============================================================ Lyhyesti: "Julma rakkaus" on elokuva mille tahansa illalle, yksin tai yhdessä tärkeän ihmisen kanssa. Se on niin varman päälle mukava ja luontevasti rakentuva elokuva, että sitä ei osaa epäillä edes laskelmoinnista. "Julma rakkaus" on urbaani rakkausleffa, joka tulee kuin vahingossa kertoneeksi jotain myös tämän päivän pariisilaisesta nuorisosta. Se on rähjäisempi ja tarmokkaampi kuin Rohmerin lemmenleffat ja rennompi ja rockaavampi kuin Truffaut'n ihmissuhdekuvaukset. ============================================================ "Mitä muuta voi tehdä kuin rakastua kuin ääliö ja, kuten tiedät, se on pahinta mitä voi tapahtua." Tuntuu hyvältä, että vielä joku kertomus ja eritoten elokuvan kertomus voi yllättää perinteisimmässä aiheessa, parisuhteen mahdollisuuksien ja mahdottomuuden leikittelyssä. Rakkausjuonen veikeys ja rakkauskertomusten erilaiset alalajit rakentuvat aina sille millä eri tavoilla rakastavaiset eivät voi/saa/tahdo tavoittaa toisiaan ja aika pian sitä uskoo lukeneensa ja nähneensä kaikki tavat mutkittaa juonta; jännitettä on joko arvattavan paljon ja julmasti ("He eivät tule koskaan saamaan toisiaan"; tuhoon tuomittu rakkaus) tai jännitettä on arvattavan niukasti ("He tulevat lopulta saamaan toisensa"; kohtaloa suurempi rakkaus). "Point- Neufin rakastavaisissa" käytettiin edellistä kuviota harvinaisen taitavasti ja sylitettiin katsojan mieli onnellisesti nurin: _sittenkin_ oli perusteltavissa kertomuksen omassa logiikassa että mies ja nainen saavat paikkansa yhteiskunnan laidalla. Jälkimmäistä kuviota käytetään niin rutiinimaisesti ja helposti Hollywood-leffoissa, että ainoastaan parin yhteenkietomisen ulottuvuudet suhteessa muuhun ihmisistä välittämiseen, muuhun humanismiin (esim. "Gilbert Grape"-leffassa) voivat pitää katsojan mielenkiintoa uudella tavoin yllä. "Kun muistomerkkien valot sammuvat, ihmiset kiipeävät katoille juhlimaan." "Julma rakkaus" on hieno leffakertomus juuri siinä, että se kertoo varsin nopeasti perinteiset rakkauskertomuksen kuviot ja alkaa sitten kiusoitella katsojaa pystyykö tämä arvaamaan mihin perinteiset hahmot päätyvät ei-niin-perinteisessä maailmassa, jossa kiusaavat AIDS ja tietoisuus siitä miten rakkaus on lähinnä pelastuspaikka omalta kyynisyydeltä. Loppua kohden käy selväksi, että vihjeitä kertomuksen käänteisiin on jo annettu niissä selkeissä tilannemotiiveissa joilla tämä leffa syventää juonta: monumenttien valot, Euroopan historalliset liikkeet yksittäisten elämien taustalla, ja autot osana olohuoneetonta elämää. Elokuvassa ei ole ihon hiventäkään erotiikkaa, mutta sen henkilöt liikahtelevat persooninaan kutkuttavasti toistensa läheisyydessä, ovat uskottavia. Elokuvassa ei ole väräystäkään tragiikkaa, tuota rakkausjuonen perinteistä mittaria, mutta sen realismia seuraa sydän pamppaillen totuutena omasta sukupolvestaan. "Ja jos yö on lämmin, he rakastelevat parvekkeilla." Parasta tällaisessa elokuvassa on, että pienestä tapahtumasta pariisilaisnuorten levottomassa elämässä on ymmärretty tehdä oikean mittainen kertomus. Leffan katsojalle jää tilaa tulkita henkilöistä kuin omasta elämästään miten suuri merkitys juuri tällä kahden ihmisen tapaamisella on. Elämme jo sellaista rakkauden representaatiokulttuuria, jossa naispäähenkilölle voidaan kertoa "kaverisi on illan yhden mimmin kanssa ja siinä se" ilman että nainen hievahtaa tiedosta mitään. Rakkauskertomuksen henkilöt ovat jo hyvin tietoisia parisuhteiden laadullisesta erilaisuudesta seksi-rakkaus - akselilla, kun vielä viime vuosiin asti rakkauskertomuksissa parittelusuhde on tavannut automaattisesti toimia viitteenä rakkaussuhteen kaltaiseen merkittävyyteen; puhumattakaan jostain vanhoista SF-leffoista joissa sivullinen parittelu on yhtä kuin rakkauden negaatio, tai puhumattakaan tämän päivän Hollywood-leffoista. Kuvitelkaapa vain elokuvan Tom Cruise sanomassa Demi Moorelle edellisestä naissuhteestaan: "äh, se oli pelkkää seksiä" ja Demi Moore hymyilemässä välinpitämättömästi. Katsoin "Julmaa rakkautta" pitkään hammastellen, että joo, taas on rähjäinen kulkurimies joka rakastuu yläluokan intelligentsianaaraaseen ja nainen ei _voi_ muuta kuin langeta tämän vapauden ja sivullisuuden edessä, kunnes maailmankatsomusten erilaisuus osoitetaan sittenkin merkitsevämmäksi ja kukin pysyköön lestissään, amen. Mutta jokaisen sovinistisen eleen jälkeen tämä leffa käännähtää ja katsoo tarkemmin miessankariaan. Ja jokaisen rähjäromantisoinnin jälkeen leffa ottaa askeleen kohti realismia ja kyselee tarkemmin miten moneen yhteiseen asiaan yksityisimmät valintamme vaikuttavat. Tai kuten Kaj Kalin aloittaa harvinaisen älykkään rakkauskirjansa "Veressä": "Omantunnon kysymys: Oletko ottanut jalon riskin? Tavoitteletko rakkautesi mukaista elämää?" Tällaisella asteikolla "Julma rakkaus" on tollosta nimestään huolimatta kertomuksena pohdittu yhdeksän plus, pieni suuri elokuva. --Vilkaise myös tutkielma elokuvan kirosanastosta: http://www.utu.fi/hum/centra/tiivist/linna-sjovall.html