähtävät saappaissaan ja marssivat yhtenä työhenkilönä ulos tehtaistaan & toimipisteistään riemuiten askelten kaikumisesta puhtaalla asfaltilla.
Mahtaa sitä marssinjytkettä olla hauska katsella jonkin webbikameran kautta... Thaimaan tai Caymanin bittibiitsiltä tai mistä hyvänsä suomalaiset työpaikat nykyään kauko-ohjataankin.
♥ 'Ulos marssiminen' kelpaa tänä talvena metaforaksi mille tahansa suurelle muutokselle. Helsingin pitopöydistä on laitettu marssimaan "ulos" agraari-Suomeen satoja valtion virkamiehiä, joilla on vain hämärä käsitys missä Kuopio tai Seinäjoki edes sijaitsevat.
Jopa Pentti Kouri kuului osallistuneen ulosmarssijoihin tietyllä metafyysisellä tavalla. Hänen elämäkerturinsa Harri "Anu" Saukkomaa luonnehti tänään radiohaastattelussa, että Kouri oli "renessanssi-ihminen", joka taidetta kerätessään etsi "tietoa maailmankaikkeudesta".
Huh! Siinäs kuulimme!
♥ Mikä on siis se Suuri Sisäpiiri, josta työläiset iloiten ja virkamiehet kiroillen marssivat 'Ulos' tuntemattomaan? Se on paitsi työn myös kaiken tiedon ja opin holvi, jossa älyä ja identiteettiä on jaossa vain rajallinen määrä. Siinä sisäpiirin holvissa miljardi merkitsemätöntä markkaa Cayman-tilillä on huikea osoitus neroudesta, vaikkeivät sitä tyhjätaskut pystykään tajuamaan. Onneksi elämäkerturi palaa aina paikalle.
Rikospaikalle.
Tänään suurin mediatapahtuma on tietysti kolmen minuutin G-vierailu Ylen kyborgiohjelmassa. Se, mitä kirjallisuudentutkija teki aivokypärän ja transhumanistin välissä, jäi varmaan oikeille tv-katsojille hämäräksi, mutta todellisuuden tai median halkeamaan ilmestyminen on toki scifi(sti)lle sopiva paikanpaikka.

23.1. Pe. Lunta tihitti läpi yön, aamulla hankien läpi olisi päässyt kahlaamalla ja ehkä junakin olisi ollut ajallaan. Mutta S:n mentyä (tenttiin edeltävällä junalla) oma kiire iski kohtuuttomana, kulutin aamuani kaikkeen turhaan, kuten etsiäkseni VHS-nauhaa illan Brando-filmiä varten.
♥ Tajusin viimein ulos tullessa, ettei röhäisellä lapsella ollut tarpeeksi vaatetta mukana edes repussa eikä hän ollut ehtinyt aamupuuroakaan syödä. Palasimme sisälle, vietämme ennemmin rauhaisan päivän hankien keskellä kuin teemme loskaistuvan retken Turkuun - jonne ehdimme, porukalla, millä viikolla tahansa.
Kaiken lisäksi A on tavattoman hyvällä tuulella, ryömii lattialla muurahaisten perässä gigaliskon vauhdilla ja juttelee löytämilleen naruille (!). Sitä kevättuulta ei tule häiritä pitkillä paikalleen pakottavilla junamatkoilla.

24.1. Perin merkillinen päivä. Kun yleensä Outojen Elokuvien esityksissä on yleisönä vieraillut lähinnä yksi tai kaksi henkeä (Turussa vieraili Saara, Tampereella Erkka ja Matti), tänään yleisöä on niin, että penkit loppuvat kesken.
Tämä spefi-tietämyksen aukkoja paikkaamaan tarkoitettu Soppaa&Sielunriistoa-sarjahan alkoi jo vuonna 1996 Turun Kellonsoittajankadulla, jolloin järkytin opiskelijoitani kauhuklassikoiden kehnoilla VHS-kopioilla. Helsingissä asuessa sarja katkesi, mutta jatkui sittemmin Sirkkalankadulla, Teiskontiellä ja nyt Hallilassa taatun tuntemattomilla ja kohtuullisen kummallisilla elokuvilla.
♥ Tänään tarjolla oli saamelainen etnofantasia "Ofelas" ja maidotonta kalakeittoa. Yleisön runsaus (Sami, Liisa, Christine, Seppo & Anu, Matti, Erkka, sekä autolastillinen helsinkiläisiä) ei voinut johtua edes elokuvan erikoisuudesta, sillä jotain muuta on nyt ilmassa: myös lenkkisaunassa oli illalla niin iso miesporukka, ettei Kotipehkussa ikänsä asunut P muistanut sellaista nähneensä. Aivan kuin talvi olisi saavuttanut sydänkohtansa ja suomalaiset kokoontuisivat nuotiopaikoille...

25.1. Su. Herään puoli viisi siihen, että krapula on laskeutunut vatsaan ja flunssa noussut päähän. Hiivin lattialle, jotten herättäisi perhesänkyyn nostettua lasta ja sen äitiä; kuuntelen walkmanista Politiikan arkipäivää ja radiouutiset, saan tietää kellonajan ja tunnen itseni heti paljon paremmaksi... mutta joko uuden päivän voisi aloittaa? Eikö aikamme isoin ongelma olekin se, että ihmiset liian mieluusti suosivat identiteettiä hämärän rajamailla - omaansa piilotellakseen ja muiden olemassaoloa vältelläkseen? Mistä muusta johtuukaan ns. "sosiaalisen median" järkyttävä suosio kuin yrityksestä muuttaa oma identiteetti pelkäksi mediakysymykseksi Kasvokirjan kaltaisissa kammottavissa kadotuselämäntavoissa?
♥ Poliitikot eivät nekään tarvitse enää muuta kuin torjuntaretoriikan pitääkseen valtansa subjektit hämärän vyöhykkeellä. Näin esimerkiksi puhui tuo Kasvokirjan Petoa muistuttava ulkoministerimme: "Me emme ole sulkeneet ovea, me emme ole avanneet ovea", kun häneltä eilen kysyttiin, voisiko Suomi ottaa vastaan USA:n terrorisoimia poliittisia vankeja.
TÄMÄ on Suomen linja ja TÄMÄ on suomalaista kovien arvojen politiikkaa yhteen vertauskuvaan tiivistettynä: kellekään ei ovea avata, koska sitä ei ole myöskään suljettu kenenkään edessä; keltään ei ovea suljeta, koska kellekään sitä ei ole myöskään avattu.
♥ On turha kysyä mihin Suomi kulkee lamansa kanssa. Ei kulje ei sulje, ei avaa, ei avaudu.
Stubbin kaltaisen Kasvokirjasta karanneen Pedon johtamana Suomen ei tarvitse liittyä Natoon, se vain "on" Natossa eräänä päivänä - kunhan sopiva mediapaikka löydetään asian uutisoimiseen.

26.1. Ma. Viime perjantaina huomasin ensimmäistä kertaa, että Alma on oppinut konttaamisen vaikean taidon, siis laukkamaisen vuorotahdin raajojen liikkeeseen. Konttaamisen ylivoimainen nopeus ei kuitenkaan huvita häntä tarpeeksi. Tänäänkin nuuskahtaessaan nenälleen kesken vauhdin hän päätyy nauraa hekottamaan itselleen. Ja palaa ryömijäksi.
Sitä voisi pitää melkoisena saavutuksena, mutta 'itselleen nauraminen' lieneekin sosiaalisena taitona jotain tavattoman yliarvostettua, etenkin tässä sairaan kaunaisessa maassa. Luultavasti 'itselleen nauraminen' ei ole kummoisempi suojakeino aikuisella kuin lapsellakaan: se on oikeastaan pyyntö ja kysymys, että eihän tämä onnettomuuteni ollut kovinkaan vakava, eihän? Se on anomus yhteiselle naurulle.
♥ Ajattelin tätä lapsen taitavaa taitamattomuutta lukiessani Rajalan Waltari-historiasta oudon määritelmän Fine van Brooklyn -kirjan "sarkastisesta itseironiasta". Siis mistä?!?Olen kirjallisuudentutkija koulutukseltani ja kirjoittanut itsekin pari artikkelia kirjallisesta huumorista mutta Rajalan (ja alunperin Envallin) määritelmä kuulostaa korvissani lähinnä päiväkritiikin käsitetehosteilta.
Ehkä Envall ja Rajala vain haluavat suojella ihailunsa kohdetta, todistella, ettei nero koskaan kompastunut ja ampunut ivan nuolellla omaan jalkaansa tai ties mihin metaforisempaan.
♥ Tänään iltapäivällä teemme neljän tunnin retken Alman kanssa kaupungille, ja se on jo saavutus, minulta. Mieluummin pysyttelisin hoitovuorossani kodin lähellä,missä kaikki ruokinta ja vaippahuolto on helpompaa. Mutta tänään on käytävä neuvolassa ja Kelalla ja tietysti krjastossa. Neuvolassa lapsi saa hyvin huonot pisteet siitä, ettei paino nouse yhtä nopeasti kuin pituus. Toivottavasti tieto ei välity Kelalle saakka, nehän voisivat tehdä päätelmän, että kodinhoitotuki päätyykin vanhemien suihin.

27.1. Ti. Minkä voi tehdä maanantaina neljässä tunnissa, voi suorittaa tiistaina kahdessa:

12:33 Bussi #6 Hervannan valtaväylälle.
12:39 Bussi #20 valtaväylältä Kalevaan.
12:55 Sampolassa työväenopistolla kopiot oppilaiden teksteistä ja verokortti suunnittelijalle.
13:15 Tullin marketista ruokaa lapselle ja täyspastaa illaksi.
13:30 Yliopiston kirjastolla kopioita Babe Scientist -artikkelista. Talon ruokalassa lounas itselle ja mössöä lapselle.
14:13 Bussi #12 Hatanpään valtaväylältä Hallilaan.
14:33 Kotona.

♥ Lapsi on niin levoton, ettei lihotuskuurin aloitus onnistu ainakaan tänään. Onnistun syöttämään vain muutaman lusikallisen, samalla kun katselen devarilta erityisen kehnoa kauhufilmiä ("Strangers"). Kello 16:10 tajuan olevani yhtä uupunut kuin lapsikin citykierroksestamme, laitan kelon herättämään 16:50 ja nukahdamme molemmat välittömästi.
♥ Kello 17:15 alkaa toinen pikakierros, lapsi hoitoon Maijan luokse ja polkemaan kaupunkiin. 17:50 avaamaan ovet Talvipirttiin ja kahvi kiehumaan. 18:07 ovat kaikki saapuneet, aletaan lukea ja keskustella kertyneistä doppelgänger-teksteistä.
Ehdimme käydä läpi viisi hyvin erilaista tarinaa ja maailmaa, kotimatkaa polkiessa tuntuu heti, että saatuaan tehdä ja jutella jotain "omempaa" kuin mikään muu tässä talvisessa lama-Suomessa, myös päivä tuntuu omemmalta, ja unohtaa muun tiistaita kuvaaan saldon, lapsen vähät syömiset ja kolme isoa kakkavaippaa.
♥ Kello 20 olen taas kotona, teen aikuisille tonnikalapastaa ja S lapselle iltavellin. Kello 21 kuvittelemme vielä katsovamme television uutta "laatusarjaa" ykköskanavalta, vaikka kaikki oma luominen on tältäkin päivältä vielä... hoitamatta? suorittamatta? ansaitsematta?
Kotimatkalla ajattelin tietysti kaksoisolentotarinaa, jollaisen olisin itse tehnyt harjoitukseemme, myyttien myyttiä, mutta tuntuu ettei ole sopivaa konetta eli paperia, jonne sellaista raapustaa... piirustaa... vaan ainoastaan näitä työkoneita ja liian TARKOITUKSENMUKAISELTA tuntuva muistikirja...
Päivän scifi-sana: "ankkurilapsi".
Päivän spefi-ilmiö: "SUOMEN ALALUOKKA".
A-studion ohjelmassa haastatellaan Luumäen huoltoasemalla kansan syväkurkkua, joka paljastaa, että Keskusrikospoliisi onkin toiminut ökyrikkaiden aseena ja pyrkinyt tuhoamaan "Suomen alaluokan", joka uhkasi WinCapitan avulla vaurastua liian pian tai helposti.
♥ Ja juuri tänään satuin kuuntelemaan radiosta keskustelua (Merkkituotteen uusinta huhtikuulta 2006 jne), jossa Mikko Lehtonen herrakumppaneineen teoretiseerasi, että Suomessahan ei muuta (miesten) luokkaa enää ole kuin keskiluokka.
Jaa?
Mitenkähän he olisivat analysoineet noita luumäkeläiselle huoltoasemalle kerääntyneitä miehiä, jotka voivat kuvitella olevansa "alaluokkaisuuden" uhreja?!? Miten olisivat nuo "ilmenneet" ja mikä olisi se "kulttuurinen tilanne", jossa nuo Win-Win-maailmaan uskovat sielut ylipäänsä olisivat olemassa akateemisen herraluokan horisontissa?
En osaa edes spekuloida.

28.1. Ke. Mukava kohtaamisten päivä Turussa, vaikka alkoi erityisen töksähtämällä ja päättyi yhtä tök-säh-tä-vän väsysti: lapsi herätti viideltä, sen jälkeen en enää saanut unta, ja Saarun matkaanlähdön ja oman matkaanlähdön välissä ei sellaista olisi ehtinytkään, kun pysäytän yön aikana käynnistynyttä muurahaisinvaasiota.
Tyhjässä junavaunussa voi Alman kanssa nukahtaa muutamaksi minuutiksi, sekin helpottaa oloa. Alma hihkuu nyttemmin myös serkkunsa äänellä.
♥ Lounaalla Sarin kanssa Kasviksessa, Turkkarista kirjoja, ja Almalla maitokohtaaminen äitinsä kanssa.
Vanhalle laitokselle EKF:n mainoksia. Sitten hyristelemme Portsaan vierailemaan Nixun ja Marian uudessa kodissa, sekin reissu jää kuin kesken, mutta sitä makeampi on palata Turkuun kevään myötä.
♥ Kotimatkalla lapsi ja äitinsä nukahtavat, luen Hännikäisen selibaatti-pamflettia, ei tosiaankaan mitään mieltä ylentävää, mutta kieltämättä HYVIN TURKULAISTA. Kotiin paluu tuntuisikin erityisen somalta, jollei olisi vielä pieni halkeama todellisuuteen, taas yksi lohjennut hammas... mistä niitä riittääkin? Ja jos ensin menevät hampaat niin missä vaiheessa alkavat luut narskahdella yhtä helposti tyhjentävän vanhuuden merkkinä?
♥ Onneksi on sauna. Ei löylyn määrä eikä laatu ole tärkeää, kunhan on jonkinlainen sauna ja tolkullisia ihmisiä lauteilla, muuta normaalistavampaa ( = ei-turkulaisempaa ) ei ihminen tarvitse.
♥ Lauteilla tuumin taas tekeväni oppaan nimeltä Ajattelevan Ihmisen Bastu, jotta jokaisesta päivästä edes kuvittelisi oppineensa jotain sellaista kuin mitä voi kuulla ensi kertaa saunan lauteilla. Vaikka yleensä sen, tällaisena älyllisen laman aikana, kuuleekin radiosta, ajattelevan ihmisen viimeisestä mediavälineestä.
Esimerkiksi tänään kuulin Ykkösaamun lähetyksessä (8:15- ) haastateltavan jotain talouselämän asiantuntijaa, joka ihan ohimennen selitti suomalaisen kapitalismin periaatteen: kukin yhteiskuntaryhmä pyritään tekemään vastuulliseksi "omiensa" elättämisestä, siis siten, että eläkeläiset kustantavat vain eläkeläisten elämää veroissaan ja työssä käyvät tukevat kaltaistensa sosiaaliturvaa.
Kuulostaa kaiken sen vastaiselta, mitä on totuttu pitämään YHTEISkuntana, mutta tällainen periaate näkyy kuulemma Sata-toimikunnankin suunnitelmissa uudistaa suomalainen sosiaalijärjestelmä.
Pian ei ole enää vitsi se kapakkakeskusteluissa hellitty ajatus, että veroilmoituksessa voisi rastittaa mihin omat veromarkat saa käyttää.

29.1. Lapsi on oppinut taas uuden da/fort-leikin ihan omin nokkineen: hän vetää peiton yllensä ja sitten kurkistaa taas esille, nauraa täyttä kurkkua keksinnölleen. Mitä paremmaksi hänen muistinsa kehittyy, sitä enemmän hän alkaa erottaa toisistaan tuttuja ja vieraita asioita; sekä leikkiä tällä eroavuudella että kauhistua sen hallitsemattomuutta, kun vieraita asioita saapuu tuttuun tilaan: illalla Alma saa nimittäin kauhuhepulin siitä, että pojat tulevat olohuoneeseen ropettamaan.
♥ Ruoan, unen tai ulkoilun määrä ei tunnu korreloivan enää lapsen mielentilojen kanssa. Vaikutus toimii toiseen suuntaan: lapsen mielentilat ovat sisäilmasto, joka määrää täysin vanhempiensa mahdollisuudet ruokaan, uneen ja ulkoiluun.
Ehkä lapsen ensimmäinen lelu pitäisikin olla kaukosäädin, jolla ohjata olohuonemediaa?
♥ Tiaisten löydettyä lintulautamme Almalla on nyt sentään oma televisionsa, jossa etualalla pörräävät kaksiväriset siivekkäät ja kaukana taustalla päiväkodin limonadiväreillä merkityt toppahobitit.

30.1. Haluaisikohan joku lyödä vetoa kanssani, kuinka nopeasti Hesarin C-osa katoaa kokonaan? Kulttuuriosasto on ohentunut ja huvennut asiasisällöltään vuosi vuodelta, mutta tämän vuoden alusta lehti alkoi supistaa C-osaa myös toisesta päästä puolittamalla mielipideosastonsa. Juuri kun lehden kuvittelisi tekevän kaikkensa pitääkseen kontaktin yleisöön ja luodakseen mielikuvaa 'yhteisestä' mediasta, se alkaakin leikata sitä ainoaa osaa julkaisusta, jolla on jotain uutta ja älykästä sanottavaa jokainen päivä.
Samalla kun mielipideosaston julkaisulinja on muuttunut provinsiaalisemmaksi, osaston argumentoivuutta heikennetään määrätietoisesti myös sillä, että keskelle mielipteitä laitetaan VIIHDEFILMIEN MAINOKSIA. Tämä alasajon vaihe alkoi viikko sitten perjantaina ja näkyy jatkuvan tämän aamun lehdessä.
♥ On siis vain ajan kysymys milloin Hesari saa mitätöityä C-osansa merkityksen ja voi perustellusti lopettaa sen, supistaa lehden laskevan levikin takia kolmiosaiseksi tai sijoittaa talousuutiset tai kaupunkiuutiset uudeksi C-osastoksi.
Sama trendi on meneillään maailmalla. Esimerkiksi Washington Post on ilmoittanut lopettavansa lehden kirjallisuusosion; vastaisuudessa kirja-arvostelut löytyvät style & outlook -osastossa. Ennustan, että sama muutos tapahtuu Hesarissa kuluvana vuonna.
Hesarin kulttuuriuutisoinnissa ainoa prestiisin vuoksi säilytettävät jutu koskevat teatterin ja oopperan ensi-iltoja, joilla Hesarin täytyy hellyttää metropolin helmikanoja ja näiden kautta pääkaupunkiseudun valtapiirejä. Ensi-iltojen kokosivujutuille erkkmafian pitää keksiä vielä parempi paikka kuin Muoti&Julkkikset...
♥ Koko viikon sää on ollut leuto ja pilvinen. Tänään aamulla Hesaria lootasta noutaessa satelee alijäähtynyttä vettä. Illallakaan ei ole enempää kuin pari astetta pakkasta, mutta kun äiti soittaa Kuopiosta hän kertoo sieltä lähestyvän hyisen korkeapaineen, mittari näytti heillä jo -17 astetta.

31.1. La. Viikon ainoa ankara pakkanen osuu taas muuttopäivälle. Aamulla mittari näyttää jo meilläkin -17 ja samassa se on illalla kotiin palatessa, vaikka kaupungilla julkiset laitteet vannoivat miinus kymmentä.
♥ Jaakon muutto kahden korkean opiskelijatalon välillä vaatii portaissa hikoilemista, mutta tavarat on pakattu ja järjestetty harvinaisen kompaktisti, joten homma sujuu kuin talvipäivän taukoliikuntana mukavassa seurassa.
♥ Se, että muiden elämä voi näyttäytyä niin hallittuina vapauden muotoina on tietysti jossain määrin illuusiota, mutta VAIN jossain määrin, kun sitä vertaa niihin mitä banaaleimpiin painoihin ja pakotteisiin mistä oma 'perheellinen' elämä koostuu. On haettava lapsi äidiltään harrastustoimipisteestä, kärrättävä se kotiin, haettava kaupasta leipää ja maitoa - ja tietysti saunakaljaa, jotta EDES YHDEN saunan terassille mahtuvan hengähdyksen ajan voisi maistaa mitä vapaus on joskus voinut olla.
♥ Kotona lapsi nukahtaa tunniksi, joten minulla on aikaa myös tulkita olojen erityisyyttä tavoitteeksi ja keskiluokkaista rivitalovälttämättömyyttä zeniläiseksi hyveeksi Tarpeettomimman Tyhjyyden Tavoittelussa. Voin tulkita, että lauantai-ilta uudessa opiskelijatalossa ei luultavasti olisi lähellekään niin rauhallinen kuin keskiluokkaisessa rivariparakissa - tai että asuminen tuplasti kauempana keskustasta kuin Teiskontien kaksiomme maltillistaa luopumaan cityelämän touhusta & materiasta.
♥ Jep, niinkin on. Mutta sen paremmin itsekurin kupla kuin kritiikin kärkikään eivät tiivistä elämää sellaiseksi kuvaksi, josta näkisi, että siihen olisi omin eli erityisin elämä TÄHDÄNNYT.
Kyllä tämä rivaritalo ja lapsi ja keskiluokkainen löysä elämänrytmi ovat tulleet "omaan" elämääni "JOSTAIN" ulkopuolelta kuin lonkeroaivoiset alienit.

HELMIKUU

1.2. Su. 'Evoluution' pitäisi olla nykypäivän vastine eilispäivän 'postmodernille': periaatteessa voit ottaa minkä tahansa asian ja sanoa, että evoluutio piisaa selittämään sen. Mutta kun katselee Tampereen yliopiston rehtorikisan ehdokkaita, mieleen nousee monta kysymystä siitä, onko evoluutio VAI postmoderni ajanhenki päästänyt moiset sapiensit kilvoittelemaan korkeimmasta ots... oksasta.
♥ Meidän kotimme on varsinainen evoluutiotasku ilmastomuutoksessa. Taloyhtiön vuositarkastuksessa oli todettu, että asuntomme huoneissa on tasainen KAHDENKYMMENEN NELJÄN asteen lämpötila.
Eipä ole enää varaa valittaa makkarin viileästä lattiasta tai puhua edes ekologisesta elämäntavasta ennen kuin huoneiden välille saadaan käytön mukaiset lämpövyöhykkeet.
♥ Tänään perhe ulkoilee keskustassa eli haemme S:n Taavi-akatemiasta, jotta hän voi tarjota meille päivällisen Kiltin Tädin Kiinalaisessa. Ekologinen piilopyrintö on tässäkin: edellisellä vierailulla Kiltti Täti leikitteli sieppaavansa lapsen itselleen ja mikäpäs olisi sen kunniallisempi tapa päästä eroon kakarasta kuin sanoa sukulaisille, että kiinalaiset söivät sen. Sehän lienee lopulta koko läntisen sivilisaation kohtalo?
♥ Kotiin palattua arvostelu Hännikäisen pamfletista. Vaikea löytää sopuisaa sävyä... koska kirja on niin loputtoman banaali ruikutuksessaan mutta kuitenkin sympaattinen yksinäisyyden kuvauksena... ja Savukeitaan hienossa sarjassa pikemminkin keltainen kuin musta aukko...

2.2.2009
Rakas päiväkirja, tänään valtakunnallisena päiväkirjapäivänä ajattelin raapustaa minäkin muutaman nollan ja ykkösen kansamme kerrannollisille muistisivuille.
Aamulla heräsin kuten tavallisesti kello kuusi suorittaakseni yhteisömme temppelissä meditaatioharjoituksia. Maanantaiseen tapaan olimme satelliittiyhteydessä RAND:n vastaavaan mediatemppeliin Yhdysvalloissa keskustellaksemme sanataiteen funktiosta posthöpönlöpisenä aikakautena.
Kello seitsemältä palasin keittiökubikkeliimme leipoakseni tuoretta aamuvehnästä vaimolle ja tyttärelle. Sen jälkeen aamu etenikin omalla painollaan selaillessamme kokojyväaamiaisemme ylitse e-lehtinä dataseinälle valittuja Frankfurter AZ:n ja New York Timesin viikkoeditioita.
Puolen päivän tienoilla olin tutoroimassa vaativaa suuhygieenista leikkausta kaupungin hammasklinikalla. Suorittavan lääkärin ohjaaminen oli tänään kieltämättä poikkeuksellisen haasteellista, koska poskihampaan operointi tapahtui omassa suussani. Sekoittamani harvinaisen opiaatticocktailin ansiosta toivuin kuitenkin nopeasti ja saatoin osallistua lounasajan puitteissa viiden intialaisen ruokalajin valmistukseen paikallisen currypapiston seurassa.
Humöritäärisen vapaaehtoistyön merkeissä vierailin vielä vanhainkodissa luennoimassa elämänkaari-terapiasta, vaikka joillekin mummoista ja papoista olikin vaikeuksia muistaa miltä se elämänkaari oikein näyttääkään. Sukupuolienemmistön palvelemiseksi oli paikalla myös kalavaleisia naisia jakamassa tönkkösuolattuja muikkuja niille mummeleille, jotka evakkotaipaleella olivat tottuneet elämänkaarien korvikkeisiin. Nauru maittoi.
Kotimatkalla poikkesin yliopiston kirjastoon lainaamaan muutaman manuaalin tapaisen teoriateoksen kvanttiteorian soveltamisesta kulttuurimaantieteeseen. Täydennettyäni ko. teoksia muutamilla vähäpätöisillä sivuhuomautuksilla ja laskukaavoilla valmistelin vaimon ja lapsen yöpuulle voidakseni keskittyä varsinaiseen kutsumukseeni, kolmannenkymmenennenkolmannen oopperalibrettoni kirjoittamiseen.
Viimeisenkin heksametrin pilkutettuani katsoin tämänkin maanantain olleen tavallisen onnistunut ja sellaisena muistamisen arvoinen myös kansallisen päiväkirjapäivämme luulotajunnassa.

3.2. Ensimmäinen kevätpäivä, hyvin kirkasta, mutta pakkanen ei tunnu muutoin kuin raikkaana hengityksenä. Herään puoli kuusi lapsen yskäisyihin enkä saa enää unta. Istun keittiön lattialla, luen Hesaria muurahaisia napsutellen ja mietin digimittarin etsimistä työkalulootasta, lämpötila lattian rajassa kun ei taatusti ole lähellekään 24 astetta.
♥ Nukahdan auringon jo noustua lapsen nurkkaesteeksi, tunti pari myöhemmin äitinsä herättää meidät, joten nopean aamiaisen jälkeen ajan hänetkin lenkkeilemään aurinkoiseen säähän.
♥ Päivällä avaan pitkästä aikaa Varsinaisen Työkoneen ja peräti Varsinaisessa Työhuoneessa. Kirjoitan puhtaaksi kasan muistilappuja, ja sitten onkin kello jo viisi, haukifilettä kastikkeineen ja muuta päivän hyvää hitautta ei enää muistakaan, kun on lähdettävä polkemaan kaupunkiin - mutta sää on edelleen keväisä, sen tuntee parhaiten juuri fillarin satulasta jos mistä, monet muistot Tampereen helppoudesta kaupunkina palaavat mieleen.
♥ Kurssilla on paikalla vain 6 ihmistä kymmenestä, ehkä flunssaepis tai vaikeahko dramatisointitehtävä verottavat väkeä?
On se aika vuodesta, joka yliopistossa oli raskainta: kurssit tuntuivat olevan vielä ihan aluillaan ja pääsiäinen oli jossain hyvin kaukana edessäpäin... ja laskiaisrieha hyvin lyhkäinen, vain opiskelijoille sallittu kalenterista irrottautumisen hetki...
Päivän scifi-sana: UNTUVASKANDAALI.
Tällä kai tarkoitetaan sitä tuoretta tapausta, kun joku mediaupseeri unohti vaimonsa yökerhoon ja sitten nainen muuttuikin natsiksi, joten nyt sitten kiistellään, pitäisikö upseerien säilyttää vaimojaan kotosalla vai yökerhoissa. Huh huh.

4.2. Komiikan teoriat tapaavat jakautua kahteen koulukuntaan: on niitä jotka selittävät koomista yllättävyyden perusteella ja niillä jotka selittävät sitä kulttuurin korkea/matala-vaihteluna.
Mutta miten selittää sitä hyvin synkkää vitsiä, joka Suomella on terveysministerinä?
♥ Kuuntelin tänään Yle Puheesta, kun ministeri Hyssälä oli vieraana "Päivä kansanedustajana" -ohjelmassa. Tuon ohjelman toimittaja on erityisen kohtelias vierailleen, mutta saa ne korrekteillakin kysymyksillä (tai juuri siksi) lipsauttelemaan todisteita tietämättömyydestään. Hyssälän kohdalla paljastui mm. tällaista:

1. Kun Lääkelaitoksen selvitysmies teki arvion yksikön siirtämisestä Kuopioon, hän ei vaivautunut kertomaan Hyssälälle, että laitoksella oli Helsingissä määräaikainen, miljoonia euroja sitova vuokrasopimus.
2. Kun valtiovarainministeri Katainen päätti kertoa medialle, että hallitus poistaa Kela-maksut työnantajilta, hän ei vaivautunut kertomaan ilmoituksesta etukäteen Hyssälälle, jonka toimialuetta asia eniten koskee.
Miksi Hyssälältä pimitetään asioita jopa hallinnon korkeimmassa portaassa? Juuri siksi, että niin ministeriöissä kuin kansan syvissä riveissä tiedetään tasan tarkkaan miten etäällä todellisuudesta Hyssälän aivotoiminta tapahtuu.
Kun esimerkiksi Hyssälältä oli kysytty, eikö lääkelaitoksen työntekijöiden ja jopa ylijohtajan eroaminen vaaranna Suomen lääkehuoltoa, Hyssälä oli vastannut, että lääkehuolto ei vaarannu vaikka joka ainoa lääkehuollon piirissä toimiva, vuosia työhönsä erikoistunut ammattilainen eroaisi.
♥ Jos naapurin Pertsa viisitoistavee saisi vastatakseen ydinvomalan pyörittämisestä niin hän ei voisi saada aikaan isompaa tuhoa kuin kansakunnan hoitotoimia hyssälöivä kepulainen. Kyseessä on siis sama, jo NELJÄTTÄ kauttaan eduskunnassa istuva henkilö, jolta muutama vuosi sitten kysyttiin tv-haastattelussa, miten Suomi selviää lintuinfluenssasta, kun meillä ei ole edes omaa rokotetuotantoa kuten naapurimailla. Siihen Hyssälä vastasi, että mitään vaaraa ei ole, koska me (ketkä me?) voimme aina tehdä "TÄSMÄROKOTTEEN".
Missään muualla täsmärokotteita ei tietenkään ole olemassa kuin Hyssälän mielikuvituksessa.
♥ Oli oudolla tavalla helpottavaa tajuta, että tuo Arkadianmäen vaarallisin vitsihuumorin lähde on samanlainen pelle myös kollegoidensa silmissä. Ja mitään muuta ei politiikasta sinänsä liene Suomessa enää jäljelläkään kuin aineksia järkyttävään, tylsistävään tai helpottavaan vitsihuumoriin?
Lueksin eilen kassajonossa uusinta Divaani-lehteä (sisustajille), jossa kauan ihailemani parlamentaarikko Heidi Hautala poseeraa Bulevardilla sijaitsevassa kolmiossaan - ja toteaa toimittajalle, että hänhän ei voisi koskaan alentua asumaan rivitalossa, mutta "kerrostalosyhteisöstä" hän haaveilee.
♥ Haaveile pois, Heidi Hoo. Mitään enempää en vihreiltä poliitikoilta enää odotakaan kuin kukkahattuhaaveita Bulevardilta ja Brysselistä.

5.2. Olisikohan Runeberg tiennyt mitä "palliatiivinen" tarkoittaa tai mitä olisi välskärin työ, silloin, kun sitä kuvailtaisiin latinan termillä "palliare", joka näkyy tarkoittavan "verhoamista" tai "kätkemistä"?
♥ Nykypäivälle termi tarjoaa, jos ei nyt innoitusta Runebergiin tai suomen tai latinan kielen mysteereihin, niin ainakin hyvät naurut eli metaforia revittäväksi: Tampereen yliopiston rehtoriksi on nimittäin valittu PALLIATIIVISEN lääketieteen professori, siis ihminen jonka huipputaito on "oireiden lievittämisessä" - ja jonka pitäisi nyt johtaa hoitotiimiä tämän krooniseen aliravitsemukseen ja vakavaan identiteettivajeeseen sairastuneen yliopistoruumiin ympärillä.
♥ Yliopistoväkeä varmaan lohduttaa (ja rehtorin ammatista vertauskuvaa vääntäviä kolumnisteja kutkuttaa...), että palliatiivisiin periaatteisiin ei varmaankaan kuulu terveiden osasten irtileikkaaminen, kuten on tapahtunut siellä täällä MUISSA YLIOPISTOISSA. Mutta palliatiivinen huippujohtaja ei, toisaalta, liene orientoitunut taudin syihin ja niiden torjumiseen?
♥ Ehkä vähintä mitä uudelta rehtorilta voi toivoa on sama kuin edeltäjiltään: toivottavasti hän siivoaa ensin edes omat nurkkansa, sillä professori Holli on myös lääketieteen laitoksen johtaja, ja juurikään TOISSAPÄIVÄNÄ kerrottiin uutisissa, miten kyseiselle laitokselle on päästetty vuokralaiseksi ylikansallinen lääkefirma, joka on käyttänyt yliopiston logoa ja mainetta rokotebisnekseen tähtäävässä tutkimusprojektissaan:
"Rokotustutkimuskeskuksessa tehdään myös yksityistä bisnestä".
♥ Kun Ylen toimittaja oli kysynyt professori Hollilta, miten lääketieteellisen laitoksen työntekijät voivat toimia kaksoisroolissa (objektiivinen tutkija / bisneshyötyä etsivä yrityksen osakas) lääkevalmistajien kanssa, totesi Holli: "En tunne Nordic Research Networkia tai sen toiminnan laajuutta ollenkaan."
Jos Holli toimii samanlaisella rustholliperiaatteella yliopiston rehtorina kuin laitoksensa johtajana, voi hyvin ennustaa, että firmat perustuvat vaikka ase- ja täsmähuumebasaarin päärakennuksen aulaan - ja rehtori sen kun toteaa ettei hänen tarvitse tuntea vuokralaistensa harjoittamaa toimintaa.
Oireistansa talo tunnetaan. Pian.
♥ Celsius-mittaria ei selvästikään ole tarkoitettu Suomen oloihin: laite on näyttänyt miinusneljää päivästä toiseen, ja viime lauantain lukemat taisivat ollakin vain kirkkaan päivän luoma illuusio. Tänään on taas Aito Työpäivä, mutta S on toista päivää kipeänä ja hyvin omatunnoin istun samassa huoneessa, katselen ennemmin devaria tai jopa lasta kuin työkoneen ruutua.
♥ Iltapäivällä hae Kaken väitöskirjan postista, siinä sitä työlukemista riittää - ja teoshan löytyisi pdf-versiona kuvaruudullekin.
Kirjallisuustiede sinänsä on omituisessa tilanteessa, että kirjanimikkeiden määrä kasvaa edelleenkin huimasti, mutta tutkimusta ei juuri tueta eikä sitten luetakaan. Omituisinta on tietysti se, että KOTIMAISEN kirjallisuuden kasvu jatkuu, vaikka sen laatu tippuu suoraan suhteessa nimikkeiden määrään.
Voi hyvin ennustaa, että huono suuntaus jatkuu ja kotimaisia kirjailijoita istuu pian jokaisella mediaoksalla tekemässä uhmakkaita pellehyppyjä milloin Venäjän, milloin Yhdysvaltain suuntaan.
♥ Tämän päivän (spefiltä tuntuvan) uutisen mukaan mielisairaaloiden suljetut osastot suljetaan vuoteen 2015 mennessä. Muutapa ei tarvitakaan, jotta Kirjailijaliiton jäsenmäärä tuplaantuu.

6.2. Pe. Sattumalta surffatessa huomasin vasta nyt, että Tampereelle oli perustettu Vaskikirjojen lisäksi toinenkin spefi-kustantamo, Myrskykustannus.
Ensi viikolla avataan Hämeenpuistossa puolestaan kirjakauppa, joka myy yksinomaan runoutta - lienee ensimmäinen laatuaan Suomen kirjallisuushistoriassa?
♥ Tänään kertomuksentutkijoiden konferenssia siivetessä (join heidän aamukahvinsa jämiä Linnassa, näpsä metafora?) ihmettelinkin, miten kirjallisuuden YMPÄRILLÄ on niin paljon aktiviteettia ja innostusta, joka ei näy niissä SISÄLLÖISSÄ mitä juuri nyt julkaistaan.
Paitsi ehkä tietokirjallisuudessa.
♥ Vessakirjana on kuukauden päivät ollut viime vuoden julkaisuluettelo ja aiheiden kirjo on niin uskomaton, että jokaisella kirjoittajalla luulisi olevan neljäsataa rikasta sukulaista... tai muutenhan kaikki vain ostavat TOISTENSA julkaisuja, mikä muistuttaa täsmälleen sitä parodiaa kansantaloudesta, jossa kaikki ovat partureita ja tienaavat leipänsä lyhentämällä toistensa päitä.
Ja kriitikkohan olisi sitten viimeinen kunniallinen ammatti pyöveliyhteiskunnassa?

7.2. La. Jos esitys epäonnistuu allegorisuudessaan, se voi aina olla sentään samaan tyylilajiin kuuluva parodia. Toisaalta allegoria on esitystapana NIIN yksinkertainen, että jopa muurahaiset siihen pystyvät.
♥ Kun sähköt katkeavat hieman ennen iltayhdeksää, istun olohuoneen sohvalla hyvin levottoman lapsen kanssa, väsyneenä jostain sellaiselta kohtaa missä kodiksi ASETTUMINEN alkaa pään sisällä. Lapsi ryömii ja sätkyilee, se on saanut taas buustin sosiaalisuutta lastenkesteillä, ja sen äitikin on lopenuupunut, ja sääkin on kuin talvi olisi uupunut matkallaan pohjoisesta - Orivedellä oli satanut vettä, Tampereella leijuu raskas usva, vaikka on pari astetta pakkasta.
♥ Sähköt ovat poissa miltei kaksi tuntia, ja kun valot jälleen syttyvät on lapsi kyllä nukahtanut, mutta olohuoneen pöydälle on pimeydessä hiipinyt leegio muurahaisia - aivan kuin jonkin kauhufilmin hyvin maanläheisessä parodiassa, siis sellaisessa joka ei kelpaisi edes cityihmisen epämukavuuden allegoriaksi.
Mutta muurahaiset yrittävät. Muuta ne eivät maailmasta tarvitse kuin aikaa yrittää.
♥ Tampereen kaupungin tai sähkölaitoksen verkkosivuilta ei tietenkään löydy mitään selitystä. Eikä kahden tunnin katkosta ehdi tietenkään KOITUA muuta kuin romanttista ahdinkoa cityasukkaalle... vaan enpä muista milloin viimeksi olisi näinkään pitkää katkoa ollut kaupunkialueella - mökillä kyllä, sillä Koillis- ja Pohjois-Savo ovat seutuja, joihin sähköyhtiöt lähettävät energiaa enää etanapostissa.
♥ Kaikkiaan oudon lamauttava päivä, jossa täydellistä oli vain hyvin lämmitetty sauna.
OUTOUDESSAAN täydellisintä puolestaan oli jäljittää vanhasta muistikirjasta löytynyttä tutkijaa ja tämän kommentteja suomen kielestä itsensä ylittäjänä - häntä ei nimittäin löydykään mistään tietokannoista, vaikka erään googlehitin mukaan hän olisi ollut tohtori jo 1997 ja vuonna 1998 hänen häkellyttävää esitelmäänsä (luultavasti samaa josta olen itse tehnyt häkeltyneet muistiinpanot) on kommentoitu (R N-P) niin & näin -lehdessä.
Huikea todiste siitä, miten tehokkaasti omaperäinen ajattelija (Pauli Pylkkö, missä olet?) voi kadota tietoverkon aikakaudella. Huikean lohdullista.

8.2. Su. Hyvä pitopäivä, kun ulkona satelee kylmää vettä ja ohutkin kerros lunta muuttuu sitkeäksi sohjoksi.
Rope-sessiossa #34 on päästy jo Atsamen kuningattaren häihin, minkä kunniaksi paistan torttuja ja Jaakko tuo hääballadin ohella kuningatartorttua. Ropelle ominaisesti häät tietenkin huipentuvat spektaakkelimaisen järkyttäviin tapahtumiin, joten balladi jää kuulematta, mutta kaikille riittää mussutettavaa, niin pelaajille kuin hahmoillekin - näin nopeassakin seikkailussa säilyy kestipitojen tunnelma.
♥ Sähköpostissa saapuu puolestaan nopeita kommentteja ihmetykseeni kadonneesta filosofista: hänen nimensä onkin Pylkkö (korjattu yllekin) ja akateemisista pitopöydistä hän on tiettävästi vetäytynyt rannikolle veneenveistäjäksi. N&N:n linkistä löytyy lisäksi artikkeli, joka huomattavasti muistuttaa sitä esitelmää, jonka muistiinpanoja kummastelin.
♥ Näin netti todistautuu sittenkin tietojen verkoksi, josta on paljon vaikeampi kadota kuin yliopistosta. No, tätä aion vielä itsekin testata: VIIMEISTÄÄN 50 ikävuoteen mennessä aion päästä eroon sekä sähköpostista että internetistä ylipäänsä. Sitä varten taas on vähitellen irrottauduttava erinäisistä järjestöaktiviteeteista, koska nehän perustuvat ja tapahtuvat lähinnä sähköpostilistoilla.
Ja koska voi hyvin ennustaa, että viiden vuoden kuluttua ei virallista kulttuuria muulla tavoin ole olemassakaan kuin tietokoneiden välisenä värähtelynä, on korkein aika meidän todellisten ihmisten alkaa hylkiä nettiä ja palata siihen epäcooliin etanatodellisuuteen, jossa kulttuuri merkitsee IHMISTEN välistä toimintaa.

9.2. Lapsi on jälleen kuumeessa. S arvelee sen tarttuneen flunssana itseltään, minä arvelen syyksi lauantain lastenkutsuja, sillä ei voi olla sattumaa miten mekaanisen varmasti niitä seuraa kuume ja yskä. Pöpösfääri on lapsilla aivan oma sierrätysverkkonsa. Päivässä nouseva kuume ei ole ilmeisesti mitenkään tavatonta, ja eihän se ole aikuisillakaan, silloin kun jotain kiihdyttävän outoa ja uutta tapahtuu elämässä.
♥ Kuumeisen ja ärtyisän lapsen kanssa on tuplasti stressaavampaa olla kotona, joten S jää tänään kotiin. Töitä teemme periaatteessa puoliksi, mutta minkä koneen voi oikein avata näin kirkkaan keväisenä päivänä, kun papukaijan näköiset tilhet tuiteroivat pihamailla? Ei kannata yrittää kummempaa kuin hakea kirjastosta "Merkintöjä Burmasta" ja paistaa lisää torttuja. Vanhemmat tulevatkin täsmälleen aikomansa mukaan kello kolme iltapäivällä, kun kahvi ja tortut ovat valmiita.
Sinistä hämärää kestää jo puoli kuuteen saakka. Divaripostissa tulee Shonagonin tyynykirja. Ihmettelen että kukaan haluaa luopua moisesta teoksesta. Vähän kuin luopuisi sinisistä hetkistään.

10.2. Valon lisääntyessä lisääntyvät myös muurahaiset, ne ovat löytäneet jopa tiskipöydälle jääneeseen metalliseen pullalootaan; trafiikki lattialla on melkoinen.
Kuvittelisi ihmistenkin, jopa tamperelaisten, intoutuvan vastaavasti kevätaurinkoon, mutta Pyynikillä eivät liiku kuin koululaiset ja nekin pakotettuna jäätyneille laduille. Niiden opettaja istuu näkötornin munkkikahvilassa ja käskyttää sisälle pyrkivät lapset kolmannelle kierrokselle mäen ympäri.
♥ Illalla puidaaan työviksen kurssilla dramatisoituja spefi-rikoksia. Voiton vievät iltauutiset, missä oikeustieteen tohtori spefisioi... spesifioi... miten pääministerin henkilöä saa loukata ja miten sitä ei saa loukata: TIETO pääministerin yksityisyydestä ei ole rikos, mutta tiedon levittäminen (!) sen sijaan on rikollista.
Tämä määritelmä mullistaa käsitykseni siitä, mitä tieto tarkoittaa ja mikä on pääministerin tehtävä valtiossa - enkä sitä omaksi TIEDOKSENI muotoilekaan muutoin kuin kätkemällä sen pernaani: että pääministerin YKSINÄISYYTTÄ ei saa kukaan käsitellä muutoin kuin tietämällä siitä jotain, mitä ei saa kukaan LEVITTÄÄ henkilöltä toiselle... ja näin itse kukin kansalainen voi ainoastaan tahollaan SAMASTUA yksinäiseen pääministeriin ja siten päästä osalliseksi tästä tiedosta. Jeh?

11.2. Lievästi kipeä perhe. Ei muuta flunssan varjolla voi olla, ei etenkään lapsiperhe, jollaisella muutenkin on kaikki oikeudet elää ihan miten lystää - "lapsen vuoksi" kelpaa mihin tahansa alkaen jälkiruokavaliosta aina planeetanturmelemiseen asti.
Mutta ei flunssan täyteen puhkeamiseen kummempaakaan tarvittu kuin että unohtaa laittaa tarpeeksi vaatetta fillarointiin.
♥ Illalla sauna sentään kohentaa lämpötasapainoa. Lauteilla puhutaan metanolipolttokennoista ja finnien poistamisesta tärpätillä. Veikkaan että naisten saunavuorolla ei oppisi likimainkaan näin paljon uutta.

12.2. To. Todistettavasti media on olemassa vain lamassa.
Todistettavasti lama on olemassa vain mediassa.
Tänään kello 22 Ylen teksti-tv:n otsikot:

- "Itämereltä reitti Afganistaniin"
- "Summan tehdasrakennus Googlelle"
- "Lindén selitteli riisumispuheita"

Mikä näistä uutisista pitäisi ottaa ja avata tosissaan?
♥ Eiväkä Yle ja valtakunnan uutiset ole edes pohjanoteeraus.
Roskapussin pohjaa on tavoitellut myös Hesari, joka käytti eilen C-osaston sivusta PUOLET kertoakseen, kuinka mellunmäkeläinen yövartija oli saanut pitkästä aikaa pätkäseksiä.
♥ Illalla menen katsomaan elokuvan vaihteeksi teatterissa, "Baader-Meinhof -kompleksin".
Vallankumousromantiikan ohella varsinainen motiivi filmin katsomiselle on paeta kotoa siksi aikaa, kun vaimo järjestää tuotemerkkikutsut feministitovereilleen.
Kehitys kehittyy ja feminismi venyttyy, jne.

13.2. Pornosta on tullut ur-media joka säätelee kaikkea julkisuudesta käytävää keskustelua. Viimeksi viestintäministeri on paljastanut, että työpäivän päätteeksi tullaan vastedes riisumaan kaikki työntekijät. Uutta Nokian lakia noudattaakseen on riisumisen kuitenkin tapahduttava DIGITAALISESTI!
♥ Näen jo mielessäni ne pienet imukupeilla kiipeilevät kännykät, jotka leikkaavat auki raavaan metsätyömiehen haalarit.
Mutta mitä vastaa mysteerinen metsätyömies tähän uhkakuvaan?
Mitä ymmärtää Lex Nokia ihmisen pojan tuskasta?
♥ Espanjassa kansa ei pelkästään marssi vaan kapinoi, kun pankit tienaavat 17 miljardin voitot ja kieltäytyvät silti antamasta pienlainoja yrityksille. Suomessa pankkien voitto on suhteellisesti vieläkin enemmän, mutta kansa pysyy hädin tuskin pystyssä elottoman vasemmiston ja pöyhkeän oikeiston välissä. Siksi jäljelle jää julkisen elämän digitoiminen, liekakansalaisuuden muuttaminen langattomaksi hakuhenkilöllisyydeksi.
Minä vietän tänään pitkät päiväunet tässä yhteiskunnassa, jossa on paha nukkuakaan, mennäkseni katsomaan näitä viimeisiä henkireikiä, Suomen ensimmäistä runokauppaa ja kokeellista opiskelijateatteria ihan kaupan naapurustossa. Niihin menee noin kolme varttia.
Sitten palaan kotiin ja laitan saman television päälle kuin kaikki muutkin. Hyvää oikein hyvää hyvää. Taide voittaa kuusi nolla jossain rippujen esirippujen takana, mutta pienikin runokauppa on sentään iso yritys kerätä rippuja.

14.2. Ystävänpäivä huipentui ja seestyi iltaa kohden, kun kahden ison miehen väittelystä siirryttiin harvinaisen lempeään karonkkajuhlaan Helsingin Laulumiesten salille. Oikeastaan myös itse väittely oli poikkeuksellisen pehmeä, kun sekä väittelijä Kake että hänen opponenttinsa Risto ovat molemmat tunnetun kilttejä ja kohteliaita köriläitä. Heidän välissään väitöstilaisuuden miekkarauhaa vartioinut kustos, Sanna, miltei katosi näkyvistä, kun Risto vaati tietää miltä osin Markku Lahtela oikein edustikaan 1960-luvun ideologioiden ja romaanikirjallisuuden kritiikkiä.
Karonkkapuheissa olen kyllä ennenkin kuullut pehmytpäisiä kertomuksia väittelijähenkilön ansioista humanistina, mutta tällä kertaa ne olivat aivan erityisen sydämeenkäypiä: niin moneen paikkaan Kake on verkottunut ja tullut tunnetuksi ainutlaatuisesta kohteliaisuudestaan, myös tutkijana, joka kiltisti ottaa vastaan saamansa ohjeet työn korjaamiseksi.
Kun tämän kaiken päälle Elina piti isälleen onnitelupuheen niin eipä säilynyt monikaan silmä kuivana. Eikä kurkku... ja sitten laulettiin...

15.2. Su. Ajattelin eilen ennättäväni vielä viimeiseen junaan Tampereelle, mutta jäinkin sitten kuuntelemaan ja laulamaan yli keskiyön muiden mukana. Aamu koitti Arabiassa: kissa kiipeilee jalkopäässä, lapsi kainaloiden välissä, molemmat jo ennen sarastusta.
Nuhan ja väsymyksen ja krapulan kolminkertaisesti kangistamana tuntui matkanteko Arabiasta junaan ja junasta Tampereen kirjamessuille kuin olisi yrittänyt mennä kalenteriaikaa outoon vastavirtaan. Edes nukkumisesta ei tullut mitään.

♥ Tampereen Kirjamessut olivat edelleenkin halvan oloiset. Kuin mikä tahansa Nakkilan kunnanvaltuusto vuokraisi Jaskan liiterin ja laittaisi sinne muutaman sermin erottamaan puolityhjiä kirjahyllyjä toisistaan. Sosiaalisena tilana manselaisten messut silti toimivat kuin ihan oikeat kirjallisuustapahtumat. Puolessatoissa tunnissa on tavannut kaikki mahdolliset tutut ja vielä ennättänyt kuulla Heidi Krohnin paljastavan miten teosofit siirtyvät seuraavassa elämässä Second Life -serverille. Huikeaa.
Oheisessa kuvassa kuplalogi Pertti Jarla puolestaan selittää miksi hän ei osaa piirtää hevosia Venäjän sisällissotaan. Tämän jälkeen ymmärrän miksi hevoset eivät olleet sodan voittajapuolella.
♥ Sitten takaisin kotiin hyvin ansaittuun... kokoukseen.
Osuuskunnan hallitus tukijoineen istuu kaksi tuntia pohtimassa miten jäseniensä siivousduunista kertyviä euroja käytettäisiin mahdollisimman demokraattisesti. Itse alan jo kallistua saunassa heitettyyn ehdotukseen, että palkataan konsultti suunnittelemaan se demokratia.
16.2. Jaroslav Hasek, tuo sarkasmin tuolle puolen yltänyt suuri humoristi, ihmetteli jossain kolumnissaan, miten tsekkiläiset lehdet käsittelivät Titanicin tuhoa. Analyysissään aina yhtä ylivoimaiset journalistit arvelivat, että Titanicin tuhoa ei olisi ehkä tapahtunutkaan, jollei laiva olisi törmännyt jäävuoreen.
♥ Tsekkiläisten journalistien analyysitasolle yltää Suomessa vain Säteilyturvakeskus. Tänään se on kommentoinut ydinsukellusveneiden törmäämistä Atlantilla - että mitään vaaraa ei ehkä olisikaan, elleivät veneet saattaisi myös upota.
Voi vain ihmetellä, montako vuosisataa ihmiskunnan pitää elää ydinvaara naapurissaan ennen kuin -pommeihin ja -laitoksiin aletaan suhtautua tosissaaan edes instituutioissa.
♥ Me vietämme tänään vihreää päivää Veganissimossa, Alma tapaa kummitätiään ja nauttii auringon säteilyn turvallisesti vanhempiensa kalpeilta kasvoilta heijastuneena. Talonmiesviikko juuri ennen hiihtolomaviikkoa riittää sotkemaan aikataulut, mutta saan viimeinkin päätetyksi, että lähden torstaina mökille ja palaan sitten maanantaina tai tiistaina. Niinpä siivousvuorot alkavat saman tien... ja motiivi on pakottavan korkealla, koska päiväkoti maksaa osuuskunnalle siisteydestä nyt triplasti sen mitä aiemmin.
♥ Työn kollektiivinen vastuu ei kuitenkaan muutu määrällisesti eikä laadullisesti, sillä yhteisö on paljon monimutkaisempi kokonaisuus kuin mitä juhla- ja kannustuspuheissa koskaan saadaan esille. Lähinnä 'yhteisö' tuo mieleen yliopistojen ainejärjestöt, joiden ainoa toimiva määritelmä on 'yhteinen aihe laiskuudelle'... ja silti yhteisö on edelleenkin AINOA (?) neutraali käsite millä lähteä purkamaan perhe- ja kansakuntakeskeisiä sosiaalisen elämän myyttejä.

17.2. Pakkanen kiristyi eilen, tänäänkin aamulla -15 astetta. Lapsen kanssa käyn hakemassa vain einestä lounaaksi, kirjastoon ja kaupunkiin tohtii tässä kurkkuröhässä vain bussin avustuksella.
Spefi-kurssilla on tänään taas mainion havainnollistavia tekstejä genren pelimäisestä suhteesta kirjoittajan & lukijan välillä, joten reissuaminen kannattaa muutenkin kuin työnä tai velvollisuutena.
♥ Sitten taas siivotaan ja kauhistellaan Alma-apinaa, ja napsutan vielä arvostelun Reitalan rokkiromaanista, jolle rippi-ikäinenkin rokkari nauraisi partaansa, mitäs tää tällainen fuulaa olevansa.
Mutta kriitikon on otettava kaikki vakavasti. Se on hänen ainoa työnsä, ja muu on metafysiikkaa.

18.-23.2. Savossa lumiretriitissä. Tampereelta katsoen sitä kuvittelee, että pakkanen on idässä niin paljon kuivempi ja kotoisampi, ettei kymmenenkään astetta kolise vielä missään, mutta kyllä se lautamökissä alkaa piankin tuntua.
♥ Ja sama pätee pimeyteen: vasta keskellä havumetsien totaalista talvipimeää äkkiä taas tuntee pelkoa, jota kaupungissa ei ottaisi millään todesta muiden saati itsensä kertomana.
Perjantai-iltana aivan mökin läheisyyteen ilmaantui vielä pöllö huhuilemaan. Sen sijaan, että olisin käyttänyt ainutlaatuisen tilaisuuden hyväksi ja hakeutunut kuuntelemaan lähemmäksi, palasinkin mökkiin (kello oli 23), laitoin tietokoneen äänettömälle ja kuuntelin miten uhkaava huhuilu kantautui sisälle saakka.
♥ Koko Jänissalmi oli pimeänä sunnuntaihin saakka, vain meidän mökistämme väikkyi iltaisin valo - tietokoneen kuvaruudulta. Päivät luin romaaneja (Synners, Helvetin sydän, Lykantropia, Erityisosaajia), mutta iltaisin katselin devareita: tavattoman sympaattinen saksanturkkilainen "Taivaan reunalla", typerän siloiteltu friikkikuvaus "Fur", sekä muutama genrepitoinen filmi.
Unet olivat aivan mustia, päiväkävelyt hohtavan kirkkaita... ja taas kerran kirjoitin aivan muuta kuin oli tarkoitus tällä retriitillä tehdä, tuloksena proosan sivupolkuja ja pino muistilappuja. No, nuha ja yskä sentään vähenivät.

24.2. Ti. Helsingin keikka jäi taas kerran väliin, tällä kertaa on kuumeessa lapsen äiti. Alma näyttää kyllä kasvaneen viiden poissa vietetyn päivän aikana niin paljon, että se on varmaan imenyt energiat äidistään. Ainakin hän osaa nyt irvistää otsallansa tyylikkäämmin kuin aiemmin ja on entistäkin vaativampi osoittelemaan asioita omakseen (eli saamaan ne käsiinsä kun hän osoitta niitä).
Veikkaan kyllä, että tässä on meneillään jokin megaluokan piilokameratemppu, että lapsi käydään vaihtamassa samannäköiseen viikon välein ja sitten lamppuihin kätketyt webcamit välittävät maailmalle vanhempien äimistelyä, mitä kaikkea kakara yhtäkkiä osaakaan.
♥ Päivä nukkuvan äidin ja ylienergisen lapsen välissä. Erittäin hyvä tekosyy olla paneutumatta kaikkiin niihin teksteihin, joihin päätti tarmokkaasti tarttua heti lomalta palattuaan. Ja onneksi vastavia skribenttirintaman släkkereitä löytyy netistä ihan vastaavin selityksin jakamaan tämän tumman vuodenajan laiskuuden. Etenkin GRRM-Martinin notablogin vuodatus VUODEN verran myöhästelevästä romaanista on hirtehisen hauskaa luettavaa.
'Hirtehisen' sikäli, että itsekin toivoisin GRRM:n keskittyvän enemmän varsinaiseen työhönsä eli eeppisen fantasian eeppiseen viimeistelyyn kuin muovifigujen ja tyttökalentereiden kaupitteluun.
Mutta amerikkalaisethan ne tietävät millä tavoin kirjatuotteenkin arvo nousee: pidetään lukijakunta odotuksessa....

25.2. Viikon scifisana: 'kestävyysvaje'.
Niin kammottava että totta - ja siksi vain teoreetikkojen käytössä.
Eletään kielenhuollon kurjinta aikaa, kirjoitetaan ja julkaistaan nopeita tekstejä, muttei ihmisiä vaan mediaa varten.
♥ Mutta kenties tilanne oli sama 1970-luvulla: nopeimpia tekstejä eli pamfletteja ei sittenkään tehty välineiksi yhteiskuntakritiikin eturintamaan, vaan niitä tehtaili yhteiskunnan mukakriittinen eliitti, ne joilla oli jo valta sekä säilyttää että arvostella oloja.
♥ Nykypäivänä pamfletteja kynäilevät vastaavasti ne, jotka istuvat KIINTEIMMÄLLÄ PAIKALLA vallassa, siis 30-40 -vuotiaat medianäkyvyydestään itsevarmat hesalaiset, niin vasemmalta kuin oikealta. Vasemmalta tuleville riittää akateeminen rooli, jotta he ovat varmoja paikastaan Hesarin listalla vasemmistointellektuelleista. Oikealta tuleville tehtävä on vieläkin helpompi kuollutta demarileiriä ruoskiessa.
♥ Eivätkä nämä ihmiset suinkaan tyhmiä ole, vaikka ovatkin sietämättömän itsevarmoja asemastaan. He kirjoittavatkin silmämääräisesti paremmin kuin 70-luvun vaarit, sillä heidän ei tarvitse osallistua mihinkään keskusteluun eikä herättää sellaista - heidän ainoa missionsa on päästä näkyville mediassa.
Tietysti pamflettibuumin ansiosta ilmestyy myös oikeasti kiinnostavia puheenvuorokirjoja, koska kaikki eivät kirjoita kulttuurista ja yhteiskunnasta. Oikeasti raflaavat tekstit repivät sellaisia instituutioita kuin lääkkeet ja kieli, siis käsittelevät näitä AINEKSIA jotka edelleenkin oletetaan neutraaleiksi ja arkipäiväisiksi.
♥ Kotona olen lueksinut toveri Erkin paksua pamflettia "Piikit ja pillerit". Se on HYVÄ ESIMERKKI hyvästä kiistakirjoituksesta, koska se jaksaa huvittaa ja kiinnostaa kaltaistani ihmistä, jolle huippu-urheilu muutoin on tylsintä mitä maailmasta löytyy.
Tavallaan se on myös paljon tähdellisempi ja ajankohtaisempi kirjoitus suomalaisen maskuliinisuuden ongelmista kuin mitä kukaan on kirjoittanut sitten "Voiko naista rakastaa?" -teoksen.
♥ Miksi sitten Erkin kaltaisia vapaita ajattelijoita on niin vähän?
Tai miksi on niin vähän ironiassaan hyytäviä kuin vaikkapa Kaarina Hazard?
♥ Ehkä kulttuuriakin vaivaa omanlaisensa 'kestävyysvaje'. Kotimaisen kulttuurin eliitti menestyy kyllä hyvin, mutta kulttuurista ei valu tarpeeksi KÄYTTÖKELPOISIA sisältöjä vähäosaisille. Viimeiset vaihtoehtokulttuurista kiinnostuneet tahot tekevät lehtiään ja projektejaan kunnioitettavalla PAIKALLISUUDEN eetoksella, mutta niiden merkitys VAKIINNUTETAAN samalla tavoin kuin leipäjonojen paikat joudutaan kaavoittamaan nykyisessä kaupunkiarkkitehtuurissa.
♥ Vain muutamat vapaasti liikkuvat ajattelijat kirjoittavat liikkeestä, joka ei olekaan enää liikettä, instituutioista jotka perustuvat pelkästään liikkeen illuusiolle - siis kommentoivat kansallista keskustelujulkisuutta (kuten Hazard) tai kansallista urheilua (kuten Erkki)... suomalainen elokuvahan kuoli jo aikoja sitten, joten sen liikeilluusiosta ei ole sanottavaa kuin muisteloissa...

26.2. To. Talven nollakohta: kevättä ilmassa, plusmiinusnolla, syksyä ihmisissä, plussana kaksisataa nollaa ja miinuksena 150000 työtöntä.
EI TUNNU MISSÄÄN, sanoo eduskunta ja istuu märät housussa juuri siinä poterossa, johon Hesari ja Nokia ovat sen yhdessä tuumin johdatelleet: Nokia on uhkailevinaan Suomesta lähtemisellä ja Hesari on paljastavinaan suuren kansallisen uhkailijan, joka sitten kutsutaan suoriin telkkaohjelmiin torjumaan huhut ja esiintymään suurena hyväntekijänä.
♥ Talven ja kommunikaation nollapisteessä ei ole muuta luettavaa kuin rivien välit: maailma on juuri sitä miltä se näyttää.
Tähän pisteeseen pääseminen on toki vaatinut runsaasti taantumista.
♥ Olin 19-vuotias kun ensi kertaa kuulin, että jotkut tulkitsevat SANOMALEHDISTÄKIN tekstit sen mukaan, kuka ne on kirjoittanut. Lukiossahan ei mediakasvatusta tunnettu lainkaan 1970-luvulla, joten kuinkapa Savon Sanomiin tottunut duunarin lapsi olisi tullut edes ajatelleeksi, että jossain lehdissä on kirjoittajan persoonalla huomattava valta ja merkitys. Muistan miten ikäiseni, taiteilijapiireihin jo tutustuneet kaksikymppiset savolaiset nauroivat päin naamaa, kun en tunnistanut Hesarin kriitikkoja nimeltä.
♥ Yliopistossa tilanne tietysti muuttui nopeasti. Hesaria ja Aamulehteä tuli luettua tiiviisti, ja jotain esikoisen saamaa ylistystä saattoi lukea posket punaisina.
Vasta vähitellen tajusi falskiuden, mikä piilee kaksinkertaisena kulttuuria koskevassa kirjoittelussa: kriitikoiden yrityksen esiintyä yhtä aikaa kirjallisen kentän sisäpuolisena tuntijana ja ulkopuolisena kommentaattorina.
Vähitellen tajusi, että kulttuurin kannalta kiinnostavampaa on kaikki muu kuin kulttuuriosaston jutut. Lopulta jäljelle jäivät vain rivien välit, missä kyllä riittääkin loputtomiin kaiveltavaa.
♥ Esimerkiksi tänään lehdessä siteerataan Kokoomuksen kansanedustajaa joka lipsauttaa, ettei Lex Nokialla ole suinkaan tarkoitus korvata rehellisyyttä. Heh. Juuri siitähän siinä on kuitenkin kysymys: firmat ulkoistavat eetoksensa. Enää puuttuvat yhtiökohtaiset, viherpesusta jo tutut anekonsultit ja kvartaalitunnustukset.
♥ Päivän scifi-uutinen: turkulaiset Mikko ja Samuli ovat löytäneet "tuntemattoman planeetan" suunnasta HD 11506.
Planeetan nimeä ja tarkoitusta ei siis vielä tiedetä, mutta sen arvellaan olleen tulossa turkulaisesta ravitsemusliikkeestä, joten Mikko ja Samuli ovat ilmoittaneet majoittavansa sitä toistaiseksi Kaskikadun kaksiossaan.

27.2. Mökkihöperyys on miltei jo muuttumassa patologiseksi tilaksi, mutta jouduimme kuitenkin perumaan UniCon-tapahtuman, koska S:n kuume nousi uudelleen torstai-iltana. Helsinkiin en silti päässyt SARVin hallituksen kokoukseen, kun enhän taaskaan voinut jättää lasta sairaan äidin hoiviin. Mietin aamulla mitä kirjoittaa hallituksen postilistalle, mutta luinkin sitten listalta yhden hallituslaisen roisin ilmoituksen, että hän eroaa hallituksesta.
Ajattelin, "pahus, ehtipä ensin", enkä sitten kirjoittanut mitään, en ajatellutkaan mitään, lähdin vain ulos lumisateeseen lapsen kanssa - ja työntelin vaunuja metsässä juuri kun korvalappuradiossa tuli sattumoisin Yle1:n Kirjakerho, jossa Seppo totesi Soikkelin jääneen studiosta sairauden takia. Heh. Sellainen viikko.
♥ Illlalla oma olo parani kun sai nukahdettua hetken, ja Matti-kummi ilmaantuikin katsomaan elokuvaa. Vietimme sitten hyvin tutusti pienimuotoisen con-illan, 1 leffa ja 1 lautapeli.
♥ Ja yhteensattumat sakkaantuivat muutenkin: juuri kun luin Patrick Rothfussin vinhaa versiota valitusvirteeen 'miksi kirjani on pahemmin myössä kuin Toinen Tuleminen', löysin verkosta tiedon, että herran kehuttu fantasiatrilogia on alkamassa suomeksi joskus ensi vuonna. Siis huolimatta siitä, että kirjoittaja on julkisesti umpilukossa jo kakkososan kanssa, josta tulee neljä kertaa normaalin romaanin mittainen. Pitää tulla. Muutenhan sitä ei menestysfantasiaksi tunnistettaisi.
♥ Ja lasta nukuttaessa avasin hyllystä summittaisen kirjan summittaisen kohdan David Mamet'n esseekokoelmasta ja se sattui koskemaan Stanislavskia, josta on juuri ollut telkassa dokumenttisarja ja joka on lisäksi keskeinen hahmo nanowrimo-kirjassani... Ja sitten kun palaan olohuoneeseen niin telkassa tuleekin juuri Mamet'n elokuva "Spartan"... niin verkottuvat tekstit ympärillä jos viettää viikkoja sisällä kirjojen keskellä... ja verkottuminenhan on kaiken ymmärryksen korvike...

28.2. Tänään spefi-heimot sitten kokoontuivat taas Näsijärven partaalle. Uhrisaunan olivat paikalliset pakanat onnistuneet polttamaan jo viime syksynä ja piina-avanto oli jäässä, joten Yhteisyö-kokoontuminen oli vähän ehkä vaisumpi kuin edellisinä vuosina. Aivan uutta sukupolvea edustivat Alma ja Juho, mutta menee vielä viitisentoista vuotta ennen kuin he istuvat jonkun spefi-järjestön hallituksessa - ja siihen mennessä vanhemman polven fandom istuu jo Rauha- tai Pitkäniemen puolella, jollei porvarihallitus lie häätänyt meitä Ahvenanmaalle muiden ö-kansalaisten joukossa.
♥ Ohjelmanumerot olivat kyllä ennallaan ja sellaisina loivat ihan oikeasti tärkeää jatkuvuuden tuntoa: kuulla mitä muissa kaupungeissa spefi-järjestöt puuhaavat ja tietää ettei kaikki verkottuminen ole vieläkään pelkkää netti-illuusiota.
♥ Kokousilta huipentui jälleen mr Halmeen armoitettuun standup-huutokauppaan, jossa punnitaan millainen kirjan pitää olla myydäkseen hc-faneille ("Tässä on VIELÄ enemmän tissejä kuin Porno-Alienistissa"). Arpajaisonnestani innostuneena huusin Priestin "Affirmationin", Brunnerin "Stand on Zanzibarin", sekä Crowleyn "Little, Big", siitäkin huolimatta, että jälkimmäinen löytyisi myös hallinoimastamme käsikirjastosta. Ja luulenko joskus todella lukevani tuon kirjan?
Tai varsinkaan Brunnerin sekopäisiä klassikkoja?
No, lukeminenhan PITÄISIKIN olla toissijaista, suorastaan turmelevaa, kun kyse on antikvaarisen huutokauppa-arvon saavuttaneista teoksista...
♥ Huutokaupan jälkeen osa kokousväestä suuntasi junille, osa Plevnaan, ja itse tein talvisodan tantereita muistuttavan vetäytymisen höökivaunujemme kanssa. Kaupinojalta on vain viitisen kilsaa Hallilaan, mutta bussiyhteydet ja teiden auraus hyvinkin vaihtelevaa... joten 20:55 sysimetsästä irrottua olin vasta 21:20 Teiskontien varressa, mistä ehdin 21:34 Hervannan bussiin, jolla pääsimme 21:55 päättäriltä lähteneen kotibussin kohdalle, ja olimme kotona juuri sopivasti ehtiäkseni vielä lauantaisaunan sekavuorolle, missä ei enää muuta seuraa ollutkaan kuin Hannu ja ihan hyvä lohtulöyly korvaamaan sen, mitä jäi talviuimareiden helvetinkiukaasta tänä vuonna kokematta.

MAALISKUU

1.3. Olemme niin tottumattomia illanistujaisiin, että pari olutta ja hieman Ipan tarjoamaa brändiä riittää tuottamaan krapulan. Lähdemme kuitenkin testaamaan Alman saamaa vauvapulkkaa, päivä on keväisen kirkas ja kymmenen asteen pakkanen ei tunnu edes metsän keskellä, minne lasta kiskomme. Almallakin on niin mukavaa, että hän nukahtaa, huojuva mytty vitivalkoisessa toppapuvussa, juuri kun olemme päässeet kauimmaiseen pisteeseen auki pidetyillä poluilla. Nukkuvana lapsi ei pysy pulkassaan, joten hänet on kannettava takaisin metsästä kuin kasa lumikinosta.
♥ Päivällä pistäytyvät vielä Ipa & Jussi & Vesa, mutta muuten spektaakkelinen spefi-viikonloppu on ohitse kuin huomaamatta.
Jahka uudet kirjat ovat löytäneet hyllypaikkansa, tuntuu taas kuin tietokoneen kuvaruutu olisi ainoa vakaa ikkuna itselle tärkeimpään maailmaan. Kahden viikon päästä ikkuna sentään taas lavenee, kun lähdemme Jyväskylään katsomaan Ipan väitöstä suomalaisen spefi-fandomin sielunelämästä. Maailmat hohkaavat.

2.3. Vielä viime syksynä Aamulehden poliittinen sävel oli helinää ja hyminää, kun porvarihallitus sai rauhassa vuodattaa kyyneleitään milloin minkäkin rikki-mutta-asialistalla -pykälän puolesta. Suomen rymisteltyä lama-aikaan on Alkkarin juttuihin tullut sotarumpujen jyskettä, mutta vieläkään ei ole keksitty mihin sotaan Suomea kannustettaisiin.
Niinpä "mediayrittäjien" kaltaiset umpihankihapitalistit EDELLEENKIN vuodattavat lehdessä kyyneleitä: nämä vara-apuset nyyhkivät meidän edelleenkin elävän demarivallan jälkeisen, posttraumaattisen stressin alla.
♥ He siis selittelevät, aivan kuten kulttuuriväki jatkosodan jälkeen, miksi tyytyivät piileksimään mediapoteroissa kun tarjolla olisi ollut poliittinen eturintama Itää vastaan.
♥ Vain vertauskuvat ovat vaihtuneet. Esimerkiksi eilisessä Aamulehden Asiat-liitteessä (1.3.) mediayrittäjä Jaakko Tapaninen kolumnoi Boxberg&Heikan pamflettia Lumedemokratiasta kertoakseen omat nuoruusmuistelonsa suuresta itämaisesta sodasta ("Suomi katseli tienviittaa, jonka toinen nuoli osoitti länteen, toinen itään").
Jaakko Tapaninen oli nuorsuomalaisine kavereineen päässyt tapaamaan "suuryritysten ylintä johtoa, johtavia virkamiehiä, emerituspäätoimittajia, professoreja". Näiden ohje nuorille porvareille oli ollut, että kamppaillakseen lumedemokratian salaliittoa vastaan heidän tulisi perustaa oma herraklubi.
♥ Asetelma on, söpösti ajateltuna, oikeastaan samanlainen kuin elokuvateollisuuden ylivaltaan kyllästyneille sanottaisiin, että perustakaa oma leffakerho.
Eikä vain samanLAINEN vaan ihan sama.
Sillä niin kuin kuuskytlukulaiset leffahullut, tuo vasemmiston versio takarintaman mediapelleistä, nämä jaakkotapaniset nyt sitten selittävät poteroihin jäämistään sillä, että heille ei annettu kapinalisenssiä muuhun kuin sikarien röyhyttämiseen pressiklubeilla (tai munasuojien polttamiseen projektorikopeissa).
♥ "Suomi ei ole kollektiivinen harha, vaan elämänmittainen haaste", julistaa Jaakko Tapaninen eilisen kolumninsa päätteeksi. Hän siis sanoo olevansa NYT valmis siihen sotaan, jonka hänen porvarikaverinsa ovat vastikään voittaneet hänen puolestaan.
Jep, ja vielä vuonna 2030 Peter von Bagh luennoi Kaurismäen vallankumouksellisesta merkityksestä luokkasodalle.
Sodankylän käpykaartissa tavataan?

3.3. Lapsi on kahden viikon sisällä alkanut kasvaa oravaksi. Hänen kaksi ensimmäistä (vastakkaista) hammastaan ovat tulleet esiin ja hän on ryhtynyt rohkeammin kiipeilemään sellaistakin pintaa vasten, jossa ei ole ulkonemia käsille.
♥ Turhautumisen ja kiukun ilmaisut ovat sitä mukaa monipuolistuneet: toisinaan lapsi heittäytyy lattialle makuulleen ja huutaa maata vasten, toisinaan hän upottaa ainoan hampaana pelipöydän syrjään ja yrittää järsiä siihen paikkaa tässä maailmassa.

4.3. Ke. Tänään eduskunta sitten hyväksyi historiansa ensimmäisen lain, joka luvallistaa isoveli-tyyppisen tarkkailun missä tahansa rahavalta katsoo sen käteväksi, siis ns. Lex Nokian.
Kiinnostavaa eduskunnan äänestyksessä on lähinnä se, ketkä Vihreistä olivat niin vellihousuja, etteivät rohjeneet esittää paikan päällä mielipidettään urkintalakia vastaan, vaan pakoilivat kansalaisilta saamaansa tehtävää voidakseen päteä jatkossakin hallituspuolueen auktoriteetilla:
Alanko-Kahiluoto Outi /vihr Poissa
Haavisto Pekka /vihr Poissa
Hautala Heidi /vihr Poissa
Karimäki Johanna /vihr Poissa
Kasvi Jyrki /vihr Poissa
Ojansuu Kirsi /vihr Poissa
Sumuvuori Johanna /vihr Poissa
Kaikki siis niitä Vihreitä, joille on tärkeämpää oma julkinen imago kuin mikään poliittinen tai parlamentaarinen periaate. Hännänhuippuna 'ulkovihreä' Merikukka Forsius, joka ei ole ollut ylipäänsäkään LÄSNÄ politiikassa muutoin kuin ehkä bilettämäsä samalla planeetalla.
♥ Enemmän selkärankaa on jopa niillä Vihreillä, jotka sentään tulivat paikalle äänestykseen ja olivat lojaaleja sentään jollekin taholle, olipa se sitten vaikka kansaa digianturan alle tunkeva porvarihallitus.
Illalla Nelosen tv-uutiset väittävät Kasvin ja Sumuvuoren äänestäneen lakia vastaan, mutta Ylen linkittämämän eduskunnan asiakirjan mukaan he olivat poissa paikalta.
Nollan ja ykkösen väliltä vihreät kansanedustajat näkyvät löytänevän monta välimuotoa mielipiteensä osoittamiselle.

5.3. Ropesessio #35, mahtavia meritaisteluja. Tursas näyttäytyy, mutta vain höpötattia nauttineille piraateille.

6.3. Ensimmäinen Oikea Kevätpäivä (vrt. 3. helmikuuta, joka oli vain "kevätpäivä"), aurinko tuntuu lämpimänä kasvoilla, lumien sulamisen kuulee ja haistaa.
Tietysti juuri silloin, kun yliopistolla on vaikuttava goottiaiheinen seminaari, jota vietetään ikkunattomissa saleissa. Kuuntelen vierasluennoijan, erinomaisen sujuvan Alex Warwickin, joka selittää goottisten aiheiden suosiota reaktiona länsimaista kulttuuria riivaaviin traumanarratiiveihin.
♥ Kuuntelen vielä muutaman opiskelijapaperin, mutta sitten on päästävä jo ulos, käytävä kirjatossa, istuttava Pyhäjärven rannalla juomassa se lasillinen sahtia joka kuuluu ensimmäiseen Oikeaan Kevätpäivään.

7.3. Poliittisessa henkilökomiikassa tämä viikko on ollut kuin jokin Iltalypsyn erikoisjakso. Keskiviikkona vihreät esiintyivät puolueena, jonka mielipide on ehkä kyllä poissa paikalta, ja samana päivänä SDP:n Jutta U julisti uhrivalkoisiin pukeutuneena että kahden miljoonan kansalaisen olisi kokoonnuttava... heidän kivalle nettisaitilleen.
♥ Poliittisen pelkuruuden pohjalukemat veti kuitenkin perjantaina kansanedustaja Pentti Tiusanen, joka omassa synttäriohjelmassaan (Yle1) alkoi kierrellä ja käännellä, kun toimittaja pyysi tätä edes kommentoimaan vasemmiston rähmälläänolon aikakautta: Tiusanen alkoi kauhistella Lumedemokratia-kirjan tekijöiden todelliuuspakoa nykypäivästä ja kehuskella kuinka vaativaa oli kouluttautua kirurgiksi, sen sijaan, että hän olisi edes yhdellä lauseella rohjennut vetää rajan siihen, KETKÄ sitten olivat rähmällään ja kuinka paljon, ja miksi juuri hän olisi ollut muita kriittisempi "viaton opiskelija" 70-luvulla.

8.3. Su. Keväthankien kirkkaus ei kauaa häikäise, kun ainoa tapa niistä nauttimiseen on työnnellä edellään lastenvaunuja. Yhtä hyvin voisi nautiskella Välimeren auringosta pyhän maan panssariesteenä. Samanlaista saatanan elinkautista.
Jos olisi ikäyttämiskone, jolla lapsen voisi hetkessä kasvattaa 18-vuotiaaksi ja lähettää maailmalle, pois omalta vastuulta, niin laittaisin kersan sellaiseen epäröimättä.
Ei ole pennin vertaa järkeä, että lapsia hankitaan parisuhteen tai ydinperheen kokoiseen vankilaan. Vanhempia pitäisi aina olla vähintään kolme tai neljä, jotta aina yksi kerrallaan voisi kuljeksia missä huvittaa. Myös ja etenkin lapsen äiti, sitten kun kersan eroahdistus alkaa helpottaa.
♥ Kerron tämän myös lapsen äidille, mutta puhe kääntyy vain siihen, mihin seuraavaksi muuttaisimme, jotta elämä olisi jännittävämpää kuin täällä nukkumalähiössä. Vaihtoehdot ovat vain kaupungin meteli ja metropolin vieraus tai lähiön kalmistomainen rauha ja maaseudun yksinäisyys.
Niinpä tuhlaan taas vähätkin energiaoptioni googlaamalla verkkoaikani "ekokyliä", kunnes törmään "fengshui-arkkitehtuurin" kurssiin.
Hörhösuodatin pitää ihmisen telkkarin ja termostaatin välissä.

9.3. Kansainvälinen aivoviikko. Blaa blaa blaa.
Anna käy pelaamassa Menolippua ennen kuin katoaa Belgiaan, lapsi repii punaisia junavaunuja pöydän reunalta.
Päivän ulkoilu lumisateessa, käydä hakemassa kirjastosta Bradburyn (lattea) kirjoittajaopas ja paistaa sitten Lidlin kebablastuja lounaaksi.
Tyhjä ansioton päivä. Erästä novellia varten oli sentään ajatus, että käyttäisin päähenkilöön samaa vertauskuvaa tietoisen ja tiedostamattoman erottavasta "otsonikerroksesta" kuin Pipana hallitun sekoamisensa aikoihin.
Se ajatus syntyi eilen ja jäi käyttämättä tänään.

10.3. Viime lauantaina sain sähköpostissa ihan ilmaisen e-lentolipun Lissaboniin, joten kohtalo on sentään vielä puolellani, vaikka mitään erityistä en tee tai toivo elämän fantsuttamiseksi.
Tunnistin ja tunnustinkin sentään oitis, että matkatoimiston mokaama lippu oli tarkoitettu täyskaimalleni.
Joka pääsee siis Portugalin suveen toukokuussa...
Niin, niin läheltä kohtalon kultaviitta heilahti...
♥ Okei, tein eilen sentään yhden malliversion kaavanovellista ja tänä aamuna vielä toisen. Sellainenkin puuhastelu pitää vähintäänkin työmuistin vireänä.
♥ Luovan työskentelyn metodiksi tarvittaisiin kuitenkin jotain pitkäkantoisempaa kuin mallinovellien tekeminen. Bradbury kertoo pöljissä, amerikkalaistyyppisen leuhkissa esseissään omasta novellimetodistaan, joka kuulostaa kyllä erinomaiselta - ja selittäisi miten niin hupsu ihminen on saanut aikaiseksi ison joukon spefikirjallisuuden timanttisimpia novelleja:
Bradbury väittää, että KYMMENEN VUODEN ajan hän senttasi novelleja siten, että maanantaisin kirjoitti ekan version, tiistaisin toisen version, jne, kunnes lauantaina lähetti jollekin lehdelle lopullisen version. Sunnuntait hän käytti ideoiden keräilyyn.
♥ Kuulostaa mekaaniselta murkinoinnilta, mutta ottaen huomioon, että herran best of -antologia koostuu SADASTA novellista, jotka on julkaistu 1940-1980-luvuilla, opin opettavuutta kannattaisi kuunnella tai kokeilla.
Miksei myös näin: 2011 kirjoitan ekan version fantasiaeepoksesta, 2012 toisen version... jne, kunnes vuonna 2026 julkaisen lopullisen version Alman lähtiessä maailmalle eli voidessani aloittaa taas viimeinkin oman elämäni.
♥ Vaan mikähän mahtaa olla tallennemuoto tietokoneissa vuonna 2026? Vieläkö niissä on paikkaa muistitikulle vai noudetaanko tiedostot universaalista kvanttitietokoneesta?
Kun yritin laittaa verkkoon luentomateriaaliksi parin vuoden takaista alkoholismiartikkelia, en löytänyt edes siitä lähimainkaan viimeistä versiota. Onneksi meillä on sentään Turku, siellä kaikki vanha säilyy somasti ja luotettavissa käsissä.

11.3. Helsingissä paistaa jälleen kevätaurinko, Tampereella on tihuttanut lunta. Tällä kokousreissulla ei kuitenkaan ole aikaa paistatella rannikon ainutlaatuisessa valossa, sillä Bulevardin arvotiloissa puidaaan taidekritiikin tehtävää ja tulevaisuutta digitaalisessa nollayksimaailmassa. Se ei ole ihan vähäpätöinen asia, vaikka Kritiikkiportilla onkin viikossa vain n. 2500 käyntiä; siis muutaman prosentin luokkaa verrattuna yksittäisten sanomalehtien verkkosuosioon.
♥ Itse olen edelleen sitä mieltä, että internet pitäisi sulkea ja lopettaa, koska sen tuhoava vaikutus on niin selvästi suurempi kuin hyödyllinen, sekä kulttuurin että sosiaalisen elämän suhteen.
Riskiyhteiskunnalle netistä on tullut kätevin väline etäännyttää ongelmat sellaiseen julkisuuteen, joka on ikään kuin omamme rinnalla tarjoamatta yhtäkään selvää syy-seuraus-linkkiä "perinteiseen" julkisuuteen.
Selvää yhteyttä ei haluta nähdä, siitäkään huolimatta, että nettijulkisuus jos mikä on tuonut paljaasti esille suomalaisen ja saksalaisen ja amerikkalaisen mieskulttuurin ylläpitämän barbarian. Missäpä muualla niin keskiluokkaisen kunniallisilta näyttävät "rotutohtorit" ja "aseharrastajat" voisivat pestä kätensä niin näppärästi kuin netissä?
Perinteisessä julkisuudessa, sen sijaan, moiset henkilöt voidaan vielä kohdata alennustilaa edustavina tahoina, kuten Leif Salmén oli tehnyt soinilaisten mustapaitojen edustajalle jossain tv-showssa.
♥ Vielä toistaiseksi. Mutta nettijulkisuuden aika on vasta ALUILLAAN ja yhä useampi sielu menee perse edellä johonkin naamakirjaan niin kuin virtuaaliset taivaanportit olisivat siellä auenneet ulos tästä ajattoman haaleasta todellisuudesta.
♥ Tottahan toki internet ja tietokoneet ovat MYÖS "pelkkä" työkalu. Niin minäkin olen tätä itselleni selittänyt. Ja että humanistin tai senttarin on käytettävä kutakin työkalua sen mukaan miten siitä on hänen luovalle JULKISUUSTYÖLLEEN hyötyä. Niin kauan kuin "tämä" kaikki vielä on - ja niin kauan kunnes on visummin rakentanut ihan oman virtuaalisen maailmansa kirjoista ja kuvitelmista, jotka eivät pelkästään verkotu vaan ovat yhtenäistä kudosta.
♥ Tämä jos mikä on virtuaalisen idealisointia, mutta sentään niiden itsejen näköistä, jotka ovat säilyttäneet rakastettavuutensa tässä todellisessa maailmassa.

12.3. Pilvisenä päivänä voisi hyvin uppoutua Atsameen ja Soloniaan aamusta iltaan, mutta lapsi kiinnittää terrorillaan tämänpuoleiseen maailmaan - koska ei ole päässyt omaan unimaailmaansa tarpeeksi moneksi tunniksi ja on siksi erityisen kiukkuinen, kun vanhemmat yrittävät keskittyä Atsamen kuninkaallisten pelastamiseen Uusimman Velhottaren valtapiiristä.
Taikuuden uusia lajeja ja voimakkuuksia vain ei pysty kehittämään loputtomiin rp-maailmassa, joten arkisiin yksityiskohtiin taikuuden KÄYTÖSSÄ (kaikki prinsessat eivät herää suutelemalla...) pitäisi pystyä kiinnittämään huomiota, mikä taas ei sitten onnistu jos lapsi repii pöydältä jokaisen kartan sukupuineen kaikkineen.
♥ Opinko tänään yhtään mitään uutta kummastakaan maailmasta?
No ainakin sen, että tehokkain tapa murtautua hyvin vartioituun merirosvolinnaan on pukeutua miimikoiksi ja feissareiksi. Taatusti kukaan ei kiinnitä huomiota.

14.3. Jyväskylässä Ipan väitös. Päivä jona fandom sai kasvot... tai jotain niiden kaltaista...

16.3. Viikonloppu oli meille kaikille niin väsyttävä, että laitoimme lapsen sunnuntai-iltana nukkumaan jo kahdeksalta ja painuimme itsekin. Silti on uupunut olo seuraavana aamuna, 12 tunnin levon jälkeenkin, koska ulos ei mikään houkuttele ja työhön ryhtyminen koneen ääressä on niin matalavireistä puuhaa sekin, että yhtä hyvin voisi nukahtaa uudelleen. Ja kello 10 lapsi äiteineen nukahtaakin... minun on keitettävä kahvia... ja naputeteltava jotain Verrosen kirjasta jotta sellainenkin kohta hyllyssä elävöityisi, joka on pieni mutta ammatillinen eli helposti ahtautuva.... mitä tämä siis on muuta kuin ELÄMÄÄ TISKILLÄ jossa tiskinä toimivat kirjahyllyt ja kassakoneena läppäri...
Iltapäivällä käyn Alman kanssa Hervannassa, ulkoilun sijaan se merkitsee lähinnä bussissa kököttämistä.
Kotiin palattua raportti lauantaisesta väitöksestä, se tuntuu jo jonkin suorittamiselta, valokuvat vahvistavat tunteen raportista ja todistajan paikallaolosta.

17.3.
"Olen aivan täpinöissäni. Sen takia että taas on vähän niin kuin matsi tulossa. Hyvät ystävät, meillä on fantastinen ehdokasjoukko, aivan loistava!"
Aikalaishavainto 14.3. 2009 Hämeenlinnassa

20.3. 2009. Pe. Luentoreissu Turkuun. Aamu on hyytävän kylmä eilisen neljäasteisen kevätpäivän jälkeen. Olen puhunut kirjallisuuden alkoholismikuvauksista ainakin 3-4 eri paikassa, tänään on kehystettävä aihetta sillä, mitä miestutkimus kirjallisuustieteen kannalta tarkoittaa ja miksi juuri alkoholismi on ollut tärkeä aihe.
♥ Porukkaa on kuulemassa melkoisesti, siihen nähden, että kyse on varhaisesta perjantailuennosta. Luennon jälkeen on vielä pienryhmäkeskustelu, mistä saan hyvän koosteen varsin erilaisista addiktiokuvauksista kuin se mitä kirjallisuus, etenkään kotimainen voi tarjota.
♥ Lounaskohtaaminen Keitaalla lapsen ja äitinsä kanssa. Sää on liian viileä ja tuulinen, jotta voisimme lähteä matkan retkiosuudelle Rauvolanlahdelle, edes uuteen vauhtiin päässeillä sporttirattailla. Juomme oluet Kirjakahvilassa ja palailemme taas yliopistolle.
♥ Juslenian seminaarikirjastosta löysin aamulla Beckin "Natural Chaos of Love", jota olen kytännyt Tampereen yliopiston kirjastosta vuosikausia - huomaamatta että se olisi kaiken aikaa ollut niin lähellä. Puolessa tunnissa ehdin tutustua kirjaan todetakseni, ettei sillä ole mitään erityistä annettavaa romanttisen rakkauden merkityksestä post-individualistisessa yhteiskunnassa. Näin Turku toimii arkistoina...
...vaikka muuten Turku näyttää tällaisena päivänä niin järisyttävän rumalta kuin olisi kiusallisella nostalgiakäynnillä muinaisessa Leningradissa: kaikki on rumaa, köyhää ja likaista, verrattuna Tampereeseen tai Helsinkiin.
♥ Sporttaan Alman kanssa kello kuuden junalle, jätämme äitinsä kokoustamaan nörttien kanssa, joten tietysti hän hukkaa puhelimensa ja palaa reissusta vasta keskiyön tienoilla, kun lapsi on jo autuaasti unten mailla ja muurahaisongelmaan olen keksinyt Lopullisen Ratkaisun (kynnyksen kulmaan teippi!).
Näin Tampereella toimii: öittäin milloin ei käytännöittäin.
20.3. 1989. Aamulla eka soitolla Turunen vastaa, kertoo nolona kuin lapsi että oli röpöstellyt edellisen viikon, sovitaan että tulen keskiviikkona Juukaan. T selittää kauan ajo-ohjeita, en muista kuin leirintäalueen. Mutta olen taas innoissani ja elävä, näen laitoksella S:aa, se muistuttaa, että mun pitää sanoa "pidä hauskaa" lähtiessä, sanon englanniksi. TK-luennon istun kerrankin MILTEI loppuun, ulkona paistaa aurinko, kadut keväänä, kuivaa. 17 TMUG, HyperCard-esittely. Kirjaston kautta himaan. TV-huoneessa yleisöennätys, "Vain muutaman dollarin tähden".

21.3. 2009. Aurinkoinen kevätaamu. Lapsen sporttivaunuilla pääsee miltei missä tahansa, mutta puuttuu suunta ja tarkoitus mihin mennä, etenkin kun äitinsä lähti taas aktiivimenoihinsa ja lapsen kanssa joudun jälleen yksin etsimään lounaspaikan, vaipanvaihtovarikon, jne.
♥ En ota millään uskoakseni, että elämä on voinut olla joskus tylsempää kuin tämä tällainen, joten alan puhtaaksikirjoittaa 20 vuoden takaista päiväkirjaa. Kuvittelin että se olisi ollut sama kevät jonka vietin Tukholmassa, mutta se näkyykin olleen vielä syventävien opintojen aikaa Tampereella, kun asuin Annalan opiskelijasolussa enkä osannut edes kuvitella sen paremmin jatko-opintoja kuin asumista tai rakkautta "vapailla markkinoilla". Oli vain solu, patja - ja kottaraispönttö, jossa gradut ja romaanit pesivät. Yhtä hyvin olisi voinut olla 15-vuotias kuin 25. Pateettista?
♥ Lähdemme sporttivaunuilla keskustaan, kun kerran bussi 12 osuu kohdalle, ja päädymme kävelykohteidemme suosikkiin, Tuhman Tädin Kiinalaiseen. Sammonkadun etnopaikoista Kiltin Tädin Kiinalainen on kaikin tavoin parempi, mutta vastapuolella taisteleva Tuhman Tädin mesta on jännittävämpi - etenkin tänään!
♥ Olemme ravintolan ainoat asiakkaat ja istumme lopettelemassa lounasta (= Almu nauraa rätkättää tölkinkannelle), kun yhtäkkiä paikan emäntä alkaa itkeä tiskin takana, sellaisella lohduttomalla tavalla kuin aikuiset äkillisesti surevat. Hän katoaa keittiön puolelle ja minä pakkaan nopeasti Alman (olen jo maksanut ruoan siis), koska tuntuu kuin olisi muutoin velvollinen johonkin.
♥ Kotimatkalla haemme Lidlistä jättipatterin saksalaista vissyvettä, yksi pulloista vuotaa... globaalin surun metafora suruttomuudestamme?
21.3.1989. Illalla esittelen gradun johdannon jonka aamulla monistamosta hain. Juhon luona oluella, käydään myös lähiöbaarissa. Alkaa sade, joka jatkuu vielä seuraavan päivän ja Pohjois-Karjalan. Keskiyön junalla halki maan, unessa miltei koko matka. Idässä metsissäkin lunta.

22.3. 2009. Lapsi on yhtä autuaan tyytyväinen aamuihinsa riippumatta siitä, onko hereillä yksi vai kaksi vanhempaa. Käyttökelpoisia sanoja hän on oppinut vasta kaksi, 'äiti' ja 'kakka', mutta niiden käyttötiheys ei sekään näytä liittyvän tunteisiin vaan lepakkomaiseen tilan luotaamiseen. Hän tietää mihin sanat liittyvät, mutta ei toistele niitä turvan kutsumiseksi tai tarpeen ilmoittamiseksi. Tutut sanat ovat vain jotain millä hän jäljittelee vanhempien läsnäoloa... arkensa ratkaisuhetkissä...
♥ Eilen vaihtui kalenteriharmaan aika kevätvalon kaudeksi. Suurin osa suomalaisista tuntuu kadonneen sinne harmaan keskelle, jääneen salaa turistirannoille tai kätkeytyneen mediakoteihinsa odottamaan kesää. Yhteisön lenkkisaunassa ei vieläkään käy muita miesvuorolaisia kuin minä ja Jukka, mutta kai se täytyy vähitellen hyväksyä valveilla pysyvien ylellisyytenä.
♥ Tänään perhe retkeilee yhdessä. Vaihtoehtoiset suunnat ovat täällä vain kahden lähikaupan reittejä tai pulkkamatka metsässä, mutta lähellekään retkeilyn fiilistä ne eivät vastaa. Lapsi pitäisi saada tukevasti reppuselkään ennen kuin hän tuntuisi enemmän motiivilta ja vähemmän taakalta lähteä ulos.
♥ Kevään murrosta merkitsee myös osuuskunnan vuosikokous, jonka yhteydessä keskustellaan ulkoisista muutoksista, siis kellarin remontoinnista ja piha-aidan rakentamisesta, sekä sisäisistä hankkeista: Kotipehkun historiikista ja verkkosivuista.
Uuteen hallitukseen vaihtuu kolme ihmistä ja puheenjohtajan nuija siirtyy Pekalle, mikä on todella helpottavaa. Näin isojen hankkeiden aktivoituessa on välttämätöntä, että osuuskunnan ruorissa on joku, joka on ollut rakentamassa tätä kaikkea alusta alkaen, eikä kaltaiseni pälvipaikkaboheemi.
22.3.1989. Tiheä sade, saavun Joensuuhun 7:07, bussi Juukaan lähtee 7:15, mutta kiertää kaikki sivukylät (postiauto), nukun ja pääsen pahasta olosta. Juuan lähellä bussiin kertyy "autuaita ölvänöitä" karvahattuineen, katsovat minua hölmistyneinä. Kävelen Piiterin campingin risteyksestä, pistäydyn 1. taloon, siellä tupa tyhjä, vaikka tuli liedessä ja kello tikittää. Ulkona mietin uskaltaako mennä vastapäiseen taloon, jossa koira räksyttää vapaana, kun äskeisestä talosta tulee vanha mies. Neuvoo haluttomasti Tuonosen Toivon talon. Sataa, hiekkatie on savena ja vetenä, campingin ohi ja löytyy Turusen appiukon veljen talo, nainen neuvoo perille. Siellä T:n anoppi tuvassa, neuvoo taon takaiseen hirsimajaan ja huutaa "HEIKKI", T. tulee alakertaan, pienempi ja hiljaisempi kuin odotin. Haastattelen 3 tuntia, T:lla kiire postiin, tarjoutuu viemään kylälle. Naputtaa kirjeen valmiiksi odottaessani alakerrassa. Vie kylälle, kysyy vielä Matkahuolto-baarista bussin lähtöajalle varmistuksen, hyvästelee lämpimästi. Haen kaupasta lisää suklaata, busseja tulee, jokaisessa lukee "Joensuu", mutteivät mene sinne, kyselen, käppäilen Matkahuollon edustalla muiden joukossa mahdollisimman rauhallisesti etten erottuisi turistiksi. Paluumatka 2 tuntia, osin nukkuen. Joensuu, kävelen Noljakkaan, Villa on kotona. Illan mittaan tapaan alakerran Panun ja hänen Mac'insa, on suomen lukijoita. Saunassakin käydään ja J Saaren luona ruokinemme, puhutaan tietokoneista, äänentoistosta, katsotaan telkan eri kanavia.

23.3. 2009. Tavallinen maanantai, vaikka vietämme tällaisia yhdessä vain kerran kuussa: lounas intialaisessa, Akateemisesta Guardian-lehti, sitten kotiin päiväkahville ja -unille. Illalla koneiden kannet avataan, hitaasti niillä syntyy täyttöpaikkoja vanhoihin proosateksteihin, ja lapsi roikkuu välillä lahkeessa, välillä hakkaa radiota ja nauraa hullun tiedemiehen hyvin tunnistettavaa naurua.
♥ Mutta myöhään illalla tulee vielä yllätysviesti, juuri niin vaivihkaa sähköpostilaatikkoon kuin jotain tapahtuisi omien päiväkirjarivien välissä. Postikortin kokoisessa iestissä ystävämme Erkki kertoo seikkailuistaan Afrikassa: uudesta vaimosta ja perheestään, kamppailusta byrokratian kanssa ja toiveesta saada perhe kesäksi Etiopiasta Suomeen. Jos tämä vaimo on sama ihminen, josta E on joskus näyttänyt valokuvia, niin hänen siunailunsa hyvästä onnesta ovat juuri niin kuninkaallisia ornamentteja kuin "Hiihtoliitto tiedottaa" -otsikoituun viestiin voi laittaa Saharan korkeudelta.
♥ Niin pieni maailma, onneksi, ihmiset lähempänä toisiaan kuin kuvaruutua!
"And above the sky a moon or an astronaut smiles on television".

23.3.1989. Kiirastorstai, sininen taivas. Lounas yliopistolla Panun kaa, Domino-talosta löytyy suomen lukijoiden ilmoitustaulu ja järjestön osoite. Panu kiipeää Akin kerrokseen ja aukaisee lukon veitsellä, kun A unohti avaimen. Illalla käydään tyhjänpäiten kaupungissa, A vain yrittää aktivoida meitä, sitten taas J Saarelle ihailemaan sen uutta CD-soitinta. Lopulta bussiin ja sillä juna-asemalle asti, 22:35 -junalla Kuopioon, kävelen vastasataneessa sohjossa kotiin, nauhuri painaa kuin antologia viisautta.

24.3. 2009. Aamulehden sunnuntainumerossa oli lehden päätoimittaja Matti Apunen suunnannut aseensa vaihteeksi omiin työntekijöihinsä, tällä kertaa kulttuuripuolen journalisteihin.
♥ Osansa tästä pääkirjoituksen kohdalla julkaistusta "synkkis huutelee kolostaan" -formaatista saivat myös kriitikot: jos kriitikot eivät yhdessä ruoski esimerkiksi lapsipornoiluksi leimattua taidenäyttelyä niin he eivät ole valppaasti samalla haaskalla kuin iltalehdet - ja se on pahaksi bisnekselle, antaa Apunen ymmärtää.
♥ Apusen jutussa sinänsä ei ole sisältöä mihin tarttua, koska se rakentuu haulisateen tapaisille summittaisille väitteille kulttuurijournalistien tehtävän ja asenteen muuttumisesta, eikä yritäkään pohtia, olisiko journalistisissa sisällöissä tapahtunut äkillinen köyhtyminen kulttuuriosastoissa. Tai kenties sanomalehtijournalismin suhteessa yleisöönsä on ylipäänsä menossa murros, johon reagoidessa kulttuurijuttujen resursseja on kaiken aikaa supistettu - ja lopulta, murrokseen vetoamalla, päätoimittaja voi teloituttaa milloin minkäkin syntipukin.
♥ Ainakin hän omiaan ampuessa säästynee muutamilta lamaleikkauksilta. Sellaisia lahtijohtajiahan Tampere on aina vetänyt puoleensa. 24.3.1989. Samin luona, uusi suosikkipelimme on "Zack McKracken and the alien mindbenders". Illalla Rolemasteria warriormunkin kaa, GM vain tyhmä, taistelu hidasta, poistun mielelläni katsomaan Ellulta haettavaa videota, "Musta leski". Yöllä unessa suunnittelen Samin kanssa pelottavaa ropehahmoa, pelkään oikeasti, huudan "bhaa", herään.

25.3. 2009. Kova pakkasjakso on yllättänyt kevään odottajat. Aamuvarhaisella on kymmenenkin astetta pakkasta, päivällä se laskee lähelle nollaa, mutta pitäisi olla metsissä, jotta aukiopaikoille hohtavasta auringonpaisteesta voisi nauttia.
♥ Täällä lähiössä ulkoilemme vain sen verran, että käymme onnittelemassa Kotipehkun uutta "äijänkörilästä" (4250 g) ja fillarilla saunakaljaa lähikaupasta.
Lapsi ja äitinsä lähtevät sitten käymään toisella puolen kaupunkia, millä välin editoin ison palan "Stanislavskin pitopalvelua". Kirjan muotopuolisuus rohkaisee välillä uskomaan, ettei yksittäisiä novelleja tarvitse viimeistellä sulkeumaa tai edes jatkuvuutta varten - välillä taas kauhistuttaa se, ettei tässä ole penninkään järkeä editoida jotain irtonaisia kohtauksia irtonaisten varttiboheemien irtosuhteista. Että eihän tässä ole enempää substanssia kuin pussillisessa toisiinsa tahmaantuneita irtokarkkeja.
Päivän scifisana: atooppiset perheet.

25.3.1989. Lankalauantai. Kirkas päivä. Aamulla Samin luo, illalla vie Jaakko meidät videoliikkeen kautta meille, katsotaan "Naapurissa kummittelee". Saatan S:n kaupunkiin bussilla. Torilla ei actionia. U katkaissut "Exodus"-leffan nauhoituksen, siitä riittää taas G:lle vihan aihetta.

26.3. 2009. Alma käy ensimmäisessä hammastarkastuksessa vaikka hänellä on hädin tuskin enempää hampaita kuin sanoja. Ainakaan sellaisia joita voisi julkisesti esitellä. Hammashygienisti luettelee samat asiat kuin mikä tahansa valvontakamera osaisi: tarkkaile suuta ja raportoi poikkeavuuksista, anna sylkinäyte ja vältä välipaloja.
♥ Entä jos kasvattaisimme lapsesta ihmissuden? Ainakaan mitään niin tylsää kuin hammashygieeninen suomalainen hänestä ei tule, kun äitinsä antaa hänelle suklaapusun, jota sitten hetken kuluttua pestään irti huonekaluista ja vaatteista.
♥ Illalla lapsi on niin rohkea, että viihtyy pöydän kulmilla pelottavasta miekkapeliporukasta huolimatta. Tällä kertaa turilaat vapauttavat kaksi kuningasta ja kuutisenkymmentä orjaa sekä polttavat yhden teologisen vinssin.
Spartacuksen tytär yrittää syödä noppia pöydältä. 26.3.1989. Aurinkopäivä. Samin luo fillarilla, U hakee meidät, leikkautamme hiukset kaikki 3. Aamulla kävin Miettisen luona, ihana rauhan hetki niiden keittiössä pääsiäislounaalla, sisaren ja veljen välissä, puhua viisaita ja hyviä sanoja, kuunnella niiten yksinkertaisia juttuja, E:n asumista Haapajärvellä, J:n reissua Hannoveriin (pääässeet vain Hampuriin auton rikkouduttua). Ilta Sessuilla, Karhulan P käy, opettaa meille "Zack McK:a", jään juttelee Jaakon kaa tietoverkosta yli keskiyön. Lapsen ruokavaliota Maija suosi perinteisin kakuin ja salaatein.

27.3. 2009. Pe. Kodissa tuntuu vallitsevan uudenlaatuinen rauha, kun muurahaiset ovat kadonneet. Sen huomaa parhaiten aamuisin. Lapsi herää seitsemältä työhuoneessa ja huutaa pinnasängyssä yksinäisyyttään, siirrän sen työhuoneen vuodesohvalle, jossa hän hetkeksi nukahtaa uudelleen ja alkaa sitten huutaa maitosokerijuomaa. Äitinsä siirtyy siinä vaiheessa hänkin vuodesohvalle, ruokkii lapsen, joka on välittömästi kuin uusi ihminen ja valmis konttaamaan kohti seikkailuja.
Pakko hänen peräänsä on lähteä, vaikka hän saattaisi leikkiä ja rupatella esineilleen hyvänkin tovin. S nukahtaa uudelleen, haen lehden lapsen supatellessa omassa nurkkauksessaan keittiössä.
♥ Hesarin B-osan voi saada miltei loppuun ennen kuin lapsi alkaa vaatia huomiota, vaippaa ja puuroa. Sen jälkeen riippuu kulloisenkin aamun aineenvaihdunnasta, pääseekö lehden C-osaan tunnin vai puolen kuluttua. Joskus vaippasulkeiset vievät kaiken huomion, mutta on myös aamuja kuten tänään, jolloin lapsi nukahtaa uudelleen jo puoli kymmeneltä, ja äitinsä alkaa heräillä kymmenen maissa niin saan täydellisen kevätaamuhetken... mikrossa lämmittyn kahvikupin keralla... edes puoleksi tunniksi.

27.3.1989. Aamulla katson "Andromeda uhkaa", joulun aikaisia nauhoituksia. U vie asemalle, taas aurinkoa. Villa on vastassa Mikkelin asemalla isänsä autolla. Syömme niillä, vieraana myös etiopialainen Emmanuel, adventisti sekin, muuten oikein mukava mies, osaa suomea hyvin. Kävellään A:n kaa kaupungilla 9:n maissa, nuoriso liikkeellä, palataan saunomaan, pikkuveli-T:n kaa; se sukeltaja-fasisti-Dj-lukiolainen, mutta ystävällinen. Selostan A:lle mitä leffassa tapahtunut saunassa ollessamme, se on "Heaven can wait", symboliikkaa? Nukun pikkuveljen huoneessa, luen sarjakuvia kauas aamuyölle, A:n isä kuorsaa seinän takana, se joka huolestunut A:n tytöttömyydestä.

28.3. 2009. Tampereella oli lähtiessä kirkasta, lumisade tuli etelästä Tikkurilan kohdalla kello 9:15. Tarvoin tuiskussa Tietäjien talon ullakolle, täällä kokoustivat tänään dekkariseuran tietäjät, joille toin terveiseni kriitikoilta. Siis vähän kuin ihmissusien ja vampyyrien lajikohtaaminen? No jaa, dekkariseuraa ei varmaankaan erottaisi joukkokuvassa mistään muusta kirjallisesta seurasta - oheisessa kuvassa on yksi toimittaja, kirjailija, kustantaja ja rivilukija, eikä heitäkään erottaisi toisistaan jollei tietäisi...

28.3.1989. Herään töihin/kouluun lähtevien ääniin, lopulta 10:ltä. Aamiainen ja kävely Pitkäjärven jäällä, selostan luontokuvauksen eroja, palaamme osin maitse Kettuniemen kautta. Aurinko helottaa. Kävellen kaupunkiin, kuva Otto Mannisen patsaasta, A saattaa junaan, puhutaan että A voisi tulla wappuna. Turhaan pelkäsin konnarin hermostuvan junalippuni sekalaisia leimoja ja 2 keskeyttämistä. Nukun Jämsään. Treella taas kevät tullut juuri pääsiäisloman aikana, kuivaa, valoisaa. Kämpällä liiankin tuttu saapumisen nopeuden orpous, ei-kenenkään-tähden -saapumisen, olen onnellinen kun löydän puukauhan astiakaapista, kuin vanhan ystävän. Ja töitäkin olisi. Telkassa "Lokakuun 1. päivä".

29.3. 2009. Sää lauhtui lumisateen myötä, tänään ollaan jo plussan puolella. S lähtee taas femmariäitien kokoontumisiin, mutta Tursaan Turilaat viettävät pitkää lautapeli-iltaa.
Alman kohtaamista paimenkoiran kanssa kaikki jännitimme, kuka paimentaa ketä, mutta hyvinpä nuokin pärjäsivät keskenään. Lapsella nousi kuitenkin kuume iltaa kohti, aivan äkillisesti mutta viikon jatkuneen köhän päätteeksi. Enkelimäisen rauhallisesti hän siihen saakka seurasi tursaiden maailmanvalloitushankkeita. 29.3.1989. Ripeksii lunta, navakka lounaistuuli; kostea kylmyys. R:lle 10:ksi, väsynyt, mutta saamme aikaiseksi käsitekaavioita. R käy kaupungilla, mä vekslaan levyjä ja kopioin Playmaten, Aft'in, Viruksen tappajat, golfin (taas kerran). I tekee ruoan, lähden sitten R:n kaa yliopistolle. Jyrki ei vieläkään tyytyväinen kaavioihimme. Aviisin haen päärakennukselta, R vie kotiin - luen ääneen Ahaa-arvosteluni; "korkealentoista", sanoo R. Telkassa "Star Trek - Khanin viha". Ilta ja yö Macilla, saan Ikäpeilin nopeasti valmiiksi; korjaukset DD:hen, sitten uusi fontti riimukirjoitusta, kaunista.

30.3. 2009. Lapsella kuume kohoaa päivän aikan 38.9 asteeseen, molempien vanhempien huoli & aika kertyy sen ympärille, vaikka äitinsä hoivaa häntä enimmän osan päivästä. Vain nettikoneen kautta meillä on kontakti maailmaan ja saamme 'sovitettua' keskeneräisiä asioita johonkin uuteen odotuksen tilaan.
♥ Lepopäivä saa kuitenkin illalla todellisen täyttymyksen: urheiluhieroja on sattumalta käynnillä yhteisötalossa juuri kun pidämme siellä kokousta. Pääsen peruuntuneella vuorolla selkähierontaan, joka on kuin musiikkia kaksi viikkoa jumissa pysyneille lihaksille.
Jos piikittäisi tiikerisalvaa suoraan lihassyihin niin vaikutus ei voisi olla täsmällisempi.
♥ Päivän spefiuutinen: kiinalainen salajärjestö GhostNet valvoo internetin avulla meitä kaikkia ja pystyy suuntaamaan nettikamerat ja -mikrofonit miten haluaa. Näin HS tänään eikä aprillipäivänä.
Pitänee opetella puhumaan bittitiibettiä?
30.3.1989. Aurinkopäivä. Herätys 10:ltä, vasta silloin muistan varanneeni pyykkituvan. Kauppaan mennessä näen F:a, toteaa G:n siirtyneen taas nahkakuula-aerodynamiikkaan. Järvellä sorsia vähemmän, piisamit sijalla, napsin valokuvia. Puoli 4:n näytökseen F:n kaa, "Mississippi Burning", sytyttävä kuten aina Parker-leffa, vetoaa vaistoihin. Illalla soitan T:seen, vanhemmat jo siellä, bussilla perillä 9:ltä, istun hiljaa ja pelaan M:n kaa. Vanhemmat tuo tänne, kierrätän Koivistonkylän ja Hervannan kautta. 2 muovikassillista ruokaa! Haen F:n katsomaan "Playmatea". G:n tän kevän muotisana: "viehättävä".

31.3. 2009. Päivä jollaisena kevät tulee puhkuen lävitse ovista ja seinistä. Ja muurahaiset. Istun kello 9:ltä hetken aikaa sohvalla lapsen kanssa ennen kuin tajuan, että lattialla tosiaan näkyy taas pienenpientä vilskettä kuin DarwinConin edeltä kiitäviä partikkeleita. Hölynpölyä.
Seuraamalla murkkujen reittiä löydän ovipaneelista sen parin millin raon, josta ne mahtuvat kiertämään kynnysraon peittävän teipin. Miten monta vastaavaa reittiä ne mahtavatkaan vielä löytää... ovathan he asuneet täällä Pehkusuolla muutamia tuhansia vuosia ennen kuin cro-manselaiset tulivat ja rakensivat majansa heidän saalisreiteilleen...
Lapsen kuume on sentään laskenut, mutta limakröhä jatkuu. Töiden jakaminen tässä tilanteessa on toisaalta selkeämpää, toisaalta raskaampaa jo samassa tilassa oleminenkin, saati lukeminen tai kirjoittaminen. Postissa tulee Outi Almin proosaa, spefihtävää, listalla on arvostelutöitä jonossa myös Niklander, Ilvesheimo, Susi, ja Herland. Viikko aikaa ennen pääsiäislomaa.
31.3.1989. Perjantai. Soitan T:lle vanhemmille ja kerron rekisterikilven olleen ruokapussissa. Käyn kämpällä, Hämeen Sanomille printti YT-jutusta, kirje M:lta. Kuuma aurinko, vilpoisa tuuli. Bussilla T:lle lounaalle, 18:ksi Monttuun hakemaan lippu "Gargantuaan", 19:stä 22:een esitys, väsyttävä, mutta ainahan joku mimmi tuijotettavaksi; miksei juuri teattereissa? Sitten NEFA-linna, E&T&J, se soittaa F:lle, T puhuu elämästään kyllästyneenä. Porukalla Laternaan, J riehuu, mutta sisään päästään, täyttä, F tulee, on etäinen J:n vuoksi ja koska luulee että olen lähtenyt NEFA-linnan oletettuihin bileisiin kysymättä häntä mukaan kuten sovittu. Wienerwaldiin, täyttä sielläkin, joudumme eri pöytiin, A tulee viereen, toisella puolen kundi puhuu Tampereen tataareista ja että he (muslimeina) eivät osallistu Rushdie-metsästykseen. Puhutaan teatterista kuten aina, Ansku käy pöydässä vippaamassa rahaa A:lta ja suutelee A:a otsalle, katsoo kylmästi. Mutta A sanoo etten voi tulla sen luo, sillä on joku juttu T:n kaa. Myös S+M+S oli W:ssa, tervehdimme lämpimästi, selitän heillekin, että pidän syksyllä cl-analyysikurssin (Hosis ehdotti aamulla). Hyvästelen A:n kadulla, ei edes harmita, tuntuu vieraalta ja mekaaniselta kuin nälättömänä ruokailu, tavan tähden. Pöllin mukaani ison tuopin ja jumalat rankaisevat oitis, huomaan aamulla hukanneeni kellon. NEFA-linnaan pääsen 3. kerroksen kautta, englanninkielinen nahkatakki päästää, T esittelee uuden S:n eli A:n, hesalainen, Nursoja. Sitten tulevat T ja JP, F makaa perähuoneessa J:n kanssa. Kundit räppää kitaraa, T esittää kännisempää kuin on, tarjoan viiniä A:lle. Sitten ne häipyy, käyn patjoille pitkäkseni, nukahdan kevyessä humalassa, välillä herään sammuttamaan valot.

1.4. 2009. Keväällä elämä pyrkii yllättämään tunnetut muotonsa, tomukasat joiden aivokurkiaisellle räystäät pulputtavat.
Aprillipäivä on ihmisten kömpelö yritys jäljitellä luonnon hullua kuohua. Ensimmäiseksi aamulla ehtivät kuitenkin taas muurahaiset, ne ovat löytäneet reitin sisään ovipaneelin toiselta puolelta... mutta paluureitistä ne eivät ole yhtä varmoja.
♥ Lapsi yllättää hyväntuulisuudessaan, kuume on ohitse ja energia ennallaan. Ruoan jälkeen hän oppii yllättäen taputtamaan käsiään ja sanoo "kii[t]os[]", senkin aivan äkisti, juuri tänään, vaikka monesti hänelle on molempia yritetty opettaa. Ja sitten kuin jotain käsikirjoitusta noudattaen Reetaleena tuo Almalle lahjaksi kutomansa huivin, jolloin A osoittaa taitonsa aplodeeraten.
Talven voi kohta taitella kaappiin. 1.4.1989. Herään 10:ltä, ympärillä kommuunilaisten edellisen päivän ryyppäämisen ja wappu-kasetin äänittämisen jäljet. Kirjastolta kirja, kaupasta suklaata, yo:lta lounas JR:n seurassa, se kertoo keravalaisesta gangsterista, K:sta. Käyn Juholla, luen (J ei ollut kotona) Hesaria Tammelan kirjastossa, kun huomaan ettei Solariksen kortti ole mukana. Kämpille bussilla, pyörällä takaisin keskustaan, -2 C ja pohjoistuuli, kirkas syvä harmaus kuin suuren lumisateen odotuksessa tai kuin maisemasta imetty kaikki harmaan sävyt taivaaseen. Leffa on "Painajaiset", 4 B-luokan kauhutarinaa, yleisö räjähtää nauruun kun 4. leffan nimi on "The Night of the Rat". Fillarointi tuntuu hyvältä. Nukahdan kämpällä, herään 11:ltä ja valvon aamuneljään lukien "Ehkä tähtein..." -kässäriä. Tolkienin Tengwar-aakkosten tutkimiseen lipsahtaa pari tuntia.

2.4. 2009. Mieluusti ihmettelen ihmisten taipumista irrationaalisen hölynpölyn kuten valtiokirkon puoleen, mutta itse konttaan aamutuimaan lattialla yhtä irrationaalisesti oman hölynpolyni tähden... sillä voisihan nyt edes muurahaiset jättää 'omaan arvoonsa'?
Eikö se olisi jotenkin 2000-lukulaista, kerätä biojätteitä taivaaseen ja sillai?
Eikö se osoittaisi lyyristä mielenrauhaa, että katselee tyynesti kuin ajanvirtaa miten muurahaisia vilistää mediakotinsa kiiltävällä parketilla?
♥ Mutta ei. Etsin taas seuraavan kohdan oven karmeista, jonka millintarkkoja epäsäännöllisyyksiä muurahaiset kartoittavat rajattomalla kärsivällisyydellä. Laitan KOKEEKSI pahvinpalan karmipaneelin sisään ja täytän aiemmin teippaamani paikan hienolla mutta tiiviisti pakatulla hiekalla. Kokeeksi. Noin muuten vietän rauhallista rinnakkaiseloa naapurilajin kanssa ihan kuten pyhällä maalla eräs kivikansa ja hiekkaväki.
♥ Taiteilijaakaan ei tällä menolla minusta ennätä kasvaa, ja hitto Mika Waltari oli 50-vuotiaaksi mennessä tehnyt jo valtavan tuotannon taakseen, kun itse tuskin olen siihen mennessä löytänyt edes sopivaa muistivihkoa leimauksilleni, saati tunnistanut 'taiteilijaprofiiliani'.
♥ Rajalan mastodonttikirjaa lukiessa ainoa selitys jonka keksin Waltarin profiilille oli se, että hän onnistui jo varhain valehtelemaan 10 vuodella ikänsä. Sehän selittäisi paljon. Kenties jopa hänen egomaanisimmat naissuhteensa, joissa hän Rajalan todistuksen mukaan - maineensa kukoistuksessa - yritti itsemurhaa. Siihen puoleen Waltaria löytyisi toki selityksiä alkaen aikakauden ahdistamasta seksuaalisesta identiteetistä.
Jotain patologista naisvihaakin voisi kenties nähdä siinä, miksi Waltari halusi sellaisen vaimon, jonka ansiosta hän sai olla avioliitossakin se kauniimpi osapuoli. Tai miksi Rajalan on niin helppo sympatisoida Waltaria, ja lausua karmeita madonlukuja jokaiselle neron valopiiriin pyrkineistä naisista.
♥ Illalla yritän kuitenkin löytää sen KIRJALLISIMMAN mahdollisen tulkintatavan aivan toisenlaiselle kirjailijaprofiilille, joka myllyttää uusiksi sellaisia suuria aiheita, joiden ylitse nerona pidetty Waltari ei kyennyt näkemään, siis esimerkiksi sukupuoli ja historia. Eikä siihen myllyttämiseen neroutta tarvita, vaan aikakausien muutosta, sellaista kehitystä, jota edellisen aikakauden kasvatit eivät kyenneet ennakoimaan.
2.4.1989. Kirkasta taas ja kylmää, pohjoistuuli. Päivä meni kansanterveydelle, vaikka työllä, typeriä harj.työn käsitekaavioita, 18:lta Truffaut'n "Amerikkalainen yö" F:n luona, se latelee latistavia huomatuksia leffasta, välillä vastaa puhelimeen, kun laittanut Aamulehteen asuntoilmoituksen. Ilta taas käsitekaavioita, yö M:lle kirjettä. J:n kanssa puhuttiin tän viikon hiljaisuuden jälkeen - luulin sen olevan loukkaantunut kun huomannut mun käyttäneen sen puhelinta silloin 21.3. Mao-lippis, shortsit, ruutupaita, vietti G ekaa kesäpäivää, sisällä.

3.4. 2009. Kriitikon työn varsinainen eetos ei juuri koskaan näy siinä, mitä he kirjoittavat. Useimpien uskoisin pysyttelevän suuhygienistiä huonommin palkatussa ja hautausurakoitsijaa vähemmän arvostetussa tehtävässään siksi, että heillä säilyy luomuporkkana löytää jotain muuta taidetta AIDOMPAA - ja toisaalta heitä piiskaa eteenpäin se synteettinen ruoska, kun näkee jotain erityisen falskia: kirjoja, käsitetaidetta, abstraktia tanssia ja kasvoarvoonsa jähmettyneitä näyttelijöitä.
♥ Yritin esimerkiksi lukea Taivassalon Runeberg-palkittua romaania Viisi veistä Andrei Kraplilla, kun se ilmaantui Saaran työpöydälle. Mutta en kestänyt kuin muutaman lauseen ja kirja oli lentää ikkunasta: MITEN FALSKIA! MILLAISTA TEKOTAIDETTA!
Mutta kun kirja on sentään R-palkittu niin tällaisia kokemuksia ei kerro kuin perheenjäsenille - kunnes lukee toisen lukijan tunnustavan samasta kirjasta ihan samanlaisen kokemuksen, jos kohta, kenties, toisesta syystä.
♥ Kiiltomadon tuoreessa pääkirjoituksessa Maria Antas nimittäin kertoo, ettei päässyt Taivassalon kirjassa "kahta ensimmäistä kappaletta pidemmälle". Hänelle kirjan 'teennäisyys' oli yhtä kuin liiallista tuttuutta, genrekohtaisen tyylin muuttumista liian sommitelluksi ja mekaaniseksi. Ja kai sitäkin voi pitää falskiuden mittarina, eh?
Joka tapauksessa hämmästyksekseni huomasin, miten samanlainen lukutapa jollakulla voi olla, ja miten tiiviisti hän osaa kuvailla sellaisen kirjallisen ilmiön, josta on ollut etäisesti tietoinen - siis suomalaisen proosan "traumoistaan vapautuneet tyttöhahmot". Näin Antas:
"He katselevat maailmaa yhtä ihmeissään, ja heidän suhtautumisensa kaikkeen, mitä he näkevät, on kielellinen ja mietteliäs."
♥ Vain yksi ajatushyppy tuossa Antaksen pääkirjoituksessa jää tekemättä: mistä tämä filosofinen tyttöhahmo tulee proosaan? Vainko ruotsinkielisen yläluokan ylivoimainen optimismi on antamassa gloriaa myös suomenkielisille, emansipoiduille tyttöhahmoille?
Vai olisiko sittenkin kyse jostain, mikä on lähtenyt liikkeelle kaukaa kirjallisuuden sisältä - sellaisesta ilmatiiviistä henkilömotiivista joka kestää vain niin kauan kun hahmon voi pitää etäällä lähiökapakoiden ja leipäjonojen Suomesta?
Iltapäiväunien aikaan kriitikko sanoo muutaman kiitoksen Niklanderin novelleista.
3.4.1989. Maanantai. Aurinkoa, "MacUutiset", en pärjännyt piirustukilpailussa. Yliopistolle, yhä puhaltaa pohjoinen, Varpio neuvoo minua huolehtimaan, että myös nuoret kriitikot edustettuina Vaaskivi-skabassa. Tiedosto-luennolla miltei loppuun asti. Leffassa "Bagdad-Cafe", biisi jäi soimaan korviin "I'm calling you". YT:ssa "Faust", mieleen jää vain "Nuo kasvot tuhat laivaa upotti ja liekkeihin sai muurit Iliaan". Yöllä kirjoitan kritiikit, miestutkimksen käytäntö -jutun, ja Tengwar-fonttia.

4.4. 2009. Hesari on käyttänyt hyvin hyödykseen Aamulehden eli Matti Apusen päätöksen alasajaa kulttuurisivunsa. Eilisessä kolumnissa HS:n kulttuuriosaston esipöhö Saska Snellman laittoi Apusen aikalaiskäsityksen 6-0 oikeaan lokeroonsa, ja tänään uutisoi Esa Mäkisen voimin journalismin päiviltä, että Apunen eli käytännössä Aamulehti olisi yksin kulttuurinihilismissään.
Tämähän on kaukana totuudesta, minkä Hesari itsekin todistaa, oman kulttuuriosastonsa etusivulla: tänään sen täyttää koko sivun juttu idioottituristia simuloivasta tv-formaatista.
♥ Kuukausiliitteessä on puolestaan juttu kirjailijan työkiireistä, mutta kirjallisuuteen tai ylipäänsä kulttuuriin se ei liity kuin nimellisesti. Jutun ainoa pointti on tehdä isosti kuvitettu henkilöjuttu Anna-Leena Härkösestä ja kuinka tämän on viettänyt koko syksyn sängyssä.
Täytteenä on siteerattu muutama rivi muilta helsinkiläisiltä ammattikirjoittajilta, joiden taiteellinen motivaatio nousee tuhanteen prosenttiin, kun Hesari lähestyy heitä haastattelupyynnöllä; kyllä nyt on syksyksi puserrettva kirja...
Ja minneköhän Härkönen oli kätkenyt lapsensa & muut mediaseksikkyyttä supistavat lisälaitteensa? Ehkä sen sängyn alle?
4.4.1989. Kävely sorsakylään, valokuvia piisamista kun se jahtasi sorsia. Sitten mies raahasi rautapalkin jäälle, pamahdutti, ja kaikki sorsat viipotti tiehensä. Piisamit kerääntyi juttelee mitä helvettiä tapahtui, toinen säikähti vasta kameran latausääntä. Mopon pesu, kilpien vaihto, mutta kakkoselle kone ei vaihda. Macilla printit, kirjeessä M:lle annoin ymmärtää että olisi ollut flaksi viime perjantaina; en halua paljastaa yksinolon syvyyttä. Illan leffana "Country", huomaan höpöttäväni itsekin leffan aikana, G retostaa syksyn hommallaan; mutta palkkakin vaikuttaa olevan hyvä, 100 mk/h. Samalla tavoin Turun Törppö-Juha kehui kun saanut hommia Saksasta, puhui mulle henk.koht. 1 kerran 3 vuoteen.

5.4. 2009. Ihmettelen kuka kumma soittaa ovikelloa sunnuntaina aamupäivällä, kun yhteisön väki yleensä koputtaa, jos joku ovelle eksyy - ja ulkopuolisia täällä ei juuri näe, aivan kuin tänne suon syrjälle päätyisivät ("Sauna"-elokuvan tavoin!) ihmiset, joille taatusti ei odoteta enää vieraita.
♥ No, tänään oven takana oli tietysti kolme pientä noitaa, olin vain täysin unohtanut, että pääsiäisen läheisyys merkitsee suklaavaluutan huikeaa kysyntää.
Kyllä tämän on kristittykin tiede tunnustanut. Joku apostoleistahan selitti hartaasti, miksi suklaapupujen volyymi kasvaa kevään edetessä.
Okei. Itse syömme Asiallisen Sedän kiinalaisessa ja pelkkää tofua, ihan ilman ruotsalaista sirpalesalaattia, kiitos.
♥ Illalla vain Päivystävä Kriitikko valvoo, joten saa sanoa muutaman kohteliaan sanan Pauliina Suden Pyramidista, koska nimenomaisesti tämän kirjan oli pyytänyt arvosteltavaksi - ja uskonut että siinä olisi enemmänkin aineksia markkina-aikamme analyysiin kuin mitä aiheen perusteella saattoi arvailla löytävänsä.

5.4.1989. R:n luo puoli 10:ksi, hyvä kirkas päivä; sain FreeHandin ja harj.työ vähän taas valmistui, pidin Dostojevskin "Pelureista" esitelmän ja Laine sanoi menippolaista satiiria koskevien huomioiden olevan paremmat kuin Bahtinilla. Lujaa fillarilla Annalaan, Laardiloordeja tuli pelaa E+J+F+H, ei vieläkään päästy Durlagin tornin huippuun.

6.4. 2009. Uskonnot näkyvät 2000-luvulla erottautuvan toisistaan sen perusteella, millaista ehkäisyä niissä suositaan. Vuosituhannen lopulla sitten nähdään, ketkä ovat pärjänneet evoluutiossa kunkin syntyvyyttä sopeuttavan metodinsa varassa: kortsukörtit, rytmikatoliset vai Allahilla on suurin -muslimit.
Jonkun tilaston muistan nähneeni, että jo vuoteen 2030 mennessä iso enemmistö Venäjän armeijasta tulee olemaan muslimeja. Ehkä seuraava pyhä sota sitten ratkaisee liikasyntyyvyden ongelmat myös muissa pupu-uskonnoissa? 6.4.1989. Päivä Aatos Ojalaa lukien, 2:lta cityyn mopolla, puolessa tunnissa huollossa heppu irroitti pakarin, putsasi, vaihtoi sylinteriin uudet pultit ja pakariin päähän uuden "tötsän", otti 70 mk, teki välillä muita kauppoja. Istuin speedway-katsomossa auringossa, kylläkin ilman viiniä (joten ulkoilmaelämä vielä avaamatta), luin Axun Salama-tutkimusta. Kirjasto, Into, jossa Teeman tynkähallitus, piti puhuman TAMYn kyselyn täyttämisestä, mut ei tarpeeksi paikalla. Ehdotin kirjoituskilpailun aiheeksi dekkaria ja hyväksyivät. Leffassa "Rainman", valitettavan tyypillinen amerikkalaisleffa, ei katsoisi ilman Hoffmania. Kämpällä lampussa viesti E:lta, olisi olleet lasagne-bileet kaupungissa,ovessa F:n viesti että ovat kapakassa illalla. Kello oli jo 11. En tiedä kaduttaako etten päässyt. Turhaa.

7.4. 2009. Aikoinaan kävin Juha Varron erinomaisen kurssin kaunokirjallisuuden ja filosofian suhteesta, mutta edes sieltä ei jäänyt järin imartelevaa käsitystä kirjailijoiden kyvystä esittää omaperäisiä Isoja Ajatuksia.
♥ Niinpä sellaiseen kirjailijaan törmääminen on aina yhtä hämmentävää, etenkin jos Isoja Ajatuksia löytää menestysdekkarin prologista.
Tänä iltana lasta nukuttaessa poimin hyllystä pitkään lukemista odottaneen Jeb Rubenfeldin The Interpretation of Murder, koska kirja tuli mainituksi tänään viimeisellä kurssikokoontumisella. Ja prologissa esietään niin hieno määritelmä ihmiselämälle... että se näyttää teepussitasoiselta aforismilta kun kirjaa lukee vähänkin eteenpäin, surkeasti erotisoituun murhaskenaarioon ja kiusallisen kliseiseen päähenkilöiden (Freud & co) esittelyyn.
♥ Mutta prologi jää mieleen, ja selainhittien perusteella on jäänyt muillekin, ties keltä filosofilta se sitten onkin lainattu ja lavennettu sivulauseen mittaisesta ajatuksesta julistukseksi:

The present can never deliver one thing: meaning. The ways of happiness and meaning are not the same. To find happiness, a man need only live in the moment; he need only live for the moment. But if he wants meaning -- the meaning of his dreams, his secrets, his life -- a man must reinhabit his past, however, dark, and live for the future, however uncertain. Thus nature dangles happiness and meaning before us all, insisting only that we choose between them.
7.4.1989. Perjantai. Inhoittava, kylmä päivä, J sai 3 lehteä ja kirjeen, minä en mitään. Mutta Teräväisen luennolla opiskelijat puhui keskenään, se kesti n. 3 minuuttia. Päivä Macilla tekstejä, aamuyöllä piirsin maaseutuproosaa. Talvi yrittää tulla takaisin.

8.-13.4. 2009. Viikko savolaisessa metsämökissä ja pari yötä Kuopiossa.
Pääsiäinen tarkoittaa sitä, että etäällä selän takana muuttuu sää talvesta kevääksi ja nenän edessä valtakunnan kanava lähettää laatudramaa "Angelica ja lordiprotektori". Ulos katsoessa näkee yleissuomalaista loskaharmautta ja mustaan medialootaan katsoessa yleisradiolaista roskaviihdettä - jonka keskellä heidän sääENNUSTAJANSA väittää, että sää JATKUU aurinkoisena ja lämpimänä KOKO maassa.
♥ Siis: sen lisäksi että Ylen tv-toimituksessa kukaan ei vaivaudu katsomaan millaista paskaa he lähettävät suomalaisten vastaanottimiin, siellä ei myöskään vaivauduta vilkaisemaan edes ikkunasta ulos? Tätä päivästä toiseen.
Onneksi oli mukana tuo Rubenfeldin paksu dekkari, jotta pääsiäisen aika ei ollut pelkkää lojumista ja yhdeksäntuntisia yöunia. Lapsellakin oli kai kohtuullisen hauskaa, ainakin saunassa ja mummolassa.
♥ Pääsiäisen ajankohtaisin myyttihahmo: Pontius Lilius
Pääsiäisen hillittömin spefi-teos: Year of Our War
Pääsiäisen kyseenalaisin scifi-idea: kansainvälinen pottamuoti
Pääsiäisen noloin jeesustelija: "kriittinen" ortodoksi Ville Ranta

8.4.1989. Eilinen talviharmaus jatkuu. DD-pelin tekoon päivä, välillä leffakerhossa "Salvador", Parnassoon lähetin miestutkimusta käsittelevän jutun tarjolle. Illalla TV-leffa "Moottoripyöräcowboy", herää keskustelu viikolla 2-päiväisen putken pitäneen jupin kaa siitä onko "Rainman" hyvä leffa. J:llä on vieras, luulen pitkää takkia naisen koltuksi, arvelen sitten siskoksi, olen varalta kade.

14.4. Paluu Tampereelle. Viikossa kevät on edennyt täällä niin pitkän harppauksen, ettei siihen tunnu pääsevän enää mukaan edes kuvitelmissa. Takapihalle unohtunut pullalaatikko on täynnä muurahaisia, mutta sentään niitä ei ole tullut sisälle - ehkä juuri siksi että laatikko on vetänyt puoleensa kaikki kuusijalkaiset kilometrin säteeltä.
♥ Kun Savossa sää pysyi seitsemän päivän ajan täsmällen nollan ja kahden plusasteen välissä, läpi vuorokauden kuin pilvikannen alle suljettuna!, niin täällä Tampereella on päivä 12 plussaa lämpimällä ja vielä hämärtyessään lempeän kirkasta kuin peiponviserrys ja tuoksuessaan kipeää kuin kesäillan yksinäisyys.
♥ Miten tämän kaiken voisi ottaa omakseen ja käsittää todelliseksi?
Huomenna lapsen äiti lähtee taas reissuilleen ja minä saan työnnellä rattaita jossain saatanan hervantalaisessa rapakossa.
Mietinpä siinä sitten evoluution merkitystä, ihan noin teorian kannalta, jep.
Ettäkö muiden nöyryys vai itsen nöyryytys?
Ettäkö enemmän syksy vai kevät - liikkua kasvamatta vai kasvaa liikkumatta?

15.4. Ke. Okei, myönnetään, en työnnä tänään vaunuja rapakossa enkä Hervanassa eikä 'etenkään tällaisena aikana' ole muutenkaan syytä valittaa asemaani koti-isänä.
Sekä lapsi että hänen äitinsä ovat tehneet osuuteni niin helpoksi kuin mahdollista - ajattelen sitä tänään kun kuuntelen radiosta "Kaapin paikka" -ohjelmaa, jossa puhutaan heteroperheiden ja sateenkariperheiden eroista. Enemmistökuulijan koukuttamiseksi lähtökohta ohjelmassa on se, mitä hetskuvanhemmat voisivat oppia homo- tai lepakkoperheiden työnjaosta, mutta aihe jää raapaisuksi kaikinpuolin, niin samankaltaisiksi perheiden ongelmat osoitetaan.
♥ Ainoa kiinnostava yksityiskohta on asiantuntijaäidin, Aarnipuun toteamus "kokonaisvastuusta": se tulee hänelle ensimmäiseksi mieleen työnjaosta, ja totta kyllä, se on ilmiselvästi ratkaisevin kohta kunkin perheen kyvyssä ymmärtää rakennettaan.
♥ Meidän "perheessämme" (sana joka sinänsä on vastenmielinen myyttisyydessään) se kokonaisvastuu lapsesta on ilmiselvästi hänen äidillään, ja - Aarnipuun analyysiä seuratakseni - tämä tuntuu minusta vähintäänkin kohtuulliselta koska lapsi on nimenoman äitinsä "projekti". Ja se, miksi kotiin ja vaunuihin ankkurointi tuntuu niin kohtuuttoman epäoikeudenmukaiselta, johtuneekin siitä, miten nuo "projektit" ovat KUIN KOHTALO, josta kukaan ei ole vastuussa ja joiden biologista/kulttuurista luonnetta ei kukaan ole kiinnostunut avaamaan. Naiset voivat kuitata sen edelleenkin "biologiseksi kelloksi" ja miehet syttyvät aiheelle vasta myöhästyneessä keski-iässä.
Jne. Vain käsitteiden kautta voin anoa empatiaa 'helpon koti-isän vaikeudelle'.
♥ Ja tänäänkin lapsi on kuin melodraaman enkeliolento, niin kiltti ja hyväntuulinen, että häntä voi huoletta kuljetella mukanaan työtapaamiseen ja läpi kaupungin kaupat ja kirjastot. Yli kahden tunnin reissun hän kiikkuu kantorepussa valittamatta kertaakaan, kotiin tultua syö konstailematta purkillisen mössöänsä, jne, kiskoo kyllä pöydältä huolellisesti jokaisen paperin ja devarin ja syö suklaapapereita jne, mutta NÄYTTÄÄ kaikenaikaa nauravan sille millaiseksi taakaksi hänet demonisoin äitisukupuolta vasten.
♥ Muista perheistä oma yksikkömme eroaa ratkaisevasti siinä, ettei kukaan vanhemmista käy oikeassa työssä tai edes säännöllisesti poistu kotoa. Tämä tekee strategiset siirrot perheen 'kokonaisvastuusta' edustuksellisena toimintana hankalaksi, verrattuna niihin onnekkaisiin isiin ja äiteihin, jotka voivat viettää kymmentuntisia päiviä duunipaikalla ja tuntea sen enemmän omakseen kuin perheensä.
♥ Sohvan ääressä konetta naputteleva aikuishenkilö ei voi olla uskottavasti vastuussa muusta kuin hiirisormensa nivelkivuista. Vain ulkopuolisia tavatessa voi suureen ääneen muistuttaa perheenjäseniä SIITÄ kokonaisvastuusta, jonka on saanut apurahan myötä NAUTA:lta (Nimeämättömät Arvovaltaiset Ulkoiset Tahot Apurahassa). Tällainen projektihan edustaa kuolemattomuutta paljon korkeammassa merkityksessä kuin geeniperimänsä jatkaminen? Jotain missä taiteellinen näkemys ja tieteellinen pätevyys kohtaavat niin ainutlaatuisen erityisellä tavalla, että jokainen vaipanvaihto on pois IHMISKUNNAN perinnöstä?
♥ Jep. Juuri näin. Paitsi että tänään tuli postissa se kirja, joka juuri minun piti tehdä taiteellisen näkemykseni ja tieteellisen pätevyyteni siivittämänä, Csicsery-Ronayn The Seven Beauties of Science Fiction.
♥ Tarkalleen ottaen se on tietenkin vain yksi mahdollinen näkemys scifin estetiikasta... ja vähintäänkin Soikkelille jää juonittavaksi "The Six and Half Beasties of Fantasy Fiction"... mutta mutta...
...C-Ronayn kirja on saanut kohtuullisen hyviä arvosteluja, (esim. Strange Horizons) joten melkoinen... haaste se on lukea juuri nyt omasta näkökulmastani...

16.4. To. En oikein usko, että historian kohtuuttomuudet auttavat ymmärtämään nykypäivää, vaan pikemminkin päinvastoin.
Uutisten mukaan Venäjän "[t]urvallisuustoimet ovat kestäneet Tshetsheniassa jo kymmenen vuotta"... ja jos Saksa olisi voittanut maailmansotiansa niin sanottaisiin varmaan, että sen "turvallisuustoimet" ovat kestäneet uudelleenjärjestellyillä alueilla jo yli kuusikymmentä vuotta.
♥ Illalla ollaan ihmeiden äärellä: Solonian rantamilla turilaat ovat todistamassa kivisen jumalan ylösnousemusta, ja televisiossa homeohörhöt todistelevat elämää täydentävien ihmehoitojen puolesta. Molemmat edustavat, kieltämättä, kollektiivisen mielikuvituksen epifaniaa ja maagisen ajattelun juhlaa... mutta me ropettajat pysymme jalat maassa sillä me tunnemme mahdollisen maailmamme estetiikan, päinvastoin kuin kraanavettä summamutikassa lantraavat badenbaden-alkemistit.
♥ No joo, onhan se hienoa, että Yle antaa ajankohtaisessa ohjelmassa näin avoimen keskustelutilaisuuden noinkin hörhössä aiheessa... mutta heti A-talkin perään tulee sitten uskonnollisen mediatalon tuottama "TunneMies"-ohjelma, joka on ihan yhtä aivotonta massojen hively- ja valohoitoa kuin homeopatia - ja syy sellaisen formaatin kasvavaan suosioon on sama kuin muilla "vaihtoehto"tempuilla: niitä on tavattoman halpaa tuottaa.
Eikä kukaan "ainakaan vahingoitu" sen paremmin kraanavettä juomalla kuin tunne- ja psykopuhetta nauhoittamalla.
♥ Toisaalla GRR Martin kertoo miten demoni tuli hänen tietokoneeseensa ja tuhosi tuhansia sähköposteja. Vaan juuri se ratkaiseva käsikirjoitus, miljoonien fanien odottama ratkaiseva teos, säästyi, sillä: "I write with WordStar on a DOS computer that is completely separate from the Windows machine I use for email."
Ah ja oh, mikä kurinalaisuus, mikä askeettinen ammattitaito, että lähemmäksi mustekynää ja pergamenttia ei fantasiakirjailija voisi nykyään päästä!

17.4. Pe. Helsingissä yliopiston sisäinen vastarintaliike on ollut lähinnä opiskelijoiden ansiosta isosti esillä mediassa.
Mutta Tampereellakin akateemisen instituution kaupallistamista ja kutistamista vastustava liike on johtamassa sen tiedostamiseen, että kampus on yliopistolaisten kotiseutua ja sen asioista voidaan päättää itse - jos ei byrokratian halvauttaman hallinnon kautta niin sitten aktivismin keinoin.
Viimeisin (miltei liiankin 'helppo') kohde on Linna-rakennuksen ruokala, jota vastaan Toimiva Yliopisto on aloittanut näkyvän kampanjan. On jotenkin ajallemme oireellisen irvokasta, että tuollainen ketjubisneksen pahin esimerkki pääsee pesiytymään juuri YHTEISKUNTAtieteellisen tiloihin:

Yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa sijaitsevaa Sodexoa vastaan on aloitettu boikotti-kampanja. Boikotin syynä on monikansallisen Sodexon harjoittama häikäilemätön bisnes vankila- ja turvapaikanhakijoiden maastapoistosektorilla. Tämän lisäksi Sodexo on kuuluisa matalasta palkkauksesta sekä heikoista työehdoista ja yhtiö onkin haastettu oikeuteen lukemattomia kertoja esimerkiksi työntekijöiden oikeuksien polkemisen ja etnisestä taustasta johtuneen syrjinnän vuoksi.
Ruokailemalla Sodexon ruokalassa tuet vankila- ja säilöönottobisneksen lisäksi kaikkien sosiaalipalvelujen yksityistämistä, sosiaalitukien muuttamista hyväntekeväisyydeksi, minimipalkkojen alentamista ja ammattiliittojen maailmanlaajuista alasajoa.
Käyn tänään yliopiston kirjastolla, siis kyseisessä Linnassa katsomassa joko vallankumouksen etujoukko alkaa olla kasassa. Kello 15 talo on edelleen täydessä toiminnassa, mutta opiskelijat hakevat vain tenttikirjoja ja myöhäistä lounasta. 'Praktikum' ruokalaboikotin edistämiseksi on luvassa vasta ensi viikolla.
Aamulehti tosin kertoo juuri tänään, miten yliopiston oma hallintojohtaja on kutsunut poliisit ajamaan pois ensimmäiset opiskelijamielenosoittajat. Aamulehdelle hallintojohtaja väittää ettei hän poliiseja kutsunut, mutta joku taho ne sinne oli kuitenkin tilannut, ja ilman mitään perusteita.
Hmm, tästäkin tapauksesta löytyi jo videotodiste paikanpäältä:
http://vodpod.com/watch/1530569-poliisit-tampereen-yliopistolla-12
♥ Kotipehkun yhteisössä saan harjoittaa omaa solidaarisuuttani, lämmittää saunaa perjantai-illan kylpyvuoroille. Yksi vuoroista olisi peruutuksen vuoksi käytettävissä itselle, mutta kun en ostanut kotimatkalla olutta niin mitäpä sitten yksin lauteille kököttämään, vaikka voisikin taata itselleen kunnon löylyt.
♥ Omiin töihinkin olisi aikaa hyvin, kun lapsi on äitinsä kanssa femmaritapaamisessa, mutta katselen sitten niitä K-16-devareita, joita lapsen läsnäollessa ei kuulemma saa laittaa pyörimään (hän voi kuulemma ymmärtää ihmiskasvojen ahdistuneisuuden vaikkei affektiivisia aiheita ilmeiden taustalla).
Olen kuitenkin ihan tyytyväinen päivän saldoon: aamulla viimeistelin nopeasti Kosmospenaaliin tekemäni artikkelin evoluutiosta scifissä ja käytin vielä samaa materiaalia kolumniin Kulttuurivihkoihin.
Kirjastolla sitten kopioin 15 kappaletta omaa paikallislehteämme, ja niin olen/mme tehneet taas osamme harrastuksen muuttamiseksi osaksi maailmankaikkeuden kudosta. Jne.

18.4. La. DarwinCon. Paikalla Liisa, Hanna, Laura, Erkka, Matti, Anna ja Asko, sekä C pihan toiselta puolelta. Vain kasvihuoneilmiö unohtuu aiheista... mutta illalla saunassa Eero ja Seppo demonstroivat miten lujat löylyt huonostakin kiukaasta voi saada hyvällä käyttötekniikalla. Paluu savannille, uh? Ehkä ilmastomuutos ei siksi pelota muuten niin viisasta mutta alastomuudessaan pöljää lajiamme

19.4. Tuuli vain kylmenee ja kovenee, taivaanpohja on ollut auki perjantaista alkaen, lauantain edellä satoi yöllä luntakin. Keväällä ja syksyllä lujat tuulet tuovat mukanaan nopeat taudit, ja lapset, nuo varoittajaundulaatit, tietysti reagoivat ensimmäisenä.
♥ Vielä illalla yhteistalon saleja siivotessa Alma konttailee tyytyväisenä ympäriinsä, mutta ei suostu syömään sen jälkeen ja alkaa oksentelun aamuyöllä.
Syy lienee jälleen kerran lastenjuhlissa, perjantailta, jollei sitten kyse ole psykosomaattisista oireista eli todistajan roolista vanhempien riitelylle, jossa isänsä toteaa taas kerran kaiken olevan muuten ihan mukavasti paitsi lapsi joka roikkuu ankkurina lahkeessa.
♥ Oksennuskouristukset ovat niin lujia, että edes kova kuume ei näytä niin pelottavalta. Eikä ilmeisesti ole mitään keinoa suojella lasta tuollaisilta yleistaudeilta, muu kuin muuttaa kauaksi korpeen - sen sijaan että helpotamme lähiössä asumisen autiutta katselemalla taas Kalevan kolmioiden ilmoituksia.

20.4. Ma. Kirkkaampaa ja aina vain kylmempää. Lapsen kuume sen sijaan nousee päivällä 39.6 asteeseen eikä hän suostu syömään mitään, ei juuri juomaankaan. Mutta terveysaseman neuvo on tulkita tämä edelleen normaalitilaksi, jos kuume pysyy alle neljänkymmenen ja häneen saadaan ravintoliuosta kotioloissa.
♥ Ja kuume sitten laskeekin 39.25 asteeseen, mutta muuten lapsi on heikko ja itkuinen kuin olisi äkisti taas vauva, vuoden verran nuorempi. S muisteleekin, että tasan vuosi sitten Almaan iski samanlainen virustauti.
Tuuli sen tuonee, tai linnut?
♥ Iltamyöhäisellä Alma suostuu juomaan runsaan desin vielä ravintoliosta. Yhdessä veden ja rintamaidon kanssa se täyttänee suunnilleen sen apteekkiohjeen, että Alman painoisen pitäisi juoda päivässä litra nestettä, mistä suunnilleen puolet ravintoliosta. Yöksi hän nukahtaakin jo rauhallisempaan uneen kuin päivällä.

21.4. Ti. Yöllä Alman kuume on laskenut sen verran, että hän voi istua aamiaispöydässä, vaikkei suostu syömään kuin hedelmäsosetta, hieman puuroa, hieman maitoa. Sitten hän jatkaa unia, sillä edes hymyillä ei jaksa.
♥ Ja sillä välin olohuoneessa... muurahaiset ovat palanneet niin kuin ainakin viruksen isäntäväki (?!), ne ovat vasta nyt löytäneet saman reitin jota käyttivät viime keväänä - ja pöydälle unohtuneen mikstuuralasin.
Tuntuu kuin tämän kodin kodikkuus vuotaisi saumoistaan, muurahaiset marssivat talon lävitse ja teinit huudattavat mopoja aivan ikkunoiden alla.
"Kotipehku" yhteisömme nimenä on sikäli irvokas, kun se yhtä hyvin voisi olla "Nukkumahälyö".
♥ Tottahan täällä on puhtaaMPAA ja rauhalliseMPAA kuin Teiskontien varrella oli, mutta keskiluokan meluisa koneriippuvuus ja sen stabilisointi tv-umpioilla tuntuvat sitten sitäkin räikeämpinä: pehkumaista rauhaa ei löydy kaupungin nurkkakoloon käpertymällä.
♥ Ja sillä välin viidakkossa... Erkkomafian kova ydin eli Sanoma News -konserni yrittää osaltaan käyttää hyväksi SEKÄ lama-ajan tunnelmia ETTÄ tekijänoikeuksista käytyä keskustelua. Ylikansallisten musiikkifirmojen ja Googlen lanseeraama käsitys, että tekijänoikeus on kappalekohtaista kauppatavaraa, yritetään nyt Sanoma-konsernissa (n. 250 lehteä ja kirjakustantamoja, kuulemma) muuttaa käsityksestä käytännöksi.
♥ Asiasta voisi tulla iso uutiskohu, jos olisi olemassa vielä sellainenkin asia kuin vapaa lehdistö (tai kriittinen tv-toiminta).
Media-alan ammattijärjestöt ovat nekin liian pieniä tai epävarmoja toimiakseen työtaisteluasein, joten tuloksena on vain se äkäinen yskähdys mihin mediakansalainen tai demari nykyään pystyy: NETTIADRESSI.
Ja luulettekos että Erkko menee nettipankkiin nauramaan?
♥ Mutta aivan vielä ei voi tämä free mennä lakkoon nauru korvissaan, edes solidaarisuudesta Sanomat-konsernin tekstityöläisille.
Aamun ja päivän kiireellinen eli dedikset unohtaneen freen työ on arvostelu Leena Krohnin uusimmasta. Tällä kertaa Turkkarille.
Kello 11:58 Alma nauraa ensimmäistä kertaa kahteen päivään.
Aurinko tulee esiin.

22.4. Näen unta, jossa venäläisen poliisipartion koira roikkuu hampaillaan kädestäni, kun yritin löytää JÄÄKAAPIN lävitse salakäytävää kerrostalon A-rapussa.
Mutta herään siihen, että lapsi kiljaisee "kat[s]o" ja ryömii pääni ylitse hakemaan vesipulloa. Hän juo siitä itsekseen puolet, taputtaa sitten itselleen ja jatkaa juomista.
Muutos on mekoinen eiliseen ripulipäivään nähden, mutta heikko ja ruokahaluton hän on tänäänkin.
♥ Postissa on tullut Kira Poutasen ja Leena Parkkisen romaanit, mutta menen hakemaan kirjastosta Hannu Raittilan päiväkirjan. Tämä ei ole sukupuolipohjainen preferenssi lukemisessa vaan ihan samaa uteliaisuutta miksi vähäviritteinen kansanosa ostaa ja lukee iltalehtiä.
Ja ehkä myös samaa pikaruokakulttuuria kuin että valtio tuputtaa Finnveran kautta satoja miljoonia amerikkalaisen huvipurren rakennustukiaisiin, mutta 60 miljoonan kauppa valtionfirmojen välillä (VR-hankinnat) on se mikä UUTISOIDAAN isona saavutuksena lama-Suomelle.
♥ Illalla vierailee Nikke, pääsee viritellyn kiukaan lämpöihin. Päivätkin lenseytyvät hitaasti, iso laiska jänis aterioi kaikkina vuorokauden aikoina ikkunoiden alla piittaamatta ihmisistä tai autoista.
♥ Tänään en kuitenkaan lue mitään romaania (Poutasta luin jo eilen) vaan Matin lainaamia sarjakuvia. Alison Bechdelin Hautuukoti on hyvin pitkästä aikaa IHAN OIKEA sarjakuvaromaani, eikä vain supersankarilehtien nipute. Hautuukodin tarina toimisi hienosti kirjanakin, mutta siinä on paljon tilanteita ja teemoja, joihin juuri sanan & kuvan yhteispeli on omiaan, etenkin siinä miten teksti- ja kuvasitaatit muuttuvat samanarvoisiksi. Tekstin kerrontatyyli on huvittavan akateeminen, mutta niin pätevä analyyseissään, että kirjasta tulee varmasti klassikko niin yliopistojen tenttivaatimuksiin kuin laatusarjiksen harrastajille.
♥ Bechedelin lepakkostripeistä en ole koskaan innostunut, ne ovat tilanteiltaan tavattoman jäykkiä ja hahmoiltaan paperinukkemaisia (ja huumoriltaan aivan liian arkikuivaa), mutta Hautuukodissa valokuva-albumia muistuttava sivujen ylösrakennus toimii, etenkin kohtuullisen runsaan sanavirran kanssa. Ja vaikka edes osa elämäkerrasta olisi keksimällä muisteltua, niin vastustamattoman hieno on kirjan psykoseksuaalisessa symboliikassaan pursuileva tarina, hautaustoimistoa pitävästä kaappihomoisästä ja tyylitajuisesti tyrannisoidusta perheestä.

23.4. To. Unet ovat muuttuneet elokuvamaisen nopeiksi ja jännittäviksi, ehkä siksi, että elämä on niin hidasta ja tylsää. Sunnuntaina näin pitkästä aikaa ydinsotaunta: menin elokuvakerhoon, mutta jostain syystä ostin lipun ilman alennuskorttia ja menin ostamaan uuden lipun, myyjä pahoitteli "erehdystä", tuli ovelle asti mukanani valittamaan lipuntarkastajille että tökerö systeemi kun "Markullekaan" ei tullut oikeaa lippua.
Mutta teatteriin sisälle astuessa tajusin tulleeni toisella kertaa väärään saliin. Kesken elokuvan lähdin etsimään jotakuta naista jonka kanssa piti olla treffit, mutta samassa elokuva olikin loppunut ja väkeä virtasi valtavassa, miltei pimeässä kivirakennuksessa. Äkkiä joku osoitti taivaalle, siellä näkyi juuri sellaisia epämääräisiä välähdyksiä kuten aina ydinsotaunissani. Näky oli pelottava muttei kuitenkaan lamaannuttava, kuten joskus aiemmissa unissa, lähdin kaduille katsomaan mitä tapahtuu: näin joidenkin miesten ampuvan ilotulitusraketteja, jotka liittyivät ehkä syttyneeseen sotaan, mutta eivät selittäneet välähdyksiä pois.
Viime yön unessa olin puolestaan mökillä, isä nukkui sängyllä, kun lähdin Saaran kanssa varastamaan naapurista eväsruokia. Naapurin tontilla pyörähteli kaksi suunnattoman kokoista kaivinkonetta, olin hetken toisen hytissä, sitten sisällä mökissä ja samalla puhelinyhteydessä itseeni: varoitin että kaivinkoneesta näkyy sisälle mökkiin - joka ehkä olikin sen toinen kaivinkone, paitsi että rakennelmassa oli iso torni. Ryöväsin karjalanpiirakoita vieraasta leipälootasta, kuulin miten "alakertaan" tuli miehiä jotka puhuivat toisilleen etsivänsä tunkeilijan. Juoksin tornin rappuset ylös avoimelle tasanteelle, suunnittelin roikkuvani sen reunan ylitse, jonka tornista hahmotin kolmiulotteisena, miltei läpinäkyvänä rakennelmana, ja piileksiväni helpostikin...
♥ Mittari näyttää jo +12 astetta, mutta ihan siltä ei tunnu, lapsen virus on saattanut tarttua tai sitten tofukookosmaito oli käynyt huonoksi - sellainen on vuodenaika, että kaikki kasvaa ja muhii huikeaa vauhtia. Kaupungissa käyn vain viemässä STk:n matskuja näytille tietokirjapäivään, mutta iltaan en pysty jäämään, EKY:n perustamiskokoukseen tai kuuntelemaan Joel Haahtelaa.
Kotona käy sitten ilmi, että Alma on taas yhtä heikkona ja ripulisena kuin tiistaina. Yötä vasten olo ei yhtään rauhoitu, ja se jos mikä on kuluttavaa niin lapselle kuin vanhemmille, kumpi jaksaa nousta pesemään vielä kerran...

24.4. Pe. Aamulla lapsi on taas miltei muikea oma itsensä, syö sekä puuron että vihannessoseen jämät. Yksin ei kuitenkaan jaksa kauaa leikkiä, konttaa kanneltavaksi.
Ulkona olisi jotakuinkin kesäpäivä (+15), sopiva renkaan vaihdolle ja aroniapensaan leikkaamiselle... mutta jotain oikeaakin työtä pitäisi saada aikaiseksi... Postissa tulee BH Rogersin "Thirteen Ways to Water", muistutuksena siitä että kesä on spefi-väen kekoontumisaikaa ja OMIA (?) VARTENHAN tätä jotain työn kaltaista intohimoa tiettyihin teksteihin harjoitetaan, eh?
Rogersin kaltaisen luovan kirjoittamisen opettajan saaminen uudelleen Suomeen on melkoinen lottovoitto spefi-väelle, jos vain kurssille saadaan tarpeeksi osallistujia, so. muutakin kuin spefi-orientoituneita kynäilyn opettajia.
♥ Ja entäs jos GRR Martin päättääkin lähteä heinäkuuksi Irlantiin katsomaan kirjasaagansa filmauksia, sen sijaan, että tulisi kaukaiseen Suomeen palelemaan ja selittelemään Finnconissakin missä seuraava osa saafaa viipyy? Heinäkuu lienee jotakuinkin ainoa aika vuodesta kun Irlannissa voi vierailla saamatta keuhkokuumetta?
Päivän scifiuutinen: "Apple kauppasi netissä vauvanravistelupeliä".
Päivän scifisivusto: Islam and Science Fiction
Päivän spefi-kritiikki:Outi Alm: Suhteettomia tiloja.
♥ Huhtikuu näkyy olevan myös NaPoWriMo,kansallinen runokuukausi. Sen kunniaksi sitaatti - sehän on tunnetusti LYRIIKASSA TÄRKEINTÄ, oikea lainaus oikeaan aikaan, ja oikealta henkilöltä.
Tämä siis keväältä, postuumilta Hemingwayltä vaikka Nuoruutensa Pariisista:

[Y]ou could see the spring coming each day until a night of warm wind would bring it suddenly in one morning, Sometimes the heavy cold rains would beat it back so that it would seem that it would never come and that you were losing a season out of your life. When the cold rains kept on and killed the spring, it was as though a young person had died for no reason. In those days, though, the spring always came finally but it was frightening that it had nearly failed.

25.4. La. Helsingissä.
"OLEMME SIIRTYMÄSSÄ KUUHUN", sanoi Heidi Hautala.
Mitä ihmettä?
Onko kansanedustaja Hautala alkanut harrastaa scifiä?
Luulisi että hän Bulevardin luksiossaan on niin tyytyväinen itseensä ja oloihin, ettei ainakaan Vihreiden etujoukoissa ole Kuuhun siirtymässä?
No ei, tosiaan.
Hautala vain puhui niin tylsästi kuin poliitikko puhuu, vaikka edessä olisi innostunut ja myötätuulella käyvä yleisöjoukko, ja tulin kuulleeksi väärin hänen sanansa.
Itse asiassa hän ilmoitti Suomen siirtyvän energiantuotannossaan "puuhun" ynnä muuhun.
♥ Hautalaa seurannut Paavo Arhimäki sen sijaan paranee puhujana ja poliitikkona vuosi vuodelta, onneksi hän ei ole pakanemassa Brysseliin tätä ydinjätteiden supervallaksi muuttuvaa Suomea... ja me muut keltapaidat, mehän emme täältä hevin pakoon pääsekään, joten ainoa tilaisuus osoittaa surunsa kerran vuodessa on kokoontua näihin ydinvoiman vastaisiin miekkareihin (tosin Tsernobylin vuosipäivä on oikeasti vasta huomenna).
♥ Varsinainen motiivini helsinkiläiseen kävelyretkeen osallistumiselle ei ollut edes surumielen osoitus.
Helsinkiin minut oli tuonut SARVin kevätkokous, jossa SIELLÄKIN oli maailmanlopun tunnelma.
Sanoma News -konsernin suunnitelmat ovat sitä mittaluokkaa, että mielipide Ylen rahoitusmallista muuttui kertaheitolla uutisia kuunnellessa. Totta hitossa Suomessa pitää olla ihan mikä tahansa kohtuullisen kokoinen sähköinen media, jos täällä on Sanomien kokoinen mediamonopoli, joka haluaa tehdä KAIKISTA luovan työn ammattilaisista anonyymiä massaa. "Taide vain syntyy jossakin", kuvaili joku kriitikoista konsernin asennetta, ja sama pätee Sanomien suunnitelmissa toimittajiin.
♥ Okei, ehkä tämä ei kuulosta ihan maailmanlopulta.
Mutta sivistysvaltion raunioilta ei ole enää pitkä matka totalitaariseen järjestelmään, kun maan suurin mediakonserni esittää VIIKON sisällä allekirjoitettavaksi tällaiset ehdot: KAIKKI tekijänoikeudet on free-avustajien annettava konsernille, jotta siellä niistä pidetään "parempaa huolta" (Sanomien käyttämä määritelmä).
♥ Asenne Sanoma News -konsernissa, tuttavallisesti Erkko-mafiassa, on siis sama kuin niissä totalitaarisissa valtioissa, joissa kansalaisilta otetaan ihmisoikeudet - koska valtio katsoo pitävänsä niistä parempaa huolta kuin kansalaiset itse.
♥ Yksityiskohdat konsernin esittämissä ehdoissa (ja avustajille saakka lipsahtaneissa neuvoissa 'kuinka vastata avustajien kysymyksiin') ovat niin räikeät, ettei sitä ota uskoakseen ennen kuin tekijänoikeuksiin erikoistunut toimittaja ne selittää pykälä pykälältä. Niinpä SARVin kevätkokous antoi asiantuntijalle ja järjestön puheenjohtajalle valtuudet kirjelmöidä asiasta viestintävirastoon - mutta muuten asia jää yksittäisten free-avustajien sydämelle, tai kukkarolle: monella on vaihtoehtona ansiotulon loppuminen, mikä konsernin kannalta on vain tilaisuus uuden avustajasukupolven kierrättämiselle.
Journalisteja kun koulutetaan niin tuhottomasti, että uusia riviavustajia riittää kieltäytyjien tilalle.
♥ Jos siis Alma-media on tappamassa kulttuurijournalismia niin SE on vielä pientä sen rinnalla, miten Erkko-media on laittamassa lihoiksi journalismin ylipäänsä.
Ja jos Pontius Lilius on ahneudessaan perikuva oman aikamme suuruudenhulluudelle, niin SEKIN on vielä vähäistä sen rinnalla, miten Erkko haluaa asettua kopiostoksi Kopioston paikalle.
Menee teologiakin uusiksi, jos raamattuja joku tohtii vielä painaa: jos alussa oli Merkki niin lopussa seisoo Erkko.

26.4. Su. "Sinä et kyllä pidä tästä", sanoi lapsen äiti, kun palasin eilen illalla kotiin eli olohuoneeseen. Katselin ympärilleni eikä lasta näkynyt missään, ja hetken jo toivoin, että nyt se on viimeinkin laitettu myyntiin Ebayhin.
Vaan ei. Lapsen äiti oli poissaollessani kohdistanut luontaiset äidinvaistonsa takapihaa rajaavaan aroniapensasaitaan eli saksinut sen tyngäksi.
♥ Itse en olisi saanut pensasta koskaan leikatuksi, aivan samoin kuin Puistolan pihatalossa kieltäydyin kategorisesti leikkaamasta yhtään mitään puutarhasta.
Tiedän kyllä, ja minulle on asiaa monelta taholta perusteltu, että pensas kasvaa melkoista vauhtia kesässä ja tuloksena on PAREMPI pensas kuin aiempi, hoitamaton aita.
Mutta mitä se pensas tietää paremmuudestaan?
Ja jos asumme tässä talossa vain n vuotta, niin ehdimmekö edes HYÖTYÄ siitä paremmuudesta eli tiheämmästä aidasta, etenkään siihen nähden, miten paljas ja haavoittuva takapiha on TÄMÄN KESÄN ilman aitaa?
♥ Taloyhtiön tavoitteena on se, että julkisivu rivariparakin katupuolella olisi YHTENÄINEN eli kaikki aidat joko yhtä tynkää tai yhtä kukoistavia. Mutta tämäkään ei oikein kelpaa perusteeksi, sillä viidenkin asunnon rivaripätkästä löytyy aina yksi talous, joka kategorisesti vähät välittää taloyhtiöstä tai naapureista ja käyttää takapihaa vain livahtaakseen yhteisön valokeilasta.
Symppaan sitä, kun vaihtoehtona on rivarin vaihtoehdoton kättäpäivää-julkisuus.
Jos siis ei ole pensaiden rajaamaa OMAN OLON alaa niin sama olisi sitten vaikka kaksimetrinen betonimuuri raajaamaan MUUN MAAILMAN pois.
Jep, tästä en pidä. Mutta vaihtoehtoakaan ei ole...
♥ Illalla menemme Saaran kanssa elokuviin, siis ihan oikeaan teatteriin ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen vain me kaksi. Maija & Tuomo ottavat lapsen hoitoon - jep, näin lyhyellä varoitusajalla tällainen naapuriapu ei onnistuisikaan kuin yhteisössä, se on rivarihobittilan sydänpuoli.
Itse leffa, "Mammutti" ei ole kummoinen, mutta jenkkituotettuna draamana tietysti takuuvarma treffielokuva.
Valinnanvaraa ei tänäänkään ole, sillä keväänkin ajan valkokankaan eli Finnkinon tarjonta on ollut niin surkea, että teatterin edessä pyörii ihmisiä yrittämässä myydä tänään umpeutuvia alennuslippujansa. Ja tästäkin kulttuuritarjonnan kapeudesta saamme, edelleen, kiittää Erkko-mafiaa, jonka teatterimonopolina Finnkino esittää vain teinien massaviihdettä, sarjateattereille tuotettua sarjatavaraa.
♥
Miksi kysellä, onko Suomi ENEMMÄN RÄHMÄLLÄÄN Venäjän vai Kiinan vai EU:n suuntaan? Sehän on juuri tämän kyselymedian etu, että kansan pikkupomoineen uskotellaan kumartavan ulospäin, kun se kaiken aikaa kutistuu kotimaisen mediajätin saappaan alla.

Päivän scifi-käsite: "Äkillisten hautajaisten viisivuotiskausi".
Päivän spefi-arvostelu: Scifi fandom -historiikki

27.4. Ma. Viikonloppuna lapsi toipui nopeasti ripulista, aivan kuten lastentaudeille omistautuneet nettisivut kuvailivat. Lauantaina ja sunnuntaina hän konttaili jo ulkona nurmikolla, tänään hymyilee herätessään ja koettelee laittaa kenkiä itse jalkaansa - järsii niitä sitten kuten kaikkea kiinnostavaa.
♥ Ajan kalenterinopeuden huomaa lapsen ja luonnon muutosten sijaan nettisivujen muutostahdista. Tätä on digiaika, yhtä luonnotonta kuin kaikki kaupunkilainen olohuoneaika, mutta yhtä luontevaa eli rytmillistä.
Maanantain ja jälleen uuden viikon huomaan koittaneen siitä, että voin mennä katsomaan mitä Strange Horizons -nettilehden jutuissa on tällä viikolla tarjolla.

28.4. Ti. Sikainfluenssa on muuttunut neljässä päivässä pienestä paikallisuutisesta kaiken muun mediakohun ylittäväksi, varoitussireenimäiseksi uutishuudoksi. Päinvastoin kuin SARSin tapauksessa muutama vuosi sitten, nyt ei ehditty edes lietsoa paniikkia viruksen saapumisesta Eurooppaan - kun se jo on täällä, ensin Espanja, sitten Englanti ja Saka, sitten Ruotsi ja saman tien Suomikin.
♥ Enää puuttuu se nokkela tiedejournalisti joka osoittaisi syy-yhteyden kansainvälisen laman ja influenssan puhkeamisen välillä... Kun maailma tihentyy, lähtee äimistyskirjan viides ratsastaja liikkeelle?
♥ Tänään olen kuuntelemassa äimitysosaston entistä päällikköä, helvetin lieskoja ainakin nimessään kantavaa vappuhenkilöä Heikki Hellmania. Herra Hellman pitää läxiäisesitelmän (tuskin hän luentoa on koskaan pitänytkään) Tampereen yliopiston isoimmassa salissa, kuten virasta poistuvat professorit tapaavat tehdä, mutta kuulijoita on vain 3-4 rivillistä.
Esitelmä sinänsä on kyllä kiinnostava, aiheena "Kulttuurijournalismin kuolema?" ja vastauksena aiheeseen, tietysti, esimerkkejä Hellmanin kotopuolesta eli Hesarin kulttuuriosastosta.

29.4. Ke. Sää viilentyi tuntuvasti, mutta sateesta ei ole merkkejä; ei ilmeisesti sitten pääsiäisen ole tullut oikeaa vesisadetta, siis kahteen viikkoon. Odottava, hidastuva jakso kevättä.
♥ Alma on parannuttuaan ollut erityisen helposti ärsyyntyvä ja vaatelias, mikä täyttänee niiden spekulanttien biologien väitteet, että virusten myötä ihmiset kehittyvät ja muuttuvat.
Maanantaina, heti toivuttuaan, lapsi tarttui äitinsä kännykkään ja leikki puhuvansa sillä jonnekin. Eikä tässäkään kaikki, vaan ensimmäistä kertaa hän laskeutui omin avuin makkarin sängystä, pelkäämättä lainkaan sitä, että jalat eivät oitis yllä lattiaan saakka.
Kehityksen kääntöpuoli on sitten se hermostuneisuus ja jonkinlainen ylenpalttinen turvallisuuden tarve, että ainoastaan äidinmaito takaa rauhallisen olon ja jokainen kiinnostava esine on saatava heti käsittelyyn.
♥ Onneksi Alma myös nukkuu paljon eikä osoita ulkona ollessa samanlaista kiukkua kuin kotona, joten hänet voi viedä tänäänkin Hervantaan saakka, kun vietämme päivää kahdestaan, ja olettaa hänen nukahtavan kaksille kohtalaisen pitkille (max tunti) päiväunille.
♥ Muuta postia ei tule kuin kortti Venetsiasta (huokaus), uutisissakaan ei ole kuin sikajuttujen kertausta ja paniikkinappulan vinkunaa. Ainoa mielenkiintoinen yksityiskohta on HS:n kulttuuriosaston pieni täytepala, jossa viimein on saanut uutismuodon se viikonloppuna kiertänyt huhu, että Niklas Herlin on antanut potkut kustantamonsa toimitusjohtajalle. Uutisessa tapaus on muuttunut siihen muotoon, että entinen toimitusjohtaja lähtee maailmanympärimatkalle ja uusi johtaja vain putkahtaa hänen tilalleen.
Noin siististi voi kapitalismi pyyhkiä pöydän kulttuurin puolella. Kyllä sen on erkkolainenkin mediatutkimus todistanut... vai mitä sanoo Heikki Hellboy?
"Kulttuurijournalismi on aina edustanut journalismin toiseutta", hän sanoi eilen läxiäisesitelmässään.
Mutta haiseeko kulttuurin tuottama tappio erilaiselle kustantamossa kuin sanomalehdessä? Ehkä Herlinin olisikin pitänyt panostaa julkisiin pisuaareihin, jos laadukkaan kustantamon julkinen ansio ei ole miljönäärille piisaava itseisarvo?
Päivän spefi-uutinen: Viranomaisten mukaan suomalaisten ei tarvitse huolestua sikainfluenssan nopeasta leviämisestä, sillä kyseinen tauti aiheuttaa vain lievän kuoleman.

30.4. To. Sikainfluenssa on kevään ainoa merkki lamakautta seuraavasta (sen kannoilla ryömivästä) demokratiasta: kuin kaikkiruokainen romaani se nujertaa niin pääoman kuin sivuomaiset.
♥ Ö-luokan kehitysmaat kuten Egypti ja Suomi ovatkin ryhtyneet äärimmäisiin toimenpiteisiin sikainfluenssan ja demokratian pysäyttämiseksi. Egyptissä on annettu käsky teurastaa kaikki alle kolmivuotiaat porsaslapset, ja Suomessa rikospoliisi selvittää, onko sikainfluenssan levittämisen takana eläinaktivistien kansainvälinen salaliitto.
Terveysministeri Hyssälä ei pidä poissuljettuna myöskään sitä, etteivätkö Ruotsissa havaitut possujalosteiden turmelemiset voisi olla yhteydessä Meksikosta levinneeseen sikainfluenssaan. "Taco-hyllythän sijaitsevat aivan jalostealtaiden välittömässä läheisyydessä", muistuttaa ministeri Hyssälä tunnettuun tapaansa.

Vappu Tampereella 2009

4.5. Ma. Viimeinkin oikea sade, vähintään kolmen viikon kuivan jakson jälkeen. Vain sateella on kirjallisen pienet kädet, mutta tänä aamuna puoli kuusi alkaa makuuhuoneen ovi sitten avautua kuin barbaarijurtan luukku... ja lapsi konttaa sisään, hän on omatoimisesti lähtenyt etsimään meijeriä, johon sairausviikollaan ennätti taas ehdollistua.
Sen jälkeen en saa uudelleen unta, haen lehden ja avaan koneen, vaikka toukokuussa vanhat velvollisuudet alkavat maistua epigrammien pölyltä.
Päivän spefi-arvostelu: Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

5.5. Ripulijakson jälkeen lapsi on niin ehdollistunut yömaitoonsa, että häntä täytyy alkaa uudelleen vieroittaa edes siitä rintafiksaatiosta.
Kello 6 aamulla hän aloittaa maidon huutamisen, nukahtelee puolen tunnin jälkeen, ja on uudelleen herättyään kuin mitään erityistä ei olisi jääty vaille... mutta päivän aikana käyttäytyy normaalia hermostuneemmin eikä suostu syömään lounaalla muuta kuin leipää ja tomaattia, koska niitä hän osaa mussuttaa omasta nyrkistään.
Mikä tahansa yliaktiivinen tila on kuitenkin parempi kuin se karmea tahdottomuus, mihin Alma vajosi ripuliviikkonsa aikana. Syököön sitten vaikka leikkilaatikon hiekkaa.
♥ Valoistuvien päivien myötä on parempi motivaatio olla avaamatta nettikonetta ja pysyttäytyä vanhalla, takomon tapaisella työkoneella. Toisaalta on sitäkin suloisempaa se itsepetos, että nettikoneella tekee "oikeaakin" työtä, hoitaa sähköpostilla järjestöasioita ja buukkaa lippuja retriittimatkaansa varten.
♥ Miltei olinkin jo myöhässä matkavarausten suhteen. Ruotsin laivalla oli vielä hyttipaikkoja, ainakin arkiöinä, mutta Gotlannin lautat oli jo buukattu aivan täyteen viikonlopun osalta. Paluuillaksi sain sentään yhden myöhäisen salonkipaikan, jotta pääsen keskiyöksi 24.5. Visbystä mantereelle ja sitten seuraavana päivänä vähitellen Suomeen.
♥ Vielä pitäisi päättää, mikä on se käsikirjoitus jota uskon OIKEASTI ja ahkerasti työstäväni viikon ajan retriitissä - ja onko tosiaankin hölmöä optimismia, jos en otakaan editointiin sopivaa konetta, vaan yritän väkertää kynällä jotain aivan uutta ja terävää?
♥ Ainoa KESKILUOKKAISESTI kunniallinen osuus tuollaiseen retriittiin viikoksi pakenemisessa on se, että tältä kesältä perheemme hiilijalanjälki on sentään kohtuullinen: ainoa matkailumme kohdistuu Tukholmaan saakka. Muuten pyörimme toistemme nurkissa ja kasvatamme lapsesta tamperelaista avomaan nörttiä.
Päivän viihdearvostelu: Kira Poutanen: Rakkautta au lait

6.5. Ke. Jotta ei taantuisi pelkäksi kriitikoksi ja jotta omaan oppialaan pysyisi jokin kosketus menen tänään kuuntelemaan Suomen kirjallisuuden opetusnäytteitä (assarivirkaan).
Ei kirjallisuustieteessä mitään paradigmaattista järistystä ole tapahtumassa, sikäli yliopistoa voisi käyttää yhtä hyvin humanistisen alan museona, mutta on hyvä nähdä ihmisiä ja mitä he kuvittelevat omasta alastaan nykypäivänä.
♥ Kolmesta opetusnäytteestä yksi onkin sentään ajassa kiinni, Tarja-Liisan koukuttava analyysi julkkiskirjailijasta. Luennon todistemateriaalina on pelkästään Jari Tervon kirjojen kansikuvia, ja silti esitys sisällyttää niin kirjallisuushistorian kuin kulttuurintutkimukseen sopivan teorian.
Muut kaksi näytettä ovat tavanomaisempia: Kaisun kokeneesti vetämä esitelmä Huovin nuorisoromaanista, ja Kristina Malmion alustus intertekstuaalisuudesta, kamala teoreettinen sekasotku.
♥ Kaupunkireissun varsinainen saldo on siinä, että saan lapselle fillarin turvaistuimen ja arvostelukappaleen eräästä indie-romaanista... ja ajatuksen, että jotenkin nämä kaksi liittyvät toisiinsa, sellaisessa semiosfäärissä missä tyhjä turvaistuin näyttää koomiselta metaforalta... fillarissa, joka sentään on ollut MINULLE se itsenäisen kaupunkielämän symboli miltei 40 vuoden ajan.
♥ Kotiin ehdin vähän ennen raskasta vahvan vihreän nostattavaa sadetta. +14 lämmintä, pitäisi kelvata toukokuuksi, vaikka sataisi pieniä saastaisia possuja.
Illalla istun varta vasten katsomaan kiekko-ottelua, mutta erinomaisen tavallinenhan se on Suomalaisen Miehen draamana: täsmälleen kamppailun puolivälissä pettää Suomalaiselta Mieheltä hermot ja sen jälkeen on jäljellä vain surkuhupaista sinivalkoista alisuorittamista.
♥ Päivän scifi-uutinen: vähän tunnettu sf-kirjailija Chris Beckett on loppuviivalla Englannin isoimpaan (ja ainoaan) novellistipalkinton.

7.5. To. Kun kriitikon tehtävästä nykymediassa keskustellaan niin yleensä puhe latistuu sen kysymyksen ympärille, millainen on "hyvä" kritiikki, aivan kuin mediasta ja taiteenalasta riippumatta olisi oma diskurssialueensa nimeltä 'kritiikki'.
Jos kritiikistä on pakko puhua yleisesti niin kiinnostavampaa olisi vertailla sitä, mikä tekee kritiikistä HUONON - tosin kriitikoiden koolla ollessa he ovat yhtä kohteliaita toistensa työlle ja genresuosikeille kuin kirjailijat (vaikka eräskin turkulainen kriitikko, Kari Salminen, on väittänyt kriitikoiden puukottavan poissaolevia selkään - mitä sitten tapahtunee vain Turussa).
♥ Kun Heikki Hellman puhui läxiäisesitelmässään viikko sitten (28.4.) HS:n jehukriitikoista, joita pelättiin tunnettuina teilaajina, niin hän pahoitteli näiden dinosauusten katoamista. Hellman arveli, että lehdessä oli pelästytty HS:lle kertynyttä valtaa ja alettu senkin takia suosia taiteilijoiden omaa ääntä, tekemään henkilöhaastatteluja ym viihdelehtien formaattia.
♥ Mutta HS:ssa on sentään vielä yksi kriitikko, joka on tunnettu oman taiteenalansa vihaamisesta: sarjakuvista kirjoittava Harri Römpötti. Viimeiset kymmenisen vuotta Römpöttikin on ollut lauhkea arvioissaan ja jutuissaan, joten hän kohdistaa nyt vihansa naapurin puolelle tv-osaan tekemissään elokuva-arvosteluissa.
♥ Esimerkiksi tämän illan Godard-filmiä Römpötti ryöpyttää niin kuin joku maakuntalehden kesätoimittaja, jonka asiantuntemus elävistä kuvista perustuu Tarantinon diggailuun ja Aku Ankan ahmimiseen.
"Spede ohjasi sujuvampia ja uskottavampia toimintakohtauksia kuin Godardin päättömien kanojen räpistely", analysoi Römpötti valtalehden elokuvaesittelyksi tarkoitetussa tekstissään.
"Katkonaisen juonen lomassa Godard esittelee auliisti Detmersin tissejä ja tussua. Jälkimmäisen pitäisi kai tehdä kyhäelmästä taidetta - tietenkin sekavuuden ohella."
♥ On sinänsä paikallaan, että kriitikko toimii suorastaan yliherkästi joko tekotaiteellista tai genrekohtaisesti ylituotettua teosta havainnoidessaan - mutta on aika uskomatonta, miten Hesarin kaltaisessa lehdessä kriitikko vähät välittää taideteoksen omimmasta kontekstista, ensinnäkin siitä millaisessa (elokuva)historian tilanteessa teos on syntynyt, ja toiseksi siitä millaisessa yhteydessä teos esitetään: OSANA uuden aallon filmien sarjaa.
♥ Jos Godard on kerännyt "ylisanoja" ja kohtuuttoman arvostetun aseman elokuvahistoriassa, niin kriitikko voisi varmaan analysoida ja taustoittaa sitä asiallisesti, ihan ilman oman pornotarpeensa purkamista valtalehden peräsivuille?

8.5. Pe. Floralla on oma päivänsä, varmaankin ensi viikolla, mutta faunalta puuttuu omansa, ja vain siksi, että ketään ei ole sillä tavoin nimetty ja seppelöity kuolleilla eläimillä, ainakaan sitten Tsingis-kaanin ja Kirsti Paakkasen.
Tänään on kuitenkin niin yksinkertaisen kaunis päivä kuin sitä viettäisi eläimen nahkoissa. Pyykin pestyämme lähdemme arboretumiin, ajamme se ohi ja näemme vain Pyhäjärven rantoja, mutta saamme keväästä tietyn vedenkimalteisen vaikutelman, se on tärkeää nyt kun maavihreä on niin ylivoimaista.
♥ Syömme Laukontorilla pikaruokaa ja annamme lapselle banaanin jotta hänkin pääsisi samalle apinataajuudelle vanhempiensa kanssa. Sitten S menee Alman kanssa femmariäitien kokoontumisajoihin ja minä katsomaan retroscifi-elokuvaa "Star Trek", paitsi ettei se kovin retroa olekaan - vaikka scifinä ainutkertaisen uuden NÄKÖISTÄ, jos unohdetaan että sarjiselokuvissa samaa viitteellistä vilskettä on nähty jo pitkään.

10.5. Su. Lapsi pelästyttää oksentamalla automatkalla mennen tullen, ja sitten vielä illalla kotiin tultua, joten syy ei olekaan autopahoinvoinnissa, vaan jälleen siinä, että Alma on tasan kaksi päivää sitten osallistunut feministiäitien lapsiparkkiin.
Ilmeisesti femmariäidit edustavat nykypäivän stoalaista kasvatustapaa, jossa lapset sierrätetään yhteiseen pöpökantaan niin kuin ainakin kassilohet kasvatusaltaissaan...
♥ Jos siis nykypäivänä miehet huolehtivat sukupuoliluokkansa sisällä tasa-arvon toteutumisesta hankkimalla autoja, joissa on SAMAT ONGELMAT taakkana jaettavaksi ja keskusteltavaksi, niin naiset hankkivat vastaavalla motiivilla lapsia.
Vaikea sanoa, kumpi sukupuoli kirittää paremmin planeetan loppuunpalamista tällä 'tasoittavalla' politiikallaan. Varmaa on vain se, että tuulipuku-univormu olisi huomattavasti ekologisempi vaihtoehto demokratisoivan rasitteen ja sen vaikutelman luomiseksi, että yli kolmikymppisenä ollaan luovuttu sukupuoliluokan sisäisestä kilpailusta (joko auton tai lapsen hyväksi 'uhrautuen').
♥ Onneksi Alma on muuten iloinen ja virkeä, nukkuu tasaisesti ja seuraavaan aamuun mennessä syökin jo normaalisti. Tällä kertaa taisimme päästä pelkällä pelästyksellä - mutta jokin perustellumpi politiikka pitäisi olla siinä, millaiseen seuraan lapsi menee pöpökantansa jakamaan.
Eikö esimerkiksi päiväkotilapsiin voisi ripustaa jonkinlaisen kilisevän kulkusen merkiksi siitä, että ne ovat todennäköisempiä taudinkantajia kuin normaalilapset?
Terveisin nimimerkki Yksi nomadien puolesta.

11.5. Ma. Vanhemmat vierailivat viikonlopun ylitse, joten jääkaappi näyttää vaihteeksi samalta kuin muissakin rivaritalouksissa, täynnä ruokaa ja herkkuja. Alkavan viikon töihin olisi nyt reipasta käydä kun kevätkin on tehnyt pitkän loikan kesää kohti, takapihan tulppaanit näyttävät nousseen parissa päivässä polven korkeuteen.
♥ Mutta reippaus sukkaa. Postissa tulee taas yksi Guardian-jutuista herätyksen saanut ostos, "Religion and the Decline of Magic", joka edellyttäisi aivan omanlaistaan luovaa lukurauhaa. Ehkä se on siis oikein matka- ja materiaalikirja Visbyyhyn, ja ehkä suosiolla vaihdan tietokoneen kynään ja vihkoon ja pokkareihin edes viikon ajaksi.
Päivän sf-sitaatti: "After all, haven't they just joined the new and colorful world of fandom, a blissful paradise where no one is teased for tilting at windmills, where fan and pros alike can discuss dark matter and the vagaries of Vorlon sexuality?"
(Strange Horizons varoittaa fandomin illusorisuudesta, 11.5.09)

13.5. Taas on koko perhe kipeänä, lapsella yhä mahapöpön oireita ja vanhemmilla vatsaflunssa, tällaiseen aikaan vuodesta kun kaiken pitäisi olla voimallisimmillaan.
Lapsi on sentään edelleen virkeä ja selvästi iloitsee siitä, että vanhemmat eivät pysty juuri komentamaan, vaan heidän ylitseen voi kiipeillä kuin ainakin EU-standardiin sopivilla turvatelineillä.
♥ Erkko-mafian vastainen miekkari jää siis hyvällä syyllä väliin. Tuore uutinen kyllä kertoo, että Murlin-Herdoch on ostamassa Sanoma-korporaation pois kuleksimasta kaidalla tiellä. Ilmeisesti Murlin huomasi, että ei kannata kilpailla Sanoma-korporaation kanssa, vaan ostaa kilpailija itselle.
Akateemisellekin maailmalle median monopolisoituminen (ensin pankit, sitten mediatalot) voi merkitä SELKEÄN ajan koittoa. Enää ei tarvitse jännätä, lahjoittaako Erkko-mafia tiedotusopin professuuria, kun Kone-yhtiön Murlin voi ostaa ja lahjoittaa koko Tampereen yliopiston säätiönsä hikipajaksi.
♥ Mutta tänään en itse jaksa murehtia muusta kuin masupajan kapinasta, sellaisesta yleisestä flunssaheikotuksesta, joka raivostuttaa enemmän kuin mikään ripuli tai oksennustauti.
Hesaria lukiessa mahanesteitä ärsyttävät tänään lähinnä genrekritiikit: Antti Majander on halunnut itse arvostella uuden kotimaisen fantasiadebyytin, vaikka ei näytä lainkaan tajuavan mitä lajia hän on lukemassa.
Totta kyllä, kyseinen kirja on kuin kierros kansanperinteen ulkomuseossa, mutta teoksen TAVOITTEETTOMUUDEN voisi selittää lajista eikä sukupuolesta käsin, kuten Majander tapaa tehdä.
♥ Irma Stenbäck puolestaan tapaa antaa vakiokehut jokaiselle naiskirjailijalle: tällä kertaa hän ylistää maasta taivaaseen Eppu Nuotion uuden dekkarin, koska yhteiskuntakriittisyys on niin hieno asia... etenkin jos sitä harjoitetaan naistapaisessa romaanissa ja miljöönä naistutkimuksen laitos...
♥ Täytyy kuitenkin todeta, että genrekirjallisuuden kohdalla kehu- ja kaverijärjestelmät ovat paljon läpinäkyvämpiä kuin esimerkiksi lyriikassa, jossa kenttä on pysyvästi sekaisin runoilijasukupolvien limittäisyydstä.
Niinpä lyriikan puolella on kerrallaan yksi kirjailija, jota kehutaan kivasti tunnistettavasta vaikeaselkoisuudesta. Tätä nykyä tuossa runopuheen nollapisteessä on Sanna Karlström, joka tänään on saanut tunnustukseksi Tanssivan Karhun runopalkinnon. Palkintoon kuuluu 3500 euron rahasumma ja huomioliivit.

14.5. To. Vanhempien jäljiltä on edelleen marenkikakku ja makkarapaketti. Tietää mahaflunssasta selvityn kun uhrautuminen moisten ruokien deadlinen kohdalla, koko perheen edestä, tuntuu makealta kuin messiashommat ikään.
Ei Almakaan täysin kunnossa ole, ruokahalu vähissä, ja Saaralla viikon heikoin päivä. Onneksi Anna vieraili eilen illalla ja oli avuksi saattelemaan zombieperheen yöpuille. Tänään selviämme keskenämme, vaikka kirjoitustöiden taukopaikat ovatkin vähissä, kun kahden vanhemman laiska läsnäolo yllyttää lapsen tankkaamaan huomiota entistäkin tiiviimmin.
♥ Tänään Alma oppi, että kotileikkiä voi leikkiä muutenkin kuin kököttämällä lelujen kanssa pahvilaatikossa: pyykkitelineessä roikkuvien pyyhkeiden väliin jäi valoisa leikkimökki, ja lapsi saattoi hihitellä itsekseen siellä ällistyttävän pitkään, muuten lyhytjännitteiseen elämän- eli leikkitapaansa nähden. Ehkä sairaus on aiheuttanut taas uusia verkottumisia aivoissa, sillä hänen aktiiviisanastoonsa ilmaantuu myös uusi sana, "paipai", minkä hän oitis ymmärtää elehtiä pään silittämiseksi.
♥ Noin muuten Alman sanavarasto ei ole kummoinen - etenkään 14 kuukauden ikäiseksi? Se koostuu nyt tasan 10 sanasta:
äiti, tissi, kakka, kato, näytä, puuva [=muumi], kissi, hau [=koira], heihei, paipai. Näistä kahta viimeistä hän ei osaa edes sanoa, mutta osaa elehtiä ne kuulleessaan, joten niitä voinee pitää sikäli aktiivisanastoon kuuluvina.

15.5. Pe. Tänään koko perhe on jo siinä määrin toipiluutensa paremmalla puolella, että lähtee kaupunkiin lounaalle. Veganissimossa on niin ihmeen tyhjää kuin epidemia olisi tehnyt laajemmin tuhojaan juuri kasvissyöjäpiireissä, mutta meillä on kyllä todisteita saman flunssan iskemisestä kaikkiruokaiseenkin ystäväämme.
Luultavasti Tampere vain on niin pöljän hampparimainen kaupunki, ettei Veganissimon kaltainen KAUPUNKIKULTTUURIN parasta puolta edustava ravintola menesty täällä kuten se tekisi Helsingissä.
♥ Illalla olemme itsekin isoissa keittiövalmisteluissa, joskin salin puolella, kun Kotipehku varautuu päiväkotinsa huomiseen vuosijuhlaan. Varsinainen työmotivaatio on viimeistellä kahta käsikirjoitusta, jotta olisi hieman parempi fiilis lähteä jonkin kolmannen tekstin, sellaisen luovasti keskeneräisemmän, kanssa kohti etelää ja retriittiä.
♥ No, päätellen jo siitä, että "retriitille" ei ole syntynyt kelpoisaa suomen vastinetta, moinen taidematkailu on yhtä hupsua ja irrallaan oman kieleni sanataiteesta kuin "sanatorio" on saunavihdasta. Mutta korpikansan lapsille on ylellisyys OUTOUDESSAAN sallittua, vähän kuin katolinen miekkalähetys korvan juuressa.

16.5. Lapsi nukkui taas tavattoman huonosti, heräsi ensin keskiyöllä pihalta kuuluneeseen musiikin meluun, sitten uudestaan kello 6, jonka jälkeen en itse saanut unta. Avasin Macin ja löysin kadonneeksi luulemani vanhan artikkelin fiktiohahmojen suvuttomuudesta, mutta se on tosiaankin juuri niin hajanainen ja ajatukseton kuin mitä muisti oli sitä torjunut todeksi tulemasta, joten ei siitä ole apua esseekäsikirjoituksen viimeistelyyn.
♥ Vähitellen nousemme talkoopäivään. Saara menee päivittämään viljelytilkkunsa paremmalla kompostimullalla, minä kärräilen Almaa kirjastoon ja takaisin, paljoa en ehdi mukaan talkoisiin, mutta sentään talkoolounaalle ja -saunaan.
♥ Päivä on täydellisen kesäinen kuin vietettäisiin kirjaimellisesti PÄIVÄkodin juhlia. Vieraita näkyy lappavan yhteistalolle, jään syöttämään Alman ja PÄIVITTÄMÄÄN joitakin viestejä ja printtejä matkan vaatimalle ajanjaksolle. Nanowrimossa valmistuneen ja kahteen kertaan editoidun novellikokoelman printtasin jo eilen, jotta ainakaan sitä en ajattele, vaan mahdollisimman paljon esseemäisiä eli taktisempia, jo konseptiltaan näppärästi muokattavia tekstejä.

KUVAPÄIVÄKIRJA
VIERAILUSTA VISBYSSÄ
JA BCWT-RETRIITISSÄ
18.-24.5.2009

27.5. Ke. Mitenkäs tätä kotielämää taas vietettiinkään... 4 tuntia unta ja 2 tuntia sanomalehteä, kupillinen kahvia ja kuvitelmia työtä muistuttavista kirjakonsepteista... postiauton vilahtaminen kadulla kello 11:58 näyttää parempaa maailmaa ennustavalta komeetalta... lapsi on oppinut viikon aikana artikuloimaan kirkkaasti "vettä", vaikkei ihan tiedä mihin sanaa tarvitsisi, mutta muuten isänsä poissaolo ei näytä vaikuttaneen häneen sen kummempaa kuin minkä tahansa puurolusikkatelineen palveluvapaa...
♥ Onneksi YMPÄRÖIVÄLLÄ maailmalla on niin vahvoja voimavektoreita, että ei voi luulla lilluvansa kapinallisena omassa semiokuubassaan: Pohjois-Korea ampuu planeetan altamme ydinohjuksilla ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, SKS, ilmoittaa että vastedes sen jäsenyydestä on MAKSETTAVA RAHAA.
Antavathan tuollaiset suuret elkeet ajateltavaa, muistuttavat siitä miten irti olemme historiasta: miten sivistyksen katoaminen on yhtä kuin historiantajuttomuutta.
♥ Mitenkään muuten en oikein ymmärrä, miksi Pohjois-Koreaa edelleen sanotaan STALINISTISEKSI diktatuuriksi, vaikka se on ehtinyt rakentaa umpikujalleen kyllä ihan omanlaisensa historian. Ikään kuin Pohjois-Korea ei olisi itsessään diktatuurina tarpeeksi pelottava, jollei sitä luokitella edelleen stalinismin perilliseksi?
♥ SKS:n kohdalla vapaaehtoinen historian nihilointi on yhtä tehokasta ja vähintään yhtä irvokasta, koska seurahan itse kustantaa komeita historianteoksia. Nyt se kuitenkin on ryhtynyt rahastamaan jäsenyydestä. 178 toimintavuoden jälkeen tämä on nyt yhtäkkiä kulttuurijärjestön ajankohtaisin tarve, koska jäsenyyssektorinkin täytyy olla kannattavaa?
Siis: säätiössä, jolla on SATOJEN MILJOONIEN eurojen omaisuus, ei ole enää kykyä ymmärtää omaa toimintaansa samoista sivistyksen ja kulttuurin tarpeista kuin vuonna 1831 seuraa perustettaessa, vaan se voi käsittää oman tarkoituksensa enää rahan - ja nimen omaan TUOTTAVAN RAHAN - termeillä.
♥ Niinpä SKS lopetti ensin mm. kotimaista kirjallisuutta käsittelevien väitöskirjojen julkaisemisen, vaikka se on määritelty seuran tehtäviin perustamisasiakirjoissa. Nyt SKS sitten yrittää päästä eroon kaikesta muustakin, mikä ei tuota rahaa eikä näy julkisivussa välittömänä hyötynä.
Ei paljon puutu, että seura palkkaisi kiinalaisia gangstereita lopettamaan kannattamattomat jäsenensä myrkytetyillä mustekynillä.
Ylihuomenna olisi ollut tietysti tilaisuus päästä sanomaan mielipiteensä suoraan SKS:n edustajille, sillä seura kustantaa Nykykirjallisuuden historia -teoksen, jonka kirjoittajiin olen itsekin lupautunut. Mutta ensi perjantain kirjoittajakokoukseen Helsingissä taitaa jäädä menemättä paikalle. SKS kun ei kustanna matkoja...

28.5. Toukokuun ajan meille tulee Savon Sanomat, joten tuntuu kuin asuisimme kesämökillä ja seuraisimme maailmaa sen junteimman mediasuodattimen lävitse. Kaiken lisäksi Savarin ohessa tuli tänään Kuopion kaupungin tiedotuslehti, jonka kannessa ylimpänä julistetaan "Kuopio - monipuolisen turvallisuuden kaupunki".
♥ Jep jep, kertokaapa se niille kuopiolaisen juntin (viime lauantaina) ammuskelemille vanhuksille: kertokaapa miten LUPSAKKA oekeitten immeisten kohtauspaikka se savolainen tori oikein onkaan... ja kertokaapa samalla meille muille miten "Maailmalla tunnetaan Kuopion osaaminen" kuvaakaan osuvasti Pentti Oinosen esiintymistä parlamentissa?
♥ Onko niin, että kuopiolainen tietotaito ja sivistys tiivistyy paremmin Oinosen kaltaisissa punaniskoissa vai sen torilla turisteja ammuskelleen savolaismiehen kaltaisissa punaniskoissa?
Mitä on se "merkittävä aluepoliittinen anti", kepulainen tilannekomiikka, jonka uhriksi pakkosiirretään helsinkiläisiä virkamiehiä - lähetetäänkö heidät Oinosen vai toriammuskelijan naapuriksi?
♥ Ehkä voin esittää nämä kysymykset 13.6. kun pääsen vierailemaan Savon Sanomien toimituksessa. Siellä varmaan osataan vastata kaupungin ja savolaisten puolesta.
Hymiöt mukaan!

29.5. Pe. Almalla oli eilen nimipäiväjuhlat, joihin tuli niin paljon lapsivieraita, että kahdessa tunnissa päivänsankari oli aivan uuvuksissa sosiaalisen piirin äkillisestä tihentymisestä. Lasten mentyä istuimme iltaa kummisedän kanssa, kaljaa ja tortillaa ja lautapelejä, mutta nimipäivätähti itse nukkui sikeästi.
Tänään Alma on ollut sitten yhtä rauhaton ja riehakas kuin lapsivieraansa, heitellyt pöydässä ruoat lautaselta ja bussissa kengät sukkineen.
♥ Kesän alku on kaupungissa tällaista yritystä terassikauden ja boolinvihreiden bileiden kautta päästä paljasjalkaisempaan luontofiilikseen. Viikonlopuksi luvattu helleaalto ei välttämättä kuitenkaan edistä olohuoneolioiden suveen siirtymistä, pikemminkin päinvastoin lamauttaa kynnyksille.
♥ "Onko sukupuolinen rakkaus iloa identiteetistä erilaisuudessa vai iloa erilaisuudesta identiteetissä?"
Mutistu repliikki Aki Kaurismäen ainoassa klassikossa, "Valehtelijassa", todistaa jopa summittaisesti kuultuna, että viimeiset kolme vuosikymmentä ovat olleet identiteettiproosalta pelkkää tyhjäkäyntiä - jos jo kerran vuonna 1981 identiteetin filosofoinnista on voitu vääntää noin helposti vitsiä.
♥ Paluu 1980-luvun varhaisille vuosille kuuluu kuitenkin asiaan kesän alussa, ajattoman romantiikan etsiminen ajanjaksosta jolle ei ole ihmisen kehityksessä nimeä. Niinpä ostan vastoin niukentumisen periaatteita myös uusia CD-levyjä, Wouden levyjen remasteroinnit samalta aikakaudelta kuin tuo telkasta tuleva "Valehtelija". Osaan edelleen parhaiden biisien sanat ulkoa, joten LEVYJEN omistamisella on lähinnä museoarvo... ja tätä on siis keski-ikäiseksi tulemisen säälittävin tunnusmerkki...
Kakkostilalla voisi olla SANOMALEHDILLE KIRJELMÖINTI, vaikka onhan se toisaalta myös scifistin velvollisuus: marmattaa maan poliitikkojen muukalaisvastaisuudesta.
♥ Ja mitä moisesta 80-luvun haikailusta on hyötyä? Onko tuloksena muuta modernia reflektiota kuin todeta, ketkä kaikki tuon aikakauden äänistä ovat jo vaienneet: Pellonpää, Woude, Juice, SIG-Inkinen, mitä myöhemmin sitä nolommin, etenkin Aki Kaurismäki joka filmi filmiltä on mitätöinyt oman lahjakkuutensa...
Itsensä plagiointi on varmastikin oma tyylinsä, kuten Hitchcock julisti, mutta SIINÄKIN tyylissä, tai juuri siinä, voi epäonnistua juuri niin säännönmukaisesti kuin filmiTEOLLISUUS antaa myöten.

30.-31.5. Vaikka ilmastonmuutoksen olisi jo pitänyt murtaa kaikki odotukset siitä, miten kuumaa tai kylmää voi yllättäen tulla, tällainen toukokuinen viikonloppu seisovassa helteessä saa ihmettelemään miten ohut on asunto ihmisen ja sään välissä.
Lauantaina yritämme lähteä fillaroimaan koko perhe, mutta Alman uusi tarakkaistuin onkin vielä aivan liian iso käytettäväksi.
Kotipehkussa ihmiset ovat kadonneet tai vetäytyneet tuulikaappeihinsa. kukaan ei jaksa edes saunoa, kiuas on miltei sammunut naisten vuoron aikana. Löylyä odotellessa lueksin Topeliuksen päiväkirjaa, sitten tulee sentään Tuomo, vaikka hänkin on lähdössä Afrikkaan tätä hellettä pakoon. K:n vajassa olisi vielä tarjolla Topeliuksen kootut teokset, mutten jaksa ryhtyä kanniskelemaan, pelastan vain 4 viinilasia ja Saaru hakee kasvimaalta palatessaan auringonvarjon. Varaudumme pitkään hiljaiseen kesään tuulikaappiyhteisössä.

Sunnuntaina rullaamme uimarannalle, fillareiden sijaan vaunuilla. Kaukajärven vesi olisi virkistävää, mutta kaljatokkurassa hoippuvan rahvaan keskellä ei houkuta muu kuin naamioitua kalpeaan apinaparveen, käyttää pizzalootaa suojakertoimena niin aurinkoa kuin lajikumppaneiden löpinää vastaan.
♥ Almalla on kuitenkin tavattoman jännittävää rannalla, hän kirkuu riemusta nähdessään lasten juoksevan hiekalla ja nurmella. Ajatus KAHDELLA raajalla liikkumisesta on niin kiehtova - niin syväprintattu geeneihin - että hänen täytyy illalla esitellä miten pystyy seisomaan kaksi sekuntia ilman tukea, ja nauramaan joka kerta pyllähtäessään.

KESÄKUU

1.6. Ma. Tuulen suunta on kääntynyt länteen, se henkäilee pois hellettä, työntää matalapainetta kuuman ja avaran taivaan alla kihonneisiin kehoihin. Lapsi on erittäin levoton ja kiukkuinen, itse saan lievän auringonpistoksen keskipäivällä kaupassa käydessä. Onneksi on lapsenvaunut rollaattorina!
♥ Ulos päästessä olo onneksi kohenee, joten illalla jatkan rullailua: kesän ensimmäisessä Critical Mass -ajossa on tasan 14 fillariaktivistia plus Anastasia joka on aktiivi kaikessa mitä Tampereella oikeasti tapahtuu.
Postissa tulee uusin Portti, jossa on yllättäen novellini "Mutta apina ei tunne ketään". Vasta nyt muistan, miten henkilökohtainen allegoria sen tarinassa piilee: pieni antennihylje "Olma", reipas naarasleijona "-a", sekä televisiota tuijottava lösö äijähylje.
Hmm, keitähän nämä muistuttaisivat?

2.6. Ti. Matalapaine ei merkitse raskaampaa unta vaan levottomampaa oloa, nukun vain kaksi kahden tunnin pätkää, vaikka lapsikin olisi yöheräilyssään poikkeuksellisen vaivaton ja kainalohakuinen. Jos vain olisi jotain tarpeeksi kiinnostavaa luettavaa, niin ehkä unikin tulisi vastaan jossain kuvitelmien laidalla?
♥ Alman sanavarastossa on varmaankin parikymmentä sanaa, jos mukaan lasketaan passiivinen ja tapauskohtaisesti aktivoituvat sanat. Hänen muu ilmaisunsa sisältää sekin KENTIES runsaasti informaatiota, ihan vain jokellukseksi sitä ei voine enää sanoa, koska siinä on samat intonaatiot ja rytmi kuin verbaalisessa puheessa.
Lisäksi hänellä on aivan omia toistuvia sanoja, kuten "hjieva" ja "hlettu", joilla saattaa olla tapauskohtainen tarkoite, mutta niin abstrakti etteivät vanhemmat sitä hoksaa. Kolmas ryhmä ovat tunnistettavat sanat, joita lapsi käyttää asiayhteydestä riippumatta, etenkin "hau" voi olla nykyään mitä tahansa, niin motivoitunut hän olisi näkemään koiran kaltaisia olioita. Sanomalehden isolla aukeamalla voi olla koira miten pienenä hahmona tahansa jonkin kuvan nurkassa ja Alma erottaa sen välittömästi.
♥ Tämä VOISI olla erinomaisen masentavaa kaltaiseni koiravihaajan kannalta, mutta todistaa nykyisestä asuin- eli kieliympäristöstämme vain sen, että joka saatanan nurkalle on vangittu kyseisiä orjaolioita: mihin suuntaan vain päätä kääntää niin naapurissa on otettu koira orjaelukaksi, siis jotta lapsillakin (tai aikuisilla lapsenmielisinä hetkinä) olisi jokin mitä katsoa ja kohdella alaspäin.
Okei, ei lapsenhankinta ole välttämättä kunniakkaampaa motiiveiltaan. Hau hau, olet kiva lapsi kun tykkäät piiloutua omaan koppiisi.
♥ Päivä menee kuitenkin kuin sirppi läpi poutapilvistä, tapaamme tänään Kaken & M-L:n Tampereen vierailulla. Myös Bruce S vierailee Tampereella, kerää näitä helsinkiläisiä ja sadepilviä. Illalla Bruce S soittelee amerikanrokkia urheilukentällä, soitanto kuuluu viiden kilometrin päähän meille Hallilaan, koska melurajoitukset koskevat vain paikallisia häiriköitä, ei mattiapusia eikä muita sadan äännähdyksen sanavarastoon yltäneitä amerikanpellejä.

3.6. Ke. Hellejakso loppui eilen kello 13-15, siinä välissä pohjoinen tuuli alkoi puhaltaa yhä lujempaa ja tänä aamuna talokin on jo niin viileä, että lasta ei raskisi istuttaa potalle. Pilvipäivän talkootyö on jakaa Vihreiden vaalilehteä Hallilaan - se on kyllä varsinaista hyväntekeväisyyttä, kun en itsekään puoluetta kannata vaan ainoastaan sen ehdokasta, koko perheemme supersankaria # 227.
♥ Lapsi nukahtaa vasta kun lehtikierros on lopuillaan, pakkailemme tavaroita Ypäjän matkaa varten. Vihreiden vaalimainoksia lienee turha viedä mukanansa maaseudulle? Nuo Ypäjän kaltaiset bukoliset takapajulat kuvittelevat olevansa omavaraisia vihreydessään, jos niillä on tarpeeksi lannanhajua taajamanraitilla; aivan kuten Saimaan vesipitäjissä rehvastellaan yhteiselolla sukupuuton partaalla pinnistelevien hylkeiden kanssa.
Tämä kansa on niin sairas, ettei siltä puutu kuin sikaflunssan kasvot.

3.-5.6. Kesän viileimmät päivät vietämme Kanta-Hämeessä, mutta isomummolan tunnelmissa: selaamme metrikaupalla kirjahyllyjen klassikoita, saunomme sadevedellä, löylyn mittari näyttää sataa kun ulkona tuskin seitsemän astetta, katselemme lehmänkyljenviileää metsänlaitaa ja juomme Alman isomummon keittämää omenamehua. Uni tulee ullakoille.
♥ Takaisin Tampereelle tulemme yllättäen kuin tallin takaa putkahtaen, Loimaalle on mentävä ensin taksilla, sillä busseja ei päivällä kulje, eikä illallakaan kuin se yksi, josta Ypäjän suuntaan VR myöhästyi vartin verran.
♥ Isomummolassa totuimme jo hellan lämpöön, Tampereen koti tuntuu kolkolta ja kylmältä - yhteisön kaukolämpö on ilmeisesti kytketty kesäksi pois päältä, tuohan se säästöjä joo.
Postilootan täyttää Encyclopedia of Fantasy, lämmönlähteeksi sisältä käsin joo.
Päivän spefi-uutinen:David Eddings on kuollut.

6.6. La. Joskus, muutamana päivänä vuodesta, Tampereesta sitten näyttäytyy se puoli minkä vuoksi tänne halusi muuttaa, tulee tällaisia tihentyneitä päiviä, joina ilmassa on kylähenkeä ja talkootahtoa - mutta ei tietenkään lähiössä tai yhteisössä, jotka jatkavat kylmää kesäuntaan nyt kun päiväkotikin on KAUPUNGIN säästöpäätöksellä jouduttu sulkemaan.
♥ Sen sijaan Annikin korttelissa, tuossa Tampereen sydämessä, on tänään vuoden suurin juhlapäivä, runofestivaali, johon saapuvat takarivin suuret radikaalit: Aulikki Oksanen, Hannu Salama, Pentti Saaritsa, sekä joukko nuorempaakin polvea.
Ja kai hyytävän kylmä sää on lopultakin se mikä todistaa, ettei tällaiseen tapahtumaan tulla kuin mihin tahansa kesäfestariin. Istun tunnin verran lippukassalla ja olen istunnon jäljiltä niin jäässä, että menee pitkälle iltapäivään ja isoon annokseen kiinalaista pupusteluruokaa ennen kuin alan palailla normaaliin tilaan.
♥ Keskellä festaria käyn yliopistolla kuuntelemassa kotimaisen kirjallisuuden väitöksen, joka on kyllä sekin tyypillistä tamperelaista: teoria ohutta pakkohapatusta ja metodinrakennus niin kuin 80-luvun graduissamme. Vain väitöskirjan aihe, opettajien esitykset romaaneissa, ja kohteliaan täsmällinen vastaväittäjä saavat pysymään paikalla.
Vaikka kai tällaiset 'Kokosin metodin Airfix-liimalla ja hyvältä se näytti' -höpöstelyt ovat pian museosimulaatioita ja sellaisina niille pitäisi, kohteliaasti, taputtaa: ah, vierailevat taiteilijat tekevät pioneeritutkimusta akateemisen yhteisön puolesta, kuinka ystävällistä...
♥ Mutta takaisin Annikin festareille tulen nähdäkseni ystäviä ja tuttavia vuosien varrelta, pidelläkseni lasta sillä välin kun äitinsä saalistaa ruokaa, ja saatellakseni meitä illaksi lautapeliseuranpitoon A&S:lle: Super Munchkin, Nimmt6, Bang!, kaikki hämmästyttävän toimivia pelikonsepteja, ja meille ihan uusia kokeiluja. Siis suurta runoutta jos mikä.

7.6. Su. En ollut uskoa silmiäni, kun viime yönä lähdin fillarilla kotiin päin, mittari näytti kaupungissa +4 ja kotona se oli nollassa. Linnut silti lauloivat Iidesjärven rannoilla niin kuin pakkasyö ei olisikaan osa uutta mannermaista kesäkulttuuriamme.
Tuskinpa EU-vaalit tarvitsevat sen parempaa ennesymbolia kuin koko skitsoinen ilmastonmuutos, jossa laululintujen pesät jäätyvät ja digikansalaisten päänahkat palavat?
♥ Eurooppanuoret ry -niminen jugendryhmä on valinnut "Vuoden nuoren eurooppalaisen", mikä tiivistää kaiken tästä älyttömyydestä, jonka kunniaksi meistä jokaisella on TÄNÄÄN vaalinkauhavelvoite sulkeutua huusseihin ja pyyhkiä paperiin jonkun meppiehdokkaan numero.
♥ Millainenhan pilkkanauru Euroopassa raikaisi, jos toisella puolen maailmaa valittaisiin "Vuoden nuori aasialainen"?
Tai jos ehdokkaina mantereen yhteiseen parlamenttiin olisi tällaisia pellejä:
- mediapappi jonka imago on yhtä aurinkoinen kuin korvansa kastroineella mikkihiirellä...
- ralliautoilija jolle ilmastomuutos on ihan okei koska sittenhän ei vilustu niin helpolla...
- äärioikeistolainen joka pakoilee tuulipukupuolueensa todellisia mielipiteitä...

Toisenlainen Eurooppa on mahdollinen. Madollinen.

8.6. Ma. Eurovaalit ovat ainoat vaalit, joissa "oman" ehdokkaan läpi pääseminen tuntuu yhdentekevältä, siitäkin huolimatta, että Satu Hassin kaltaisella ihmisellä on oikeasti iso merkitys niinkin megalomaanisessa byrokratiassa kuin EU-parlamentti.
♥ Muuten eurovaalit ovat surkeaa sirkusta, katseleepa niitä todistuksena Euroopan tai Suomen demokratiasta.
Lohdulliset lieveilmiöt ovat niin surkuhupaisia, että koko touhua voisi kutsua yhtä hyvin PARALLEELIvaaleiksi.
Siis esimerkiksi se, että Romaniasta valitaan 33 parlamenttiedustajaa, joilla on varmasti hauskaa päästessään kotimaasta Brysselin herkkupöytiin.
Tai se, miten demareiden tappiota selittämään joutunut Lasse Lehtinen hoki radiohaastattelussa, että syy oli Euroopan "megatrendeissä".
♥ Vaalit eivät siis päästä pellejä pelkästään välinäytöksiin, niin kuin tavallisessa sirkuksessa, vaan myös loppukevennykseksi!
Kunpa vain ne tajuaisivat oman irvokkuutensa, tunnustaisivat puolueiden samankaltaisuudessa sen suurimman yhteisen tekijän, sen sijaan, että ne väheksyvät omia äänestäjiään pienimmäksi yhteiseksi jakajaksi, joka voi yhtä hyvin antaa äänensä perussuomalaisille mustapaidoille kuin heidän kanssaan vaalivuoteutta harjoittaneille kristillisdemokraateille.
♥ Näiden eurovaalien kunniakkain häviäjä on, toistaiseksi, Englannin Labour-puolue. Sieltä todettiin jo eilen, että kunnallisvaalien totaalinen häviäminen Tory-puolueelle on vielä ihan normaalia elämää, mutta yhdenkin fasistin pääseminen Englannin edustajaksi europarlamenttiin on häpeäksi kaikille viime vuosien brittipolitiikkaan osallistuneille, myös Labourille.
Milloin joku poliitikko rohkenee sanoa saman ääneen Suomessa?
Edes vasemmalta?

10.-12.6. Lähdemme Helsingistä laivalla juuri kun kaupunki alkaa täyttyä venäläisistä tölkkikädessämatkailijoista. Tosin yllättävän paljon tämän sortin tovereita näkee nykyään näillä Tukholman laivoilla ikään kuin täyttämässä sitä junttituristin paikkaa, josta suomalainen keskiluokka on uloskasvanut viimeisen 30 vuoden aikana.
♥ Yhtä käsittämätöntä on venäläisturistien kieli meidän korvissamme kuin on ollut suomi ruotsalaisille - ja yhtä mahdotonta on kuvitella millaista lienee massaristeilyn kehitys SEURAAVAN 30 vuoden aikana: millainen yhdistelmä eilispäivän kitsiä ja huomispäivän kännikulttuuria lienevät laivojen käytävät sitten kun Alma on sen ikäinen, että istuu peräkannella tölkkeineen ja pokkareineen?
♥ Tukholmassa oli täsmälleen sääennusten mukainen jännittävä ilma, kaksikymmentä astetta ja vaihtelevaa pilvipoutaa. Katselimme kaupunkia tällä kertaa myös siihen nähden, millaista siellä olisi asua perheenä, miten pöljäksi tuntisimme itsemme niin snobissa kaupungissa.
Minullahan pitäisi olla siitä kokemusta keväältä 1990, mutta niin nomadista elämäntapaa en kyllä suosittelisi kellekään, en edes itselleni uudelleen, että pelkistää suurkaupungin tarjonnan genrekirjaston ja elokuva-arkiston varaan. Ja kuitenkin jokin kaipuu on jäänyt juuri Tukholmaan kaupunkina, sen avaruuteen ja ihmisten suopeudesta, jos kuinkakin pinnallisesta, syntyvään ilmapiiriin. Ruotsia en kielenä osaa yhtään enempää kuin silloinkaan enkä yhtään enempää ole kiinnostunut ruotsalaisesta kulttuurista, mutta jotain sivilisaatioidumpaa (eri asia kuin "sivistyneisyys") Tukholmassa on kuin Suomen kaupungeissa yhteensä.
Siksi parasta mitä Tukholman keväästä muistan on se huhtikuun päivä, kun lämmin tuuli alkoi puhaltaa etelästä ja tunsi olevansa PALJON lähempänä Eurooppaa ja maailmaa kuin Suomessa. Se oli maagista, etenkin kun muistan kävelleeni silloin yliopiston kampuksella, joka Tukholmassa on avara kuin maailman pihamaa.

13.6. Vai ei Suomessa käydä tarpeeksi keskustelua taidekritiikistä? Siitä hetkestä alkaen kun Kuopioon saavuin ei muusta ympärillä puhuttukaan kuin taidekritiikistä ja sen tehtävästä Suomessa. Meneillään oli Kritiikkiportin ohjausryhmän kokoontuminen, johon sisältyi ainutlaatuinen tutustuminen taidekritiikin kovimpiin haasteisiin, kesäfestareihin ja tanssitaiteeseen.
Vielä senkin jälkeen, kun olin aamuyöllä hyvästellyt muut ja lähtenyt juoksemaan satamasta kohti keskustan taksitolppaa salamavalojen jyrähdellessä ympärilläni (ei hallusinaatio vaan ukkosmyrskyn jumalallinen väliintulo), jatkoin keskustelua pääni sisällä, etsien mielestäni joka ainoan syyn suositella taidekritiikin lopettamista tanssitaiteen ympäriltä tai supistaa se kansainvälisiin f-sanoihin kuten "falski, fuula ja feikki".
ZANG! BUMM! BRRGS! räiski ukkonen sarjakuvaäänellään ja pimensi Kuopion niemen synkkään sateeseen.
FALSKIA FUULAA FEIKKIÄ! huusin minä pääni sisällä ja pimensin mieleni synkkään taksimatkameditaatioon.
♥ Testipäiväämme sisältynyttä käyntiä Tero Saarisen "Blue Lady" -esityksessä en tietenkään, edes minä, KOKONAISUUTENA kutsuisi näillä termeillä, sillä esityksessä oli sentään tavattoman komea musiikki ja lavasteena käytetty pökäletoteemi oli kieltämättä... näkemyksellinen?
Mutta semijumalan asemaan korotettu tanssija Saarinen oli juuri sitä mitä tanssitaide on suuren yleisön mielikuvissa: yks hintelä äijä pyörii hame päällä näyttämöllä. Sekö on sitten sitä välittömintä taidetta? Sitä mitä voi vain konteksoida muttei selittää?
♥ Kyse on eri mittaluokan falskiudesta kuin taidesnobismissa.
Jos mistään muotokielen hallinnasta tai tekemisen tarkkuudesta ei 'tarvitse' puhua juuri terosaaristuotteen kohdalla, niin mistä sitten tällaisen tanssitaiteen kohdalla VOI puhua? Mikä tekee siitä edes MERKITTÄVÄÄ tanssitaidetta?
Yleisön juttuja kuunnellessä ei mikään muu kuin "energisyys" ja "läsnäolo" ynnä muu urheilusuoritukseen vertautuva kehupuhe.
♥ Epäesittävällä taiteella on tietysti yhtä merkittävä paikkansa maailmassa kuin mimeettisillä metodeilla tehdä taidetta, mutta ilmeisesti tanssitaide on NIIN kapean eliitin suojeluksessa, että mikään järjen ääni ei siihen temppeliin tunkeudu. Ja kun tanssija on pyörinyt näyttämöllä about tuhat kierrosta vastapäivään ja sitten tuhat kierrosta myötään niin eipä häneltäkään voi enää itsekritiikkiä vaatia.
Kaiken lisäksi testiryhmämme oli juuri ennen terosaarisinkarnaatiota nähnyt flamenco-esityksen, jossa energisyys ja läsnäolo olivat nekin aivan toista luokkaa kuin terosaarisen pyllyilyssä - ja musiikki elävää, paikan päällä tehtyä.
♥ Muu osa testiryhmäämme oli tietysti (?) haltioissaan molemmista esityksistä, eikä Kritiikkiportin kaltaiselta AVARTAVAKSI tarkoitetulta instituutiolta voisi muuta odottaakaan. Ja itse olen pelkästään hiton kiitollinen, että sain tilaisuuden nähdä miltä tuo tanssitaiteen arvostetuin kärki todella näyttää.
Taidekritiikki elämää ja taidetta pidempänä instituutiona tulee kuitenkin todistamaan puolestani, lopulta, millaista falskiutta tämä aikakausi palveli korkeakulttuurin nimissä. Ikuisuuden kostoa odotellessa riittää jos voi pysytellä kunnioittavalla etäisyydellä mantereisista matalapaineista ja mainesuosiota mittaavista apurahajärjestelmistä.

14.6. Su.
TAPAHTUU MAAILMALLA: Pohjois-Korea uhkaa uudella ydinaseohjelmalla, Iranissa kiehuu vastavallankumous, pankkien luottokierteelle ei näy loppua, ja sikaflunssa on pian risteytymässä lintuflenssaan....
TAPAHTUU SUOMESSA: demarit yrittävät luokkakostoa eli turkulainen rivijäsen sieppaa hissimiljonäärin tyttären ja rautatieläiset pysäyttävät keskiluokan kesämatkailun.
Odotamme henkeä pidätellen... yrittäjäsektorin vastaiskua... kieltääkö Hesburger ketsupin tarjoilun vai kuinka punainen vaara pysäytetään juhannukseen mennessä?

15.6. Ma. Kylmä ja märkä päivä, kun vielä eilen aamulla Kuopiossa oli liki trooppinen helle. Niinpä tänään aivastuttaa ja paleltaa, ei huvita lähteä postilootaa kauemmaksi. Sopivan hiljainen päivä työstää rästiin jääneitä arvosteluja ja kolumnia. Yövieraatkin poistuvat jo varhain Helsinkiä kohti, Alma katselee niiden lähtöä suu ammollaan, että keitäs nuo nyt olivatkaan.
♥ Onneksi kolumniin on aihe sopivasti käsillä eli pääässä pyörimässä, selitys eli tarkoitetta mainitsematon mainospuhe tulevalle esseekirjalle katekismusten tarpeellisuudesta.
♥ Nuorisokirjoja, puolestaan, on osunut arvosteltavaksi niin harvoin, että tuntuu hämmästyttävältä miten tutusti tämä Soila Ojasen kirja aukeaa. Ja miten vaikea pitää moraalisordino kurissa. Ja miten keskeneräiseksi kirja sitten jää - aika hurjiinkin jännitysaineksiin nähden... tai ehkä optiona on jatko-osan tekeminen, niin kuin nykypäivänä vähän kaikkeen... Puhelinluettelon pojan paluu...

19.-23.6. Juhannus 2009 oli märkä ja aurinkoinen, saunoimme joka ilta pohjoismaisten vieraiden toiveesta. Lapsi oli enimmäkseen hämmästynyt ja rauhallinen, aikuiset vain parin oluen vauhdissa edes aattona. Pohjois-Savon rannat olivat meillä päin niin oudon hiljaiset, että olisi voinut luulla lamakauden oikeasti alkaneen. Vain etäämpää, etelästä niemen takaa kantautui radio-ohjatun nuorison ölömölöä, kunnes maanantaina kello 7 heräsimme siihen, kun viereisellä tontilla alkoi sirkkeli ujeltaa: Suomen urheilueliitti rakentaa sinne sikajuhliaan varten ökyhuvilaa.
♥ Ja takaisin metelietelää kohti lähdimme sitten vähitellen arkipäivän mittaan. Alma okseni taas autossa, hän on niin luonnonlapsi, ettei häntä pitäisi kuljetella kuin villeillä hevosilla - siis kaikkiaan indikaattori siitä, miten paikallaan pysymisemme tai liikkumisemme voi olla luonnotonta, kun tekeydymme torppareiksi säästöetäisyydelle tuosta pönäkästä, toritappajistaan kuulusta pikkukaupungista.
♥ Talviturkin ilman saunaa heitin vasta 22.6. maanantaina, poltin hartiat laiturille nukahtaessa ja huomasin sen vasta seuraavana päivänä rinkkaa nostaessa. Takaisin Tampereelle palasimme 23. päivä, takaisin tähän sohvakalustoelämäntapaan, jossa lomaltapaluupitsan syötyään voi nukuttaa lapsen minuutissa ja selata sähköpostinsa viidessä.
♥ Hieman ennen juhannuslomalle lähtemistä postitimme molemmat erätarinamme aiheenmukaiseen kilpailuun, mutta takaisin pelipöydille palatessa ei ole käsillä mitään niin terveen kiireellistä, mikä orientoisi elämään Tampereella. Takapihalla kasvaa kyllä melkoinen viidakko (ja tiskialtaassa...), mutta mikään putkijalkavarustus ei tekisi sitäkään houkuttavammaksi laptoppityöskentelyyn... Kuin koti olisi vain viileä kuja kuuman etupihan ja kuuman takapihan välillä... kuin näppäimistötyö mahtuisi kolmen pisteen estetiikkaan...
Kesäkuun 'Rahalla saa ja raketilla pääsee' -uutinen: Alastair Reynolds saa miljoona puntaa kirjoittamalla kymmenen avaruusoopperaa kymmenessä vuodessa.
Tähän ei humanööri pystyisi!

24.6. Elämä. Mikä hankala tekosyy... olla kirjoittamatta mestariteostaan tänäänkään... sillä TOTISEMMAN tekstityön voi aloittaa aina uuden MUKAANSA TEMPAAVAN ajanjakson myötä...

...kuten heinäkuun aloittaessa vuoden Toisen Puoliskon...
...kuten heinäkuun aloittaessa seuraavan apurahajakson...
...kuten heinäkuun aloittaessa taviksille yleisen lomakauden ja siten meille taiteilijoille viileämmän ja työteliäämmän osan kesää...

