Tämä päiväkirjamuotoinen raportti on tehty In Nomine: Maleficos non patieris vivere -pelin
tapahtumista 5.5.2007 Kangasalan Kisapirtillä eli Valkoisen Hirven majatalossa

 

KILTIN INKVISIITTORIN PÄIVÄ

OFF-GAME

Olen pelannut ennenkin kieroja pappeja, larpissa ja ropessa, mutta Gerbald Truchtlip oli ensimmäinen hurskas kirkonmies, jonka nahkoihin yritin mennä. Hänen ainoaksi huonoksi piirteekseen oli ilmoitettu suvaitsemattomuus, jota pyrin terävöittämään vartioimalla hänen uteliaisuutensa ja sosiaalisuutensa rajoja: kuittailin tapaamilleni henkilöhahmoille heidän sukupuolestaan, uskonnostaan ja rodustaan.

Peli oli erinomaisen huolellisesti järjestetty ja Kisapirtti osoittautui pelipaikkana riittävän isoksi ja syrjäiseksi. Keskisuureksi (n. 30 pelaajaa) larpiksi järjestelyt toimivat myös juonien ja hahmojen rakennuksessa, tosin seurueita yhdistäviä metajuonia jäin kaipaamaan. Ilmeisesti myös hahmojen motivaatio jätettiin paljolti pelimaailman luonteen varaan, koska pelaajille ehdotettiin että nämä itse keksisivät jotain "arkisia tavoitteita" luodakseen interaktiota muihin hahmoihin.

Itse kuulin vasta juuri ennen pelin alkua, että tässä In nomine - maailmassa esiintyy enkeleitä ja demoneita, joten osasin odottaa taustalla tapahtuvan enemmän kuin maallisista aikomuksista kävi ilmi. Eipä tieto olisi pelin valintaani vaikuttanut, pikemminkin päinvastoin, vaikka kiinnostukseni fantsuun on virittynyt vähän eri taajuudelle kuin tällaisia enkelit vs demonit -pelejä harrastava Buffy-sukupolvi.

Peli rytmitettiin perinteiseen tapaan isoilla ulkopuolelta tulevilla uutisilla, kuolemantapauskin nähtiin mysteerin luomiseksi. Tältä kaikelta puuttui yhtenäinen kehys, mutta kyllähän ne tunnelmaa tiivistivät. Itse aloin väsähtää jo pelin puolivaiheessa, kun en keksinyt mitä tehdä, siitäkään huolimatta, että hahmollani oli paljon sosiaalista liikkumistilaa inkvisiittorina. Tämä johtui enemmän off-off-game-vieraudentunnoista kuin pelin sisäisestä staattisuudesta.

Edellisenä iltana olin ollut katsomassa Pirkko Saision uskonnollista komediaa "Kuume", jonka repliikeistä saikin siteerattua sopivia ajatuksia teologisiin väittelyihin, mm. fransiskaanien kanssa. Myös lukemani inkvisitiokirja vaikutti siihen, mitä ja miten halusin pelata. Hahmotiedoissa oli neuvottu, että isä Gerbald haluaisi juuria "pahuutta" inkvisition edustajana, mutta kirjan mukaan 1200-luvulla inkvisition päällimmäisin huoli koskin uskon _puhtautta_. Koin Gerbaldin dominikaanina oman aikansa politrukkihurtaksi, Stasi-upseeriksi.

IN-GAME

Gerbald Truchtlip saapui Valkoisen Hirven majataloon hämmentyneenä, mutta päättäväisenä: juuri ennen perille tuloa hän oli löytänyt merkkejä noituudesta, mikä inkvisiittorille merkitsee samaa kuin tuore saalinlöyhkä ajokoiralle. Työhönsä Gerbald suhtautui kuitenkin säntillisesti, verrattuna hänen nuorempaan virkaveljeensä isä Harmanniin, joka vaikuttaa nauttivan ihmisten pelottelusta. Niinpä Gerbald laitatti noituuden merkeistä tärkeimmän säilöön majatalon kellariin. Myrkkypullo ja pergamentinliuska eivät sitten, lopultakaan, tulleet nekään kovin hyvin tutkituiksi.

Enemmän aikaa Gerbald käytti kirkollisiin keskusteluihin sekä kristittyjen että kilpailevien veljeskuntien kanssa. Koska majatalo sijaitsi suositun pyhiinvaellusreitin varrella, paikalla piisasi monenlaista hurskasta sielua - ja hurskastelijaa. Huolestuttavin merkki aikakauden sielullisesta mädännäisyydestä oli se, että inkvisition näkeminen ei herättänyt ihmisissä halua tulla itse tunnustamaan syntejään, tai, varsinkaan, naapureidensa syntejä.

Kun majatalossa tapahtui kuolemantapaus, melkoisen selvältä vaikuttanut myrkytys, päätyi vastuu kuoleman tutkimisesta isä Gerbaldille. Tässä hän eteni ja onnistui kömpelösti, sillä edes käsi Raamatulla eivät haastatellut kristityt tuntuneet kertovan koko totuutta. Lopulta uutinen paavin kuolemasta romahdutti kaiken, minkä pohjalle inkvisitio oli rakentunut. Toisenlaisissa, toiveikkaammissa olosuhteissa se olisi saattanut johtaa Gerbaldin ajattelemaan myös mahdollisuuksia kirkon täydelliseen uudistamiseen. Syrjäisen saksalaiskylän ja ventovieraiden ihmisten keskellä tällainen ei tullut Gerbaldille mieleen.

Inkvisitiosta voisi tulla tae uskonnon yhtenäisyydelle - "elävän sanan" opettamiselle ja pohdiskelulle ylhäältä alaspäin, jopa kielestä riippumatta. Lähimmäksi tätä tavoitetta isä Gerbald pääsi tavatessaan tarinankerääjänaisen: jos inkvisitiolla olisi avustajinaan tällaisia ihmisiä paikkakunnilla, tuumi Gerbald, kirkko voisi saada tuoreempaa tietoa valon ja pimeän voimien kamppailusta kuin mitä edes rippikopissa on mahdollista.

Lopulta tuo omituinen päivä päättyi täyteen kaaokseen, kun majatalosta poistuva temppeliritareiden seurue alkoi käyttäytyä kuin järkensä menettäneinä. Mutta isä Gerbald ei aikonut paeta minkään demonisten merkkien edessä vaan jäädä majataloon kohtaamaan vaikka itsensä pääperkeleen...


Valokuvia kyseisestä larpista

Takaisin roolipelisivulle | Soikkelin tekstien arkisto | Soikkelin virtuaalinen koti | Soikkelin Bittien Saaristo