==================================================================== Lyhyesti: "Junakytät" on hyvä yritys karakteerikeskeisemmäksi aktio- leffaksi, mutta keskinkertainen toteutus ja yllätyksetön rytistely latistavat kiinnostavimmat kärjistykset vanhoista motiiveista: valkoinen&musta kyttäpari _on_ veljekset ja rikos _on_ kiehtovampaa kuin järjestyksen ylläpito. Harvinaisen epännistunut "Speed"-klooni. ==================================================================== "Mustat donkkaa tykimmin" ("White men can't jump") oli yksi parhaita, jos ei ainoita mainstream-leffoja, jossa käsiteltiin mustan ja valkoisen kulttuurin rajoja miltei katu-uskottavalla tasolla. Ennen kaikkea leffa oli aurinkoinen ja svengaava rentojen päänäyttelijöidensä ansiosta, Wesley Snipesin ja Woody Harrelsonin. "Junakytät"-leffassa parivaljakko on yritetty saada tönimään ja naurattamaan toisiaan samassa keskinäisen katuempatian hengessä, mutta mitään vastaavaa menoa ei synny. "Junakytät" on tuotettu jotakuinkin "Speed"-klooniksi, mistä alkaen kaikki tämän leffan latteudet leviävät. "Junakytät" on oireellinen esimerkki siitä miten aktioleffojen tekijöiden ei tarvitse enää ajatella muuta kuin myyvää formulaa. Amerikkalainen mainstream-leffa ei voi suoraan käsitellä sosiaalisia ongelmia (jos sitten enää suomalainenkaan, mikäli meinaa saada rahoitusta?), joten sosiaalisten ongelmien keski- pisteeseen sijoitetaan rikos ongelman ja sosiaalisen jännitteen merkiksi. Ilmeisesti ainoat vaihtoehdot sosiaalisen ongelman vertuaskuvalliseksi käsittelemiseksi ovat sairaudet ja ainoat vaihtoehdot sosiaalisen kilpailun varovaisiksi kuvauksiksi ovat urheilukamppailut. Tiheätoimintaisessa aktioleffassa nämä kaikki on parhaimmillaan yhdistettty: 1) pääpahis on tunnevammainen, josta sankari voi käyttää toistuvasti attribuuttia "sairas"; joskus myös fyysisesti rujo. 2) aktiokohtaukset ovat urheilun kaltaisia kamppailuja joissa esineet ja muutamien vähempiarvoisten pahisten luut voivat särkyä, mutta joissa noudatetaan skenaarioina amerikkalaisen vapaapainin show-sääntöjä. 3) draamallinen jännite rakentuu sille saadaanko pahiksen aikaansaama ongelma korjattua ajoissa; muiden sosiaalisten pulmien ratkaisemista ei käsitellä vaan ne jäävät "varsinaisen" ongelman taustaksi. Ikäänkuin odottamaan omaa elokuvaansa ryysyistä rikkauteen. Tähän asti aktioleffojen ongelma on ollut millaisiin ympäristöihin taistelut hyvän & pahan välillä voidaan sijoittaa. Jos miljöö on liian keskikaupunkia, voi katsojille herätä kiusallinen olo rikollisten alaluokasta valtaamassa keskustaa. Jos miljöö on liian laitakaupunkia, ei ympäristöä voida näyttää liian autenttisen köyhänä ja harmaana, koska rikos sosiaalisena ongelmana kytkeytyisi heti sosiaaliseen ympäristöön eikä sosiopaattisiin (draamallisiin) luonteisiin. Jos taas ympäristö on epämääräisesti siltä ja väliltä, mikä on turvallisinta, ei sitä voida välttämättä tarkoin rajata ajallis-paikallisesti. Ratkaisuksi on kehittynyt ainakin kaksi uutta aktioleffan lajityyppiä: die hard -filmit, joissa ympäristö on tiukasti suljettu johonkin julkiseen rakennukseen, ja speed -filmit, joissa miljöö on dynaaminen, tila konstruoituu liikkeestä. Molemmissa sosiaalinen ongelma, rikos, uhkaa koko yhteisöä, ja on kuitenkin varsin mielikuvituksekkaassa tilassa, vailla muuta kontekstia kuin tarinan luoma tila-aika. "Junakytät" olisi voinut olla erittäin hyvä skenaarioltaan: suuren luokan rikos New Yorkin _alisessa_ maailmassa. Yhtäältä hyvin julkinen tila, mutta toisaalta mytoloogisesti katseilta suljettu, julkisen alla oleva maailma. Tällaista skenaariotahan suunniteltiin jossain vaiheessa myös "Die Hard 3:een". Mutta idea on pilattu alusta alkaen, koska sen paremmin käsikirjoitus kuin ohjaajakaan ei osaa päättää missä määrin henkilö- hahmot ovat tyypillisiä hyvän & moraalin edustajia, ja millaisia oikeastaan ovat pahikset heitä vastassa; kenties New Yorkin alisen maailman visualisoiminen pahisten omimmaksi temmellyskentäksi olisi vieläkin liian rankka sosiaalinen kannanotto. Rikosjuoni paikkaillaan rakkausjuonella, joka sekään ei pidä vettä eikä tequilaa; mukana on vähän kaikkia etnisiä ryhmiä ja paljon huumoria rajojen ylittämiseen, mutta edes hyvillä näyttelijöillä lähtövarmat asemat eivät muutu kiinnostaviksi risteyspaikoiksi. Eräs matematiikan opettaja sanoi, että hän sitten pitää juna-asemista kun ne ovat kuin matikka: kaikki lähtevät samoista pisteistä ja päätyvät samoihin lopputuloksiin. Samaa voisi sanoa formulatiukasta elokuvasta - vaan kun leffakokemus pitäisi olla vähän muutakin kuin simuloitu trippi steissiltä itäkeskukseen. -- ################### "Elämää emme ehkä tunnistaisikaan, mutta ######### # M.G. Soikkeli # minun nähdäkseni emme voi olla tunnistamatta # o o # # csmaso@uta.fi # älyä, ja sitä me etsimme emmekä elämää." # -v- # ################### -Asimov: Nemesis- ######### Soikkelin elokuva-arkisto