==================================================================== Lyhyesti: "Batman forever" sopisi paremmin joulun alle muun leluviihteen sekaan kuin goottilaiseksi kesäyön B-puoleksi. Leffa on edellisiä osia sotkuisempi ja hajanaisempi niin juoneltaan kuin hahmoiltaan. Käsikirjoitus yrittää kiskoa esiin uutta Bat-miehen psyykestä, vaan vempaimet ja viholliset sotkevat shown. ==================================================================== Edelliset Batman-leffat tuntuivat molemmat Batman-hahmon uudelleentulemisen perustelulta ja vuosikymmeniksi tarkoitetun buumin pohjustamiselta, uuden myyttisyyden visualisoinnilta. Kolmannesta leffasta odotti, että viimeinkin päästäisiin asiaan ja valmis myyttihahmo voitaisiin sijoittaa uusiin tilanteisiin, joissa juoni on tärkeämpi pointti kuin se miksi Bruce Wayne haluaa pukeutua mustaan kumiin. Mutta ei. "Batman forever" jankkaa edelleen ollako vai eikö olla yön ritari. Supersankari on olevinaan niin problemaattinen hahmo, että hädintuskin jaksaa liikahtaa luolastaan epäilyksien iskiessä. Sen sijaan superpahista eivät traumat jarruta. Batmanin superpahikset painelevat laadultaan niin erilaisessa mytologisessa luokassa kuin loputtomiin problematisoitu hyvis, että hyvän ja pahan taistelulle ei muodostu niin minkäänlaista tanakkaa kosketuskohtaa, ei henkisesti eikä fyysisesti. Schumacherin vastaus hahmon kehittämisen hitaudelle on nopeuttaa kuvausta, sekoittaa kuvavirta rockvideosta tutuiksi säpäleiksi ja antaa katsojan aavistella ympäristö, toiminta ja tarkoitus. Räiskeen taustalla häämöttävät goottiset lavasteet kuin rauniot aiemmista mytologioista. Yllättäen kaipaa ensimmäisen Batmanin laahaavaa selkeyttä. Puhumattakaan kakkososan, "Batman - paluu" -leffan kellopelin tarkkuudella etenevää kohtausleikkiä. Schumacher ei ohjaa kohtauksia, vaan - ilmeisesti - ideoi hyviksen kohdalla millaisesta kasvokuvasta siirrytään millaiseen aktioon, ja pahiksen kohdalla ehdottaa missä tämä voisi seisoa hyvikseen nähden. Ja päästää sitten vempaimet ja Jim Carreyn irti. Kokonaisuudessa tuntuu tuottaja Tim Burtonin taikasormen kosketus, mutta johonkin vempaimien sekaan ohjaaja on joutunut neuvomaan näyttelijätkin. Siitä alkavat kankeudet ja siitä leffan ryhdittömyys. Tommy Lee Jonesin hahmo Two-Face on koko lailla veltto ilmestys pahikseksi. Hän kompuroi kohtauksiin riesana, jonka kuka tahansa voisi potkaista häirikkönä ulos. Jim Carrey sen sijaan on elementissään Riddler-hahmona ja sikäli kuin puhutaan uusien leikki-elokuvien sarjakuvamaisuudesta, niin Carrey näyttelee rekisterissä, jossa kuvan tuleekin venyä ja paukkua. "Batman forever" vain on ihan väärä elokuva hänelle. Carreyn edellisten hahmojen herkullisuus on ollut sijoittaa hänet suht tasapainoiseen ympäristöön ja siistiin miljööseen, jossa hänen yhden miehen mimeettinen sirkuksensa kumoaa moraalin ja painovoiman lait. Batmanin goottinen city on muutenkin kuin vinksahtaneen flipperin sisälmykset, joten Carreyn näytteleminen räiskyy siinä ympäristössä hukkaan. Val Kilmer lepakkojätkänä on toki parempi kuin toppaukset poskissa jäykistelevä Michael Keaton, mutta miksi ihmeessä batmaniaa ei viedä yhtä pitkälle nuoreen synkkyyteen kuin vaikkapa "Crow"-leffassa? Chris O«Donnel on ihan hyvä valinta tämän uudentyyppisen Batmanin siipiveikoksi; ei silti olisi mahdotonta löytää rooliin alkuperäisen Robinin kaltaista, poikamaisempaa/ koiramaisempaa uskollista trikookumppania. Nicole Kidman on parhaimmillaankin vain välttävä lepakkojätkän valkaistuksi puoleksi ja pahimmillaan latistaa myös Batmanin hahmon: tarvitaan tohtoritason bimbo päättämään supersankarin uranvalinta? "Batman forever" hyödyntää paikoin oivaltavasti yön ritariin sopivaa kuvastoa, luo ympäristöihin entistä kontrastisempia valojen ja varjojen kudelmia, mutta kokonaisuus on enempi goottilaista diskoa kuin mustan kumipanssarin häivähdyksiä tiiliholveissa. Mautonta, enimmäkseen. Ohjaaja Schumacherilla pitäisi olla kokemusta lepakkoihmisten mustavalaisusta ja rockpainotteisesta pahuuden kuvauksesta "Lost Boys"-leffan perusteella, mutta Batmanin uuteen elokuvasaagaan hän on tehnyt vain megalomaanisen keskinkertaisuuden. -- -==-==-==-==- mg "my papa was a scrolling screen" soikkeli -==-==-==-==- Soikkelin elokuva-arkisto