================================================================ Lyhyesti: "Mary Shelleyn Frankenstein" on yllättävän uusiin ja toimiviin tulkintoihin vievä sovitus hirviöklassikosta. Leffan tyylittely on kyllä epätasaista ja väsyttävää, kun ohjaaja tai tuottaja pyrkii painottamaan _kaikkea_ todistaakseen kyseessä on Uuden Ajan tärkein myytti, mutta käsikirjoitus on samalla tavoin raflaava kuin oli Coppolan "Draculassa". Goottista scifiä. ================================================================ Frankensteinin hirviön tarinaa soveltaneissa elokuvissa on yleensä keskeisemmällä sijalla ollut hirviön (villimiehen) tarina kuin tiedemiehen tarina - mitäpä dramaattista tiedemiehessä olisi hänen luomaansa hirviöön verrattuna. Kenneth Branaghin ohjauksessa valmistunut uusi versio lienee ensimmäinen joka painottaa yhtä lailla molempia myyttejä. Ympyrä on sulkeutumassa, koska Mary Shelleyn alkuperäisessä tarinassa villi- ja tiedemiehen kohtalo olivat selvemmin yhteen nivelletyt kuin myöhemmissä tulkinnoissa. Branaghin ohjaus on tässä mielessä uskollinen kirjalle, mutta yhtä selvästi näkyy miten harkiten käsikirjoitus (ja ehkä Branaghkin) hyödyntää aiempien Frankenstein-filmien kuvallista kalustoa ja antaa niille uusia tulkintoja; esim. salaman osuus elämän herättämisessä on Branaghin versiossa muuttunut seuraleikiksi ja näyttää miten kevytmielisesti hra Victor Frankenstein suhtautuu luonnonvoimiin. "How do you feel, Elizabeth?", kysyy Frankenstein annettuaan tytön ensi kertaa maistaa sähköä. "Alive!" vastaa neito, joka aikanaan itse joutuu Frankensteinin pakkomielteen uhriksi, elämän ja kuoleman rajalle. Frankensteinin tausta suhteessa Branaghin tulkintaan Länsimaisen kulttuurin levittäytyminen ja barbaaristen yhteisöjen katoaminen on merkinnyt vapauttamista villimies- myyteistä. Villimies kätkeytyi sivilisaation rajamaille ja fiktioon. Jo valistuksen ajalta lähtien villimiehen myytti oli alkanut jakautua useampaan erilaiseen hahmoon, jotka saivat taiteessa erilaisen käyttötarkoituksen. Vanhimpaan villimiehen hahmoon liittyi sentimentaalisuus, jalous ja urheus. Käsitettäessä luonto epävakaaksi ja lopullisen tiedon ulkopuolelle jääväksi, villimies muuttui Luonnonlapseksi. Luonnonlapsi on positiivisena hahmona luonnon luovuuden ja elinvoimaisuuden symboli; hän ei saarnaa sivilisaatiota vastaan kuten jalo villi, vaan puhkeaa spontaanisti runoon ja lauluun. Romantiikassa villimiehen myytti sai enimmäkseen luonnonlapsen hahmon. 1900-luvulle villimies ja luonnonlapsi ovat säilyneet lähinnä populaarikirjallisuudessa, esimerkiksi Tarzanin hahmona. Samoin on säilynyt uuden ajan villimies-perillinen Frankensteinin hirviön hahmossa. Tämä romantiikan ajalla syntynyt dionyysinen villimies edustaa arvaamattomia luonnonvoimia. Peter Thorslev nimittää villimiehen vimeiseksi kostoksi tuon myyttisen hahmon siirtymistä fyysisestä todellisuudesta psyykkiseen, jolloin emme voi enää sijoittaa villimiestä maailmankuvassamme reservaatteihin tai menneisyyteen. Niinpä villimiehen vaarallisuus ei olekaan enää syntyvissä hirviöissä, vaan niiden luojassa, tohtori Frankensteinissa ja hänen tieteellisissä veljissään. Tämä promethiaaninen myytti on seurannut Frankensteinin ja sen kloonien tulkintoja aina johonkin "Re- Animator"-leffan (1985) mustaan huumoriin saakka. Yllättävin jakso Branaghin versiossa on hirviön maaseudulla viettämä oppiaika. Saamme nähdä miten hirviöstä kasvaa työväenluokan sankari (!), asemansa ja kohtalonsa tiedostava friikki, jolla ei ole nimeä eikä roolia sääty-yhteiskunnassa. Tähän nähden Victor Frankensteinin jumalankaltaisuus olisi voitu sitoa enemmänkin historialliseen ajankohtaan kuin vain alkutekstien korupuheet. Frankenstein-tarina miesten välisenä kamppailuna Toisaalta Branaghin versio muistuttaa - ja Branagh itse muistutti PTV:llä nähdyssä haastattelussa - että Victor Frankenstein ei ollut mikään tohtori F, vaan "pelkkä" lääketieteen opiskelija. Tieteen sisältä käsin katsottuna Frankensteinin myytti voisi olla yhtä hyvin varoitus siitä miten käy jos ei noudateta vanhoja paradigmoja, ja miten vanhojen paradigmojen jähmeys johtaa uuden sukupolven ylilyönteihin tiede_miesten_ kilpaillessa keskenään. Frankensteinin tulkinnoissa harvoin huomataan tarinan tätä puolta. Poikkeuksena on Brian Easlea, jonka mielestä Frankestein-myytti kuvaa nimenomaan sitä miten mies ei lopeta teknistä kehitystä minkään vaaran edessä, koska hallitsemalla destruktiivisia voimia voidaan hallita muita miehiä ja siten manifestoida oma miehuus. Katsokaapa vaan yläruumis paljaana riehuvaa Branaghia laboratoriossaan (=studiossaan) niin näkyy millaiset motiivit ovat ajaneet herra Ohjaajan tekemään hyvin erilaisen elokuvan kuin hänen aiemmat ohjauksensa. Huvittavaa kyllä, tasan samaan aikaan Branaghin näyttelijävaimo Emma Thompson esiintyy hänkin eräänlaisessa Frankenstein- tulkinnassa, nimittäin Reitmanin tuoreessa elokuvassa "Junior", jossa Arnold Schwartzenegger laitetaan raskaaksi tieteen nimissä (vrt. Reitmanin hullut tiedemiehet "Ghostbusters"- elokuvissa). Vielä eräs puoli Branaghin käyttämässä käsikirjoituksessa miellytti uskollisuutena alkuperäistarinalle ja tiivistymänä kaikille Frankenstein-stooreille: tiedemiehen yritys integroida kontrolliinsa kaikki perheen merkitykset. Edellä mainittu Easlea on painottanut myös tätä puolta Frankensteinin tarinassa. Yhteistä näitä tiedemiehiä käsitteleville myyteille on, että tiedemiehet pyrkivät elämästä projektin tekemällä voittamaan ihmisyyden itselleen. He kuitenkin menettävät oman ihmisyytensä manipuloimalla sen epäinhimillisen järjestäytyneeksi. Branaghin elokuvassa hirviön ensi askelia kuvaava kohtaus on hieno hetki luonnontieteen suuressa (fiktio-) tarinassa, koska siitä on riisuttu kaikki patetia ja näytetty miten avuton tiedemies on asettumaan samalle tasolle luomansa kanssa. Frankenstein ei lainkaan ajattele mitä hän on luomassa, vaan työ ja prosessi on hänelle tärkeintä. Tiedemies ei ole kiinnostunut elämästä, vaan kuoleman voittamisesta, ikiliikkujan rakentamisesta, mekanismien ylivallasta. Itse asiassa Branagh ei tunnu ymmärtävän kaikkia käsikirjoituksensa mahdollisuuksia, ei ainakaan pääroolin näyttelijänä, jolloin hänen esittämänsä sankarin pitäisi olla sisäisesti ristiriitaisempi. "Kuka minä olen?", kysyy hirviö ja tiedemies vastaa: "En tiedä". "Ja sinun mielestäsi _minä_ olen paha", toteaa hirviö. Bravo. Näyttelijävalinnat Muut näyttelijävalinnat ovat toimivia, mutta voi hyvällä syyllä kysyä tarvitaanko Robert de Niron kaltaista lahjakkuutta hirviömaskin taakse muutaman nöyrän kysymyksen ja röyhkeän uhkauksen lausujaksi. Ei, mutta tarvitaan de Niron nimeä katsojien houkuttelemiseksi leffaan, joka menee sivuun niin kauhuleffan kuin romanssin lajityypistä. Frankensteinin morsiamena kuntoilee Helena Bonham Carter, jonka (ohjaajan mielestä) pitäisi edustaa jotain Uutta Naista tämän Uuden (ajan) Miehen rinnalla. No, miksei saman tien sitten jotain tanakampaa naisihmistä rooliin, eikä tällainen siro, disneysilmäinen lady? Ohjaaja toi kaverit mukanaan filmiin? Muutoin en oikein ymmärrä Tom Hulcenkaan valintaa, jonka pärstä (vanhan ajan vaatteissa) assosioituu liian helposti Amadeukseen. Branagh itse sopii päärooliin, koska narsismi saakin loistaa esiin Frankensteinin hahmosta. Lavasteet toimivat hauskan goottilaisena scifinä, etenkin hirviön synnytävä lapsivesisäiliö ketjuineen ja sähköineen. Jules Verne kohtaa Mary Shelleyn? Ja mihin klassikoihin Hollywood seuraavaksi helpoiten tarttuisikaan - muuhun kuin Vernen? Ensimmäinen ehdokas on varmaankin uusi, toimelias versio kapteeni Nemosta. -- ##################### "M.G. Soikkeli csmaso@uta.fi ##################### " Soikkelin elokuva-arkisto