======================================================== Lyhyesti: "Tierra" näyttää tutkivalta turismilta Maassa, siirojen kaltaisten ihmisten ankaralla planeetalla. Lisäksi se on upeasti kuvitettu ja nerokkaasti kerrottu rakkaustarina, jonka nykivä machosävy on ilosofisuuteen nähden anteeksisuotavaa. Kerrassaan viinikäs elokuva. ======================================================== Tarinana "Tierra"(1996) on kuin moni muu espanjalainen macholeffa, jossa kiimaa käsitellään asteen verran äreämmin, romanttisemmin, hassuttelevammin ja kriittisemmin kuin muissa eurooppalaisissa elokuvissa. Sen jälkeen kun näin Bigas Lunan "Kultaiset munat" vannoin, ettei enää koskaan espanjalaisia kukkofilmejä, ei edes Almodovaria. Kuitenkin "Tierra" houkutti kuvillaan ja maan avaruuteen liittyvällä tarinallaan, ja kerrankin leffajournalismi vietteli oikeaan elokuvaan, sillä "Tierra" on ehdottomasti vuoden 1997 huikeimpia leffaelämyksiä, vangitseva, kehon ja mielen välisiin tuntemuksiin vaikuttava. Mikäs viinimpää? Maan avaruus. Sitä "Tierra" on eniten, okranvärisenä ja humuksenmakuisena jälkikuvana, kiteytyneenä repliikkiin "Missään ei taivas ole sellainen kuin täällä". "Tierran" maisema on mielen maisemaa, tila elämän ja kuoleman välillä, jossa kukin elää ja rakastaa kahtaalle: yhtä kuolemaan ja paikalliseen suvun kiertoon nähden, toista ikuisuuteen ja maailman kartoittamiseen nähden. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, sillä yksinäisyys muuttuu ontoiksi selityksiksi omasta "monimutkaisuudesta" ja hajoittaa lopulta ihmisen persoonan kahtia. Mutta onko parempi jäädä aloilleen, löytää paikkansa osana yhteisöä, vai luottaako enemmän siihen osaan itseä, jossa on voima jatkaa aina uuteen maisemaan - luottaa että myös elämänmatkaa varten löytää samanhenkisen ihmisen vierelleen? "Tierra" vastaa kysymyksiinsä heteromatriisin lävitse, mutta sen romansseissa voi nähdä vaivatta yhtä elämää suurempia ja myytillisen miljöön kautta allegorisoituja teemoja. "Tierra" on niitä leffoja, joihin jää kyty nähdä ja elää ne uudelleen, todistaa uudelleen se, miten hyväntahtoisuuden ja solidaarisuuden tunteet mahtuvat saman korkean taivaan alle kuin erotiikan ja elämännälän polttavat fiilikset. Hauskin elokuvan symboleista onkin päähenkilö Angelin käyttelemä instrumentti, jolla tämä voi yhtä lailla tarkastella viinimaan humuksessa eläviä siiroja kuin maan päällä kuhisevia ja muhinoivia ihmisiä. Samaa elämää yhtä kaikki. "Tierra" on sellainen elokuva, jonka kohdalla "maaginen realismi" olisi vähättelyä: viiniä, ystävyyttä ja tähtistä taivasta ylistävä elämä on itsessään maagista, kun siihen astuu rohkein mielin. "Tierran" kosmos on kyllä miesten tunteille tehty, ja naiset enimmäkseen kosmoksen tukipilareita, joita miehet kiertävät keskinäisessä kilpailussa, vaan ehkä se on niin hauskasti skitsoinen kosmos, ettei leffan tolloinkaan jätkäfantasia maistu rikkinä muuten viisaassa filmissä. Espanjassa "Tierra" on K-13, Suomessa K-16: se kertonee paljon myös vastaanottajakulttuurien eroista mitä tulee sukupuolirooleilla ilakointiin. Pääroolin Carmelo Gómez näkyy olevan myös "Punaisessa oravassa" (1993), joka sekin näkyy vielä oleilevan ohjelmistossa; täytyypä käydä, sillä Gomézissa on samaa iloa ja tarmokkuutta kuin Gerard Depardieussa parhaina hetkinään ja Medemin ohjaus pystyy näyttämään auringon kukoistaman maan paratiisimaisena kuin Provincen kukkulat... Kaksoisolentomotiivin käyttö on vaikeaa niin kirjallisuudessa kuin elokuvissakin, mikäli halutaan kertoa muutakin kuin hyvään ja pahaan tai henkiseen ja fyysiseen jakautuneen persoonallisuuden kamppailu. "Vertigokin" tuntuu "Tierraan" verrattuna suorastaan vulgäärifreudilaiselta kivesten kolistelulta, sillä "Tierrassa" kahtiajakautuneisuus vaikuttaa kaikkeen: se on maailma nähtynä yhtä aikaa sisältä ja ulkoa käsin, luottamuksen ja pelon lävitse. Kertooko maallinen Angel taivaallisen Angelin tarinaa vai toisinpäin, vai lyökö salama kertomuksen kahteen osaan yhtä satunnaisesti kuin synnyttäessään elämää eräälle planeetalle - siinä mietittävää seuraavaan katselukertaan asti. "Tierran" nähtyään on vaikea kuvitella, mitä Julio Medem saa irti Suomen maisemista, kun hän on tänä vuonna filmaamassa napaiirin tuntumassa. Onko lopputulos edelleen maan ja maiseman tuntoinen? -- M.G. Soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto