==================================================== Lyhyesti: "Boxer" on aihepiiriltään kiinnostava, mutta hahmoiltaan laimea poliittinen romanssi 90- luvun Belfastissa. Urheiluleffaksi vähän vaisu, jopa kepeä, ja ajankuvana kestämätön. Sen sijaan ajankohtaisuus, näyttelijät ja ympäristö tehoavat. ==================================================== "Boxer"-elokuvan (1998) nimi on niin abstrakti ja ylimalkainen, että lippuluukulla on jo unohtanut, millä kutsua tätä Day-Lewisia ja IRA-irkkulaa tarjoilevaa tarinaa. Elokuvan nähtyään nimeä voi pitää myös harhaanjohtavana, mikäli sen on tarkoitus antaa jokin mielikuva tämän elokuvan keskeisestä asetelmasta; onneksi sitä ei sentään ole yritetty suomentaa "Taistelijaksi", kuten Simon- Garfunkelin samannimisen biisin kotimainen sovitus kuuluu. Siksi toisekseen tämä leffa lähtee liikkeelle viidakkomaisemmista ja bassosynkemmistä rytmeistä kuin Simon-Garfunkel -pirtelöt Nyrkkeilijähahmon symboliikka on toki "Boxerissa" keskeistä: kuinka kamppailla reilun pelin säännöillä, etenkin siinä vaiheessa, kun vastustaja on niin heikoilla, että mikään varsinainen pelisääntö ei estäisi täyttä tyrmäystä. Englantilaisen kulttuurin osanahan nyrkkeilyä on markkinoitu "gentleman-lajina", ja tämä Jim Sheridanin ohjaama elokuva rakentaa kiinnostavia vertailuja irlantilaisen työväenluokan ja brittiyläluokan välisestä "herrasmiesmäisyydestä" mitä tulee niin nyrkkeilyyn kuin ylipäänsä konfliktien selvittämiseen. Sheridan, tai käsikirjoittaja Terry George, tekee myös selvän pesäeron reilun IRA- nyrkkeilijän ja pelkästä vahingoittamisesta kiinnostuneen IRA-sadistin välillä. Mutta mikään nyrkkeily- tai edes urheiluelokuvahan "Boxer" ei ole - valitettavasti, koska nyt lopputulos etsii kömpelösti paikkaansa romanssin, poliittisen jännärin, ja ryysyistä maineeseen -sporttileffan välimaastossa. Tehdessään "Isän nimeen"-elokuvaa Sheridan antoi periksi jenkkien rahoitukselle ja lisäsi mustavalkoisia yksilö/yhteiskunta- asetelmia: jälleen henkilöiden vastakkainasettelu on kuin asemasodassa, ja ilman draamallisuutta, ilman ajatusten ja toiminnan vuoropuhelua. Päärooliin kiinnitetyssä Daniel Day-Lewisissa olisi ainesta - voimaa, ulkonäköä ja sähäkkyyttä - vakavahenkiseen urheilumelodraamaan, mutta ohjaaja Sheridan on halunnut kiinnittää hänet jälleen ihan toiseen taustaan: Day-Lewis on taas kerran kärsivä mutta kovapäinen irkku, joka on kansallisuudelleen lojaalimpi kuin yksikään politiikassa kätensä liannut naapuri. Kuten Helena Ylänen hauskasti kiteytti (27.2. Nyt-liite) arvostelussaan: "Tyhmempi voisi luulla, etteivät Belfastissa muut kärsikään kuin yksi ja sama Daniel Day-Lewisin näköinen katolilaismies". Tällä kertaa Day-Lewis on miltei yhtä fyysisessä ja vähäpuheisessa roolissa kuin "My left foot"-vammaiskuvauksessa. Onneksi "Boxer" ei nouse ja kaadu Danny Boyn kehätulkinnan myötä, vaan mielenkiintoa ylläpitää erittäin ajankohtaisen ja autenttisen oloinen ympäristökuvaus. Romanssi olisi tämän elokuvan rasittavin jännite, mutta sen juonteen kiinnittää arkeen Emily Watson; hänen hymynsä ja surunsa ovat valoa ja hämärää, aurinkoa ja sadetta, vaivoin pidätellyn tunteen läikähdyksiä, jotka tulevat läpi elokuvan asetelmallisista kohtauksista. Sheridan on nimittäin hirvittävän kömpelö ohjaamaan draamaa, mikä näkyy paljaiten kyvyttömyydessä organisoida vähintään kolmen ihmisen dialogia, mutta hänellä on silmää kohtausten visuaalisuudelle. Belfastin rähjäistä, asein vartioitua rauhaa kuvatessaan hän elävöittää tv-tuttuja maisemia mieleen jäävällä tavalla. "Boxer" on tärkeä leffa osoittaessaan miten erilaisia mielipiteitä sisältyy jo yhteen (katoliseen) leiriin äärimmäisen konfliktin keskellä, mutta mikään elokuvallisesti kestävä teos tämä ei ole. Jos tarinan siirtäisi Suomeen niin "Boxer" paljastuisi kaikessa latteudessaan: kuvittele Juha Turkka joka rakastuu kettutyttöön ja ryhtyy ekoterroristiksi, mutta kiinni jäätyään ja 14 vuotta lusittuaan perustaa Jakomäen nuorille Walkers-kahvilan, johon pääsee sisään nahkarotsista tai turkiskauluksesta riippumatta. Juurikaan terävämpi ei ole "Boxerinkaan" draamallinen lähtökohta. Soikkelin elokuva-arkisto