========================================================== Lyhyesti: "Deep Impact" on millenistinen ja militaristinen katastrofifantasia komeetan iskusta Maahan. Taas kerran USA on ainoa armageddonin näyttämö. Patetian keskellä efektit ovat näyttäviä, tarina karu ja hahmot syväpestyjä waspeja. Yksi vahva näyttelijä (Téa Leoni), simppeli juoni. ========================================================== "This isn't a videogame, son." "Deep Impact" (1998) on varmasti herkkua kaikille jenkkifundamentalisteille, joiden mielestä maailmanlopun varmimmat merkit ovat kirkas valo taivaalla ja musta mies Valkoisessa talossa. Muuten tämä leffa ei muistele etnisiä "vähemmistöjä", sillä elokuvan uskonnollinen sanoma on suunnattu valkoiselle yleisölle. Mitä lähemmäksi vuosituhannen vaihde tulee, sitä selvemmin millenistiset leffat alkavat tekemään pesäjakoa, keille seuraava vuosituhat oikein kuuluu eli ketkä selviävät parhaiten murroskauden uusista koettelemuksista, kuten taivaalta tippuvista komeetoista. Pian on teattereissa samaa punaniskarokkenrollia edustava "Armageddon" (1998), joten jännättävää riittää: keltä löytyvät parhaat erikois- tehosteet maailmanlopun kuvittamiseen; juoni onkin sitten ihan sivuasia, kuten useimmiten katastrofileffoissa. Kokoluokaltaan poliittisinta tällaisissa leffoissa on kuitenkin se, että planeettaa ei osata kuvata kodiksi ennen kuin se on totaalisen uhkan alla. Planeetan nimissä voidaan sitten liputtaa perheen, uskonnon ja isänmaankin puolesta, ja lausua komeita jäähyväisiä ("Jatka kirkossakäymistä minunkin puolestani"). Jos tällaisen ideologialastin kestää - ja "Deep Impact" painaa raskaasti jarruja keskellä kertomusta, jotta olisi aikaa pesänjaolle ja perusarvojen palautukselle - niin leffasta saattaa saada irti jotain itselleenkin: huolella tehtyä, erittäin katsottavaa scifististä rakettiseikkailua, ja tietysti giganttisia erikoisefektejä. Nämä vaikutelmat yhdessä viehättävät hetkensä, vaikka ovatkin kaukana esimerkiksi "Contact"-leffan (1997) tunnelmista, realistisen ja fantasiallisen hi-techin tarkasta yhteenpunomisesta. No, itse olen aina rakastanut katastrofileffoja - ehkä ne kuvittavat ainoita vallankumouksia, mitä oman elämäni aikana tulen näkemään. Ja vaikka vältän kuin ebolaa jotain leffaa, jossa ihmiskunta törmää jäävuoreen ja teinit halailevat kuohujen keskellä, niin menen uteliaana katsomaan filkkaa, jossa jäävuori törmää ihmiskuntaan... ja teinit taas halailevat kuohujen keskellä... "Contactin" jälkeen voi myös toivoa, että mainstream-leffoissa olisi opittu jotain scifistisen elokuvan tekemisestä, ja ehkä jotain vaikutuksia voi kuvitellakin näkevänsä "Deep Impactissa": miinuksena NASA-viisaat, paraatisöpöt astronautit, plussana vahva naisnäyttelijä, tv-toimittajaa esittävä Téa Leoni, jonka aiempaan uraan kuuluu sekalaisia rooleja, mm. komedia "Flirting With Disaster" (1996). Toimittajan äitiä taas näyttelee Vanessa Redgrave, joka myös on yksi hienoja poikkeuksia jenkkileffojen kapeasti tyypitetyssä naisgalleriassa. Perinteinen keino tehdä turvallista sisäpolitiikkaa on suunnata pelot ja toiveet ulkopolitiikkaan ("Jos me emme liity EU:hun niin taivas putoaa niskaamme"). "Deep Impact" -leffassa sisäpolitiikan suttuisuus osoitetaan median paranoiaksi, ja että todella merkitsevää onkin vain ulkoavaruuspolitiikka. Jopa presidentin mahdollinen seksiskandaali osoittautuu hetero sapiensia uhkaavaksi joukkotuhoksi. "Deep Throat" olisi varmasti vitaalimpi tapa kuolla kuin "Deep Impact", mutta riittääpä tässäkin katselemista ja tärinää, kun filkan ääniraita tulee kybällä juuri efektien aikaan ja seinät tärisevät lähestyvästä komeetasta. Hmm, riittävä vuoristoratakokemus 25 markan lipusta. Koska jokainen katsoja kuitenkin tietää alusta alkaen, missä tämän leffan kohokohtana piilee, on planeettalaivan interkurssi draamallisesti kiinnostava vain sikäli, kuinka kattava katastrofista tulee, ja ketkä päähenkilöistä selviävät hengissä. "Deep Impactin" kunniaksi on sanottava, että se keskittyy vain kahteen ja varsin pieneen ihmisjoukkoon. Henkilökuvat ovat kauttaaltaan tylsiä, mutta tärkeimmän hahmon, tv- toimittajattaren yhteydessä harvinaisen hyvin näyteltyjä. Myös Morgan Freeman mustaihoisena presidenttinä on tyylikkään hillitty esiintymisessään ihmiskunnan viimeisenä puolestapuhujana. Mimi Leder jatkaa uutukaisen DreamWorks- yhtiön luotto-ohjaajana mielikuvituksettomalla tyylillään, joka antaa kyllä tilaa skenaarioiden näyttävyydelle ja mahtipontiselle helikopterimusiikille. "Rauhantekijä"- filkalla (1997) Leder todisti, että USA toimii tehokkaasti maailmanpoliisina, ja nyt kai valtuudet riittävät jo maailmankaikkeuden kyttäkaartiksi. Siinäpä kansallista unityötä kerrakseen. -- M.G. Soikkeli Turussa 26.5.1998 Soikkelin elokuva-arkisto