========================================================== Lyhyesti: "Armageddon" on yhtä kuin "Con Air" avaruudessa: joukko hulttiomachoja pullistelee tällä kertaa avaruuspuvuissa pelastaakseen planeetan asteroidilta. "Deep Impactiin" verrattuna leffa on saman teeman käsittelijänä vieläkin konservatiivisempi ja melskaavampi, mutta avaruusvisioissa on muutamat efektikomeat hetkensä. ========================================================== On ällistyttävää, että Hollywood ei ole patentoinut tarinaa, jossa päästään totaalisesti puolustamaan amerikkalaisia perusarvoja, kun 'koko maailma sellaisena kuin sen tunnemme' on uhattuna. Mitkä tahansa teknologian arveluttavat tuotokset menevät siinä yhteydessä täydestä, mukaanlukien öljynporaus ja ydinaseet ja hyperkallis avaruuskilpailu - kun planeettaa uhkaa avaruudesta lähestyvä hiidekivi, eräänlainen "Rock" (1996), jonne hulttiomachot kelpaavat yksipiippuisine laitteineen tekemään duuninsa. 'Se ampui ensin, nyt me vastaamme¹ on ihmiskunnan vastaus kosmiselle nopalle, eikä siis ihme että "Armageddonin" (1998) kertojanäänenä piipahtaa elokuvan aluksi Charlton Heston, kaikkien nykyisten hollywoodmachojen kantaisä ja kansallisen kiväärijärjestön puheenjohtaja, konservatiivisen idiotismin isäntä-ääninen sanansaattaja. Kun planeetan joukkotuhoisin kulttuuri tuottaa tällaisia tähtiä ("shooting stars"), niin vakavissaanhan ei moista planeettaa voisikaan mennä suojelemaan... hassuinta vaan, että maailmanlopun edellä juuri Hollywood ryhtyy ratkaisemaan luokkaristiriitoja: kun suurin vaara uhkaa, tarvitaan perusduunareita raivaamaan Maan reitille osuva järkäle pois; NASA ja presidentti eivät ymmärrä tuomiopäivän kaltaisten likaisten sodomoa&gomorra- puuhien päälle. "Armageddon" seuraa melko tarkalleen samaa juonta kuin "Deep Impact" (1998); katsojan jännitys sijoittuu siihen, miten monta sankariehdokasta voidaan menettää leffan aikana, ja kuinka moneen suurkaupunkiin jumalainen noppa ehtii kämähtää draamaelokuvia kömpelömmän kohtalon käsissä. Taas sataa taivaalta tulta ja tulikiveä, ennen kuin muutaman urhean poraajan ryhmä ehtii uhkaavan asteroidin pinnalle ydinpommit kapsäkissä; taas juostaan niin monta kierrosta kilpaa digitaalisten sekuntien kanssa, että "Armageddonia" on vaikea katsoa juuri muuna kuin pommileffojen (vrt. "Räjähdyspisteessä", "Speed", "Spesialisti", ym.) suuruudenhulluna ääripäänä. Kahteen ja puoleen tuntiin on mahdutettu yksi ainoa särmä, "Con Air'in" tavoin siitä huolehtii "superälykästä" luihuilijaa toistamiseen esittävä Steve Buscemi. Hänen yksirivisensä laukeaa tiheämmin kuin porausryhmän putket, ja lopulta onkin elokuvan toiminnallisin osa. Bruce Willis on siirtynyt yksinäisen körmyn roolista isälliseksi hahmoksi, mikä ei ainakaan nosta leffan vauhtia, ja Liv Tyler pupuilee porariköörin yhteisenä madonnana - sillä nämä heput eivät pelastaa maailmaa perheen, kansakunnan tai jonkin muun evoluutiossa syntyneen oikun vuoksi, vaan siksi että he nyt vaan ovat NE jannut jotka _pystyvät_ tekemään sen: opettelemaan viikossa astronauteiksi ja pelastamaan planeetan tunnissa. Mihin siinä NASAa tarvitaan muuta kuin aiheuttamaan haasteellisia ongelmia pykälillään? Myös Greenpeace saa osuutensa "Armageddonin" harvaan ja kauas tähtäävistä herjoista, ja voinee tarkkailla miten ympäristöjärjestön tyhjänpäiväinen pilkka sopii tämän leffan maailmankuvaan: "Armageddonissa" asteroidikin on pala ihmistä uhkaavaa luontoa, ja jos ihmiskunnalla ei ole tarpeeksi pitkälle (teknisesti ja mieskuntoisesti) kehittynyt hybris yli luonnon, olemme voimattomia tositilanteen edessä. Näin leffa jytisyttää tuomiopäivän rumpua, ja nostaa esimerkiksi huonosti hoidetusta kansallisesta teknologiasta/hybriksestä venäläisen avaruusaseman, joka hädintuskin kelpaa P-paikaksi amerikkalaiselle avaruussukkulalle. Jep, tämä leffa ottaa pulttia mistä tahansa paitsi tosiasioista - myös verrattuna "Deep Impact" -kilpailijaan. "Armageddon" on leikattu sillä äärimmäisellä ja ylipitkiin tarinoihin viettävällä tehokkuudella, jota on saanut nähdä ison budjetin toimintaelokuvissa jo muutaman vuoden ajan; edellämainitut "Con Air" ja "Rock" etunenässä. Sellaista viihdeleffaa on sujuva seurata, mikäpä siinä, mutta yhtä nopeasti tällainen visuaalinen tuhlailu kuluttaa katsojansa loppuun - ja väistämättä elokuviin aletaan jossain vaiheessa taas peräänkuuluttamaan muunkinlaisia juonenkäänteitä kuin se, missä vaiheessa yksilö leikkautuu ulos univormustaan ja toimii esimiestensä agendaa vastaan. Toinen itsensä kuolettava ominaisuus tässä lajityypissä on liiaksi huoliteltu kuvan rakentaminen valoista ja väreistä ja hahmoista, mainoskuvamainen kerronta, jossa rakasteleva pari lojuu edustavana asetelmana yhdessä sponssaavan firman auton kanssa. Parasta maailmanloppuleffoissa on se, että niille on hankala luoda jatko-osia. Lajityyppi ei kuitenkaan välttämättä ole kuolemassa sukupuuttoon. Nyt on siis nähty erikoisefektien parhaimmisto tulivuorien (esim. "Dante's peak"), tornaadojen (esim. "Twister") ja asteroidin suhteen. Mitähän vielä on jäljellä? Tsunami, maanjäristys, rutto ja ydinsota jouduttanee kaivamaan laatikonpohjalta, sillä ilmestyskirjan hauskin kuvasto menee edelleen Disneyn hommiksi. Yksittäistä "Armageddonia" voi varauksetta suositella niille, jotka viihtyivät Michael Bayn ohjaaman "Rockin" kanssa, sekä lievällä varauksella niille, jotka pitävät rakettiscifistä: asteroidin pinnalla ollaan pitkään ja tukevasti kuin studion nurkassa, mutta filkassa on kyllä monia kauniitakin avaruusnäkymiä. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 27.7.1998 Soikkelin elokuva-arkisto