|
2011 - tammikuu
1.1. La. Jälleen kerran virallisen juhlapäivän pelastus oli
Matti-kummi, joka pistäytyi piristämään meitä peliseurana
ja leikittämään Almaa. Ainoa lohtu: emme ole ainoa lapsiperhe,
joka viettää virallista juhlapäivää spitaalisiirtolaa muistuttavassa
syrjäisyydessä. Vuorokauden ja vuoden vaihtuessa raketit jytisivät
kaikkialla Kalevassa ikään kuin se olisi taikakeino uuden vuoden
myötä seuraavien uusien katastrofien poisajamiseksi. Vain Alma
nukkuu läpi metelin, mikä sentään on paras mahdollinen enne.
Uuden vuoden ensimmäisen päivän käytän Pillars of Earth -devareiden
katsomiseen. Maanantaina alkaa sitten työnteko aikuisten oikeasti.
3.1. Ja näin se alkaa: täällä tohtori Koira, täällä kapitalismin kylmässä sydämessä
kansallisen kirjallisuuden vahtina, narskauttamassa nilkkaan niin vieraita kuin somia,
vartioimassa kaanonin koskemattomuutta rimmisten ja pulkkisten päiväherpeksiltä.♥
Tai näin: siivoan vuoden käytön jälkeen entisen työhuoneeni ja muutan neljä
ovea oikealle uuteen ja isompaan työhuoneeseen, jossa totisesti on ihan oikeita
viherkasveja ja lattia niin lämmin kuin se olisi suunniteltu professorin reumaattisille
liikavarpaille. ♥
Tai näin: ympärilläni on nyt enemmän tuoreempaa tutkimuskirjallisuutta kuin koskaan
aiemmin yhdessäkään työhuoneessa, mutta kaiken työaikani joudun tänä keväänä
suunnittelemaan ohjauksen ja hallinnon tarpeiden mukaan. Jos jotain uutta ehdin oppia,
niin sekin on opittava ohjausta varten. Joululoman kaksi viikkoa tietokirja on seissyt
telakalla, joten sen editoimisessa on pakko siirtyä karsimiseen, ei kasvattamiseen,
jotta ensi kesänä voin kuvitella tekeväni jotain aivan muuta. ♥
Jep. Mikään ei palauta niin ikävästi kirjoittavan elämäntavan kuolevaisuuteen kuin
työhuoneen siivoaminen.
Täällä tohtori Koira, virallinen dissidentti viidakon armosta.
4.1. Omituisin talvipäivä, aivan kuin ajan ja arjen ulkopuolella.
Lounaalla istuessa näemme auringonpimennyksen, pakkasusvan keskellä
se hohtelee kuin jostain maailmanlopun fantasiasta.
Ja mikä on häikäistymisen määritelmä ja asteikko, kun aurinko
pimenee KUIN ELOKUVISSA ja talvi on kylmempi kuin tarinoissa?
Iltapäivällä kirjastoon mennessä satun näkemään, kun lapsi
juoksee Hämeenpuistosta kadulle ja joutuu auton tönäisemäksi.
Mitään sen kaltaista ei voi kuvitella näkevänsä elävässä elämässä.
Tai sen naisen kirkaisu, joka on ehkä lapsen äiti.
Ruuhka-ajan tuomana paikalla on toistakymmentä ihmistä, jotka
ovat hetkessä apuna, ja äitinsä sylissä lapsi näyttää vahingoittumattomalta.
Mutta aurinko on jo pimennyt tavalla, joka on täydellisen häikäistymisen
vastakohta, tavalla joka sulkee sisäänsä myös ne toistakymmentä järkyttynyttä
silminnäkijää, tavalla joka JOHTUU niistä järkyttyneistä todistajanlausnnoista,
joita me kaikki tulemme tästä kertomaan omissa kodeissamme kykenemättöminä
hävittämään tästäkään kaupungista yhtäkään autoista, jotka ovat niin
välttämättömiä:
1. Ilman autoja kadut eivät pysyisi avoinna lumikinoksista.
2. Ilman autoja metsät taajamien ulkopuolella muuttuisivat pysyvästi pimeiksi.
3. Auton taajuudelle tämäkin kaupunki on viritetty.
4. Auto on kaupungin intonaatio.
5. Jos lapsi juoksee auton eteen niin se on vain aksentti, sanoo kaupungin johtaja.
6. Edes vihreät poliitikot eivät ehtisi pysäyttämään ilmastomuutosta ilman autoja.
Ettäkö talven pimeä ja lämpimänä hyrisevä auto olisivat jotenkin suomalaiselle "luonnollisia"?!?
Ettäkö vaihtoehtona olisi vain cityvihreiden jeesusteluja?
Ettäkö käsittämätön olisi vain käsittämätöntä?
Tätä kaikkea kuvittelimme jo viikonloppuna, kun uutiset kertoivat
tovereidemme Katajamäellä menettäneen talonsa ja elämäntapansa.
Ja että tämän kaiken eli talven jälkeen pitäisi kuvitella vielä kevätkin.
5.1. Ke. Kevään etenemisen huomaa miltei minuuttien tarkkuudella,
lun lapsen vie päiväkotiin aamuisin täsmälleen samaan aikaan.
Hän valittaa joka aamu "täällä on pimeää!", ja jos hänelle selittää,
että idässä häämöttää kuitenkin nouseva aurinko talojen takana, hän
protestoi "SE ON KUU!".♥
On siis hyvän matkaa vielä siihen, että kevät alkaa tuntua
iholla haptisena eikä optisena illuusiona - vaikka Alma onkin
ollut hämmästyttävän reipas aamuisin, etenkin verrattuna siihen
kuinka pohjattoman väsynyt hän on päiväkodista palatessaan.
Ja eilisen jälkeen olen muutenkin vakuuttuneempi siitä, miten
luonnoton paikka kaupunki on lapselle kevään tai aamun kokemiseen.
Ja että ajatus lapsista "luonnottomuuden" undulaatteina on tasan
yhtä vaarallinen kuin postmoderni ironia sosiaalisen elämän
väistämättömistä mekanismeista, jotka jauhavat ikään katsomatta
meistä jokaisen. ♥
Tänään istun työhuoneessa tekemässä seminaarien ja Sampolan
kirjoituskurssin kevätohjelmat. Enää muutama päivä erottaa
meidät ensi viikolla käyntiin vyörähtävän lukukauden kiireistä
ja kaaoksesta. Jokunen auringonsädekin kannattaisi niistä
päivistä siis siepata, kulkea kapeaa siltaa jäätyneen puron ylitse,
teroittaa värikyniä Vihreiden ulottumattomissa tai nauraa turkulaisille
niiden tavoittamattomissa - oppia jotain kaikesta siitä, mikä on
tässä visioähkyynsä tukehtuvassa tietoyhteiskunnassa peruuttamattomasti
myöhäistä.
Viime lauantaista alkaen pakkanen on ollut taas tammikuiseksikin
rajun raikas, mittari pysytellyt 15-20 miinusasteessa. Tämän talven
tylyin hypoteesi: mitä enemmän ihmiset viettävät aikaa sisällä
pakkasten takia, sitä enemmän tapahtuu onnettomuuksia ja sairastapauksia.
Ja tämä talvi on kuin tilastonumeroista pakotettu.
6.1. To. Loppiainen on kristityille tyypillinen kostoisku, viimeinen yritys
muistuttaa HEIDÄN näkökulmansa edellä vietettyyn kahden viikon sohvaperunajaksoon.
Käytännössä se 90% kansasta, joka vielä viitsimättömyytensä rippeillä roikkuu
kiinni kirkon ikuisuuspalveluissa, välittää loppiaisen tuomasta ylimääräisestä
vapaapäivästä hyvänä työmarkkinavitsinä, johon vain härskeimmät työnantajat
kehtaavat kajota - siis lähikauppojen kinkkuporras. ♥
Meidän perheemme mediayksikkö irtoaa olohuoneesta sen matkan mikä tarvitaan
uimahallin lenseisiin vesiin päästäkseen. Lapselle se on ainoa tilaisuus
viikossa päästä purkamaan energiaansa muuallakin kuin kotosalla, ja aikuiselle
ainoa tilaisuus urheilla ilman, että kaljamaha abdominaalinen
hyvinvointivyöhyke murentaa urheilumoraalin.♥
Illalla päätän kuitenkin avata vanhan scifi-romaanin käsikirjoituksen, josko
vaikka muutaman tunnin viikossa saisi käytettyä editoimiseen: Teos-kustantamon
genrekilpailu on varmaan ensimmäinen laatuaan sitten vuoden 1954, jolloin Otava
kilpailutti nuorille tarjottuja scifi-romaanien käsiksiä.
Ja tietenkään omaa pöytälaatikkotekstiä ei löydy lainkaan kotikoneen hakemistoista...
ennen kuin penkoo sen vanhalta kannettavalta, jonne se olisi ilman tuota
kilpailutuskutsua ehkä unohtunutkin.
Kirjallisiin projekteihin liittyvät pettymykset ovat kuin vanhat parisuhteet,
että ne alkavat muistuttaa toisiaan, kunnes on mahdotonta muistaa miksi uuuteen
projektiin on edes ryhtynytkään.
7.1. Yöllä pyrytti lunta idän puolelta, tänään se tulee suoraan taivaalta.
Työpaikalla ei paljon ehdi uuteen perehtyä edellisen vuoden digitaalisia
jälkiä talletellessa ja tarkastellessa. DreamWeaverillä olisi tarkoitus
opetella päivittämään laitoksen verkkosivuja, mutta tietenkin ohjelma jumittuu
ennen kuin saan yhtäkään dokumenttia auki. Sen jälkeen tuntuu tavattoman nostalgiselta,
että voi ottaa nörttipuritaanisen terminaaliyhteyden ja päivittää verkkosivuja
unixin editorilla - aivan kuten joskus 20 vuotta sitten, internetin unohdetulla
liitukaudella, tein laitoksen protoverkkosivuja Gopherilla. Ämpäri sulkeutuu - vaikka
jo tuhat kertaa olen tämän saman nostalgian kuluttanut kuin ainakin hämäläisen
holipompelin.
9.1. Su. Kahtena edellisenä päivänä ennätin jo luvata Almalle, että pääsemme
rakentamaan lumiukkoja, mutta vasta kolmantena aamuna siteerattu sääennustus toteutui
ja yli kuukauden kestänyt pakkasjakso päättyi suojasäähän. Lapsi itse istui
lumihangessa askartelemassa lumikakkuja, kun hänen vanhempansa ahkeroivat
lumiveistosten kanssa. S vaati minua tekemään Star Trek -hahmoja, mutta
veistelin ennemmin jotain taiteen professorille sopivaa eli liskohirviöitä. ♥
Tipatonta tammikuuta olemme viettäneet jo viikon, jopa saunakaljat korvasimme
vissyvedellä, joten alkaakin olla aika juhlia tätä menestystä ja mennä tulevalla
viikolla yhdessä bilettämään. Ajatus siitä, että SELLAISENA kuin tuleva viikko
jatkuu koko kevät, kuukaudesta toiseen pelkkää opetusta ja hallintohuolta,
on sietämätön ilman lupausta päästä edes kerran viikossa elokuviin ja "kuivalle
valkoviinilasilliselle". Ja edes kerran keväässä pois tästä maasta.♥
Viikonlopun spefimäisin kokemus oli Shepardin "Love and Hydrogen" -kirjan
löytäminen hyllystä, jonka olin kammannut lävitse VÄHINTÄÄN neljä tai viisi
kertaa ja kuvitellut teoksen niin kadonneeksi, että olin valmis tilaamaan
sen uudelleen. Erittäin X-filemäinen kokemus. Mutta ikuisuusprojektien joukkoon
sattuu kuulumaan sen tietyn Shepardin novellin kääntäminen, jota oppaamme BHR on
käyttänyt esimerkkinä parhaasta mahdollisesta spefi-novellistiikasta - eikä mikään
ole niin arkipyhää kuin sunnuntai-iltana miettiä VAIHTOEHTOISEEN AIKAJATKUMOONSA kuuluvia
ikuisuusprojekteja ja löytää samassa hetkessä madonreikään hukkaamansa teos. ♥
Jokin ennemerkki tämän kirjan löytämisestä oli se Ipalta kuultu tieto,
että BHR olisi tulossa täksi kevääksi Helsinkiin opettamaan. Puuttuu enää,
että lähikauppaan mennessä BHR tepastelisi vastaan pubipipo korvilla ja vissykalja kädessä.
