=============================================================== Lyhyesti: "Leaving Las Vegas" on yhdistelmä alkoholismin ja rahaseksin runollistamista. Nicholas Cage pääosassa on ratkaiseva pitääkö/ sietääkö leffaa lainkaan. Hehkuva Elisabeth Shue tekee filmistä erikoisen eroottisen rappiotarun. =============================================================== Mitä yhteistä on itseään määrätietoiseti hengiltä juovalla alkoholistilla ja itseään säästelemättä myyvällä huoralla? Ainakin se, että molemmat ovat lakanneet piittaamasta siitä biovallaksi kutsutusta kontrollista, jolla yhteiskunta suostuttelee jäseniään pitämään huolta itsestään, tai pitämään edes yllä yhteistä ihannetta terveemmästä elämästä, edes muutoksen mahdollisuudesta. Las Vegasista pyritään luomaan kuva sieluttomana neon- mausoleumina, eräänlaisena esihelvettinä, jonne juurensa hukanneet saapuvat etsimään itsetuhoa. Julian Sands tekee vaihteeksi siedettävän roolin latvialaisena pikkugangsterina, jonka följyssä Las Vegasiin saapuu myös hehkeä, Elisabeth Shuen esittämä Sera-neito, joka on ilmeisesti vähä vähältä kadottanut syyt huolehtia itsestään. Samalla tavoin ja samoista syistä kaupunkiin ajautuu Nicholas Cagen roolittama alkoholisti Ben; leffan pieteetti on selittelemättömyydessä. Tarina syntyy kahden itsesäilytyksen aiheet kadottaneen ihmisen rakkaudesta hidastetun kuoleman partaalla. Alkoholistin loppuun palanut fysiikka ja ilottoman ilotytön turvattomuus luovat elokuvaan paikoin hiostavan erikoista eroottisuutta. Valitettavasti leffan ohjaaja Mike Figgis (urallaan kaksi älykkäästi psykologisoivaa elokuvaa "Internal Affairs" [1990] ja "Browning version"[1994]) ei ole välittänyt tarttua näihin tunnelmallisiin aineksiin kovinkaan tutkiskellen, vaan hänen tähtäimessään on pikemminkin jonkinlainen "Kuolema Venetsiassa" amerikkalaiseen tapaan. Dokumenttikerronnan leikkaaminen mukaan tarinaan on ainoa ryhti, jonka varassa "Leaving Las Vegas" vihjaa, että muutamien öisten kohtaamisten takana on suurempikin ja amerikkalaisempi kertomus kuin kahden maailmanlapsen orvonrohkea rakkaus. Loppua kohden leffa alkaa tehdä naisesta yhä enemmän uhria ja miehestä yhä enemmän lunastajaa, jatkaen siis täsmälleen samoja konservatiivisia asetelmia kuin joita se pyrkii hieman kritisoimaan. Voisikin miettiä - sen sijaan että lähtee testaamaan onko se viinanjuonti sittenkin niin helppoa ja hauskaa kuin Nicholas Cagella - miten niukasti mainstream-leffat pystyvät yleistämään elämän traagisia aineksia tällaisilla traagisiksi tarkoitetuilla aiheilla, kun ne kuitenkaan eivät osaa näyttää ja dramatisoida tarpeeksi pitkälle ihmisen sisäisiä liikkeitä; esim. IMD-tietokanta tietää 117 pelkästään tragedian piiriin sopivaa leffaa, mutta peräti 128 alkoholismikuvausta. Jossain mättää. Humaltuneen esittäminen on periaatteessa jokaisen esiintymisintoisen ihmisen repertuaariin kuuluva suoritus, mutta äärimmäisen rajansa löytäneen alkoholistin näytteleminen vaatii jo jotain tuntumaa koko kehollisuuden kadotuksesta. Nicholas Cagen juopporooli on yksi kehnoimpia juopporooleja mitä olen nähnyt, mutta eikös äijä saanut siitä Oscarin. Missähän siideritynnyrissä pystin jakanut raati uskottelee kasvaneensa? Jopa Mickey Rourken kovasti siloiteltu juoppohahmon "Baarikärpäsessä" (1987) oli huomattavasti rankintuoksuisempi ilmestys kuin nuorekkuduestaan ja pirtsakkuudestaan pääsemätön Cage. Elisabeth Shue on harvinainen ilmestys Hollywoodin löydöksi, vaikka toisaalta juuri tällaisille kauppatavaraksi muutettaville löydöille koko leffateollisuus perustuukin; katsokaapa vain, silti, sellaista kohtaa, jossa kamera hitaasti nousee Shuen leualta silmiin, miten herkän hymyn se poimii kasvoilta ja miten sähköiseksi tila muuttuu hänen ympärillään näkymän laajetessa puolikuvaksi ylävartalosta ja Shuen alkaessa liikkua näkymän poikki. 33-vuotias Elisabeth Shue on ehtinyt näytellä jo parissakymmenessä filkassa (mm. "Cocktail" ja "Paluu tulevaisuuteen II-III"), mutta epäilemättä vasta "Leaving Las Vegas" tekee hänestä unohtumattoman ilmestyksen... ainakin erinäisille mieskatsojille. Noin muuten leffa välttelee taiten, tarinaan kuulumattomana kaikki Seran keikkapanot: hän on pelkästään juopon unista ilmestynyt enkeli, Las Vegasin amerikkalainen ihme, joka valuttaa rinnoiltaan bourbonia kuolevan käsikirjoittajan huulille. Oi oi, mikä onni ettei ohjaaja ole tajunnut itseironian rajattomia mahdollisuuksia. -- M.G. ! "Ja koin silloin ennakkoaavistuksen, en suuresta vaarasta, vaan Soikkeli ! suuresta elämästä, ikään kuin elämä huipussaan olisi välttämät- ======== ! tömyyden pakosta jotain tuhoisaa, jotain villiä ja arvaamatonta, csmaso ! jotain mitä voi ihmetellä ja silti välttää hinnalla millä hyvänsä uta.fi ! kuin kauniin myrskyn hyökkäystä tai hirvittävän jumalan tuloa." Soikkelin elokuva-arkisto