==================================================================== Lyhyesti: "Con Air", tarina psykopaattimurhaajien sieppaamasta vankilennosta, yrittää olla kovempi, rumempi ja synkempi kuin yksikään die hard -klooni aiemmin. Ekat puoli tuntia leffa onkin yhtä lentävää verenruosteista metallia, vaan loppua kohti filkka leviää juonen jumboaukkoihin. Hyvät näyttelijät hupenevat vauhdin ylläpitoon. ==================================================================== On muutamia miesnäyttelijöitä, joiden ylibuukkaaminen liian moneen ja liian erilaiseen elokuvaan saa vähitellen näkemään näiden näyttelijätyössä enemmän falskiutta kuin eläytymistä, enemmän toistoa ja rajoittuneisuutta kuin uusiin nahkoihin heittäytymistä. Kun katselee jälkikäteen heidän vanhempia elokuviaan, ei pidä enää edes niistä, joissa heidän näyttelijäpersoonansa on näyttänyt sopivan rooliin täydellisesti. Tällaisia tähtiä ovat Robin Williams, William Hurt, Billy Cristal - ja ylitse tai alitse muiden Nicolas Cage. Vielä "Rockissa" hän menetteli jotenkuten sankariroolin vähitellen löytävänä jokamiehenä, mutta "Con Air"-filkassa hänen pitäisi olla kommandoista kovin, Bruce Willisin veroinen konnajoukon kutistaja die hard -tyyliin ehdottomassa ympäristössä. Pitkätukkainen raahustaen replikoiva Cage on kuin US Armyn kokeilukappale testosteronipullossa kasvatetusta tappajasta. Toimintakohtauksissa hänestä puuttuu kaikki sähäkkyys, tunnelmoivissa kohdissa taas mutisee kuin pilven lävitse. Enkä tarkoita cumulusta... "Con Air - lento vapauteen" (1997) on Simon Westin esikoisohjaus, mutta enemmän siinä näkyy samojen tuottajien kädenjälki, jotka takoivat "Rockin" (1996) juonenpohjiksi yhden tehokkaimmista filkan aloituksista. Simon Westilla saattaisi olla enemmän silmää yksityiskohdille kuin "Rockissa" toisen ohjauksensa tehneellä Michael Baylla (jolta on tulossa ensi vuonna Bruce Willisin tähdittämä actionpala "Armageddon"), mutta tuottajien tahto määrää jytinän lajin, eikä aikaa suoda sen paremmin henkilöhahmojen kuin ympäristöjenkään luonnehdintaan. Filkka paahtaa niin lujaa tapahtumissaan, että ennen alkutekstien viimeisiä tavuja se on jo kertonut yhtä paljon kuin vanha gangsterispektaakkeli! Filkan tarinan on kirjoittanut Scott Rosenberg, jonka omintakeisuus näkyi jo elokuvassa "Unelmien tytöt" (1996) ja kuulemman mukaan myös filkassa "Things to Do in Denver when You're Dead" (1995). Hurjien hahmojen kautta leffa kommentoikin muutamin osuvien kohtauksin sekä sarjamurhaajaleffoja että pahishahmojen kategoriaa laajemminkin. Valitettavasti hahmojen persoonilla on hyvin vähän sijaa siinä niissä interaktioissa, joihin he tässä toimintaympäristössä useimmiten joutuvat: muskeleiksi muskeleiden joukkoon. Lisäksi ympäristöt ovat kaiken aikaa sotkuisia rajoiltaan: miten suljettu lentokone onkaan miljöönä, mitä kaikkea yllättäen löytyykään tappelunäyttämöltä, mistä kaikki sivulliset siviilit oikein ilmestyivätkään? "Con Air"-tyyppiset leffat ovat kyllä kuluttajaystävällistä viihdetuotantoa sikäli, että katsoja voi varmasti tuntea saaneensa nähdä _paljon_: materiaa räiskyy sirpaleiksi tolkuttomia määriä, on sodan kaltaista piippujen kalistelua, on psykoottista pelottelua sarjamurhaajan yli-ihmisyydellä, ironisia one-linereita yksi per minuutti, ja on vähän romanssia ja on auktoriteettien herjaamista, ja taas kiidetään eteenpäin milloin milläkin välineellä - ja äkkiä leffa on ohitse. Sääliksi ei käy katsojaa, vaan näyttelijöitä. "Con Airissa" on muutamia kertakaikkisen loistavia näyttelijöitä - tosin Cagen lisäksi filkassa on järjetön miehitys laittaa irkku Colm Meaney egopöhöttyneen virastoagentin rooliin. Näyttelijä John Malkovich ei pääse pelottelemaan katsojia niin täysillä kuin rooli antaisi mahdollisuuden, ja Steve Buscemin enkelimäinen demonihahmo leikataan mukaan muutamiin kohtauksiin kuin toisesta leffasta. Malkovich on perinyt tavallaan "Rockista" Ed Harrisin paikan määrätietoisen älykkäänä pahiksena ja Nicolas Cagen vuoro on urheilla kohti sitä kiltin & parantuvan pahiksen roolia, jossa Sean Connery muutamalla eleellä pärjäsi läpi "Rockin" kohtausten. Pakollisia naishahmoja on yllättävän niukasti; äijien keskinäinen rytisely halutaan pitää etualalla. Palkintopupuna viivähtää Monica Potter ja pelastettavan naisen roolissa on monien actionleffojen vanttera latinoveteraani Rachel Ticotini. John Cusack on perinyt "Rockin " konseptista siloposkisen viranomaisen roolin. Cusackilla on ikää yhtä paljon kuin leffarooleja (31), mutta "Con Air" näyttäisi olevan hänen ensimmäinen iso tähtiroolinsa; siloisuudessaan hän sopiikin teiniyleisönsä samaistumiskohteeksi paremmin kuin örmähtänyt Cage. "Con air" putoaa siiviltään muutenkin kohti filkan loppua ja suttuisia takaa-ajokohtauksia, mutta Cagen takia filkan hyvät näyttelijät, Malkovich ja Buscami, eivät saa arvoistaan tilaa. Kuitenkin Time-lehden arvostelussa kehuttiin juuri Cagen tuovan actionsankareihin haavoittuvuutta. Mutta olennaisempaa lienee muiden tähtien iäkkyys: Cage on 33, Schwarzenegger 50, Stallone 51 ja Harrison Ford 55 (toteaa lehti). Mitä kaikkea vielä voi tullakaan tuosta kirjallisuustieteen professorin (August Coppolan) pojasta? Seuraavaksi hän on pilaamassa John Woon leffaa "Face off" ja vielä 1998 hän lentää valkokankaille trikoissa "Superman lives"-filkassa. Eikö Ameriikan maasta tosiaan löydy mitään jytäävämpää kuin Kake-rock? -- ##################### "Vaikka en voikaan Teitä nyt armahtaa, toivon Teidän M.G. Soikkeli löytävän tien pois nykyisestä umpikujastanne takaisin csmaso@uta.fi ihmisten keskuuteen ja rakentavaan työhön." ##################### - Mauno Koivisto: Kaksi kautta - Soikkelin elokuva-arkisto