Aivan kuin maailma olisi tämän talven ennätyskylmien johdosta alkanut kutistumaan,
samalla kun internet levittää ihmiskunnan tietoisuuden ohueksi
kerrokseksi biosfäärin pinnalle ("viileä smäidä joka kimaltelee auringossa/ maailmassa
joka on huolta").
11.3. Ensimmäinen luentopäivä eli taatusti kaoottinen. Olen pitänyt
samaan ajanjaksoon
(1940-1990) liittyviä kirjallisuushistorian kursseja ainakin kymmenkunta erilaista ja
joka kerta muokannut materiaalia uusiksi, niin järkyttynyt ollut siitä, miten triviaaleja
AIEMPAAN LUENTOSARJAAN tekemäni määritelmät teemoista tai kirjailijoista olleet.
Editoinnin lopputuloksena materiaali on muuttunut niin harsoiseksi, että parempi olisi
sittenkin palata alkuun eli pelkkiin kirjailijakuviin ja niiden kyseenalaistamiseen
vaikkapa oletetuilla marginaaliteoksilla.
Esimerkiksi näin: vuoden 1943 TYYPILLISIN sukupuoliroolien kuvaus ei olekaan Hällin
Suopursu kukkii vaan Sopimatonta kuolla yliopistolla.
Mutta ymmärtäisikö marginaalia muka jotenkin autenttisemmin kuin valtavirrassa
kummittelevia klassikoita?
Vuosien 1943 ja 1963 välillä tuntuu olevan kokonainen vuosisata verrattuna vuosien
1963 ja 1983 väliseen aikaan. Niin erilaisen outoja ovat dokumentit vuodesta 1943
verrattuna Oman Aikani aloittavaan merkkivuoteen.
♥
Tähän mennessä professoraalisin suoritus on se, että alan unohdella KONKREETTISIA
asioita (avaimet työhuoneeseen jne.) - ja suhtautua työmaaruokalan annoksiin rangaistuksina.
12.3. Ke. Tänä talvena tehdyssä laajassa gallupissa yliopistojen työntekijöiltä
oli kysytty mielipidettä työympäristöstä. Jotakuinkin puolet vastaajista kertoi
suunnittelevansa alan vaihtoa, koska yliopistoa työympäristönä ei koettu enää
mielekkääksi. Vieläkin suurempi oli prosenttilukema niiden kohdalla, joiden
mielestä yliopistouudistus oli epäonnistunut.
Mutta mitä tekee suomalainen yliopisto tällaisia gallup-lukemia saatuaan?
Se järjestää Työnilonjulistus-seminaarin.
Ja jotta kaikki varmasti ymmärtäisivät, että tämä ei ole työnantajan
puolelta mikään puolivillainen kädenpuristus vaan vitsikäs läimäytys,
on seminaarin ensimmäiseksi puhujaksi kutsuttu Matti Apunen,
tuo capojen capo, populismitutka Elinkeinoelämän valtuuskunnasta.
♥
Kun kuutisen vuotta sitten Tampereen yliopistolla järjestettiin
iso seminaari siitä, voiko Yhdysvaltoja ymmärtää, oli paikalle kutsuttu
samainen Apunen AIDOSTI ironisena eleenä: kaikki tiesivät miten PÄÄTOIMITTAJA
Apunen tulee paikalle haukkumaan tamperelaisen yhteiskuntakritiikin ja yleisöllä
oli hauskaa, kun Apunen noudatti saamaansa roolia haukkumalla meidät
läsnäolijat "herätyskokoukseksi". ♥
AIVAN TOINEN on tämä Tampereen yliopisto, johon JOHTAJA Apunen kutsutaan
pistämään akateeminen väki ruotuun. EI siis suinkaan siksi, että Apusella
oletettaisiin olevan jotain sanottavaa, vaan koska ELEENÄ hänen kutsumisensa
on työnantajan avoin viesti henkilökunnalle: ME huolehdimme ironiasta
vastedes.♥
Illalla menemme Saaran kanssa bilettämään suunnitelmien mukaisesti.
Ydinperheestä pakenevan avoparin toiminnassa biletys merkitsee 19 euron
sijoitusta Sofia Coppolan indie-elokuvaan ja 8.5 euron sijoitusta kahteen
kaljaan keskustan opiskelijaravintolassa. Lisäksi soluttaudumme Laurin joukkueeseen
juuri kun elokuvatietokilpailu on meneillään ja saamme ansaitut pronssikaljat:
tunnistan "Killing Fieldsin" musiikin ja veikkaan vain kuudella vuodella
väärin "Kurjet lentävät" -filmin julkaisuvuoden. Sijoitamme 10 euroa
ravintolan grilliannoksiin.
Kotiin palatessa lapsi on rieumuissaan kuin olisimme
olleet poissa neljä päivää eikä neljä tuntia, ja vaikka hänellä on sentään
ollut tukenaan (35 euroa) lempparihoitajansa. Tällaista on talvella pimeyden
saartamissa kivitaloissa.
13.3. Viime syksynä, kun kysyin yleisötilaisuudessa miksi ihmeessä
ihmiset tekevät lapsia tähän maailmaan ja tähän yhteiskuntaan, niin
paikallinen patriarkka, pappi Ilkka Hjerppe julisti kysymyksen absurdiksi.
Mitähän samainen jumalaoppinut sanoisi vuonna 1987 syntyneiden
osuudesta tähän Suomeen, kun tuore tilastouutinen kertoo:
"Tutkimuksesta käy ilmi, että joka neljännellä 1987 syntyneellä on
rikosrekisterimerkintä, joka viidennellä on ollut mielenterveysongelmia
ja joka kuudes on vailla tutkintoa."
Tästä EI tietenkään voi vetää sitä johtopäätöstä, että vuonna 1986 olisi pappienkin
kannattanut käyttää erityisen ahkerastsi kondomia - tai että
valtion olisi pitänyt abortoida kaikki 1987 syntyneet, Heinlein-klausuulia noudattaen,
näiden ollessa nelivuotiaita, perusteena se, että nyt jysähti lama niskaan
eikä alle viisivuotiaita kannata päästää kasvamaan kauniisiin tilastoihimme...
Mutta kysymys siitä, miksi helvetissä niitä jälkeläisiä on pakko tehdä lapsen
kasvamiselle vihamieliseen m/Maahan, muuttuu koko lailla mielekkääksi. Näyttäähän
siltä, että suomalaiset eivät osaa tehdä yhteiskunnastaan elinkelpoista ja tajuavat
asian vasta kun näkevät aiheeseen liittyviä tilasto- tai lottolukemia.
16.1. Eiliseksi pakkanen yltyi 20 asteeseen, mutta tänään sunnuntaina se on
laskenut pitkin päivää. Eilen emme päässeet kauaksikaan, kävin Alman kanssa
kirjastossa ja "Pikkukakkosen puistossa", joka on eräänlainen tamperelaisten
lasten disneyland, megaleikkipuisto, vaikka tämä kaupunki muuten onkin pelkkää
parkkipaikkaa myös sen ympäristössä. ♥
Mutta ei ulkoilu eikä perhesauna parantanut Alman kamalaa yskää, vaan sunnuntaina
se oli entistäkin pahempi. Eristyneenä maailmasta perheemme jököttää eri
laitteiden ääressä, tosin Saara jaksaa leikkiä Alman kanssa oikeitakin leikkejä
eikä vain palapelin kokoamista niin kuin minä. Yhä enemmän elämme netin kautta
osana tätä maailmaa. Minä löydän Simon Spiegelin terävän artikkelin scifin
vieraannuttamis-efektistä ja S löytää romaaninsa Hesarin kevätlistauksesta
netin puolelta, kun printtiversio on kranttu huomaamaan muita kustantamoja
kuin toimituksensa suosimat. ♥
Niin keskiluokkaiseksi olen elämässäni vajonnut, että huomaan toisinaan
toivovani televisioon jotain meidänkin perheellemme sopivia ohjelmia, joita
katsomalla tuntisimme elävämme samassa maailmassa kuin muutkin. Mutta
Alma on nykyään ainoa meistä kolmesta, joka katsoo televisiota. Mitään
yli 3-vuotiaille kelpaavaa ei Ylekään kykene lähettämään. Asiallinen
tv-maksu voisi olla siis samaa luokkaa kuin arkiaamujen puurolautaselliset eli
noin 22 euroa vuodessa.
17.1. Ma. Nielu kipeä ja aivot torjuvalla taajuudella, väsymys lapsen
yskiskelystä yöllä. Lähdettävä laitokselle, tehtävä tenttikysymykset,
seurattava sähköpostia, autettava assistenttia opintorekisterin
kanssa - ja todettava että järjestelmä toimii hänen tunnuksillaan
täysin eri lailla kuin meillä muilla. Mutta jo monella tapaa Outi
itse on ollut pelastus oppiaineelle, kun saimme kokeneen tohtorin
hoitamaan assistentuuria. Kaikki oppiaineen toiminta tuntuu
nyt pienimuotoiselta kun oikea professori on poissa, mutta
ehkä me voisimme olla tämän kevään Tampereen Schwabing,
poetiikan pieni palatsi.♥
Sataa alijäähtynyttä vettä joka jäätyy välittömästi kaduille ja
käytäville. Illalla Sampolan spefi-kurssin eka kokoontuminen,
jälleen neljä uutta ihmistä seitsemän jatkavan lisäksi. Tänä
keväänä kokeilemme erityisesti "goottisen" tyylin tuunaamista
tarinoihin, jotka muuten voivat olla mitä tahansa petrolpunkista
satufantasiaan ja avaruusooopperaan. Ensin on vain selviydyttävä
hengissä avaruuspeileiksi jäätyneiltä teiltä.
18.1. Ohutta sadetta tulee edelleenkin kuuroittain kuin
sirottunutta valoa. Päivän aikana ei paljoa ehdi, ja sähköpostista
alkaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä päivänkin viivästyvä
vastaus tuntuu hautautuvan. Tämä on varmaan jokin muistamiseen
liittyvä illuusio, jollaisista tuossa mainiossa "Invisible Gorilla"
-kirjasta puhutaan: mitä nopeammin viestiin vastaa, sitä tarkemmin
sen tuntee hoitaneensa Ja muistavansa. ♥
Alma on tänään jo sen verran virkeämpi yskäisenäkin, että pääsee
päiväkotiin. Meillä vanhemmilla talviflunssa on vasta kehittymässä,
aivan kuin talvikin olisi edelleen aluillaan. Postissa tulikin
eilen se itselleni tilaama joululahjakirja, vain 2 kuukauden
pakettimatkan jälkeen. Mistään ei tietenkään näy, onko paketti
jonottanut Frankfurtin lentokentällä vai Itellan liukuhihnalla.
Veikkaan niiden yhteisvaikutusta.
19.1. Viime yönä talvi tuli takaisin, lunta on kinoksittain niin
paljon, että Kalevassakin kadut muistuttavat epätoivoista
Amerikkaa Helsinkiä. ♥
Illalla vierailee Jaakko, ja lapsi käyttäytyy poikkeuksellisen
vieraskoreasti, nukahtaa yhtään nurkumatta, kun kolmannen kerran
kannamme takaisin omaan huoneeseensa. Tähän mennessä Alma on
tietysti valloittanut jo kaikki huoneet käyttöönsä: äidin työhuone
on se josta voi käydä ryöväämässä mielenkiintoisia esineitä,
vanhempien makuuhuone se jossa voi leikkiä piilosta, olohuone
se johon voi levittää kaikki lelunsa, keittiö se jossa voi saada
vanhemmat varmiten hermostumaan löydöillänsä -
ja isän työhuone se jossa on pakko nukkua vaikkei tahtoisikaan. ♥
Mutta ensimmäistä kertaa eläessäni en tiedä enää mihin täältä (Kalevasta)
haluaisin muuttaa. TÄMÄ on varmaankin VIIMEISTELEVÄ todiste
keski-ikäisyyden ytimeen vaipumisesta. Että elämästä ei ole jäljellä enää
muuta kuin sydämen hiljaista säteilyä ja pollan pateettista puoliintumista.
Kevään toivelistat (alla) arvosteltavista kirjoista uskaltauduin kuitenkin vielä
kerran lähettämään lehdille.
20.1. Torstait ovat näännyttävän pitkiä päiviä. Tajuan olevani
varsin väsynyt, kun alan etsiä saksia Windowsin hakemistosta.
Mutta sentään tämä on omaa valintaani tulla torstainakin 9:lta
toimistolle, koska ainoa virallinen asia on klo 16 alkava
gradupiiri.♥
Illalla normaalisti uuvutettu duunari katsoisi televisiota,
mutta me katsomme taas kukin omaa monitoriamme, ja se jos mikä
saa lapsen levottomaksi, hän ei suostuisi menemään millään
nukkumaan, koska on nähnyt että molemmat vanhemmat ovat sulkeutuneet
omiin sinisiin kupliinsa. Tunnin ajan kannamme häntä yhä uudestaan
huoneeseensa, ja lopulta hän kiljuu siellä itse itselleen "KUNNOLLA!
KUNNOLLA!", tipahtaa viimeisessä pakoyrityksessä sängyltä ja nukahtaa
kyyneliinsä. ♥
Se ei ole tragikoomista eikä paraabeli ihmiskunnan evoluutiosta,
mutta jotain tylyn poeettista siinä kieltämättä on. Jälkikäteen
ajateltuna. Sillä hetkellä ajattelen vain konettani ja että saatuani
lapsen varmasti nukahtamaan voin hakea jäätelöä pakastinlokerosta.
♥
Illalla kunnon akateeminenkin duunari tietysti elvyttäisi lihaskuntoaan,
mutta minä elvytän vain muistiinpanojani McHalen kyberpunk-poetiikasta.
Omaa sf-opastani en ole editoinut kuukauteen - ja mitä tulee lihaskunnon
romahtamiseen ajattelen sitä vitsiä, jossa mies menee lääkärin
vastaanotolle valittaen kipuja kumartaessa pään käsien väliin ja
nostaessa polvet leukaansa, ja lääkärin kysyessä miksi ihmeessä hän
tekee sellaisia eleitä mies vastaa: "Kuinka ihmeessä minä muuten
mahtuisin Jaguaariini?" ♥
Samoin itse kullakin on omat "Jaguaarinsa", elämänsä tärkeimmät
asiat, joiden takia on aivan pakko vääntyä tuskallisesti outoon
asentoon, varsinkin me miljoonat tietokoneen alistamat virkahenkilöt.
Päivity, Windows, päivity.
21.-23.1. Tammikuu on kuukausista pisin ja jokainen viikon
päivistä on oma myyttinsä. Ihme jos joku ei ole tehnyt
niistäkin omaa kirjaansa, sen sijaan, että sarjakuvastripeistä
elämänviisauden ammentava sukupolvi tyytyy narisemaan pelkästä
maanantaista.
Pakkaset ovat hieman hellittäneet, mutta talven kauneus on
tänä vuonna pelkkää piirittävän armeijan pimeää uhkaa.
Kertaakaan en ole käynyt, tänä talvena, kävelemässä vain
virkistyäkseni, kun jokainen matka on välimatka, pelkkä
jaloittelu vankilakoppien ulkopuolella.
Tämän talven kauneutta tavoitan vain valokuviini.
26.1. ke. Äkkiä pakkanen on taas 18 asteessa, kun vielä
armeijan yksiköt pelastavat tykkylumen takia sähköpiuhansa katkoneita
eteläsavolaisia. Ilmastomuutoksen myötä noita infrastruktuuriltaan
köykäisiä kehitysalueita löytyy yhä lähempää, kun savolaisetkin
osoittautuvat kyvyttömiksi elämään edes lumen ja kylmyyden keskellä -
vaikka samaan aikaan Lapissa surraan kokonaisten elinkeinojen katoamista. ♥
Kalenteriin alkaa sentään täyttyä menoja, joiden perusteella tässä keväässä
on vielä muutakin elämää kuin devareiden tuijottaminen pimeyden sulkemissa
kivitaloissa. Tosin on niissäkin ilonsa. Almalla yskä on jälleen pahentunut,
mutta eilen yskä unohtui hänen saadessaan postipaketissa Ghiblin Panda-elokuvan,
jonka lapsikin voi oitis tunnistaa Totoro-versioksi (oikeastaan proto-totoroksi).♥
Suunnilleen kerran viikossa päähän pälkähtää uusi mahdollinen kirjaprojekti,
mutta yksikään tietokonekuvaruuduista ei jostain syystä riitä kehystämään
VELVOITTAVAKSI VISIOKSI näitä ideoita. Työpaikan koneessa pystysuuntaan käännetty
3:4 -näyttö muuttaa kyllä aivan toisenlaiseksi tekstidokumenttien kokonaisuuksien
käsittelyn, mutta muuten tietotekniikka on vielä kiviguttenbergilaista verrattuna
siihen, mitä kirjoittava mieli tarvitsisi. ♥
Yöpöytälukemisena on ollut kuukauden ajan Goonanin "In War Times" ja tänään
saan sen sentään loppuun. Se on yksi turhimmista ja falskeimmista scifiksi tekeytyvistä
kirjoita mitä olen lukenut - ja vasta kirjan loppusanoista avautuu selitys miksi
hitossa vaihtoehtohistorioiden merkitystä pohtiva kirja on tungettu täyteen
tylsiä sotakuvauksia: koska ne perustuvat Goonanin isän päiväkirjoille ja niin
tärkeä materiaali on ollut IHAN PAKKO saada ängetyksi johonkin julkaistavaksi.
Kiitti vaan helvetisti. Lupaan tarjota spekulatiivisen kaljan jokaiselle joka
onnistuu spoilaamaan tämän romaanin loppuratkaisun (VIHJE: se liittyy amerikkalaisten
vaihtoehtohistorioiden kliseisimpään kohtaukseen...) naapuriltaan - niin ettei kenenkään
muun tarvitsisi uppoutua moiseen vessapaperispiraaliin kuukaudeksi odottaen
löytävänsä seuraavan scifistisen makupalan.
28.-29.1. Yhden vuorokauden aikana tapaan enemmän uusia ihmisiä
kuin normaalisti kuukauden kuluessa. Perjantai-iltana ennätän
VR:n tavanomaisesta umpeloinnista huolimatta Pirkkalaiskirjailijoiden
kokoukseen ja lauantaina lievästä krapulasta huolimatta kevään
ensimmäiseen poliittiseen tapahtumaan, puolueemme kansanedustajaksi
pyrkivän Sinikka Torkkolan järjestämään Yhdenvertaisuus-seminaariin.
Humanistina sellaisessa tapahtumassa on loppukevennyksen asemassa,
koska kaikki muut puhuvat niin vakavista ja ajankohtaisen konkreettisista
asioita - ja niin täsmällisesti, että äänestäisin oitis SAK:n tutkijaa
Anu Suorantaa vaikka presidentiksi. ♥
Ja jos työelämän ongelmien poliittinen ratkaiseminen olisi ratkaisevaa
suomalaisille, niin Vasemmistoliitto saisi epäilemättä vaalivoiton
asiantuntemuksellaan. Mutta jo numerot siitä, miten sukupuoli vaikuttaa
valintaan, välittävät ikävän totuuden suomalaisten retrokonservatiivisuudesta:
miehet äänestävät (73%) miehiä ja naiset sekä miehiä että naisia.
Miten niin vahvaa asennejäykkyyttä voisi muuksi muuttaa?
30.1. Su. Ensimmäinen oikea kevätpäivä, sellainen joka läpivalaisee
maailman ja häikäisee ihmiset. Taloissa sulakkeet paukkuvat,
jalankulkijoilla hiilinappisilmät. Alma ei suostu laskemaan
mäkeä, koska muistaa niin hyvin perjantaina saamansa kolhun
samaisessa pulkkamäessä, mutta hän juoksee useita kertoja mäen
ylös ja alas kuin todistaakseen ylivoimaisuuttaan. Illalla
hän hämmästyttää vanhempiaan osaamalla lausua "Egypti" ja
"vampyyri" puhtaammin kuin tuplastikaan samanikäinen lapsi pystyisi.
Keskeisestä sanastosta puuttuu enää "proletariaatti".♥
Illalla olisi energiaa kirjoittaa, mutta katselen ennemmin
vallankumousromantiikkaa devarilta. Siitä on jo vuosi, kun
tilasin "Heimat 2" -boxin, mutta sen jaksoissa (tai elokuvissa,
onhan se alaotsikkonsa mukaisesti "erään sukupolven kronikka
13 elokuvassa") olen edennyt hyvin hitaasti jokaisen jakson
tuntuessa ratkaisevasti parhaalta. Yhä uudelleen joutuu kysymään,
voisiko missään muussa elokuvakulttuurin maassa yhdistää niin
melodramaattisen käsikirjoituksen niin viileän elokuvallisesti
suunniteltuihin kohtauksiin - kuin Saksassa? ♥
Tämä on nyt vasta kolmas kerta kun katson "Heimat 2":n, ja
joka kerta ETÄISYYS sarjan tapahtumiin on muuttunut.
Ensimmäisellä kerralla näin puolet Kino Engelissä järjestetyssä
leffasarjassa ja jaksot jäivät mieleen elokuvallisuudessaan.
Toisella kertaa näin kaikki jaksot Ylen uusinnoissa (2005), jolloin
sarjan henkilögalleria avautui ihan eri lailla, tosin Hermannin ja Clarissan
romanssikin tuntui monitasoisemmalta. Mutta vasta kolmannella
kerralla olen alkanut todella pitää sarjan musiikista, johon parhaan
näkemäni johdatuksen (suomeksi) antaa Kalevi Ahon
artikkeli vaatimattomalla otsikollaan "Maailman paras musiikkifilmi".
Ja juuri musiikki tekee sarjan henkilöhahmoista omaa elämäänsä suurempia,
niin koomisuudessaan kuin traagisuudessaan, samoin se, miten musiikin
ESITTÄMISTÄ kuvataan eri sukupolvien ihmiset HUMANISOIVANA (=kesyttävänä) tekona.
Ahon artikkelista en jää muuta kommenttia kaipaamaan kuin edes muutamaa
metafyysistä selitystä sille, miksi Saksa on totuus Euroopan taiteesta:
"Olen siksi varma siitä, että Heimat-sarja tulee jäämään yhdeksi taiteiden historian keskeisimmistä, ellei suorastaan keskeisimmäksi ajankuvateokseksi 1900-luvusta. Kyseessä on yksi niistä perustavanlaatuisista taideteoksista, jotka auttavat tuleviakin sukupolvia ymmärtämään eurooppalaisuuttamme ja sen juuria."
2011 - helmikuu
1.2. Vasta helmikuu ja jo sietämättömän kirkkaita kevätpäiviä. Satunnainen
lumisade tuntuu vain vanhentuneelta vitsiltä. Kaiken liikkeessä pipo.
Tammikuun alusta sähköpostin määrä on viisinkertaistunut, siinä tämän
työtehtävän vaihtumisen raskaimmin huomaa juuri tällaisina metsäretkiin
tarkoitettuina päivinä. Vielä vuosi sitten pidin
tavoitteena, ettei saapuvien postien yleisloota ylitä 80 viestiä eli
saan kaiken mahtumaan yhdelle rullattavalle ruudulliselle, mutta nyt
400 viestiä on minimi, josta voin tarkistaa mitä olen sopinut opiskelijoiden
tai kollegoiden kanssa - ja sen lisäksi ovat vielä instituutiokohtaiset
postilootat, joihin voi filtteröidä kaiken kiireettömän joutotiedotuksen.
En uskalla edes kuvitella, millainen infomelska on sellaisten professorien
tietokoneissa, jotka ovat istuneet samassa vastaanottovirassa vuosikausia.
2.2. Kun 1930-luvun Euroopassa kunkin kansakunnan skunkeimmat johtajat
innokkaasti kättelivät Saksan nousevaa fasismia uuden ajan huippusuorittajina,
niin sotien jälkeen kansakunnat ovat yrittäneet kätkeä näiden johtajien
muiston syvälle fiktion alle. Vielä 2000-luvulla haetaan Amerikasta asti
maineenpalautusta samaisille eurooppalaisille johtajille, jotka olivat
valmiita myymään vaikka oman kansansa päästäkseen samaan sukseeseen
natsien kanssa. ♥
Guardianin verkkosivulta löytyy erinomainen artikkeli siitä, miten
Oscar-ehdokkuuksia kahminut elokuva "Kuninkaan puhe" yrittää siivota
sekä Englannin kuningashuoneen että Churchillin maineen fasismia
myötäilleistä kannanotoista. Christopher Hitchens muistuttaa
artikkelinsa lopuksi, että kyseinen elokuva on selvästi poliittinen
teko yritettäessä luoda myönteistä ilmapiiriä tämän kevään kuninkaallisten
häiden ympärille:
"In a few months, the British royal family will be yet again rebranded and relaunched in the panoply of the wedding between Prince William and Kate Middleton. Terms such as "national unity" and "people's monarchy" will be freely flung around. Almost the entire moral capital of this rather odd little German dynasty is invested in the post-fabricated myth of its participation in "Britain's finest hour". In fact, had it been up to them, the finest hour would never have taken place. So this is not a detail but a major desecration of the historical record - now apparently gliding unopposed toward a baptism by Oscar."
3.2. To. Työpäivän päätteeksi vierailee ikiliikkujaystävämme Erkki.
Erkin laaja tuttavapiiri varmaan odottaa yhtä kiinnostuneena kuin
minä vahingoniloisena, mahtaako toveri E:n vauhti Afrikan ja
Suomen välillä yhtään hidastua, kun hänelle syntyy esikoinen tänä
keväänä. ♥
Kotiin omaan kalevaiseen selliini kävellessä juohtuu kyllä mieleen
sekin, että E on oikeastaan ainoa tuntemani PERSOONA, siis esimerkiksi
niillä kriteerein kuin todellisia ihmisiä on käytetty jännittävien
fiktiohahmojen mallina. Mutta edes Ilkka Remeksen tuhnuisissa trillereissä
eivät menisi lävitse ne tosikertomukset, joita E työkseen jäljittää:
Paavo Nurmen lääkekaapista, Neuvostoliiton vankileireistä, ja nyttemmin
suomalaisen hiihdon verisistä suksenjäljistä, mikä lienee kansallisista
tabuistamme samaa luokkaa kuin marsalkan seksuaalinen suuntautuminen.
Vaikka E on ehdottomasti tutkijaluonne nuuskittuaan lävitse kilometrikaupalla
urheiluhistorian mappeja, hän on vieläkin enemmän journalisti, kenties
tutkivan journalismin viimeinen mohikaani. Kuka muu kiinnittäisi huomion
siihen, millaisia paljastuksia Kari-Pekka Kyrö voi möläytellä
jossain kuopiolaisessa yleisötilaisuudessa - ilman, että etelän mediakorpit
ovat haukkana haaskalla?♥
Elämme ihmeellisiä asia-aikoja, mutta onneksi taivaalla riittää vielä
lunta maan ja mammonan peittelemiseen. Samoin: jos Kairo peittyisi
hiekkamyrskyyn niin maailma varmaankin huokaisisi nyt helpotuksesta,
päästäänpäs viettämään viikonloppua ilman huolta maailman muuttumisesta.
4.-6.2. Viikonloppu lähinnä kotosalla. Sunnuntaina on harvinaisen
leuto ja kirkas kevätsää, kierrätämme lasta pulkalla Petsamon
mökkikaduilla ikään kuin paratiisimaisesta puutaloalueesta
tarttuisi taika lapseen ja löytäisimme seuraavan unelmakodin
jahka sellaisen aika taas joskus koittaa. Jokin puutalotavoite
kai jokaisella perheellä pitää Suomessa olla?
♥
Egyptin tapahtumatkin ovat menettämässä kiinnostavuutensa, koska
suomalainen media ei kykene välittämään tietoa siitä, millainen
kumous muhii muualla arabimaissa. Tyypillinen esimerkki
lehtimedian alentuvasta suhtautumisesta suomalaisiin lukijoihin
on Hesarin ulkomaantoimituksen esimies Heikki Aittokoski, joka
laati Egyptin tapahtumien uutistaustoituksen "Olipa kerran..."
-sadun muodossa, siis jo lähtökohtaisesti olettaen, että Hesarin
tyypillinen lukija ei kuitenkaan tajua mitään kumouksen merkityksestä.
♥
Ei voi kuin ihmetellä, miten laiskasti sanomalehdet suhtautuvat
tällaiseen tilaisuuteen pelastaa laskevat levikkinsä ja asemansa
kilpailussa sähköiselle medialle.
Tämän talven dominovaltiothan voisivat muodostaa kuitenkin yhtä ison
historiallisen tapahtuman
kuin aikoinaan Neuvostoliiton satelliittien sortuminen. Mutta kun muutos
ei tapahdu tällä kertaa "MEIDÄN" kehystemme sisällä eli Euroopan kamaralla
niin lehtien horisontissa on sama, eteenkö kumousaalto tsunamin lailla
rannikolta toiselle.
Vaikka pitäisihän Egyptin tapahtumien saada muuallakin tyrannien
housut tutisemaan. Visioita olisi helpompi löytää t-paidan selkämyksestä
kuin Hesarin B-osastosta.
Vallankumous vuonna 2011
HELMIKUU: EGYPTI
HUHTIKUU: ITALIA
HEINÄKUU: VENÄJÄ
Siinä sinulle "olipa kerran...", Aittokoski.
♥
Laajemmassa mediamaisemassa kuin Hesarin lasipalatsi on toki
meneillään ideologinen siirtymä fantasiallisempiin ja allegorisempiin
esitystapoihin - ja Raevaaran palkitseminen Runenerg-palkinnolla
voi olla sekin merkki instituutioiden liikahtamisesta uuteen suuntaan.
Spefille tämä muutos merkitsee sekä kaupallisen genrefiktion (etenkin
ns. läskifantasia) kasvua että uusien lyhytikäisten alalajien
vakiintumista slipstreamin sisäisessä keskustelussa,
lajievoluution vaahdossa...
Pidin erityisesti
Catherynne M. Valenten määritelmästä, jolla
yhdistää postmoderni ja lanseeraamansa MYYTTIPUNK:
"Break it. It will be beautiful."
CM Valente on niitä harvinaisia spefi-kirjailijoita, jotka jakavat
lukijakuntaa: joillekin hänen teoksensa ovat sietämättömiä koska
juonella ei ole paljonkaan väliä, ja joillekin hän näyttää merkitsevän
fantasian ydintekstien eli satujen uutta aikuista tulemista.
Itse olen lukenut Valentelta vain tarinakokoelmaa In the Night Garden,
joka ei auttanut vielä muodostamaan mielipidettä suuntaan tai toiseen,
mutta muuten Valente edustanee juuri niitä kirjailijoita, joiden tuominen
Suomen Finnconiin (tai teostensa suomentaminen!) voisi muokata
spefi-kenttäämme fiksumpaan eli kirjallisempaan suuntaan.
9.2. Ke. Tälle viikolle ennustettu pakkassää saapui Tampereen
leveysasteelle vasta keskiviikkona. Jo yöllä heräsin pohjoistuuleen
ja aamulla verhoa raottaessa voi nähdä miten kova ja kirkas
täydellisestä talvipäivästä on tulossa, miten kylmä tuuli taivuttaa
voimalapiippujen savun kuin aika ihmisensä.
♥
Yöllä luin täsmälahjaa itselleni, Couplandin uusinta sukupolvikuvausta,
joka on ilmeisestikin hänen scifistisin teoksensa - ja ainakin ensimmäisen
sadan sivun perusteella maineensa veroinen kirja, sulattanut trendiaiheet
niin omaperäisesti kuin vain nettiajan YLÄPUOLELLA työskentelevä
tekstieditori kykenee.
♥
Illalla vierailee Jaakko, siirrymme pelimaailmaan ja pitkästä aikaa
Dominionia, tuota 2000-luvun ilmiömäisintä korttipeliä: kollektiivista
pasianssia jossa pelin teema antaa pienimmän yhteisen nimittäjän
osallistujien keskinäiselle kiinnostukselle muussa maailmassa hengailuun.
♥
Uskon kyllä, että tulee piankin se aika, kun lautapeleistä kirjoitetaan
yhtä innostuneita akateemisia opinnäytteitä kuin tähän mennessä larppaamisesta.
11.-12.2. Lapsen kanssa perjantai-illan viettäminen on tylsyydessään
tappavampaa kuin moderni tanssi ja puoluetentti yhteensä. Mutta
lauantaina pääsen sentään vuorostani ulos, EKF:n huipennukseen eli
Tiiliskiviklubille. Olen miltei työtehtävissä, pidän historiikin
Tiiliskivi-palkintoa edeltäneestä
Kossu-palkinnosta, molemmillahan
on juhlavuosi, mutta oikeastaan olen myös sukutapahtumassa, sillä
paikalla on koko Tampereen suku, kun klubia juhlistaa Tämä harmaa puutarha
-bändin keulakasvona "kummisetä" Matti, ja tiiliskiven veroinen suoritus
on sekin. ♥
Kotiin polkiessa yö on käsittämättömän kylmä, ihmettelen miten humalassa
oikein voi olla pelkästä kaljasta - ja vasta aamulla mittari paljastaa
pakkasen pudonneen 20 asteeseen. Kyllä Tiiliskivi-palkinto ansaitsisi
kehyksekseen isommankin taidetapahtuman, esimerkiksi Yo-talolla, mutta
Kalevassa asuvan kannalta on erittäin onnekasta, jos ei taidetapahtumasta
joudu palaamaan yhtään kauempaa. ♥
Tiiliskivi-palkinto tuli sitten sekin miltei kotiinpäin, kun laitoksemme
tutkija Teemu Manninen pokkasi (tai huusi...) sen runokirjallaan... joka
muistuttaa ehkä enemmänkin nuudelipakettia kuin tiiliskiveä... mutta
opiskelijan ruokakaapissa niillä ei välttämättä ole isoa eroa...
15.2. Aamunkoitteessa ja maanrajassa pakkasta on -30, iltapäivällä
kodin korkeudella mittari näyttää enää -17. Lapsi on tavattoman
levoton, koska hän ei pääse kauaksi aikaa pihalle. Tarhasta hakiessa
hän haluaa juosta liikennepuistoon ja sen lävitse vielä Kissanmaata
kohden, kunnes tekee täydellisen stopin. Raahaan lasta kainalossani,
kun vastaan tulee ex-professorini puolisoineen. He kertovat olevansa
menossa ostamaan kommandopipoja, joten oma nolo tilani unohtuu saman tien.
Samaistun eläkeläisradikalismiin ja voin raahata geeniperillistäni niin
kuin itseäni minne saakka tahansa.
♥
Googlatessa kuvitusta 60-lukua käsittelevään luentoon löysinkin
yllättäen
oman haastatteluni 90-luvun kirjallisuudesta, Ylen
arkistosta puolen tunnin audiotallenteena. Se on yllättävän
sisältörikas 90-luvun katsauksena.
♥
Mutta kuinkahan arkistollisena voi olettaa
Ylen "arkistoihinsa" suhtautuvan?
Ovatko samat tallenteet saatavilla edes vuosikymmenen kuluttua?
Onko tekijänoikeusrike, jos kopioin itselleni Ylen omistaman tallenteen
omasta itsestäni?
Ja jos näin idioottimaisin kysymyksin paljastaa oman tietämättömyytensä
sähköisen median maailmasta, niin... "so what?".
Pian ainoa media jonka julkisuus jotain merkitsee on naamakirjan sijaan Wikileaks. ♥
Illalla kevään ensimmäinen jatkokoulutusseminaari, johon ennätän
lapsenhoitajan värväykseltä juuri ajoissa, fillarin ansiosta ja
vain hieman paleltuneena. Mutta yleisöä ei ole henkilökunnan lisäksi
kuin kaksi opiskelijaa. Hitto ja tuhat kertaa helvetti. Kommandopipossako
täällä pitäisi alkaa istumaan, jotta saisi opiskelijat kiinnostumaan
edes OMAN ALANSA TUTKIMUKSESTA?