♥ Tänään on toinen pakanallisesti kelpo juhannusaatto, se jota vietetään vähemmän demarisoituneissa Pohjoismaissa (ja kuulemma myös uusnatsit).
Me juhlimme pakanajussia saunomalla ja katsomalla demonifilmiä Erkan kanssa. Vielä haluaisin samanlaisen t-paidan kuin parhaissa busseissa, tosin ilman sitä kristittyjen tasolle lapsellisuudessaan laskeutuvaa "tuskin on" -pehmennystä. Ja miksei saman tien monikkomuodossa.

25.6. Meneillään on viikon ja hellejakson neljäs päivä. Eilen kävin ostamassa uuden lapsenistuimen fillariin (edellinen oli yksinkertaisesti liian kolho Almalle), mutta vielä tänään viilennämme lasta Viikinsaaren varjoisilla rannoilla.
♥ Postilootaan ei liiku enää mitään muuta kuin Hesari, jonka arvostelutkin ovat lähinnä kännisen koomisia, ja postilistalta tipahtaa "Sisäisen puhelun ohjeet". Hmmmm... en uskalla avata viestiä, jos vaikka lienee spämmiä nokiasofien salaliitolta, nehän pyrkivät kuulemma valtaamaan maailman kiinalaisten avulla...
♥ Tampere ja lähiöt näyttävät niin tyhjiltä kuin kaikki vihaisivat tätä kaupunkia häirikköineen yhtä laiskasti kuin minä, valitsisivat matalaprofiilisen pakomatkan sen sijaan että kivittäisivät pihakaduilla rämisteleviä motoristeja.
Ja kuinkahan monta prosenttia kaupunkilaisista täytyy päästää lomille, jotta kadut näyttävät yhtä tyhjiltä kuin pihat? 10%? 30%? 50%?
Ja kuinkahan monta prosenttia kaupunkilaisista TÄYTYISI päästää lomille, jotta pihat näyttäisivät yhtä asuttavilta kuin kodit? 50%? 70%? 90%?

26.6. Pe. Radiossa haastateltiin aamulla kullankaivajaa, joka paheksui veljiensä kyllästyneen astian huuhtomiseen parissa vuodessa ja lähteneen pysyvästi "sinne naisten maailmaan".
Ei ole luultavasti mitään maailmanäärtä, jonka kohdalla moiset rajanvedot (naisten/miesten) voisivat loppua - joten lopultakaan ei tarvittaisi kuin täydellinen luuloverkko, joka yhdistäisi nuo äärialueetkin ja loisi semanttisen sekasotkun oletetuista vastakohdista.
Tai ehkä riittäisi kuukauden mittainen journalistien lakko, niin internet ylikuumenisi tyhjänpäiväisen informaation tunkuun: kaikilla olisi asiaa kaikille muttei mitään kehystä asialleen.
♥ 2000-luvun kullanhuuhtoja tuo mieleen tositarinan siitä, miten Farukin aikaisessa Egyptissä saattoi saada syytteen "kapitalismin vastaisesta juonittelusta". Suomalainen kullanhuuhtoja ja egyptiläinen jalo kapitalisti ovat samanlaisia myyttisiä hahmoja, edellinen lähinnä kuvittelemaansa "luontoa" ja jälkimmäinen lähinnä kuvittelemaansa "järjestystä".
Näiden ääripäiden välissä kaikki muut ovat kapitalismin statisteja, sillä kukaan ei rohkene ottaa sillä näyttämöllä vieläkään todellista toimintaroolia, vaan oikeistolaiset journalistitkin mieluiten kirkuvat kuorokohtausten takaa vasemmiston kuolemaa tai käyttelevät passiivia kuin leirivartijat keppiään: "Heidät ON PAKOTETTAVA työhön", julisti oikeistojournalisti Katja Boxberg yhteiskunnasta syrjäytyneitä käsitelleessä radio-ohjelmassa (Enbuske 4.6.2009)
♥ Kun kukaan ei osannut ennustaa millä nopeudella Neuvostoliitto valtapiireineen tulisi hajoamaan, niin jokainen vasemmalla tapahtuva murros tulkitaan nyt - paremman ymmärryksen puutteessa - jälkijäristykseksi, sen sijaan, että murtuman tulkittaisiin merkitsevän jonkin sortumista poliittisessa JÄRJESTYNEISYYDESSÄ sinänsä.
Kun demarit ovat menettäneet julkisivunsa, porvarit kotimaansa ja kepulaiset peräkammarinsa, niin mitä muuta symbolia voisi pääministerin käsiin jäädä kuin pohjasta pettänyt kristallipotta?
Leipää jaetaan, vaikka kännyköitä huudatetaan?
♥ No, minä en. Tänäänkin käännän selkäni kaupungille ja auringolle, vietän laatuaikaan tyttären kanssa hänen äitinsä lähtiessä päivän bileisiin Helsinkiin saakka. Laatuaikataulu antaa myöten sille, että odotelemme jokeribussia Hervantaan, mutta kun on 10 minuuttia seissyt tukahduttavan kuumassa autossa niin on valmis unohtamaan kaikki suunnitelmat laadukkaasta ja vihertävästä kesäpäivästä jossain lähiön keidaspaikassa.
Palaamme niin pian kuin kirjastosta ja kalatiskiltä pääsemme, Alma nukahtaa juuri siksi hetkeksi että ehdin paistaa ahventa lounaaksi. Sen jälkeen hän on ylivirkeä ja tavattoman reipas, taaperokärryn avulla kävelee ainakin 20 metriä, mutta ei suostu leikkimään kahta minuttia kauempaa yksikseen.
Voisiko joku suunnitella 'laatuajan' sijaan 'laatupaikkoja'?!?

27.-28.6. Hikinen viikonloppu Mäntässä, klassifonisessa maisemassa eli paskapaperitehtaan varjossa. SARVin järjestämä seminaari on kaupungintalon valtuustosalissa, missä saksofonitohtori soittaa Van Halenia ja Eero Hämeenniemi luennoi millainen on intialainen kritiikki-instituutio. Hyvä seminaari, ja SARVille tyypillinen eli nollayleisö mutta järjestävän tahon intensiivinen osallisuus takaa Laadukkaan Keskustelun. Tätä on kulttuurisuomi juu.
♥ Illalla olisi mahdollisuus kuulla itseään taidemusiikkia, mutta ilta ja ranta on niin kaunis, että musiikki jää väliin. Muu hallitus suuntaa tietysti vielä terassille, itse en ole koskaan terassin ideaa sisäistänyt, kun ulkoilmaviinaa saa kaupoista ja kioskeista lähes ilmaiseksi terassitököttämiseen verrattuna.
♥ Sunnuntaina vierailemme vielä Honkahovissa, joka itsessään olisi kesämatkan arvoinen, hyvin säilynyt kappale Suomi-Filmeistä tuttua herrasväen maaseutuidylliä. Pidämme hallituksen kokouksen samassa kivisessä vilpolassa, jossa Nehru ja Kekkonen ovat saattaneet saapastella.
Sitä vastoin kotimatka Tampereelle tuntuu bussissa siltä kuin leivänpaahtimessa istuisi.

29.6. Päivän scifiuutinen voisi olla se, että keisarinleikkaus vaikuttaa lapsen DNA:han, jollei se olisi myös päivän tiedeuutinen. Mutta ei tästä ole pitkä matka lööppiin, jossa poliisikouluun pyrkiminen vaikuttaa ihmisen perimään ja paljastetaan kuuluisa puuttuva linkki Hervannan ostarilta.
♥ Hitto, tällaisessa savannipaahteessa itse kukin alkaa kulkea rystystensä varassa. Posti ei liiku, työt eivät etene, ja suihkuvesi viilentää vähemmän kuin takapihan vihreä yltäkylläisyyys.
♥ Ja jos pyyhkeesseen pukeutuneena ei saa aikaiseksi kuin pallopelimäisiä sitaatteja niin voisi kai vaihtaa sukunimensä muotoon Sokrates? Lauantaina näin teksi-tv:stä, että Vasemmistoliitto oli saanut uudeksi esitaistelijakseen Arhinmäen ja oitis ajattelin että nythän voisi vaikka liittyä Puolueeseen. Mutta iltauutisissa sitten NÄIN millaista tönkkösuolattua jengiä tuo "aito" vasemmisto Suomessa oikein on puolueena, ja miten tönköltä jopa 32-vuotias Arhinmäki vaikutti johtajaksi muuttuessaan.
Kun sen perään näki sitten uutisjutun Helsingin Pride-kulkueesta ja haastateltava osasi puhua innostavasti ja älykkäästi, niin ei voi kuin ihmetellä miksi kaikki eivät ennemmin liittyisi Setaan kuin kahden euron kaljatuoppeja ajavaan kaaderiin??

30.6. Ti. Saimme tarjouksen josta e voi kieltäytyä, viettää ilta kahdestaan niin kauaksi aamuun kuin tahdomme. Mutta mitä me kaksin osaamme enää tehdä, mikä tuntuisi vain meiltä itseltämme? Kesäinen Tampere on aivan yhtä niukka tarjonnassaan kuin olisi kesäinen Mänttä.
Poljemme kaupunkiin kuudelta, haemme kiinalaista pikaruokaa ja syömme sitä pahvista taitelluilla lusikoilla Ratinan ahteessa. Sitten menemme elokuviin, ainoa edes toisen osapuolen makua palveleva filmi on konesotaa kovalla jylinällä estetisoiva "Transformers 2". Elokuvan lopputaistelu tuntuu jatkuvan loputtomiin, teinifilmien taktiikka on VÄSYTTÄÄ katsojien silmät ja korvat, jotta nämä tuntisivat saaneensa 9 euron edestä "silmäkarkkia".
♥ Kotimatkalla käymme vielä parilla oluella Telakan terassilla. Naapurin K on siellä tarjoilijana ja sitä naurattaa tavattomasti nähdessään meidät yllättäen hiekkalaatikon sijaan Telakan lapsenmielivärein koristellussa aitauksessa yöoluella.

HEINÄKUU

1.7. Ke. Kriitikoiden keskuudessa varmin puheenaihe on joihinkin lehtiarvosteluihin kuuluva tähtijärjestelmä. Jotkut inhoavat sitä niin periaatteellisesti (vaikka taipuvat käyttämään tähditystä palvelemaansa lehteä varten), että he tosiasiassa varmaankin iloitsevat siitä - tuohan tähditys helpotusta, kun oma makumielipide jää syystä tai toisesta uupumaan.
♥ Monissa verkkokritiikeissä on menty askel pidemmälle: niissä voi arvostella myös arvosteluja. Jopa Agricolan arvostetuissa tietokirja-arvosteluissa on tällainen, miltei yhtä kyseealainen palvelu tarjolla.
Keskustelua tähdityksen tulemisesta kaikkialle kritiikki-instituutioon on siis syytä seurata...
♥ Noh, vaikkei muuten arvosteluja lukisi tai tulisi saaneeksi käsiinsä Leevi Lehdon kääntämisen estetiikkaa käsittelevää esseeteosta, niin kandee lukea Agricola-arvostelu kyseisestä teoksesta, siinä tulee tiivistetysti esille niin nykylyriikan DIY-asenne kuin uuden kustannuspolitiikan raikkaus kuin myös hyviä ajatuksia siitä, mitä kaikkea 'kielten välisyys' tarkoittaa kirjallisen estetiikan kannalta.
TÄMÄ on elävää kirjallista kulttuuria.

2.7. To.
"Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen uskoo, ettei Britannian huoli tule hidastamaan Olkiluodon valmistumista", kertovat uutiset.
Kaikki muu sitä Olkiluotoa sitten hidastaakin, paitsi viranomaisten huoli: ranskalaisten valmistajien välinpitämättömyys, monikansallisen työvoiman kontrolloimattomuus, ja koko ydinvoimatekniikan keskeneräisyys.
Mutta elinkeinoministerillä on varmaan erityinen ELINKEINO, joka ei perustu muiden kuolevaisten elinkeinoihin kuten aivotoimintaan, vaan abdominaalisten elinten keinoälykkyyteen, mistä kepulaiset ministerit ovat ansaittua kuuluisuutta keränneetkin.
♥ Ja vaikka ranskalaiset itse ovat myymässä pois omaa ydinvoimaosaamistaan ja keskittyvät ennemmin Taivaalta Tipahtelevien Lentokoneiden elinkeino- eli survivaalitekniikkaan, niin vielä sittenkään suomalainen ydinvoimaklusteri ei menettäisi "uskoaan" Olkiluodon ydinvoimaTYÖMAAHAN, sillä, totisesti, siellähän sentään TEHDÄÄN TÖITÄ, minkä pitäisi olla pelkästään positiivinen asia lamakurjuuden aikana, eikös jeh? Ihan sama miten toimiva on lopputulos, kunhan suomalainen työmaa saadaan pidettyä pyörimässä, ja muutama suomalainenkin duunari ujutettua sinne sekaan...
♥ Tosiasiassa heinäkuu on voimattomin kuukausi Suomen kalenterivuodessa, puolet maasta lomailee ja toinen puoli on muuten vain lamaantunut. Käyn lapsen kanssa kauemmalla marketilla ja saan viimein soitetuksi kustantajalle hieman keskeneräisenä postaamastani käsikirjoituksesta. Kustantaja on erinomaisen kohtelias, vetoaa jopa kirjoittajaprofiiliini, vaikka ymmärrän ihan oikeasti hänen näkökulmansa, ettei teksti ole lähellekään valmis: konsepti on erinomainen mutta teksteistä puuttuu särmä, se tyylin ja ajatuksen erityisyys, joka antaisi motiivin julkaisemiselle.
♥ Tätä samaahan kriitikkonakin aina ja ensimmäiseksi katson kirjoista, halusin tai en: teoksen olemassaolon mieli kaikkien mahdollisten teosten joukossa - ja tämän vuoksi tilaan verkkomyynnistä sellaisiakin kirjoja, jotka jäävät kuukausiksi odottamaan lukemista, koska ensisijaisen tärkeää on ollut kirjan SELVÄ PAIKKA. Sis silloin kun kirja pitää kiinni konseptistaan eikä ole vain idealla vedätystä. Tämän takuudeksi taas on seurattava kritiikkejä ja kuunneltava ihmisten lukusuosituksia.
On olemassa ikään kuin imaginäärinen käsikirjasto, joka täydentyy mielikuvissa vuosi vuodelta, ja myös omien tietokirjojen pitäisi osuttua sinne... edes hyllyjenvälisissä referenssikilpailuissa... JA on olemassa myös imaginäärinen olutkellari, joka pikemminkin tyhjentyy kuin täydentyy mielikuvituksessa, mutta jotain on nuoruuden vuosilta jäänyt silti kellarin nurkkiin, löysin jopa 80-luvulla tekemäni olutkatalogin. Sahti siitä puuttuu ja sen mukana kaikki.

3.6. Pe. Helleaalto kesti 11 päivää, 22.6.-2.7. Ei se liene Suomen ennätys, mutta ylellisyydeltä se tuntuu nyt "jälkikäteen", kun lämmintä on enää parikymmentä astetta, tuuli haalea, ja yöllä käyneet sadekuurot tuoksuvat metsän rajassa.
♥ Heti kun tietokirjakässärin onneton tila tuli eilen selvitettyä kustantajan kanssa, palasin proosatekstien pariin, ryhdyin takomaan Portti-novellia, jonka sain alulle Visbyssä - ja laitoin Saaralle ehdotuksen yhteiseksi novelliksi, hahmoja ja juonentyngän.
♥ Tänään pakottava ahkeruus alkaa jo helpottaa eli voin palata tietoteksteihin, niillä kun ei ole mitään "Parasta ennen" -päivämäärää luovan kirjoittajan aivoissa, kuten fiktiolla, joka kaiken aikaa SAATTAA menettää taikaa ja tuoreutta, mitä pidemmän aikaa se kallon sisällä homehtuukaan.

6.-10.7. Orivedellä opissa, luovan kirjoittamisen mentorointiin opastaa Oregonin ihme BH Rogers, vaikka enemmän hyötyä tästä kurssista on OMAN tekstikoneen tarkentamisessa - tai myös löysentämisessä luovemmalle vaihteelle. Kurssin tekniikkapuoli on siis ollut paljolti samoja asioita kuin mitä BHR ennätti kertoa viime marraskuun tapaamisessa muutaman tunnin aikana. Kannattiko tästä 5 päivän kurssista maksaa siis 365 euroa? No eipä tosiaankaan. Mutta mitenkäs sitä olisi etukäteen osannut arvioida.
♥ Oma etunsa ja ilonsa on toki siinä, että kurssin ohjaajan tavoin on ainoa spefin harrastaja, mutta toisaalta muiden opettajien murheet ja tekstit kuulostavat hieman... psykobabblelta.
♥ Keskiviikkona kotiin saunomaan ja tarkistamaan Alman hihitysvauhti.

10.-12.7. FINNCON 2009.

Jokin tässä yhtälössä mättää: kaikkien aikojen kovimmat kirjailijanimet yhdessä & samassa Finnconissa, ja silti kaikkein väsyttävin ja vähämielisin con-tapahtuma.
♥ Eräs yhtälön outoja muuttujia oli lapsiankkuri, jonka takia kahden ihmisen puoliksi jakama vastuu ei merkinnyt edes puolikasta vapautta toiselle, ei siitäkään huolimatta, että Käpylän toimipiste hoiti kiukkuista lasta ison osan perjantaista.
♥ Toinen yhtälön oudoista muuttujista oli viikon varrella kertynyt väsymys kirjoittajakurssin varrelta, ja kolmas Helsinki sinänsä.
♥ Vihtyvyyden yhtälössä ISO MIINUSMERKKINEN VAKIO on Animecon ja sen paikalle keräämä ns. "animeväki" monituhatpäinen sarjakuvaunivormuihin pukeutuva lapsiarmeija, josta myös vähemmän neutraaleja ilmaisuja kuulee mainittavan.
Kolme parasta asiaa Finnconissa 2009:

1. Adam Roberts Hugo-paneelissa
2. Adam Robertsin kunniavieras-talkshow
3. Adam Roberts ihan missä tahansa, vastapainona sille joulupukkimaiselle omahyväisyydelle ja markkinapuheelle mitä George R R Martin tässä tapahtumassa oli lihallistamassa.

Kolme asiallista suoritusta Finnconissa 2009:

1. Toimittu tekijänoikeuspaneelin pj'nä
2. Myyty 25 eurolla kierrätysspefiä omasta hyllystä
3. Kestetty ilman lisähappea 3 päivää teinimelua

Jo viime vuonna vannoin, että tämä on viimeinen kerta kun tulen yhdistettyyn Finn&Animeconiin, joten olkoon tänä vuonna vannomatta mitään.
Spekulaatioille suotuisana ideana kuitenkin heittäisin, että muilta festareilta tuttuja kesäkumeja alettaisiin jakaa myos coneissa - ja niille perheille joissa virhe on päässyt jo syntymään tarjottaisiin kirpparitilaisuus laittaa kakaransa kiertoon muuten vain tolkunmenetystä hautoville fandomin jäsenille.
Kolme vakiokiitosta Finnconista 2009:

1. Jukka Halme
2. Cheryl Morgan (& squid)
3. Vänkärivoimien eetos
15.-23.7. Hieno viikko Pohjois-Savossa. Paljon aurinkoa, vesi idyllin lmmintä, ja riittävästi lomaa loman sisässä eli yllättäviä ympäristöjä ja ystäviä.
Erikoisten sattumusten ansiosta saimme viettää kesän kauneimmat päivät professori KL:n huvilalla ja kirjoittaa kaksi tuntia päivässä hänen työhuoneessaan, rantakoivujen suojaamassa saunakamarissa.
Suomalaiselle kirjallisuudentutkijalle tilaisuus oli yhtä hämmentävän nostalginen kuin kirjailijalle, joka saisi luoda tekstiä Olavi Paavolaisen buduaarissa. Etenkin kun KL:n työpöytä (kuvassa vasemmalla) näytti samalta kuin se olisi voinut olla 50 vuotta sitten, jolloin hän oli Parnasson päätoimittaja ja Suomen tunnetuimpia kriitikoita.
Tällaisella paikalla ja tällaisessa savolaismaisemassa meidän olisi pitänyt osata luritella kuin Juhani Aho, sen sijaan että naputtelimme tarinoita jäämeren valaista ja villiintyneistä roboteista.
♥ Huima sattuma oli sekin, että Alma alkoi kävelemään juuri samalla viikolla, kun maailma juhli ihmisen ensimmäistä askelta Kuussa. Kävelyintonsa vuoksi lapsi oli toisaalta rasittavan vilkas vahdittava ja nukutettava, joten työpaperien sijaan oli parasta keskittyä veteen ja aurinkoon, ja saunomiseen.
Kake ja ML veivät meidät Litmaniemen mökille, missä vietimme ikään kuin toisen juhannusjuhlan aamuyön tunneille, ja mistä palasimme vanhempien kyydissä Kuopioon.
♥ Lapsen äiti jatkoi Mikkeliin tyttöjen kirjoittajaleirille, minä palasin Alman kanssa Kotipehkuun ja ihmettelen nyt taloa piirittävien muurahaspesien määrää. Piha ja talot ovat aivan tyhjillään. Kaikki ovat kai maalla tai Kuussa? Emme sitten oikein osaa muuta kuin kiipeillä sohvilla ja pöydillä. Alma ei vieläkään malttaisi syödä mitään mitä ei voi mutustaa kävellessä, vaikka hän kellahtaakin aivan randomina 1-30 askeleen kohdalla.
Minä taas en malta lukea mitään minkä tarinaa en voi saada sulkeutumaan 1-30 sivun kohdalla. Savossa oli mukana Cory Doctorowin "Little Brother", joka oli iso pettymys instant-maineeseensa nähden, hävettävän huono ja imelä nuorten romaani ollakseen niin terveen anarkistinen aiheeltaan.
Onneksi ehdin vaihtaa yökirjaksi Chris Beckettin yhtä isosti mainetta saaneen novellikokoelman "Turing Test"; ei sekään kummoista ole spefinä tai proosana, mutta niin tarinavetoista että seuraavaan novelliin on pakko jatkaa uteliaana mitäs se tästä saa irti. Ei sellaistakaan ole paljon genressämme tarjolla.

24.7. Miksi kaikki haluavat nykyään Kuuhun?
- Amerikka haluaa Kuuhun, jotta sen ei tarvitsisi ratkaista energiaongelmiaan Maan päällä
- Suomi haluaa Kuuhun, jotta kuultaisiin mitähän meistä sitten ajatellaan maailmalla
- Tanska haluaa Kuuhun, jotta sen ei tavitsisi ratkaista jengisotia omalla maaperällä (sitä paitsi tanska on ainoa kieli jota voi puhua hapettomassa tilassa)
- Kiina haluaa Kuuhun siksi, että "Kuu on aina kuulunut osaksi Kiinaa"

25.7. La. Ainutlaatuisen kuuma, jos kohta tavanomaisen epävakaa heinäkuu on jatkunut kuin odotettaisiin suurta ratkaisevaa monsuunimyrskyä, jossa porsaatkin satavat taivaalta "kuin aurinko syksyä paetessaan". Ehkä tämä epidemiaa hautova mätäkuuma hellejakso selittää osaltaan sen, miten täydellisesti ihmiset ovat kadonneet pihapiiristä - paenneet Hervannan kukkuloille kertoilemaan tynnyrintappitarinoita?
♥ Ja jos pakeneminen ja eristäytyminen ovat olleet ainoa pätevä hoito ruttoaaltoihin niin miksei sitten sikaflunssaan?
Ainakin virus kuuluu muuntautuvan niin nopeasti, että kuuden kuukauden sijaan se on muuttunut pandemiaksi kuudessa viikossa. Eikö siinä tapauksessa olisi parasta jakaa virusta ikään kuin omien kesken, jotta olisi 'immuniteettipuskuri' taudin SEURAAVAA kierrosta odotellessa?
Vai onko pandemioiden suhteen kansallisesti tehokkainta, että kansa saa tietää mahdollisimman vähän taudin leviämisestä, jolloin se varmasti toimii epäyhtenäisesti ja potee taudin tahollaan omissa loukoissaan - sen sijaan että kokonaiset ryhmät ikään kuin tuunautuisivat viruksen avulla yhtenäiseksi patologiseksi vyöhykkeeksi?
♥ Suomessa kukaan ei tunnu olevan vastuussa yhtään mistään sen paremmin pandemisen sairauden kuin pandemisen työttömyyden edessä. Uusi työministeri Sinnemäki kuulostaa niin epätoivoiselta ladellessaan ryhmäkurin edellyttämiä latteuksia, ettei tiedä itkeäkö vai nauraa, ja terveysministeri Hyssälä piileksii edelleen jossain golf-radan poterossa.
Tänään hautova helle puhkesi Tampereen päällä hurjaksi ukkoskuuroksi, mutta onneksi olin käynyt Alman kanssa ulkoilemassa jo aamusella. Illalla menimme saunomaan ja pärjäsimme siinäkin oikein hyvin, ja juuri tänään iltapuuro oli ensimmäinen kerta kolmeen päivään kun lapsi suostui yhteistyöhön ruokapöydässä.
Kenties ukkosmyrsky tosiaankin helpotti jotain ilmapiirissä ja ihmisissä.
Silti olen vakuuttunut, että yksinhuoltajana en ikipäivänä selviytyisi sekä lapsenhoidosta että kirjallisesta työstä. Hyvä kun saa jotain edes luetuksi lapsen nukkuessa... ja niin vaikuttunut kuitenkin olen Chris Beckettin novelleista että tilasin hänen romaaninsa "Holy Machine"... olkoon tämä sitten uusin kriteeri vetävälle proosalle: sitä on pakko lukea juuri silloin kun lakkaa hiekkalaatikon laidalla välittämästä montako kiloa savea lapsi lapioi housuihinsa...

26.7. Su. Lapsi ei lainkaan hämmästy, kun kello viideltä makuuhuoneeseen ryömiessään näkeekin taas äidin talossa. Päivällä ulkoilutamme perhettämme Lahdesjärven ympäri ja löydämme lähes tyhjän hiekkarannan. Lapsi huutaa koko paluumatkan, vaikka hän saa tuplasti huomiota ja maitoa ja herkkuja. Ukkosta tai hampaita lie taas tuloillaan.

27.7. Ma. Kohta alkaa syksy ja nähdään kuinka moni kustantamo on vielä mukana 'pelissä'. Pienet pysyvät aina, koska niitä pyöritetään periaatteilla, mutta keskisuurilla voi alkaa pudotuskisa - tai vaikkei alkaisikaan niin siinä olisi sentään YKSI kahva jonka avulla kaunokirjailijatkin voisivat käsitellä oikeasti merkittävää eli markkinavoimiin liittyvää aihetta.
Mitä arempaa sitä parempaa?
♥ Syksyä ei kriitikko osaa eikä jaksa ennakoida sisältöjen suhteen, mutta Kritiikkiporttiin teen tänään osuuteni ohjausryhmän pääkirjoituksista; ne vaihtuvat nyt kesän lopulla ja syksyn alussa viikon julkaisutahdissa.
Sääli vaan että suomalainen kulttuurikenttä on levällään jossain festareiden välisillä pikkuteillä eikä edes huomaa, voisiko se menettää jonkin neulanpiston kulttuurikritiikin tilasta.
Ja juuri tänään haen Erkan avustuksella jättipinon esseekirjani jämäerää, jonka kustantaja on ystävällisesti siirtänyt varastovastuulleni. Tai miten sen yhtään kauniimmin sanoisi, eh?
♥ Illalla 41. sessio Tursaan Turilaiden rope-seikkailuja. Lapsi terrorisoi yli neljä tuntia istuntoamme niin kuin hän on tehnyt joka kerta kohta kaksi vuotta jatkuneen kampanjamme aikana. Saara arveli, että Alma opettelee kertotaulua ennen kuin saamme kampanjan päätökseen. No, Atsame ja Serekritia tosiaankin ovat vain PIENI osa tuota fantsumaailmaa... jossa ihmisten ja jumalten viimeiset taistelut keräävät myyttimomentumia... muotoutuakseen eräänä päivänä ehkäpä... jämäkirjoiksi...

28.7. Kaiken muun tässä lähiövankeudessa vielä kestää, paitsi kun näkee bussin ikkunasta rinkka selässä asemaa kohti tarpovia ihmisiä... vapauden perikuvia...
Julkkikset ja poliitikot aina sanovat olevansa "perheihmisiä", mutta helppohan (..terv. Hävittyvien Maakuntien Suomi...) se on niiden sanoa, kun saavat olla kaiken aikaa tien päällä keikalla ei-mihinkään.
♥ Tämän päivän ainoa eksoottinen pala on japanilaisravintolaan palkattu Aito Kikattava Tarjoilijatar.
Eksobonus ei paljon lohduta siihen nähden, että kaupungista on vastikään menetetty sen tärkein lounastukikohta, Veganissimo. Ja kun Hesari teki pari viikkoa sitten ison jutun Tampereen ruokaravintoloista, siinä ei tietenkään edes mainittu juuri konkurssiin mennyttä, Suomen ainoaa gourmet-kasvisravintolaa.
Ehkä journalisteille voisi järjestää jonkinlaisen semiotiikan alkeiskurssin, jossa opetettaisiin että se mikä puuttuu kokonaisuudesta merkitsee usein enemmän kuin se mistä aineksista ko. asia koostuu.
Tasan saman kurssin voisi, tietysti, pitää myös ravintolakokeille...

29.7. Ke. Viikon isoin uutinen taitaa olla se, että Suomi on nyt sodassa. Uutisen asiasta tekee se, että virallisten tahojen mukaan sota Afganistanissa on Joidenkin Muiden Asia ja Suomen lähettämät raskaasti aseistetut sotav... ei vaan Puolustusvoimat ovat paikalla vain "vakauttamassa" tilannetta.
♥ Ilmeisesti käsite "rauhanturvaaminen" on jo muodista pois, kun mitään rauhaa ei ole Afganistanissa näköpiirissä. Mutta se, että sodasta puhuminen nostaa näppylöitä hööki- ja ulkoministeriön ylen herkkänahkaisissa edustajissa, se on aikamoinen yllätys.
Haluaisinpa nähdä, millaisia eufemismeja nuo NATOsta intoilevat porvariviskaalit käyttäisivät, jos KUVITTEELLISESSA tapauksessa ulkoministeri tappaisi virkaveljensä kenttätehtävissä.
Kun ministeri tavattaisiin verinen veitsi kädestä, niin kuittaisivatko he Stubbin vain "vakauttaneen" naapurin ruumiintoiminnot?
♥ No varmaan kuittaisivatkin, jos uhri olisi kolmannen maailman edustaja. Afganistanin kaltaiset kaukaiset näyttämöt kun ovat siitä käteviä, että niihin voidaan virkasanoinkin kuvitella ihan millaisia paimendraamoja tahansa.

ELOKUU

1.8. La. Vielä yksi täydellinen kesäpäivä. Grillaamme A&S:n luona ja pelaamme parvekkeella muutaman kierroksen Giljotiinia, sellaisella menestyksellä, että S haluaa lainata pelin meillekin.
Liikkumme koko perhe pyörillä, tämä on vasta toinen kerta tänä kesänä, ja ehdimme sen ansiosta kotiin saunomaan.
Univelkaa on usealta yöltä, mutta lapsen nukahdettua jatkamme taas korttipeliä. Muistuttaa siis suomalaista mökkielämää, josta sateet ja avioriidat kömpivät lävitse kuin hajamieliset ökkömönkiäiset.

2.8. Ennustan että paskaduunien sijaan aletaan pian keskustella riskiduuneista. Muuta laatutyötä ei Suomen hallitus osaa enää visioida, ja työministeriön liturgian on jo korvaamassa hyökkäysministeriön eufemistinen europuhe.
♥ Tarkoitan tätä: keskustelu Suomen asetoimista on niin kuin katolisen kirkon nypläily ihmiskunnan seksitoimista: puhua ei uskalleta oikeilla sanoilla eikä todellisista teoista.
♥ Hyökkäysvoimien viralliset puolustuspuheet perustuvat edelleenkin siihen catch-22 -tyyppiseen periaatteeseen, että Suomi ei osallistu aseelliseen KONFLIKTIIN jos Suomi ainoastaan ampuu takaisin.
♥ Ehkä tältä pohjalta aletaan kirjoittaa historiaakin uusiksi?
Että kansalaissota käytiin punaisten terroristien ja valkoisten takaisinampujien välillä...
Että jatkosota oli vain hollywood-tuotannoista tuttu sequel, jossa Suomen takaisinampujavoimat urheasti vastasivat venäläiseen tykkituleen, tarpeen tullen etäällä hyökkääjän maaperällä...
♥ Keskustelu Suomen toimiskeluista Afganistanissa muistuttaa terminypläykseltään niitä keskusteluja, joita on käyty sekä maakuntajoukoista että EU:n yhteisistä hyökkäysvoimista.
♥ Esimerkiksi vuonna 2004 käytiin termikiistaa siitä, voiko Suomen hyökkäysministeri (Kääriäinen) käyttää julkisesti ilmaisua "taistelujoukot" vai johtaako sanan julkilausuminen noottikriisiin Neuv... ei vaan siis Venäjän kanssa.
Tuolloin hyökkäysministeriön päätös oli pitää kiinni EU-tasoisesta normitermistä "nopean toiminnan joukot". Afganistanin yhteydessä moista termiä ei voi enää käyttää, koska sodankäynti... noh, koska siis TAKAISINAMPUMISEN KÄYTÄNNÖT eivät sovi yhteen "nopean toiminnan" kanssa. Toistaiseksi.
♥ Ehkä Suomi onnistuu herättämään henkiin TK-yksiköt, jotka lähetetään planeetan toiselle puolelle provosoimaan vihollista äkkipikaisiin iskuihin - joihin sitten voidaan vastata Suomen (rauhantahtoisella asenteella, huom!) tapaan: nopeasti.
♥ TK-yksiköt olisivat oiva tapa loppusijoittaa myös kulttuurisektoriin tottuneita sivareita kehitysaputyötä muistuttaviin tehtäviin.
Näin häämöttää jo Suomen taloudellinen nousu ja sen metodi: myydään maailmalle riskienergiaa ja riskiduunareita. Jos riskienergiaa tuottava ydinlaitos sattuisi pamahtamaan kotimaassa, niin eipä hätää, puolet kansasta onkin jo loppusijoitettu ulkomaille riskiduuneihin. MOT.

3.8. Alma on kahdessa viikossa kehittynyt kävelijänä niin nopeasti, ettei sitä uskoisi, jollei olisi kuullut useita vastaavia tarinoita: "eräänä päivänä se vaan alkoi kävellä eikä sitä sen jälkeen ole saanut pysähtymään."
♥ Edelleenkin hän kompastelee miltei kerran minuutissa -tahtiin, mutta ainoastaan väsyneenä hermostuu omaan kaatuilemiseensa. Samalla lapsi tuntuu muuttuneen muutenkin aktiivisemmaksi, niin ympäristön tutkimisessa kuin ilmeiden ja sanojen tarkkailijana ja imitoijana. Eilen kuulin hänen käyttävän ensimmäistä kertaa lauseen minimiä, substantiivia ja verbiä: "paao eittä" (="heittää pallo") ja vieläpä oikeassa yhteydessä. Se kuulosti äkilliseltä nerouden leimaukselta, etenkin siihen nähden, että hänen vanhempansa eivät ehkä puhu yhtä paljon, tai edes sen vertaa, kuin keskimääräisessä suomalaiskodissa.
♥ Oma verbaalityö on sen sijaan ollut minimaalista. Portti-novellien valmistelu on edennyt vain parilla liuskalla, ja lukemisessakin palasin vanhoihin keskeneräisiin kirjoihin. Postissa tuli David Marksonin "The Last Novel", mutten ole päässyt selville, mihin aforismirakenteen kulttimaine perustuu, joten selailun jälkeen kirja uhkaa jäädä vessa- tai bussimatkalärpäkkeeksi.
Toisaalta, maailmassa on jo niin paljon kulttimaineen saavuttaneita teoksia, että elämänsä voisi hukata kuin pitkällä kuolinvuoteella pelkästään sellaisia lueksimalla. Elokuvien puolella "kulttiteos" on jo onneksi viihdeteollisuuden loppuunkuluttama, joten jokainen genrepiiri joutuu itse taistelemaan oman kulttisuosikkinsa puolesta. Se on tervettä!

5.8. Ke. Suomalaiselle medialle on ollut onnenpotku alusvaatelaulajan saapuminen jätkäsaarelaisten meluiloksi.
Lehdet ovat voineet surutta tuhlata kokonaisia sivuja kalsaripornoilijan vanhojen keikkojen kuvailemiseen tai siihen miten lauma adoptoi-minutkin-tai-varastan-ulosteesi -teletappeja parveilee tuon jenkkibimbon hotellin edustalla.
Mätäkuu mikä mätäkuu, mutta mediatalouden alamäessä kuvittelisi edes sanomalehtien pyrkivän laadun nostamiseen eikä amerikkalaisen pikalannoitteen tasaiseen levittämiseen.
♥ Mediariippuvuudesta sinänsä en itsekään pääse irti.
Ja sitähän 'se kaikki' on: mediariippuvuutta, halua muuttua itsekin mediumiksi.
♥ Kun yli 20 vuotta vanha walkman sanoutuu irti niin herää LUOVA PAKKO ostaa mediapleijeri, jonka radiokuuluvuus (ja podcastien tallennustila) riittää vähintään neljään tuntiin päivässä. Täydellinen ydin- eli mediaperhe rakentuukin nykyään siten, että jokaisella jäsenellä on oma mediayksikkö haalareiden pussitaskussa ja omaan mediasfääriinsä aivot virittämällä kestää näitä potatus- ja pakkoruokintaolosuhteita.
♥ Ostamani laite on niin pieni, että Alma voisi nielaista sen ohimennen, mutta kuuluvuus on erinomainen. Vasta sen jälkeen huomaan, että kuulokkeet joilla yritin aloittaa aamun walkmanin kanssa olivat vanhat ja rikkinäiset eli vanha laite sykkii edelleen sekin, ja olisin tämän ehkä tajunnut, jollei LUOVA PAKKO kuluttaa rahaa uuteen mediateknologiaan olisi minullakin niin sisäänrakentunutta.

6.8. Mutta kotimainen informaatioteknologia on edelleen kivikautista, sillä yksinkertaisinkaan viesti ei välity sinne mihin pitäisi.
Tänä aamuna yhteistaloamme saapuu siivoamaan kaksi eri firmaa yhtä aikaa, koska tieto ei ole kulkenut tässä 50 metrin levyisessä pihapiirissä - eikä myöskään firmojen sisällä, niin hajautettuja työpaikat nykyään ovat tai on päädytty hypermoderniin aikaan: työpaikka on aina siellä missä kulloinenkin työväline ("Maailma on työtä" pro "Maailmassa joka on huolta").
♥ Varsinainen siivousryhmä ei ole saanut tietoa, että heidän ei tarvitse hoitaa muovimattojen pesua ja vahausta, eikä muovimattoryhmä ole saanut tietoa toisesta ryhmästä tai siitä että vessoissakin voi olla muovimatot. Itse olen paikalla osuuskunnan puolesta enkä tietäisi miten ohjeistaa näitä kahta porukkaa, mutta onneksi Pekka on vääpelinä paikalla ja organisoi kaiken päivää varten - ja lähtee sitten varsinaiseen työhönsä...
Tällaista on elämä yhteisössä, ja ensimmäinen kerta kun vuosisiivous on annettu jonkin firman tehtäväksi.

8.8. Tavattoman hieno päivä, jonka miltei onnistun illalla pilaamaan, kun ydinperheen vankilaan palaaminen ottaa niin päähän joviaalin seurasaareilun jälkeen.
♥ Viikinsaaren perinteinen huviretki on muuttunut fandomin ikääntymisen myötä nuorisotapahtumasta perhetapahtumaksi, kuten Juhani sen taisi todeta. Koska retki on poikkeuksellisesti elokuun puolella, sää ja luonto ovat tällä kertaa kuin retkeilisi välimerellisessä lehdossa.
♥ Erityisen rakentavaa iloa tuottaa se, kun Shimo ryhtyy keräämään puolestani tilauksia Soikkelin novellipalveluun. Alle puolessa tunnissa S on saanut tusinan verran tilauksia, ja lista on varsinainen kuka-on-kukin suomalaisessa spefissä.
♥ Novellipalvelun malli on tietysti kopioitu BH Rogersilta, mutta sen toteuttaminen, 3 lyhkänovellia / kuukausi tuoreena tilaajien sähköposteihin, on yhtä hieno haaste kuin Nanowrimo; jotain sellaista mitä tällä hetkellä tarvitsen pitääkseni tekstikoneen hyrräämässä myös paperille eikä vain pään sisällä tai blogissa.

9.8. Su. Krapula on aivan suhteeton siihen nähden, että eilisen pitkän päivän aikana ei tullut juotua montakaan olutta ja vain hieman viskiä. Uskon kyllä ihmisten myötämielisyyden olevan kuin jalokaasua, mutta miksi siitä sitten tulisi pää näin kipeäksi?
♥ Kadun kaikkea pahaa mitä olen hyperkiltille vaimolle koskaan sanonnut ja lupaudun tulemaan ensi viikoksi samalle mökille lapsenvahdiksi, jotta hän saa aikaa romaaninsa editoimiseen. Nyt haluan vain hiljaista arkea...
♥ Kotipehkun talot ja piha alkavat koulukauden lähetessä heräillä eloon, mikä näkyyy myös siinä, että sisäpihalle ajelee taas enemmän autoja kuin kesän kuluessa. Osuuskunnan nuotiopiirissä tuskaillaan kyllä teinien heittämistä tupakantumpeista, mutta autojen liikkuminen puutarhan kaltaisella ja lasten leikkimiseen tarkoitetulla sisäpihalla on TÄÄLLÄKIN niin luonnollistunutta, ettei siitä kukaan välitä.
Minun silmilleni ja korvilleni kaikki yhteisöllinen puuhastelu on kuitenkin jossain määrin itsepetosta, jos omaa kotipihaa ei kyetä erottamaan parkkipaikasta. Puheenvuoro toisensa perään saatetaan nuotiopiirissä näperrellä sääntöjä lasten trampoliinin käytölle, mutta ketään ei haittaa autojen rullaaminen samalle hiekalle jolla Alma tyytyväisenä tallustelee kerjäämään mustaherukoita.
♥ Yhteisö on tosiaankin vain yhteiskunta pienoiskoossa, vaikka sillä olisi syntyessään millaisia tavoitteita. Ja jos tämä yhteisö on parasta mitä kaupunki yleensä tai Tampere erityisesti voi tarjota, niin mihin me täältä seuraavaksi osaamme muuttaa?
Tätä mietin lähes päivittäin, siinäkin uskossa, että Varsinainen Kirjallinen Kutsumukseni löytyy samalla kertaa kuin se täydellinen kotipaikka prosaistille sopivine ullakkokamareineen.

10.-15.8. Täydellisessä savolaismaisemassa oli jälleen käytettävissämme täydellinen työhuone, kauniin askeettisesti sisustettu saunakamari täydellisine käsikirjastoineen.
Siihen se täydellisyys sitten loppuikin, koska S halusi jakaa tällaisen paratiisin citysisarensa ja sen hysteerisen tyttären kanssa.
♥ Parasta viikossa olikin kuunnella LotR:a äänikirjana ja olla poissa Tampereen parkkipaikalta. Vain yhtenä päivänä satoi, muuten viikko olisi ollut säänkin osalta kesän täydellisin: ei hellettä eikä kylmää, mutta hyvin lämpimät uintivedet. Alma osoitti uintieleitä, oppi sanomaan "hikka" ja lähettämään lentosuukkoja japanilaisille turisteille. Tämä kaikki ihan ilman, että kukaan niitä opetti.

16.8. Su. Puolitoista vuotta olemme pärjänneet hyvällä onnella, kun lapsella ei ole ollut minkäänlaisia oikeita sairauksia, ei edes korvatulehduksia, eikä mökkiolosuhteissakaan mitään onnettomuuksia.
Tilastotodennäköisyyksiä noudattaen lapsi saakin ensimmäisen vakavan kolauksensa kotona sängyltä pudotessaan, niin kuin parikymmentä kertaa aiemmin, mutta tällä kertaa hän menee sekunniksi tajuttomaksi ja herää siitä hieman sekavana, huulet sinisinä.
Tänään. Kello 18:10.
♥ Jälkikäteen tietysti kuulemme, että sellaisiakin täräyksiä lapset voivat saada useita ennen kuin pitkä apinaikä on ohitse. Silti se on pelottavaa tavalla, jota ei voi verrata edes Alman korkeaan kuumeeseen viime talvena.
♥ Mellu vie meidät autolla akuuttipäivystykseen, missä Alma tietysti tepastelee kiukkuisena ympäriinsä, kun hänet on tuotu niin tylsään paikkaan. Itse asiassa Tampereen kaupungin junttimenoon nähden elokuinen ensiapupäivystys on ihmeen siisti ja hiljainen, ja pääsemme lappujonossa numerolla 905 alle vartissa luukulle.
Ystävällinen virkailija toteaa, että teimme ihan ok tuodessa lapsen katsottavaksi, mutta lääkäri toteaisi luultavasti saman kuin hän: kun mitään oireita aivotärähdyksestä ei näy niin voisimme vain hengailla odotussalissa, mutta tietysti jos haluamme jne, ja koska hän on ihan riittävä asiantuntijaääni meidän kannaltamme niin lähdemme saman tien Mellun kyydillä kotiin, missä lapsi syö normaalisti (mikä on sinänsä useimmiten poikkeuksellista) - ja nukahtaa ihan pitkän matkapäivän takia.
♥ On aika lailla perseestä olla taas Tampereella, teinit metelöivät prätkineen takakujalla ja sähköpostissa olisi kaikenlaista pientä hoidettavaa eikä oikeassa postissa mitään mielenkiintoista tulevan syksyn sykäyttämiseksi tai edes sen kestämiseksi, että konemelu tässä lähiössä ja kaupungissa yhtä todennäköisesti KASVAA kuin saadaan hillittyä.
♥ Mökillä seurattujen hesareiden perusteella kirjasyksy on juuri käynnistymässä. Sen näkee viimeistään siitä, kun joku iso södikkalainen mieskirjailija saa isot ylistävät haastattelut. Vielä sittenkin kun Hotakainen on siirtynyt södikalta toiselle kustantajalle, seuraavat toimittajat, ehkä kriitikotkin, kiltisti perässä.
Mutta sehän ei ole Hotakaisen vika, että kirjamaailma Suomessa taantuu vuosi vuodelta konservatiivisemmaksi, so. menetettyä maailmaa museoivaksi. Esikoiskirjat, jotka hämmentävät hetkeksi seisovaa vettä, jäävät pienten kustantamojen vastuulle, eikä suomenkielistä sorsajärveä enää erota suomenruotsalaisesta ankkalammikosta, niin somaa ja sopuisaa on elo umpiossa.
♥ Risto Niemisen suorittama summittainen pesänlikaus, jota myös kulttuurikeskusteluksi jossain nimitettiin, herätti sekin vain "pahastumista" ja pakolliset fraasit parjattujen instituutioiden sierrätysyksiköiltä.
♥ Mediahuusin tyhjennyksiin erikoistunut kolumnisti Jyrki Lehtola luonnehti tätä kulttuurikeskustelua otsikolla "Enkä oo! Ite oot", mutta puolusti sentään Niemistä reilun pelin hengessä: "Ne olivat sellaisia normiajatuksia, mitä miehille usein tulee, kun ne viettävät tylsää iltaa tavallistakin tylsemmässä töölöläisravintolassa:---"
♥ Niemisen MOTIIVIT voivat olla vähän toista kuin Lehtolaa arvelee, mutta vertauskuva suomalaiselle kulttuurikentälle on tuttu ja moitteeton: tylsä töölöläisravintola.
Siellä te olette ja pystytte.

17.8. Edes viime kevään kiinnostavista kirjauutuuksista ei ole tullut luettua kaikkea mitä oli tarkoitus, mutta syksynkin teoksia on alettava katselemaan sillä silmällä, mitä ne voisivat tarjota tai edustaa eli mitä niistä pitäisi periaatteessa osata sanoa:
SYKSYLLÄ 2009 KIINNOSTAVAT KIRJAT:

KOTIMAISET Riikka Ala-Harja: Kanaria Monika Fagerholm: Säihkenäyttämö Marko Hautala: Käärinliinat Kari Hotakainen: Ihmisen osa Huotarinen ja Hytönen: Poetiikkaa II A.G. Ingelius: Harmaa linna Risto Isomäki: Jumalan pikkusormi Jari Järvelä: Mistä mustat tytöt on tehty? Sakari Kirjavainen: Viereenkatsoja Leena Lander: Liekin lapset Tommi Liimatta: Nilikki J. Pekka Mäkelä: Karsta Miika Nousiainen: Maaninkavaara Antti Tuuri: Suuri viljajuna Siperiasta Jyrki Vainonen: Tornit KÄÄNNÖSKIRJAT Margaret Atwood: Velka ja vaurauden varjopuoli Jorge Luis Borges: Kuvitteellisten olentojen kirja T. C. Boyle: Hatka City Karel Capek: R. U. Hal Duncan: Pergamentti Viktor Pelevin: Viides mailmanvalta Owen Sheers: Vastarinta Jonathan Swift: Gulliverin matkat
18.8. Ti. Ensin menee sekaisin pääkaupunkiseudun lähiliikenne, sitten Etelä-Suomen jatkoyhteydet, ja niiden vaikutuksesta koko Suomi.
Pendolinokin on puoli tuntia myöhässä, mutta vaunun sisällä kukaan ei valita, koska konnari on halunnut jakaa kanssamme syyn liikenteen takkuamiseen: joku on "jäänyt" junan alle Tikkurilan lähellä.
♥ Kiireisten Pendolino-matkustajien käsitys kohtalosta ja Ajan suhteellisuudesta luulisi muuttuvan tällaisessa tilantessa. Vaikka tuskinpa vaan. Vielä Tampereellakin sataa ja kaikki ajattelevat vain niitä busseja, jotka ovat livahtaneet edestä ja vieneet ikään kuin päivästä palasen.
♥ Omakin päivä tuntuu eletyltä itsen ulkopuolella. Lapsi ja sen äiti ovat omien kiertoratojen keskikohta, jonka kanssa ajankäytön MÄÄRÄ ei pitäisikään merkitää. Toisaalta lapsella on marjojen ahmimisesta vatsa taas löysänä, puolessa tunnissa saa vaihtaa kolme vaippaa ennen kuin ehtii asettua edes kodiksi ja käytyä itse suihkussa. Ajankululle tulee liiankin selvä tunto. Haju.
♥ Kai tällaisesta päivästä jää oudon kuolemantapauksen lisäksi vaivaamaan se, että oma elämä on tänäänkin kuin jouluaatto, jossa tunnit ovat joutavasti rytyssä, aamu ja ilta tuntuvat menevän kuin katsellen, eikä matkan aihe, kahden tunnin mittainen kehittämiskokous Helsingissä, liity mihinkään olennaiseen eli omaan luovaan työhön.
Toisaalta... Kaukon kanssa lounastaminen yliopistolla ja Lassen näkeminen divarissa tietysti kytkevät tätä päivää hyvinkin pitkään elettyjen päivien ketjuun... ja JOULUISUUTTA ovat tuoreet kirjat: Charles Strossin kokoelma "Toast" ja divarista löydetty "Future Histories (Nokian tuottama scifi-antologia!), mutta myös arvostelukappaleina saapuneet romaanit, Hautalan "Käärinliinat" ja Honkasalon ennakkojulkaisu "Eropaperit".
Nyt kun saisimme lapsen vielä nukkumaan, niin voisi... jaksaa katsoa jotain elokuvaa devarilta..
"You will never feel well until you subsume your egotism to mine," I snap. "Now sod off while I amaze myself with my genius."

19.8. Mätäkuun aikaan itse kukin on kummempi.
"Laiva yritti turhaan päästä mihinkään satamaan, sillä kukaan ei halunnut ottaa heitä vastaan. Ja lopulta yhtiö, jonka lastia laiva on kuljettamassa, kieltää koko laivan olemassaolon ja jättää miehistön oman onnensa nojaan."
Käsikirjoittanut Iiro Küttner vai Vladimir Putin?
♥ Maailman medioitumiselle kelpaa naureskella tänään,kun mediataloutemme siirtyy avaruusaikaan S:n ostaessa itselleen Mac iBookin. Se on esineenä ja laitteena taatusti scifimpää kuin mikään kodissamme.
♥ Vielä kun saisi uploudattua itsemme ylemmälle tasolle täältä parkkileikkipaikalta. Tänään klo 20 Kotipehkun sisäpihalla kaahaa valkoinen farmariauto, kiihdyttää talojen välissä niin kuin ympyrän muotoinen pihatie olisi tarkoitettu nuorison ralliradaksi. Edes vanhempieni kerrostalon pihamaalla, jossa asuu kolme kertaa enemmän talouksia kuin Kotipehkussa, en ole nähnyt niin paljon trafiikkia kuin täällä.
Syykin on ilmeinen. Rivitalojen keskellä autolla pääsee aivan kotiovelle, mutta kerrostalopihassa matka ei merkittävästi lyhene, jos joutuu vielä kantamaan tavarat tai itsensä kuudenteen kerrokseen.
Eli mitä helpommaksi tehdään pihat ja olot ihmisille, sitä vähemmän niitä arvostetaan YHTEISENÄ alueena.
Viidakon laki? Vai junttilandian kuten Tampere?
♥ Ehdotan nyt kuitenkin lääkkeeksi, että vastaisuudessa yhteisöt perustetaan kallionkielekkeille ja ydinjätehautojen läheisyyteen. Ensi lauantaina näkyy Hallilan koululla olevan lähiömme yhteinen teemapäivä - siellä voin varmaan esitellä visiotani tositamperelaisesta asumismuodosta.

20.8. To. Tänään kamppailemme eturintamassa..
...sikainfluenssaa vastaan, kun talonmiesvuorollamme pesemme ja luuttuamme Kotipehkun päiväkotia uusien VIRUSTIETOISTEN sääntöjen mukaisesti...
...laydomonilaisia valloittajia vastaan, kun ropevuorollamme keräämme Atsamen jaarliväkeä suureen talvisotaan... jonka lapsi aika ajoin katkaisee tyytymättömänä siihen miten aikuiset leikkivät keskenään PAPEREILLA JA PUHEILLA...
...porvarihallitusta vastaan, kun BOIKOTTIVUOROLLAMME jätämme käyttämättä hallituksen erityishävitykseen valitsemia tuotteita: joukkoliikennettä ja ravintolaruokaa...

21.8. Pe. Tällä viikolla on lehdissä revitelty tutkimusuutisella, jonka mukaan teinitytöt läiskivät poikaystäviään niin tiheässä tahdissa, etteivät pojat ehdi harjoitella omaa osuuttaan.
Suomalaiset äijäjärjestöt ja p-malmin kaltaiset spermaspämmääjät ovat nekin keskittyneet onnittelemaan itseään: "tätähän me aina yritettiin sanoa".
Kukaan ei ole tohtinut ottaa puheeksi, millainen miehinen käytös sitä tyttöaggressiota saa aikaiseksi - ja missä vaiheessa suomalaiset teinipojat sitten kasvavat Euroopan väkivaltaisimmiksi aviomiehiksi.
♥ Mutta innovoikaapa ihannemies TÄSTÄ tiedeuutisesta:

"Hätkähdyttävänä voidaan myös pitää tulosta, jonka mukaan yli kolmannes leikki-ikäisten lasten isistä voitiin luokitella alkoholin riskikuluttajiksi. Alkoholin käyttö lisäsi tyytymättömyyttä parisuhteessa, isänä toimimiseen liittyvää stressiä sekä vaikutti negatiivisesti isän ja lapsen yhdessäoloon ja sen määrään. Alkoholin käyttö, isänä toimimiseen liittyvä stressi ja ongelmat parisuhteessa liittyivät kiinteästi toisiinsa ja olivat yhteydessä isän vaikeuteen toimia sitoutuneena ja vastuullisena vanhempana.
Uutinen perustuu tänään Tampereella tarkastettavaan väitökseen, ja "tulokset pohjautuvat 1082 kolmesta kuuteen vuotiaan lapsen isältä kerättyyn aineistoon."
♥ Ja samaan aikaan viidakossa:
Syyskuu 2009: hallitus myy Suomen tiet (Destian) ja junaradat (VR:n)...

...ja Vihreät valitsevat kivat verhot puolueen ikkunoihin
Lokakuu 2009: hallitus myy Helsingin ja Espoon...

...ja Vihreät valitsevat vähäruokaiset ruukkukukat puolueen ikkunalaudoille...
Marraskuu 2009: hallitus myy eduskunnan, virastot ja ministeriöt...

...ja Vihreät valitsevat Jyrki Kasvin puolueensa puheenjohtajaksi...
Joulukuu 2009: Suomi myy itseään Tikkurilan juna-asemalla....

...ja Jyrki Kasvi myy Vihreät aivopatterit alfakentaurilaisille...

22.8. La. Eilen oli milti hellettä, mutta luja tuuli vie kohti syksyä, ja on vaikea valita mihin lasta pukee. Kotipehkusta ihmiset ovat edelleen kadoksissa, viimeisten kesäviikonloppujen vietossa, ja jättävät teinit kaupunkiin metelöimään toisilleen ja naapureille. Kiitos taas tästäkin.
♥ Uskon silti, että Alma osaisi vielä arvostaa metsien ja maaseudun keskellä kasvamista, jos vain itse osaisimme asettua kauaksi kaupungin verkostoista. Viime tiistaina S oli opettanut Alman tanssimaan, lapsi oppii sellaista nopeasti, koska kävelemään totuttuaan hän haluaisi olla jatkuvasti ulkona ja vauhdissa, kolhii päänsä monta kertaa päivässä ja eilen mustelmoi poskensa niin, ettei juuri kehtaisi viedä häntä ihmisten ilmoille.

23.8. Su. "Minusta mies on puolikas, jos hänellä on vain työ."
Sanoo Eva Marie Saint elokuvassa "Exodus".
"Olemme yrittäneet olla pelaajien tukena koko prosessin ajan", sanoo lappeenrantalaisen urheiluseuran puheenjohtaja (HS 14.8.), kun sen pelaajia syytetään joukkoraiskauksesta.
Eletään vuotta nolla. Keväällä keksitään pyörä, kesällä tehdään siitä actionfilmi, ja syksyllä kaivetaan Megidonin rauniosta isän kivestaulut.
...ja tänään on kesän viimeinen sunnuntai, tyyni ja lämmin kuin kuollut meri...

24.8. Ma.
"Usko ja motivaatio hukassa yleisurheilijoilta", julistaa YLEn uutispalvelu niin kuin kepinviskelijät ja muu sinivalkoinen kepulisakki olisi henkisen (eikä rahallisen) voitelun tarpeessa.
Silti urheilujournalismi on suorastaan suhteellisuudentajuista, kun sitä vertaa suomalaiseen kulttuurijournalismiin. Tajunnan säilymisen takaa se, että urheilijat sentään joutuvat säännöllisesti kansainvälisiin ulos tai tulos -mittauksiin taidoistaan.
♥ Luovan ihmisen itsekritiikki on toisaalta armottomampi kuin minkään kepinviskelijän tai ratakipittäjän tulosmoraali. Ei löydy sellaista maestroa joka ei päivän mittaan kärsisi salieri-syndroomasta, tulisi verranneeksi itseään siihen kuvitelmaan luonnonlahjakkuudesta, jota oman alan estetiikka väistämättä pitää yllä.
♥ Hyvin tarpeellista balsamia on harrastajakuntaan samastuminen ja diletantismin jakaminen samanveroisten kesken.
Tänään tulee postissa vuoden eka Kosmoskynän numero, se täyttää taas erinomaisesti lääkitsevän tehtävänsä. Vielä pitäisi (jonkun) keksiä miten lehti pysyy hengissä... ja järjestömme sen takana...
Tämän päivän genretyöt ovat kritiikki Hautalan kauhuromaanista ja kritiikki Törhösen teinilempiromaanista.

25.8. Ti. Teemme vaitiolovierailun Turkuun, mutta emme malta olla huudahtelematta ihastuksesta, niin kauniilta ja sivistyneeltä näyttää kaupunki Tampereen junttihulinan jälkeen. Liputuksenkin ovat järjestäneet kunniaksemme, vaikka Mansen punaviirin sijaan ovat tyrineet salkoon sinikeltaisia sotalippuja.
♥ Yliopistolla käydessä Päivi paljastaa, että Aurajoella on itse asiassa nousemassa ruotsalainen tykkivene: kuninkaallinen pari on tulossa muistelemaan miten kunniakkaasti se vuoden 1809 sota oikein hävittiinkään, kun imperiumi pääsi eroon kehittymättömästä itäsiivestään.
♥ Mielellään Turussa kävisi useamminkin, mutta olemme reissujen jälkeen todella uupuneita koko perhe. Tampereen päädyssä olemme puolestaan kehitysalueella eli juna seisahtaa 300 metrin päähän asemasta ja seisoo siinä 50 minuuttia, koska vaihteet eivät toimi.
Tässä ovat paljaasti elämän ääripäät pendelöitäväksi:
- Turku jonne raiteet ja elämä päätyvät mukavaan mitättömyyteen...
- Tampere jossa voi vaihtaa elämäntapaa useiden toimimattomien vaihtoehtojen välillä...

26.8. Postissa tulee Jim Shepardin novellikokoelma "Love and Hydrogen". En vieläkään ole vähentänyt, saati lopettanut nettikirjojen tilailua, koska kaukaa tulevien pokkareiden ilmestyminen postilaatikkoon tuntuu joka kerta pieneltä ihmeeltä. Ikään kuin toinen elämä odottaisi jossain muualla, sellainen missä kaikki luettu kumuloituu, sellainen missä ihmiset jakavat keskenään kirjojen merkityksen - sen sijaan että pyrkivät keräämään niistä sosiaalista pääomaa oman makunsa todisteiksi.
♥ Genren sisällä makupääoman kerääminen on aina viattomampaa kuin kulttuuria harrastavissa 'piireissä'. Esimerkiksi tuosta Shepardin kirjasta kiinnostuin pelkästään siksi, että BHR kehui kesällä yhden sen novelleista mestariteokseksi. Ennen tilaamista luin myös kaksi arvostelua kokoelmasta, eikä kirjan hintakaan (postimaksuineen) ollut kuin puolet vaikkapa uudesta CD:stä, jollaisia jotkut ostavat niin ikään yhden ainoan biisin vuoksi. Lopulta kirjaa lukiessa sain todeta, että Shepardin novellit tosiaan ovat kaiken ylistyksen arvoisia...
♥ Mutta onko viisasta hukata aikaa proosaan, olipa miten hyvää tahansa, jos se ei ole spefiä?
Maailmalla nimittäin riittää myös spefi-vetoisia novellisteja, jotka erottuvat massasta. Voiko yksittäinen kirjailija ENÄÄ sytyttää pelkän taitonsa varassa? Eikö tässä iässä pitäisi jo... löytää kirjallisuudestakin OMA JUTTUNSA, johon erikoistua ja jonka kanssa vanheta, perehtyä niin tarkoin, että jättäisi sen kohdalle omankin merkkinsä maailmaan?
♥ En tiedä. Tänään riittää kun pääsee saunaan ja saa miettiä saunan terassilla, kuka olikaan se filosofi joka sanoi että meidän ajassamme pitää juosta pysyäkseen edes paikallaan.
Ja jos niin pitkään on ollut näkyvillä, että nuoriso on hyvinvointiyhteiskunnan sairain osa, niin miksi sille edelleen pumpataan rahaa oireiden kohostamiseksi? Jotta romahtaessaan kakarat romahtaisivat edes tyylikkäästi?

27.8. To. Tänään kuten eilenkin kärräydyin Alman kanssa Hervantaan. Sinne saakka on mentävä, jos haluaa vaihtelua lähikaupan onnettomaan ruokavalikoimaan. Eilen ostimme Hervannasta lounaaksi haukifilettä, joka oli muuten hyvää, mutta Lokan tekoaltaasta. Pitäisikö sellaisten olemassaoloa edellenkään tukea? Voiko sellaisista pyydettyä kalaa vieläkään syödä? Voiko runoilija tehdä runoa sellaisesta hauesta tai sille valmistetusta kastikkeesta?
♥ Tänään ostimme sitten norjalaista savupallasta, joka tulee ties millä keinoin 'tuoreena' Tampereelle saakka. Taitaa olla vieläkin epäekologisempaa... mutta onko sillä väliä, jos emme sentään muutu entistäkin ANKEAMMIKSI kuluttajiksi talouskuntana?
♥ Tärkeintä kai on pysyä VIREILLÄ, vähän kuin radio joka automaattisesti hakee paremmin kuuluvaa asemaa, yksi toisensa jälkeen. Ekologisempi maailma on nykyisissä standardeissa yhtä kuin maailma, jossa kaikki vain VIREÄSTI seuraavat tuoreita uutisia NOPEUDESTA joka hämmästyttää ilmastomuutoksen asiantuntijat.
♥ Niin kai. Itseäni hämmästyttää eniten se hitaus, joka levittäytyy Anni Sinnemäen lauseisiin sanojen väliin. Ehkä se on Sinnemäen tai Vihreiden moraalikäsitys 2000-luvun MEDIAILMASTOSSA: he ovat vastuussa jokaisesta sanasta, mutta kukaan ei saa kiinni kokonaisesta lauseesta. Työministeri Sinnemäkeä ainakaan.
♥ Tänään alkaa roolipelissä eeppinen loppuhuipennus, kun yksi päähenkilöistä kuolee dramaattisesti salamurhaajien miekaniskuista. S:n mielestä minun olisi pitänyt antaa pelaajille joku mahdollisuus pelastaa hänet, mutta jos kaksi musta-asuista, tatuoitua muukalaista jotka ilmoittavat roudaavansa ruusunlehtiä keskiyöllä ei herätä pelaajien epäluuloja, niin keskellä Eeppistä Loppuhuipennusta ei parempaa voi tarjota.
Ja tietysti seikkailu jatkuu. Kuinkas muutenkaan. Roolipelissä eeppinen loppuhuipennus on ihan muuta kuin saippuaoopperoiden lööppinen huppuloivennus.

28.8. Pe. Tänään ei postissa tule muuta kuin Vihreä Lanka, tuo Suomen tylsin naistenlehti ("Rosa Meriläinen palaa politiikkaan" jne). Yöpöydän sijaan on siis keskityttävä työpöytään, jolla tuttu pino alkaa kasvaa: Vainosen "Tornit", Hulkon "Säkeitä Pietarista", Kirjavaisen "Viereenkatsoja", Honkasalon "Eropaperit", sekä Järvelän nokikolariromaani ja BTJ:n fantsuopas #2.
♥ Virallinen paperi täytetään tänään olohuoneen pöydällä, löydettävä arvovaltainen paikka, missä kuvittelee sopivan työhankkeen apurahan saamiseksi. Vien lomaketta postiin Hervantaan saakka, mietin matkalla, josko laittaisin liitteeksi Lidlin ostoskuitin niin näkisivät mikä on kynätyöläisen elintaso Tampereen leveysasteella:
kalapuikot 1.28 e, pizza mozzarella 2.99 e,
edam light 3.99 e, Grafenw. olut 1.24 e.
♥ Kai sellaisen liitteen käyttäminen olisi paras todiste siitä, että on LUOVAN alan ammattilainen, häh?
♥ Illalla S lähtee taas Orivedelle. Ulkoilutan lasta pihalla kaksi tuntia, jotta hän olisi vamasti väsy ja helposti nukutettavissa iltapuuron jälkeen. Toisin käy: hän on kyllä väsy, muttei haluaisi millään nukahtaa. Lopulta olen itse niin väsynyt, etten jaksa katsoa elokuvaa enkä editoida Portti-novellia.
♥ Päivän arkistopläjäys spefiä: Cube-elokuva vuosimallia 1969, katsottavissa Googlen arkistosta!

29.8. La. Yhdeksi päiväksi yhteisö äkisti herää eloon, vietetään Kotipehkun 17-vuotisjuhlaa ja piha on täynnä liikettä, lapsia, perheitä, päiväkotilaisten ystäviä. Illalla vierailee K:n perhe P:n kuvernementista, saunassa on kerrankin täyttä lauteilla ja yhteistalon saleissa jonotetaan yhteisruokailuun.
Voiko tätä parempaa Tampereen kaltainen, lähiöidensä näköinen kaupunki tarjota?
♥ No, sattumoisin Tampereen lähelle Teiskoon on juuri suunniteilla kokonainen yhteisökylä.
Sen plussat ja miinukset omalta kannalta ovat kuitenkin toistaiseksi vailla saldonselvitystä:
+ paikka on suhteellisen lähellä (vain 35 minuutin ajomatka Tampereelta)
- paikka on suhteellisen kaukana (aina 35 minuutin ajomatka Tampereelle)
+ yhteisö olisi aidosti ekologinen ja käytännöllisen omavarainen
- maaseutuyhteisössä ei ole käyttöä cityhumanisteille...
+ yhteisön fyysiseen rakentumiseen ehtisi hyvin vaikuttaa
- yhteisön talot eivät nouse runousopin avulla

31.8. S osti lapselle taikalampun, pienen pistorasiaan tökättävän yövalon, joka piti ilmeisesti lapsen niin rauhallisena, että ensimmäistä (?) kertaa vuoteen hän nukkuu yhtäjaksoisesti aamuun saakka. Kello 7 hän lähtee itse hakemaan keittiöstä maitopulloansa, kun yleensä huutaa sitä vanhemmiltaan, ja puoli 10, herätessään uudelleen, hän käpöstelee hiljaa olohuoneeseen ja haluaa että hiukset harjataan päivää varten.
Hämmästyttävää tekniikkaa. Moinen valohoito puolitoistavuotiaan kohdalla!
♥ Puolen päivän jälkeen vaihdamme hoitovuoroja, oikea työ on kritiikki Johanna Hulkon kirjasta Säkeitä Pietarista ja sen jälkeen voi syventyä taas spefi-oppaiden tekemiseen. Siis lähinnä lukemiseen.
♥ Illalla, kun S on femmareiden kirpparikutsuilla, on pakko tehdä töitä kolmosvaihteella: syksy alkaa huomenna.
Apurahaa on jäljellä 10 kuukautta 24:stä enkä ole vieläkään saanut työstäni valmiiksi kuin irrallisia memofileitä sekä disposition, josta ei ole ollut mitään hyötyä. Luen Csicsery-Ronayn kirjaa löytääkseni uuden tavan jakaa ongelmani (scifin estetiikka) osakysymyksiin, ja keksin sitten, että entä jos käyttäisinkin aluksi hänen jaotteluaan ("Seven Beauties...") ja etenisin niiden kautta itseäni kiinnostaviin esimerkkiteoksiin ja teemoihin. Matkan varrella voisin käyttää tukena memofileitä ja vanhoja Portti-artikkeleitani.
♥ Tosin viime kädessä scifin estetiikka palautuu aikakautta ja mediumia koskeviin kysymyksiin uskottavuudesta. Tämän päivän paras esimerkki löytyy uutta amerikkalaista scifi-sarjaa, Defying Gravity, koskevasta keskustelusta:
"...if you spit into your spacesuit, it will form an impermeable barrier that seals off leaks and is totally unaffected by the sucking, unforgiving void of space."

Ainakin tv-scifi saa olla siis hyvinkin maanläheistä keksinnöiltään?
♥ Mutta hyvä ilta katkeaa taas. Olen nukuttamassa Almaa, kun talon takana kulkevalle kadulle kertyy jälleen teinejä mopoineen. Vaikka käyn huutamassa ne pois, ei lapsi kuitenkaan nukahda uudelleen ennen kuin sitä on puolitoista tuntia lepytelty.
Ja kysynpä vaan, että milläs teknologialla teinejä mopoineen voitaisiin torjua, kun edes kuvitteellinen tiede ei ole pystynyt keksimään mitään nokkelampaa kuin teinien tapainen vaatteisiinsa räkiminen?

SYYSKUU

1.9. Ti. Tänään olemme kipeitä ja pääsemme vaivalloisesti ylös Alman perään. Lapsi itse on erityisen terve ja vilkas, koska häntä ärsyttää, että ulkoiluttaminen jää tänään vähälle. S topristautuu tekemään kasvissosetta joka vahvistaa ihmeesti, ja illalla juon vatsan kouristuksista huolimatta kahvia, jotta jaksaisin vielä pihalle Alman kanssa ja lukeakin jotain. Kahvi tekee taas ihmeitä, ja Alma puolestaan alkaa rauhoittua kun saa kiskottua äitinsä viimein sängystä.
♥ Postissa tuli Nick Daviesin Flat Earth News, joka pitäisi olla pakollista luettavaa eurooppalaisissa kouluissa. Daviesin vaikuttavin todiste on mediakriittinen tutkimus, jossa analysoitiin neljän brittiläisen LAATUsanomalehden uutisia. Tulos: 80% uutisista pääsee julki jotakuinkin sellaisina kuin ne tulevat PR-toimistoilta ja uutistoimistoilta. Omana testitapauksenaan Davies kertoo uutisesta, jonka falskiuden hän pystyi selvittämään viidessä minuutissa - googlaamalla. Mutta sanomalehtien toimitukset ovat LAATUlehdissäkin niin laiskoja ja kiireisiä, ettei niissä vaivauduta selvittämään taustoja edes nykyjournalistin suosikkivälineellä.
Saati terveellä järjellä!
Niinpä uutinen miehestä, joka hankki vakuutuksen mahdolliselle traumalle jalkapallon mestaruusottelun tuloksesta, meni läpi kaikkialla, ja levisi vaivatta maailmalle (myös Suomeen).
♥ Tämän päivän oma idea: parhaiten lajikohtaisen estetiikan voisi esitellä teoksilla ja kirjailijoilla, jotka kieltävät genreluonteensa.
Sitä paitsi se olisi hauskempaa kuin ilmeisten esimerkkitapausten tankkaaminen - tosin lajin harrastajat ovat jo pitkään kiusanneet myyntiluvuistaan huolestuneita kirjailijoita kiskomalla heitä lajighettoon. Tällainen sieppaaja on muiden muassa Ursula Le Guin, joka arvosteluisaan ei säästele sellaisiakaan (tai etenkään heitä) kuin Margaret Atwood:
"Who wants to be replaced by people who turn blue when they want sex, so that the men's enormous genitals are blue all the time?
Who wants to believe that a story in which that happens isn't science fiction?"

Arvostelussa The Year of the Flood -romaanista

2.9. Tänään kunto on paljon parempi, voi jo nousta rutiinimaisesti aamiaispöytään ja avata lehden kulttuuriosaston miettiäkseen minne oksentaa. Syy ei ole kynän kahvaa pitelevissä toimittajissa, vaan siinä sonnassa mitä he joutuvat suomalaisen kulttuurielämän huipulta lapioimaan.
♥ Syksyn ja vuoden huusintäyteisin tapaus on jälleen filosofi Himanen, joka on ottanut tehtäväkseen laatia kirjan Suomen "henkiselle" tulevaisuudelle eli etsiä "LUOVUUSPOHJAISIA VASTAUKSIA" yhteiskunnan muuttumiselle. Professori Himasessahan ruumiillistuu kaikki se mikä kotimaisessa kulttuurissa on laskelmoitua, hengetöntä, kaavamaista, puhumattakaan hänen työnantajistaan, Vanhasesta, Kataisesta ja Wallinista. Joten ei mitään uutta mediakopissa?
♥ Kun viime viikolla uutisoitiin, että ensi vuonna kulttuuri saa ennätykselliset määrät tukirahaa valtiolta, niin nyt näemme mihin se raha ollaan kanavoimassa: "Talouskasvun vahvistamista koskeviin hankkeisiin", ja ketkä siitä miljoonaläjästä ovat ensimmäisinä kärpästelemässä: Rosa Liksomin ja Osmo Rauhalan kaltaiset eliittigalleristit, joille ei ole mikään ongelma öljytä uraansa Shellin puheenjohtajan pöydässä.
♥ Jos tämän kesän kähmintäuutisista ei ole mitään opittu eikä kultturiosastolta löyhkä kohoa sieraimiin muutoin, ei tarvitse kuin vilkaista valtioneuvoston tiedotetta tästä hankkeesta: Kekkoslovakian perinteitä noudattaen kulttuuri on jotain mikä Suomessa annostellaan hallituksen & korporaatioiden & Aallonpohja-yliopiston yhteistyössä.
♥ Ulkona puhaltaa sentään raikas eteläinen tuuli kuin toisen maailman henkäys. Kärräilen Alman kanssa Kaukajärven kijastoon, postissa ei tarvitse etulla mitään enää koko syksynä, nyt alamme keskittyä omaan tuotantoon, siivilöidä sanasatoa, ja minun unelmissani tietysti varautua muuttoon jotain rauhallisempaa kotiseutua varten.

3.9. Suomalainen mediamaisema on niin kuin Pohjanmaan lakeus: tylsä, tasainen ja mielikuvitukseton. Ja loputtoman naiivi.
♥ Viimeisin todiste on tämä Audi-Kiesin tapaus, jossa ensin rakennettiin sovinistinen provokaatio ja sitten nopeasti vedettiin keskustelulta matto alta, kun Kiesi ilmoitti eroavansa.
Kiesin tapauksessa ei ole mitään vahingossa julki päästettyä. Johtajan haastattelu oli rakennettu Annassa tietoisina siitä, miten sitä tullaan kommentoimaan muualla mediassa, ja miten siihen tullaan reagoimaan.
♥ Kiesillähän on jo sen verran ikää, että hän oli lähdössä muutenkin firmastaan, ja Kanervan tavoin hän tulee saamaan kaveripiirinsä kautta näppärän edustusduunin.
Kuukauden sisällä Audi käyttää tapauksen äijämäisemmän brändin rakentamiseen, koska "kohu" on vielä ostajakunnan muistissa. Myös Anna-lehti profiloituu julkaisuna, jolla onkin laajempi lukijakunta kuin vain pitsidildoja nypläävät kotiäidit.
♥ Jos todella haluttaisiin reagoida kriittisesti tällaisiin tapauksiin, siihen ei riittäisi alkuunkaan firmojen boikotointi.
Jos todella haluttaisiin eroon suomalaisen median machoilevasta naisuutisoinnista, niin syytä olisi suuttua tällaisista jutuista, joilla sanomalehdet SÄÄNNÖLLISESTI huvittelevat:
"Rahaton nainen herkutteli pukukopissa lainavaatteissa" (HS 3.9.)
Tottahan tuo juttu varmasti on. Mutta mikä tekee siitä uutisen?

4.9. Aamu alkaa vesisateen vyöryessä yli Hallilan harjun, aivan kuin olisimme keula etelään kääntyneessä kaupunkilaivassa, josta slummiproomuna hinattu Hervanta on juuri katkaissut köytensä. Useimpina aamuina lapsi on kuitenkin kuin pieni aurinko, juuri ennen kuin täytyy nousta ylös ja muistaa miten hänen syöttämisensä ja kakattamisensa käyvät työstä, miten ne työnä muuttuvat erityiseksi toleranssin lajiksi, joka saa hampaat ja ohimot kiristymään ja vatsan kovenemaan solmuksi erityisellä tavalla.
♥ Kaikkiaan se, mistä naistenlehdet ja kasvatusoppaat visusti vaikenevat (eivät edes vihjaa), on se, että lapset tekevät vanhemmistaan kireitä sellaisella olemuksellisella tavalla, joka on paljon pois molempien ihmisarvosta.
Erityisesti siksi, kun kyseessä on lapsia hyvinvoinnin mittarina käyttävä yhteiskunta, jossa moiset asiat ovat käsitteistetty psykologian liirumlaarumina.
♥ Puolilta päivin kirkastuu, lapsi pääsee huoltajansa kanssa leikkipihalle, joka on tietysti tyhjä kuin Mordorin parkkipaikka vain voi olla: päiväkodin lapsilla on ulkoiluaika mennyt ohitse sateen kestäessä, joten lukujärjestyksen mukaan he saavat katsella auringonpaistetta vain ikkunoiden lävitse.
♥ Päivän kritiikkityö: Sakari Kirjavainen: Viereenkatsoja

5.9. La. Tietää olevansa Helsingin arvokeskustassa klo 11 lauantaina, kun missään ei näy ihmisiä, vain bussilastillinen turisteja kuvaamassa keisariajan monumentteja.
Tieteiden talolla on isosti mainostettu Tietokirja-tapahtuma, mutta sielläkään ei ole kummoinen rynnistys menossa. Sentään kritiikkipaneeliimme tulee pieni salillinen puolilleen väkeä ja hyviä ajatuksia nousee keskusteluun.
Tosin järeästi kiinnostavampi on meitä seuraava paneeli, jota jään kuuntelemaan, aivan suoraa jatkoa viime Finnconin tekijänoikeuskeskustelulle. Tällä kertaa puhujina ovatkin raskaan sarjan asiantuntijat, Jyrki Kasvi ja Niklas The "Vara-Tere".
♥ Ja tietää olevansa Helsingin Malmilla, tämän maan pilssivesialueella. Kun takana nuori mies selittää kaverilleen puhelua äidiltä: äiti käski pitää musiikin ja telkan hiljaisella, jottei "Eemelin porukat" tiedä tulla kyläilemään, ne kun voisivat jäädä vaikka kuukaudeksi ja "äiti sanoi se Aleksi on vaarallinen, sillä on pistooli mukana".
♥ Ja tietää pelastuneensa taas yhdeksi illaksi sivistyksen pariin, kun vietämme jälleen iltaa Kaken ja M-L:n luona, ja Almakin alkaa väsymyksestä huolimatta nauramaan ja esiintymään. Kotimatka on kyllä taas hirvittävän pitkä yötä vasten tehtäväksi, mutta ilman näitä reissuja ei hiljaisoloa Hallilassa kestäisi viikkoa kauemmin. Unessa näen Jari Tervon kammottavat silmälasit niin läheltä, että heikottaa.

6.9. Su. Tänään mediaperhe viettää aikaa medioiden välissä, lukematta mitään kunnollista tai/eli genrepitoista, katsomatta mitään kokonaista elokuvaa tai tv-tuotetta, kuuntelematta edes musiikkia sen itsensä vuoksi vaan ainoastaan häivyttääkseen kolinaa viikon tiskivuoresta - ja syömättä mitään kunnollista: vain etnopizzerian vakiolättyjä ja illalla pannukakkua.
♥ Luen kyllä pidemmän pätkän Jari Järvelän nokityttöromaania, mutta se on aikamoista pizzaa sekin, eikä missään nopeasti hotkaistavan ja jännittävästi sävyjä sekoittavan lukuproosan merkityksessä - vaikka nuorisomakuun onkin leivottu ja paloiksi annosteltu.
♥ Ei sitä voi sanoa sentään pannukakuksi, vaan pikemminkin maistuu kesken jääneen taikinan ylityöstäminen.
♥ Alma nukkuu pitkät päiväunet, mutta on muun aikaa väsyneellä tavalla ylivilkas. Samanlainen on vanhempiensa olo, valmiiksi uuvutettu.
Päivän tilastopläjäys: toveri Ykspetäjä on tehnyt todistusvoimaisen tilastoanalyysin suomalaisen scifin järky... järjestyneestä sukupuolivallasta: "-- at the moment, women are much more succesful than men as sf short story writers in Finland."
Read all about it.
8.9. Ti. Yöllä lapselle nousi kuume, se hoilasi ja heilutteli maitopulloa kuin juopunut merimies. Äitinsä vieressä viimein nukahti, vaikka kuulin lörpöttelevän pitkään sielläkin.
Omassa unessa oli taas jonkinlainen sarjakuvan tapaan surrealistinen maailmanloppu kuten eilenkin, mutta eivät nämä uneksunnat ole useinkaan painajaisia, vaan miltei lohdullisia.
Edellisen yön unessa maailman ääri oli fillariretkeltä löydetyssä kahviossa, joka yritti myydä menuun laittamaansa tarjouskaurapuuroa 20 eurolla. Koko kahvilaa ympäröivä kylä nousi minua, kriittistä kulkijaa, vastaan... tosiaankaan näissä unissa ei tarvitse olla huolissaan siitä, millaiseen tappaja-autojen ja -koirien maailmaan lapsi joutuu kasvamaan...
♥ Aamulla Alma on jo reippaampi, vaikka hieman liikalämpöinen ja helppoväsyinen. Mutta yhtäkään normaalia työpäivää ei taida tällekään viikolle kertyä, aina ilmaantuu jotain aikataulut sekoittavaa. Viimeinen epätoivoinen ratkaisu olisi mennä... oikeaan työhön!
Sillä työpaikalle meneminen ja sen mukaan aikataulutettu elämä voisi luoda tarkemman työtilan päivän muutamiinkin vapaisiin tunteihin.
♥ Kake ehdottikin, että hakisin juuri auki olevaan Hämeen läänindiiv... läänintaiteilijan paikkaa.
Mutta siinä näköjään tarvittaisiin Virallisen Taiteilijan välineitä eli aikataulutakuun antavaa AJOKORTTIA.
Jep, ei nykypäivänä Taiteilijaa odotella kuin piispaa pappilaan, vaan niin kuin putkimiestä hometalon avajaisiin.
Päivän kritiikkityönä Laura Honkasalon Eropaperit

9.9. Ke. Yhdeksi päiväksi kesä hulmahtaa takaisin, tuuli pudottelee päärynöitä kotipihalla ja lapsi raahaa kuvakirjat kynnyksen ylitse. Kesän ja syksyn, kodin ja pihan ainekset saavat sekoittua. Lapsikin on jo maailmasta toipuneen oloinen, vaikka kieltäytyy syömästä kunnolla.
Haemme sittarista lisää nuudeleita, saunakaljaa ja palak paneerin ainekset. Sitten hän saa mennä päiväunille kehittääkseen länsimaisen lapsen nälkää.
♥ S käy keräämässä sieniä ja marjoja ja lisää päärynöitä ja alkaa tekemään niistä kaikista ruokaa. Niinpä minunkin on pakko pitää kiinni työmoraalista ja editoida SF-tietokirjan materiaaleja. Dispositio on muuttunut täysin toisenlaiseksi ja alalukuina haarautuessaan puolet isommaksi. Onneksi omaa proosaa ei tarvitse nyt ajatella pitkään aikaan ennen nanowrimoa, paitsi novellipalvelun tekstejä, jotka tarvitsevat vain loputonta hiomista.
♥ EEPPISEN työn vähättelyä helpottaa se, jos käy lukemassa kirjailijoiden blogeja. Esimerkiksi GRR Martin on viime kuukaudet keskittynyt sen hehkuttamiseen, ketkä näyttelijät pääsevät hänen fantsueepoksensa tv-rooleihin ja millaisia megabeibejä tullaan näkemään bonuksena.
Tämä taas johtaa siihen, että toisaalla Patrick Rothfuss yrittää nonsaleerata, etteipä häntä HÄNEN fantsumaailmansa casting & fucking kiinnostaisi lainkaan:
"If a movie does get made, it will be probably be terrific in the traditional sense of the word. The truth is, the more I think seriously about who I would cast in the movie, the more I realize that I'm really not qualified to make those sorts of choices."

Juu, uskotaan. Fantasioistahan on kysymys.

10.9. To. Rope-kampanjan 47. sessio ja kaksi vuotta tulee täyteen samaa seikkailua. Uusi hahmo, alkemisti Kenbe Holvari ilmaantuu mukaan, vaikka entisistäkään ei ole kukaan kuollut. Eikä pelaajia ole onnistuttu väsyttämään, vaikka Alma terrorisoi jokaista sessiota (paitsi ollessaan vielä äitinsä mahassa).
♥ Peli on edennyt jo kauaksi siitä materiaalista, mitä aikoinaan Erkan kanssa loimme larppeihin ja Hyperborea-kirjaa varten, tehnyt pitkän eeppisen kaarroksen yli neljän Serekitia-romaanin ja etenee nyt sellaisen singulariteetin tuolle puolen, jossa taikuutta ei voi enää erottaa kohtalosta.

11.9. Pe. Aamulla sumua, varjopaikoissa viileää, mutta päivän mittaan lämpenevää. Lapsen mahatauti ei ole vieläkään aivan ohitse, mutta taudin väsyttämänä hän ilmeisesti nukkuu taas pari kokoyön unta. Vaikutus on melkoinen meidänkin kannaltamme, koska unet ovat kuin se toinenmaailma, jota jää vaille kun erehtyy supistamaan elämänsä lähiöhöperyydeksi kakaroita tekemällä.
Illalla teinit metelöivät naapurissa yli keskiyön. Yksinhuoltajat pitäisi kieltää lailla tai sitten heidän naaapureilleen maksettava lapsenhoitotukea, jos kerran vuorotyöläisten huoltajavastuuta ei muutoin ole olemassa kuin hyvän tuurin toiveina: ehkä ne valvomattomat kakarat eivät juuri tänä iltana polta taloa...
♥ Päivän kritiikkityönä Miika Nousiaisen Maaninkavaara

12.9. La. Itäinen Suomi alkaa Jyväskylän kohdalla, mitenkään muuten ei selity, että kaupunki on ökyurbanisoitumisesta huolimatta säilynyt niin lupsakkana - tai ainakin sen kampus, joka sijaitseekin yhä omassa rauhassaan hongikkopylväiden keskellä.
Tänään tässä korpiateenassa on tarkastettavana väitös 1980-luvun räyhäkkäimmästä loanheittokirjasta, Eskelinen&Lehtolan Jälkisanoista. Väitös itsessään on toki teoreettisen asiallinen ja - kuten opponentti kiittelee - harvinainen katsaus yhden oppialan eli kirjallisuustieteen lähihistoriaan.
♥ Väitöskahveilla doctorandus O kertoo kyllä kauhujuttuja suoraan Jyväskylän keskustasta, siitä, mitä voi tapahtua jos vuokraa asuntonsa tuntemattomalle.
Tarina on niin uskomatonta urbanlorea, että kenen tahansa muun kertomana sitä voisi epäillä. Toisaalta kun kyse on kaupungista joka on NIIN nopeasti hukannut identiteettinsä kuin Jkylä...
♥ Samaan aikaan Hollywoodissa: jokaikisestä GRR Martinin tekstinpätkästä on myyty filmausoikeudet sekä optiot sarjakuviksi, tyttökalentereiksi ja minifiguureiksi.
Martinista on siis kasvamassa spefi-bisneksen isoin tuotemerkki, niin iso, että hänen ykköstuotteensa Tulen&Jään-kronikka tuskin loppuu seitsemänteen kirjaan. Hyvä jos seitsemänteenkymmeneen.

13.9. Su. Leuto tyyni päivä. Aamulla lapsi rikkoo taas yhden juomalasin. Se pistää perkeleesti vihaksi - ei siksi, että keittiökalusteet olisivat lähellä sydäntäni, vaan koska rauhallisena sunnuntaiaamuna on erityisen helppo kuvitella miten MUKAVAA JA JÄRKEVÄÄ elämä olisikaan ilman kakaraa.
Mutta tämä on viidakko. Eikä paluuta akateemisen elämän olympokselle ole, kun askeleen alas on kerran ottanut...
♥ Käymme kuitenkin perhekävelyllä. Kaupin metsästä katsottuna Näsijärvi on niin seesteinen kuin jokin unohdettu meri, että unohdan ottaa valokuvan. Kotimatkalla syömme Kiltin Tädin Kiinalaisessa, vaikka Saaran kesällä hoitama kasvimaa antaisi sekin satoa (kuten S:n ottamassa kuvassa näkyy) yhden perheen syömisiksi.
Alkaa olla viimeiset kesälämpimät viikonloput. Tukka kannattaa vielä ajaa pois muutoinkin kuin esteettisistä syistä.
♥ Päivän tutkijatyö: VerkonAatoksen raportti eilisestä väitöksestä.

14.9. Suomalaisen uutistoiminnan kurjistumisen huomaa viimeistään siitä, että enää ei pyritä tekemään päivän uutisia vaan viikon kestäviä mediatapauksia. Viime viikon omituisimmat tapaukset olivat:
1. Tamperelainen Marja Tiura maksoi takaisin muutaman pennosen vaaleihin saamaansa pimeää rahaa - koska aviomiehensä on Ylen uutispäällikkö ja saattoi nostaa tämän jalon eleen otsikoihin. Lehdistössä reaktio oli vinosti hymyilevä.
2. Turkiskasvattajat yrittivät puolestaan nostaa omaa imagoaan tallomalla eläintensuojelijoita parjauskampanjalla. Lehdistössä reaktio oli vinosti hymyilevä.
3. Helena Sinervo julkaisi pinon pornojuttuja ja pääsi heti kaikkiin mediavälineisiin keksimään synonyymejä ironialle ja parodialle. Lehdistössä reaktio oli vinosti hymyilevä.
♥ Tällä viikolla noista tapauksista ei kukaan enää välittäisi kuulla, koska mieleen on jäänyt vain lehdistön hymy, joka on yhtä vino kuin taloussuhdanne.
Kai se on loogista? Ei voi syyttää peiliä, jos peilikin on vino?
♥ Mutta jos uusia uutisia ei ilmaannu niin lehdistö vääntää peiliänsä aina vain vinompaan. Tällainen on tämän päivän otsikko esimerkiksi eräässä lehtitoimintaa jäljittelevässä nettijulkaisussa: "Tiura-mysteeri saa yhä kummallisempia piirteitä"
Mitä voi tuohon sanoa? 'Kohu mysteerin ympärillä järkyttää tamperelaisia'?

15.9. Ti. Vaikka yö on kylmä ja tuoksuu kuin eteiseen unohdettu omena, on edelleenkin niin kesälämpimiä päiviä, että ovet ja ikkunat voi jättää auki. S tekee taas omenapiirakkaa, Anna kyläilee uutena tamperelaisena ja lupaa että voimme käyttää hänen työhuonettaan talvella.
♥ Alma haluaisi olla kaiken aikaa ulkona, mutta on iltaan mennessä hysteerisen väsynyt. Hän osaa jäljitellä jo miltei jokaista kuulemaansa sanaa ja lausua "hyvää" ruokailun päätteeksi.
Se kuulostaa niin oudon tarkalta imitaatioksi, että voi vain ihmetellä miten nopeasti lapset PYSTYISIVÄT kehittymään, jos kodit rakennettaisiin heidän ehdoillaan (eikä kahvikuppikokemusten konservoimiseksi).
Mutta kuka haluaisi ylinokkelia kakaroita olohuoneisiinsa? Keittiön tekoälykäs kahvinkeitinkin olisi kauhistus saati kaikkialle läsnätunkeva lapsus.

16.9. Tänään SARVin hallituksen kokouksessa kuultua:
* Tänä syksynä jaetuista (tänään julkaistuista) kriitikoiden taiteilija-apurahoista ei yhtäkään myönnetty kirjallisuuskriitikolle.
Ehkä taiteen keskustoimikunnalla on tässä jokin johdonmukainen linja takanaan, mutta silloin se olisi hyvä saada näkyville.
Keskustoimikunnassa SARVia edustaa Putte Wilhelmsson, joten voi myös kysyä millainen on hänen seulansa.

(3-vuotinen apuraha Paula Holmila, Pohja. 1-vuotinen apuraha Jan-Erik Holmberg, Helsingfors; Heikki Jokinen, Helsinki; Taava Koskinen, Helsinki; Harri Römpötti, Helsinki; Aune Waronen-Rantamäki, Kristiinankaupunki. ½-vuotinen Maria Säkö, Helsinki)

* Helsingin Sanomat aikoo potkia pois 90% kulttuuriosastonsa avustajista (200 -> 20 free-avustajaan).
Syynä on epäilemättä sopimuskiista. Mielenkiintoista nähdä, ketkä ovat niitä jotka jäävät Hesariin ja millaiset... rikkurit... saadaan tilalle.
♥ Kotimatkalle lähden Hyvinkäältä ostettuani kirjaston poistomyynnistä Tarmion muistelmat siitä miten Erkko-mafia valtasi WSOYn vuonna 1998.
Se on tavattoman lohdullista luettavaa näissä uutistunnelmissa ja sisältää kymmenittäin lohkaisuja, joita voisi tässä yhteydessä siteerata. Mutta kenties siinä on jo tarpeeksi aikakauteen pistävää ironiaa, että minäkään en tule tätä tärkeää kirjaa ("Hurmio vai turmio") lukeneeksi ennen kuin saan sen kahvikuppia halvemmalla jostain poistohyllystä.

17.9. To. Jos olivat uutiset eilen pöyristyttäviä, niin tänään vähintäänkin yhtä lohduttmia. Kulttuurin ja median kannalta, siis, ja toki tässä valtakunnassa asiat ovat muutenkin liukumassa päin kuoppaa ja kadotusta, mutta... no, Ylen TV-osa kuuluu lopettavan kulttuuriuutisensa, eipä sitä kukaan varmaan HUOMAA mutta on se osa tätä yleistä kulttuurin alasajoa.
♥ Hyvä kysymys voisi olla, MIKSI Ylekin alasajaa kulttuuria, jos se kulttuurilla voisi LAADUKKAIMMIN erottua printtimedioista?
Ja vastaus voisi olla yhtä yksinkertainen: koska sillä ei ole KILPAILIJAA kulttuuriuutisoinnissa.
♥ Ylen kannalta on sama onko sillä listoillaan Suomen parhaat hyppykeppitoimittajat vai kulttuuritoimittajat, jos ei Suomesta löydy yhtäkään kaupallista mediumia joka uutisoi hyppykeppitoiminnoista - ja jonka kanssa Ylen pitäisi kilpailla.
♥ Kanavilleen Yle etsiskelee enää meluisampia, perse edellä asioita lähestyviä kansanihmisiä, siis näitä kirsivirtasia ja annemoilasia. Sama kaiku on askelten lehdistössä. Ei Hesari taatusti löydä 180 ammatti-ihmistä kirjoittamaan kulttuurista erottamiensa tilalle, mutta sille on tarjolla tuhatmäärin bloggaajia, jotka harjoittavat ENEMMISTÖN makua ja kieltä.
♥ Mutta itse en vietä tätä päivää kulttuurin parissa, vaan Alman kanssa. Lapsi on kyllä erityisen enkelimäinen, syö ruokansa miltei osoitetulla hetkellä ja nukkuu pitkät päiväunet antaen isälleen aikaa surffailla lautapelisaiteilla. Pelikulttuurissa onkin tekeillä enemmän kuin kirjallisuudessa ja elokuvissa yhteensä. Ja liikkeellä jopa enemmän löysää rahaa.
♥ Lasta voisi käyttää koekaniinina jos ryhtyisi itsekin pelisuunnittelijaksi ("Paskaduuniin vai barrikaadeille? - Heitä noppaa mäkkärin ikkunaan beibe"). Tänään hän yllättää, ojentaa pienen kumiankan käteeni ja käskee: "Leiki!".
En edes tiennyt, että moinenkin verbi kuuluu hänen sanavarastoonsa, saati olisi uskonut hänen käyttävän mitään verbiä niin tilanteenmukaisesti.
Hitto, parin kuukauden päästä Alma olisi kompetentti vaikka Ylen kulttuuripäälliköksi.

18.9. Pe. Jonain näistä päivistä tuli mieleen, että scifin ja fantasian harrastaminen on sekin eräs keino murtaa suomalaisen kulttuurikonsensuksen ja realismifiksaatioiden linnaketta. Mutta paljoa siitä ei ole hyötyä, jos ei käytä tietämystään ja koulutustaan sotiakseen sitä einesproosaa vastaan, jota kotimaiset instituutiot palkitsevat & standardoivat.
♥ Kun taas samaan aikaan toisaalla Kim Stanley Robinson jaksaa huudella Atlantinkin ylitse ( kertoo Guardian), että keitä brittien PITÄISI palkita Booker-pystillä:
"He believes this year's prize should go to Adam Roberts's science fiction comedy, Yellow Blue Tibia, which didn't even make the longlist. In 2005, when John Banville took the Booker for The Sea, he believes that Geoff Ryman's Air should have won; in 2004 . when Alan Hollinghurst's The Line of Beauty won . it should have gone to Gwyneth Jones's Life, and in 1997, the year of Arundhati Roy's The God of Small Things, Signs of Life by M John Harrison should have triumphed."
Käyn yliopistolla pitkästä aikaa lounastamassa A&T:n seurassa. Virallinen vierailun syy on kuunnella Kirjallisuus&filosofia-seminaaria, mutta sielläkin jaksan vain 'mahdollisia maailmoja' käsittelevän alustuksen. Kotiin on palattava oikeiden kirjojen ääreen, vaikka sitten lapsi taas poikkeuksellisella levottomuudellaan riepottaa meidät molemmat väsyksiin.

19.-20.9. Kuopiossa kaksin Alman kanssa. Velvollisuusvierailu isovanhempia kohtaan, mutta lapsi on sentään taas kiltti ja helppo miltei koko reissun.
Vasta paluumatkalla hän riehaantuu pitelemättömäksi, koska päiväunet ovat jääneet vain kahteen tuntiin ja olemme liikkeellä niin myöhäisellä suljetussa tilassa, junan perhehytissä.
♥ Mitenkään epä-älyllisemmin ei voisi viikonloppua viettää. Tämä on syvin osa sitä ajanjaksoa, jota ei pysty selittämään niille, jotka lasta vasta aikovat. Että hysteerisen väsyttävää vauva-aikaa seuraa lapsiperheissä neuroottisen tylsistyttävä VAIVA-AIKA.
♥ Jos vaiva-ajan pystyisi kuvailemaan, niin lapsiperheiden määrä tipahtaisi 5-10 prosenttiin nykyisestä. Niin paljon OMAN AJAN merkitystä ainakin miehet arvostavat, vaikka mittarit sille vapauden laadulle vaihtelevatkin ryhmittäin.
Minulle paras eli surullisin mittari on se, että hyllyissä on erinäisiä hienoja eepoksia, joita ei voi kuvitellakaan aloittavansa, ne kun edellyttäisivät juuri tietynlaista pitkää ja keskeytyksetöntä joutilaisuutta. Ja se on mahdotonta, jos lapsi on VAIVAksi jatkuvalla läsnäpainolastin tavalla. Ei haitaksi, ei kiusaksi, ei taakaksi, mutta vaivaksi.
♥ Vaihdoin mp3-kirjan kuulokkeissani TSH:sta Sinuheksi. Se on ainoa tapa edes simuloida eeppistä lukuaikaa ja jaloa joutilaisuutta.
En aikoinaan erityisemmin pitänyt tästä "Sinuhen" kuunnelmaversiosta, kun se tuli radiosta: tuntui liian hitaalta ja karulta, niin kuin tarina olisi väkisin irrotettu eepoksen rikkaista ympäristöistä. Mutta nyt arvostan juuri hitautta ja henkilökuvia. Sinuhea esittävä näyttelijä, Veikko Honkanen, on yhä liian jähmeä ja kolkko sopiakseen mielikuvaani Sinuhen kaltaisesta hahmosta, ihan riippumatta kirjan esikuvasta, mutta sivuhahmoissa on paljon antaumuksella tehtyjä rooleja.
22 tuntia tarinaa ja silti ahnehtii kuin krokotiili juuri Waltarin ominta ääntä tavoitellen. Lukukirjana ei jaksaisikaan.

21.9. Ma. Tänään spefi-kurssilla aiheena dialoginovellit. Ehkä näiden harjoitusten suunnittelu on haaste enemmänkin pedagogisen tarkoituksenmukaisuuden löytämiseksi kuin jonkin spefi-poetiikan testaamiseksi.
Toisaalta genrekohtainen kirjoittaminen on suorempi tie persoonalliseen luomiseen kuin aiheperustainen etsiskely oman "äänen" löytämiseksi.
♥ Uskon edelleen, tai entistäkin enemmän, että mitään muuta ääntä ei kellään kirjoittajalla ole löydettävissä kuin omat ala-ala-alagenrensä. Mitä erilaisempia haasteita itselleen asettaa erilaisten genrejen kokeilussa, sitä todennäköisemmin löytää omat juttunsa jostain niiden subsubteksteistä... hieman kuin maailman salaatinlehtien alta...

22.9. Sää on niin kostea, että kylmyys tunkee huoneisiin eri tavoin kuin pari viikkoa sitten viileällä jaksolla. Eivätkä varsinaiset syyskylmät ole edes alkaneet, edelleenkin mittari näyttää +11 aamuisin ja iltaisin, päivällä pari astetta enemmän.
♥ Päivän työ on repaleista, mutta muutama memoliuska kertyy kirjasta joka sekin on niin repaleinen scifi-tietämykseltään, ettei siitä parempaa saisi aikaiseksi.
Ja TUORE tietämys spefistä on vieläkin harvemmassa.
♥ Sikäli Finncon ja Tähtivaeltaja ovat olleet hienosti edellä angloamerikkalaisten kirjailijoiden kotimaissa tapahtuvaa päivitystä: täällä voidaan rauhassa keskittyä siihen, mitä kaikkea yksi taiteilija EDUSTAA tänne tullessaan.
Genren kotikentällä on puolestaan niin paljon niin kovia kilpailijoita, että ainoastaan arvosteluissa yksittäisille kirjailijoille syntyy hetkeksi tarkka rooli, mielekäs konteksti, jännittäviä tekstiyhteyksiä.

23.9. Ke. Lapsi on aamuisin niin ylivoimaisen hyväntuulinen (paitsi puurolautasen ääressä), että voi vain ihmetellä (keneltä hän on SEN perinyt...) missä vaiheessa uhmaikä tai suomalaisen mentaliteetin sisäistäminen turmelee pastoraaliluonteen. Ilmeisesti tuoremarjojen jatkuva popsiminen naapureiden pensaista on johtanut jo kolmatta viikkoa kestäneeseen vatsan löysyyteen, mutta sekään ei haittaa eikä hidasta häntä (itseään) hetken vertaa.
♥ Ehkä jokin harekrishna-lahko voisi ryhtyä lapsen päivähoitajaksi, niillähän on samanlainen idioottimainen hymyasenne. Tai joku TAYKSin frankenstein-osasto voisi adoptoida lapsen koekaniiniksi eristääkseen sen hymygeenin, jota voidaan sitten mallintaa kaikkiin suomalaisiin kakaroihin ennen kuin syysmasennus iskee niihin tai johonkin naapurin pyssyharrastelijaan.
♥ Vanhempien kannalta parasta kuitenkin olisi, jos viriteltäisiin sitä talviunigeeniä, joka saisi lapset nukkumaan 23 tuntia vuorokaudesta.
Yhden valvetunnin aikana lapsia voisi sitten seisottaa porvariskodin kunniallisella julkisivulla. Tai piippahattu päähän ja pihalle puutarhatontuksi. Onnellinen se koti!
Päivän kritiikkityönä Huotarinen & Hytösen Poetiikkaa II

24.-25.9. Lapsella nousi taas äkillinen ja kova kuume, alkoi keskiviikkona kello kuuden maissa ja päättyi perjantaina joskus aamuyön puolella. Luultavasti kyseessä oli täsmälleen sellainen reaktio kuin mitä neuvolassa ennustettiin rokotuksen komplikaatioksi. Onneksi Alma sentään söi suht hyvin kuumeessakin, vaikka kieltäytyi ehdottomasti nestemäisestä lääkkeestä. Nukkuminen oli kuitenkin repaleista ja rimpuilevaa.
♥ Katselemme kaksi päivää elokuvia toipilaan remelehtiessä lattialla. Pakkasyön jälkeen patterit ovat lämmittäneet huoneet kotoisaksi, ja devareilla on riittänyt katsottavaa.
Omaa tekstityötä voi edistää vain kuvitelmien tällaisina repaleisina, väsyneinä päivinä. Novellipalvelu kiihdyttää näkemään tarinoita niin kuin koko elämä olisi yhtä nanowrimo-kuukautta.
Ja niinhän sen pitäisikin olla, plus vähät välittää julkaisuTARPEISTA ja apurahojen OIKEUDENmukaisuudesta.

26.9. Lämpimän (+18!) päivän kohokohta on TamFan, eikä Tampereen pitkässä syksyssäkään oikein muuta spefimpää ole tarjolla. Tällä kertaa paikkana on Vanha kirjastotalo ja koolla lähinnä fantasian liepeillä elävien seurojen omaa porukkaa, vaikka esittäytyminen on periaatteessa suunnattu suurelle yleisölle. Mutta jos tätä vähää ei olisi, ei harmaan keskellä muuta odotettavaa olisi kuin vaahterain lehdet.
Viikon DIY-palkinto menee kuitenkin Päivi H-H:lle kriittisen lastenkirjahyllyn perustamisesta.
♥ Illalla saunassa Tapsa luennoi täydellisestä kahvista ja täydellisestä piipputupakasta.
Kuulostaa houkuttavalta.
Balzac joi 40 kupillista päivässä ja jos se ei auttanut pysymään hereillä niin hän söi kahvijauhoja sellaisenaan... joten ehkä jokaisen Oikean Taiteilijan on ensin löydettävä Oma Substanssinsa ja sitten vasta subjektinsa?

27.9. Su. Olen lähtemäisilläni ulos lapsen kanssa, kun satun lukemaan lehden tv-sivut: puolen tunnin kuluttua on alkamassa filmiversio Graham Greenen "Ministry of Fear" -romaanista, kirjasta joka on suosikkikirjailijani spefistin teos - ja jota en ole edes tiennyt filmatisoidun.
Sori vaan lapsi, isä katsoo sitten elokuvaa juuri sen hetken päivästä joka olisi ollut vielä aurinkoinen ja tyyni, ehkä peräti viimeiset kesäiset tunnit tästä vuodesta.
Pian alkoi tuulemaan ja pilvistymään eikä sääennuste lupaa muuta kuin harmaampaa ja paljon kylmempää.
♥ Itse elokuva on onneton tulkinta niin hienon harhaisesta romaanista (jota ei ole vaivauduttu suomentamaan... ehkä siksi että se on niin erilainen kuin Greenen muut teokset), mutta tasapainottaa tällaista sunnuntaita joka on vietettävä lapsen kanssa lähiöumpiossa.
Saaralla on sentään aina naapureita joiden luokse mennä jakamaan vastuukiintiötä, itselläni ei ole muuta suuntaa kuin lähteä Alman kanssa Hervantaan bussilla nro 6, levittää parentaalista patetiaa kuin kärrysontaa julkiseen tilaan. Paitsi sunnuntaisin: kun kuutonen ei kulje eikä Hervannan kirjasto ole auki, niin voi vain valkkailla tv-elokuvia tai devareita.

28.9. Ma. Myrskypilvet pyyhkivät Suomen ylitse. Eikö jo pääministeri tajua, että pitkä kesäromanssi lehdistön kanssa on lopullisesti ohitse? No ei. Kepulainen ministeri seisoo valitulla kurpitsamalla kuin kuolematon tenavapelätin: "Tämä asia on muiden ratkaistava" jne.
Sanoi pässi kun päätä ratkaistiin.
Päivän kritiikkityönä Halme&co:n "Ulkomaisia fantasiakirjailijoita 2" sekä Sakari Issakaisen salaliittohöpsötys.

29.9. Ensi perjantaina on Turun kirjamessuilla SARVin ja Nihil Interitin järjestämä runoseminaari, jonka yhteydessä on myös runopaja kriitikoille. Aion mennä sinne itsekin teroittamaan peistäni, mutta sitä varten on ensin muodostettava mielipiteitä lyriikasta... mikä on aina yhtä hankalaa kuin joutuisi äkisti takaisin lukion äikäntunnille Helkan ripitettäväksi.
Testitekstinä on kohtuullisen haastavaa blogirunoutta, Ville Luoma-Ahon Ruumiit, joka löytyy onneksi verkosta pdf-pakettina. Omat kommenttini siitä ovat (1) vapaamuotoisia, (2) arvosteludiskurssia, ja (3) metakomentteja:
1. Poikarunoahan tämä on vaikka muuten ihmisen asialla, pitää päästä sanomaan jos ei sotilaista niin sotakentästä, "Groznyj" tulee sieltä kun tarpeeksi odottaa aivan kuin myyttiset hävityspaikat äijäkirjailijoiden teksteissä, ja sitten muutaman sivun päästä trenssitakki ja viileä viittaus elokuvaan, insinöörirunoa jota tehdään eurooppalaisessa kahvilassa, espresso ja olut samalla pöydällä, samalla aukeamalla kissa ja cowboy. Taitaa olla suomalaisen runoilijan helmasynti, että luonnonmaisemassa liikutaan ilmavasti ja kulkijansa kuuloisesti, mutta kulttuurin lavasteista kerätään mukaan vaivalloinen lasti, ei keksitä eikä osata päättää mihin lauseisiin minkäkin jakaisi: olet kivikasvoinen ja muualla, kyllä, sitä yrität saada lukijat todistamaan niin kuin kirja olisi teatteri, eikä ilman kirjaa näitäkään runoja mikään pitäisi yhdessä kiinni, usko siihen kirjan kokoiseen tapahtumaan.
Blogirunouttahan tämä on. 23.7. vuonna 2008 on Ville Luoma-Aho konekirjoittanut "Alkuperä lähestyy kun piilotamme kauneutta" -sivun ja "Minä olen toisaalta keksijän poika" 28.7.. Mutta mitään editointia ei ole suoritettu, ajatukset tarjotaan keskeneräisinä ja kätketään vaikutteet, konteksti, sitaatin mahdollisuuskin. Onhan se kaunista, mutta TOIMIIKO se? Ei. Se näyttää ohuelta kuin läppärin lippa. Se näyttä wannabehannuheliniltä.
Pidän kyllä "mustavalkoisesta" konkretiasta Luoma-Aholla, mutta en kohinasta ja räjähdyksistä joita runoilijan on harjoitettava peittääkseen, ettei itsekään tiedä kuvaako kuolevaa kasaa romuja vai jonkin uuden syntymistä Euroopan ja naisen välissä. Ja etteikö runoilijan muka TARVITSISI tietää mihin kieltä kohdistaa? Kun on kaiken aikaa NIIN keikaroivan tietoinen esityksestään, että hukkaa parhaat metalauseensa ("Leikkaan itseäni kun ajan partaa, se on kielihaava") keskelle lörpötystä.
Kun runoilija sanoo "luontainen" hän alkaa jo vetää esirippua näytöksensä päälle.
- - -
2. Blogikirjoittaminen koetaan vähemmän narsistiseksi kuin muu julkinen itseskely. Blogissa voi esittää yhtä aikaa oman stand-upinsa tähteä ja studioyleisöä.
Miten vapaamuotoinen blogiteksti komprimoidaan runoudeksi, se on vielä ratkaisematta, koska tekstit etsivät myös paikkaansa nöyrien omakustanteiden ja aristokraattisten pienkustanteiden välimaastossa.
Ville Luoma-Ahon esikoisteos Ruumiita on nippu blogitekstejä, jotka runokokoelmaa muistuttavassa muodossa ohjaavat sekä lyriikan harrastajalle että nettisurffarille ominaisiin lukutapoihin. Tekstit ovat ajatukseltaan ohuita kuin läppärin lippa ja printtimuotoon päästettyinä ne menettävät myös selailtavuutensa, keskinäisen dynamiikkansa.
Luoma-Ahon runoissa toistuu kyllä eurooppalaisen kulttuurituristin hajanäkyjä, niin kaduilta kuin elokuvateatterista.
Päättäväisesti Luoma-Aho kuitenkin häivyttää harkitulta kuulostavan ajatuksen keskelle edeltävien assosiaatioiden tekstihälyä. Jopa kirjan kärjeksi sopiva motto on piilotettu keskelle sivuja, erään sivun aloitukseksi: "Alkuperä lähestyy kun piilotamme kauneutta, --".
Lähestyttävää Ruumiit-kirjan runoissa on verbaalisen kikkailun muuttaminen ajatustyön näköiseksi. Jos liian nopeasti surffaa Luoma-Ahon tekstien lävitse, ne voivat kuulostaa miltei mietelmiltä. Toisaalta Luoma-Aho pudottelee esityksiinsä sivistyssanoja niin kuin humanisti numeosarjoja kuulostaakseen täsmälliseltä, ja vieläpä vailla itseironian häivääkään. Blogitekstejä selaava lukija on tietysti tottunut siihen, että ajatukset tarjotaan keskeneräisinä ja kätketään vaikutteet, sitaatin mahdollisuuskin.
Runoilija itse toteaa, että keskustelussa "[s]uuruus tai pienuus ei ole ongelma. Tarkkuus on."
Mutta kun runolijan tavoin tekstejään kokoava blogisti valitsee sitoviksi muodoiksi 'osaston' ja 'kokoelman', häneltä odottaisi muitakin tuttuja suuntaviivoja tekstimaailmansa sisälle.

- - -
3. Tällainen kritiikkikokeilu on toki mielekäs, mutta vasta porukalla jaettuna. Valittu kohde on juuri sillä rajalla, että hänen runoutensa on vielä hämäryydessäänkin käsiteltävää ja paljon ajatustäkyjä tarjoavaa. Se, voiko yksittäinen kriitikko löytää jotain uusia esitystapoja arvosteluunsa, riippuu kuitenkin enemmän julkaisuväylästä kuin kritiikkikielen kamalista konventioista.

