================================================================= Lyhyesti: "Mieletön juttu" on svengaava rikosleffa miltei ilman tarantinolaisia maneereja, vain filmin lopulla K-12 -raja fuskaa. Mukana hyvin tyypiteltyjä yli- ja alipäteviä hahmoja, perinteinen ja silti yllättävä yhdistelmä gangsteritarinaa ja romanssia. George Clooney ei sovi reilun pankkirosvon tyyppiin, mutta häntä ja Jennifer Lopezia on nautinto katsella. ================================================================= "Next time keep the engine running, Jack". Elmore Leonard -buumi jatkuu niin pitkään kuin kirjoja riittää filmattavaksi, ehkä sitten siirrytään päivittämään Donald Westlaken dekkareita nykypäivän ase- ja komiikkastandardeihin. Onneksi "Mielettömän jutun" eli "Out of sight" -leffan kokoavaksi tekijäksi saatiin niin pyssyleffojen ulkopuolelta tuleva ohjaaja kuin Steven Soderbergh. Vaikka et olisi innostunut hänen aiemmista leffoistaan, tämä voi olla hyvinkin helposti katsottava filmi - vaikka sen takaumat ovatkin hieman näppärämmin rytmitettyjä kuin tämän tyyppisistä leffoista on totuttu. Soderbergh tai ainakin käsikirjoittaja tuntuu olleen tästä hyvin tietoinen, koska hän käyttää unijaksoa sellaisessa kohdassa filmiä, jossa katsoja on hetkeksi halukaskin siirtymään leffalajista toiseen eikä tämä tieto suinkaan spoilaa mitään filkan katsottavuudesta, vaan ehkä jopa päinvastoin. George Clooneyn pehmeä pankkirosvohahmo tuo vankila- ja kaupunkikuvaukseen erikoista tyyneyttä. Hän on näyttelijänä niin hallitsevan karismaattinen täyttämissään kohtauksissa, että ylittää hänelle tarkoitetun hahmon raamit. Miksi ihmeessä näin kolossaalinen ego olisi tyytynyt pankkirosvon hommiin? Clooneyn esittämästä Jackista puuttuu siis sellainen inhimillistävä, heikentävä tekijä, joka osoittaisi miltä kohdalta hänen elämänsä on vajaata. Jack kyllä kieltäytyy aseista ja rakastuu naispuoliseen sheriffiin, mutta muuten ratkaisevan kiksin puute näkyy vain sytkärin pakkomielteisenä napsutteluna. Westerneistä alkaen sankarin polvilleen pistävänä "inhimillisenä tekijänä" on käytetty rakastumista. Niin käytetään tälläkin kertaa, mutta rikoksen ja rakkauden vaihtoehtoiset tiet eivät vaan riitä selittämään kaiken matkaa Jackin valintoja, etenkään loppukliimaksissa. Paremmin Jackin rooliin olisi käynyt tässä mielessä esimerkiksi Mel Gibson, jonka Tappava ase -leffakarakteerissa on ollut hieman samaa ylisuuren egon viehätystä, rakastumisen tuomaa heikotusta unohtamatta. No, Gibson ja Clooney ovat yhtä sympaattisen törppöjä näyttelijöitä esittämään rakastunutta miehenkörilästä, silmät seisovat päässä kuin Liekki-sonnilla. Rakastajanakin he ovat sellaisia ylikasvuisia, partavesimainoksen estetiikalla koristeltuja könsikkäitä, että naishahmo joutuu huolehtimaan kaikesta sävy sävyltä etenevästä tunnelman kehittelystä. Jennifer Lopezia parempaa näyttelijää vastarakastajan nahkoihin olisi vaikea keksiä, vaikka yhtä kyvykkäitä naispuolisen sheriffin esittäjiä varmaan löytyisikin. Laittaessaan naisen perinteisen sankarin