17.2. To. Viime viikonloppuna alkaneen Oikean Talvisään ennustetaan
pysyvän Suomen ja muun Siperian päällä 2 viikkoa. Ehkä "ilmastomuutos"
pitäisikin suomentaa "ilmastoglobalisaatioksi" tai "ilmastokonservaatioksi",
sillä 20-30 asteen pakkaset konservoivat tämän maan armottomammin kuin
soinilaiset mustapaidat. Aika hidastuu - kun kaduilta hupenee puolet
DYNAAMISEN SUOMEN SELKÄRANGAN muodostavasta autoliikenteestä - ja
mitä tahansa saattaa tapahtua, kun maailman oletetaan jatkavan liikettään
samassa tahdissa kuin ennenkin. Tämän talven pakkasmysteereissä ennätys
on tältä aamulta:
"Pakkasen aiheutettua vain vähäisiä ongelmia torstaiaamun junaliikenteeseen, häiritsi pääradan liikennöintiä aamulla mystinen ongelma Riihimäeltä lähtevän junan kokoonpanon osalta." Yle 17.2.2011
♥
Sillä mysteerisintähän on se, että joku vielä voi nähdä jotain mysteeristä
VR:n touhuissa.♥
Mutta Suomen hidastuessa on harkinnallekin enemmän aikaa, ja esimerkiksi
tämän aamun Hesarissa on
Juha Sihvolan loistavan (ja rohkean, nykyilmastossa) analyyttinen kritiikki
"maahanmuuttokriittisyydestä", erityisesti siitä, miten moneen muotoon
tuota rakenteellista rasismia yritetään naamioida, jopa akateemiseksi
tutkimukseksi, kuten Milla Hannulan valtiotieteeksi naamioitu traktaatti.
♥
Näin vaalikeväänä on tietysti vaikea itse kenenkään välttää
politiikan punavalkoista kosketusta, edes yliopiston suljetussa maailmassa.
Enemmän kuin tietokirjani tai luentojeni keskeneräisiä osuuksia olen
miettinyt paria lausetta, joilla tiivistää oman kannatukseni
erittäin paikalliselle parlementtiehdokkaalle, Sinikka Torkkolalle.
Sinikalla on vahva krediitti paitsi yliopiston luottamushenkilönä
esiintymisissä myös tukiryhmässään, joten pelkästään mitä
tahansa "tasa-arvoisemman Suomen puolesta" -sitaattia ei voi omiin
kehuihinsa laittaa. Päädyin lopulta tällaiseen
poliittista diskurssia noudattelevaan aforismiin:
"Luottamus on valuuttaa, jonka yleinen arvo mitataan paikallisesti.
Luotan Sinikkaan ja äänestän häntä edustamaan yliopistoa, Pirkanmaata, Suomea."
19.2. La. Suomalaisten spefi-seurojen yhteistyötapaaminen on kasvanut vähitellen
alamme toiseksi suurimmaksi vuotuiseksi tapahtumaksi. Tähtivaeltaja-päivässä
ja Helsingin Kirjamessujen scifi-sunnuntaissa käy hieman enemmän ihmisiä, ja
kesäinen Finncon on tietysti omaa luokkaansa, mutta merkitykseltään tämä
Tampereen talvinen tapahtuma on kasvanut samalla kun seurojen yhteistyö on
tihentynyt ja organisoitunut.

Tänään talviuimareiden saunalle oli kertynyt peräti 70 hengen porukka,
pääasiassa Tampereen, Jyväskylän, Turun ja Helsingin aktiiveja.
Mukana uusista seuroista olivat kuulemma Lovecraft-seura ja Illuminati.
♥
Itse pääsin paikalle vasta epäviralliseen iltaosuuteen, kärräilimme Alman kanssa
auringon laskiessa mökin tungokseen, johon A onneksi vähitellen kotiutui. Tällä
kertaa hän oli ainoa lapsi paikalla, sen verran järkiinsä kaikki MUUT
perheelliset ovat pikku hirviöidensä suhteen tulleet.
♥
Talvisessa konventissa olosuhteet ovat olleet useimmiten
lähellä syvän avaruuden kokemusta, jäätävän pimeyden torjuvaa
liminaaliriemua ja kuplivan avannon aiheuttamaa kylmää kutkutusta.
Uudelleen rakennetussa saunassa löyly on onneksi lempeämpi kuin
edellisessä, joka sai ihmiset pihisemään lauteilla kuin punaiset kääpiöt.
Avanto on pitkästä aikaa oikea haaste, sahti sulaa suussa, jääpalat märkäsukissa.
Almakin tulee saunomaan äitinsä matkassa ja laulaa "Tuiki tuiki tähtönen".
Illan kruunaavat arpajaiset ja mr Halmeen klassinen standup-huutokauppa.
Kotiin kävellessä täysikuu, enää asteet tippuvat -25 lukemiin. Kuin talven selkä
olisi joukolla taitettu.
21.2. Ma. Talvi jatkuu taittuneenakin, kuulemma vielä kymmenen
päivää pitäisi sinnitellä ennen kuin hiukset voi ajaa pois ja
luopua villahousuista. Tänä aamuna mittari näytti -25, mutta
vanhemmat aikovat silti ajaa tänne Kuopiosta saakka kuin kevättä päin.
♥
Sunnuntai meni täysin videoboxiin suljettuna. Tilasin laatikollisen
Jack Bauer -jaksoja, jotta saisin jotain vieraannuttavaa etäisyyttä
(à la palkopeople) työyhteisöön, siis nykyiseen 63 hengen kompleksiin,
jonka sisällä käymme neuvotteluja "PAINOPISTE- JA VAHVUUSALUEISTA".
Ei se vaikeaa ole, mutta stressaavaa tavalla, jonka kolmen yliopistosta
poissa vietetyn vuoden aikana oli ehtinyt unohtaa - siitäkin huolimatta,
että pienen taloyhtiön kokouksissa ja osuuskunnan hallituksessa dialogi
ei ole välttämättä yhtään ihmis- tai käytännönläheisempää.
♥
Mutta Jack Bauer on pelastus. Painopiste- ja vahvuusalueista neuvoteltaessa
Jack tietää välittömästi mitä pitää sanoa ja tehdä. Viidenkymmenen vuoden
kuluttua Jack Bauer muistetaan epäilemättä työväenluokan viimeisenä sankarina,
sillä jo nykypäivänä työväenluokasta on jäljellä lähinnä pankki- ja
panttivankeja. Yliopistorakennus on sentään suunniteltu niin vauraan vankilan
näköiseksi, ettei heti voi päätellä, kumpia me olemme.
22.2. Vatsatautiepidemiasta alkoi kuulua uhrilukuja viime viikolla,
eilen se iski Saaraan, ja nyt vain odotetaan, milloin minä ja Alma
olemme vuorossa. Vielä tänään lapsen ainoa murhe oli se, ettei hän
voinut viedä päiväkotiin muumilaukkua, jossa hän olisi voinut kantaa
"Oman Lelun Päivä" -aarteensa, eilen isovanhemmilta saamansa
etnisen eli poliittisesti epäkorrektin poikanuken.
♥
Myös kirjallisuudentutkijoilla voisi olla kerran
lukuvuodessa "Oman Kirjan Päivä", jolloin juteltaisiin ainoastaan
kunkin rakkaimmista teksteistä. Mutta sehän ei mitenkään eroaisi
kaikista muista 364 työpäivästä?
23.2. Ke. Kamala päivä, joka sentään muuttui mielentyveneksi
illaksi. Alman vatsatauti oli alkanut eilen kotiin tullessa,
hirvittävältä näyttäviä kouristuksia, jotka johtuivat - Saaran
arvion mukaan - pikemminkin ummetuksesta kuin ripulista.
Mutta sellainen tämä helmikuun vatsatautibuumi kuulemma ollutkin,
että oireet ja tartuntatarkkuus vaihtelevat suuresti.
♥
Pikavierailun tehneet isovanhemmat jättävät jääkaapin täyteen herkkuja,
joilla kompensoida taudin iskemistä talouteen. Minun itseni vain on
lähdettävä herkkujen ääreltä tänään Helsinkiin saakka, eikä
siinäkään mikään suju hyvin, sen lisäksi, että vapaaehtoinen
matkanteko konkurssin partaalla hoippuvan järjestön puolesta
tuntuu siltä kuin menisi antamaan flunssapiikkiä selkärankansa
murtaneelle jättiläiselle. ♥
Onneksi järjestön hallitukseen on saatu viimeinkin aito talousihminen,
ja madonlukujen jälkeen järjestö näyttää pysyvän hengissä ainakin
muutaman ratkaisevan kuukauden... ja Suomihan on sellainen maa,
että jos selviää hengissä kesään saakka niin sitten selviää kyllä
syksynkin...♥
Kotimatkalla oma olo on parempi, etenkin kun tietokone yhtäkkiä
osoittaakin olevansa kunnossa. Menomatkalla se oli ilmeisesti
niin jäässä (repussa), että antoi omituisia ilmoituksia buuttauksen
epäonnistumisesta ja verkkokortin katoamisesta. Katselen läppäriltä
elokuvaa, vaunu on lähes tyhjä, koska kukaan ei uskalla matkustaa
VR:n iltajunalla näin hurjien pakkasten jatkuessa.
Ja meille free-journalisteille VR lupaa yhtä mukavaa matkailuvuotta
kuin Hitler ja Stalin omille vähemmistöilleen...
24.2. Tänään se sitten on
Journalisti-lehden skuuppina:
Lehdistöalennus loppuu junissa
Suurta yleisöä TÄMÄ temppu ei - osana VR:n kaoottisuutta - hetkauta,
mutta samalla tavoin kuin tämä muutos oli täysin ennakoitavissa
VR:n nykyisessä politiikassa, niin aivan SAMANLAISTA kohtelua
voivat odottaa muutkin VR:n kannalta marginaaliset tahot:
ennustan että vuoden sisällä opiskelijat menettävät samalla
tavoin alennusoikeutensa, että syrjäseutujen harvat ja
huonosti hoidetut junavuorot ensin yksityistetään ja sitten
lopetetaan, ja että VR:n nykyinen politiikka realisoituu
ulkoisen imagopaineen alla karjavaunu-strategiaksi: jos kerran
tärkeintä on junien kulkeminen, niin jokainen maksaa samasta
huonosta palvelusta saman verran samoilla yleisillä rataosuuksilla.
Toisin sanoen: kun tähän saakka VR:n politiikka on ollut asiakaslähtöistä,
niin vastaisuudessa se perustuu monopoliaseman tunnustamiselle ja
hyödyntämiselle, niin kuin kovan markkinapolitiikan ilmasto VELVOITTAA.
♥
Ja se, että alennus-etuuksien poistaminen aloitetaan juuri
huhtikuussa, osoittaa miten tiiviisti VR:n politiikka
noudattaa Suomen puoluepoliittista ilmapiiriä, siis tämän
kevään eduskuntavaaleja.
26.-27.2. Mielenkiintoinen viikonloppu, josta arkeen palaaminen
tuntuu kuin kevät hidastuisi pegasoksenlennosta konnankompasteluksi.
Lauantaina käyn pitkästä aikaa Helsingissä ihan vain omaksi ilokseni;
edellisestä moisesta reissusta onkin kuukausia jollei vuosia.
Aikataulu on niinkin tiivis, että minulla on valmiiksi tulostettu
kartta 54B:n reitistä Malmilta Pohjois-Haagaan, siis Kaukon ja
Marja-Liisan pöydästä Jaakon ja Sonjan eteiseen.
♥
Nuoren parin tupareissa on niin paljon väkeä, ettei eteiseenkään
mahdu kuin ensimmäisen tunnin ajan. Helsinki & sen ihmiset ovat
jälleen dejavu:n vastakohta kokemuksena, jotain minkä PITÄISI olla
hyvin tuttua, mutta en millään hahmota sitä, mistä vaiheesta
omaa (vaiko romaanihenkilöiden?) elämää kaiken voisi tunnistaa tutuksi.
♥
Sunnuntaina kotiin palattua saan vielä Saaralta lahjaksi itsenäisen
iltapäivän peliporukassa. Nörttifaktorini on vieläkin niin vahva
(tai YHÄ VAHVEMPI), että uusien lautapelien uudet konseptit laventavat
elämänpiiriä enemmän kuin eiliset bileet. Steve Jacksonin "The Stars
Are Right" on lähes cthulhumaisen sietämätön monimutkaisuudessaan, niitä
pelejä, jotka saavat pelaajan tuntemaan itsensä tyhmäksi - ja samalla
erittäin omaperäinen ja yksinkertainen peruskonseptiltaan.
Suomennettu lautapeli "Toledo" on sekin kiinnostava jo pelisysteemiltään:
tutut elementit useista muista peleistä mutta numeromieltä kutkuttavasti
omanlaisensa yhdistelmä, eräänlainen espanjalainen versio "Cayluksesta".
♥
En menesty yhdessäkään peleistä, mutta saanpahan tuntea olevani
oluella käyvä tekoäly, jonka ei tarvitse ajatella mitään tämänmaailmaista.
Ja neljässä tunnissa tekoäly ehtii simuloida koko älyllisen olennon historian.
Vision humanistin arkea seuraavasta tekoälykkäästä sunnuntaista on
tiivistänyt Vernor Vingekin:
"Later in the Q&A I asked him [Vinge] about the dangerous period when AI's are
smart enough to exterminate us but not yet wise enough to keep us around.
How long would that period be? 'About four hours,' said Vinge."
28.2. Hurja pakkasjakso (12 päivää) taittui viikonloppuna. Tänä aamuna
mittari näyttää vielä -11 astetta, mutta päivällä asteet ovat miltei
nollassa ja päiväkotiin saakka tuodut muutamat mukulat päästetään
viimeinkin pihalle leikkimään 2 viikon kylmäkaranteenin jälkeen.
♥
Myös yliopistossa on vapaavalintainen eli epävirallinen hiihtolomaviikko.
Käytännössä käytävillä on hiljaisempaa kuin jouluna. Itsekin voisin
hoitaa kaikki tarpeelliset asiat kotikoneelta, mutta työt tihenevät
mielekkääseen järjstykseen virkahuoneessa, saavat prioriteetin:
graduohjaus > työsuunnitelmat > luennonteko > lehtihaastattelu > lounas.
♥
Tällä tavalla olennaisimpaan asiaan eli lounaaseen voi käyttää rennon
täysituntisen, jutella Villen kanssa uusimmista sf-kirjoista, joiden
suhteen hänellä on paljon kehittyneempi maku kuin itselläni.
Toisinaan tuntuukin siltä, että scifi on ainoa elämänalue jonka
suhteen kellään ei voi olla mitään ilkeää sanottavaa ja nörtitkin
ovat pohjimmiltaan vain söpöjä. Mutta
Cheryl Morganin blogista
sai lukea viime viikolla aika uskomattoman ryöpytyksen siitä,
miten wikipedia kohtelee scifiä:
"Wikipedia, you see, is not intended to be a universal source of
information, but only a source of information about things that the
pathetic little tinpot dictators who maintain the site deem "worthy".
And one of those miserable shits is currently conducting a crusade to
remove all references to science fiction clubs because, you know, he can."
2011 - maaliskuu
1.3. Aamulla neljä tuntia laitoksella, iltapäivällä kolme tuntia
muuttoapuna, ja vielä illalla seminaarinkin takia neljä tuntia
laitoksella. Tällaisen päivän jälkeen olisin yhtä valmis eläkkeelle
kuin kaikki ne urbaanien pilkkatarinoiden 20-vuotiaat elämäntapatoipujat.
Oppituolin edeltävillä professoreilla on vielä 70-vuotiaanakin parempi
kunto kuin minulla alle viisikymppisenä.
♥ Onneksi muuttajaperhe oli
ns. ekologinen talous eli heillä oli vain 4 pakettiautollista tavaraa
per aikuinen. Kotiin päästyä jaksan siis vielä katsoa yhden jakson
Jack Bauerin tiimimotivaatiotarinoita ja puolikkaan jakson STNG:ä
Saaran kanssa. Sen sijaan että venyttelisin tai kehittäisin itseäni
ruumiillisen työn tuskaa maistaneena vassarina...
3.-6.3. Tukholman ja Uppsalan reissulla
Meriyhteys länteen on niin epätodellisen helppo, ettei sen
vaikeutuminen, talven todellisuus, käy käsitettäväksi ennen
kuin laiva alkaa täristä jääkenttään upotessaan. Ahvenanmaan
jälkeen avovettä on enemmän, mutta perillä Tukholmassa ollaan
kuitenkin tunnin myöhässä. Painelemme täyttä vauhtia läpi
metron ja juna-aseman lastenvaunujen kanssa, Maria juoksee
edeltä ostamassa lippuja, mutta sittenkin missaamme muutamalla
minuutilla aikomamme Uppsalan junan. ♥
Lopulta Uppsalaan päästessä olemme väsyneitä ja hieman kylmissämme. Minä
ehdin treffata professoriani Linné-kahvilassa, Saara ja Maria näkevät
varsinaista kaupunkiakin linnoineen ja kirkkoineen.
Takaisin
Tukholmaan lähdemme jo 16:n junalla, ehdimme etsimään goottihotelliamme
vielä valoisan aikaan. Rakennus on varmastikin kaupungin monipuolisin
majoituspaikka historialtaan (panimo, sairaala, kasarmi, vaivaistalo,
lopulta hotelli) ja hiljaisinkin, vieressään hautausmaa...

...ellei
taloon olisi päästetty myös suomalaisia humalaisia äijämatkustajia,
siis tuota ihmisryhmää, jolle on sentään oma käsitteensä nykyään:
"perussuomalaisia".
♥
Lauantai on kirkas ja tuulinen, aurinko lämmittää, mutta välillä
pohjoistuuli lyö taivaalta luntakin. Kaikesta hiihtolomien (sekä
Suomessa että Ruotsissa) aiheuttamasta turistimassasta huolimatta
Vanhassa kaupungissa on sentään suhteellisen hiljaista löytää
rauhallisia kahvipaikkoja.

Alma on meistä neljästä kaikkein
reippain ja nukahtaa tarpeen tullen sateenvarjorattaisiinsa, mutta
jo kahden huonosti nukutun yön jälkeen me muut olemme varsin
väsyksissä. Laivaan ja hyttiin pääsemme onneksi heti terminaaliin tullessa.
Juuri muuta erityistä ei tästä matkasta eli 30 tunnista Ruotsin
kamaralla ehdi jäädä mieleen kuin hautausmaan pitkät varjot ja
paikallisjunien käsittämätön tehokkuus. Kirjakaupoissa olisi ollut
edelleen alennusmyynnit meneillään, muttei niistäkään tarttunut kuin
McLeodin The Restoration Game, joka kirjailijastaan huolimatta
vaikuttaa raakilemaiselta YA-scifiltä, pahimmasta päästä.
No, onhan sekin tapa muistaa Ruotsi ja ruotsalaisuus.
7.3. Sopiva päivä vierailla viereisellä planeetalla puhumassa
scifin estetiikasta & fantasian harrastamisesta. Kangasalan
lukion äidinkielen tunnit ovat majoittuneet kylän kirjastolle,
mikä oppiaineen kannalta onkin ainoa luonteva vaihtoehto.
Ylipäänsä koulurakennusten luulisi olevan kiellettyjä tällaisena
postfoucaultlaisena aikakautena, mutta Suomihan on edistyksellisissä
asioissa se tsaristisin vaihtoehtohistoria, jossa puhelin keksitään
kumisaappaasta ja urheilumenestys vampyyritarinoista.
♥
Kangasalta palatessa huomaan aivan sattumalta Guardianin verkkosivuilla
pienen twiitatun uutisen: LOPPU ON LÄHELLÄ, sillä George R R Martin
julkaisee VIIMEINKIN seuraavan romaanin fantasiasarjastaan.
Martin on siirtänyt romaanin ilmestymistä jo viiden vuoden ajan,
ei suinkaan kirjallisten kiireidensä vuoksi, vaan vahvistaakseen
imagoansa fantsun alati kasvavilla markkinoilla. Loputtomien
oheistuotefigujen lisäksi hän on ahkerasti markkinoinut itseään
muille medioille ja vasta tv-sarjan lopultakin valmistuttua
(ensi-ilta huhtikuussa) hän (uskoakseni) otti käsikirjoituksen
kassakaapista ja julisti maailmalle
12.7. A DANCE WITH DRAGONS -romaanin julkaisupäiväksi.
♥
Aivan varmasti GRR Martinin megalomaaninen markkinastrategia
on vieroittanut häneltä kaltaisiani lukijoita, mutta laskelmissaan
hän on tietysti voiton puolella - eikä romaanisarjan kirjallinenkaan
taso ole VÄLTTÄMÄTTÄ pudonnut niiden vuosien aikana, jotka Martin
käytti ennemmin spämmäykseen kuin luomiseen.
Mutta maailmanluokkaa Martin alkaa olla myös oman kirjallisen
arvonsa hävittäjänä. Omituisin - tai säälittävin, miten vain -
käänne hänen imagotyöskentelyssään oli mennä äskettäin naimisiin,
ja ilmeisestikin vain siksi (?), että pahin kilpailija Neil Gaiman oli
tehnyt saman imagotempun vähän aikaa sitten.
♥
Okei. Erittäin todennäköisesti liityn itsekin uuden romaanin
ennakkotilaajiin. Oireet ovat ilmeiset - tilasin helmikuussa korvikkeeksi
Abercrombien fantasiaromaanin "Heroes", ihan vain blogikehujen perusteella.
Kirja osoittautui juuri niin kamalaksi bulkiksi kuin mitä
spefitiedostamisessaan horjuva harrastaja ansaitsee. Häpeän ja nautin.
Pyöri, Foucault, pyöri.
11.-12.7. Olen Helsingissä, seminaarihotellissa, kun maailma pysähtyy.
Tulen hotelliaamiaiselta huoneeseen lepäämään 9:n
maissa, kun BBC:n uutiset hypnotisoivat: Japanin maanjäristyksen
ja tsunamin uutisointi on niin kaoottista, että kyseessä täytyy
olla maailmanluokan mittakaavassa kammottavinta mitä 2000-luku
voi... tarjota? ...millä 2000-luku voi yllättää? ♥
Vaikka kammottavintahan tässä on juuri se, että mitään yllättävää
ei tapahtuneessa ole. Japani on riskiyhteiskuntana mallimaa niin
Suomelle kuin muillekin itsensä ylivakuuttaneille ja alitulkinneille
yhteiskunnille. Se on varautunut äärimmäisiin onnettomuuksiin sillä
ainoalla ohjeella mitä nämä yhteiskunnat voivat tarjota: käyttäydy
rauhallisesti ja seuraa viranomaisten ohjeita. Satoja tuhansia on
kuollut ja miljoonia tulee kuolemaan, jahka pahimmat riskipesäkkeet
eli ydinvoimalat alkavat paukahtelemaan, mutta mihinkään muuhun ei
IHMISTEN tarvitse varautua kuin olemaan rauhallisia ja seuraamaan
viranomaisten ohjeita.♥
Pakottaudun kuitenkin lähtemään hotellista ja palaamaan seminaariin.
Irvokasta on elää suomalaisena YLEn ja STUKin armoilla, sillä hotelli
ulkomaisine uutiskanavineen olisi oikeastaan ainoa virtuaalinen
kosketuspinta maailman todellisuuteen. Lisäksi on tietysti
netti ja sen välittämät uutistoimistot, mutta se EI ole lähelläkään
SITÄ todellisuutta, jossa meidän ihmisten on pakko herätä ja nousta ja
kasvattaa lapsemme. Jos YLE on aivan hukassa Japanin tapahtumien
uutisoinnissa, niin tekniikaltaan kuin osaamiseltaan - niin mitä sitten
voimme olettaa vaikkapa oman yhteiskuntamme poliitikojen pystyvän
AJATTELEMAAN ja TULKITSEMAAN tällaisista AIDOSTI GLOBAALEISTA
tapahtumista?
♥ Lauantain
puolella, kotona Tampereella, olen taas kahden lapsen kanssa ja
siten tuplasti erillään maailmasta. Vilkaisen tekstitelevision
uutiset 10:50, kun otsikko kertoo STUKin asiantuntevan rauhoittelun:
jäähdytysjärjestelmät Japanissa toimivat normaalisti eikä ydinreaktorin
sulamisesta ole huolta. Vain 15 minuuttia myöhemmin otsikot ovat
vaihtuneet ja STUKin asiantuntemus muuttunut: ydinreaktori on sulamassa
Fukushimassa ja räjähdys lähellä. Lähden lapsen kanssa pihalle, kevättä
on ilmassa ja asteet nollassa, mutta ketään ei liiku puistossa eikä
leikkikentällä. Kuuntelen siis radiosta mitä maailmassa todella tapahtuu:
STUKin johtajaa Jukka Laaksosta haastatellaan YLEn radiouutisissa siitä, miten
"vakava" Japanin ydinonnettomuus oikein on. "No, vakava ja vakava",
määrittelee asiantuntija NIIN TÄSMÄLLISESTI KUIN RISKIYHTEISKUNNAN
ASIANTUNTIJA TÄLLAISESSA TILANTEESSA PYSYY MÄÄRITTELEMÄÄN. Sitten tämä
ylimmäinen asiantuntija muistaa taas tehtäänsä ja toteaa, että hei, onneksi
tuuli puhaltaa parhaillaan merelle päin.
Jeah? Ja oliko tämä nyt loppukevennys vai Kuuluisia Viimeisiä Sanoja?
13.3. Su. Kun maailman mittakaavan katastrofi tapahtui Suomen aikaa
7:45 aamulla, niin YLEltä kului 33 tuntia ennen kuin se sai aikaiseksi
taustoittavan erityisuutislähetyksen aiheesta.
Mihin siis kansallista tv-kanavaa tarvitaan, jos se ei pysty hoitamaan
tärkeintä tehtäväänsä kansainvälisen uutistilanteen mukaisesti?
♥
Samaisessa lähetyksessä Suomen sisäministeriön edustaja, joku niistä jotka
vastaavat riskijulkisuudesta, ylisti japanilaisten "TURVALLISUUSKULTTUURIA".
Siinä vaiheessa uutiset ensimmäisen ydireaktorin tilasta olivat jo
paremmalla puolella eli säteilyvuoto oli ainoastaan lievä ja tuuli
puhalsi merelle päin. Lisäksi, VIRALLINEN uhriluku oli vielä niin
matalalla, että suomalainen virkamies voi vakavalla naamalla kehua
TURVALLISUUSKULTTUURIA, välittämättä niistä kymmenistä tuhansista
kuolleista, jotka ovat, ilmeisestikin, tämän "kulttuurin"
edellyttämiä luonnonuhreja.
Tänään sunnuntaina suomalaistenkin viranomaisten äänenpaino alkaa
muuttua, kun kiina-ilmiö uhkaa seuraavaa japanilaista reaktoria ja viralliset
uhriluvut ovat nousseet viisinumeroisiksi luvuiksi. ♥
Mitä tulee siihen "kulttuuri"-puoleen, niin haluaisin nähdä
miten nuo samaiset viranomaiset selittävät TURVALLISUUSKULTTUURIA
kansakunnalle
...jonka rikollisjärjestöt ovat yhtä kuuluisia kuin italialainen mafia..
...jossa kuolemanrangaistus on edelleen voimissaan..
...jossa aineellinen hyvinvointi edistää nuorten itsemurhia..
...jossa "turvallisuuskulttuuri" tuo ensiksi mieleen Hiroshiman ja Nagasakin..
Tai kysyttäisiinkö delfiineiltä ja valailta, mitä mieltä NE
ovat japanilaisesta turvallisuuskulttuurista?
♥
Ja vaikka tänään viimeisin uutinen (kello 13:46) ennustaa tuulen kääntyvän
Tokion suuntaan, niin toivon toki, ettei enempää käytännön demonstraatiota
tarvittaisi, ennen kuin suomalaisetkin viranomaiset tajuavat
tarvitsevansa ennemmin kulttuuri- kuin sotayliopiston kursseja.
14.3. Maailmanluokan katastrofi taitaa olla ainoa asia, joka
osoittaa miten saman- tai erilaisia valtiot toimijoina ovat.
Kansallisen itsekkyyden mittakaava on nähty pandemian yhteydessä, ja
omahyväisyyden laatukin paljastuu yksittäisen, nopean katastrofin
yhteydessä. Mitä tahansa uutisia Japanista välittyykin, toistavat
suomalaiset viranomaiset vain yhtä ainoaa asiaa: mitä tapahtuma
merkitsee MEIDÄN kannaltamme. Edes Eurooppaa ei toimijana ole
enää olemassa, kun vastakkain ovat globaali paljastus riskiyhteiskunnan
mielettömyydestä ja kansallinen hymistely. Tähän mennessä AINOA
asia, jonka kautta Japanin yhteys Suomeen on viranomaistenkin kielessä
mahdollista tunnustaa, on talousvaikutus. Uutislähetyksiin on ollut
pakko kutsua paikalle myös SPR:n edustaja, jotta aiheenkäsittelyssä tulisi
esille edes jokin empaattinen vivahde.
♥
Niinpä huolimatta siitä, kuinka monta ydinreaktoria vielä ehtii
poksahtaa ja miten monta kertaa tuuli kääntyä, ei Suomen viranomaisilla
ole muuta laadullista asiaa uutisissa kuin että meikäläistä avunantoa
ei Japaniin huolittu. Suomi olisi tarjonnut 50 riskinhallintapäällikköä
lähetettäväksi ydinlaskeuma-alueelle, mutta edes suomalaisesta jalopuusta
valmistetut fläppitaulut eivät jostain syystä kelvanneet japanilaisille.
♥
Tosin uutiset Japanista viittaavat siihen, etteivät sielläkään
viranomaiset osaa ja uskalla yhtään sen enempää kuin riskikollegansa
Suomessa. Ruoan ja veden loppuessa hyllyistä ja säteilyn iskiessä
miljoonakaupunkiin Japanin viranomaiset luultavasti ilmoittavat
kansalaisilleen, että nämä voivat viimeiseksi syödä turvallisuuskulttuurinsa?
♥
Lyhyemmin, lähemmin: miten tätä voisi sanoa YHDEKSI MAAILMAKSI tätä missä
me elämme, kun moisten asioiden tapahtuessa samalla planeetalla
mikään ei näkyvästi muutu täällä ja tässä, missä elämme?
Päiväkodissa lapset palaavat hiihtolomilta eikä niissä tai niiden
vanhemmissa näy kerrassaan mitään siitä, että maailma olisi
pysähtynyt ja murtunut. ♥
Verkkopankissa laskuja maksaessa olettaisi viimeistäänkin
kohtaavansa virtuaalisen ruuhkan, samanlaisen kuin kuulemma
apteekeissa jodiasiakkaiden rynnätessä jonottamaan osuuttaan
turvallisuuskulttuurista. Mutta ei. Verkkopankki toimii kuin
ennenkin eikä edes varoittele, että kohta kurssit alkavat
syöksyä, vaan muistuttaa että "rahastosäästäjänä voit hyödyntää
kisahuuman" - kolmen vuoden päästä alkavista olympialaisista.
TÄMÄ on se maailma jossa elämme: kisahuuma kolmen vuoden päästä
alkavista olympialaisista.
15.3.
"Voidaanko jo puhua katastrofista"? kysyy toimittaja.
Seuraa 4 sekunnin hiljaisuus, mikä suorassa radiouutisoinnissa
kuulostaa yhtä pitkältä kuin autioitunut autobahn.
Sitten asiantuntija tunnustaa: kyllä, voidaan jo puhua katastrofista
myös reaktori 4:n kohdalla.♥
Jos viime perjantaina alkaneeseen uutisvirtaan hyppäisi mukaan vasta
tämän päivän kohdalla, niin ihmeissään olisi, miksi asiantuntijan EDELLEEN
pitää pantata nimeämästä jotain reaktorin sulamista "katastrofiksi", kun
koko Japanin saari on yhtä ydintuhoaluetta, jossa "katastrofikin" kuulostaa
jo vähättelevältä kiertoilmaisulta. ♥
Mutta ei. Suomalaiset viranomaiset vetäytyvät bunkkereihinsa ja ehdottomasti
kieltäytyvät mainitsemasta muita skenaarioita kuin sen mistä vähimmillä
ihmisuhreilla selvitään. Toimittajat puolestaan yrittävät saada puristettua
edes jonkin VAIHTOEHTOISTEN skenaarioiden kuvauksen asiantuntijoilta, mutta
Suomessa sitä ei selvästikään irtoa. Niin totaalisesti nämä turvallisuus-
ja ydinvoima-asiantuntijat kokevat oman asemansa olevan uhattuina, jos
he tunnustavat ääneen ydintuhon pahimmat mahdolliset vaikutukset. ♥
Ja jotta kansalaisten huomio siirrettäisiin pois meidän omista ydinaikapommeistamme,
on ilmatieteen laitos päättänyt JUURI TÄNÄÄN julkistaa uutisvaroituksen
"kohoavista UV-säteilyarvoista kevään ja kesän aikana".
Se on niin ikävä sana tuo "säteily", että pahalle säteilylle on saatava
vanhat tunnistettavat kasvot (=aurinko) ennen kuin koko kansa taas muistaa, millaisia
säteilylähteitä (=ydinvoimaloita) sen asiantuntijat ovat sallineet rakentaa keskuuteemme.
16.3. Katastrofiuutisten kuudentena päivänä suomalaistenkin
viranomaisten puheisiin alkaa hiipiä hermostuneen rasistisia
sävyjä. Tämän aamun radiohaastattelussa (Yle1, 9:10) STUK:n
pääjohtaja Jukka Laaksonen irvaili japanilaisten "monimutkaisesta"
ja muodollisuuksiin keskittyvästä johtamisjärjestelmästä, minkä
vuoksi ydinreaktoreiden ongelmia ei päästä ratkaisemaan
"insinöörijärjellä". ♥
Kiinnostavin yksityiskohta tuossa radiohaastattelussa oli
se, että suomalainen pääjohtaja tavoitettiin haastatteluun
KIINALAISEN ydinvoimalan pihalta - näin toimittaja taustoitti.
Pääjohtaja Laaksosen sijainti tuskin kielii mistään IAEA:a
julkisivunaan käyttävästä salaliitosta, mutta osoittaa jotain
siitä, miten nämä virka-asemiin päässeet ydinvoimalobbarit
kiertelevät maailmalla presidentaalisissa edustustehtävissä.
Vaikka Laaksosta ei kuunnella maailmalla yhtä tarkkaan kuin
ydinvoimariskien asiantuntijaa, Olli Heinosta, hänen
lausunnoillaan voi olla yhtä isoa merkitystä niiden korvissa,
jotka kaupittelevat tuomiopäivän aseiksi rinnastuvaa tekniikkaa
maasta toiseen. Suomi on korkeateknologinen edelläkävijä,
vaikka helvettiin mentäisiin. ♥
Samaisen radiohaastattelun perään seurasi Yle1:ssä
poliitikkojen keskustelutuokio: Keskustan, Vihreiden ja
Perussuomalaisten edustaja oli ennätetty saada pöydän
ääreen kommentoimaan Japanin tapahtumien vaikutuksia
puolueiden energiaohjelmiin. Näistä kolmesta vain Vihreiden
Tynkkynen selvisi kunnialla - ja oli ylipäänsä ainoa (tumpelo
toimittaja mukaanlukien) joka tunsi faktat Suomen energiapolitiikasta.
♥
Perussuomalaisten edustaja Matti Putkonen puolestaan esiintyi juuri
niin kuin saattoi odottaa: "Jos Japanissa joltain katkee jalka, niin
ei täällä pidä ryhtyä kainalosauvoja ostelemaan." Ydinvoiman kotimaista
luotettavuutta Putkonen perusteli sillä, että "meillä on kallioinen
tuota pohja". ♥
Yeah. Väyrynenkin alkaa kuulostaa rakettitieteeltä näihin persuihin verrattuna.
Hyvät kansalaiset, nöyrä pyyntöni onkin, että äänestäkää ihmeessä
persut eduskuntaan niin jokainen päivä on pahkasikapäivä!
18.3. Lapsenkasvatuksen apuna on kaikenlaisia idioottimaiselta
kuulostavia peukalosääntöjä, jotka elävässä elämässä osoittautuvat
yhtä ratkaiseviksi kuin se, katkaistaanko pommitrillerissä ensin
punainen vai sininen johto. Eräs säännöistä kuuluu, opin juuri,
että lapsen synttärikutsuille saa kutsua vain yhtä monta lapsivierasta
kuin päivänsankari täyttää vuosia. ♥
Mutta jostain syystä tätä kultaista sääntöä ei noudatettu tänäkään
vuonna meidän perheessämme, vaan paikalle tuli tuhatpäiseltä vaikuttanut
joukko gremlineitä. ♥
Onneksi illan päätteeksi saimme vieraiksi myös Matin ja Samin, jotka
olen tuntenut yhtä pienestä kuin mitä Alma täytti nyt vuosia.
He toivat perhetapahtumaan historian syvyyttä, sen lisäksi, että
pääsimme testaamaan uusinta aikuisten lautapeliä, Torresia, neljällä
pelaajalla. Great! Haaleaa valkkaria, rosoista lautapelistrategiaa,
ja päivänsankari sopuisasti omaan huoneeseensa nukahtaneena. Mitä parempaa
säännöttömyyttä voi lapsen synttäreiltä toivoa?
19.-20.3. Viikonlopun mediatapahtumat voi kiteyttää yhteen otsikkoon:
"Where are the UN resolutions to protect civilians in Bahrain?"
Eilen emme avanneet lainkaan televisiota ja viikon sanomalehdetkin ovat
tulleet hieman nykien. Japanin ja Libyan tapahtumat päivittyvät enää
maailmanmarkkinoiden pakottamaa yllätyksetöntä tahtia, joten sinänsä
sama, seuraako niitä kerran tunnissa vai viikossa - että pitäisikö
onnettomuusluokitus nostaa nelosesta viitoseen vai viitosesta kuutoseen,
kun tuontisushikin alkaa tikittää kuin maailmanlopun vieterikello. ♥
Lauantain satoi lunta ja sunnuntaina maassa on paksu kerros puuterimaiseksi
muuttunutta talvea, vaikka aurinko paistaa lähes polttavana. ♥
Vielä kertaalleen alamme järjestellä aktiviteettia keväälle, toukokuulle
olohuoneconia, ja mainostaa muiden tapahtumia. Vielä pitäisi päättää,
tarjoaisinko spefi-kirjoittajakurssia opistolle myös ensi lukuvuodeksi
vai voisiko saman työmäärän käyttää ennemmin vastaavan kirjoittajaoppaan
tekemiseen?
21.3. Ma. Tänä aamuna STUK:n ylijohtaja Laaksonen oli viimein
saatu myös Suomen kamaralle. Ehkä ei olisi pitänyt. Laaksonen
kommentoi yhtä ylimielisesti Japanin polttoainesauvojen paljastumista
kuin Kiinasta tavoitettuna, mutta kotimaisten voimaloiden riskeistä
hän ei suostunut edes puhumaan riskeinä. ♥
Ylipäänsä voimaloiden ja niiden riskien suhteen ARVIOINTI on se sana,
joka eniten tuntuu ärsyttävän STUK:n edustajia. Viime viikolla joku
niistä suostui sanomaan, että AIEMPIA ARVIOINTEJA on
tutkittava uudelleen, mutta mitään uutta arviointia ei
tarvita. Poliitikkojen ehdottamat "stressitestit" voimaloille
saavat STUK:n äijäviisaat niin raivon partaalle kuin kyse olisi
heidän henkilökohtaisten sauvojensa paljastumisesta. ♥
Kansalaisena olisi kuitenkin syytä huolestua jo siitä, että
SÄTEILYTURVAN ylimmäisenä vastuuhenkilönä on sellainen päällikkötaho,
joka ei suostu keskustelemaan oman alansa riskitekijöistä. Kun
toimittaja esimerkiksi tämän aamun lähetyksessä (klo 9:n tienoilla, Yle1)
yritti tiedustella Laaksoselta, miten todennäköisenä hän pitää Risto
Isomäen visioita Loviisan ydinvoimalan puutteista (meriveden nousua
ei ole huomioitu, vartiointi on vaillinnaista), ei Laaksonen suostunut
vastaamaan suoraan kysymykseen muutoin kuin Isomäen henkilöä pilkkaamalla.
♥
Jep, Laaksonen on varmaan POLIITTISESTI oikea henkilö STUK:n palopäälliköksi,
mutta muuten hän on itseään isompi riskitekijä kun kyseeseen tulee
suomalaisten luottamus niihin aikapommeihin, joita STUK käy siunaamassa
milloin mihinkin kolkkaan maailmaa.♥
Iltapäivällä jatkan varusteluja vaalien jälkeiseen elämään
eli käyn uusimassa passini. Jos kansallissoinistit pääsevät
valtaan, ei ihmisille ole juuri muuta vaihtoehtoa kuin
jättää tämä maa ja lähteä länteen (?) etsimään jotain parempaa.
Niin ovat esi-isät tehneet aina ennenkin, onpa syy ollut
sitten millaisesta taantumasta tahansa. ♥
Voi tietysti olla, että kansallissoinistit hallitukseen päästyään
ensi töikseen sulkevat Suomen rajat. Mutta siihenkin olemme
varautuneet: S ilmoitti meidät purjehduskurssille, jotta
mahdollisuutemme livahtaa tutkan alta yli Itämeren ovat
ainakin hieman paremmat kuin muilla hyvinvointipakolaisilla. ♥
Passin hakeminen tuntuu sinänsä absrudeimmalta osalta näitä
maastalähtösuunnitelmia. Luulottelen, että poliisitalon virkailija
istuttaa minut valkoiseen huoneeseen, selailee kiireettä papereitani
ja huomauttaa että Soikkeliltahan on näköjään otettu sormenjäljet aiemminkin.
Vaan passin, tuon länsimaisen elämäntavan tärkeimmän luottopaperin saa
nykypäivänä yhtä nopeasti ja helposti kuin kirjastokortin. Luukulla istuva
virkailija ei ehdi juuri edes vilkaista hakijaa, kiinnostuneempi hän on
tämän biometrisestä eli digikelpoisesta jakojäännöksestä. Minä häivyttyy.
23.3. Ke. Aamun Hesarissa joku valitti hartaasti päiväkotien
kolkosta ilmapiiristä ja siitä, miten vanhemmat eivät edes
halua nähdä, miten niissä todella hoidetaan heidän kakaroitaan.
Taisipa olla taas helsinkipitoinen valitus. Todellisuus ainakin
meidän lapsemme päiväkodissa on aivan muuta: lapset istuvat
kiltisti järjestyksessä odottamassa aamunavausta ja vanhemmille
raportoidaan tunnollisen tarkasti miten heidän oma mukulansa
on pärjännyt viime päivinä, niin sosiaalisesti kuin kasvukelpoisena
yksilösuorittajana. ♥
Voisi tietysti sanoa, että päiväkoti on YHTÄ EPÄONNISTUNUT meidän
lapsemme kasvatuksessa kuin me vanhemmat, kun se ei ole saanut
Almaa sosiaalistumaan muihin lapsiin. Mutta kun päiväkodit sentään
ovat viime kädessä tarkoitukseltaan parkkipaikkoja, riippumatta
siitä kuinka hyvää (Tampereella) tai huonoa (Helsingissä) hoitoa
niissä saavat, niin syyllistävä sormi pitäisi osoittaa kyllä
nykypäivän ihmis- ja lapsikäsitykseen yleisesti. Eli vielä
kerran kiusata ihmisiä sillä perimmäisellä kysymyksellä: miksi
helvetissä niitä kakaroita ylipäänsä pitää tehdä, jos niille ei
ole muita omia paikkoja tässä yhteiskunnassa kuin parkkipaikkoja?
24.3. Ilmastomuutoksen vaivaamassa maailmassa yhä useammin päivän
tyypistävä sää ei perustukaan siihen, mitä tavaraa taivaalta
tulee, vaan millaisella VOIMALLA se tulee. ♥
Sama pätee mediailmastoon. Medialla on valmiit sapluunansa
uutisille, riippumatta siitä, kuinka monta tuhatta kuolee
Libyan taisteluissa tai kuinka monelta miljoonalta japanilaiselta
loppuu juomavesi. Ratkaisevaa on vain se, millaisella voimalla
uutinen saadaa milloin puhallettua lävitse laitteista - sillä
kunkin uutisen perimmäinen merkitys on siinä, miten nopeasti
se tekee tilaa SEURAAVILLE UUTISILLE. ♥
Ja tämäkin on toki todettu aiemmin, mutta ei näin korostuneesti:
media ei ole mesitsi vaan massage, hiekkapuhallettua hierontaa
kaiken nähneiden länsimaisten kuluttajien kasvoille.♥
Viimeiset viattomat median uhrit ovat savolaiset.
Tulipa taivaalta muutama lumihiutale enemmän tai puhalsipa
tuuli normaalia lujemmin, niin tuhannet savolaiset jäävät
ilman nettisähköä. Tänään ne olivat yrittäneet uutta ennätystä
ketjukolarissa: SATA AUTOA samaan läjään Kallansilloille,
koska savolaiseen sumeaan logiikkaan ei sovi ajatus, että
jokin voisi ehdottomasti pysäyttää tai lakata toimimasta.
24.-26.3. Vilkas vieraista tämä viikonloppu. Torstaina yöpyivät
ystävät J&S, perjantaina kirjailija A, ja lauantaina mummo H.
Lopulta pääsimme itsekin kyläilemään, olohuoneteatteriin eli
Tilassa-nimiseen kahvilaan aivan kodin lähellä. Kummi T oli
ohjannut sinne näytelmän, joka oli mukavan rosoinen ja
improttu huolimatta ammattilaistyöstä - ja vieläpä scifiä
teemoiltaan. ♥
Yhtä hyvä onni meillä ei ollut torstaina, kun yritimme
löytää näytelmän, johon olisimme vieneet hesalaisvieraamme.
Tampere on oikeasti tavattoman surkea teatterikaupunki,
sillä laitosteattereissa pyörii lähinnä samanlaista junttifarssia
ja -musikaalia kuin Hesassa, eikä pienten näyttämöiden muutamiin
harvoihin esityksiin pääse jollei osta koko esitystä
kuukautta aiemmin.♥
Yhtään paremmin ei mene, tietenkään, muulla kulttuurilla, joka
yrittää mahduttautua noiden massaproduktioiden väliin. Lauantaina
STk:n propellipäät järjestivät Pispalan kirjastossa scifiä ja sen
ateljeekritiikkiä käsittelevän tilaisuuden, johon yleisöosallistuminen
oli nolla. Paikalla olivat tietysti järjestön omat skihviuskovaiset,
sekä uskomattoman hieno näyttelykokoelma lajin klassikoista (myös
bulkkiosaston tunnetuimmista, kuten alla kuvasta näkyy). Jos vain
hinnasta olisi alkanut neuvottelemaan, niin tämä olisi ollut
elämäni paras tilaisuus perustaa scifi-divari.
Nyt ehdin kerätä laatikoista
sylin täyteen kirjoja ennen kuin muistin vilkaista hintalappua seinällä:
vitonen pokkareista ja kymppi kovakantisista. Niinpä ostopino hupeni
nopeasti kahteen kirjaan: Silverbergin mielenkiintoisesti koottu
vaihtoehtohistoria "Roma Eterna" ja Robinsonin ilmastomuutostrilogian
puuttunut päätösosa. Ennuste niiden lukemisaikataulusta lienee 'joskus
kesällä'.
27.3. Su.
Tuuli jatkui kylmänä ja kovana neljä päivää eikä keväästä näkynyt
kuin etäisiä valomerkkejä. Tänään on tyynempää, mutta S ja A hieman
sairaana, lapsella jatkuu ummetus jo kolmatta viikkoa, joten pysymme
sisätiloissa. Kaikenlaiset deadlinet suhisevat lisäksi vastaan, kun
maaliskuu kohta loppuu... tuntuu kuin oman elämän arviointi olisi
yhtä mielipuolista veikkailua kuin japanilaisen ydinvoimalan
säteilyarvot, jotka voivat heittää KYMMENEN MILJOONAN kertoimilla. ♥
Hitto miten helppoa insinöörin hommat ovatkaan! Ihan sama laskeeko
arvoja auton vai ydinvoimalan päästöille, numerot voi ravistaa
kimonon hihasta ja antaa sakepäisiä varoituksia EVAKUOIKAA TÄMÄ
PLANEETTA. ♥
Ja kaikkein helpoin on duuni kuvainnollisiin johtotehtäviin päässeellä
insinöörillä, niin kuin STUKin Laaksosella, jonka ei tarvitse antaa
arvioita muusta kuin vieraiden kulttuurien uskottavuudesta. Jep, tällä
menolla Laaksosessa on ydinainesta persujen pressaehdokkaaksi.
| |