===================================================================== Lyhyesti: "Belle Epoque" on pieni sensuelli kansantarina isännästä, rengistä ja isännän neljästä ihanasta tyttärestä. Loput tarinasta voi arvata, mutta naiset ja asetelmat talossa ovat yllättävän pietee- tillä kuvitettua suloa. Kamaridraama sängyn ja puutarhan välimailta. ===================================================================== Suomen historiasta ei varmaan löydy yhtä huvittavalla tavalla sekavaa yhteiskunnallista tilannetta, johon voisi sijoittaa fantasiallisen tarinan perheiden korttipakan sekoittumisesta ja kulkurin mahdollisuuksista löytää paikkansa moraalisääntöjen ulkopuolella. "Belle Epoque" uskottelee, että Espanjan 1930-luvun poliittisessa sekamelskassa yhteiskunta on niin hajallaan, että luonnonlapsi saattoi voittaa kuin itsestään kaikkien luottamuksen. Päähenkilö Fernando on kaikkien ajan ilmiöiden synnyttämä kerubi, josta kukin voi löytää toiveidensa ihmisen: pappi, sotilas tai tasavaltalainen, poika, ystävä tai rakastaja. Sivulla hyörii kirjava joukko kansantarinaan sopivia karakteereja: härski pappi, hullu suntio, äidin opastama kosija, oopperaa laulava matriarkka. Juoni pidetään kuitenkin yksinkertaisena ja sivuhenkilöiden joukko minimissä. "Belle Epoque" on tarkoituksella kuin kronikan kääntöpuoli. Siinä vihjaillaan miten toisenlaista kaikki olisikaan kesän ja tasavallan aikana, ja että levoton aika on kaunis aika juuri siksi että se on väliaika; mitä tahansa voi tapahtua. "Belle Epoque" sai kotimaassaan seitsemän sikäläistä oscaria (espanjalaisittain Goyaa) ja vielä sen aidonkin pystin Hollywoodista parhaana ulkomaisena elokuvana (1994), ohittaen mm. "Jäähyväiset jalkavaimolle"-kronikan. Ainoa selitys tälle voittokululle on elokuvasta huokuva ujostelematon, kokoperheen potretiksi kelpaava aistillisuus. Pyhä Solmujen Demoni siunatkoon jokaista joka menettää sepaluksensa nähdessään Penelope Cruzin, sillä tässä elokuvassa hän on vielä hehkeämpi kuin raisussa "Kinkkua, kinkkua"- leffassa. Muut elokuvan hahmot ovat hekin kuin jostain pikkutuhmasta kansantarinasta. Tarinan sulkeva moraali on silti hellä ja huoliteltu lopputuloksien suhteen. Toinen tuttu näyttelijätär voi olla "Korkeat korot"-elokuvan Miriam Diaz-Aroca. Myös päähenkilöä esittävä Jorge Sanz näyttää tutulta, mutta herran filmografiasta ei löydy muuta mainstreamistä tuttua sonnisuoritusta kuin pieni rooli "Conan Barbaarista". Filkan naiskuva on yhtä niukasti kaksipuolinen kuin Almodovarin fantasioissa eli nainen voi tarinan tasolla siirtyä miehen asemaan, mutta hänen eleistään, asennoistaan ja kasvoistaan kootaan kuvasarja, jonka ladattu keskipiste on miespuolisen protagonistin halun toteuttaminen; katsoja roikkuu kiinni sen saman zoomin kahvassa. Toisaalta, leffan mieshahmot ovat sitäkin pinnallisempia. Palaneen maiseman värit, sisustuksen arkaaiset sävyt ja esineet, viuluvoittoinen bolero taustalla, Decamerone-tyyppiset tilanteet viattomuuden kukkeutta ylistämässä - tämä kaikki jää kutkuttamaan, koska kotoisaan erotiikkaan ei käytetä juuri lainkaan paljasta pintaa, vaan vaatteiden liepeille, salaa aukeneville näyille perustuva vihjailu riittää tunnelman ylläpitämiseksi. Onneksi tämä elokuva saapui kesän viimeisille päiville, sillä talvella se näyttäisi ehkä siinä määrin keinotekoiselta, ettei sen (mieskeskeistä) paratiisia ottaisi postikorttia kummempana viestinä. Nyt elokuva jättää makean poliittisen jälkimaun: niin, tasavalta on yhtä kuin vapaa rakkaus ja ikuinen kesä. -- ################### "Niinpä on nähty, että naaraan päättömäksi ######### # M.G. Soikkeli # purema koiras alkaa kiertää kehää ja saataa # Tosi # # csmaso@uta.fi # puolisoon osuessaan jopa suorittaa menestyk- # on # ################### sellisen yhdynnän" ######### Soikkelin elokuva-arkisto