================================================================== Lyhyesti: "Angel baby" on australialainen, patologisoitu, mutta liikaa selittelemätön versio postmodernin ajan hulluista rakastavaisista. Eroottisuudessaan söötti, mutta keskiluokalle luimuilussa kulunut ja helposti juonitettu; loppuu juuri sellaiseen pattiin kuin arvata voi. Vain käenpesä-aiheista kiinnostuneille. ================================================================== Menin katsomaan "Angel babya" siinä toivossa, että leffa jatkaisi jotain siitä lumosta, joka osin jäi kesken tai täyttymättä "Breaking the waves"-romanssissa. Vaikka filmeissä on samoja, riehakkaan humaanisuuden ja veikeiden hymyjen kukoistavia hetkiä, on "Angel baby" kuitenkin heppoinen verrattuna moneen muuhun elämää suurempi romanssi -elokuvaan. Esimerkiksi Pont-Neufin rakastavaiset" tuntuu tähän verrattuna suorastaan vuosisadan kuvalta, iloineen ja suruineen, taakkoinen ja lupauksineen. Voi tietysti toivoa hurskaasti, että tällaiset "Angel babyn" (1995) kaltaiset elokuvat rohkaisevat niin kertomataiteen harjoittajia kuin kuluttajia etsimään erilaisia parisuhdetarinoita kuin mihin romanssin perinne on keskittynyt: ei säätyrajojen, ennakkoluulojen tai maantieteellisten etäisyyksien ja sosiaalisten vaikeuksien ylittämiseen keskittyvää rakkauskertomusta, vaan tarinaa ihmisistä, jotka eivät enää tunnista muuta mieltä tai johdonmukaisuutta ympäriltään kuin sulkeutua yhteisesti tuettuun idylliin. "Angel baby" on rohkean realistinen siinä miten se käsittelee kahden psyykelääkityksellä käynnissä pysyvän ihmisen rakkautta, mutta myös häiritsevän romanttinen; nainen ja mies ovat kasvoiltaan valahtaneita, hyvin näyteltyjä hahmoja, mutta heidän kehonsa ovat kuitenkin kuin nuorten jumalten ja heille löytyy ihmeen paljon ymmärrystä läheisistä. "Angel babya" katsoo väistämättä siihen nähden miten pieniin asioihin ihminen on valmis tarttumaan löytääkseen jotain henkilökohtaisesti arvoituksellista tästä maailmasta, joka tuntuu liian valmiiksi ja liiaksi muita kuin itseä varten järjestetyltä. Idea "Onnenpyörä"-ohjelmasta jumalallisten sanomien välittäjänä on traagisen hauska, eikä siitä revitä kuitenkaan tyhmiä vitsejä, vaan leffa on kaiken aikaa henkilöidensä uskon ja innostuksen tasolla. Mitä sitten jää uupumaan elokuvana? Syy tehdä tämä elokuva sellaisten "kaksi lensi yli käenpesän"-tarinoiden lisäksi, mitä olemme jo nähneet em. filmien ohella, esim. "Betty Blue", "Stanley & Iris" tai "Benny & Joon". Myös näyttelijävalinnoissa on menty liiaksi keskitietä. John Lynch miespääosassa on vaisu valinta vieraiden äänten kiusaamaksi, atk-hommissa loppuun palaneeksi hörhöksi; Jacqueline McKenzie sen sijaan on hyvinkin uskottava "kumpi meistä on hullu" -myhäilyineen. Ou jee, virnistyksissä hän vetää vertoja "Breaking the waves"-leffan Emily Watson. Elokuvallaan debytoiva Michael Rymer ei anna lupauksia erityisen katu-uskottavasta ohjaajasta, vaikka hän sellaista tuntuu tavoittelevan (ja mihin myös leffan ääniraidan komeasti aloittava "Spirit in the sky" yrittää johdatella). -- ##################### "Monista syistä parittelu ################ M.G. Soikkeli eri fenotyyppien välillä Tanssi csmaso@uta.fi ei aina tapahdu sattuman- pieni transsi ##################### varaisesti." ################ Soikkelin elokuva-arkisto