housuihin "Mieletön juttu" vetää luultavasti puoleensa sellaisiakin katsojia, jotka yleensä välttävät rikosleffojen katsomista. Heille kuitenkin tiedoksi, että K-12 - rajasta huolimatta filkka sisältää väkivaltaa ja pirstoutuvia aivoja vähintään K-16 -liigan tasolla. Jo yhden hienon eroottisen kohtauksen ansiosta tämä leffa kuitenkin kannattaisi nähdä. Lumisateineen ja tarkkoine äänimaisemineen se osoittaa miten erotiikka voi olla muutakin kuin pikkupetona leikkimistä ja sähäkästi syöksyileviä kehoja: tässä se on niin ystävällistä ja lämmintä maailmasta erkaantumista, että paluu aseiden ja rikoksen maailmaan näyttää harvinaisen tylyltä todellisuudelta. Tässä kohtaa leffaa on myös hyvä tilaisuus tajuta, miten yhdentyyppisillä tunnelmilla Tarantinon kaltainen hahmokeskeisen rikosleffan tekijä tyytyy kokoaman elokuvansa: että hänelläkin saattaisi olla jotain opittavaa tragikoomisen rikosleffan ohjauksesta. Toisaalta Tarantinon leffassa ei koskaan päädyttäisi niin tyhjänpäiväiseen vaelteluun ja ammuskeluun kuin tämän elokuvan loppupuolella. Nollasummapeliksi muuttuva rikostarina varmaan sopii Leonardin kirjojen maailmaan, mutta monta langanpäätä jää aivan irralleen, etenkin sankarin "omatunnoksi" esitellyn side-kickin osuus jää lopulta käsittämättömän ohueksi. Juonen sijaan olennaista "Mielettömässä jutussa" on henkilögalleria, siihen luotetaan ja sitä uskalletaan laajentaa tarpeen mukaan niinkin ohi mennen vilahtaviin hahmoihin kuin Michael Keatonin täsmätähdittämä tollo FBI-jätkä. Että leffa luottaa hahmoihinsa, se näkyy mm. hauskoissa kohtauksen pysäyttävissä still-kuvissa. Ne jäävät ansiolla mieleen. Hyvältä leffalta odotan nautittavan tarinan lisäksi jotain, joka jää elämään mieleen kiehtovina kuvina tai ratkeamattomina symboleina. Vaikka Clooney näyttelijänä ei sopinut hahmoonsa, on harvinainen ilo katsella näyttelijää, joka on komea klassisen Hollywood-leffan lailla ja josta hehkuu niin paljon karismaa; tässä mielessä tosin "Rauhantekijä" (1997) oli vieläkin parempi Clooney-leffa (sitä ensimmäistä komediaa en ole vielä nähnyt ja tv-sarjoja en katso). Kestävähän tämä "Mieletön juttu" ei kuitenkaan ole, siis sikäli että vaivautuisin katsomaan sitä uudelleen, vaikka se tulisi telkasta ensi maanantaina. Siksi luokittelisin sen ainoastaan "hyväksi viihde-elokuvaksi", jolla olisi sittenkin enemmän opittavaa Tarantinon filmeistä kuin toisinpäin: dialogin notkeudesta, kuvien rytmistä, toiminnan yhtenäisyydestä. -- Kinopalatsi elokuvan esittäneenä teatterina oli sekin miellyttävä tuttavuus: pitkästä aikaa todellakin palatsi elokuville, sillä valkokankaan täyttävät jumalahahmot vaatisivat vähintään katedraalin mittaisia tiloja (lopettakaa kirkot ja muuttakaa ne leffasaleiksi!). Lisäksi Kinopalatsin salissa oli jalkatilaa, kuuluvuus erittäin hyvä ja päivälipun hintakin (30 mk) ihan asiallinen. Jostain ihmeellisestä syystä myös päivänäytösten katsojat rapisevat vähemmän kuin iltanäytösten pop corn - kansa. -- M.G. Soikkeli 24.11.1998 Helsinki Soikkelin elokuva-arkisto