=============================================================== Lyhyesti: Jos 1990-luvusta etsitään näköiskuvaa niin "Pulp fiction" on hävettävän osuva: kylmä ja leikkisä, romanttinen ja groteski, nokkela ja vastenmielinen, raaka ja pohdiskeleva. Se on sairas todiste siitä miten vähissä elokuvan uudet esteettiset keinot ovat , jos tarvitaan tällainen elokuva räjäyttämään kiinnostuskynnyksen barrikaadi. Ja kuitenkaan se ei pyri muuhun kuin olemaan oma kevytmielinen itsensä. =============================================================== Jos USA on ironinen totuus Euroopasta, niin samassa suhteessa Quentin Tarantino on miehittämässä amerikkalaisen alitajunnan - tai ehkä pystyttämässä sen. Luonnonlahjakkuuden lailla ohjaava Tarantino on siunaus pysähtyneelle amerikkalaiselokuvalle ja kirous niille kaikille, jotka toivoivat arthouseväkivallan pysyvän pienten diggaripiirien masturbaationa. Nope, arthouseväkivalta (ja Bosnian sota) on tullut jäädäkseen. "Pulp fiction" on oikeastaan Tarantinon oma "Short cuts", jossa lukuisten henkilöiden tarinat risteävät epämääräisesti saman tematiikan alla. Tai kenties ainoa tarinanovelleista koostuva todistus mitä elokuva pyrkii antamaan on yhtenäinen kuva maailmasta ilman arvoja, mutta ei vailla kunniaa. Tarantinon näyttämä kaistale maailmaa on hyvin kapea, mutta se näyttää totaaliselta, koska Tarantinon nopeasti käyttämät ympäristöt ja nopeasti tutustuttamat hahmot ovat siksi tuttuja aiemmasta elokuvahistoriasta; tätä tukee sellaisten näyttelijöiden harkittu käyttäminen, jotka assosioituvat tähän elokuvaan sopivalle paikalle elokuvahistorian peilimaailmasta: John Travolta ja 70-luku, Bruce Willis ja väkivalta, Rosanna Arquette ja neuroottinen nainen, Christopher Walken ja neuroottinen mies, Eric Stoltz ja sukupolvi X; miksei myös vähemmän fiksattujen hahmojen takana viittaukset yksittäisten elokuvien rooleihin: Uma Thurman gangsterin heilana elokuvassa "Mad Dog and Glory", Harvey Keitel gangsterina Tarantinon edellisessä ohjauksessa "Reservoir dogs"; Samuel Jackson yhdessä pääroolissa on poikkeus tässä mielessä, paitsi olihan hän tarantino-maailmassa jo "True romance"-filkassa, ja jatkaa vv-viihteen ikonina tämän vuoden Die Hardissa. Hahmot ovat pelkkiä ikoneita ja näyttävät samalla todemmalta kuin koskaan, kun hämärän rajamailla liikkuneiden hahmojen pimein puoli paljastuu. Hollywoodafterdark? Siloitellusti ajateltuna "Pulp fiction" voitaisiin nähdä moraalittomien elokuvagenrejen moraalisena pastissina. Eli kuten Jukka Kemppinen kirjoittaa erässä artikkelissaan sarjakuvapastisseista: "Pastissi -- on siitä ansiokas viihteen muoto, että se tuo lähes automaattisesti esiin olennaisuuksia, joiden etsiminen ja esittäminen aivan vakavin keinoin voisi olla työlästä". Tarantino rakentaa elokuvaansa kuin romaania, jossa kohtausten järjestys, rytmitys ja painotus (mistä tilanteesta aloitetaan, miten pitkälle viedään; parhaana esimerkkinä oikealla hetkellä katkaistu tanssikohtaus) nostaa esiin vähemmän erottuvia teemoja. Keskeisempää onkin se _miten_ henkilöistä paljastuu heidän persoonansa kuin se _mitä_ heistä paljastuu. Leffan keskeinen repliikki oli jotakuinkin sellainen, että vaikka sinä olisit karakteeri (=hahmo, "to be a character"), sinulla ei välttämättä ole karakteeria (=luonnetta, "to have character"). Mukana ollut seuralainen häipyi teatterista filmin loppupuolella. Hänen mielestään elokuva oli pelkkää "löpinää ja väkivaltaa". No, joidenkin mielestä se oli myös pääasiallisesti hauskaa sellaista, ironian kyytimää; tasan samaa kuin oli "Reservoir dogs". Mielenkiintoisinta molemmissa elokuvissa onkin se "löpinän" alla rehottava ajatusten runsaus, koska ajattelijoitahan nämä Tarantinon päähenkilöt ovat, niin mustaa ja ajatuksetonta kuin heidän toimintansa ja päämääränsä ovatkin. Enimmän aikaa he ajattelevat omaa ja muiden karakteeria. Hahmo (Harvey Keitelin esittämä Wolf), jossa on paljon karakteeria pysäyttää kaiken toiminnan ja herättää toimijoiden kunnioituksen - samalla kun tilannetta valvoo Normaalin Maailman edustajana pienessä roolisuorituksessa ohjaaja itse. Tähän kohtaukseen sisältyy sekin vitsi, että aikaraja jossa viimeinen duuni pitää ehtiä hoitaa on jotakuinkin sama kuin elokuvan loppumisen aikaraja, Normaalien Maailmaan paluun aikaraja. Tämä taas osaltaan painottaa entisestään viimeisen kohtauksen "sanomallisuutta", profeetallisuutta Tarantinon vitsikkääseen henkeen, sen lisäksi että elokuvan rakenne palaa viimeisessä kohtauksessa ensimmäisen kohtauksen mukaansa sulkevaan harmoniaan (johon kenenkään ei tarvitse uskoa, mutta...). Tarantino ohjaa elokuvaa monin paikoin niin epätavallisesti ja silti mielekästä kokonaisuutta rakentaen, että silkat ideoilla hurvittelut vievät katsojan suosiolla sivuun aiheesta. Kaikki tuntuu sopivan pulp-fiktion kudelmaan, ja kuin huomaamatta pienikin takauma tai sivuhyppy uusiin groteskeihin vitseihin voi antaa kokonaisuudelle, muiden hahmojen luonteelle erilaista sävyä: kaikki ovat pahoja, mutta keissä on luonnetta? Jos Tarantino ei muuta hyvää teekään elokuvamedian jatkumossa, niin omalla kipeällä tavallaan hän palauttaa jotain suhteellisuudentajua hyvisten ja pahisten vastakkainasetteluun, rakentaa skaalaa sinne missä aiemmin on ollut lähinnä mustaa ja valkoista. Vaikka me emme Tarantinon väkivaltaviihdettä tarvitsisikaan kaamoksemme piristeeksi, niin elokuva ja Hollywood kyllä. Kun Rosa Liksom kirjoittaa ja piirtää teoksen "Roskaa", kukaan ei jaksa enää nauraa tällaiselle itseironiselle vitsille postmodernista paikkansa tiedostamisesta; vitsi on liian helppo. Ei Tarantinon temppu ole välttämättä sen kummempi itsetietoinen vitsi, ja ehkä se nähdään tylsänä vasta kymmenen vuoden kuluttua, etenkin sitten kun olemme nähneet _todella_ sairaaksi asti Tarantinon jäljittelijöitä ja arthouseväkivallasta on tullut oma mainstreaminsa, jolla on omat klassikkonsa ja oma campinsa (esim. "El Mariachi" eräänlaisena vaillinnaisesti, naiivisti ymmärrettynä arthouseväkivalan kierrätyksenä). Mutta: mikä tykittää seuraavaksi? -- ##################### "I mean, how great can you get M.G. Soikkeli with people like me csmaso@uta.fi going through your garbage ##################### looking for a story?" Soikkelin elokuva-arkisto