30.9. Syyskuu loppuu, mutta mitään mieltä ylentävää ei ole käsillä, mitään missä värit olisivat yhtä kirkkaat ja hengitys yhtä armottoman kylmää kuin ulkona pihalla. Hedelmäpuut alkavat näyttää nöyryytetyiltä kaiken vaahteroista hehkuvan kullan keskellä, päiväkodin tyttölapset leikkivät avioliittoa kulkemalla kaulakkain ja nauramalla "naimisiin".
Tietäisittepä vaan - miten lopuillaan tämä maa on johon teidät on tuotu.
Katsokaapa vaan - mitä Sudenpentujen käsikirja sanoo suomalaisesta miehestä:
Keskimääräinen suomalainen mies sieppaa ja piilottaa naisen kuuden neliön koppiin.
Keskimääräinen suomalainen mies tuntee maan tavan, muttei erota oikeaa väärästä.
Keskimääräinen suomalainen mies palaa kerran vanhalle koululleen. Tappaakseen.
Keskimääräinen suomalainen mies puhuu itsestään kolmannessa persoonassa.
Keskimääräinen suomalainen mies katuu juovustekojaan syömällä enemmän.
Keskimääräinen suomalainen mies haluaa kolme uuta ydinvoimalaa. Varalta.
Keskimääräinen suomalainen mies etsii naisesta ymmärtäjää. Maksamalla.
Keskimääräinen suomalainen mies lopettaa tyhjän elämänsä 75-vuotiaana.
Keskimääräinen suomalainen mies on surkea ja vaarallinen olento.

LOKAKUU

1.10. To. Eilen illalla oli miltei kuin joulu, paljon porukkaa lenkkisaunassa ja puheet kirjallisuudessa. Pakkaskauden alku. Illalla pelasimme Annan ja Jaakon kanssa Caylusta, saunapalana pino kebab-lastuja ja Lidlin kaljoja. Tämän kummempaa ei joulun ja kaamosjuhlan tarvitsisi olla, tähdet kynttilöinä, kun J lähti polkemaan aamuyöllä Messukylään.
♥ Aamulla lapsi on nuhainen ja aivastelee, syö kuitenkin pitkästä aikaa reippaasti ja nukahtaa siististi päiväunille. Ehkä hän jaksaa vielä huomenna Turkuun saakka, hotelli on luvannut pinnasängyn ja oman leikkihuoneen lapsille.

2.10. Turun Kirjamessut ovat ainutlaatuisen ILAHDUTTAVA tapahtuma samalla tavoin kuin mikä tahansa hautausmaan viereen kolmeksi päiväksi pystytetty sirkus voi olla: tuntee elävänsä ja tapaavansa harvinaisen eloisia ihmisiä, kun tunnelmaa vertaa vieressä levittäytyvään kalmistoon (=Turun kaupunkiin).
♥ Tuttuja näkyy edelleenkin samat kuin jokainen vuosi, ja kriitikot ovat sentään tällaisissa tapahtumissa muutakin kuin sanomalehtien sekundajournalisteja. SARVin järjestämää ohjelmaa on runokritiikin seminaaari, jossa on yleisöäkin niin paljon, että jokaiselle riittää jotain kuultavaa.
Hieman sisäpiiriläisemp on palkintojuhla, jossa SARVin Turun osasto palkitsee Kumpulaisen Harrin huimasta kulttuuritoiminnasta: pienkustantamosta Harri julkaisee 15 kirjaa vuodessa ja puhaltaa päälle omat novellinsa ja kritiikkinsä (alla kuvassa Kilon Punnus -palkinnon ojentavat SARVin pj ja messujen tj).

3.10. La. Hotelli S Plaza on hintansa väärti, ehkäpä parasta mitä olemme Suomessa kohdanneet, niin hiljainen ja hillityn ylellinen kaikessa. Vain miespuolinen portieeri on sellainen asiallisen tyly turkulainen niin ettei voi kuvitella olevansa missään muussa kaupungissa.
♥ Tänään on Saaran vuoro käydä messuhuumassa, hänellä on myös taito tavata kaikki ne järjestöihmiset ja turkulaiset jotka eilen juopottelivat ties missä. Minä rullaan Alman kanssa alas Rauhankatua, käymme ostoksilla Portsassa: laukkuun taitettava kantorinkka niitä viikonloppuja varten kun teemme elämällä taas muutakin kuin kompromisseja citymukavuuksien kanssa.
♥ Kotimatkalla junassa iskee kamala päänsärky, se on tuskaista kun on samalla vahdittava lasta - ja kaiken päälle sammahtavat mp3-soittimen kuulokkeet KAHDEN PÄIVÄN käytön jälkeen.
Sellaista käy kun ostaa halpaa laatutavaraa verkkokaupasta?
♥ Kotiin päästyä nappaan särkytabletin ja käyn lapsen kanssa saunassa. Muuta ei jaksa lukea messujen kirjasaaliista kuin kepeintä, miltei itseironiaa ironisoivaksi kirjoitettua Bergman-muistelmaa, jossa pääosassa on kirjoittaja itse, siis J Donner, tuo Suomen turhin narisijajulkkis.

4.10. Su. Laiskahko konepäivä. Kosmospenaalin sikamessiasnumeroon ei ole tullut yhtään juttua tarjolle, joten joudumme taas itse kirjoittamaan kaiken, artikkelit ja novellit. Naputtelen kovan scifin uskontokorvikkeista, S aikoo lukea ja arvostella vielä nopeasti Isomäen romaanin jumalaviitteineen.
♥ Ja kuulemma merenrantamaaseudulla voisi olla vanhassa koulurakennuksessa tilaa yhdelle perheelle, jos haluaisimme kokeilla maalaisempaa elämää. Se oli päivän pastoraalisin uutinen, mutta tänään Kotipehkukin on miltei maalaisen hiljainen paikka.
Sosiaalisen elämän kannalta ei sinänsä väliä olekaan, tapaako naapureita kahdesti viikossa lenkkisaunassa - vaiko kerran, kuten Kalevan elämässämme kerrostalossa.

5.10. Ma. Viikonlopuksi povattu myrsky muuttui Tampereella talvipuhuriksi, niin kylmäksi, ettei talvellakaan mikään voi niin hyytää kuin pitkää kesää seuraava äkillinen pohjoisovien aukeaminen.
Vieläkään "tosi" flunssa ei ole iskenyt, paitsi Alman nuha jalostui kuivaksi yskäksi Turun reissulla. Viime viikolla hän oppi myös kiipeilemään, kaikki tuolit ja olohuoneen pöytä on jo valloitettu, joten korkeiden paikkojen köhä voi johtua myös tästä muutoksesta.
Esineiden kotona täytyy joko antaa lojua lattialla tai ne on nostettava yli 1.5 metrin korkeuteen hyllyillä.
♥ Talven tuleminen taisi pelastaa myös jääministeri Vanhasen.
Vielä viime viikolla media oli niin varma Vanhasen kaatamisesta, että Hesari epäomaperäiseen tapaansa julkaisi '10 kysymyksen' listan, aivan kuten Berlusconin kaatamista yrittänyt Repubblica. Mutta viime hetkellä politiikan ykkösdivari alkoi jänistää sadomasokistien liigaan nousemista, Vihreät tapansa mukaan etunenässä, ja Vanhanen valheineen sai jäädä istumaan pallilleen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Nyt onkin suomalaisella medialla ihmettelemistä mihin kansalaisten kohonneen kiinnostuksen sitten suuntaisi, kun kotimaisen politiikan korruptio on saanut kansan hiljaisen hyväksynnän.

6.10. Ti. Näyttää lämpimältä, vaahteranlehdin lähestyttävältä tämä syksy, mutta päivätkin ovat niin kylmiä, ettei pihamarjoja tarvitse erikseen murtaa viiniä varten. Päivän ainoa uutinen on Veikko Huovisen kuolema. Ei se uutinen ole niinkään yllätyksenä kuin mielikuvana, että kokonainen kirjailijasukupolvi on äkkiä katoamassa näyttämöltä. Jäljelle jää vain jaritervomaisia pellejä ja sitä nuoremman polven kilpa-ahdistuneita hesalaiskolumnisteja.
♥ Kun luin aikoinaan Huovisen muistelmia hän kertoi suunnitelleensa esikoisteoksensa lähettämistä ihailemalleen kirjailijalle, olisiko ollut Mika Waltari. Ajattelin silloin tekeväni samoin, lähettäväni mahdollisen tulevan esikoisromaanini Huoviselle. Mutta sittemmin mieli muuttui ja vähitellen kai unohtikin, miten merkittäviä Huovisen kirjat olivat olleet. Etenkin kun sotakirjallisuuden luennolla sai kuulla miten militantteja mielipiteitä löytyi Huovisen kirjeestä kollegalleen.
♥ Saman kumman kohtalon on lukuhistoriassa kokenut muutama muukin erityisen omakohtaiselta tuntunut kirjailija, erityisesti kai nämä suuret armottomat humoristit, niin Huovinen kuin Juhani Peltonen, ja vähitellen kaikki muu paitsi kielen sisältä kirjoittaneet Sillanpää ja Meri.
Eilen lasta nukuttaessa luin Tuurin uutta kalakirjaa, niin kirkasta suomea sekin on, että se säilyy ja säilöö itsensä, mutta ei se omaa kielimaisemaa elollista kuten nuorena rakastetut kirjailijat.
♥ Päivän scifiuutinen:
"A network of citizen crimewatchers will be given the chance of winning up to £1,000 by monitoring CCTV security cameras over the internet."
Kun tuo on tosipäivää nyt Britanniassa, niin pian perässä tulee Suomi, joka kamera/capita -suhteessa tulee hyvänä kakkosena.
Uutinen löytyi Cheryl Morganin blogista, jota olen vähitellen alkanut seurailemaan. Se on kuin spefin tietotoimisto verrattuna GRRM:n 'Myyn persekarvani nimmarilla $4.95' -sivustolle.

7.10. Ke. Vaikka syyssää on pahimmillaan ovat kaikki Pirkkalan kaksisiipiset natsit päättäneet pysytellä ilmassa ja repiä meluvallit rikki Tampereen eteläisten osien päältä.
Tampereen kaupunki pystyisi tietysti halutessaan jopa puuttumaan hävittäjävoimien ilkivaltaan, mutta ei uskalla.
Näin asia tiivistetään Tampereen Kansalaiskioskin sivuilla:
"Sotilaslentoliikenteenkin sisältävä Tampere-Pirkkalan lentoaseman ympäristölupahakemus on ollut vireillä Länsi-Suomen ympäristölupavirastossa 27.12.2001 alkaen. Tampereen kaupunki voi halutessaan valittaa tulevasta lupapäätöksestä, mutta muita keinoja kaupungilla ei juuri ole asiaan puuttua."
Kun kansanedustaja on meluasiaa viimeksi Tampereen osalta ajanut (Saara Karhu, 2001), hän sai silloiselta liikenneministeriltä O-P Heinoselta pykälävastaukseksi puetun olankohautuksen:
"Sotilaslentotoiminnan harjoittamisen tarvetta sääntelevät maanpuolustukselliset intressit, ja toiminta poikkeaa luonteeltaan siviililentotoiminnasta. Näiden kahden toisistaan riippumattoman lentotoimintamuodon ympäristövaikutuksia ei voida eikä tule tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Mikäli näin tehtäisiin ympäristöluvassa, olisi vaarana, että jouduttaisiin puuttumaan lupaehdoilla ilmapuolustusvalmiuden ylläpitämisen edellytyksiin rajoittamalla esimerkiksi sotilaslento-operaatioiden määriä ja suoritusajankohtia pelkästään ympäristösyistä."
Siis: maanpuolustuksellisin "intressein" kansalaiset voidaan vaikka pyyhkäistä oman maansa kaupungeista ja kartalta, mutta toistaiseksi tyydytään tuhoamaan tärykalvot. Milloin tahansa, missä tahansa, miten kauan tahansa. Intressinsähän he itse määrittelevät, aivan kuten muutkin suomalaiset punaniskat, jotka pierevät ja tappavat milloin ja missä haluavat.

8.10. Yliopistolla jokasyksyinen kirjakirppis. Sain myytyä sen verran, että voin kustantaa lounaani, bussimatkat ja sen 3 euron kirjan jonka ostin Kaitsulta naapuripöydästä. Näin aina, mutta tänä vuonna asiakkaita liikkui vieläkin vähemmän kuin edellisinä. Eikä opiskelijoilla ole kolikoita kuin tarpeellisimpaan, joten uutuusromaanien kaupittelu oli kuin pilkantekoa.
Mutta sosiaalisena tapahtumana kirppis on erinomainen, kaikista pöydistä kiiteltiin ja naureskeltiin, arvuuteltiin kuka on Herta Müller, joka kuului voittaneen jonkin kirjallisuuden noobeleista.
Noo, noobeleitahan on nykyään saatavilla kuin Lidlin kaljaa, ökypresidenteille omansa ja marginaalikirjailijoille omansa.
Illalla ropen 50. sessio, jossa Tursaan päivä viimeinkin koittaa ja maailma muuttuu toisenlaiseksi. Kaikilla on hauskaa, irtokarkki -sense of wonder.

9.10. Pe. Naapureille jo paljastuikin, että suunnittelemme muuttoa pois Kotipehkun yhteisöstä. Vaikka tarkoitus on aloittaa myynti-ilmoittelu vasta tammikuussa, otamme nyt kuvia talosta ulkoa ja sisältä, kun se näkyy kauneimmillaan syksyisten värien keskellä.
Mielikuvat elämästä keskustassa ovat nyt viattoman toiveikkaita, kunhan olisi vain paksut seinät ja paljon valoa niin sama missä kellarissa lasta kasvattelemme. Tarjonta ei ole lamasta huolimatta (tai sen vuoksi...) kummoista, etenkin jos rajaa haut Kalevaan ja Pyynikkiin.

10.10. Suomalaisen kirjallisuuden päivää ei kannata juhlia muutoin kuin suruliputuksella. Tähän mennessä tämä lamaksi kutsuttu vuosi on antanut erinäisille instansseille tekosyyn lahdata juuri osuutensa kulttuurista, siis sellaiset tahot etunenässä kuin Yle ja STT, mutta tuoreiden tietojen mukaan esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomat on irtosanonut neljä vakituista kriitikkoa ja huhut Hublarista viittaavat samanlaiseen suuntaan. Kustantajien yhdistys puolestaan vaatii kirjailijoiden minimipalkkioiden lopettamista ja yhtenäisen sopimuskäytännön purkamista.
♥ Eikö olisi siis eettisempää jakaa postuumi Antti Tuuri -palkinto köyhälle Aleksis Kivelle kuin antaa Aleksisi Kivi -palkinto miljönääri Tuurille?
♥ Tänään vietämme kuitenkin DaimonConia STk:n paikallisosastossa, mukana on tuttu joukko Erkka, Matti, Liisa, Laura, Hanna ja Christine, sekä uutena Minttu.
Mutta jotain uudistusta tämäkin ohjelma kaipaisi, vaikka vain kahdesti vuodessa tapaamme olohuoneconia järjestää. Esimerkiksi organisoida paikan päällä luovaa kirjoittamista, kun kerran harrastajakirjoittajien nimissä coneja pidämme.

11.10. Su. Käymme katsomassa kahta kaksiota Armonkalliolla, 1920-luvun sävyyn sisustettuja jyhkeän kauniita huoneita, ja aika pieniä siihen nähden millaiseen tilaan ja valoon olemme rivarikolmiossa tottuneet. Jos huoneet olisivat puolet isompia ja piha tuplasti suurempi, ja Armonkallio nimensä mukainen rauhallisuudessaan niin, juu, siekailematta moisiin asuntoihin pyrkisimme. Mutta sitten vuoden 1992, kun siellä viimeksi asuin, sekin seutu on täyttynyt autoista. Alemmassa osassa kalliota, pizzakolmion kärjessä, autoja on varmasti kaksi kertaa enemmän kuin asuntoja.
♥ Illalla avartaa, menen Spektren mukana katsomaan "Enderiä". Kyse on yhdestä arvostetuimmista scifi-tarinoista, jonka elokuvasovituksesta on huhuttu pian 20 vuotta.
Vaan ei se tule vieläkään läheisen elokuvateatterin valkokankaalle vaan läheisen teollisuusalueen harrastajateatteriin - ja vieläpä yllättävän tosissaan tehtynä sovituksena, mukaan lukien painottomassa tilassa käydyt avaruustaistelut ja megalomaaninen juoni ihmiskunnan herruudesta & lajien välisestä kamppailusta. Kiusallisen vähän tämä sovitus uskoo draamalliseen kerrontaan sinänsä, mutta teatteritemput ovat kohtuuden rajoissa ja nuoret näyttelijät selviävät hyvin poikkeuksellisen fyysisistä rooleistaan.
Jeh, tämän jälkeen voisi odottaa näkevänsä Star Wars -trilogiat päiväkotimme nukkeateatterissa.

12.10. Ma. Pakkasaamuja, unia junamatkoista vieraissa Itä-Euroopan maissa. Olin aikeissa matkustaa kaupunkiin nimeltä Varo, mutta sieltä palaavat turistit varoittivat kulkuyhteyksien loppuvan sinne. Parempi olisi parata Tate-nimiseen kaupunkiin, josta lähti yksinäinen rata kohti pohjoista ja Suomea.
♥ Illalla spefi-kurssille polkiessa iskee aivan outo kuumekohtaus. Käyn ostamassa eurolla pussin lihapiirakoita ja syön niistä kolme saman tien, jotta outo olo vetäytyy päästä ja iholta mahan sisälle.
Illan istunnossa on hiljaista, vaikkei virallista syyslomaa vietetäkään. Tehdään harjoitus kahden novumin jännitteestä, tarinat ovat erinomaisia, vaikka jälkikäteen ihmettelenkin miten tolkuttomana joku sivullinen voisi pitää tällaista sanataiteen harjoitusta: "Tässä olisi aavekuriireja ja tässä olisi pahoja insinöörejä itsetuhokännyköineen..."
♥ Mutta spefin omin kriteerein ne olisivat tosi cool.

13.10. Ti. Jos ei muusta tietäisi, että on koulujen syysloma, niin viimeistään siitä, kun poliisiauto ajaa pihassamme ympyrän - ja oletettavasti palauttelee jotain teiniä yölliseltä retkeltään. S ehdottaa, että kävisin nuhtelemassa viranomaisia, kun mieluusti piiskaan ja kirjaan ylös muutkin pihassa liikkuvat vieraat autot.
Mutta näin harmittavasti huomaammekin olevamme yhteisön paarialuokkaa: ilman toisen kerroksen aitiopaikkaa meiltä jää näkemättä mihin skandaaliin harvinainen vieras liittyy.
♥ Valitettavasti myös UUDEN asunnon etsimisessä ilo on yhtä nopeasti haihtuva kuin pilvilinna ikään. Päivitetyt esitteet kerran selattuaan toteaa, ettei mitään mielenkiintoista noin vain ilmaannu, ja että on lopultakin hyvin köyhä ja kirottu sen mitalla millaista kotia pystyy tavoittelemaan.
♥ Tampereesta sinänsä sain sivistävän havaintoesityksen, kun kävin ostamassa Pispalan tarvikepuodista uutta hiivapakettia aroniaviinimme käynnistämiseen. Esitettyäni asiani myyjä käänsi selkänsä, ei sanonut mitään, alkoi penkoa hyllyjä ja rasioita, ehkä kolmisen minuuttia. Kävi sitten kysymässä kaveriltaan "olikos niitä starttipakkoja vielä". Kaverukset olivat varmaankin käyttäneet vähät sanavarantonsa joskus 60-luvulla. Penkoivat vielä pari minuuttia, sitten löysivät paperipussin superhiivaa. "Tuolla pitäs lähteä", sanoi myyjä, ja löi hinnan koneeseen. Jottei tarvitsisi edes sitä lausua.
♥ Mutta hiiva tosiaankin oli niin superia kuin pitikin ja aroniaviini pulputtaa nyt vessassa sellaisella tarmolla, ettei omaa kotia kehtaa esitellä juuri tutuille saati asunnonetsijöille.
♥ Päivän kritiikki- ja spefityönä Jyrki Vainosen Tornit

14.10. Ke. Tänä syksynä työjärjestyksemme on sellainen, että huolehdin Almasta hänen herättyään (klo 7) aina 11:een saakka, jonka jälkeen äitinsä ruokkii hänet ja laittaa nukkumaan, lounasta teemme tai ainakin syömme yhdessä.
Lapsen nukkuessa pääsen puolestani koneen ääreen.
Esimerkiksi tänään kirjoitan taas puhtaaksi Seven Beauties of SF -kirjasta merkitsemiäni kohtia. Se on tavattoman hidasta ja turhauttavaa, vaikka tuon kirjan tietämyksessä on paljon kirkasta ja selkeyttävää genreajattelua. Mutta myös paljon sellaista, joka tuntuu vain akateemisemmin sanotulta kuin mitä tietää itse entuudestaan.
♥ Omassa työhuoneessa, vierellä parikymmentä keskeistä hakuteosta ja nettiyhteys käsitteiden tai viitteiden tarkistamiseen, tämän parempia olosuhteita ei voisi olla - ja silti tuntuu, että mitään OMAA ei kerry. Huomaan tilaavani ohimennen (?) Heinleinin novellikokoelman ihan vain jotta saisin viimein lukea sen "All you zombies" joka pomppaa esiin niin monissa yhteyksissä JA jotta pääsisin jotenkin käsiksi edes johonkin ytimeen.
♥ Olen toistaiseksi työntänyt kokonaan syrjään sen apurahaa varten lupaamani konseptin, että kirja on suunnattu nuorisolle. Sen ajattelminen hidasti, osaltaan, kirjoitustyön käynnistymistä miltei vuodella... tai mikä sitten lie syy ja mikä seuraus...
Olennaisempaa kai olisikin kirjan POPULARISOITAVUUDEN (so. myyvyyden) kannalta, että se olisi ymmärrettävä ylipäänsä sille suomalaiselle enemmistölle, joka ei lue scifiä. Tai edes sille joka lukee, mutta ei yleensä lue kirjoja kirjoista.
♥ Suomalaisen scifi-skenen sisällä on kyllä rutkasti dialogia, vaan harvoin mitään lajin poetiikasta.
Esimerkiksi muutama vuosi sitten intoiltiin kyllä "reaalifantasian" puolesta scifileimaa vastaan, mutta tuskin kukaan jaksaisi siitä enää lätkyttää, puolesta tai vastaan. Mikään ulkomaisesta kirjallisuudesta siteerattu väliintulo transrealismin ja reaalifantasian samankaltaisuudesta ei sekään liikuttaisi ketään.
Ehkä suomalaisen scifin loistava tulevaisuus tapahtui jo jossain rinnakkaisessa aikajatkumossa ja me kaikki tiedämme sen? Ja jäljellä on vain fandompartikkelien hengailua conien kauaksi säteilemässä lämmössä?

15.10. Eilen aamulla pakkasta viisi astetta, tänään seitsemän. Pitkää kesää seurannut pikainen talvi tuntuu kohtuuttomalta, aivan kuin pakotettaisiin osaksi kertomusta, joka ei lainkaan sovi 2000-luvun kaupunkiin.
Puusauna on tällaisessa murroksessa kuin ateistin salainen temppeli, jotain sellaista ylellisyyttä, jonka arvon arvannemme vasta kun keskustan kivitaloihin muutamme.
♥ Tänään on poljeskeltava vielä illaksi kaupunkiin, saamme SARVin hallituksen vaihteeksi Tampereelle vieraaksi. Läpi käydään mm. ensi vuoden talousarviota ja toimintasuunnitelmaa... hitto, ottaisin kokouspalkkion (10 e) mieluiten kaljana, mutta kotiin on palattava vielä siivoamaan päiväkodin vessat ja makuuparvi osana talonmiesviikkoa.
Ja tekeekö tällainen siivoustyö ihmisen nöyräksi näin pandemian piinaamana syksynä? No ei tosiaankaan.
♥ Toistaiseksi sikaflunssa on ollut yhtä pelottava taustatekjä kuin nukkumatin ooppiumipiippu & muut terveyshallinnon luomat uhkakuvat.
Ensimmäinen täysijärkinen lehtikirjoitus aiheesta oli toissapäivän Hesarissa Isomäen kolumni: tervetuloa maailman suurimpaan ihmiskokeeseen... jossa vaarallisimmat taudin muodot jäävät kehittymättä koska ihmiset saadaan pariksi kuukaudeksi ottamaan tosissaan hygienian perusteet...

16.10. Talviviikon päätteeksi paluu normaaliin syksyyn, lämpöasteita 4-7, ja aurinko paistelee. Miltei kevät. Lapsi antaa nukkua kymmeneen herätettyään meidät ensin kuudelta.
♥ Isovanhemmat tulevat iltapäivällä, seuraavan viikon suunnitelmat tarkentuvat: en lähdekään Savoon mökille vaan treenaamaan Hesan kirjamessuja varten, tehtävänä nyt viisi haastattelua, yksi paneeli ja yksi vuosikokous.
Free-tekstityöläisen on tartuttava siihen mitä on tarjolla, sanoi S, mutta kyllähän se ylellistäkin on. Viettäähän sitä neljä päivää kirjallisuuden parissa miten markkinahengessä tahansa, kun pääsee samalla kauaksi kotioloista ja lapsenvalvonnasta.

Could the writer be experiencing high demand or a temporary outage?
Try again later.

17.10. La. Vihreälle puolueelle on taas löydetty uutta käyttöä.
Kokoomus voi käyttää sitä haamuvastustajana poliitisessa varjonyrkkeilyssä ("Kataisen mielestä vihreiden energiapoliittinen linja on uhka hyvinvointiyhteiskunnalle") sen sijaan, että joutuisi ottamaan kantaa todellisiin vihreisiin arvoihin tai ilmastomuutokseen todellisena uhkana.
♥ Kokoomuksen varjoleikki johtuu tietysti viimeisimmistä ydinvoiman ongelmia päivittäneistä uutisista: Olkiluodon voimala tulee myöhästymään jopa siitä, mitä tähän mennessä on pidetty aikataulun äärirajana, ja Ranskassa, tuossa ydinenergian mallimaassa, on paljastunut taas yksi tapaus piittaamattomuudesta ydinjätösten suhteen. Näitä uutisia Kokoomus ei halua Suomessa punnittavan julkisesti, joten sen on parempi hyökätä summittaisesti kuin odottaa vuoroaan puolustautua tapauskohtaisesti.
♥ Tänään lämmittelen itse saunan, ja kun H&A antavat oman vuoronsa käytettäväksi niin pääsemme eka kertaa vuosiin (?) kahdestaan saunomaan. Isovanhempien autokyytiä käytämme mattojen pesettämiseen Pispalassa saakka, joten oma osuutemme energiakeskustelussa on näillä sauna+auto-evästeillä sekin aika nopeasti käytetty.

18.10. Su. Lapsi on isovanhempien lähdettyä superhankalalla tuulella. Hän jopa säikähtää yllättäen kyläilevää vierasta, Samia, vaikka ei muuten enää tapaa säikkyä tuntemattomia ihmisiä, etenkään kotona.
♥ Kun viimein saan lapsen päiväunille sohvalle, katselen kiitollisena mitä elokuvaa tahansa. Ja telkasta tuleekin "Kaunis mieli", elokuva joka on lähes sietämätön näyttelijä Russell Crowen takia - mutta aina yhtä vaikuttava akateemisen maailman allegoriana (vaikka filmi tekeytyy olevansa jotain realistisen sairauskuvauksen ja romanttisen neroylistyksen väliltä).
Voi oikeastaan ihmetellä miksi ei ole enempää elokuvia ihmisistä, jotka kadottavat suhteellisuudentajunsa campuksilla... Mutta tätä elokuvaa katsellessa tulee tietysti mieleen miten hienon paranoidisen scifi-fiktion aiheesta olisi saanut jos olisi irtaannuttu reippaasti Nashin elämäkerrasta.
♥ Illalla talkkariviikon päätös eli yhteistalon loppusiivous. S on ollut viikon kuluessa niin ahkera, että hän säästyy tältä työvuorolta, mutta joutuu sitten yksin nukuttamaan hirmuisen sarjakakkijan.

19.10. Ma. Jäätävän kosteaa yötä seuraa kirkas tyyni aamu, jalat palelevat saappaissa, paitsi lapsella joka tepastelee ympäri pihaa ja kyselee välillä ukkiansa. Niin hämmästyttävän hyvin hän viihtyi isovanhempiensa kanssa, osaa epiteettien lisäksi näiden etunimetkin ja tapauskohtaiset tervehdysmuodot.
♥ Toisaalta on mahdotonta sanoa kuinka paljon suppeampi on Alman sosiaalinen kasvuympäristö siihen nähden mitä se sapientilla "luonnostaan" voisi tai pitäisi olla. Minulle on sinänsä sama, vaikka hänet istuttaisi tuntikausiksi youtube-luupin ääreen katsomaan loputtomiin Teletappien pieruhuumoria, koska ei ole mitään koordinaatteja siitä, mitä sosiaalinen verkosto tulee olemaan HUOMISPÄIVÄN maailmassa, johon hänen on pakko kasvaa. Sosiaalisen ympäristön ihmispitoisuus kiinnostaa itseäni vain akateemisena probleemina: miten tekoälykkäästi lapsi ohjelmoituu ympäristöstä imemillään koodeilla...
♥ Kello 11 syömme lounaan aikataulussa tarkkaan pysytellen, isovanhempien jättämää kaalilootaa, ja sitten tulen tähän koneelle töihin... eli katsomaan mitä löytyy Strange Horizons -lehdestä tällä viikolla ja mitä OSTOVINKKEJÄ se tarjoaisi spefihankintoihin.
♥ TÄMÄ on minun sosiaalinen ympäristöni, jossa huvitun ja hämmästelen aivan kuin joku toinen hämmästelisi naapurinsa Hullujen Päivien keltaista kassia. Että miten lähelle tulee omaa kuluttajaprofiiliani se, että olen hankkimaisillani verkkokaupasta "Marxism and Science Fiction" -kirjan jonka yhteydessä muut vastaavat asiakkaat ovat ostaneet tällaisia teoksia:
The City & The City by China Mieville
One Day in the Life of Ivan Denisovich... by Alexander Solzhenitsyn
Matter by Iain M. Banks
Siis: kuinka marxilainen tyyppiasiakas olen Amazonin yhdistämässä maailmassa?

20.10. Ti. Hieman aurinkoisempi ja hieman lämpimämpi päivä kuin eilen, tuntuu heti keväiseltä, vaikka sitten vietämmekin M&E:n luona iltapäivän kuin joulun: turkkilainen herkkulounas, glögiviiniä, lautapeliä, ja lapsi taustalla juttelee telkalle tai leluille.
♥ Puoli kuudeksi on kuitenkin ennätettävä takaisin Kotipehkuun osuuskunnan kokoukseen. Muuta omaa ei päivän aikana ennätä kuin suorittaa pois viikonlopulta jääneet tiskit.
Marraskuunkin novellipalvelutekstit on sentään tehty ennalta valmiiksi, jotta voi keskittää nanowrimoon kaiken ylimääräisen tarmonsa. Laitoin haasteen nanowrimo-maratonille myös Pirkkalaiskirjailijoiden blogiin, mutta luultavasti olisi helpompi saada osallistujia OIKEALLE maratonille kuin 50 000 sanan estematelemiseen. Juoksureitin varressa voi olla aina joku toimittaja seuraamassa, mutta marraskuisella retriitillä ei saa osakseen kuin hissimusiikin ikuisuuden.
♥ Illan tv-elokuva on NIIN kuivakas draama Thatcherista, että brittituotannoksikin se on kuin saharasuotimella puhallettua asbestia. Silti katson sitä ennemmin kuin suomalaista yritelmää Anneli Jäätteenmäestä. Niin kuollutta on kotimaisen tv-tuotannon terä, että tv-satiirikin pitää toteuttaa romaaneissa, missä sellainen toimii yhtä kömpelösti kuin sininen ajatus Jari Tervon naamassa.
Suomessa poliittiseen tv-draamaan riittää se, kun kaksi pikkutakkiluonnetta esittää tuohtunutta taksin takapenkillä. Satiiria ei osata tehdä, koska ei muisteta ja uskota, että se vaatii ROHKEUTTA KÄYTTÄÄ TILAISUUTENSA.
Tai kuten hienossa "Viva Zapatero" -dokumentissa todetaan: journalismi on ihan vain sitä, että esitetään se toinen tarkentava kysymys. Ja poliittinen satiiri on journalistisen toiminnan ninjaosasto - silloin kun siihen rohjetaan ryhtyä.
♥ Nyt tila olisi Suomessa avoin journalisMIIN kohdistuvalle satiirille, niin velton reaktiiviseksi se on vajonnut.
Kun telkassa lähetetään näköisdraama epäonnistuneimman pääministerin (Jäätteenmäen) potkiaisista, niin poliittinen journalisti kuvittelee tekevänsä työnsä kysymällä poliitikolta kuin itseoppineelta urheilijalta että miltäs nyt tuntuu.
Hitto menisi haastattelemaan ennemmin vaikka sitä kollegoidensa keksimää lautakasaa!!!
Jep, Suomi on todistetusti oppineiden jääräpäiden kotimaa:
"Byatt had recently returned from readings in Finland, where she was told that some distracted admirers of her novel were "wandering around libraries" in search of the works of Randolph Henry Ash."
The Guardian, Saturday 11 July 2009

22.-25.10.
Neljä päivää Helsingin kirjamessuja, neljä päivää hotellielämää lähenevän ja tihenevän marraskuun tuntumassa, kylmän sateen ahdistamien ihmismassojen hälyfoniaa kirjabasaarien kilomyyntikojuilla...

TUTTUA ja periaatteessa onnistunutta oli SARVin paneelikeskustelu uussuomalaisesta kirjallisuudesta. Mutta vain laadukkaan keskustelun ohkaisissa periaatteissa... yleisöä oli nimittäin vähemmän kuin paneelissa eli tapahtuma oli täysi floppi, kun alhaalla halleissa käyskenteli tuhatpäinen joukko potentiaalisia kirjan ystäviä.
Myöskään SARVin kirjallisuusjaoksen vuosikokoukseen ei kertynyt väkeä kuin seitsemän jäsentä. Pidimme siis suunnilleen entisen hallituksen jolle valitsimme yksimielisesti uuden pj:n tilalleni.
♥ Tuttua ja KÄYTÄNNÖSSÄ onnistunutta oli haastatella lavalla kirjailijoita, kaksi per päivä. Kirjailijat olivat onnekseni juuri sellaisia kuin osasin aavistella, etenkin kun pääsin lukemaan heidän kirjansa vasta messuhotelliin asetuttuani. Toimittaja-kirjailijat olivat huvittuneita ja kohteliaita, muusikko-kirjailija oli äksy ja kulmikas, veteraani-kirjailija oli varovainen ja ystävällinen, tutkija-kirjailija oli utelias ja innokas, ja haastateltu kustannuspäällikkö tietysti perinpohjaisen asiapitoinen.
♥ Elämä messujen kupeessa oli sinänsä UUSI scifistinen elämys: asua valtavan konferenssikompleksin ylimmässä huoneessa keskellä EUROOPAN EDISTYKSELLISESTI ruminta betonilähiötä, Itä-Pasilaa. Hain Lidlistä halpakaljaa, katselin CNN:n ja BBC:n tuoreita uutisia, makoilin päiväpeitteellä ja lueksin kerrankin rauhassa syksyn kirjoja.
Boheemielämää siinä mittakaavassa joka itse kullekin sopii, sen voi ainoastaan kirjallisuus taata (kuten kuvasta näkyy!)
♥ Torstaina kävin katsomassa Kansallisteatterissa perhetragedian kuin kulttuurituristi ikään, perjantaina tapasin saunassa jättiläisen kokoisia saksalaiskundeja jotka naureksivat osuneensa sattumalta messuväen täyttämään hotelliin, - ja lauantaina viimein löysin omaakin viiteryhmää: istuimme Kaken kanssa kaljalla messujen ylälauteilla, nauroimme esikoiskirjailijoista kootulle tunnistusriville, ja lopulta S kävi hakemassa minut Juttutupaan STk:n syyskokoukseen.
♥ Syksystä ja Tampereesta irtaantumisen ilo olisi ollut täydellinen, jollei vaimon mukana kaupunkiin olisi tullut myös kakara, joka piti jonkun huoltaa isoäitinsä toimipisteeessä. Lauantai-iltani ei sitten koostunut muusta mielenkiintoisesta kuin että söin pizzan scifi-väen keskellä ja näin messuhotelliin palatessa millainen eläkeläisfanien lauma piiritti Heikki Turusta hotellin ravintolassa.
Viereisestä kuvasta voi arvailla kumpi tapahtuma on kyseessä...
♥ Sunnuntaina tein viimeiset kaksi haastattelua ja kuuntelin pari sellaista, mutta enimmän ajan vietin taas hotelli- tai pressihuoneen hiljaisuudessa. Illalla kärräsimme lapsen junaan ja takaisin Tampereelle, jonka pimeys oli yhtä tyly ja sateinen kuin Helsingissä, mutta valot sentään tutumpia. Kotona lasta sai nukuttaa kaksi tuntia ennen kuin hän väsähti, äitinsä sen sijaan uuvahti hetkessä.
Nyt pitäisi vallita varmaankin proosansa loppun saattaneen lyyrinen rauha, mutta lähinnä sitä odottaa enää Prahan matkaa ja että sitten olisikin jo joulu ja päästy eroon tästä nuivasta vuodesta.

26.10. Ma. Jos blogosfäärin pakollisuus alkaa ahdistaa (sen pitäisi!) niin New Yorker -lehdestä löytyy täsmäparodia kustantajan ohjeista kirjallisuuden nettinäkyvyyteen.
Juttu löytyi BHR:n blogin (tietysti) kautta. Mr BHR totesi, että nauroi ensin katketakseen ja meni sitten viereiseen huoneeseen ampumaan itsensä. Niin kammottavan totta tuo parodia on:
http://www.newyorker.com/humor/2009/10/19/091019sh_shouts_weiner
"Remember in your blog to tabskim your readers. comments. You can use Twitter, Chitt-chaTT, or Nit-Pickr. When you reply to comments, try to post at least one photo per hour of you doing everyday tasks around the house, such as answering comments and posting photos. Please make sure they.re pre-scorched. Let me know, when I get back from Retreat a week after my vacation, if self-surging is a problem."
♥ Viikonlopun spefistin uutinen oli BBC:llä näkemäni haastattelu, että anglikaaninen kirkko on hakeutumassa takaisin katolisen kirkon yhteyteen. Koska uutista ei näy Suomen tiedotusvälineissä (eikä Guardianin pääotsikoissa) kyse ei liene kovin tiiviistä pyhien tahojen "yhteydestä".
Mutta antaa se jotain vihiä siitä, miten epätoivoisen yksinäisiksi nuo keskiaikaiset instituutiot tuntevat paikkansa tieteen ja islamin välissä.

27.10. Kuudes päivä kylmää sadetta joka hyytää lehdet irti puista kuin kirurginen lempi. Päivän kritiikkityönä Tommi Liimatan Nilikki
♥ Päivän oikeana työnä voi pitää aroniaviinin pullottamista. Viini käynnistyi kunnolla 9.10. restartti-hiivalla, pulputti kiivaasti viikon verran ja hidastui yhtä äkisti kuin oli alkanutkin. Annoin viinin käydä 21.10. saakka eli kaksitoista päivää ja kirkastua vielä sen jälkeen viisi päivää.
Lopputulos on väriltään hienostunut, mutta ei maultaan enää niin marjaisa kuin kirkastamista aloittaessa eli marjapussia poistaessa. Tuskin siihen mitään vivahteita kehittyy myöhemminkään, vaan onpahan pikkuisen puhtaampaa ja vähemmän hiivaisaa maultaan kuin keskimääräinen kotiviini.
Tänään naapuristossa ensimmäinen epäilty sikainfluenssatapaus. Lentoliput Prahaan pitäisi kuitenkin jo tilata, riippumatta siitä, millainen tautikäänne itse kutakin voi uhata.

28.10. Ke. Matalapaineen viivytämä talvi on tullut yöllä takaisin jatkamaan ryönäntyötään. Tänään on siis tehtävä pimeän kestävyyteen liittyviä varusteluja, tavattava mummo kahvilassa ja harkittava puisen kodin pikaisempaa vaihtamista kiviseen linnoitukseen. Siis, jospa laittaisimmekin asunnon myyntiin jo siksi aikaa kun olemme Prahassa, niin ei tarvitsisi siivota myyntinäyttöjen välillä?
Päivän spefi- ja kritiikkityönä Borgesin Kuvitteellisten olentojen kirja. Pimeää varten tunnustelevaa tietämystä sekin...

29.10. Edellisen kerran oli näin aurinkoista 20. lokakuuta, joten välissä ennätti kulua kahdeksan päivää hyvin matalan ja harmaan taivaan alla. Se on melkoinen tunneli kestettäväksi tällaisessa maassa.
♥ Mutta karpalosuolla vonneguttailemisen sijaan matkaankin Helsinkiin myöhästelevissä junissa. Tällä kertaa olen muistanut ottaa kameran, jotta saan ikuistettua sen ainoan näkymän Helsinkiä, jossa se näyttää ihan oikealta kaupungilta. Voi vain kuvitella kuinka illusoriseen maailmaan moinen maisema sulkee Bulevardilla työtään tekevät kulttuuritahot...

30.10. Pe. Niin kiireinen päivä, että en muista edes hakea postia laatikosta - tai juhlistaa ensimmäistä kestävää lumikerrosta. Kaikki tunnit menevät lokakuun viimeiseen virkapäivään jätettyihin byrokraattisiin elkeisiin eli minulla apurahan hakemiseen SKR:lta ja Saarulla STk-selvityksen tekemiseen OPM:lle.
♥ Kello 16 lähden polkemaan lumisateessa Hervantaan, jotta saisin otettua valokopiot kirjastolla ja virkakirjeet postiin ennen viittä. Kirjastolla on tietysti koulutuspäivä juuri tänään (ja omasta fillarista rengas puhki...), mutta postissa saan tarvittavat kopiot ja kirjeet matkaan kunniallisesti.
♥ Ilta rauhoittuu valkaistussa maisemassa, Suomi hiljenee hartaammin tällaisena pakanajuhlana kuin joulun aikaan. Veera-täti vierailee, tehdään siis sushia ja katsotaan "Painajainen ennen joulua". Muistan sen tulleen teattereihin samana vuonna (1993) kun ensi kertaa osallistuin uuteen traditioon, Halloweenin juhlintaan.
Bileet olivat Mikkosen Kain talossa ja muistan vain että se oli ehkä toinen tai kolmas kerta elämässä kun yliopiston sosieteettiin kuuluminen tuntui sillä tavoin etuoikeudelta kuin elokuvissa: paljon älykkäitä ja eksoottisia ihmisiä, jotka juttelivat yhtä sujuvasti tuosta pakanakunniallisesta animaatiofilmistä kuin taiteentutkimuksen paradigmoista.
♥ Jep, se on yhtä kadonnutta maailmaa kuin E-Cowboys -goottiretket 1980-luvun lopulla.

31.10. La. Eilen vieraili myös asunnonvälittäjä, joten koti tuntuu äkkiä erityisen rakkaalta ja kotoisalta. Näin aina. Yö onkin ollut hyvin kylmä, pitänyt lumen maassa ja ihmiset mökeissään, eikä kaduilla liiku päivänkään aikana juuri ketään. S lähtee koululle lastenvaatekirppikselle, Veera avustaa meitä taas päivän ajan.
♥ Iltapäivän uutisissa on edelleen ykkösaiheena Finnarin uhkaava lakko, joten tilaan viimeinkin lentoliput - tsekkiläiseltä firmalta ja päivää ennen oletetun lakon ja residenssivuoromme alkua. Finnair nimittäin hoitaa myös tsekkifirman lennot, mikä merkitsee sitä, että jos lipun erehtyy maksaman Finnairin puolella niin hinta on n. 150 euroa kalliimpi per menopaluu. Sillä hinnalla elää jo mukavasti kaksi viikkoa, prahalaisella hintatasolla.

NANOWRIMO-KUUKAUSI

1.11. Lapsi herää kuudelta, pörrää aamutoimet ja nukahtaa uudelleen kahdeksalta. Heräämme taas puoli kymmenen, vietämme isän & tyttären laatuaikaa rullaamalla Kalevassa asuntonäytöissä. Ketään muita ihmisiä ei olekaan liikkeellä kuin kilpailevia ostajia.
Pellervonkadun kattohuoneistossa meitä sitten onkin kuin toistensa piikkejä väisteleviä mehiläisiä hunajapesässä. Kämppä on upealla paikalla ja ennusteineenkin kohtuulliseen hintaan, vain LVI-remontin lähestyminen on toistaiseksi hillinnyt huutokilpaa.
♥ Amen, palaamme auringon aikoihin, lumi on jo sulanut pihasta, joten omat talomme näyttävät taas nuhjuisemmilta. Kirjoitan päivän aikana kuitenkin 2425 sanaa nanowrimoon, minkä pitäisi tuoda hyvää onnea, jos ei sentään kustannussopimusta.
Illalla sähköpostiin tupsahtaakin kolme kyselyä asunnostamme. Kotipehkulla on ilmeisen hyvä maine niille, joille yhteisöllä on merkitystä.

2.11. Ma. Ennuste seitsemännen nanowrimo-romaanin kirjoittamiseksi ei ole järin hyvä, mutta liekö se on ollut ennenkään, kun nanottaa on pitänyt keskellä kiireisintä lukukautta, työpäivien öisillä tunneilla. Tänä syksynä ei ole palkkatyötä lihottajana tai laiskottajana, mutta lapsenhoidon ja vapaan kirjoitustyön välillä tapahtuva epämääräinen aikataulutus tarjoaa vieläkin vähemmän julkista lisenssiä hupsulle romaanityön jäljittelylle. Edes sosiaalisten suhteiden määrätietoinen katkaiseminen romaaninanottaminen hyväksi ei tänä syksynä auta, koska ei ole juuri mitään suhteita katkaistavaksi.
♥ Opetus on tietysti pakollinen sosiaalinen verkko jos mikä, mutta ei sitä pakkona koe eikä siinä ole mitään minkä katkaiseminen antaisi enemmän aikaa omalle kirjoittamiselle. Päinvastoin, muiden spefi-tekstien lukeminen ja niistä keskustelu ryhmässä lisäävät pontta oman tekstin tuottamiseen, sellaiseen missä leikki ja peli ovat ihmistöistä tärkeimmät.
♥ Niinpä kotiin palattua naputtelen 2. luvun satufantasiaani Taakseen jättää, vedestään löytää, joka jo nimellään sai Saarun huokaisemaan jotain "Soikkelin puujalkavitseistä".
Samaan aikaan Pirkkalan lentomafia vyöryy Hallilan ylitse vielä iltakymmeneltä, turhapa olisi yrittää lasta nukkumaan, ja turha olisi aiheesta valittaa edes paikallislehden verkkofoorumille, saati itse lehteen, kun ei se näytä aiheena ketään enää sytyttävän.
Ihmiset Hämeessä ovat kääntyneet marraskuulle mennessä sisään televisioihinsa. Me voimme kääntyä koneidemme kuvaruuduille, vitseihin ja fantasiaan siis.

3.11. Ti. Kaikki tietävät mitä se merkitsee, kun rotat jättävät laivan, mutta mitäs se sitten meinaa, kun kapteenit hyppäävät laivasta keskellä tyyntä ulappaa?
♥ Kustannusalan sääennusteet ovat olleet paljon kryptisempiä kuin mikään muu tässä lamataantumassa, jonka oikeaa syyllistä ei saa ääneen lausua, vaikka se veronpunaisina tilastoina iskettäisiin kasvoille... kuten tämän viikon alkajaisiksi on tehty.
♥ Mutta jotain ihan muuta tapahtuu sen pinnan alla, jonka parempaa rantaa meille uskotellaan jo häämöttäväksi. Eilen erosi Otavan toimitusjohtaja Sara Mella ja tänään on ilmoittanut erosta Wsoyn kustannuspäällikkö Jyrki Nieminen.
Mitä seuraavaksi? Miten isot pedot ovat lähteneet liikkeelle syvyyksissä ja miten isoja mediapursia ne aikovat nielaista?
Kaukana tuntuvat olevan ne leppeät vedet tai ajat, kun ison laivan kapteeni (Touko Siltala?) saattoi syytellä pieniä kustantamoja piraateiksi, jotka vievät heiltä helpoimmat saaliit...
♥ Illalla lapsi on jopa kiukkuisempi kuin yleensä näiden kylmien päivien pimeinä tunteina, kun häntä ei voi viedä enää pihalle purkamaan hampaiden puhkeamisesta koituvaa ärtymystään ja luontaista energisyyttään. Yritän nukuttaa häntä kaksi tuntia, kahdeksasta kymmeneen, mikä merkitsee sitä, että nukahdan itsekin välillä. Kun herään niin Alma istuu kaikessa rauhassa sängyn päädyssä selaamassa Ville Sutisen esseekirjaa - se on sopivan kokoinen lapsenkin käsiin.
♥ Hänen äitinsä on tullut onneksi kotiin ja siirtyy nukutusvuoroon.
Minä syön tyypillisen illalliseni eli lautasellisen nuudeleita ja alan sitten naputtelemaan vielä pari sataa sanaa nanowrimoa.
Kolmas päivä alkaa kuitenkin lähestyä jo keskiyötä, eikä saldo ole enää paljoakaan edellä oletusarvoja. Ja kokemuksesta tiedän, että tässä vaiheessa tekstimaratonia pitäisi olla vielä hurjasti ennakoiva tahti, ainakin tuplasti enemmän sanoja, jotta potti kompensoisi arkielämälle uhrattuja päiviä.
♥ No, heikkoja, hoipertelevia aloituksia on ollut toki ennenkin.
Eeppinen jyly vaatii aikaa yltyäkseen...

4.11. Riitaisasti alkanut päivä, liian paljon liikkuvia osia tässä muuten niin hitaassa ja mökkihöperössä lähiöelämässä, kun työnnämme mattoa alta kohti seuraavaa kotia ja samalla simloimme päivätyötä ja romaanin kirjoittamista jne.
Päivällä pilvistyy, mutta elomme selkeytyy lukuisten vieraiden ansiosta, rope-sessiossakin enemmän katkosta (lapsen häiriköidessä) kuin eeppistä kantokykyä, ja silti tuntee jotain kohti edenneensä.
No, saunan jälkeen 22-00 kirjoitan nanowrimon numeroihin 7483 eli suunnilleen asianmukaisen päiväannoksen.

5.11. Ensimmäinen aito talvipäivä, kriteeri on kuulemma se, että lunta täytyy olla maassa vähintään sentti. Jo yöllä valkoista onkin tullut sen verran, ja lisää pyryttää päivän mittaan. Lapsi herättää ensin neljältä ja sitten hänen äitinsä kuuden jälkeen lähtiessään Turkuun, eikä lapsi tietenkään suostu enää nukahtamaan uudelleen.
♥ Hyvin väsynyt päivä, mutta lapsen päiväunien aikaan naputan yli 2000 sanaa nanowrimon pervoa satumaailmaa. Sinänsä osoittautui erinomaiseksi ideaksi rakentaa jokainen romaanin luku klassikkosadun varaan, ja käyttää sitten valmiista juoni/hahmomallista se mitä sopii kokonaistarinaan.
♥ Hurskasteluni siitä, että kirjoittaisin ENSISIJAISESTI SATUJA osoittautui turhaksi itsen hämäykseksi: fantasiaromaania minä olen taas tekemässä, tällä kertaa uudesta maailmasta nimeltä Sirksheel, ja ensimmäistä kertaa koettelen kirjoittaa ns. korkeaa fantsua eli taikuus on läsnä kaikessa (muitakin määritelmiä high-fantasylle toki löytyy).
♥ Illalla tuuli puhaltelee lunta kuin siperilainen, vieraisilla pistäytyy ensimmäinen asunnon katsoja, pariskunta. Kierrätän heidät asunnossa ja yhteistalossa, mutta taidan olla aivan vääränlainen ihminen kehumaan Kotipehkun parhaita puolia - etenkin kun jäätävä tuuli tekee kaikesta yhtä hiljaisen eristettyä kuin mistä tahansa suomalaisesta asujaimistosta.
Illan kritiikkityönä Ville-juhani Sutisen Taikuri joka sai yleisönsä katoamaan

7.11. La. Kaamea krapulapäivä. Eilinen oli oikeasti nostalginen juhlareissu Turussa, vanhan työpaikkani viisikymppisjuhlissa, mutta liian monet juomat pakottivat takaisin hotelliin jo keskiyöllä, ilman että jaksoin kirjoittaa kuitenkaan yhtään lisää nanowrimoa absoluuttisen hiljaisessa rakennuksessa.
♥ Tänään sitten tuskainen junamatka Tampereelle. Turussa satoi vettä, Tampereella on lunta maassa ja vähän ilmassakin. Kotipehkussa olisi talkoot taas meneillään, Saara saa taas hoitaa meidän perheemme edustuksen, minä hoivailen lasta ja päätäni.
♥ Vasta iltakymmenen jälkeen lapsi alkaa nukahdella (sekin äitinsä ansiosta) ja pääsen kirjoittamaan nanowrimoa, 12225 sanaa kasaan aamuyölle mennessä, päänäsärky meinaa palailla eikä räävittömässä satufantasiassa tunnu olevan enää niin kestävää juonenlankaa, että saisi siitä otteen tulevinakin päivinä. Liikaa henkilöitä, liikaa taikuutta, liiaksi satumotiivien palasia loksahtelemassa toisiinsa kuin Rubikin rukousnauhassa.
Mutta nanowrimon henki on jatkaa tiukasti eteenpäin vaikka hihoissa roikkuisi jo sata satunnaista sivuhenkilöä.

8.11. Su. Tänään se sitten iskee meidänkin kotiimme, sikaflunssa. Alma syö vielä aamupuuron asiallisesti, mutta pian sen jälkeen alkaa kuume nousta ja hän alkaa käyttäytyä yhtä hermostuneemmin, itkee jokaista vastoinkäymistä, vaikka toisaalta kiipeilee ja lörpöttelee entiseen tapaansa. Ei kuitenkaan suostu enää syömään mitään kunnollista, haluaisi vain maitoa ja vettä loputtomiin.
♥ Kyse voi olla toki muustakin kuin sikaflunssasta, koska äitinsä oli vienyt hänet perjantaina feministien äiti&lapsi-piiriin, joka on tautipesänä samaa luokkaa kuin kalkuttalainen kissatalo.
Mutta jossain katsannossa voi olla parempikin, että jos lapsen on väistämätöntä sairastaa possuepidemia tämän vuoden puolella, niin sairastakoon sitten vielä ennen Prahaan lähtöämme.
Koputellaan puuta.
♥ Mutta se mikä on "väistämätöntä" tuntuu olevan lähinnä tilastollinen kysymys pandemian yhteydessä. Yksilöt ja perheet voivat vain yskiä mielipiteensä, kun valtion terveysorganisaatio jyllää jossain kaukana heidän arkensa yläpuolella.
♥ Kaiken lisäksi pandemian edellä on taloomme livahtanut pieni pakollinen symboli, välikattoon majoittunut HIIRI! Se ei ole ihan sama kuin ruttoaalloilla ratsastava rotta, mutta sentään flunssan symboliksi oikein osuvan kiusallinen... JUURI nyt kun on tarkoitus laittaa asunto kaupan.

9.11. Ma. Lapsi nukkuu poikkeuksellisesti puoli kymmeneen, mutta kömpii ylös aivan yhtä hilpeänä kuin useimpina aamuina. Tohtori Soikkeli määrää hänet oitis pannukakkutestiin: helpoin tapa varmistaa lapsen terveydentila, sillä jos pannarikaan ei kelpaa niin on syytä kääntyä hörhötieteiden puoleen.
Hetkeä myöhemmin hän on syönyt myös puuronsa reippaasti ja heittää isäänsä hammasharjalla, kiipeää vaunujensa avulla sohvan ylitse ja raahaa eilistä taikinakippoa potta-aikomuksin...
♥ Mutta tällä tavoin se sikaflunssa taisi mennä naapurissakin R:lla, että ensin lievä kuume ja väsymys, sitten yksi terve päivä, ja sen jälkeen uudestaan nopea kova kuume.
♥ Istumme siis sisällä eikä kylmän sumun säilömä jäätynyt loska ulos houkuttaisikaan. Paljon olisi tekemistä tälle viikolle ennen Prahan lentoa, jos sinne saakka pysymme terveinä kaikki kolme, mutta lapsen puuhastellessa ympärillä ei paljoonkaan pysty keskittymään, vähiten kritiikkeihin. JP Mäkelän "Karstasta" olisi ajatuksissa kaikki valmiina, samoin Capekin "R.U.R."-näytelmästä, mutta tarvitaan sopivan pitkä tyhjä hetki, että vapautuu omasta itsekritiikistään "olenko nyt oikea henkilö sanomaan näistä jotain" - aina se on mukana kriitikon työssä vaikka kirjoittaisi miten tutusta lajista.
♥ Ongelma on oikeastaan juuri se ylenpalttinen kohteliaisuus ja tuttuus kentän sisällä, silloinkin kun kirjoitetaan ulkomaisten (tai peräti kuolleiden) kirjailijoiden teoksista.
♥ Periaatteessa ongelma on sama suuressa maailmassa, mutta paljon raikkaampaakin tuuletusta näkee, etenkin Atlantin ylitse.
Otetaan esimerkiksi tuon suosikkisaittini, Strange Horizons -lehden arvostelu Stephen Baxterin romaanista Ark, jota brittikriitikko vertaa terävästi amerikkalaisen O S Cardin tolkuttoman yliarvostettuun Ender-romaaniin:
"This yields the hothouse of competition, bad relationships and clashing personalities that you might have expected from Ender's Game (1985) had it not been written by a pompous ideologue with only the most passing of interests in genuine human psychology."

Jep, tuollaista ei näe kotimaisissa kulttuurilehdissä. Toisinaan toivoisi että näkisi... kun scifi ja fantasia, dekkarista puhumattakaan, eivät ole meillä kirjallisesti kehittyneet kuin tuuman jokaista ulkomaisten esikuvien mailimittaa kohden.

10.11. Ti. Edelleenkin: suomalainen talvi on merkityksen nolla-aste jos mikä. Jäätynyt sohjo. Mikäs sen ylevämmin maata peittäisi, paitsi ehkä toukokuinen koiranpaskaketto.
♥ Lapsi nukkuu 8:aan, on aamun kiltti, päivän utelias ja vaativa, mutta iltaan mennessä taas itkuinen ja hermostunut. Onneksi kuume ei kuitenkaan ole tullut takaisin. Otamme yhden askeleen kauemmaksi tältä Hallilan harjulta ja täällä saavutetusta sosiaalisesta (= erakkorapumaisesta) viisaudesta: allekirjoitan sopimuksen välittäjän kanssa ja hän aloittaa valmistelut kotimme myymiseksi.
♥ Ei sillä ettemmekö itsekin kodistamme vielä... välittäisi.
Mutta keskustahenkisen verkostoitumisen ja hallilahenkisen erakostoitumisen väliltä me valitsemme elämän.

11.11. Median kannustama suhtautuminen sikaflunssaan on se, että tämä on jotain mikä kuuluu tämänhetkiseen maailmallistumiseen: että pandemia on samanlainen RAKENTEELLINEN osa globalisaatiota kuin ilmastokatastrofi, talouskriisi, Facebook ja muut rappioilmiöt.
♥ Mutta sikaflunssahan on vasta alkua, seuraava hävityksen askel lintuinfluenssasta. Kun kumpikaan näistä ei tuhoa tarpeeksi väestöä tihentyvissä osin maailmaa, jalostuu niissä uusia tauteja, joista lievimmät jäävät tietysti kotinurkkien riesaksi, mutta nopeatartuntaiset (eli myös nopeasti muuntuvat) leviävät meidänkin raukoille rajoillemme.
♥ Vain yksi asia on varmaa: suomalainen terveydenhoito EI OPI yhtään mitään nykyisestä epidemiasta. Suomalainen byrokratia on niin luja rakennelmana, että mikään ei saa virkamiestä, ministeriä etenkään, ajattelemaan kriisitilannetta ihmisten kannalta vaan HALLINTONSA kannalta.
♥ Mitä voi yksilö tehdä tällaisessa tilanteessa? No pyrkiä tietysti OSAKSI BYROKRATIAA helkkari. Littyä voittajien puolelle, tietysti!
Siitä on kyllä yhdeksän vuotta kun olen viimeksi väsännyt hakemuksen työpaikkaa varten. Mutta tänään käyn jättämässä nöyrän anomuksen päästä ensi kevääksi taas osaksi yliopiston byrokratiaa.
Siperia opettaa, siis lähiön kylmyys ja etäisyys.
Maailmalla sikaflunssaa kutsutaan leikkisästi tuomiopäivän lempinimellä "hamthrax". Sellaiseen asenteeseen on tällä ahdistuneella kansalla pidempi matka kuin Kuuhun.

12.11. Sitä kuvittelee ettei kunnianarvoisaa Finlandia-palkintoa voida vetää enää alemmaksi niin kuin se olisi jokin Taka-Töölössä viskattu pimeä pullo. Mutta vuosi vuodelta palkintoraadit ovat osoittaneet aina vain surullisempaa keskinkertaisuutta ja hämmästyttävämpää lahjattomuutta suomalaisten romaanien laaduntarkkailussa.
Näin tänäkin vuonna.
♥ Ehdokkaista en ole lukenut kuin Mazzarellan, Hyryn ja Melenderin, mutta raadin linja kyllä selviää näilläkin eväin: poimitaan romaanien laajasta kirjosta ne kaikkein turvallisesti keskinkertaisimmat, siis mukavasti ikääntyneiden kirjailijoiden harmittomiin lukutarkoituksiin laimennettuja proosahkoja teoksia.
♥ Ei siis missään nimessä huonoja kirjoja romaaneiksi, mutta edellisten vuosien tapaan ei mukamas ole löydetty myöskään yhtäkään romaaniperinteen haastavaa teosta - mistä räikeimmät todistuskappaleet ovat, kuulemma, Fagerholmin ja Carlsonin teokset.
Ja, kyllä, onhan siellä sentään genreteos tällä kertaa, mutta VAIN NIILLÄ SAMOILLA KRITEEREIN kuin ensimmäistä kertaa F-palkintoa jaettaessa: rikosromaani kelpaa mukaan koska se katsotaan kotimaisen realismin kivijalaksi.
♥ No joo. Onhan kivijalassa sentään jotakin mihin Parnasson kriitikot voivat nostaa jalkaansa.
Mutta itselle tulee uusi kierros kiirettä, jos aikoo sanoa jotain leipäkriitikolle sopivaa noista ehdokkaista. Esimerkiksi Mazzarellan Topelius-romaani tuli jo kesän alulla, mutta urkenen sanomaan siitä jotain vasta nyt - kaipa se lehteäkin nyt kiinnostaa.
♥ Myös nanowrimon kirjoittamiseen tämä on viimeinen näin hyvin varustettu ilta, kun oma kone on käytettävissä. Tästä eteen päin on pärjättävä yli kaksi viikkoa paperin ja kynän varassa, ja vain tuhat sanaa edellä maratonin oletustahtia: 21455/20400.
♥ Ja kyökkirealismia: kotimme on nyt taas kämppä kämppien joukossa eli vapaasti tarjolla yleisillä markkinoilla: http://www.koyha.com/kohteet/ta2666.htm
Ilmoituksessa on ainakin kolme asiavirhettä, mutta eiköhän tuosta olennaisin selviä niille, joille Hallila, rivitalo ja yhteisöllisyys jotain merkitsevät. Loput selviää paikan päällä.

Prahassa 15.-29.11. 2009

30.11. Ma. Kaksi viikkoa Prahan aurinkoa tuntuu kadonneen äkisti kuin hyvä uni, josta puuttuivat vahvat symbolit tai kuolleet kaverit - ei mitään mitä muistaisi. Nyt ei kaihtimia tekisi mieli juuri aukaista, kun Prahan kämpässä verhojen raottaminen oli kuin aina uuden romaaniluvun avaamista, sinistä ja puhdasta... vaikka Prahan ilma oli mitäkuinkin saasteisempaa kuin edes Budapestissa.
♥ Tänään vähän työhön, rästiarvostelu Antti Hyryn Uunista.
♥ Matkalukemisena oli arvostelukappaleita, onneksi hyviäkin sellaisia, jotka kaiken lisäksi ylittivät odotukset outoudessaan ja sellaiset kirjathan osaltaan vahvistavat muuallapoissaolemisen tunnetta. Pelevinin "Viides maailmanvalta" on niin sekopäinen vampyyritarina, että nykyisessä teinivampyyriroskan ilmastossa sitä tarvitaan kuin giljotiinia kaksihaaraisten kampaamossa.
Capekin "R.U.R." taas oli ehdoton spefi-valinta Tsekkiin mennessä - ja samaan aikaan Prahassa olisi ollut veli Josef Capekin laaja näyttely, siis juuri sen veljen joka oli varsinainen robotti-käsitteen keksijä.
♥ "Kafka tulee!" oppi Alma sanomaan potalla. Ehkä siinä olisi isäkriitikolla oppimista, miten reippaasti tietyistä taideteoksista SAA puhua tai kirjoittaa.
"Contrived would be one description of all this. Crap would be another." Sanoo esikuvan arvoon nostamani Adam Roberts tuoreessa Banks-arvostelussaan. Ja minä uskon sen, uskon että tuon kirjan kohdalla juuri tuo kriitikko on oikeutettu PURKAMAAN mielipahansa huonosta kirjasta noin suorasti.
♥ Toisaalta päivälehteen tehdyssä arvostelussa ei tyylin ja tila puitteissa ennätä sanoa, miten paljon jotain teosta saattaa ihailla.
Vaikkapa tänään Capekin R.U.R.-kritiikissä
.

JOULUKUU

1.12. Ti. Lähdimme Suomesta päivää ennen kuin Finnairin lakko alkoi ja palasimme juuri päivää ennen kuin Finnair sai aikaiseksi uuden lakon ja kaaoksen lentoterminaalissa.
Voisi kuvitella, että meillä oli HYVÄ tuuri, mutta kun katsoo ulos niin ei voi kuin ihmetellä mikä saatanallinen onnekkuus palvelee tällaiseen maahan palaamista. Lentokoneen ruumassa mätänevä koirakin on onnekkaampi kuin ihminen, joka joutuu elämäään tällaisen hämärän keskellä mitä Suomi on marraskuussa.
♥ Kuukausi vaihtoi kalenterissa kylläkin joulukuuksi, joten jatkuva märkä pimeys pitäisi nyt siirtymän olotilasta TAUSTAKSI jollekin juhlavammalle, pimeydelle joka on odotusta.
♥ Mutta näin vain periaatteessa. Jokainen suomalainen tietää, että joulukuu kynttilän taustafondina luo yhtä syvää merkityksen kontrastia kuin paska junttilan talon seinässä.
♥ Suomen kielessä ei ole ehtinyt kehittyä sopivaa sanastoa tämän marraskuisen kaamoksen kuvailemiseen, koska musta maa yhdessä märkien tuulien ja pimeän taivaan kanssa on niin modernin ilmaston yhdistelmä, etteivät turvekammeissaan kyyhöttävät pakanat sellaiseen sanoja tarvinneet. Nykysuomalainen voi vain päästää suustaan loputtoman sanasuollon "paskaa" kuvaillessaan tätä maata ja sen säätä - ja sen kulttuuria, joka tähän aikaan vuodesta on ahkeran keskustelun kohteena.
♥ No kas, maailmalla sentään oli Robert Holdstock kuollut pois. Jotain yrityksiä pimeän puolelle siis sielläkin.
Virittäkäämme pohjoinen virsi hänen muistolleen:
"Kuin Alkumetsän jätti yksinäinen sa näit mittei toiset nähneet,
kuin nauru naamioiden, syvyys myyttien ja --- paskaapaskaapaskaapaskaa..."

2.12. Poissaollessamme oli mediassa käyty jonkinlainen "keskustelu" suomalaisen miehen väkivaltaisuudesta eli asian totuusarvosta. Mitään keskustelua muistuttavaa ei olisi tietenkään syntynyt, jollei asiaa olisi esittänyt mediatyrkky Sofi Oksanen. Samalla katosivat kaikki kosketukset SEKÄ todellisuuteen ETTÄ mediaan, kun kaikille mediatoimijoille, etenkin mielipidepalstojen kansankörteille, tuli kiire esiintyä tyrkyn kanssa tämän avaamassa tapahtumahorisontissa, joka pian on jo sulkeutumassa ja unohtumasa omaan universumiinsa.
Laineet keskustelusta näkyvät kyllä edelleenkin, ainakin Hesarin käsittämättömän mössöiseksi muuttuneilla sivuilla, mutta vieläkään kukaan ei ole lähestynyt aihetta median itsensä tasolta, esimerkiksi katsomalla suomalaisen miehen mallitoimintaa otsikoista:
" Mies tappoi vaimonsa Porissa: Nainen surmattiin teräaseella torstaina illalla puoli yhdentoista aikaan | 12. heinäkuu 2007 ... Poliisi epäilee, että helsinkiläinen mies on surmannut vaimonsa eroprosessin päätteeksi kotitalonsa kellarissa. | KURISTUSSURMA Mies tappoi vaimonsa Helsingin Käpylässä maaliskuussa. | 13. syyskuu 2009 ... 70-vuotias mikkeliläismies surmasi 64-vuotiaan vaimonsa ja sen ... Mies oli soittanut tyttärelleen klo 18.50 ja kertonut ampuneensa äidin. ... | Vanhus tappoi vaimon, tyttäret ja itsensä. A A. 15.6.2008 | Muusikko surmasi vaimonsa vasaralla Helsingissä. |Mies tappoi vaimonsa ja itsensä omakotitalossa Parkanossa" | JNE

Johtopäätöksen suomalaisen miehen MYYTTISESTÄ perusluonteesta voisi esittää siis todellisuudesta riippumatta siten, että miehellä ei siis ole ilmeisestikään kuin kaksi vaihtoehtoa, joko hävittää kaikki ympäriltään tai kadota kaiken keskelle.
JA tietää että näitä esityksiä seurataan.

3.12. To. Eilen illalla muodostui tyyneen ilmanalaan hyytävä sumu, joka jääti kaiken aamuun mennessä. Illalla sitä tuntui hyvältä hengittää saunasta tullessa, mutta tänään kaikki oli kuorruttunut umpijäähän. Poljin pimeän laskiessa eli puoli neljän aikoihin Kalevaan, pian olemme siellä toivottavasti kaiken keskellä kuin pankkivangit tiilitornissa, asuntoasiamme etenee nimittäin pankkisiirto kerrallaan, nytkähtää kuin velallisten jono Volgan kiviproomua kiskoen.
♥ Tänään pelasimme ropea vaihteeksi A&S:n luona, kun Saara tarjoutui jäämään pelistä pois hoitaakseen Almaa kotona.
Ropetuksen luonne ei kuitenkaan muuttunut, tosin kaksi päivää in-game eteni sutjakkaasti vähemmän häiriöisen (=lapsivapaan) ympäristön ansiosta. Miltei yksi kuninkaallinen saatiin taas surmattua ja jumalten kokoiset suunnitelmat valtakunnan kohtalosta miekka-askeleen lähemmäksi sankarin suuruisia pelihahmoja.
♥ Niin suuriin tapahtumiin osallistuminen helpottaa TOKI sitä ankaraa ärtymystä mikä tähän vuodenaikaan kuuluu, kun edes (=juuri) Portti-kisassa ei tule taaskaan (=tällä kertaa) tunnustusta, vaikka yrittää kuinka kyberrellä tarinaa lähemmäksi scifin ydintä.
Perkeleen perkeleen perkele.
Jos ei harrastajakirjoittajista tule pöytälaatikkosatanisteja niin kenestä sitten?
"Cthulhumas is coming, you can all have your sanity back in the new year, provided you have been good and don't get your brains eaten by Ssantha."

4.12. Pe. Aamupuuron jälkeen ajamme kaupunkiin tekemään tarjouksen Kalevan asunnosta. Tuntuu yhtä epätodelliselta kuin kaikki aiemmatkin siirrot neliulotteisella shakkilaudalla, missä "raha" ja "koti" hämärtyvät merkityksiltään.
Juhlan kunniaksi lounastamme minimalistisesti, S hakee kauppahallista mustamakkaran sijaan sushilootat. Iltapäivällä tulevat isovanhemmat, tihuttaa ohutta elokuvalunta, voisi olla joulu eli joutoaikaa piirrettynä näkyvän rajalle.
♥ Illalla tulee puhelinsoitto: tarjouksemme on hyväksytty. Olemme go kohti Kalevan korkeuksia, kunhan vain luurilähtöiseen maailmankaikkeuteen kuuluvat viskaalit ovat saaneet taas analogisen tallenteen meistä: näin monta tuhatta euroa tämä pieni perhe painoi joulukuussa 2009, näin paljon neliöitä heille suotakoon ympyröitäväksi...
Kritiikkityönä Viktor Pelevinin Viides maailmanvalta

5.-6.12. Se viikonloppu vuodesta, jolloin Suomi kietoutuu mantteliin, vetää kypärän korvilleen ja ryömii sammuneen lyhtypylvään alle ynisemään "lunastetusta itsenäisyydestä". Kaikki ihmiset inhoavat tätä viikonloppua ja eläimet pyrkivät irti lipputangoista. Vain ammattisotilaat ja niiden pyssyjä siunaaat pappistahot rakastavat tätä patsaidensa näköistä viikonloppua, joten kirkko on ilmoittanut haluavansa myös helluntaista tällaisen mitättömyyteensä mahduttautuvan muodollisuuksien paraatin.
♥ Ainoa siedettävä tapa viettää tällaista viikonloppua on käyttää se työn merkeissä, kurssitamme kirjoittajia STk:n arvostelupalveluun tai oikeastaan siis tuunaamme toisiamme siitä, mihin moinen palvelu parhaimmillaan pystyisi.
Lauantai-iltana on Kotipehkun oma itsenäisyysjuhla, väkeä on melkoisesti, mutta itse pidä eniten taas saunasta, saan istua yksin miesten vuoron. Minun ainoa arkipyhäni.

7.12. Ma. Viikonloppuna satanut fraasinpaksuinen lumikerros alkoi sulaa jo tänään. Isovanhemmatkin lähtevät, jättävät jälkeensä kaapillisen ruokaa, joten ulos tai töihin ei tarvitsisi mennä kuin lasta juoksuttaakseen. Sisällä hän onkin taas superlevoton, koska on saanut viikonloppuna niin paljon seuraa ja huomiota.
♥ Päivän kritiikkityönä Margaret Atwoodin Velka ja vaurauden varjopuoli.
Kirjan aihehan on tässä kuussa ja peräti tällä viikolla ajankohtainen, kun kaikki asuntokaupat pitäisi saada hoidettua ennen pankkialan lakkoa 14.-16.12. Sympatia sitä lakkoa kohtaan on juuri nyt yhtä vähissä kuin solidaarisuus Finnairin lentäjiin terminaalissa istuskellessa.
Tuntuu että molemmat ryhmät ovat ohjaamopaikalla tässä yhteiskunnassa, vaikka pilottimiesten palkka onkin kymmenkertainen pankkineiteihin verrattuna.
Ja samaan aikaan taivaalla: jo toista KUUKAUTTA Pirkkalan lennoston hävittäjät huudattavat koneitaan eteläisen Tampereen päällä kellonajoista piittaamatta.
Mitenkähän NE LENTÄJÄT saisi lakkoon, kun tuskin ammatti-isänmaalliset muuta ajattelevatkaan kuin kukkaronsa paksuutta?

8.12. Ti. Odotellessa koko syksyn Prahan matkaa oli mielessä kalenterin ohittava kuva, että kotiin palattua elettäisiinkin jo kynttilän valossa ja joulun tunnelmissa. Mutta ihan samalta marraskuulta tämä on tuntunut - kunnes yhtäkkiä tapahtuu kymmenessä minuutissa enemmän kuin koko syksynä.
Ensin välittäjä soittaa, että asuntokaupat ovat varmistuneet perjantaille, ja kun menen katsomaan sähköpostista tarkemmat tiedot niin saman tien selviää, että assarin sijaisuus olisi sekin varmistumassa. Parin puhelinsoiton jälkeen varmistumiset varmistuvat, samoin seuraavan asuntomme kaupat, johon voisimme saada pianonkin jollain lisähinnalla.
♥ Viikonlopulta on jäljellä juuri yhdet lasilliset punkkua, muuten näitä pikaisia muutoksia ei uskalla vielä juhlia.
Illalla lasta nukuttaessa luen Teoksen julkaisemaa antologiaa luokkaretki-kirjoituksista, se viimeistäänkin palauttaa maan pinnalle, kuinka pöyhkeän keskiluokkainen tämä maa on ja miten on turha kuvitella itsekään olevansa yhtään muuta käytännöiksi muuttuvissa unelmissaan: 91 neliön asunto ja akateeminen työpaikka, mitä muuta ne ovat TAVOITTEINA kuin keskiluokkaisen mielikuvituksettomuuden tunnusmerkkejä?
♥ Ja tätä samaa on arkiuni: mediapleijerissäni pyöritän "Days of Summer" -leffan tunnusbiisiä (Regina Spektorin riehakas "Us")... ja viime yön unestakin muistan vain olleeni Suomen ITÄrannikkoa matkaavalla turistilaivalla, joka piti ensin hinata soutuveneillä auringonlaskun ulapalle ja joka pysähtyi sittemmin katsomaan kirkkaan lumista kirkonmäkeä jonka läpi oli kaivettu keskiaikaisia lumitunneleita, ja yhtäkkiä muistin että minun pitäisi olla torstaiksi takaisin Kotipehkussa siivousviikon takia. Jep, edes unissa ei elämään vapaudu.

9.12. Ke. Prahan matkan pitkävaikutteisin seuraus on se, että Alman sisäinen kello siirtyi kaksi tuntia myöhemmäksi. Nyt hän tapaa nukkua aamuisin jopa yhdeksään, mutta toisaalta nukahtaminen vaatii taas vähintään tunnin riehumisen sängyllä - eivätkä Pirkkalan lennoston LISÄÄNTYNEET ylilennot puoli yhdentoista aikaan illalla (jälkipolttimet jylisten) yhtään helpota lapsen rauhoittamista.
♥ Suomen talvi on niin pitkä ja apea, että D-vitamiinien sijaan olisi tehokkaampaa syöttää lapsille jo äidinmaidossa LSD:tä. Parempi kai se olisi, että lapset ovat edes PIRTEÄN sekopäisiä kuin että niistä kasvaa masentuneita kouluampujia?
Englannissa myytiin yhdessä vuorokaudessa niin paljon uusinta ammuskelupeliä kuin mitä Suomessa on asukkaita. Näin siis ajanjaksona, jota brititkin uskottelevat lamaksi.
Jos elettäisiin nousukautta niin asepelien sijaan ne varmaan ostaisivatkin viisi miljoonaa asetta?
♥ Kyllä, tämä on varman tuhon ilmapiiristä riemuitseva maailma, eikä kukaan viitsi edes nauraa Köpiksen ilmastokokoukselle, niin toivottomaksi läträykseksi myrskyn edellä se tiedetään.
Virallisista asiantuntijoistakin ainoa, jonka olen kuullut sanovan, että TIETYSTI Köpiksen neuvottelut epäonnistuvat, oli Risto Isomäki radiokolumnissaan - muta tiedeIHMISEN tapaan hän otti tilanteen vain tosiasiana ja lähti sitten spekuloimaan mitä voitaisiin oikeasti TEHDÄ "poliittisesti sitovien" neuvotteluiden sijaan.

10.12. To. On kaksi kuukautta siitä, kun Saara myöntyi, että "okei, muutetaan täältä pois". Olimme molemmat saavuttaneet pohjan suomalaisen lähiöelämän happamuudessa.
Järisyttävän nopeasti olemme siitä edenneet, kun mukaan laskee muuttoon kytkeytyneet kolme asuntokauppaa (omamme ja sen myymisen edellytyksenä olleen naapurikämpän myynnin sekä seuraavan kodin ostamisen).
Tänä aamuna kaupungin sähköromua keräävä auto kävi hakemassa vanhan pesukoneen + komeroon kertyneet kunnottomat laitteet. Edes ne ovat nyt pois muuttokuormasta - seuraavaksi pitäisi filtteröidä taas yksi kierros vanhoja kirjoja ja kaikki loput vinyylilevyt.
♥ Silti vielä tänäänkin tulee nettikaupasta tilattu teos, Farah Mendlesohnin uusi fantasiahistoriikki, joka on saanut lupaavia arvosteluja. Ja kaikesta muusta proosasta voisikin luopua paitsi genrekirjoista - kunnes lopulta juuri niistä. Arvostelukappaleita kertyy vuodessa vain muutama, tältä syksyltä tärkein on vielä arvostelemattakin, da Vincin Työpäiväkirjat, jotakuinkin kaunein kirja mitä Suomessa on painettu - JA omalla tavallaan scifin antiikkia.
♥ Päivän Jalat heti Maahan! -scifi-uutinen: nopeimmalla ihmisen rakentamalla avaruusluotaimella (New Horizons) veisi 300 000 vuotta päästä Alfa Centauriin.
Charles Strossin blogissa, joka on ulkoisesti karu mutta sisällöiltään maailmoja syleilevä, on aiheesta perusteellinen "The myth of the Starship" -essee.
Prahassa löysin kirjakaupan halpahyllystä Strossin "Iron Sunrise" -romaanin pilkkahintaan, juuri ennen kuin ehdin tilata sen verkosta. Mutta romaanin galaktisen spektaakkelialoituksen jälkeen seurasi niin typerä kohtaus naispuolisen pommineuvottelijan arjesta, että jätin kirjan kesken.
♥ C Stross - jälleen yksi avaruuspalliensa kokoinen KOVAN scifin kirjoittaja...

11.12. Pe. Öisin kun en saa unta, mietin joskus Top6-kirjalistoja. Tai supersankareita. Että jos on lihakset ja kiiltävät kostyymit niin miksi ne värjöttelevät tuulisilla kujilla etsimässä sekopäisiä rosvoja kun voisivat hengailla baareissa keräämässä sukupuolensa tai suuntautumisensa irtolihapisteitä?
Vuonna 1985 alkanut supersankarien psykologisointi on tietysti tarjonnut vastauksia tähän yövalvojien kipristävimpään kysymykseen, mutta ei yksikään, nähdäkseni, antanut niin pätevää vastausta, etteikö tuloksena olisi vain enemmän kysymyksiä, esimerkiksi "päiväunien" ja "yöunien" suhteesta: miksei niiden välillä ole tunnustettu laaja kirjo... häiveunia? selkounia?
Tai sanoakseni asian zen-tyyliin: MITÄ SUPERSANKARI AJATTELEE VAATTEITA VAIHTAESSAAN?
♥ Tänään repussani on miljoona vanhaa mummonmarkkaa. Sen lähemmäksi supersankaria en tule tässä elämässä pääsemään. Voisin jättää kaikki ne maalliset tunnukset, joista aiempi elämäni koostuu, ja lentää vaikkapa Japaniin toteuttamaan edes yhden todellisista haaveista: nähdä kylpevät apinat.
Samastua johonkin missä ei ole paluulippua.
Elää koko kertynyt omaisuutensa, kuluttaa se tyhjäksi, ja tehdä sitten harakiri.
♥ Mutta jossain pöyhkeän keskiluokkaisuuden ja vätystelevän duunariluokan välillä olen jäänyt identiteettiini niin kuin sotilaat jäävät makaaamaan tulen alle, tahdottomana.
Yhdestä asuntokaupasta menen kahden pankin kautta seuraavaan asuntokauppaan, käytän kolme shekkiä ja olen hetken kuluttua rahaton.
♥ Ja toki: reppu tuntuu nyt hyvin kevyeltä.
Ja toki: elämä sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille.

12.12. La. Koko viikon on pakkanen pysytellyt nollan tuntumassa, mutta kosteus huokunut erityistä kylmyyttä asuntoihin. Tänään pakkanen putoaa jo neljään asteeseen ja kylmempää on tiedossa. Niinpä lenkkisaunassakin on poikkeuksellisen runsaasti miesväkeä, routahan se ruoskii porsaatkin, paitsi ne jotka makkaraministeri on saanut tapettua ulosteisiinsa.
♥ Joudun lämmittämään saunan Alma mukanani, mutta hän osaa nykyään jo istua tavattoman kiltisti ja kärsivällisesti. Päivä lapsen kanssa olisikin miltei ihmismäinen suoritus, mutta sen nukuttaminen on yhtä helvetin piinaa.
Tänäkin iltana menee yli kaksi tuntia ennen kuin hän suostuu nukahtamaan; puolet siitä pidän pöytälamppua päällä ja yritän lukea, mutta toinen puoli on aina yhtä hermoja raastavaa odottelua hyrränä kääntyilevän ja randomina vaatimuksia esittävän pyjama-apinan vieressä ("tuttikirja!" "kakka tuli!" "pusu!" "ääni tuli!" "nukke!" "tuttikirja!...").
Sellaisen odotuksen keskellä ei pysty edes ajattelemaan mitään järjellistä, saati lukemaan - tai laskemaan montako TUNTIA TAITEILIJAELÄMÄSTÄ KULUU HUKKAAN niin idioottimaisen tyhjänpäiväiseen vartioon, johon mitkä tahansa jne jne.
♥ Ainoa KIRJALLINEN anekdootti mitä tästä päivästä jäi mieleen:
V. 1990 Bill Clintonilla nähtiin kainalossa Walter Mosleyn rikosromaani "Devil In a Blue Dress"
V. 1996 Bill Clintonin presidentaalinen perimäerite löydettiin erään sinisen mekon helmalta.
YHTEENSATTUMA? Vaiko juutalainen salaliitto demokraattien horjuttamiseksi?

14.12. Ma. Ensimmäinen oikea pakkaspäivä, aamulla -15 ja illalla -18.
Vaaditaan erityistä viitseliäisyyttä lähteä lämpimästä puutalosta ulos, mutta SARVin hallituksella on iltakokous Tampereen Telakalla.
Paitsi ettei ole.
♥ Istun yli tunnin odottamassa, koska pöytä on varattu ja katettu tarjoilijan mukaan juuri meidän hallitustamme varten.
Tunnin istuttuani voisin kysyä "KEIDEN MEIDÄN?"
♥ Kotiin palattua olen valmis jättämään SARVille eroilmoituksen kaikesta järjestötoiminnasta, mutta nähdessäni Amiga-koneen toimintavalmiina olohuoneessa kirjalliset asiat unohtuvat. Pitäköön saatana hallituksensa ja kokouksensa vastedes missä haluavat, minun osallistumiseni voivat tästä lähtien selvittää toimistostani Kalevan uimahallin miestensauna nro 3.
♥ Amigan lahjoitamme naapuriin C:n kolmenörttiselle perheelle, minulle riittää tieto siitä, että kyseinen laite pääsee yhtä hyvään kotiin kuin missä se vietti parhaat vuotensa Samu Seikkailijan työpöydällä.
♥ Ja toisekseen: KUKA TOSIAANKAAN TARVITSEE AMMATTIKRIITIKOITA?
Tsekatkaapa vain Guardianin saamat 886 ehdotusta vuosikymmenen surkeimmista kirjoista. Etteikö rivilukijoilla ole yhtä paljon makutuntumaa sanataiteen saamattomuuteen kuin ammattikehujilla Etteikö vaan enemmänkin?
Harvoin jos koskaan saa olla niin yhtä mieltä kirjallisesta mausta kuin lukiessaan rivilukijoiden mielipiteitä sellaisesta tekotaiteellisesta tuubasta kuin mitä Paul Auster ja Ian McEwan kirjoittavat. Esimerkiksi jälkimmäisen romaanista Lauantai:
"It has it all: smug, self-satisfied and completely unrealistic characters, tediously over-written "research", plot holes you could drive both Branson's spaceship and his ego through, quasi political noodling (isn't it lucky that the central character knows an Iraqi?) and an ending so ludicrous it's hard not to be personally affronted."
Puuttuu vain, että pesänselvitys tai -puhdistus tapahtuisi joskus myös GENREJEN sisällä. Kotimaan kohdalta sitä ei kukaan uskalla aloittaa, etenkään näin pienessä maassa, mutta edes sen tunnustaminen, miten KESKEN on jäänyt OLETETTUJEN ulkomaisten genreklassikkojen lukeminen, voisi tasoittaa kirjojen arvoskaalaa.
Esimerkiksi oma Top6 kirjoista, jotka ovat mielestäni turhaan kehutuimpia klassikkoja spefin kentällä - siis kirjoja jotka ovat eniten turhauttaneet lukuponnisteluja ja jääneet lopulta armottomasti kesken:

1. Wolfe: The Book of the New Sun
2. White: The Once and the Future King
3. Miéville: Perdido Street Station
4. Heinlein: Stranger in a Strange Land
5. Delany: Neveryon-sarja
6. Peake: Gormenghast-sarja

Vanhetessa oppii hyvin hitaasti, miten petollisia "klassikot" ovat; kriitikoiden kehutkin oppii haistamaan kauempaa.
Esimerkiksi Hal Duncanin tuoretta scifi-suomennosta, Vellumia, en ole vieläkään rientänyt ostamaan, koska kirja on yhtä jännittävässä tilassa kuin Schrödingerin kolli: tuhatsivuisella sekopääkirjalla VOI olla klassikkopallit mutta yhtä hyvin kyseessä voi olla genretauhkaan väsähtäneiden kriitikoiden huohottama kupla.

15.12. Nukun huonosti, ottaa niin aivoon tuo eilisen kokousväen järjestämä ohari (= muut olivat pitäneet kokousta Laternassa, sovittua paikkaa oli vaihdettu äkisti viime viikolla).
Lapsikin herää kuudelta, koska lehdenjakaja kuvittelee Vesakonkadun silmukkaa yksityiseksi ralliosuudekseen.
Varmaankin siis Aamulehden jakaja?
♥ Tulen kymmeneksi yliopistolle, hyvin pitkästä aikaa oppiainekokous, ja kevään suunnittelussa kaikki onkin täsmällisempää kuin mikään järjestötoiminnassa, osaksi kiitos monitasoisen byrokratian, jonka varsinainen tavoite, tietysti, on nitistää akateeminen työ luoviin alkuideoihinsa ja pakottaa se pelkäksi paperien kierrätykseksi ja kellokorttien tikitykseksi.
Silti Tampereen yliopisto tuntuu edelleenkin henkiseltä kodilta. Jopa Pinnin kliiniset rakennukset, joissa en ole koskaan itse opiskellut.
♥ Ja JUURI NYT avainten saaminen omaan työhuoneeseen on myös portti sellaiseen esteettiseen editiotyöhön, jota kolmekin keskeneräistä käsikirjoitusta tarvitsee...
...asennonvaihtamiseen polettikriitikosta virkamiestutkijaksi, joka varoituslistojen sijaan laatii asialistoja esteettisesti avartavista teoksista.
Vaikkapa... Top6 fantasiateoksista jotka eniten muuttaneet käsityksiä siitä miten lajia VOI & SAA kirjoittaa:

1. Hughart: Bridge of Birds
2. Ryan: "Was"
3. Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell
4. Kushner: Swordspoint
5. Delany: Neveryona
6. Pullman: Kultainen kompassi

♥ OIKEAT tutkijat eivät tietenkään tuhlaa edes vapaa-aikaansa moisten asioiden miettimiseen, mutta me kolmoiselämää viettävät virkamiestutkijat voimme pakottautua itsetutkiskeluun listojen avulla: MIKSI juuri nuo kirjat ovat olleet niin ratkaisevia? Millaisia muutoksia ne edustavat viimeisen 40 vuoden fantasiakirjallisuudessa?
♥ Mendlesohnin uutukaisessa historiikissa tähän mennessä ainoa fakta joka on tuntunut jotenkin ratkaisevan uudelta on muistutus siitä, että vielä 70-luvulle saakka fantsuromaanit olivat tyypillisesti varsin ohkaisia, enintään 250-sivuisia. Vasta vuosikymmenen lopulla lajiin iski möhkötauti, jolle ei näy loppua - ja jossa ratkaisevinta, väittää Mendlesohn, on se että kirjailijan NIMI voidaan brändätä laveasti koko etukannen ylitse. Jep, ostan kyllä hänen väitteensä.

16.12. Ottaessani varmuuskopiota tämän vuoden sähköposteista totesin, että lähetettyjäkin viestejä on tähän mennessä 1105 kappaletta. Vilkaisu viime vuoden kansioon kertoo, että vastaava lukema oli 1014. Siis keskimäärin miltei kolme sähköpostiviestiä PÄIVÄSSÄ.
Ja kuitenkin olen kuvitellut vähitellen irroittautuvani kaikilta postilistoilta, ja pääseväni eroon internetistä kaikkine sivuoireineen 50 ikävuoteen mennessä - kuvitellut että se on tärkein takuu terveelle elämälle (= ns. 'lopun alku').
♥ Ei ihme että kirjoja ilmestyy nykypäivänä niin helposti. Muutahan ei tarvitsisi kuin lähettää suurin osa viesteistä itselleen ja editoida pois 80% vuoden loppuun kertyneestä fileestä.
♥ Tosin lopputulos olisi niin... kaavamainen, että vähänkin fiksumpi sähköpostiohjelma pystyisi kokoamaan & editoimaan sellaisen romaanin itsekin!
Ja eräs hölmöimpiä ja söpöimpiä myyttejä, mitä scifissä on keksitty, on eräs William Gibsonin tekoälyistä, jonka syntyperä on usenetin kill-fileessä... siis virtuaalisessa romukasassa heräävä tietoisuus...
♥ Päivän spefi-uutinen: Suomen Turku on julistanut joulurauhan eli joulu jätetään väliin kaikkialla kaupungissa, ja jos muuten ei mene usko perille niin kaikki väki pakkolomautetaan vuoden loppuun saakka.
Lapset eivät saa edes puuroa koulusta, vaan kukin menkoon sinne missä on omaa mediataloa tai heimoa heittämään wii-kapuloita vanhempiensa rattaisiin.
Hyvä Turku! Jouluviikonhan ne kuitenkin vain laiskottelisivat pulpettiensa ääress; viimeksi tätä metodia on, uutisen mukaan, koeteltu sotavuosina ja hyväksi havaittu.

17.12. Omituinen päivä, kirkas osa kuluu sisällä Kritiikkiportin kokouksessa, kuulemma saman pöydän ääressä, jonka ympärillä laadittiin Uuden Suomen romahduttanut makkarapäätös.
Pimeä osa päivää menee puolestaan itäisen Tampereen siperiadissa, vaikka pakkasen raastavuuden huomaa vasta jälkikäteen, kun kurkku on kipeytynyt hengästyneestä pakkasilman nielennästä. Ropetamme vaihteeksi Jaakon luona Pappilassa, paljoa ei tapahdu, mutta jälleen yksi melodramaattinen huipennus: milloin häissä, milloin eeppisissä piirityksissä, milloin kaksintaisteluissa, joiden lopputulosta ei voisi ainakaan vedonlyönnissä arvata.

18.12. Pe. Koko viikolla en ole nukkunut kunnon yöunta. Ei se johdu muuton odotuksesta eikä varsinkaan mistään joulustressistä (joulu tuntuu TAPAHTUVAN turvallisesti jossain ihan muualla), vaan osittain lapsen heräilyn tuottamasta valveentunnosta josta ei koskaan täysin rentoudu vaikka olisi satojen kilometrien päässä kakarasta - ja osittain tästä pimeästä ajattomasta vuodenajasta.
♥ Kova pakkanen jatkuu nyt viidettä päivää. Mutta jos Suomen sää yhtään pitää vanhat piirteensä, niin aattoon mennessä on taas sadetta ja musta maa ja julkinen känä ilmastomuutoksen osuudesta lumettomaan jouluun.
♥ Saarun yllätys synttärilahjaksi on iso kuningas-marionetti, jonka hän on onnistunut pakkaamaan ja kuljettamaan Prahasta minun huomaamattani.
Mutta Alman ei tarvitse kuin nähdä paketti ja hän muistaa heti mitä on nähnyt äitinsä laittavan sinne 3 viikkoa sitten: "NUKKE!"
♥ Lounaan yhteydessä avaamme toiseksi viimeisen aroniaviinipullon, kummempaa juhlaa ei tarvita kun täyttää säälittävät 46-vuotta: ei vielä tarpeeksi vanha vaikuttaakseen maailmaa YMMÄRTÄNEELTÄ mutta toisaalta kömpelösti iäkäs ettei näytä maailmaa kokeneelta.
Tai näin: en minä maailmaa suorittanut vaan maailma suoritti minut.
♥ Viikon mediauutiset jauhavat tunnollisen rutiinimaisesti Köpiksen neuvotteluita, mutta pinnan alla jauhaa kiinnostavin media-aihe eli median oma tila & tulevaisuus JSN:n ammuttua jalkaansa pelastaakseen SEKÄ median ETTÄ hallituksen..
Mutta yhtä hukassa median itsesääntely on kaikkialla länsimaissa.
Näin esim Cheryl Morgan kuittasi vastikään Englannin tilanteen:
" -- the UK's Press Complaints Commission is about as independent of the industry it is supposed to regulate as a glove puppet is of the person with a hand up its arse --"
Vuosikymmenen käydessä kohti loppuaan ja TODELLISEN laman vielä lähestyessä alkavat mediumit työntämään Top100-kasoiksi kaikkea sitä tauhkaa mitä on kertynyt toimitusten lattioille. Tämä myydään "debattijournalismin" käsiteellä (näin olen oppinut), kun saadaan lukijat kommentoimaan mikä heidän maussaan vastaa kulttuurin kuluttajan keskimääräistä eli mitätöntä makua.
♥ Muiden muassa Guardianin Top100-elokuvalista pitää meitä lukijoita JÄNNITYKSESSÄ vielä jouluun saakka paljastamalla vähitellen mikä on ASIANTUNTIJAKRIITIKOIDEN mukaan Top10 vuosikymmenen elokuvissa. Omasta mielestäni asiantuntijakriitikko myy oman uskottavuutensa moisilla listoilla (niin minäkin teen ja mieluusti), ja todenteolla kiinnostavaa on vain se mitä meidän leffakuluttajien oletettaisiin YLIPÄÄNSÄ SAANEEN NÄHTÄVÄKSI nollavuosikymmenen aikana.
♥ Esimerkiksi Guardianin kärkisijoilta 11-20 löytyy täysin outoja filmejä:
11. Waltz With Bashir
12. Dig!
13. The Beat That My Heart Skipped
14. The Consequences of Love
15. No Country for Old Men
16. Silent Light
17. Japon
18. The Sun
19. What Time Is It There?
20. Before Sunset

Tapaukset 12,13,14, 16,17,18 ja 19 eli seitsemän ("kansainvälistä") elokuvaa kymmenestä ovat siis ilmeisesti filmejä, jotka näkee sattumalta vuosia myöhemmin telkasta tai jonkin festarin jämäluokassa ja ihmettelee missä näitä helmiä oikein piilotellaan.
Oikea vastaus Suomen osalta on edelleenkin: Erkko-mafian selän takana.
Sillä Finnkinon yksipuolinen, teinihakuinen massatarjonta halventaa ja lopulta tuhoaa koko suomalaisen elokuvakulttuurin jne jne.
SE on nollavuosikymmenen perintö elokuvien osalta. Suomessa.
Ja hyvää syntymäpäivää Steven Spielbergille.

19.-20.12. Viikonlopuksi pakkanen putosi, mutta tuuli tekee kaiken kylmemmäksi, se kiertää planeetan ympäri ja repii jäätävän lumimyrskyn ilmakehän yläkerroksista. Osansa saavat kaikki pohjoisen pallonpuoliskon maat ja meret.
Mutta sopiihan se jouluun kun mikään muu ei.
♥ Käymme viemässä perinteisen kirjapaketin Pirkkalan väelle, tonttuapulaiset M&E ovatkin aidoimmin kiltit ihmiset mitä tästä kaupungista (tai planeetalta) löytyy. Myös Alma on tavattoman riemuissaan vielä kotonakin, kun kummisetä on leikittänyt häntä - kotona edes lelut eivät kiinnosta samalla tavoin kuin kylässä.
♥ Ilmeisesti lapsesta pitäen ihminen tarvitsee jonkin kodin ulkopuolisen elämänalueen jossa mielikuvitus saa tilan. Minulle riittävät elokuvat, vaikka ne tulevatkin devareilta osaksi olohuonetta, mutta koteihin, puolestaan, en ole suhtautunut samalla tavoin JÄRJESTETTYINÄ pesäpaikkoina kuin useimmat.

21.-23.12. Pakkanen ja lumimyrsyt tekivät sen mihin pankkilakko ei pystynyt, hieman rauhoittivat suomalaisten jouluun valmistumista. Vähän kerrallaan etenemmme itsekin muuttoaikeissamme, kuljetan lastenrattailla tutkimuskirjoja laitokselle turvaan lootakaaokselta.
Aatonaattona poljen vielä Hervantaan pahimman lumimyräkän aikaan. Olen niin tyytyväinen pystymisestä omatoimiseen jouluvalmisteluun, että unohdan jättää rinkkaan kasatut lasipurkit Hallilan keräykseen. Hervannassa lasin keräystä taas on vaikea löytää, sillä paikalliset eivät tunne sellaista - suurin osa kaljaahan myydään nykyään tölkeissä. Lopulta kirjasto osaa neuvoa takaisin huoltsikan pihalle.
♥ Muuta omaisuudelta näyttäväähän meillä ei ole kuin kirjoja, ja niiden ARVO omaisuutena laskee tällaisessa mediailmastossa nopeammin kuin kiinalaisen käärmeöljyn. Mitenkäs kotiutat voittoja kaunokirjallisuuden kokoelmasta, eh?
♥ Todellisen laman lähestyessä keväällä 2010 alkavat firmojen porhot ja poliitikot vetäytyä pian vastuusta kotiuttaakseen paitsi rahallisten sijoituksiensa voitot niin ennen kaikkea sosiaalisen statuksensa tuottaman ideologisen koron.
♥ Tämän viikon rottakokelas on pääministeri Matti Vanhanen, jonka pallia nakertaa puoluekentän tarve saada naispuolinen puoluejohtaja. Vallantahtoon koukuttuneena Vanhanen on päättänyt mennä leikkauttamaan "jalkansa", jotta hän voisi kilpailla myös parhaan naispuolisen johtajan asemasta. YLEn kanssa sovittu kohu lautakasasta oli Vanhasen taktinen temppu vetäytyä puhtain käsin irti vaaliraha-skandaalista.
Ja nyt, joulun alla, NÖYRYYDEN ILMAPIIRISSÄ julistettu ilmoitus vetäytyä pois MIESpuheenjohtajan pallilta ja valmistautua "jalan" leikkaamiseen (mutta "tarpeen tullen" jopa siirtää leikkausta) ovat kepulaiseen tapaan kömpelön läpinäkyviä yrityksiä SEKÄ kotiuttaa sosiaalinen arvo symboliseksi pääomaksi ETTÄ varautua tulevaan kisaan poliittisella kentällä.
♥ Näihin ihmetekoihin verrattuna se, että Väyrynen pysäyttää Pendolinon keskellä maaseutua mille asemalle tahtoo, on yhtä pientä kuin pajuhaketin Olkiluodon takapihalla. Joulu säteilee, ja kepulainenkin ottaa siitä heti omansa, kun kaikki muut Arkadian porsaat poistuvat jo mediavapaalle.

24.-26.12. Joulu on naisten ja lasten juhla, miehille jää vain saunanlämmittäjän rooli - ja parhaimmillaan aikaa katsella elokuvia, joita taatusti ei näe televisiosta, ainakaan suomalaisilta tv-kanavilta, uusinnan uusintoihin itsensä profiloineilta.
Ainoa hämmästyttävä asia suomalaisten tv-kanavien surkeudessa on se, että ne PERIAATTEESSA ovat kuluttaja-vetoisia eli kanavien luulisi tarjoavan EDES jouluna sitä mitä yleisö haluaa - katsojillahan löysää aikaa riittäisi.
♥ Mutta ennustaa voikin, ettei edes Yle pysty jatkamaan linjaansa paria vuotta kauempaa, koska niin monet siirtyvät kuluttamaan haluamaansa videovirtaa laajakaistalta. Siinä vaiheessa käy ilmi, miten Yle on jopa kehumassaan nettitarjonnassa köyhä ja kömpelö ja vuosikymmeniä jäljessä oletetusta kuluttajakunnastaan.
♥ Ja miksi Ylen kokoisessa mediayhteisössä ei synny älyn pilkettäkään tällaisen asian toteamiseksi? Koska Ylessä kuvitellaan sen vastaavan tarjonnaltaan jotain kansallisen kirjaston tai arkiston kaltaista.
Siksi Ylen tv-tarjonta saa olla niin eilispäiväistä sisällöiltään ja niin toissavuotista tuoreudeltaan.
♥ Joulu kansallisena juhlana on kuin sen kansallinen mediatalo: täysin sisällyksetön, pelkkä tapa sierrättyä tapetteihinsa.
♥ Joululahjoiksi saamme sentään haastavia kirjoja, "Vuosisatamme filosofian" ja "Puolikas keltaista aurinkoa" sekä minulle opettavaiseksi tarkoitettu "Joutilaat vanhemmat". Jouluvieraana meillä on ystävämme Anna ja joulupelinä vähän turhankin haastava "Dominion", jonka sääntöihin ja tarkoitukseen sisään pääseminen vie aivan liikaa ajatuksia - kun pelin teemallinen anti on kuitenkin saksalaista pelikulttuuria pahimmillaan, siis pelkkiä pisteitä.
Paketissa olisi ollut myös viehkon goottinen & kotimainen "Inquisitio", mutta olimme jo tuhlanneet aattovoimamme "Dominioniin"...
♥ Joulun spefi-anti jää siis sekin vähäiseksi. Kiinnostavinta on Adam Robertsin haastattelu uusimmassa Tähtivaeltajassa, koska devari-elokuvienkaan suhteen ei vuodella 2009 ole ollut muuta annettavaa kuin ... uusintoja.
Siinä vaiheessa kun medium tai genre ajautuu pohtimaan ennusmerkkejä OMASTA tulevaisuudestaan sen voi ennustaa kuolevan ja pian. Esimerkiksi kelvatkoon Guardianin läpensä tylsä blogi sf-elokuvan lähitulevaisuudesta.
Samanlainen keskustelu on kyllä edessä kirjallisuuden puolella. Niin itseensä sulkeutuneelta, vaikka blogosfäärissään (ja tutkimuksessaan) rikkaalta, scifi-genre vaikuttaa angloamerikkalaisessa kentässä.
Erityisen oireellisena voi pitää sitä, että scifikirjallisuuden poetiikaa käsittelevän tutkimuksen (Seven Beauties...) YLEVÄlle omistettu artikkeli käyttää esimerkkeinään elokuvia eikä kirjoja.
Mistä se kertoo?
Ainakin siitä, että kirjallisen scifin ylevyys on muinaiskuvitelma joka huomaamatta kuoli & haalistui jo 1950-luvulla.
Vaikka fantasia on monin tavoin markkinavetoisempaa, juuri sen puolelta kaikenlaiset uuskumman ja interstitialismin edustajat löytävät ammennettavaa enemmän kuin scifistä.
Vain ja ainoastaan fantsussa on haaste realismille. Toistaiseksi.

31.12.
Näin vuosi loppuu.
Näin Suomi loppuu.
Näin yksinkertaisesti ja vastalauseitta.
Runsaan vuoden välein tapahtuneissa joukkosurmissa (Jokela 07, Kauhajoki 08, Espoo 09) on ollut tappajana aseita harrastava mies ja uhrina puolustuskyvyttömiä nuoria naisia (tai kilpailuasemaan rinnastettuja miehiä).
Kuinka monta joukkosurmaa pitää vielä tapahtua ennen kuin tapauksista aletaan puhua suomalaisesti oireellisina viharikoksina eikä "surullisina yksittäistapauksina"?
Ei ole kuin päivä siitä kun lehdessä julkaisiin Oksasen Aten tutkimustiivistelmä, että Suomi on otollinen maa koulusurmille ja kahta seuraa vielä kolmaskin.
Tappajien patologisoiminen yksittäistapauksiksi ei selitä sitä, miksi epätoivoiset miehet tässä maassa purkavat katkeruutensa äärimmäisellä, naisiin kohdistuvalla väkivallalla.
Entä jos vastaavat surmat tapahtuisivat puolen vuoden välein? Joko silloin herättäisiin keskustelemaan mieskulttuurista vihan ja koston veljeshenkenä?
Presidentti Halonen on jo kommentoinut Espoon joukkosurmaa ilmaisulla "Tällaista ei saa tapahtua".
Siis: se henkilö, jolla pitäisi olla ylin vaikutusvalta maansa "ARVOJOHTAJANA", ei pysty muuhun kuin demarilaisiin kliseisiin.
Uppoaapa Suomi ilmstomuutoksen vesisateisiin tai mieskonvention verisaasteisiin, niin tuolla kaappikristityllä ei ole kummempaa tahtotilaa kuin edesvastuuttomalla lapsella: itkeskellä tpahtuneen JÄLKEEN että eihän tällaista saa tapahtua.
Vai aikooko presidentti TEHDÄKIN jotain?
Varmasti hän tekee tämän: siirtää vastuun hallitukselle.
Sillä hänkin tietää, ettei hallitus mitään tee.
Arjen koittaessa porvarihallitus tarkistaa viranomaisten toiminnan nuhteettomuuden ja pesee sillä mietinnöllä kätensä. Ennen kuin muste on ehtinyt kuivua.

2010

1.1.2010. Perjantai. Viime maanantaina joulusää hetkeksi helpotti ja lauhtui lähelle nollaa, mutta sen jälkeen on tullut joka päivä lunta ja lisää pakkasta. Tänään mennään miinuksella 20:n kohdalla ja aurinkokin kävi esillä.
Olemme onneksi viettäneet viikon sisällä pakaten tavaroita.
Mellun,Christinen ja Arjan ansiosta olemme saaneet välillä Alman pois jaloista päästäksemme purkamaan huonekaluja. Tähän mennessä olemme heijanneet pois kuormasta vanhan pesukoneen, printterit, pölyimurin, vuodesohvan, sekä kaikki VHS-kasetit ja tietokonedisketit.
Silti tavaraa riittää tolkuttomasti. 80 muuttolaatikkoa levittyy ja täytyy hyvin helposti kolmen huoneen irtokamoiksi oletetuista sisällöistä.
♥ Mutta voiko asumisen oheiskamaa sanoa EDES sisällöksi sen enempää kuin nykypäivän elokuvia tai kirjallisuutta? Kaikki millä ihminen elämäänsä sisustaa on nykyään vain osa mediamaisemaa ja kaikupohjaa. Koska sosiaalinen elämä puuttuu, ei olohuoneenkaan oleteta olevan muuta kuin "kotiteatteri".
♥ Parhaiten nykypäivän fiktion surkea tila paljastuu edelleenkin kirjallisuuden puolella. Mark Lawson tiivisti Dan Brownin esikuvallisuuden näin:
"Is this what fiction in the 21st century has become? A novel by someone who doesn't know how to write for people who don't much like reading?"
TULEVIA PAIKKOJA & TAPAHTUMIA
2009
1.1.-31.7. Suomen kirjallisuuden yliassarina (TaY)
13.2. EKF Tampereella / Tampereen Kirjamessut
SYKSYLLÄ 2009 KIINNOSTAVAT KIRJAT:

KOTIMAISET Riikka Ala-Harja: Kanaria Monika Fagerholm: Säihkenäyttämö Marko Hautala: Käärinliinat Kari Hotakainen: Ihmisen osa Huotarinen ja Hytönen: Poetiikkaa II A.G. Ingelius: Harmaa linna Risto Isomäki: Jumalan pikkusormi Jari Järvelä: Mistä mustat tytöt on tehty? Sakari Kirjavainen: Viereenkatsoja Leena Lander: Liekin lapset Tommi Liimatta: Nilikki J. Pekka Mäkelä: Karsta Miika Nousiainen: Maaninkavaara Antti Tuuri: Suuri viljajuna Siperiasta Jyrki Vainonen: Tornit KÄÄNNÖSKIRJAT Margaret Atwood: Velka ja vaurauden varjopuoli Jorge Luis Borges: Kuvitteellisten olentojen kirja T. C. Boyle: Hatka City Karel Capek: R. U. Hal Duncan: Pergamentti Viktor Pelevin: Viides mailmanvalta Owen Sheers: Vastarinta Jonathan Swift: Gulliverin matkat

SOIKKELIN PIENI VII(DA)KKOKIRJA 2009

2009 - tammikuu

HELMIKUU

MAALISKUU

"Olen aivan täpinöissäni. Sen takia että taas on vähän niin kuin matsi tulossa. Hyvät ystävät, meillä on fantastinen ehdokasjoukko, aivan loistava!"

Miksi kysellä, onko Suomi ENEMMÄN RÄHMÄLLÄÄN Venäjän vai Kiinan vai EU:n suuntaan? Sehän on juuri tämän kyselymedian etu, että kansan pikkupomoineen uskotellaan kumartavan ulospäin, kun se kaiken aikaa kutistuu kotimaisen mediajätin saappaan alla.

Vappu Tampereella 2009

KUVAPÄIVÄKIRJA
VIERAILUSTA VISBYSSÄ
JA BCWT-RETRIITISSÄ
18.-24.5.2009

KESÄKUU

HEINÄKUU

10.-12.7. FINNCON 2009.

ELOKUU

SYYSKUU

LOKAKUU

"Byatt had recently returned from readings in Finland, where she was told that some distracted admirers of her novel were "wandering around libraries" in search of the works of Randolph Henry Ash."
The Guardian, Saturday 11 July 2009

Neljä päivää Helsingin kirjamessuja, neljä päivää hotellielämää lähenevän ja tihenevän marraskuun tuntumassa, kylmän sateen ahdistamien ihmismassojen hälyfoniaa kirjabasaarien kilomyyntikojuilla...

NANOWRIMO-KUUKAUSI

"This yields the hothouse of competition, bad relationships and clashing personalities that you might have expected from Ender's Game (1985) had it not been written by a pompous ideologue with only the most passing of interests in genuine human psychology."

Prahassa 15.-29.11. 2009

JOULUKUU

"Cthulhumas is coming, you can all have your sanity back in the new year, provided you have been good and don't get your brains eaten by Ssantha."

2010

"Is this what fiction in the 21st century has become? A novel by someone who doesn't know how to write for people who don't much like reading?"

SOIKKELIN PIENI VII(DA)KKOKIRJA 2009

2009 - tammikuu

HELMIKUU

MAALISKUU

"Olen aivan täpinöissäni. Sen takia että taas on vähän niin kuin matsi tulossa. Hyvät ystävät, meillä on fantastinen ehdokasjoukko, aivan loistava!"

Miksi kysellä, onko Suomi ENEMMÄN RÄHMÄLLÄÄN Venäjän vai Kiinan vai EU:n suuntaan? Sehän on juuri tämän kyselymedian etu, että kansan pikkupomoineen uskotellaan kumartavan ulospäin, kun se kaiken aikaa kutistuu kotimaisen mediajätin saappaan alla.

Vappu Tampereella 2009

KUVAPÄIVÄKIRJA VIERAILUSTA VISBYSSÄ JA BCWT-RETRIITISSÄ 18.-24.5.2009

KESÄKUU

HEINÄKUU

10.-12.7. FINNCON 2009.

ELOKUU

SYYSKUU

LOKAKUU

"Byatt had recently returned from readings in Finland, where she was told that some distracted admirers of her novel were "wandering around libraries" in search of the works of Randolph Henry Ash." The Guardian, Saturday 11 July 2009

Neljä päivää Helsingin kirjamessuja, neljä päivää hotellielämää lähenevän ja tihenevän marraskuun tuntumassa, kylmän sateen ahdistamien ihmismassojen hälyfoniaa kirjabasaarien kilomyyntikojuilla...

NANOWRIMO-KUUKAUSI

"This yields the hothouse of competition, bad relationships and clashing personalities that you might have expected from Ender's Game (1985) had it not been written by a pompous ideologue with only the most passing of interests in genuine human psychology."

Prahassa 15.-29.11. 2009

JOULUKUU

"Cthulhumas is coming, you can all have your sanity back in the new year, provided you have been good and don't get your brains eaten by Ssantha."

2010

"Is this what fiction in the 21st century has become? A novel by someone who doesn't know how to write for people who don't much like reading?"

KUVAPÄIVÄKIRJA
VIERAILUSTA VISBYSSÄ
JA BCWT-RETRIITISSÄ
18.-24.5.2009

"Byatt had recently returned from readings in Finland, where she was told that some distracted admirers of her novel were "wandering around libraries" in search of the works of Randolph Henry Ash."
The Guardian, Saturday 11 July 2009