========================================================= Lyhyesti: "Suu messingillä" muuttaa jenkkimäisen tuntemattomista tähdiksi -bänditarinan proletariaatin eloonjäääämistarinaksi. Leffan erityislaatu perustuu vaskiorkesterin yhteissoundiin ja tasaisesti annosteltuun duunarihenkeen. Söötti leffa ilman eetoksen hampaita. ========================================================= "No hope, just principles" "Suu messingillä" (1996) on aikuisempi ja valkoisempi versio "Commitments"-filkasta (1991), vaikka miljöönä on hiilikaivoksesta elävä kaupunki. "Suu messingillä" eli "Brassed off" pyrkii olemaan kovasti työläisluokan hengenheimolainen, mutta se on jotenkin ulkokultaisempi ja asetelmallisempi massasta menestykseen -juonessa kuin "Commitments". Toisaalta, "Suu messingillä" maistuu varmasti katsojalle vaikkei pitäisikään vaskisoundista - niin simppelin mukavia ja mieltä nostavia sävellyksiä on mahdutettu mukaan. "Commitments" taas oli selkeämmin nuorisoleffa. "Suu messingillä" -filkkaan on kuin varta vasten palkattu nuori Ewan McGregor, jotta tarinaan saadaan romanttinen sivujuonne. Sellainen jota vetäisi nuorta katsojakuntaa. Muut keskushahmot kun ovat keski-ikäisiä köriläitä, tasan sellaista uskottavaa riff-raffia mitä englantilaisessa tiskirättirealismissa miehitetään taitavilla näyttelijöillä. "Housut pois" -elokuva oli kylläkin huomattavasti onnistuneempi yksittäisten, luuseriuden rajalta pois ponnistelevien äijien hahmotajana. "Suu messingillä" on fiiliksiltään vielä kevyempi ja keskittyy soittajaporukan yhteishenkeen. Koko leffan maailma on pelkistetysti työväenluokan asialla. Se tekee leffasta sekä hymyilyttävän oikeamielisen että poliittisesti pliisun. Ratkaisu menestyksekkääseen soitantoon löytyy illuusionomaisesti sen kautta, kuinka helkkarin hyviä jätkiä nämä työläiset ovatkaan soittamaan vaskipuhaltimiaan - onhan heillä niin paljon sydäntä asialleen konservatiivihallitusta vastaan. Kun sitten tietää Tony Blairin ja labourin "vaihtoehtoisen" hallinnon epäonnistumisen, elokuvan ainoa aatteellinen julistuskin maistuu pelkälle limpsalle. "Suu messingillä" on varman päälle tehty elokuva, jossa yllättävintä on sen vaivattomuus: miten helppoa siitä on pitää, vaikka juoni menee tasantarkkaan odotusten mukaan. Jopa vaskimusiikki kuulostaa komealta, ja leffan hirtehisin kohta on yhtä aikaa koominen ja traaginen, etenkin kun se on pohjustettu nappiin ajoitetulla vitsillä tory-puolueesta. Jälleen voi esittää sen ikuiseksi muuttuvan kysymyksen: miksei näin simppelin mukavia leffoja osata tehdä Suomessa? Ajatelkaas nyt, tarina syrjäisen paperitehtaan työläisorkesterista, joka treenaa Lieksan Vaskiviikoille vielä sittenkin kun kaikki ovat saaneet lomautuksen ja Lipposen porvarihallitus puhuu pehmoisia noususuhdanteesta, ohessa rakkausjuoni KERA:n lähettämästä sosiologitytöstä ja kylän ainoasta anarkistipojasta. Kyllä siinä olisi ihan erisuolainen elämänmaku kuin näissä nykyisissä "realistisissa" Suomi- filmeissä, joissa arkea etsitään sodasta, sirkuksesta ja 1930-luvun sivistyneistöstä. Boikotoi suomalaista lällyilyä ja mene katsomaan "Suu messingillä"! -- M.G. Soikkeli Helsingissä 30.11.1998 Soikkelin elokuva-arkisto