======================================================= Lyhyesti: "Punainen orava" on hauskan omituinen elokuva, kevyempää ja älykkäämpää espanjalaista kuin Almodovar. Kesä, camping ja motskari vievät yllättävälle romanssille ilman päämäärää. Ei ohjaaja Medemin "Tierran" tasoinen. ======================================================= "Tierran" (1996) maallisen fantasian jälkeen ei voinut odottaa näkevänsä samalta ohjaajalta ainakaan mitään rujompaa kuvausta. Taiteilija, joka voi kirjoittaa ja loihtia kuvakertomukseksi jotain "Tierran" lailla omaperäistä, ei tee myöskään romanssia tai hitchcockilaista jännäriä vain yllättääkseen katsojansa Freud kainalossa. Kyllä "Punaiseen oravaan" (1993) sopii "psykologisen jännärin" määrite, kuten sitä on tarjottu, mutta filkan dialogi ja tunnelma vihjailevat filosofisemmistakin lähtökohdista. Siihen vihjailuun, outouden tuntoihin, viehtyy kautta leffan, vaikka välillä elokuva on kuin pikkueroottinen lomakuvaus leirintäalueelta, auringonpunainen viikko Espanjan rannikolla. Emma Suarez esittää "Tierran" kotiäiti-roolin sijaan nyt prätkätyttöä, jonka - hauskasti liioiteltuna hahmona - täydellinen rockjätkä vie matkalle pakoon menneisyyttä. Vain muistinsa menettämällä ja toisen unelmia imitoimalla voi elää täydellisen romanssin, vihjailee filkan tarina, jolloin erotiikkakin on enempi tietämystä kuin täyttymystä (vrt. Ingmar Bergmanin "Elämän sateessa", 1946). Nuoret päähenkilöt ovat kuin tyhjässä tilassa lapsuuden ja aikuisuuden välillä, nyt lihallistuneita jäljitelmiä rock-unelmista. Itsevarmat ja karismaattiset näyttelijät heidän rooleissaan ratkaisevat naftisti, että "Punainen orava" tuntuu enemmän todellisuutta ravistelevalta fantasialta kuin omaan unimaailmaansa pakenevalta kesäreissufilkalta. "Punainen orava" ei ole yhtä tarmokas ja jämptisti etenevä kuin "Tierra", eikä sen omintakeinen maailmankuva hypnooseineen ja rock-videoineen ole läheskään niin lumoavan vieraannuttava kuin "Tierrassa". "Punainen orava" on eräänlaista jalat maassa -Felliniä tahi Hitchcockia ilman rikoksia, mutta kyllä se lupailee syvällisempää näkemystä ihmisistään kuin mitä se lopultakin pystyy tarjoamaan. Jos olisin nähnyt nämä leffat ilmestymisjärjestyksessä, olisin pitänyt "Punaista oravaa" pelkästään sekavana ideoiden koosteena, ja vasta "Tierran" nähtyäni ymmärtänyt edellisenkin leffan yhtenäisyyden oman maailmansa visioijana. "Tierran" päähenkilöä, Angelia, esittänyt Carmelo Gómez on hänkin "Punaisen oravan" camping-kummajaisia, mutta tällä kertaa pienessä ja desperaadokkaammassa osassa; valitettavasti, sillä hepussa on samaa mustaa energiaa kuin kuin nuoressa Antonio Banderaksessa. -- ##################### "Mä tarkotan... se oli kyll ihan nastaa, M.G. Soikkeli enkä mä kadu mitään... mutt se oli vaan csmaso@uta.fi jotenkin... vähän niinku ois tiskannu ##################### astioita..." Soikkelin elokuva-arkisto