Jurassic Park (spoilerit rajattu loppuun) ============= Sick, sick, jurassick... Aliens disneylandissa, sitähän tämä leffa on. Paljon megahyvää kuvakaunista ja ihmeellisiä efektejä, mutta kuvain kertomus on pelkkä turistimatka, pelkkä "kuinka katosin esinemaahan ja pelastin lapset" -jippo. Silti se oli näkemisen arvoinen, sillä ne tavat joilla tällainen leffa huijaa todellisuustajuamme ovat elävän kuvan III sukupolvea. Ajattelen tätä äärimmäisen keino- tekoista sukupolvijakoa vain siltä kannalta, että ensin oli kamera joka tallensi kuin kylmä silmä kaiken mitä näkyi yhdestä pysähtyneestä kohtauksesta. Sitten tuli liikkuva kamera ja montaasi. Sitten alkoivat tulla tehosteet, kuvien jatkojalostus, jossa alkuperäisyys oli yhtä kuin fx-ryhmän tekninen taito. Ja tässä III sukupolvessa Jurassic Park on ensimmäinen leffa aivan omaa luokkaansa. Okei, Terminator II terminoi jo omalla volyymillaan kykyämme erottaa kuvan näyttämä ja näytetty, kykyämme uskoa kuvaa todeksi - mutta se _massiivisuus_, se uskottavuuden vieminen täyttä wagneria joillekin niin ... urmh, sanotaanko jumalallisille sfääreille kuin valkokankaan täyttävät ELÄVÄT dinosaurukset, se on totta vasta Jurassicissa. Jurassic transit gloria mundi... Tietysti minä(kin) olen sitä tyytyväisempi mitä nopeammin koko dinohysteria menee ohitse - eräskin ystävä lopetti Hesarin tilauksen vain siksi että sai niin tarpeekseen dinosauruksista. Tietysti olin enimmän aikza tylsistynyt JP:a katsoessa ja jos kaukosäädin olisi ollut käsillä niin olisin kelannut ylitse ne "tieteelliset" kohdat tai teknologiset detaljit, joita on (turhaan) yritetty tuoda kirjasta leffaan mukaan. Olin iloinen, että olin lukenut kirjan niin sai enemmän keskittyä kuviin - ja olin kiusaan- tunut, että leffa antoi niin niukasti enemmän kuin kirja. Jep, paitsi ne efektit... Neil Young sanoi "Old ways" -biisissään jotain sellaista, että vanhalle dinosaurukselle ei voi opettaa uusia temppuja. Ovatko nämä kuvavelhojen temput tietokoneilla sitten totaalisen uusia? Minä uskon, että huoli leffojen muuttumisesta efektimössöksi on ihan turhaa; jopa Spielberg itse sanoi haastattelussa, että hän tykkää kun _elävät_ ihmiset ja efektit laitetaan vastakkain. Elävän kuvan laji on saattanut astua tässä leffassa uuteen sukupolveen, mutta sen käytöstavat ja sen älykkyys ovat entiset: miten leffataide käyttäytyy tarinoissa, joihin sillä ei ole muodostunut muotokonventioita. Eli jos otetaan nyt esimerkiksi tällainen Crichtonin (HS taisi jankuttaa jotain Chrichtonista?) pikku tarina kaaosteorian & geenimanipuloinnin & dinosaurusten yhdistämisestä, niin edes leffa ei imisi kaikkea ilman, että siinä lajina on tietty älykkyys yhdistellä niin erilaisia sf- elementtejä. Juu, eihän JP tässä yhdistelyssä täysin onnistu, jotkut sen yhdistelyratkaisuista ovat peräti kammottavia kuten leffan sisällä oleva opetusfilmipätkä DNA:sta - vaan riittämiin se onnistuu, että antaa uskoa tän lajin sukupuuttoon kuolematto- muudesta. Hyvä niin ja paha niin. Megadollarileffojen tuleminen ja meneminen herättää väistämättä tarpeen tehdä myös pieniä staileja tarinoita, joissa perinteisempi leffataiteen älykkyys pääsee loistoonsa. "Kadonneen aarteen metsästäjät" ja Tatin "Enonin on toista maata" ovat vaikuttavimmat kokemani elokuvat, mutta eri ääripäissä, jos kuinkakin saman lajin yksilöitä. Edellistä en jaksa enää katsoa, jälkimmäistä loputtomiin. Spoilerit eessä päin... Vaan kuka näitä tekee tulevaisuudessa? Spielbergistä itsestään alkaa olla veto poissa. Kuten HS:n Fränti totesi, Spielberg painottaa liikaa sisätiloja - parissa kohtauksessa studiomaisuus romuttaa leffan tunnelman aika perusteellisesti. Ja ulkotilojen hahmotuksessa menee leikkauskin omituisesti sekaisin. Kohtauksien yhdistäminen ontuu, musiikki yrittää liimata niitä toisiinsa ja painoarvo on järjettö- mästi yksittäisten kuvien näyttävyydessä; erityisen selvästi tämä jäi mieleen miljöön avaamiseen tarkoitetussa helikopterijaksossa, saarelle tultaessa. Niin, ja puhumattakaan filkan tolkuttomasta lopetuksesta, oikein määrätietoisen tuntuisesta flopin yrittämisestä. Tai jatko-osan petaamisesta. Leffan ja kirjan tarinoiden eroavuudessa itseäni kiinnosti eniten se miten Spilberg (taas kerran, vaikkei niin oireellisesti kuin "Hook"-filkassa) kääntelee kummastellen lapsuuden olemusta: mitä se on, miten siihen pitäisi suhtautua. Niinpä filkan lapsinäytte- lijöiden _suhteellisen_ freesi olemus (aiempiin filkkoihin verrat- tuna) on miellyttävämpi luontokokemus kuin filkan viidakkoskenaariot. Samoin sen tietokonefriikin, läski-Davidin roolisuoritus on erittäin onnistunut: suuri lapsi, joka onnistuu sieppaamaan dinosaurusten alkiot mutta kuolee gremlins-söpöliinin yllättävissä hampaissa, kun ei ymmärrä kuin lelujen (=tietokoneiden) eikä luonnon päälle. Hienoa! -- mg "sisko ei päässyt pyrotekniikalle töihin" soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto