Akvaariorakkaus - sinivalkoisen orgasmin jäljillä =============== ** Ihan pikkuruisia, hyvin maustettuja spoilereita luvassa ** Ihmettelen vieläkin mikä "Akvaariorakkaudessa" oli niin miellyttävää, ja miksi en tykännyt "Veturimiehet heiluttaa"- filkasta. Ei toinen ole toista taitavampi leffaestetiikassa eikä toisen tarina töki enempää vastaan - eikä syy voi olla ees siinä, että "Akvaariorakkaus" on uskoakseni ensimmäinen suomalainen leffa, jossa parittelu tapahtuu kirkkaassa valais- tuksessa ja hyvin selkeästi ja kauniisti esitettynä, tai että Tenavatähden laulua leikataan kovaan jenkkipornoon. Syy täytyy olla erilaisessa kohtausten rakentamisessa. "Veturimiehissä" luotettiin henkilöhahmojen vetovoimaan, homososiaalisuuden rentoon viehätykseen. "Akvaariorakkaus" toimii tilanteita rakentaen, luottaa koko ajan kuvan komposition imevyyteen ja kertoo, että ihmissuhde on tilan- teiden varassa eikä elämää suuremman kertomuksen. Ennen filkkaa tuli uusin kuvaleikin neronleimaus, farkkumainos, jonka musiikkivideoestetiikka on niin häikäisevän upeaa, että ajattelin katkerana filkan alkutekstejä katellessa, että hohhoijaa, miksi sitä kiusaa itseään toistuvasti suomalai- sella elokuvataiteella, joka on yhtä yksinkertaisen sööttiä kuin 60-luvun värikuvat kotialbumeissa. Sitäkin enemmän olin sitten yllättynyt ja pikkuisen lumottukin kun "Akvaariorakkaus" oli ees hieman enemmän kuin normaali suomalainen, taitava mutta hengetön leffakooste siinä miten se sijoitteli henkilöitä kuvaan ja miten rakensi tiloja tunnelmaksi ihmisten ympärille. Erityisesti värien ja valojen käyttö tuo filkkaan persoonallisen tunnelman ja saa pienet osuvat rinnastukset herättämään ajatuksia helvetin hyvin, tarkoitan erityisesti silta-lossi-matka -rinnakkaisuutta (eikä tämä spoilaa mitään). Hyvinkin fraasimaisista kohtauk- sista Olsson ottaa irti hitusen enemmän, ja silloin kyllä osa ansiota menee Härkösen kirjan henkilökuville; esimerkiksi Saaran pikkuveljen henkilökuva. Akvaariosymboliikka on tietysti aihe erikseen, se on hoidettu sopivan pienin elein, esimerkiksi siinä kohtauksessa jossa Saara tuijottaa keittiön ikkunaan kaverin pannessa alapäässä ja kuva leikkautuu ikkunan ulkopuolelta Saaran kasvoihin, jolloin tulee yhtaikainen ajatus: Saara katsoo ikkunassa peilikuvaansa, mutta samalla maailma katsoo häneen ikkunasta, hän on itse asettanut itsensä akvaarioon! Alkuosa filkkaa tökki vastaan, koska ihmistyypit ovat juuri sellaisia mitä kaikesta sydämestään inhoaa ja kiertää, eivätkä todellakaan muistuta Härkösen kirjan henkilöitä. Mutta Härkösen romaani on muutenkin kaukana leffan maail- masta, ja erittäin hyvä niin. Jos akvaariokala olisi jätetty pois ja henkilöiden nimet muutettu niin juuri kellekään ei olisi tullut mieleenkään, että kyseessä on Härkösen "Akvaario- rakkauteen" pohjaava leffa (jos siis leffan nimikin olisi eri..). Vähitellen leffan ihmisiin tottuu, ei ne kauheen sympaattisiksi käy, mutta niiden rakkaustuskissa kokee niin paljon tuttua, että suhteen muutoksia seuraa. Kaikki mikä Härkösen kirjassa oli Tamperetta ja voitaisiin katsoa jonkinlaiseksi idylli- tai ideaali- kuvaksi Tampereen boheemisuudesta (?), on Olssonin leffassa muut- tunut hesalaiseksi pikkujuppiudeksi. Helsinki on tän tarinan akvaario ja siksi se vähitellen lakkaa tökkimästä vastaan, että henkilöiden täytyy olla kauniita ja freesejä, vielä silloinkin kun ne nousee aamulla sängystä yön naituaan. No kumminkin, _tää_ on herraties kuinka pitkään aikaan eka suomalainen leffa jolle näyttäisi vihreää valoa, että kannattaa katsoa, ja aivan kuten Allenin uusimman leffan suhteen, on erittäin terapeuttista katsoa tää filkka miehensä/naisensa kanssa. Seksi on in, mutta toisistamme olemme aina vähän out, ja sittenkin toivoa on, sanoo Olsson tyylilleen optimistisesti. Pidin myös kovasti niistä pienistä surrealistisista väläyksistä jotka Olsson surutta liimaa leffaansa - hän pistää ne just oikeaan kohtaan, siihen epämääräisyyden tilaan, jossa ei tiedä mitä tästä suhteesta tulee, erotaanko aamulla vai mennäänkö kesällä Italiaan. Tätä kyllä mietin: vaikka filkka on kielletty vain K 16 - helkkarin hieno juttu sekin - oli teatterissa paljon vanhempaa väkeä. Tulivatko ne nähdäkseen mitä nuoriso duunaa, miten ne nai, vai etsivätö ne tosissaan onko suomalaisessa leffassa vielä mitään toivoa? -- mg "jambileirin kolkkapoika" soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto