==================================================================== Lyhyesti: "Mulan" on hieman tummasävyisempi, etnisempi ja aikuisempi kuin aiemmat Disney-leffat, mutta vieläkään iso D ei uskalla tuot- teistaa historiaa sellaisenaan: kumilelun kokoinen lohikäärme ja elukaksi kastroitu samusirkka loikkivat soturittaren mukana tämän pelastaessa isänsä ja tyttöenergian kunniaa. Tunnelmissaan niukka. ==================================================================== "Mulania" (1998) katsoessa tuntuu siltä, että animaatioelokuva on kyllä niin kangistunut lajityyppi, ettei mitkään tietokonepohjaiset tehostukste puhalla siihen uutta henkeä. Myöskään etniset sävyt ja tyylittelyt, joista "Mulani" on kiitelty, eivät ole muuta kuin yksi Disney-adaptaatio lisää: iso D ottaa enemmän kuin antaa, hyödyntää enemmän kuin kuuntelee sitä aihetta, jota se käy tuotteistamaan miljardille maailmanlapselle. "Mulanissa" on toki onnistutti kuvittamaan hyvin sävykkäästi kiinalaisia hahmoja, ympäristöjä ja mytologiaa, eivätkä kaikki eläimet esimerkiksi ole ihan niin antropomorfisia kuin aiemmissa D-leffoissa - mutta lopputulos on kuitenkin nykyjäykkää Disneytä. Jäykkyys näkyy selviten isoissa ihmisjoukkojen kuvauksissa, esimerkiksi Mulanin koulutus sotilasleirissä tuo mieleen jonkin varhaisen Asterix ja Obelix roomalaisina -animaation, jossa hahmot törmäilevät, lennähtelevät ja vääntyilevät muutamasta nivelestä joten särmikkään ja tylsän kaksiulotteisesti. Parhaimmillaan Disney on taas kolmella alueella: pahisten synkkyyden liioittelussa, mahtipontisuudessa (jota laulut eivät taaskaan onnistu tukemaan) ja kyvyssä yhdistellä pieniä ynnä suuria olentoja samaan mittakaavaan. Tämä viimeksimainittu viehättää esimerkiksi kohtauksissa, joissa Mulan on yksin eläinystäviensä kanssa, ja tausta on tarpeeksi pelkistetty. Pidempään kestäviä tunnelmoivia kohtauksia jäin jälleen kaipaamaan D-animaatioleffalta; ehkä lasten videoversioita varten nämä leffat voitaisiin leikata uusiksi ja toimintakeskeisemmiksi??? Myös tarinaltaan "Mulan" jää vaisuksi. Seikkailuun valmistautuminen ja tragedian lähtökohtien selvittäminen saa paljon enemmän tilaa kuin yleensä amerikkalaisessa seikkailuleffassa. Päähenkilöt ovat kyllä kiinnostavia, mutta heidän romanssiaan ei uskalleta kehitellä yhtä pitkälle kuin esimerkiksi "Pocahontasissa", koska lemmensuhteen intensiteetti edellyttää tällaisissa koko perheen leffoissa rakastetun tunnistamista ensi silmäyksellä, ja _tässä_ tarinassa se herättäisi vähän kiusallisia kysymyksiä kotona: "Isä, miten se komea soturikapteeni rakastui sotilaaseensa, vaikkei tiennyt että se on tyttö?" "Katsos, on olemassa sellaisia kapteeneja, jotka tykkäävät nuorista sotilaista riippumatta siitä kumpaa sukupuolta nämä ovat." "Ai Kiinan armeijassa?" "Well...." No, Disneyn omassa mittakaavassa esimerkiksi yöllinen joukkouintikohtaus voi olla silkkaa pornografiaa; suomalaisille katsojille sellainen on vakiokamaa kotimaisessa komiikassa, eikä ristiinpukeutumisen tematiikka yllätä edes sotilasfarssissa. Vaikka "Mulan" oli siis keskikoinen pettymys Disneyn leffa- tuotannon (niukasti muuttuvasta) suunnasta, pidin sen päähahmosta, tämän ilmeiden yksinkertaisesta kauneudesta, sekä tietysti hunnipäällikön örmyisyydestä niin paljon, että leffaa voi ehdottomasti suositella sellaisellekin, jota D-filmien muovisuus ja universalismi ("Kaikkialla maailmassa ihmissuhteet ovat lelufiguurin arvoiset") yleensä ärsyttävät. Laulut ovat ehkä kauheinta, mitä tämän leffa tarjoaa, mutta jopa Eddie Murphyn äänestä (ärhäkän lohikäärmefrendin henkilöijänä) alkaa pitämään leffan kuluessa. -- Kinopalatsin päivänäytännössä oli yhteensä 4 ihmistä, joten ylelliseltä fantasiaunelta tämä tuntui sikäli. Vielä kun saisi alatekstit halutessaan pois... -- M.G. Soikkeli Helsingissä 7.12.1998 Soikkelin elokuva-arkisto